Kohti arvoiltaan vahvoja kuntavaaleja

Jos tunnet olevasi arvoiltasi pikemminkin konservatiivi kuin liberaali sekä kuuluvasi talousvasemmistoon tai maltilliseen keskustaan, perinteiseen suomaaliseen tasa-arvoajatteluun, silloin sinun on äänestettävä perussuomalaisia. Näin kertoo Helsingin Sanomien (14.10) Uudellamaalla teettämä tutkimus vaalikonevastauksista. Eivät puolueet ole arvoiltaan mössöä Puolueemme eivät ole samaa mössöä ja markettia, kuten väitetään. Toisaalta Uudeltamaalta saadut vastukset eivät ole samoja kuin vaikkapa Lounais-Hämeessä tehdyt ehdokkaiden vastaukset tuottaisivat. On mahdollista, että vaikkapa Kokoomuksen vastaajat olisivat Lounais-Hämeessä keskustan tapan hieman konservatiivisempia ja demareitten talousvasemmisto siirtyisi sekin piirun verran oikealle. Näin oikeasti onkin. Tein tämän havainnon itse jo edellisten kuntavaalien yhteydessä ja kirjoitin siitä blogissani. Puolueet eivät ole ehdokkaineen samaa arvomaailmaa kautta koko Suomen ja erot voivat olla lopulta melkoisen suuria. Niinpä samalla tavalla vastaamalla päädytään eri puolilla Suomea erilaisiin puoluevalintoihin. Se, että puolueet ja niiden ehdokkaat Uudellamaalla eroavat selvästi tosistaan ja muodostavat edelleen nelikenttään toisistaan eroavia ryhmiä, ei ole yllätys. Näin oli myös edellisten eduskuntavaaliemme yhteydessä. Tällöin vertaillaan kahta ominaisuutta. Ehdokkaiden asettumista joko talousoikeistoon tai -vasemmistoon sekä arvokonservatismiin tai arvoliberaaliin ulottuvuuteen nelikentällä. Puolue ehdokkaalla kadoksissa Osa ehdokkaista ei oikein asetu puolueensa arvomaailmaan lainkaan. Sitä ei ole pohdittu silloin kun on asetuttu ehdokkaaksi. Niinpä konservatiivinen Aki Erkkilä seilaa vihreästä puolueestaan aivan väärässä laidassa poliittisella arvokartalla ja on sen itsekin huomannut. Hän on ajatellut muuttaa puolueensa arvoliberaalista vasemmistopuolueesta oikeistokonservatiiviseksi tai ainakin lähemmäs konservatiivista perinteistä talousvasemmistoa. Se ei onnistu Uudellamaalla eikä missään muuallakaan. Paljon helpompaa on hakea poliittista kotia häntä lähinnä olevasta perussuomalaisten ryhmästä. Sama koskee kaikkia niitä äänestäjiä, joille Paavo Arhinmäen arvot ovat jotenkin joko hieman liian vasemmalla tai arvoliberaaleja vihreitten Anni Sinnemäen tapaan. Molemmat kun sopisivat samaan puolueeseen Helsingin Sanomien teettämän selvityksen mukaan. Vihreiden Osmo Soininvaara on kaukana omasta puolueestaan talousoikeistolaisena guruna ja hänen arvonsa menevät täsmälleen yksiin Rkp:n Carl Haglund kanssa. Varoitin tästä vihreitä jo ennen eduskuntavaaleja näiden haastaessa Perussuomalaiset juuri Soininvaaran opein. Se oli hirveä virhe silloin. Myös Haglund on eksyksissä puolueestaan mutta ei niin paljon kuin Soinivaara. Soininvaara ja Timo Soini ovat toisistaan yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Sen on kyllä havainnutkin. Vihreä puolue ei sen sijaan talousvasemmistolaisena poikkea juuri lainkaan Timo Soinin arvoista ja on täsmälleen sama kuin demareitten edustama arvomaailma Eero Heinäluoman johdolla. On omituista, ettei sitä kyetä havaitsemaan käytännön politiikassa? Nyt tulee kuntavaaleissa tappiota jokaisessa metropolin kaupungissa. Ei äänestäjää saa aliarvioida. Tilaa yhdelle suurelle puolueelle Perussuomalainen liike syntyi siihen kohtaan, johon vanhat puolueet jättivät tilaa ja nyt se on täytetty. Ei pidä nyt lähteä muuttamaan