Väkivalta

Sello, Kauhajoki, Jokela, Myyrmanni ja kuva, jossa kaksi nuorta poikaa kantavat haavoittuneita enkeleitä Hugo Simbergin maalauksen tapaan. Nyt kuvaajana on vain Suomen Kuvalehti, koulujen kevätjuhlaa omalaatuisesti synkistävä pilapiirtäjä. Kuoleman puutarha ja Halla ovat niin ikään suomalaisen kansakunnan sosiaaliseen muistiin jääneitä maalauksia simbergiläisestä tavasta kesyttää pelkojamme ja ahdistusta, jonka juuret ovat syvällä alusmaan historiassamme, sodissamme. Simbergin tavoite ei toki ollut syventää ja pahentaa ahdinkoamme oman aikamme mediamaailman tavalla uutisoiden ja leipänsä ansaiten. Väkivallasta on tullut tapa ansaita ja saada huomiotalouden laakereita. Synkistelevä lehti Suomen Kuvalehti jatkaa laajalla artikkelilla, jossa se pohtii, onko etnisten ryhmiemme tekemiä ulkomaalaistaustaisia rikoksia sensuroitava ja varottava, ettei uutinen paljasta väkivaltarikoksen tehneen miehen ihonväriä. Otsikoita saavat etenkin nyt somalit, romanimiehet ja romanialaiset, tummaihoiset puukottamassa valkoihoisia (Suomen Kuvalehti 22/2012). Jotta synkistely menisi loppuun saakka valitulla ladulla, toimittaja Laura Koljonen julmistelee vielä kiiltokuvaylioppilaille, joita iltalehdet ovat hänen kuvaamana tulvillaan ja poissa ovat epäonniset, kilpailussa kehnommin menestyneet ja välivuosia tekevät haahuilevat ja hanttihommiin jäävät nuoret. Kaikki on yhtä siirappimaista juhlaa, josta puuttuu se toinen näkökulma, synkän kansan kaiken juhlahumun nielevä pimeä perkele. Median tehtävänä on huolehtia yhdessä keväisen kolean sateen kanssa kilpaa oikeasta totuudesta, juhlahumua edeltäneestä pänttäämisestä ja arjen alusta heti juhlan jälkeen. Kilpailu jatkuu ja pahenee. Lempeät kouluttajat ovat takana kiusaajineen. Uudet odottavat. Tosi ammattilaiset. Väkivaltainen maa Tilastojen mukaan Suomi on länsimaiden väkivaltaisin maa. Teemme edelleen murhia, tappoja ja surmia, kuolemantuottamukseen johtavia pahoinpitelyjä 3-5 joka ikinen viikko ja etenkin viikonloppuisin, juhlapyhinä. Niitä kertyy 150-200 vuosittain. Miesten itsemurhaluvuissa olemme lähellä maailman huippua edelleenkin yhdessä venäläisten ja kazakstanilaisten kanssa. Miksi tätä olisi korostettava joka uutisessa? Väkivallan kohdalla olemme kauan kuuluneet siihen joukkoon, jossa mainitaan Brasilia, Venäjä, Kazakstan, Ukraina, Kirgisia, Yhdysvallat, Kuuba, Argentiina ja Bulgaria. Sen sijaan siellä ei maita Hollantia, Ruotsia, Itävaltaa, Ranskaa, Islantia, Englantia, Japania jne. Suurten ikäluokkien loikka Väkivaltarikollisuutemme nousi etenkin 1980-luvun alussa 1960-luvun lopun luvuista. Tuolloin naisten riski tulla surmatuksi suomalaisen toimesta kasvoi 50 % ja miestenkin yli 30 %. Selitykseksi haettiin etenkin suurten ikäluokkien aiheuttamaa rauhattomuutta ja murrosvuosia, ei toki tuolloin internettiä, koulusurmia tai siirtolaisuutta. Käsite “finne igen” tarkoitti suomalaista väkivaltaa, päihteitä ja puukkoa ruotsalaisen kokemana. Mihin se meistä olisi kadonnut? Nykyisin väkivaltarikostemme ovat tasaantuneet