Angry Birds

Angry Birds on suomalaisen Rovio Mobilen kehittämä videopeli. Valmistuttuaan vuonna 2009 se levisi Applen laiteille ja sitä myytiin hetkessä yli 6 miljoona kopiota.
Peli levisi useille alustoille ja nykyisin sitä on myyty jo liki puoli miljardia. Sen voi ladata maksullisesti myös nettiversiona Googlen Chromella. Se on maailman myydyin mobiilipeli liki sadassa maassa. Voimme olla siitä ylpeitä. Se kun on samalla oman kulttuurimme tuote siinä missä mikä tahansa kuvataide tai kirjallisuus, musiikki. Jos joku ei tiedä mikä on “Angry Birds” se kertoo hänen paikkansa suurkulttuurien kuluttajana ja osana globaalia maailmaa ja sen markkinoita. Hän on niistä täysin ulkona ja osaton; yrittäjänä, johtajana, kouluttajana ja tutkijana vahingoksi yhteisölleen. Pieni kansakunta kun synnyttää harvoin tällaista globaalia ilmiötä.

Pelkistettyä peliteoriaa

Angry Birds perustuu ideana sosiologian pelkistettyyn peliteoriaan, jossa mukana on jotain arvokasta, josta taistella, ja jonka saavuttamiseksi panoksia ja tuottoja on pohdittava ritsa kädessä. Vihreät siat ovat pahiksia ja näiden on varastettava lintujen pesissä odottavia munia. Vihreät siat eivät muni.

Pelaaja panostaa erilaisiin lintuihin, kloonautuu ja kasvattaa vauhtiaan, räjäyttelee ja hävittää sikojen jäisiä, puisia ja kivisiä linnoituksia. Kultaiset munat ovat palkinto päästä uuteen vaativampaan kenttään kohoten kuin urahierarkiassa tai optioita hankkien.

Erikoisversioissa lapsia kasvatetaan juhlapyhien ja vuodenaikojen teemoilla. Se on hyvin suomalainen tapa nähdä ympäristö ja sen suuret vuodenaikaiset vaihtelut. Animaatioelokuvissa on lisäksi kansallisia teemoja ja Nokialla luonnollisesti Suomi-teemansa. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt peliyhtiölle kehittämistukea pitkää animaatioelokuvaa varten. Tämä yhtiö ei ole varaton ja sen elokuvia ei tehdä kuten Mannerheimin filmatisointia. Siinä kohtaa kaksi maailmaa toisensa.

Angry Birds kansakunta

Suomalainen ministeri Alexander Stubb puuttui kansalliseen tapaamme esiintyä aggressiivisesti maailman turuilla ja toreilla. Yhtäällä hän ymmärsi sen johtuvan kansanluonteestamme, rehellisestä ja jaloon pyrkivästä, kaikilta vastaavaa tasapuolisuutta EU:ssa odottaen.

Ministeri epäili kuitenkin muilla kansakunnilla olevan vastaavia taipumuksia, mutta pitävät ne visusti sisällään ja hakevat konsensusta, ovat viisaasti diplomaattisia. Ministeri arveli suomalaisten muistuttavan “Angry Birds” lintuja, jotka hävittävät pelissään omaa mahdollisuuttaan menestyä tuhoamalla kohtuuttomasti vihreiden sikojen linnoituksia.

Vielä yksi tai kaksi tasoa voidaan antaa anteeksi, mutta kolmas voi olla jo liikkaa. On edetty liian korkealle tasolle pienenä kansakuntana. Vastus kovenee, jokainen taso on etistä vaativampi ja pudotus on julma. Peliteorioissa vauhti ei tapa vaan äkkipysähdys.

Konfliktit ja kilpailu

Peliteoreetikko on ihminen, joka kokee maailmansa konfliktien ja kilpailun kautta. Noin vajaa viidennes ihmisistä on tällaisia ja poliitikoista kaikki. Peliteoreetikon maailmassa kaikesta on puutetta, rahasta, varallisuudesta, arvonannosta, maineesta ja kunniasta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Kaikesta on käytävä armotonta kilpailua. Ja kun yksi kilpailu on ohi alkaa heti seuraava ja samojen muurien sisällä.

Pelaaja asettaa panoksensa oman peliteoriansa kautta ja sulkee pelinsä ulkopuolelle sellaiset, jotka eivät pelaa hänen säännöillään. Peliä jatketaan projektiluontoisesti ja kun edellinen on päättynyt uusi on jo odottamassa vuoroaan. Se on lohdutonta elämää jossa universumi kulkee ohi ja oikea elämä jää kokematta.

Olen tästä kirjoittanut paljon ja pelaaja esiintyy myös vaikkapa toisen väitöskirjani sivuilla yhtenä kuluttajatyyppinä, mutta myös yrittäjänä. Angry Birds on vain siellä paljon mutkikkaampi kuin pelikonsolilla. Niinpä vaikkapa avioliiton helvetissä, sen peliteoreetikon hallitsemassa maailmassa, pelaaja eroaa perheestään kertoen kuinka kaikki on aikuisten ihmisten sopimaa, eikä siitä tulisi myöhemmin jäädä kaunoja. On kypsytty vain erilleen, aloitettu uudet suhteet ja uusi lohduton peli. Työympäristössä peliteoreetikko on hankala etenkin täysin vailla moraalia olevana tunnevammaisena ihmisenä, kultaisten munien saalistajana. Vihreä sika ei muni omia munia.

Angry Birds ja vihapuheet

Suomalainen vihapuhe ja Angry Birds rantautuivat samaan aikaan ja molemmat ovat osa yhteistä sosiaalisen median keinoa ruokkia tietyntyyppistä maailmankuvaa ja siinä elävää kuluttajajoukkoa. Kaikki eivät sitä ymmärrä eivätkä ole kiinnostuneita lainkaan. On myös muita kuluttajatyyppejä, ja heille on myytävä kokonaan erilaista maailmaa, jossa kuluttaa joutoaikaansa.

Olen siirtänyt kotisivuni kuvasivuille postereita, jotka esittelevät muutamia liki tuhatsivuisia julkaisuja yhdelle vaatimattomalle posterille, yhdelle kuvasivulle siirrettynä. Ne ovat ikään kuin tieteen taidetta kyetä esittelemään mutkikkaita teorioita ja niiden malleja kiireisen ihmisen luettavaksi. Käytänkin niistä nimitystä “Science Poster art” erotuksena perinteisestä posteritaiteesta sekä erikseen vielä niiden klusteriluonteen vuoksi käsitettä “Cluster art economy”. Ne kun liittyvät pääsääntöisesti yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimintarakenteisiin sekä klustereihin. Postereissa on esitelty myös klustereita.

Turistina posteriviidakossa

Useimmat noista postereista ovat olleet esillä konferensseissa, jossa tiedemiesten ja tutkijoiden sekä yrittäjien ja konsernijohtajien, rahoittajien ja pankinjohtajien, hallintoihmisten ja poliitikkojen, opettajien ja kouluttajien maailmat kohtaavat samaan aikaan ja samassa sosiaalisessa tilassa, maailmankonferenssissa.

Kun posterikokoelmia on rinnakkain runsaasti konferenssivieraat tutustuvat postereihin hieman samaan tapaan kuin vaeltava katutason flaneeraaja, turisti, katukuvan näkymiin ja muistuttaa siinä koomikko Jacques Tatin elämää. Tämä keskiluokan modernin kaupungin turisti on sosiaalisista luokista suurin ja komiikan keinon tutuin ja kuvatuin keskiluokan ihminen.

Monsieur Hulot’n hyväntahtoinen, avulias ja kömpelö ilmestyminen postereiden tutkailijaksi tuo mukanaan lähestyvän katastrofin. Liki kaikki suuret humoristit ovat käyttäneet tätä tyyppiä hyväkseen alkaen Charles Chaplinista. Mr Bean, Rown Atkinson, on oman aikamme ehkä onnistunein Monsieur Hulot. Playtime oli taas kunnianhimoisin tapa kuvata flaneeraajan tai turistin modernin kaupungin syntyä jatkona elokuvalle “Enoni on toista maata”. Monsieur Hulot oli siellä koko ajan eksyksissä, modernin ajan kliinisessä elämässä.

Playtime ja uudet visiot

Maailma muuttuu ja internet sekä sosiaalinen media raivaa koko ajan tieltään uuden mediayhteiskunnan onnettomia tunareita. Sen elämän kuvaaminen kliinisenä elämänä, koko ajan uuden mediayhteiskunnan tieltä työnnettävänä, sinne sopimattomana mukavassa kulissiympäristössään, on vielä tekemättä koomisena elokuvana. Sen sijaan Playtime on filmihullujen aarre. Pääosa flaneeraajista ei sitä ymmärrä lainkaan ja kolmetuntinen kokonaan juonettomalta vaikuttavaa elokuvaa on rankka kokemus ja vei Tatin konkurssiin, talon myyntiin ja miehestä tuli katkera vanhus.

Kulkuri on globaalin maailman kasvavin ihmisryhmä ja koditon kaikkialla. Charles Chaplin pyrki hakemaan tätä ihmistyyppiä, mutta eli vielä väärässä ajassa ja koomisuus syntyi toista kautta, harmittomana Tatin kaltaisena anarkiana. Törmäily intrenet -ympäristössä on vaikeasti kuvattava eikä ehkä vielä oikein riittävän koominen. Pahimmat törmäilijät eivät edes tiedä mistä on kysymys ja Mr Hulot jää vaille huomiota uuden sosiaalisen median viidakossa törmäilevänä ja robotteja tervehtivänä huopahattuisena herrana ja rouvana.

Oman aikamme kulkuri elää kotonaan kaikkialla, mutta pelkää sitoutumista ja varoo identiteettinsä puolesta, jossa juurettomuus on tavoite sinänsä. Kulkurista on vaikea tehdä koomista Suomessa, jossa ilmiöön liittyi agraarin ajan ahdistus, irtolaisuus sekä rikollisuus ja siirtolaisuus. Suomessa kulkurin elämä, irtolaisuus, oli aikanaan rikos.

Kulkurin valssi

Kulkuri on suomalaisessa kerronnassa romanttinen hahmo, tukkilaisromantiikan ja renkipojan maailmaa, ja vielä tänäänkin peliteoreetikon vihapuheet kohdistuvat juuri muukalaisuuteen, vieraaseen ja pelkoon, irtolaisuuteen. Globaalin maailman kasvava sosiaalinen suurtyyppi ei oikein istu suomalaiseen maisemaan ja maailmankuvaan, jossa suuret metropolit puuttuvat ja monikulttuurisuus koetaan vieraana, jopa uhkana sekin. Pelko, uhka ja ahdistus ovat suomalaisia muotisanoja kuvata liki mitä tahansa aikamme uutta ilmiötä tai perinteistä metsää ja korpea, soista maatamme. Kaikkeen on ratkaisuna yhteisö. Sellainen ratkaisu 7000 miljoonalle ihmiselle on mallina mahdoton. Ja Suomi on Nokian ja Angry Birds -kulttuurin kotimaa.

