Hyvää pyhäinpäivää

Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Päivää vietettiin alun perin marraskuun alussa, mutta myöhemmin se siirtyi ja on nyt aikaisintaan 31. lokakuuta tai viimeistään 6. marraskuuta ja aina lauantaina. Työmarkkinapolitiikka ja maallistunut elämämme ei pidä tärkeänä vainajien ja pyhäinmiesten päivää siinä merkityksessä kuin sitä vietetään vaikkapa Latinalaisessa Amerikassa Kuolleiden päivänä (Dia de Muertos) ja vainajien muistojuhlana 1-2 marraskuuta.

Kekristä Halloween juhlintaan

Juhla on erityisen merkittävä Meksikossa, Filippiineillä ja Brasiliassa, joissa päivä on myös vapaapäivä. Yhdysvalloissa Halloween liittyy pyhäinpäivän aattoon ja Venäjällä vastaava päivä on vanhempainpäivä, jolloin käydään haudoilla ja muistetaan myös ystäviä ja sukulaisia samalla. Kommunismi muutti päivän luonnetta.

Ennen reformaatiota Suomassakin vietettiin muun maailman malliin useitakin pyhimysten juhlapäiviä, ja monet niistä olivat samalla juhlapäiviä. Luterilaisuuden myötä päivät yhdistettiin kaikkien pyhien yhteiseksi päiväksi ja näin pyhäin miesten päivä säilyi ja yhdistyi samalla vainajien muistopäiväksi. Kun lähellä oli lisäksi vanha suomalainen kekri, agraarin ajan sadonkorjuun päättymisen juhla, pyhäinpäivä sai myös usein aluksi tuon kekri -nimityksen.

Nyt kekri ja Halloween alkavat olla samaa juhlaa, mutta jo postmodernin yhteiskunnan yhteistä kulttuuria, jossa myös kirkollinen juhla alkaa hämärtyä. Näin anglosaksinen Halloween jyrää kansallisen kekrimme ja palaamme huomaamatta vanhaa kelttiläiseen, syksyllä vietettyyn uuden vuoden juhlaan samhaimiin. Ensi vuonna tämä juhla on 3. marraskuuta ja vuonna 2015 juhla on jo lokakuun viimeinen päivä kuten myös vuonna 2020.

Karnevaaliaikaa

Itäisessä kristillisyydessä kaikkien pyhien sunnuntaita vietetään ensimmäisenä sunnuntaina helluntain jälkeen. Näin ortodoksiseen juhlakalenteriin marraskuinen pyhäinpäivä ei kuuluisi, mutta Suomen ortodoksien kirkko viettää tätä päivää Karjalan pyhittäjäisisien ja valistajien muistopäivinä. Suomen katolinen kirkko viettää samana lauantaina kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivää ja seuraava sunnuntai on pyhäinpäivä (kaikkien pyhien juhla). Latinalaisessa Amerikassa ja etenkin Meksikossa tämä aika on samalla liki karnevaaliaikaa ja riehakasta juhlintaa.

Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta kulttuureilla on taipumusta muuttaa juhlansa maallisiksi ja samalla riehakkaiksi. Näin on käynyt liki kaikille kirkollisille juhlillemme ja ei vähiten joululle ja juhannukselle. Samalla niihin on liittynyt monikulttuurisuutta ja pakana-aikaisia kansallisia menoja ja ei vähiten Suomessa.

Suomalainen kuolema

Helsingin Sanomat (HS 5.11) esittelee arkisesti pyhäinpäivän teeman, suomalaisen kuoleman. Lehti käyttää synkän tummaa ja mustaa grafiikka kertoen mihin suomalaiset kuolivat vuonna 2010. Sen pragmaattisemmin ei enää voi pyhäinpäivän juhlaa esitellä ja se tuo mieleen takavuosien Neuvostoliiton. Uskonto oli siellä oopiumia kansalle, vaikka se tahtoi hiljaisesti kapinoidakin, ja hautapaikat pysyivät yllättävän kristillisinä, kristillisiä juhlia vietettiin olkoonkin, että niitä pyrittiin maallistamaan.

Näin marxilaista opista alkoi tulla ikään kuin uskonnon korvike ja sellaisena siihen usein törmäsikin kommunististen maitten puhtaan yhteiskuntafilosofisen opin jäljittelyssä. Näin yhteiskunnalliset filosofiat ja vanhemmat traditiot, dogmit ja uskomukset tahtovat lopulta sulautua toisiinsa myös tänään ja etenkin internetin välityksellä. Intrenet on valtaisa kulttuurien sulautusuuni ja sitä on osattava hyödyntää tässä merkityksessä eikä vaikeuttaa uuden syntyä ja auringon nousua. Se kun nousee joka tapauksessa vaikka nukkuisimmekin joka aamu yli sen sarastuksen ja olisimme konservatiivisia ja hitaita jälkiomaksujia. Tästä tulee tuo kansamme viisaus, jossa varhainen lintu saa matonsa tai että talon pitää tapa, jossa ollaan aamun virkkuja, siis luovia ja innovatiivisia. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää.