ja niissä on myös laskua. Olemme valovuosien päässä Brasilian tai Venäjän tapaisesta miesten väkivallasta. Miesten ja naisten yhteinen riski joutua väkivallan kohteeksi on jo lähellä läntisen maailman keskitasoa. Meillä toimii vanha kriminologi Veli Verkon kirjoittama laki, jonka mukaan runsaan väkivallan kansakuntien kohdalla naisten osuus joutua väkivallan kohteeksi on yleensä pieni. Poikkeuksen säännöstä tekevät Välimeren maat, toisin kuin vaikkapa Brasiliassa, jossa miesten väkivaltakuolemat ovat perinteisesti yli kymmenkertaiset naisiin verrattuna. Vastaavasti pienen väkivallan maissa, kuten Englannissa, Ranskassa ja Saksassa, naisten suhteellinen osuus uhreista on suurempi kuin korkean henkirikollisuuden maissa. Välimeren maissa ja vaikkapa Pohjois-Irlannissa, joissa henkirikollisuuden määrä on matala, miesten osuus uhreista on kuitenkin suuri. Poikkeus vahvistaa säännön. Suomi on kuitenkin miehelle Länsi-Euroopan turvattomin paikka. Kansakuntien erot suuria Kansainvälisiä vertailuja väkivallasta on tehty vähän ja hyvin myöhään, ensimmäisen kerran tilastoiden vuonna 1989. Se, mitä väkivallalla tarkoitetaan, ja kuinka sitä tutkitaan, tulkitaan ja kontrolloidaan, vaihtelee suuresti. Autovarkaus on paljon helpommin määriteltävä kuin väkivaltarikos. Tämä sama koskee mitä tahansa tutkimusta ja sen tuomaa vertailtavuutta kansakuntien välillä. Niihin on aina suhtauduttava tietyin varauksin. Erot kansakuntien välillä ovat noin 15 -kertaisia. Länsimaista väkivaltaisimpia vaikuttaisivat olevan Australia ja Uusi-Seelanti (20 %) kun taas vaikkapa Japanissa väkivalta on hyvin harvinaista (3 %). Tällöin prosentit kuvaavat väkivallan kohteeksi joutuneita tai sen uhkauksen kohteena olleita miehiä viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessa luku oli tutkimushetkellä vuonna 2000 hieman vajaa 17 % ja vastasi länsimaista keskiarvoa. Luku oli korkein Brasiliassa, lähes 50 %. Väkivalta liittyy kehitysmaihin ja Neuvostoliitosta eronneisiin Itä-Euroopan valtioihin sekä yleensä vähäosaisuuteen, köyhyyteen. Etelä-Euroopassa väkivaltaa on ollut perinteisesti vähiten tutkimusaikoina 1989 jälkeen. Onko kehitys välimereisessä Euroopassa ja etenkin sen Afrikan puoleisissa kulttuureissa muuttumassa, on oma aikamme kasvavan nuorisotyöttömyyden aiheuttamia uhkakuvia. Virtuaaliväkivalta Mediayhteiskunnan tapa valikoida väkivaltaa ja sen esittelyä ei edusta sen tyypillisiä muotoja. Otsikoita saavat lähinnä poikkeavat tapaukset. Niinpä viikonlopun tyypillinen suomalainen väkivallanteko oli vaikkapa Vieremän kolmen miehen puukotus, jota ei medioissamme juurikaan esitelty. Sen sijaan otsikoita saavat tapaukset, joista saattaa olla aikaa jo vuosikymmenet ja johon liittyy sellainen draaman kaari, jossa mukana on lukijaa mahdollisesti kiinnostavia perinteisen juopuneiden väkivallanteosta poikkeavia taustoja. Tällaisia ovat väkivallan yhdistäminen omaan aikaamme ja vaikkapa virtuaaliväkivaltaan, fiktioon. Siinä unohtuu kokonaan väkivaltamme pitkä historia. Miehet joutuvat