Maaseudun yhteisöllisyys kuvataan usein vastakohtana metropolikulttuurin kuvaukselle ja sen kulkurin mittoihin rakennettavalle tulevaisuudelle. Juurettomuus ja pelko sitoutumisesta on hyvin suomalainen tapa kokea uusi kulkurin tuoma sosiaalinen rakenne ja juuri monikulttuurisena ilmiönä. Jos ymmärrämme monitieteisyyden, me ymmärrämme kyllä myös moni- ja poikkikulttuurisenkin. Ne kun ovat samoja asioita yhdessä poikkitaiteellisen elämän kanssa.

Virtuaalihahmot ja telecity nuoret

Neljäs suurtyyppi on tietokoneajan muokkaama ja muistuttaa koomisena hahmona nörttiä, jonka paikka oli vielä 1990-luvulla pilkattavien joukossa. Vasta internetin ja sosiaalisen median myötä tästä tyypistä tuli hallitseva ja nykyisin se on epäilemättä paitsi kasvava, myös eniten valtaa käyttävä teknistyneen yhteiskunnan perushahmoja.

Virtuaalista maailmaa hallitsee kuvaruudun pinta, joka on ikkuna kaikkeen, ja samalla täysin neutraali, fiktiivinen mielikuvitusmaailma, sekä asettaa vaatimukset tätä kautta korkealle. Ajattoman ja paikattoman maailman kulkuri on tässä prosessissa lähin ymmärtäjä, mutta komiikassa kumpaakaan tyyppiä ei voi enää lähestyä tekemättä itsestään naurettavaa Monsieur Hulot’n tapaan ja turvautumalla huopahattuun, piippuun, puhumattomuuteen ja ranskalaisen keskiluokan ivaamiseen.

Karikatyyrien ongelmat

Karikatyyrien piirtämien oli takavuosina helppoa etenkin poliittisista suurpuolueistamme maalaisliitosta, kokoomuksesta, demareista ja kommunisteista. Kari Suomalaisen vakiinnuttamat hahmot eivät kuitenkaan istu oikein enää tähän aikaan ja niiden muisto tuo mukanaan jo koomista nostalgiaa.

Perussuomalaisten äänestäjäjoukko on tutkimusten mukaan taas kaikkein heterogeenisin, jolloin karikatyyrin on synnyttävä muuta kautta kuin hakien äänestäjistä jotain yhteistä muuten kuin vihaisina miehinä ja vastapoolina vihreitten punertaville naisille. Molempia kuitenkin äänestävät runsaasti opiskelijat ja vähemmän eläkeläiset, perussuomalaisia oman aikamme duunarit, mutta myös kokoomuksen tapaan varakkain osa keskiluokkaamme.

Perussuomalainen mies ja perusvihreä nainen eivät oikein sovi samaan hallitukseen. Sama toki oli havaittavissa myös vaikkapa maaseudun perussuomalaisen miesyrittäjän ekologisissa tuotteissa ja niiden helsinkiläisissä vihreissä keski-ikäisissä akateemisissa naiskuluttajissa. Ne eivät oikein löytäneet toisiaan ekologisen klusterin tutkimuksissani ja luontoyrittäjiä auttaessani.

Kun vähäpuheinen Monsieur Hulot pyrkii huopahattuineen ja piippuineen asioimaan Playtimen modernissa kliinisessä metropolissa paikallisten naisten kanssa, syntyy koomisia tilanteita, joista hyväntahtoinen Hulot ei ole vastuussa. Ranskalainen Monsieur Hulot on suomalainen Herra Hakkarainen.

Helppoja ratkaisuja

Yleisin tapa perinteisissä medioissa on käyttää Timo Soinin kuvaa. Sama pätee usein myös muihin puolueisiin, joka taas kuvaa ongelmaa tyypittää yhteiskuntaamme, sitä edustavia puolueinstituutioita, ja hakea näkökulmaa vaativamman analyysin kautta arvojen maailmasta. Mikään ei ole niin pinnallista kuin henkilöidä puolue ja sen miljoonat äänestäjät stereotyyppinä medioissamme.

Medioitten kehnous ei ole toki yhteiskunnan ja sen kehityksen, murroksen ja sen synnyn syytä. Sen sijaan nyt on jo oikeus ja kohtuus syyttää peiliä, jossa medioitten kyky kertoa yhteiskunnasta on vääristynyt ja virheellinen kuvattaessa sosiaalisen median taloutta, strategiaa ja jopa sellaista ilmiötä kuin Angry Birds.

Gonzojournalismin kerrontaa

“Järvi oli kuin suunnaton valkea marmorilevy, jonka päälle oli asetettu sadoittain hevosenpäitä. Ne näyttivät leikkautuneen pyövelikirveen terävästä iskusta. Vain päät pistivät esiin jääkuoresta. Ne kaikki olivat kääntyneet rantaan päin. Ammottavista silmistä paloi vielä kauhun valkea tuli.”

Lainaus on sunnuntain (25.9) Helsingin Sanomista, Jari Paavonheimon kirjoituksesta italialaisesta Curzio Malaparten raportista Suomesta sodan aikana, Laatokan rannalta katsottuna.

Malaparte oli gonzojournalisti, pienten asioiden havainnoija ja sivuraiteitten kulkija, Italian armeijan upseeri, diplomaatti, journalisti ja kirjailija.

Romaaneista “Kaputt” kohosi aikanaan kulttimaineeseen ja tyypillisen gonzon kerronnan tavalle, kukaan ei voi olla varma asioiden todenperäisyydestä, absurdista maailmasta ja sen komiikasta myös lehtijuttujen yhteydessä. Malaparten teoksista on Kaputtin ohella suomennettu “Edessä palaa Leningrad”, “La pelle 1949” ja “Iho“.

Christianian unelma

Samassa lehdessä John Raven, kuvanveistäjä, kertoo toimittajalle, mahdollisesti gonzojournalistille, kuinka he ovat edelleen täällä, Christianian ite-arkkitehtuurin omaleimaisessa maisemassa, yhdyskunnassa, jota kutsutaan myös vaikkapa vapaakaupungiksi, tai paremmin se ehkä tunnetaan sodan jälkeisen hippiyhteisön kannabiksesta, talonvaltaajien konsensusdemokratiasta, anarkistien unelmasta, jossa poliisi ottaa yhteen huumediilereiden kanssa. Se, että kuvanveistäjä Raven on edelleen elossa, on ihme, ei toki muu kertomuksessa.

Oscar Rossin pieni tarina on uskottava ja hyvin kirjoitettu kertomuksena gonzona. Sellainen kiinnostava tarina on tosi, ei huonosti kirjoitettu mutta oikea, todellisen elämän ja tapahtumien kuvaus. Tässä kertomuksessa vanhan polven kaipaama idealismi ei täysin katoa. Christianian henki elää siinä missä Laatokan teurastettujen hevosten päät, tuijottaen kohti rantaviivaa kauhun valkaisemilla sokeilla silmillään jatkosodan päättyessä. Sellaista näkyä ei oikeasti ole muualla kuin Salvador Dalin maalauksissa, surrealistisissa kuvissa. Usein gonzo on surrealistista kerrontaa.

Karjalan surrealistisia näkyjä

Sunnuntain (25.9) Helsingin sanomat on idän, Karjalan ja Venäjän numero. Se kertoo kuinka jatkosodan takavuosien tantereilla taistellaan nyt venäläisten turistien rahoista. Bisnes on mittakaavaltaan miljardiluokkaa ja rakennetut hotellit ja asuinalueet kaikkea muuta kuin köyhälle kansalle tarkoitettuja.

Pietarin vaikutusalueen laajuus ulottuu kauas sisämaahan aina köyhään Etelä-Savoon saakka ja pääkaupunkiseutu saa siitä toki osansa siinä missä Turun talousalue ja kaikki satamakaupunkimme. Pietari ja sen miljoonat varakkaat tuovat mukanaan muutakin kuin turistivirtoja.

Sen kuvaamiseen gonzo ei ole kuitenkaan journalismina mahdollista ja kertomuksesta tulee tylsää luettavaa. Jääköön se talousmaantieteilijöitten ja alan tutkijoitten, ekonomistien ja rajaviranomaisten tehtäväksi, poliisin arjeksi. Gonzon siirtyminen historian lehdille on kuitenkin välttämätön paha kuvattaessa aikamme journalismia ja sen parhaita kertomuksiamme 2000-luvun alusta ja sen ensimmäisistä vuosikymmenistämme. Uusi mediayhteiskuntamme on surrealistinen ja etenkin sen kansalaisjournalismin suunnalla ja epärationaalisessa elämänkuvauksessa.

Visitkarelia.fi

Pohjois-Karjala oli panostanut lehteen valtaisan ilmoituksen, jonka mitta oli liki kymmenen sivua. Tuon kertomuksen laadinnassa kuntapäättäjät ja yrittäjät, elokeinoista vastaavat ja matkailusta huolehtivat, olivat kokoontuneet Joensuussa kymmeniä kertoja kinastellen, kuka saa esitellä ja mitä, mikä on kertomuksen punainen lanka.

Kun itse vielä asuin Karjalassa brändi oli 1980-luvun puolella “Ilo elää Karjalassa”. Nyt se näyttäisi kiteytyvän sodankyläläisen malmikuumeen tapaan rajaseudun investointeihin, mökkien ja myymälöiden rakentamiseen rajan pintaan.

Siinä on samaa henkeä kuin 1990-luvun alun vapaakauppa-alueiden rakentamisessa, jossa vilisee käsitteet “maailman suurin Prisma”, “St Peterburg West”, “Easyholiday -lomakeskus”, kymmenet uudet kylpylä- ja kauppakeskukset. Lapland -market on tarkoitettu todella vain venäläisille asiakkaille ja nämä marketit alkavat Kouvolasta, Kotkasta, Vainikkalasta ja Nuijamaalta, Lappeenrannasta sekä jatkuvat Imatralle, Mikkeliin, Savitaipaleelle, Punkaharjulle, Savonlinnaan, Rantasalmelle ja Savonrantaan.

Uusi työ - uusi elämä

Uusi työ, uusi elämä on visitkarelia.fi ja kertoo, miten koko Karjala on muuttumassa, se on jo toki muuttunutkin, karjalaisesta on tullut taas kerran karjalainen, ei pelkkä “laukkuryssä” takavuosien tapaan.

Osaamiselle on nyt kysyntää, ei vain Joensuussa vaan myös Kiteellä, Tohmajärvellä, Suomen komeimmat koulukiinteistöt myydään Keski-Karjalassa. Jatkossa komein kunnantalo on myynnissä Rääkkylässä.

Se muistuttaa sisämaahan rantautunutta Saimaan risteilijää, Ruotsin laivan takakannen siluettia sen lipuessa pois johonkin tuntemattomaan, gonzojournalismille tyypilliseen usvaiseen ja hieman anarkistiseen tulevaan, surrealistiseen maailmaan. Peijonniemen ja Ruppovaaran koulut ovat kuin Raaseporin kartanoita ja kertovat mistä on kyse, kun kunta menettää lapsensa ja muuttuu vanhusten saattokodiksi.