Vanhuuden höperyys kuolinsyynä

Helsingin Sanomien grafiikassa suomalaiset kuolevat tuhansiin sairauksiin ja myös vanhuuteen, jota ei sairaudeksi lueta. Sen sijaan Alzheimer ja dementia ovat kasvava tapa kuolla, kun vastaavasti verenkiertoelinten sairaudet ovat vähentyneet kuolinsyynä Suomessa. Yleisin syy ne ovat toki edelleen suomalaisena tapana joutua vainajien päivän juhlituksi sankariksi. Tällaisia sankareita syntyi vuonna 2010 49 904 suomalaista ja tämä määrä kasvaa nyt suurten ikäluokkien myötä. Se on hyväksyttävä ja järjestettävä asiat kuntoon ennen kuolemaa. Nukkuneen rukous on kaikkein turhinta maailmassa.

Kuolemansyynä verenkiertoelinten sairaudet ja kasvaimet edustat yhdessä liki 35 000 tapausta vuodessa. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin meitä kuolee vain runsas 2000 ihmistä ja ruunasulatuselinten sairaudet vievät kalmistoon 2500 vainajaa.

Tapaturmat ja väkivalta saavat suuria otsikkoja medioissamme vaikka kuolleiden määrä jää noin 4000 ihmiseen ja murhien ja tappojen osuus on vain noin sata tapausta vuodessa. Itsemurhia teemme kymmenkertaisen määrän ja liikenneturmissa meitä kuolee 300 ihmistä. Ne ovat kaikki turhia kuolemia, mutta samalla marginaalisia, ja enemmän meitä kuolee pelkästään aortan laajentumaan (564) tai vaikkapa Parkinsonin tautiin (448), niin marginaalisia kuolinsyitä kuin nämäkin ovat 50 000 kuolemantapauksen joukossa.

Marginaalisia pelkoja

Hermoston ja aistimien sairauksiin suomalaisia kuolee liki sama määrä kuin tapaturmiin ja väkivaltaan, runsas 4000 suomalaista. Yhteensäkään nämä eivät ole kuin runsas kolmannes verenkiertoelinten sairauksien kuolemansyistä. Vastaavasti virtsa- ja sukupuolielinsairauksiin suomalasia kuolee vain sama määrä kuin vaikkapa tartunta- ja loistauteihin. Monet paljon puhutut ja pelätyt sairaudet ovat kuolinsyynä marginaalisia ja synnytyksessä suomalasia kuoli vuonna 2010 yksi nainen, sikiökuolemia oli 25 kappaletta. Se luku lienee pienin maailmassa eikä synnytystä tule pelätä, ainakaan keski-ikäisenä miehenä sukupuolineutraalissa Suomessa.

Lehti esittelee myös suomalaisten päiväkohtaiset kuolemat ja jättää niiden tulkinnan lukijan omaan harkintaan. Se on viisas teko. Ihmisten on osattava myös itse hakea ja tulkita tilastoja, opiskella uusi medialukutaito, ja hyvää grafiikkaa ei ole syytä kertoa erikseen tekstissä.

Täydenkuun taika

Suomalaiset kuolevat täydenkuun aikaan aivan kuten kaikkina muinakin kuun kierron aikoina ja juhlapyhinä niin ikään ilman erityistä syytä juhlia itsensä hengiltä. Onnettomuudet, hukkumistapaukset, väkivallanteot jne. ovat niin marginaalisia kuolemantapaustilastoissamme, etteivät ne voi näkyä näinkin suuren kansan kohdalla piikkeinä kuolemansyitä seurattaessa. Sama koskee vuodenaikaista vaihtelua, eivätkä kesäiset hellepäivät ja -jaksot korostu mitenkään sen enempää kuin menneen talven lumet sekä paukkupakkaset tammikuun neljännellä viikolla ja helmikuun kahdeksannella viikolla.

Sen sijaan pitkä hellejakso heinäkuussa kyllä näkyy heinäkuun 28. viikon kuolemantapausten määrässä, olettaen rohkeasti, että kaksi asiaa liittyvät aina toisiinsa samaan aikaan esiintyen. Jostakin syystä viikko 29 on jo normaalin alapuolella vaikka helle kyllä jatkui edelleenkin.

Näin päivittäin ja viikoittain tapahtuvat pienet heilahtelut selittynevät muilla syillä kuin säällä ja sen vaihtelulla, jolloin erot myös menevät normaalin vaihtelun sisälle. Se on vähän samaa kuin pohdinta gallupdemokratiassa, jossa pari prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen menee tilastolliseen vaihteluun ja virheisiin, jolla ei ole merkitystä tuloksia tulkittaessa. Se ei poista tapaamme jännittää lottovoittoa eikä sitä pidä poistaa osana hankkia verotuloja hyvään tarkoitukseen niin nuorisotyössä kuin kulttuuriin ja urheilun tukemisessa, pitkän ja laadukkaan elämän tavoittelussamme.