väkivallan kohteeksi naisia paljon useammin joko tuntemattomien tai etäisten tuttujen tekemänä. Naisten kokema väkivalta on usein puolison tai läheisen kumppanin tekemää. Ero kansainvälisessä tutkimuksessa selittynee osin sillä, etteivät miehet eri kulttuurissa koe läheisten suorittamaa väkivaltaa rikoksena. Näin vaikkapa puolison lyönnit eivät kirjaudu kyselyissä väkivallaksi miesten kohdalla lainkaan. Väkivaltana koetaan vain kokonaan vieraan aiheuttama väkivaltarikos. Tätä samaa on korostettu myös vaikkapa kiusaamisen, koulu- ja työpaikkakiusaamisen, yhteydessä. Pojat ja miehet häpeävät joutumistaan kiusatuiksi eivätkä siitä kerro. Suomessa kiusaaminen on ollut osa kasvatusta, kulttuurin tuote, ei rikos poikia tai miestä kohtaan ensinkään. Vasta viime vuosina siitä tuli osa rikoslakiamme. Samankaltaiset juuret Eri kulttuureista saatava tieto väkivallasta on hämmästyttävän samankaltaista. Lähes puolet kerrotusta väkivallasta on fyysistä väkivaltaa. Miesten kohdalla etenkin tuntemattomien ja etäisten tekemänä. Jopa fyysinen väkivalta jää pääsääntöisesti ilmoittamatta poliisille. Etenkin kehitysmaissa väkivallasta ei kerrota. Silloinkin, kun uhkailu johtaa poliisille kertomiseen, varsinasta rikosilmoitusta ei juurikaan tehdä. Suomessa Helana Törrösen väitöskirjassa poliisi joutuu mukaan eräänlaiseksi erotuomariksi. Poliisi on Suomessa väkivaltaa ennaltaehkäisevä instituutio. Eteläeurooppalainen mies kokee väkivallan ja sillä uhkailun satuttavampana kuin Keski- tai Pohjois-Euroopassa asuvat kumppaninsa. Tämä ero selittynee sillä, että Etelä-Euroopassa väkivalta johtaa paljon useammin vammoihin kuin Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Tapa käyttää päihteitä on sekin erilaista. Ikävä historiamme Suomi poikkeaa tutkimuksissa väkivaltarikoksissa ikävällä tavalla ja epäedukseen muista Pohjoismaista ja Länsi-Euroopasta. Se selittänee myös koulu- ja työpaikkakiusaamisemme laatua ja sen vaikeampaa luonnetta. Janne Kivivuoren mukaan henkirikoksen uhriksi joutuu Suomessa pääsääntöisesti alkoholisoitunut, alimpiin sosiaaliryhmiin lukeutuva mies. Tällaisia miehiä ei saada vastaamaan perinteisiin tilastollisiin tutkimuksiin. Sama ongelma on kaikissa kulttuureissa. Jostakin syystä Suomessa huono-osaiset miehet joutuvat lisäksi muita Euroopan maita yleisemmin henkirikoksen kohteeksi. Syitä on haettu kansainvälisestä rikostutkimuksesta ja mm. tilastokeskuksen elinolot -yksikössä, josta tämäkin kirjoitus on saanut aineistonsa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja kriminologinen tutkimus ovat osa yhteiskuntapoliittista tutkimustamme. Siellä seurataan mm. sellaisia ilmiöitä, joita media ei välttämättä pysty seuraamaan tai yhdistämään päivittäin vaihtuviin uutisiinsa ja niiden väkivaltarikoksista tiedottamiseensa. Kun Finacial Times kuvaa Suomen onnellisten ihmisen lintukodoksi, jossa varallisuus on OECD maiden kärkeä ja kiusaamme itseämme vain saunassa ja hyisessä avannossa piipahtaen, se on vain osatotuus kahtia jakautuvan kansakunnan hyvinvoinnista.