Venäjän tandem

Visitkarelia ei ole vitsi vaan vakavasti otettava. Sen taustajutuksi sopii juuri Etelä-Karjalan muuttuva talouden rakenne ja kertomus Venäjän tandem-hallinnosta, jossa Putin jatkaa nyt presidenttinä mahdollisesti 12 seuraavaa vuotta ja Dimitri Medvedev siirtyy hänen aisaparinaan pääministeriksi.

Suomen pragmaattiseen reaalitalouteen ja karjalaisten elämänuskoon tällainen kahden lautasen politiikka sopii parhaiten. Putinilla on edelleen kansansa luottamus ja gonzojournalsimin tuoma karsima.

Oikeammin hän ei olekaan enää kaikkivoipa tsaari, vaan taitavasti tasapainoileva poliitikko, jolle suuren maan ja globaalin maailman voimaryhmittymät ovat osa elämää. Strategiasta kaksi päämiestä ovat yksimielisiä ja kemiat pelaavat yhteen toisin, kuin Venäjän perinteiset kovemman linjan kommunistien tarjoamat ehdokkaat. Yhtenäisen Venäjän puoluekokous oli ulospäin yksituumainen.

Maisterisjätkän haaste heitetty

Lehden pääuutinen kertoi, kuinka Suomi valitsee presidenttinsä toisin kuin Venäjä ja että Timo Soini on mukana pelissä, jossa on talvella niin vauhtia kuin vaaratilanteitakin.

Otsikko oli valittu korostaen perussuomalaisiin kohdistuneita hyökkäyksiä ja gonzo kulki kertomuksessa, jossa mukana on ehdokkaan aiemmat kokemukset vaaleissa sekä sairastumiset, kunnon vastuksen antaminen, jossa presidenttiys on nyt myös oikea tavoite, ei vain keino pitää puolue kurissa ja johtajansa käsissä keskityttäessä syksyn kuntavaaleihin.

Soini on ehdokkaista poliittisesti jopa ehkä kokenein, lukien lehden pohdintaa, sekä kykyä aistia koko laajan äänestäjäjoukon tuntoja, tehdä asiansa selväksi ja yksiselitteiseksi, olla äänestäjänsä näköinen ja mittainen mies, jolle puku ei ole oikea työhaalari. Sellainen mies on äänestäjiensä oloinen ja näköinen, brändi kulkee mukana.

Kertomus Soinista, “maisterisjätkästä”, on hyvää journalismia ja varoo loukkaamasta lisää lehden lukijoita, joiden sympatiat tulevat yli puoluerajojen kiistellylle Timo Soinille, vuoden jytkyn järjestäjälle ja maamme tunnetuimmalle poliitikolle, lehteä suoraan siteeraten. Se ei ole vähän se poliittisen historiamme kentässä tulevina vuosina, oli Soinin paikka siinä mikä tahansa presidentin ja pääministerin väliltä. Nyt hänet on otettava vakavasti, ei kuoleman vakavasti. Se pilaisi brändin katolisesta ja hyväntuulisesta, joviaalista miehestä, luotettavasta asiansa osaajasta.

Nainen paholaisena

Lehden omituisin valinta on sunnuntain erikoisteemana nainen paholaisena, pahana ihmisenä. Siihen on uhrattu yli kaksi sivua kallista ilmoitustilaa ja päivitelty kuinka myytti hyvästä äidistä ja madonnasta on niin vahva, ettei gonzo journalistina uskalla siihen puuttua edes silloin, kun kyseessä on lehden esittelemiä naisia paloittelusurmaajina, uhoavina gladiaattoreina, kuljettaen ruumiita paloiteltuina säkkeihin. Mukana ovat myös ampumaratasurmaaja hiljaisena nörttinä teurastamassa miehet ympäriltään tai lähihoitajana ja sarjamurhaajana piikittäen vanhuksia hengiltä. Anneli Auer on tuorein tapaus, jossa naisten pahuutta ja henkirikoksia käsitellään pahuuden teemalla.

Naisen pimeyttä ja pahuutta ei oikein uskota siinä missä miesten vastaavaa synkkää ilmiötä, pohtii toimittaja. Naisessa on vaikeampi nähdä pahuutta, kertoo dekkarikirjoittaja Leena Lehtolainen. Erityisesti tämä koskee arkipäivän elämää, sadismia kodeissa ja kouluissa, työpaikkojen henkistä kiusaamista osana naisten työympäristöä ja miesten savustamista ulos näistä yhteisöistä.

Pahiten äitimyytin rikkoo kuitenkin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Kun teko menee yli ymmärryksen, tausta alkaa vinoutua, kuulijan tai lukijan ahdistus muutetaan muuksi kuin naisen psyykkiseksi häiriöksi ja lehti puhuukin absoluuttisen pahuuden ja hyvyyden poissulkevasta maailmankuvasta käyttäen oikeuspsykiatrian ammattilaisen Hanna Putkosen mielipiteitä. Paha nainen on pahan miehen tuote.

Mukaan tulevat rikollisten sepittämät tarinat, jolloin narratiivinen kertomus alkaa elää ja muotoutuu yhteiskunnan normien ja arvojen, odotusten kautta. Naisten syyllisyydentunteet ovat vähäisempiä kuin miesten kohdalla vastaavien rikosten peittelyssä, kertoo oikeuspsykologian dosentti Ghitta Weismann-Henelius.

Lehden kertomus korostaa naisen julmuutta miehen rinnalla myös selvänä, ilman päihteitä rikoksia tehden, ja naisten pohtiessa näennäisen järkevinä ja tasapainoisina rikollisia tekojaan. Miehen julmuus ei tähän riitä, ellei hän ole samalla psykopaatti.

Kasvot pahuuden puolustukselle

Suomessa pahuuden puolustus sai kasvot asianajaja Aarno Arvelalta. Arvelan nekrologissa kerrotaan kuinka pahinkin ihminen ansaitsee avun. Arvelan hankkima julkisuu ei ollut hienointa mahdollista, ja sen sietäminen on ollut varmaan raskasta myös hänen perheelleen. Arvela kun ajoi pääosin normaaleja riitajuttuja ja oli samalla erityisen arvostettu asianajaja, kunniatohtoriksi promovoitu, ja etenkin ansioistaan asianajotyön käytännön linjaajana sekä ulkopuolella oikeussalin tekemänsä mittavan uran.

Vihassa ja väkivallassa ei ole koskaan muita kuin onnettomia osapuolia ja kodin vastuu lapsista on suuri, saarnasi rauhallinen ja Irlannissa mökillään lomaileva Arvela.

Jostakin syystä Irlanti vien monen suomalaisen sydämen, niin Arvelan kuin Soininkin ohella vihreään ja sumuiseen saareen rakastuu muutenkin kuin vain Samuel Beckettiä tai James Joycea lukien yhdessä Guinness-pullojen kokoelman kanssa niitä punniten.

Gonzo eksyy joskus sellaiseen sivujuonteeseen, jonka ainakin lyhyestä nekrologista voisi jättää mainitsematta. Irlannissa viihtyvät ovat aina oluen ystäviä ja rakastavat myös sellaista pubia, joka on suomalaisittain meluinen paikka huudettaessa kilpaa pauhaavan meren kanssa viskibassoisella äänellä, usein juuri naisen hieman korkeamman poltetun diskantin ultraäänen ylittäessä miesten mölinän. Sitä ei ole syytä erikseen nekrologissa mainita.

Vihapuheista oikeaan asiaan

Suomalainen yhdyskuntapolitiikka sisältää tänään kaksi suurta asiaa. Toinen liittyy kuntarakenteen uudistukseen ja toinen maataloutemme kykyyn turvata meille myös jatkossa puhdasta suomalaista lähiruokaa. Näihin kahteen asiaan vaikuttaa ratkaisevasti myös Euroopan velkakriisi ja mahdollinen pankkien alkava luottolama. Tässä prosessissa kello käy ja päättäjät puhuvat vihapuheista, kieltävät toisiaan nimittelemästä itseään kepulaisiksi, sossuiksi, persuiksi. Kun tuppisuut suomalaiset oppivat viimein puhumaan ja kirjoittamaankin netissä, nyt heiltä kiellettäisiin rikkaan suomalaisen sanavaraston käyttö muuten kuin savolaisittain sitä vääntäen, hämäläisittäin vaieten, mumisten munkkilatinaa tai vaihtoehtoisesti alistuen medioitten kolumnistien ilkeilevään ironiaan, satiiriin, huumoriksi kutsuttuun ilkeilyyn.

Onko muutakin kuin vihapuhetta?

Suurkuntien Suomi pitäisi sisällään etelässä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa 28 suurkuntaa. Aiemmin näitä kuntia on ollut lähinnä pieninä maalaispitäjinä liki parisataa. Helsingin, Tampereen ja Turun kohdalla sekä Lappeenrannassa kyse on metropolipolitiikasta osana Helsingin muuttumista suurkunnaksi.

Toki Lahti, Kouvola ja Pori ovat saamassa nekin suurkunnan maineen. Forssa ja Loimaa kokevat pienempiä muutoksia ja muistuttavat Kiteen, Keuruun, Rauman tai Raahen kaltaisia yhdyskuntia pieninä maaseudun työssäkäyntialueina. Oikeammin näissä kunnissa ei tapahdu muutoksia lainkaan. Forssan kaltaisella maaseutualueella Urjalassa, Somerolla ja Loimaalla olisi vielä syytä pohtia, mihin uusi kuntarakenne vie jatkossa nämä alueet vuosikymmeniksi. Vierellä on vain suurkaupunkeja ja metropolipolitiikkaa, jossa perinteinen maaseutupolitiikka vaatisi suuria yksikköjä onnistuakseen uudessa “kilpavarustelussa”. Nyt kortit ovat vielä omissa käsissä ja pelattavissa. Seuraavien vuosikymmenien aikana muut pelaavat ja metropolipolitiikasta sivuun jääneet seuraavat tätä peliä vierestä.

Pienet voivat nyt muuttaa sääntöjä vain liittoutumalla yhteen. Loimaan pohjoispuolella on pitäjiä, jotka eivät kelpaa kenellekään. Loimijokilaakso ei ole nyt pitänyt puoliaan vuosisatoihin. Sen huomasin konkreettisesti, kun yritin koota sen valuma-alueelle yhteistä EU:n Leander aluetta. Siinä liikkui todella ei kenenkään maalla, jossa oli eletty liian kauan “minä itte“ -mentaliteetilla. Vihapuhetta tuli, kun muuta ei oltu koskaan edes käytetty, tämän domestikaatiokeskuksen sydänmailla. Mitä lähemmäs Poria tuli, sitä synkempää oli satakuntalainen murresanasto. Kärppien peli Oulussa on aivan erilaista kuin Porin Ässien ja Rauman Lukon peli oman pienen talousalueen huudellessa herjojaan.

Puolen Suomen joukkue ei harrasta vihapuhetta edes tappion kohdatessa. Pienen kaupungin kulttuuri on aina nurkkakuntaista ja vieras ärsyttää, saa aikaan vihapuhetta, Sam Peckinpachin pahamaineisimman elokuvan “Olkikoirat” kaltaisen verilöylyn joko vieraan liiallisen pidättyväisyyden tai typerän kosiskelun seurauksena. Dustin Hoffman osui roolissaan liki täydellisyyteen pohdittaessa viettien ja moraalin suhteellisuutta kulttuurien kohtaamispaikoilla. Vastaavasti A2 -teemailta vihailtana vei aihetta sivuun ja toi mieleen hapuiluin rajattomasta aiheesta, joka ei yltänyt vaaleja edeltäneen “homoillan” tasolle alkuunkaan.