kakkia puolueita samaan suuntaan ja pettäen vanha arvopohjansa. Se ei johda mihinkään. Perinteiset puolueemme eivät kyenneet ottamaan haltuun globalisaation, massamuuttopolitiikan ja eurokriisin ongelmia. Nyt kateissa ovat myös sosiaalipolitiikka, terveydenhuolto ja jopa kuntarajamme, kuntien ja valtion tehtävien jako keskenään sekä yksityisen yrittäjyyden avustamana. Omat arvot on osattava siirtää myös palvelujen tuottoon ja jakamiseen sekä talouspolitiikkaan, elinkeinopolitiikkaan. Jos sellaista arvopohjaa ei ole, syntyy pirstaleista politiikkaa, jota kukaan ei voi etukäteen edes odottaa. Näin syntyi myös omituinen kuntarakennekartta paikallishallinnon luettavaksi. Se oli shokki. Sen olisi voinut esittää toki radikaali vasemmisto uusliberaalina leikkinä, mutta ei nyt Kokoomus. Ideologinen arvojen kriisi Kun omat arvot eivät kykene tuottamaan uuteen tilanteeseen vastauksia, syntyy siirtymiä puoluekentässä ja vanha puoluerakenne joutui Suomessa kriisiin. Ongelman korjaaminen ei onnistu muuttamalla omat arvot perussuomalaisiksi. Ne kun ovat jo olemassa ja tämän puolueen arvoja. On hyväksyttävä oman puolueen arvot ja niille sopivat toimintamallit. Tässä perussuomalaiset ovat oman ratkaisunsa jo tehneet eikä tätä tyhjiötä puoluekentässämme enää ole. Kokoomus on selvästi konservatiivisempi kuin Jyrki Kataisen tai Alexander Stubbin puolueelle tarjoamat julkisivut esittelevät, toteaa tutkimuksen tehnyt Ylä-Anttila Helsingin Sanomissa. Sama pätee monen muun puolueen imagoa korjaavaan yritykseen, joka ei toimi puolueväen oman imagon ja arvomaailman mukaan. Näin kävi mm. Keskustapuolueelle Mari Kiviniemen tarjotessa sille kasvojaan. Luonnollista hajontaa - trendi odotettu Jokaisen puolueen kohdalla on luonnollisesti hajontaa. Perussuomalainen Jussi Halla-Aho konservatiivisena talousoikeistolaisena eroaa hieman puolueensa ydinryhmästä mutta toisaalta hänelle ei löydy parempaakaan vaihtoehtoa puoluekentästämme kuin juuri perussuomalaiset. Eero Heinäluoma on tyypillinen demari, joka voisi yhtä hyvin olla arvomaailmaltaan perussuomalainen tämän tutkimuksen ja omien vastaustensa mukaan. Tunnetut ehdokkaat löytyvät kartalta juuri sieltä, mistä olettaisikin. Kun karttaa katsoo ymmärtää hyvin, miksi juuri Perussuomalaisilla potentiaalisia äänestäjiä on eniten Vihreitten ja Kokoomuksen rinnalla, 30-35 %. Toisaalta Vihreät ja Perussuomalaiset eivät kilpaile keskenään, johtuen juuri vihreitten arvoliberaaleista ja liki pelkästään vasemmalle menevistä talousvasemmiston arvoista. Eivät ne kilpaile Kokoomuksenkaan kanssa olettaen, että puolue on arvoilleen uskollinen. Tässä arvomaailmassaan perussuomalaiset on Vihreitä ja Kokoomusta joustavampi eivätkä mene likimainkaan niin talousoikeistoon kuin Kokoomus. Näin arvokonservatiivina kokoomuksen Jan Vapaavuori voisi hyvinkin olla perussuomalainen, mutta tänään niin tärkeä talous vie hänet liian kauas äärioikeistoon olkoonkin, ettei hän sentään Wille Rydmanin arvomaailmaa edusta. Aivan ääriarvoille Suomessa ei löydy kuin sirpalepuolueita ja niiden menestyminen suurten, eduskuntaan yltävien puolueiden joukkoon on mahdotonta. Ahdas individualistien liberaalien nurkkaus Vasemmistoliiton ehdokkaat Uudellamaalla ovat hyvin yhtenäinen ryhmä ja kilpailevat lähinnä vihreitten ja demareitten äärilaidan kanssa. Tuolla suunnalla on tungosta. Uusliberalismi, egoismi, feminismi, yksilöllisyyttä korostavat ideologiat ja