Metropolista toiseen ihmistä näkemättä

Metropolipolitiikkaan kuuluu muutakin kuin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Infrastruktuuri on saatava kuntoon ja luonnonvarojen käyttö mallille, jossa suomalaiset eivät jää tulevaisuudessa elintarviketuotannossa bataatin, durran, maniokin ja hirssin varaan. Liki 5 miljardia ihmistä kun saa näistä pääasiallisen ruokaturvansa perunan ohella. Bataatin rinnalla koko liha- ja kalatalous ovat vain marginaalisia ilmiöitä, vehnä ja riisi harrastelijoiden kasveja, välimereinen talous pelkkää kulissia ja viihdettä. Median on etsittävä vihreä lanka, ei hapuiltava sivujuonien kimpussa gonzo -journalismin tapaan sivuraiteille ihmisiä johdatellen.

Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan ja peltopinta-ala vähenee, puhtaasta vedestä on puutetta, ympäristö saastuu, erosoituu ja muuttuu aavikoksi, ilmasto lämpenee. Samalla suomalainen siirtyy autossaan navigaattorinsa ohjaamana Helsingistä Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Joensuuhun sekä piipahtaa tapaamassa tuttuja Kiteellä Keski-Karjalan kunnassa.

Nämä ovat ensimmäiset uudessa uljaassa nauhakaupungissa tavatut ihmiset siirryttäessä yhden pysähdyksen taktiikalla suurkuntien ja metropolien kautta Kuopion, Iisalmen, Kajaanin ja Oulun läpi kohti Kemijokilaaksoa. Matka vie läpi kymmenen metropolin nauhakaupungin, jossa pituutta on yli tuhat kilometriä. Olen sen monesti mitannut, ja aiemmin tuon reitin varrella on ollut yli sadan kunnan vaakunat. Kohta ne katoavat. Hukkaan meni sekin opiskelu maantieteen tohtorina ja professorina. Tämän ajan vihapuheen taitajat eivät professoreja kuuntele. Tuskin ovat kuunnelleet koskaan muuten kuin vihansa kohteena, osana suomalaista herravihaa.

Ruokakatastrofi ei ole kadonnut minnekään

Meillä 5-10 % maitotiloista lopettaa vuosittain ja maitotalouden tuotteet ovat edelleen 40 % maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta. Kun maatalouden tuotannon ketjut alkavat kadota, häviävät myös metropolipolitiikkaan kuuluvat ikivanhat kansalliset kasvis- ja viljaravintoa hyödyntävät karjan vuosisataiset elintarvikeketjut ja domestikaatioalueet, jossa uudet lajikkeet on otettu käyttöön ja muokattu osaksi liki arktista, boreaalista elintarviketuotantoamme.

Se on ollut pitkä ja mutkikas prosessi, jonka avulla Kainuussa, Koillismaalla ja Savossa, Karjalassa on voitu asua ja rikastua, saada ylijäämää uusille ammateille ja kuntien virkamiehille, hyvinvointipalveluille. Sen mallin rakentelussa ei ole taatusti käytetty imperialisteille ominaista väärän mantereen kultaa ja työvoimaa. Näiden ihmisten katkeruuden ja vihapuheet ymmärtää lukematta edes maakuntakirjailijoiden hengentöitä. Kun nämä ihmiset kohtaavat toisensa, suomalainen tumman siirtolaisen, alkava vihapuhe johtaa pahimmillaan Sam Peckinpahin kuvamaan tragediaan, jossa haukutaan varmasti väärää puuta. Suomalaiset siirtolaiset ovat kokeneet tämän etenkin Ruotsissa.

Turusen kivenpyörittäjän kylässä ei ole metropolin mentävää porsaanreikää ja Juhani Aho aloitti siitä mihin iisalmelainen kukkivat roudan maat trilogiansa kirjoittanut opettajani Eino Säisä lopetti. Eliitin vihapuhe ja kansan kieli, murre, sen tapa purkaa tuntojaan, ei ole edes samasta maailmasta seuraten medioitten ajankohtaisohjelmia.

Kyllä kansa tietää koska pankit käpertyvät taas suojaamaan omaa pesäänsä ja luottohanat väännetään kiinni, reaalitalous hyytyy, raha uhkaa loppua ja investoinnit pysähtyvät tuhannen kilometrin mittaisen metropolin sydänmailla. Laudattaessa ikkunoita kiinni, naulaajan mielenkiinto ei kohdistu siihen, onko sydänpuu tuulta vasten.

Ruokaturvakasvit ovat maailmalla vähissä

Toinen tapa siirtyä Kemijokilaakson maisemiin on läntinen tie joko Helsingin metropolista Hämeenlinnaan, Tampereelle, Seinäjoelle sekä Vaasaan ja rantatietä Pietarsaaren ja Kokkolan metropolien kautta Raahen, Oulun ja Kemin teräsrannikolle. Nyt matkaa kertyy alle tuhat kilometriä ellet kierrä Savon kautta tapaamassa sukulaisiasi tai Forssan ja Turun metropolien kautta yliopistokaupungissasi vieraillen ja jatkaen Uudenkaupungin, Rauman, Porin ja Närpiön kautta Vaasaan. Täällä vihapuheet ovat itäistä reittiä harvasanaisempia, sulkeutuneita lasittuneita katseita Shellin baarin seinustalta.

Vain eksymällä Suomenselän suomaille alkaa vihapuheet jälleen muuttua keihäänheittäjäkansalle tutummaksi. Tänne metropolien rakentaminen on vaikeaa. Kunnat eivät kuulu pitäjinä oikein kenenkään reviiriin työssäkäyntialueena. Täällä kohtaa suomalaisen maaseudun syvät juuret.

Vihapuhe muuttuu murjotukseksi ja kaikki tarpeellinen on jo sanottu moneen kertaan pettyen poliitikkojen lupauksiin. Näillä lakeuksilla turvepellon kantama on vain suon reunaan tai kivikkona avautuvaan pirunpeltoon saakka, ruokaturvakasveja on vähän ja sisämaassa sekatalouskin alkaa olla yhden ihmisen hoidettavana mahdotonta emännättömässä taloudessa.

Menetetty luottamus

Kun suomalaisen miehen luottamuksen kerran kadottaa, sitä ei voi palauttaa postmodernin yhteiskuntamme vihreän langan ylläpitämiseksi osana edes EU:n epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvauksilla ja ympäristötukijärjestelmillä. Yhteisiä verkostoja toki yritetään vielä rakentaa, hakea tukiohjelmia ja lukea interventiotoimista, EU:n tulevista rahastoista. Siitä on täällä tullut naisten puuhaa.

Tuotannosta 90% kuuluu Euroopassa unionin kontrolloimaan markkinajärjestelyyn ja täällä ne kattavat kaikki vähäisimmätkin suopellot ja niiden niittyladot. Nyt vain vaikutuskanavia on vaikea ennakoida - edellisessä myllerryksessä paikallisen poliitikon ja kunnanjohtajan, pankin antama luulo ei ollutkaan tiedon väärti. Siitä syntyi vihapuhetta ja tapa äänestää uudella tavalla. Kahden ihmisen taloudessa toisen sairastuminen ei vielä vie välttämättä katastrofiin, mutta yhden ihmisen kohdalla yritys loppuu siihen koettelemukseen.

Luottohanat sulkeutuvat

Maataloutta uhkaava ruokaturvakasvien ylläpito on myös metropolipolitiikan ensimmäinen ja tärkein varmistettava, muu tulee vasta kun koko ajan vähenevien luonnonvarojemme saanti on varmistettu ensi kuussa 7000 miljoonan populaatiokoon ohittavan ihmislajin ruokittavaksi ja myös meillä Suomessa. Asia on äärimmäisen vakava ja luottohanat sulkeutuvat monelle maatalouden interventiotoimilla ja tukiohjelmilla elävälle ympäri globaalia maailmaa, ei vähiten subtrooppisilla alueilla Välimerellä. Suomessa konkurssiaalto muistetaan niin idän kuin lännen nauhametropolin varrella, eikä Suomessa voi piiloutua edes tropiikin metsiin niitä raivaten ja kasketen viimeisen nälän yllättäessä.

Perusterveydenhuollossa pienkin kunta voi olla kompakti kokonaisuus ja siinä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo edellyttävät asuinkunnasta riippumattomat palvelut. Hallinto on kokonaisuus, jossa tulee katsoa roolit ja vastuunjaot suosien yhteistoimintaa Euroopan neuvosto suositusten mukaan. Tämä Suomessa toki osataan.

Suomessa yhteisöllisyys toteutuu, kuten muuallakin maailmassa, läheisyysperiaatteen kautta. Säästöjä toki syntyy, mutta lähinnä juuri suuria kuntia liittäen, ei niinkään yhdistäen satoja sellaisia, joilla ei ole kansantalouteemme kuin marginaalinen merkitys; 200 pienintä kuntaa kuluttaa noin 13 % kuntataloutemme menoista.

Kunta ei ole tuotantolaitos

Suuruuden ekonomia toimii lähinnä tuotantolaitoksessa, ei kunnan koossa saati pinta-alassa. Pääosa kunnistamme ei kuitenkaan selviydy jatkossa palveluvelvoitteistaan ja kuntauudistus on tehtävä mahdollisimman ripeästi. Palveluiden järjestämisvastuu ja tuottamisvastuu ovat tässä prosessissa kaksi eri asiaa eikä niitä tulisi sotkea toisiinsa. Terveydenhuollon kohdalla valtion on otettava vastuu itselleen.

Kello käy koko ajan yhä nopeammin etenkin Euroopan velkakriisin ja mahdollisen luottolaman käynnistyessä, jolloin ainakin omat asiat olisi saatettava rakenteellisesti turvallisiksi pankkien käpertyessä mahdollisesti jälleen kerran suojaamaan omaa pesäänsä. Ei tässä suomalaista yrittäjää, talonpoikaa, voi moneen kertaan pettää ja harhauttamalla keskustelu vihapuheitten hetteikköön.

Domestikaatiokeskus

Mediayhteiskunnan synty ja reaaliaikainen internet muutti tapamme käsitellä paikkaa ja aikaa rinnakkain. Tähän muutokseen liittyi lisäksi ihmispopulaation valtaisa kasvu juuri omana aikanamme sekä tieteellisen maailmankuvan yleistyminen. Kun vielä keskiajalla meitä oli vain prosentin verran nykyväestöstämme, aika tuntui silloin pysähtyneen vuosisadoiksi. Vastaavasti 1900-luvun alussa, sen iloisella ja vallattomalla 1920-luvulla, meitä oli jo runsas kymmenkertainen määrä ja tänään siis ensi kuussa 7000 miljoonaa maataloustuotannon kuluttajaa. Valtaosa meistä syö liki pelkästään bataattia, kassavaa, perunaa, durraa ja hirssiä.

Suurten lukujen harha

Internet ja reaaliaikainen kuljettaa rinnakkaan sekä paikatonta maailmankylää että ajatonta historiaamme. Jotta tämä onnistuisi edes tyydyttävästi suuren informaatiovirran globaalissa maailmassa, jossa aika ja paikka kohtaavat, historiallisia aikoja on pelkistettävä, löydettävä niiden oleellinen sanoma omalle ajallemme. Samalla globaalit paikat, maanosat ja kansakunnat, on nekin pyrittävä kuvaamaan osaksi tätä ajatonta uutta kokemuskenttäämme. Se ei ole yksinkertainen asia mutta mahdollisuuksien rajoissa.

Jotta kaiken tämän voisi ymmärtää, ympärillämme vellovalle tiedolle, informaatiovirroille, on oltava eräänlainen runko, jossa mennyt on suhteutettu sen merkitykseen ihmispopulaation näkökulmasta, suhteutettava oikeaan kokoonsa. Näin keskiaikaa ja sen vuosisatoja on käsiteltävä ikään kuin uuden ajan vuosikymmeniä, kymmenenteen osaan ne tiivistäen, ja vastaavasti omaa aikaamme ikään kuin vuosi kerrallaan mennyttä ja tulevaa tulkiten, elettävä liki 10 miljardin ihmisen edellyttämässä mittakaavassa.

Kymmenen miljardia tuottaa ja kuluttaa kymmenen kertaa enemmän kuin miljardi 1920 -luvulla ja sata kertaa sen mitä kekiajalla. Suuret luvut, ajallinen etäisyys ja populaation koko on suhteutettava deflatoiden reaaliaikaiseen ja tuotava vasta tämän jälkeen omaan aikaamme.

Yhteinen vihreä lanka

Samalla on löydettävä yhteinen nimittäjä, tärkein vihreä lanka, joka kertoo mistä tässä muutoksessa on kysymys, ja kuinka se vaikuttaa omaan elämäämme ja tulevaisuuteen. Eittämättä tällainen liittyy ruokaan, tapaamme saada oma ravintomme ja selvitä historiallisina aikoina ja tänään ihmisenä olemisen haasteesta.

Ihminen on eläinkunnan energian ja ravinnon kulutuksen viimeinen lenkki, täysin riippuvainen vihreitten kasvien sitomasta auringon energiasta, nykyisen modernin maa- ja karjatalouden jalostuksen tuotteista toisin kuin keskiajalla, jolloin ravinto saatiin nykyisen maatalouden markkinajärjestelyjen ulkopuolelta.

Euroopan unionin markkinajärjestelyjen piiriin kuuluu 90 % elintarviketuotannosta ja EU:n budjetissa se merkitsee vielä tänäänkin noin 41 %:n osuutta. Vielä vuonna 1995, jolloin itse liityimme unioniin, sen osus oli liki kaksinkertainen. Eläintuotteista tällaisia ovat meille tärkeät maitotuotteet, naudanliha, sianliha, siipikarjanliha, kananmunat, hunaja sekä vuohen- ja lampaanliha. Kasvituotteista järjestelyihin kuuluvat kaikki meille tärkeät viljat, sokeri, humala, puuvilla, kuitupellava ja hamppu, silkki, tupakka, kuivarehut, hedelmät ja vihannekset, banaani, oliivit, viinit, alkoholijuomat, etyylialkoholi sekä elävät kasvit ja kukkaviljelytuotteet. Siinä on koko Euroopan unionin vihreä lanka vuonna 2011.

Sysäys keskiajalta

Keskiaika oli jatkoa antiikille. Antiikki, eli vanha aika, tunnetaan taas kreikkalaisesta ja roomalaisesta historiasta, siis noin ajasta 800 eaa - 500 jaa. Tuota ajanjakso on pidetty merkittävänä lähinnä läntisen maailman sivistyksen ja yhteiskuntajärjestyksen perustana. Startti tarkastelulle on siten asetettava sinne. Ei sen kauemmas.

Tuo aika jakautui kreikkalaisen ja roomalaiseen antiikkiin ja monet keksinnöt, tavat, arvotukset, mytologia, tyylit, dogmit, teoriat ja mallit ovat tuolta ajalta läntiseen kulttuuriin tulleita ja omaksuttuja alkaen aakkosista, foinikialaisten kirjaimiston kehitellystä kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi. Kirjaimet ja sanat muodostavat koko heuristisen järjestelmämme avaimet.

Nuo kirjaimet ovat käytössä edelleen niin Kreikassa, Saksassa kuin Suomessa. Lisänä on vain muiden tuomia symboleja ja nyt etenkin digikielen aakkoset. Digikielestä käynnistyi kokonaan uusi aika, webaika, uusi media-aika, sosiaalisen median paradigma ja talous jne. Tämä reaaliaikaisen talouden mittakaavamuutos oli valtava ja koskee vaikkapa pörssiosakkeita, joita ohjaavat pääosin jo reaaliaikaiset robotit. Ne päättävät ja laskevat, ei enää kauan pörssimeklarit ja pankkeja huijaavat ihmiset. Sama koskee toki myös tätä tekstiä ja sen tulkintaa.

Järki, hyveet ja hyvä elämä

Antiikin filosofia, kirjallisuus, musiikki ja tiede ovat usein yhteistä ja poikkitieteistä tapaa lähestyä tuota aikaa, jossa ensimmäisen kerran kohtasivat järki, hyveet ja hyvän elämän pohdinta kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa, poliksessa. Tämä vanha kreikkalainen filosofia laski perustan myös varhaiseen islamilaiseen filosofiaan, keskiajan filosofiaan, renessanssiin, valistusaikaan ja nykyiseen kriittiseen elämäämme ja sen tieteelliseen maailmankuvaamme. Näin Platon ja Aristoteles ovat edelleen meille tärkeitä henkilöitä.

Länsimaisen kirjallisuuden ydin kulkee Homeroksen runoelmissa ja kreikkalainen kirjallisuus vaikutti vahvana suullisen perinnön kautta roomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Antiikin musiikin nuottikirjoitus on sekin säilynyt nykyaikaan asti. Kreikkalaisessa koulussa pojille opetettiin musiikkia doorisen, flyygisen ja lyydisen vakavalla, pehmeällä ja intohimoisella asteikolla jo kuusivuotiaasta alkaen. Sitä yhdisti tavallaan tuon ajan tieteet, filosofia, josta muut tieteet eivät olleet vielä erkaantuneet. Tästä syntyy sen voima ja arvo.

Valkoisen miehen synti

Niinpä mukana oli instituutiomaisuus, teoreettisuus yhdistettynä pohdiskeluun erottelematta siitä uskontoja ja mytologiaa. Tämä institutionaalinen ajattelu ja tieteellinen pohdinta ovat omaleimaisia läntiselle kulttuurille myös tänään. Ne ovat mukana kaikessa, myös EU:n kehittämisessä, rahoitusongelmissa, Kreikan tavassa velkaantua, pankkien tavassa hakea ratkaisua yhdessä poliitikkojen ja talousoppineiden pohdintoina. Sen yhtymäkohdat uuden mediayhteiskunnan vallankumoukseen ja jo 1920-luvun talouteen ovat omaleimaisen eurooppalaisia. Juuri 1920 -luku tarjoaa antiikin ja keskiajan tarkasteluun lähempänä sijaitsevan tarkastelukohteen menettämättä oleellista vihreästä langasta.

Jotta kaikki tämä oli mahdollista, vihreä lanka saisi jatkoa, kasvava ihmismäärä oli kyettävä elättämään. Tähän vaadittiin varhaisia maanviljelykeskuksia, domestikaattikeskuksia, ei toki vielä agrokaupunkeja, agropoleja, mutta kylläkin jo niiden aihioita. Tällaisia keskuksia syntyi Lähi-Itään, Kiinaan, Afrikkaan, Kaakkois-Aasiaan ja Keski-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan sekä Yhdysvaltain länsiosiin jo noin 5000-10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lähi-idässä voimavarana olivat etenkin ohra ja vehnä, lampaat ja naudat, Kiinassa Jangtsejoen riisi, Afrikassa Sudanin durra, Keski-Amerikassa maissi ja kurpitsa, Etelä-Amerikassa (Venezuela, Andit, Amazon) maniokki, maapähkinä, ananas ja Missisipin laaksoissa maissi sekä kaikkialla myös alueelle tyypilliset eläimet, karja.

Neoliittisen kauden domestikaatiot

Maanviljely takasi leivän liki 50 kertaa suuremmalle väestölle kuin nomadi elämä jo neoliittisen vallankumouksen yhteydessä yli 10 000 vuotta takaperin, jolloin sama pinta-ala alkoi elättää 100-150 -kertaisen populaation. Metsästys ja keräily, nomadi vaeltaminen, alkoi jäädä taakse ja kehittyi sivilisaatioita, paikallaan pysyvää asutusta, maanomistusta, ympäristön muokkaamista, kasvis- ja viljaravinnon lisääntyminen ruokavaliossa. Alkoi sosiaalisten hierakioiden synty, ylijäämät, kaupankäynti ja uuden teknologian kehittyminen, uudet ammatit ja edelleen näiden edustamat hierarkiat, säädyt ja tapakulttuuri, jonka juuret ovat neoliittisen vallankumouksen maataloudessa sekä domestikaatiossa, uusien viljelylajien synnyssä.

Globaali maailma oli vahvasti sidottu ikivanhoihin agrokeskuksiin ja niiden syntyyn joista Eurooppaa edusti Levantiaksi kutsuttua ja monella tapaa kiisteltyä aluetta Lähi-Idässä. Sen ydin oli lähellä nykyistä Kaakkois-Turkkia, Syyriaa, Libanonia, Israelin ja Jordanian aluetta. Myöhemmin se levisi mm. Irakin ja Iranin alueille sekä Mesopotamian alangolle.

Sen leviäminen, diffuusio, myöhemmät yhteydet muihin kaukaisimpiin agroalueisiin oli globaalin sivilisaation synnyn ja kulttuurien kehityksen sosiaalinen ja taloudellinen edellytys.

Diffuusinen prosessi

Euroopassa leviäminen tapahtui Välimeren ympäristössä ja sieltä sisämaahan kohti Apenniineja ja Alppeja. Sama prosessi käynnistyi myös muualla tuon ajan globaalissa maailmassa olkoonkin, että kulttuurit eivät kehittyneet domestikaatiossa samaan suuntaan, ja niitä ohjasi usein etenkin ilmastossa tapahtuneet muutokset, suuret kansojen vaellukset, sodat sekä evolutionaarinen kehitys osana uuden syntyä ja omaksumista, innovaation diffuusiota.

Nämä innovaatiot liittyivät etenkin viljelykasvien käyttöön ja niiden kulttuureja muuttavaan sosiaaliseen ja taloudelliseen perustaan. Näin myös meillä Suomessa viljakasvien ja perunan osalta mutta myös kaikessa myöhemmässä jalostustoiminnassamme. Pohjoinen asutuksemme ja sen luonnonvarojen käyttö ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman nykyisiä kasvejamme, viljelyskasveja, Ayrshire karjaa Pohjois-Savossa. Maataloutemme vauraus syntyy tänäänkin pääosin tästä yhdestä lähteestä (noin 40 %).