individualismi, liki narsistiset itseään korostavat liikkeet sekä 1970-luvun nostalgia toi tungosta tähän suuntaan yhdessä globaalin internetin myötä. Äärivasemmalla oleva liberaali on muotia liian monelle yrittäjälle. Siellä kuljetaan nyt suhdanteitten mukaan ja menestytään heikosti eteläisen Suomen ulkopuolella. Vihreät arvot vieraantuivat siitä suuresta päätrendistä, jota ikääntyvä kansakunta edusti ja joka kanavoitui myös uuden hiljaisen nuorisoliikkeen myötä uudelle perussuomalaiselle arvokombinaatiolle ja sitä seuraavalle talousopille. Olisi onnetonta olla yrittäjänä Suomessa ja vieroksua päätrendiä. Perussuomalainen arvomaailma on ikään kuin toisella jalalla työväenpuolue ja toisella perinteinen oikeisto, kuten Timo Soini on puoluetta usein luonnehtinut oikeistolaiseksi työväenpuolueeksi. Parempaakaan nimitystä ei ole nyt käytettävissä. Oikeistolaisuus tulee puolueeseen Uudellamaalla kuitenkin lähinnä arvokoservatismin kautta, ei toki niinkään talousoikeiston tuotteena. Tämäkin tulkita on ollut koko ajan väärä, kun seuraa tutkimuksen etenemistä. Perussuomalainen puolue on pikemminkin maltillisesti talousvasemmistolainen ja täytti tässä myös kovin konservatiiviseksi äityneen Keskustan kyvyn toimia muuttuneessa maailmassa, jossa toinen vaihtoehto oli liki uusliberalistinen kauhuskenaario maaseudulle markkinoitavaksi. Vääriä väitteitä Väite siitä, että meillä olisi tullut tungosta poliittisessa keskustassa, ei sekään näyttäisi olevan totta kuin toiselta kyljeltään poliittista karttaamme. Omat mielikuvamme, saati median levittämät mielikuvat poliittisesta kentästämme ja etenkin “jytkyn” synnystä eivät näytä pitävän paikkaansa mediayhteiskunnan tuotteina sellaisenaan nekään. Media toteutti sittenkin vain sille kuuluvaa tehtävää ja tiedotti jytkyn synnystä. Ei se toki sitä aiheuttanut. Populismi taas liikkeenä selittä vain sen osan Perussuomalaisten menestyksestä, jossa perussuomalaiset ovat kertoneet avoimesti olevansa populistinen puolue hankkien arvofilosofiansa lähetä käytännön filosofiaa, jota Suomessa edustaa vaikkapa professori Timo Airaksisen tapa muuttaa vaativa filosofinen pohdinta suomalaiseen myös poliittiseen ajatteluun sopivaksi. Tämän voi lukea Perussuomalaisten arvo-ohjelmasta ennen eduskuntavaalejamme ja varmaan se luettiinkin tiiviinä, parin liuskan tekstinä netistä. Muilta puolueilta tuo vastaava pohdinta puuttui kokonaan. Tässä ajattelussa populismi viittaa juuri yksilöön, yhteisöön ja kansaan sekä kansan tapaan seurata nykyisin edustajiaan hyvin matalan hallinnollisen koneiston ja liki olemattomaksi muuttuneen byrokratian avulla. Se oli kerrottu toki Perussuomalaisten arvo-ohjelmassa. Oli ehkä muittenkin mutta väärään aikaan. Innovaatiopolitiikassa diffuusio (leviämien) on oltava oikea-aikaista myös reaaliaikaisessa taloudessa. Politiikassa suuret jytkyt eivät voi edetä vaiheessa, jolloin sen omaksujia voi olla vain varhaiset omaksujat, pari prosenttia kansasta. Hyväkin asia voidaan näin pilata väärällä ajoituksella. EU ei ollut oikea vastaus tähän poliittiseen tavoitteeseen muuna kuin Nobelinsa hankkineen rauhanliikkeenä. Siitä sitä voi myös onnitella ja ymmärtää se Norjan Akatemian tapaan laitoksena, instituutiona, ei niinkään valtioiden liittona saati liittovaltiona. Olisi ollut omituista jakaa Nobel satamiljoonaiselle liittovaltiolle tai sen kehitykselle. Silloin sen voisi jakaa myös Yhdysvalloille, ei maan presidentille.