Luostarilaitos ja kirkko, metropoli urbaanikulttuuri

Domestikaatiossa syntynyt tapa muistuttaa sosiaalisen pääoman ja kulttuuriin omaksumaa siirretyn opin “geneettistä“ muistia, sosioekonomisia “meemejä“, jossa pimeäksi kutsuttu keskiaika ei toki unohda antiikkia.

Luostarilaitos ja kirkko eivät suinkaan olleet tässä kehityksen jarru vaan päinvastoin tapa tuottaa uutta tietoa ja säilöä vanhaa, yhdistää ja muokata, opettaa. Toledossa, Espanjassa, munkit ja heitä lähellä olevat maurit käänsivät valtavat määrät antiikin käsikirjoituksia latinan kielelle.

Käännökset ajautuivat lopulta sinne, missä kirkon järjestämät oppilaitokset sijaitsivat. Tämä sama käytäntö oli vallalla myös silloin, kun uutta tietoa saatiin valtavat määrät merten takaisilta alueilta ja näiden ikivanhoista domestikaatiokeskuksista ympäri maailmaa. Kullan hankinta ja muut varkaudet, konkistadorien veriteot, olivat vain sivujuonne tässä suuressa vihreässä langassa.

Pirstaleinen tieto hajallaan

Suurin osa jopa eurooppalaisesta antiikin ajan käsikirjoituksista jäi kuitenkin munkeilta saamatta ja sama koksi toki myös valloituksia myöhemmin niin Aasiaan, Afrikkaan, Etelä- ja Väli-Amerikkaan kuin Pohjois-Amerikkaan. Toki perustettiin uusia akatemioita näitä tietoja keräämään ja käsittelemään, mutta valtaosa tuhoutui tai ne jakautuivat ympäri tuon ajan uusia keskuksiamme.

Ilmiö on toki tuttu myös omalta ajaltamme, tai vaikkapa 1900-luvun alusta ja sen modernin 1920 -luvun kultaiselta dynaamisen uudistumisen vuosikymmeneltä. Hetkessä syntyi paljon; Hollywood, kirjallisuus, musiikki, vaihtoehtoja tarjoava epäsovinnaisuus sekä Jazz.

Metropoli urbaanikulttuurin synty 1920-luvulla, elintason nousu ja keksiluokkaistuminen, olivat tyypillinen kopio ikivanhojen domestikaanikeskusten tiedon integraatiosta liki tuhat vuotta aikaisemmin. Ilmiö prosessina oli tuttu jo vuosituhansien takaa, jossa sysäävä voima oli synerginen ja syntyi kulttuurien törmäyksestä, murroskulttuurista, rahan ja kulutuksen keskeisyydestä, populaariviihteen luonteesta ja sen psyykkisestä ärsytyksestä. Toinen vain koski aikanaan keskiajalla muutamaa kymmentä miljoonaa ja toinen liki miljardia ihmistä 1920-luvulla. Toki tekniikkakin oli toinen ja muutos dramaattisempi, vaati vain kymmenennen osan ajasta.

Studium general - Universitas

Keskiajalla kirkot ja luostarikoulut järjestivät opetusta seitsemässä vapaassa taiteessa ja tieteessä. Grammatiikka, dialektiikka, retoriikka, aritmetiikka, tähtitiede ja musiikki johtivat kuitenkin usein pappiskoulutukseen ja olivat käytännölle vieraita sekä monelle tietoa janoavalle nuorelle saavuttamattomia. Monet pitkästyivät tai suivaantuivat pätevien opettajien puuttuessa ja alkoivat kerääntyä opiskelijaryhminä suurten kaupunkien uusiin yhteisöihin, joissa annettiin halvempaa perusopetusta (studium general) paikallisten ylimysten suojelussa ja näitä “Universitas” -keskuksia tukien.

Näiden uusien yliopistojen sisällä tieteen alkoivat erikoistua ja lähinnä Aristoteleen metafysiikan tai maailmankaikkeuden järjestyksen ja maailmankuvan mukaan. Tiivistäen ja pelkistäen, Tuomas Akvinolainen yhdisti aisteille luonnollisen ja kirkon yliluonnollisen soveltaen Aristoteleen logiikkaa.

Toki sen tausta oli antiikin filosofiassa ja pääosin Platonin teoksissa. Tätä akvinolaista koulukuntaa alettiin kutsua skolastiikaksi. Tuon ajan yleiset käsitteet pyrittiin siinä selittämän universaalisti, ja mukaan tuli samalla erikoistieteinä oikeustiedettä vanhana roomalaisena oikeutena, keskusteltiin hengellisestä ja mallisesta vallasta, oikeusvaltiosta, ruhtinaiden ja yhteiskunnan suhteista sekä harrastettiin antiikin lääketiedettä Hippokrateen ja Galenoksen opein.

Viisasten kivi - alkemia

Keskiaikaa luonnehti jyrkkä vastakohtaisuus. Tämä näkyi niin kulttuurissa, tieteessä ja taiteessa kuin ihmisten tavassa elää ja saada toimeentulonsa, elämän ja kuoleman välisessä rajassa ja sen ylittämisessä. Vallalla oli kaksi ajatussuuntaa, jotka molemmat hakivat viisasten kiveä.

Käsite tulee sanasta alkemia (al-kemiya) (=viisas ja kivi) jolla uskottiin olevan kyky muuttaa metallien ominaisuuksia kullaksi. Taustalla olivat egyptiläiset taidot käsitellä metalleja ja muotoilua myös galvanoiden ja Aristoteleen käsitys metallien synnystä, kiertokulusta ja muuttumisesta.

Gnostilaiset alkemistit uskoivat saaneensa tietoa, joka oli salattua (gnosis) ja uusplatonistit olivat lähempänä oman aikamme empiristejä keräten vanhoja käsikirjoituksia ja käyttäen tiettyjä loogisina pidettyjä lukusarjoja näiden tulkinnassa avainkoodeinaan.

Näihin lukusarjoihin kuuluivat vaikkapa ilmansuunnat (4), ruumiinnesteet (veri, lima, keltainen ja musta sappi) ja Aristoteleen maailmankuva (vesi, maa, ilma, tuli), näiden kvaliteetit (kuiva, kostea, kylmä, kuuma), taivaankappaleet, viikonpäivät, opetuslapset, eläinradan tähtikuviot, astrologian luvut jne. Logiikka on varsin lähellä oman aikamme sellaista salakirjoitusta, jossa mukana on da Vinci koodeja ja näiden yhdistelmiä, salaperäistä mytologiaa, joka avautuu vain asiaan vihkiytyneille käsikirjoitusten lukijoille. Sir Isaac Newton oli ahkera alan tieteen harrastaja ja tähän alun perin helleenisen kulttuurin tuotteeseen törmää myös omana aikanamme ja sen salaliittoteorioiden yhteydessä.

Vastakkainasettelun aikaa

Jos keskiaika korosti monia vastakkainasetteluja, näin oli toki myös sinä lyhyenä hetkenä 1920 -luvulla, jolloin tieteessä looginen positivismi syrjäytti realismin ja uuskantilaisuuden.

Albert Einstein sai fysiikan Nobel-palkintonsa ja Edvin Hubbler havaitsi maailmankaikkeuden laajenevan niiden etäisyyteen suoraan verrannollisella nopeudella. Tiedonvälitys ja liikkuminen muuttuivat hetkessä, synteettinen evoluutioteoria haki kannatusta ja eugeniikka rotuhygieenisenä liikkeenä sai jalansijaa ensin Yhdysvalloissa, Saksassa ja Euroopassa vasta 1930-luvulla. Sodan tuulet lähenivät.

Kun koko keskiaika taiteessa oli antiikin ihannointia ja roomalaisia tynnyri- ja kaariholveja lisättynä vain suurilla ikkunoilla ja kannatinpalkeilla, lasimaalauksilla, 1900-luvulla pelkkä yksi vuosikymmen siirsi vanhan taiteen romukoppaan ja korvasi ne dadaismilla, neoplastisilla sekä surrealismilla.

Yhdysvaltain kosketus

Toki tätä oli valmisteltu jo jonkin aikaa, mutta juuri 1920-luku oli kirjallisuudessa “kadotetun sukupolven” aikaa sekä musiikissa jazzia ja keskiluokan elämässä koneromantiikkaa. Yhdysvallat vaikutti voimakkaasti Euroopassa Hollywood -elämän ja elokuvien lisäksi kirjallisuudessa (Fitzgerald, Hemingway, Pound, Yates, Shaw, Mann) ja luonnollisesti Tarzanin ja muun myöhemmän leviävän Disney -tuotannon kautta. Koomisesta piirrostyylistä ja karikatyyreistä siirryttiin hetkessä sarjakuvien maailmaan ja tulevaan virtuaalitodellisuuteen. Siirtolaisuus oli valtavaa ja imperialismin aika kukoisti.

Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan valtioille kuuluneista siirtomaista itsenäistyi vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Vielä 1970-luvulla moni välimereinen valtio Euroopassa oli demokratiansa kehittämisessä sotilasdiktatuureja ja haki tulevaisuuttaan siltä perustalta, jonka taustana oli helleeninen kulttuuri ja keskiajan Homeroksen troijan legendat, trubaduurien seikkailukertomukset, Danten jumalainen näytelmä, Boccaccion Dacamerone tai Geoffrey Chaucerin Canteburyn tarinat tukena kansainväliseen tarinankerronnan perintöön ja takana toinen maailmansota ja sen traumat. Suomen paikka maailmankartalla oli ollut koko ajan toinen.

Suomen jättiaskeleet

Kun Suomi otti itsenäisenä valtiona jättiaskeleita 1920-luvulla, keskiaikainen pysähtyneisyys leimasi useimpia siirtomaavaltioita ja niiden sidosta siirtolaisuuteen sekä merten takaiseen vallankäyttöön. Näin suurin syy kehityksen hitaaseen tempoon myös sotien jälkeen oli varojen vähäisyys, niiden hupeneminen vieraisiin sotiin sekä velkaantuminen. Ilmiö on tuttu tästä ajasta ja sen hengestä

Vaikka keskiajalla kaikkia vääräuskoisia ei poltettukaan kerettiläisinä, alkemistit ja astrologit viitoittivat maailmaa myös globaalisti ja tukivat verkkaisin askelin etenevää hidastelevaa siirtomaaelämää.

Tästä kehityksestä Suomi oli 1920-luvulla irrallaan ja vain Yhdysvalloista alkanut lama sekä maailmansota muuttivat hetkeksi rajua kehityskaarta, jossa keskiaikaisia olivat lähinnä vain okkamilaiset ajatukset, joissa uskonnolliset totuudet sekä aistien ja luonnollisen järjen käyttö olivat irti toisistaan protestanttisessa hengessä ja pragmaattisessa, käytäntöä palvelevassa maailmankuvassa. Tässä akvinolainen skolastiikka tarjosi paljon juuri Suomessa pohdittaessa 1920-luvulla tuhoaako moraalikäsitteistä vapaa ajatus lopulta koko maailman? Se näkyy myös tämän ajan ajattelussamme.

Domestikaanikeskukset säilyivät

Samaan aikaan kun tapahtumat vyöryivät ajallisesti siten, että kauempana meistä olevat etääntyivät penikulmasaappain ja lähempänä meitä vaanivat ja odottavat reaaliaikaisesti, sekunti sekunnilta, minuuttiakaan pois jättämättä, jossa jokainen päivä tuo uuden näytelmän ja muutoksen, jakaa meille pelattavaksi uudet kortit, ikivanhat maatalouden ravinnontuottajat, domestikaanikeskukset ja agropolikset eivät muuttuneet miksikään.

Maailman tärkein ruokaturvakasvi on edelleen Kiinassa, Afrikassa, Aasiassa, niukkaravinteisissa maissa viljeltävä vaatimaton elämänlankojen sukuun kuuluva köynnös nimeltä bataatti (Ipomoea batatas). Hehtaaria kohden siitä saadaan syömäkelpoista energiaa enemmän kuin vaikkapa riisistä ja vehnästä yhteensä. Bataattia lisätään pistokkaista ja se ei oikein siedä alle kymmenen asteen lämpöä tai jatkuvaa kosteutta. Ilmastomuutos uhkaa tätäkin kasvia jos kuivuus menee mahdottomaksi tai tauteja ja tuholaisia alkaa levitä ohi sen sietokyvyn.

Maniokki tai kassava

Bataatin kanssa kilpailee ensimmäisestä sijasta kuivissa oloissa ja huonossa maassa selviävä maniokki, eli kassava (Manihot esculenta). Pistokkaista saadaan kolmen vuoden kuluttua viisimetrisen pensaan liki puolimetrisiä varastojuuria. Raakoina niissä on myrkyllistä syanidia, joten ne on ensin käsiteltävä. Auringossa kuivatut kassavat ovat jauhettuna, mutta myös lehtinä, monille liki ainut kalorilähde niin Afrikassa kuin Etelä-Amerikassa, etenkin Nigeriassa, Kongossa ja Brasiliassa.

Näitä köyhien alueiden ekstensiivisesti viljeltyjä peltoja uhkaa autiomaan leviäminen. Pieniä bataatti- ja kassavaviljelmiä muistuttavat suuripinta-alaiset lauhkean ilmastotyypin arot, muun muassa Pohjois-Amerikan preeriat, Etelä-Amerikan pampa, Venäjän ja Kazajstanin arot.

Viljelyyn teollistuneet valtiot käyttävät näillä mailla koneita, alueet jätetään syksyllä kyntämättä, jottei tuuli veisi multaa mennessään (mustan mullan alueet). Kosteilla alueilla viljellään vehnää ja hehtaarisato on vaatimaton. Mutta kun aropeltoa on tilaa kohden tuhansia hehtaareja, pääosa maapallon vehnästä tulee juuri näiltä alueilta siinä missä kosteat arot ovat samalla maailman merkittävimpiä lihakarjan tuottajia. Kuivimpia ovat Brasilian savannit ja Patagonia Argentiinassa, lampaiden karut laidunmaat Australian keskiosissa. Neuvostoliitto pyrki rakentamaan juuri näille alueille uusia agropoliksia, turhaan. Samoin Brasilia omille savanneilleen.

Peruna ohittaa bataatiin

Kolmantena listalla on meille tärkeä peruna (Solanum tuberosum). Perunan odotetaan jopa ohittavan bataatin ja maniokin sen suuren sadon ja nopeamman kierron ansiosta. Peruna on lähtöisin noin 6000 vuotta sitten Andien agropoliksesta ja domestikaatiokeskuksesta.

Peruna tarjoaa jo nyt enemmän ravintoa kuin koko liha- ja kalasaaliimme yhteensä. Nopea kasvu ja säilyvyys tuo sen lähivuosina mahdollisesti tärkeimmäksi ruokaturvakasviksemme hakiessamme hiilihydraatteja, proteiinia ja C-vitamiinia. Jo nykyisin noin 3 miljardia ihmistä saa pääasiallisen ravintonsa perunasta. Bataatti, peruna ja maniokki ovat noin 5 miljardin ihmisen kohdalla korvaamattomia kasveja, ja olivat sitä jo keskiajalla, tosin silloin vain noin 200 miljoonalle ihmiselle.

Muutos näiden kasvien käytössä on ollut dramaattinen ja niiden eteen on tehty uskomattoman paljon jalostustyötä. Sen rinnalla muut tieteen saavutukset ja ponnistelut ovat vähemmän merkittäviä, ja tämä koskee sekä biotieteitä, taloustieteitä, maaperätieteitä, teknologiatieteitä jne.

Durra ja hirssi

Listan neljäs ruokaturvakasvi on durra (Sorghum bicolor), liki viisimetriseksi kasvava heinäkasvi. Kasvia viljellään kuivilla alueilla ja se kestää pitkiäkin sateettomia kausia vahvan juuristonsa ja haihtumista estävän lehtipintansa avulla. Kasvi voi vaipua myös lepotilaan. Durraa ja sen siemeniä syödään päivittäin noin sadassa valtiossa niin Afrikassa kuin Aasiassakin.

Hirssi (Panicum miliaceum) on yhteisnimi heinäkasveille, joiden siemenet ovat vaatimattoman kokoisia ja kasvuympäristö vielä vaatimattomampi kuin durran ja maissin viljelylle. Jyvissä on elimistömme tärkeintä aminohappoa, metioniinia. Hirssiä ja durraa viljellään niillä alueilla mm. Afrikassa, jossa nälänhätä on myös tänään uhkana tai arkipäivän todellisuutta.

Kaupallinen maatalous

Kun puhumme maataloudesta, käytämme usein kieltä, joka ei ole sopivaa noin 90 %:n kuultavaksi jo pelkästään sen vaikean ymmärrettävyyden vuoksi. Me puhumme yleensä kaupallisesta maataloudesta, elintarvikkeista osana muuta taloudellista kilpavarusteluamme sekä usein myös osana viihdettä, kokkien kilpailua taidoistaan tai tapanamme syödä terveellisesti ja laihduttaa ylensyönnin jälkeen.

Kyse on usein juuri keskiaikaisesta eurooppalaisesta taustastamme ja sen saamasta hyödystä domestikaatikeskuksia rakenneltaessa ympäri valkoisen miehen hallinnoimia plantaaseja. Maatalous oli aikanaan mm. brittiaatelin huvia siinä missä tieteen ja laboratorioiden rakentelu. Joutilaiden ihmisten puuhastelua ympäri maailmaa.

Kaupalliset kasvit ja tuotteet

Näin mm. paimentolaisuus ja kaskiviljely saivat jatkua näihin päiviin saakka mantereitten köyhimmillä alueilla, aavikoiden reunoille ja savanneilla, ruhostomailla, ja korkeilla leveyksillä. Joko vuoristoissa tai lähellä arktisia alueita oman viljelymme tapaan.

Kansainvälinen globaali kauppa keskittyy nykyisin ruokatuotannolle melkoisen vaatimattomiin lajeihin tai alueille, jossa voidaan tuottaa subtrooppisia hedelmiä, viinejä, keidasviljelyä ja usein vielä trooppisilla seuduilla plantaaseja hyödyntäen. Näin köyhimmät alueet ja niiden elintärkeät viisi tärkeintä ruokaturvan kasvia jäivät keskiaikaiseen tapaan, ja myös 1920-luvun kulttuuria mukaillen, suurten köyhien massojen käyttöön. Hollywood -maailma ei kosketa kaikkia.

Suomi poikkeus säännöstä

Suomalainen kaupallinen maatalous kuuluu korkeiden leveyksin perunan tyypilliseen viljelyalueeseen siinä missä viileiden alueiden sekatalouskin. Samalla tilalla viljellään useita kasvilajeja ja pidetään usein myös kotieläimiä. Yleisintä tällainen maatalous on lauhkean ilmastovyöhykkeen lehtimetsäalueilla, mm. Euroopassa ja Yhdysvaltain itäosissa, Kiinan pohjoisosissa, mutta myös pohjoisimmilla havumetsäalueilla, esimerkiksi juuri Suomessa ja Skandinaviassa. Suomessa markkinoita ohjaillaan tuotannon ja viennin säätelyllä, interventiotoimilla ja tukiohjelmilla. Käytetyt toimenpiteet vaihtelevat tuotteittain ja riippuen talousalueesta globaalissa kaupassa.

EU:n jäsenvaltioiden alueella arvioidaan olevan noin 13,7 miljoonaa maatilaa ja noin 11,8 miljoonaa viljelijää. Jäsenvaltioiden pinta-alasta maaseutua on noin 54 % ja maaseudulla EU:n 27 jäsenvaltion väestöstä asuu runsas viidennes. Yhteinen maatalous- ja maaseutupolitiikka pyrkii turvaamaan maaseudun elinvoimaisuutta, ruokaturvakasviemme saatavuuden sekä samalla huolehtimaan ympäristön ja eläinten hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä.

Suomalainen domestikaattikeskus maailmalle

Suomen kohdalla käytetään käsitettä epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvausjärjestelmä ja maatalouden ympäristöntukijärjestelmä. Maatalouspolitiikka, maaseutupolitiikka ja ympäristöpolitiikka ovat toisiinsa kytköksissä ja liittyvät meillä myös muiden elinkeinojen kehittämisohjelmiin ja maaseudun maisemanhoitoon sekä runkoasutuksen säilyttämiseen.

Ympäristötuen tavoitteet liittyvät monimuotoisuuteen, kestäviin tuotantomenetelmiin, eettisin ohjeistuksiin ja puhtaisiin, laadullisiin tuotteisiin, joiden kohdalla maatalous liittyy läheisesti vesiensuojeluun, luonnon monimuotoisuuteen, maisemanhoitoon, maaperään ja sen hoitoon (eroosio) sekä ilmastoon (esim. kasvihuoneilmiö).

Suomessa poikkeavat luonnonolot ja sijaintimme asettavat eritysvaatimuksia etenkin tutkimukselle ja tieteelliselle tuotannolle. Ympäristömme on erityisen arka ja vaatii poikkeavaa osaamista ja tarkkuutta koko elintarvikeketjun kohdalla. Viljelyssä on noin 2,4 miljoonaa hehtaaria ( 8 %), josta viljalla noin miljoona hehtaaria.

Tärkeimmät viljakasvimme ovat ohra (0,57), kaura (0,36) ja vehnä (0,21 milj. ha 2010). Noin kolmesta miljoonasta tonnista viljaa pääosa, noin 2 milj. tonnia menee rehuksi. Ohrasadosta valtaosan käyttää mallasteollisuus sekä tärkkelys- ja etanoliteollisuus.

Maito on tärkein maataloustuotteemme, maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta sen osuus on noin 40 %. Maitotilojen määrä on vuosittain vähentynyt 5-10 % ja nykyisin tuottajia on noin 12 000 tilaa (vuosi 2008). Tuotetusta voista yli puolet viedään lähinnä Venäjälle ja Ranskaan. Samoin kysyntää on juustoillemme. Vielä 1920-luvulla asuimme liki kaikki maalla ja pääosa oli kiinni luonnonvarataloudessa. Muutos on ollut rajua ja nyt se alkaa kääntyä väärään suuntaan. Meillä on tulevina vuosikymmeninä ongelmia saada omaa turvallista lähiruokaa ja elintarvikkeiden omavaraisuus on uhattuna.

Tuotantoyksikkömme ovat kansainvälisesti verrattuna pieniä, rakennemuutoksesta huolimatta keskikoko on vain 25 lehmää. Meillä tulisi olla erityisolot ja kyky ymmärtää viiden maailman tärkeimmän kasvin bataatin, kassavan, perunan, mutta erityisesti durran ja hirssin viljelijöitä, ja kyetä rakentamaan sellaista talousmallia, jossa meitä kuunnellaan agropoliksessamme, omassa domestikaatiokeskuksessamme erityisen tarkalla korvalla. Meillä on osaamista, jota muilla ei ole.

Muuttuva huumori

Nörttikulttuuri ja internet muutti huumorin siinä missä talouden, politiikan, tapamme ymmärtää ja käsitellä ympäröivää informaatiotulvaa. Pureva satiiri ja iva lisääntyivät samalla kun katkera ironia etenkin itseironiana alkoi vähetä. Ironia ei oikein toimi verkottuvissa nettiyhteisöissä. Etenkin kantaa ottava ja kritisoiva, hienovarainen satiiri lähellä parodiaa, alkoi saada osaa sosiaalisen median kehittyessä. Sen kohteita olivat tyypillisesti poliittiset, sosiaaliset ja moraaliset tarkoitusperät.

Satiirin kulta-aikaa

Kirjoitettu parodia, jossa satiiri ei loukkaa lukijoitaan, edellyttää kokenutta kirjoittajaa. Suomessa alan osaajia on ollut vähän, kärjessä Eino Leino, Erno Paasilinna ja Veikko Huovinen. Jonathan Swiftin kertomuksissa Gulliver seikkailee oman aikansa tieteessä ja uskonsodissa siinä missä Hitler, Stalin ja Pietari Suuri Veikko Huovisen tuotannossa. Mark Twain oli mestari satiirikkona ja Huckleberry Finn sopii vielä tänään sosiaalisen median yhdeksi perusvelmuksemme.

Sen sijaan Arvo Salon Lapualaisoopperan parodia ei oikein istu 1930- ja 1960-luvun peilaajana vielä tänäänkään medioitten siihen ympäristöön, jossa kansalaismediat Suomessa operoivat. Aika ei ole siihen otollinen. Television Hukkaputki, Itsevaltiaat, Iltalypsy, Hyvät herrat ja Uutisvuoto ovat paikkansa lunastaneet kansakunnan tulevana sosiaalisena muistina ja pääomana. Poliittinen satiiri on vaikeaa mutta ei mahdotonta. Parhaiten se toimii silloin, kun lukija ei sitä lainkaan havaitse. Hyvä satiiri ei saa olla ilkeilevää, saati katkeraa ironiaa tai sarkasmia.

Ironialla liikkeelle

Internet ja sen alkuvuodet sosiaalisen median käytössä olivat purevan ivan ja katkeran ironian vuosia. Ironia syntyi usein huomaamatta ja kirjoittajan tahtomatta. Kun asiat eivät ole siltä miltä näyttävät, merkitys ja sanat ovat keskenään ristiriidassa, tilannesidonnainen ironia sai tilaa mielin määrin nimimerkkien suojassa. Kirjoittaja halusi usein julistaa sellaista, joka ei ollut enää oikeassa asiayhteydessä ja sen kautta ymmärrettävissä kymmenien kirjoittajien yhteisessä kontekstissa. Sokraattiseksi tarkoitettu peitelty hyökkäys muuttui dramaattiseksi, tilanteen koomisuutteen liittyväksi ironiaksi.

Sokraattinen ironia, jossa tekeydytään tietämättömäksi oppimestariksi paljasten muiden tietämättömyys myöhemmin, ei oikein sovi tuhansien ihmisten samaan aikaan käyttämään psykologisoimattomaan välineeseen. Kaikkien olisi ymmärrettävä koko ajan asiayhteys, Oidipuksen saama oraakkelin ennuste, jotta draaman kaari saisi odotetun sokraattisen lopun. Näin usein katkera peitelty hyökkäys tai loukkaus ironiana päättyi netissä sarkasmiin, ironian juuri netissä korostuvaan alatyyppiin. Moni poliittinen kolumnisti on pettynyt juurit tähän sarkastiseen, julman ironiseen huumoriin ja vaatinut nimimerkkien käytön vähentämistä. Kolumnistina voi toimia Sokrateen tapaan lehdessään ja printtimediassa oppimestarina, mutta ei toki blogistina ja tuhansien pyöriteltävänä netissä.

Anarkistinen kreisihuumori

Satiirin, sarkasmin ja nörttihuumorin ohella kasvavia lajeja ovat olleet erilaiset anarkistisen huumorin muodot kreisihuumorina. Televisiossa tätä edustavat slapstic -tyyppiset kohellukset ja sosiaalisen median sisällä logiikalle ja realistisuudelle hyvästit jättävä absurdi huumori. Monthy Python on tunnettu klassikko tästä tyypistä, jossa älyllinen huumori saa järjettömiä ja yllättäviä ratkaisuja tai muistuttavat anarkistisen lapsen tempauksia Rowan Atkinsonin tapaan. Joskus huumori viedään mustan huurumorin suuntaan, eikä välttämättä huomata, missä ympäristössä sitä viljellään. Rinnalla kulkee seksististä satiiria ja ivaa, harvemmin Suomessa eritehuumoria. Poliitikon on oltava varovainen, ettei mene vahingossa mukaan sellaiseen, joka on muun median näkökulmasta sopimatonta, mutta jota kansalaismedia ei edes havaitsisi sopimattomaksi.

Huumori on vakava asia

Huumori on vakava asia eikä se liity nauruun. Satiirin, ironian, ivan ja sarkasmin tarkoitus ei ole välttämättä naurattaa. Vastaavasti nauruun pyrkivä huumori ei ole sama asia kuin ihmisen saattaminen onnelliseksi. Vakavat tiedemiehet Sigmund Freud, Thomas Hobbes, Sören Kierkegaard, Arthur Schopenhauer ja nykyisin vaikkapa Elliot Oring tai Simon Critchley huumorin tutkijoina eivät naurattaneet lukijoitaan lainkaan.

Komedia huumorin lajina on heterogeeninen ja monen tieteenalan tutkima. Perinteisesti tulokset jaetaan joko psykologisiin ja evolutiivisiin malleihin tai filosofisiin pohdintoihin. Näistä voidaan yhdistää kolme päätyppiä, jossa nauru ei välttämättä pidennä ikää.

Ylemmyys ja energiapurkaus

Thomas Hobbes tuo naurun ja sen eteen tehdyn komiikan osaksi vallankäyttöä. Nauru ja huumori on pääsääntöisesti tapa osoittaa ylemmyyttä (superiority theory). Tähän liittyvät myös keskiaikaiset menot ja narrien käytöt sekä teatraalinen draama osana huumoria, draamaa, tragediaa ja lopuksi komediaa homeeriseen tapaan eläen. Suomessa nauru herroille ja näiden kömmähdyksille, eliitille, on osa tätä samaa vallankäytön vähättelyä. Poliittinen satiiri on sitä tyypillisimmillään.

Sigmund Freud ei hyväksynyt pelkkää hierarkkista naurun röhöttelyä tai seksististä hihittelyä osana eroottisia teorioitaan, vaan koki huumorin eräänlaisena energian purkutapana ja kykynä huojentaa ylimääräistä energialataustamme (relief theory).

Tässäkään teoriassa nauru ei toki liity ihmisen onnellisuuteen. Elämässään suuria tavoitteita saavuttava onnellinen ihminen ei nauraa röhötä tai kikata edes muilta salaa onnensa lopulta saavutettuaan. Pikemminkin muuttuu muodoltaan entistäkin vakavammaksi.

Ylemmyyden tunne ilmaistaan nauraen oikeassa paikassa, siinä missä tapa osoittaa alamaisuutta. Johtajan kaskuille on hyvä nauraa, mutta myös arvosanoja antavan opettajan korkeaa ammattitaitoa vaativille ja oppilaitaan kunnioittaville kaskuille, hassun hauskoille kokemuksille oman elämänsä pitkässä juoksussa, ei toki pilkaten omaa oppilastaan koulukiusaamista näin ruokkien tai palaten siihen opettajainhuoneessa.

Yhteensopimaton elementti

Sosiaalisissa medioissa alakulttuureilla ovat omat yhteisöä tukevat ja ylläpitävät yhteishengen symboliikat, jossa huumori on luonnollinen osa kuten missä tahansa yhteisöllisyydessä. Huumori on siellä selviytymiskeino ja auttaa ahdistukseen kuten missä tahansa yhteisörakenteessa. Vitsiä edeltää aina odotus ja purkaus, intialainen nauruterapia. Yhteinen nauru yhdistää ja on selviytymiskeinona hyväksytty.

Kaikessa huumorissa on mukana aina formaalinen objektinsa. Usein se kuvataan eräänlaisena yhtyeensopimattomana (inkongruenttina) asiana tai ilmiönä, jonka havaitseminen huvittaa sen törmätessä yhteen jo odotetun kanssa.

Charles Chaplin, Marxin veljekset, Jerry Lewis, Jacques Tati, Rowan Atkinson, Jim Carrey, Pertti Pasanen tai Jope Ruonansuu ovat kaikki juuri tämän alan mestareita. Sen ovat parhaiten kuvanneet Immanuel Kant ja Arthur Schopenhauer filosofisena selitysmallina. Malli sopii myös omaan aikaamme olkoonkin, että nyt painopisteet ovat muuttumassa ja se mille nauramme, on yhä vahvemmin sidottu myös laajempaan elämämme kontekstiin ja ymmärrämme paremmin niin Platonin, Kantin, Freudin kuin Hobbesin teorioiden liittyvän sekä biologiseen evoluutioon kuin psykologiseen ja filosofiseen taustaansa, kulttuureja yhdistävään yhteiseen kieleen, strukturalismiin sosiaaliantropologian yhteisenä sinfonianamme, nauruna.

Hamsteri

Pidän kirpputoreista, antikvariaateista, kierrän museoita. Osa meistä ihmisistä on hamstereita. Kirjailija Veikko Huovinen ihastui aiheesta ja kirjoitti kirjan taipumuksestamme hamstrata varastoja kaiken varalta, jos vaikka lama yllättäisi. Nyt sellainen ei varmaan yllätä vaan tulee odotetusti ja hyvin valmistellen. Kansakunnat ovat sitä valmistelleet suurin joukoin tolkuttomalla velanotolla ja eläen yli varojensa. Jo orastavaan nousuun pääsyt talous kääntyy uuteen lamaan ja sen luonteesta ei kukaan ole oikein varma. Kukaan ei näytä tietävän, mitä kello nyt käy, tai missä kello edes mahtaisi sijaita. Harvoin, jos koskaan, kompassi on ollut näin kateissa.

Geenien kello

Vimma kerätä vanhaa jäämistöä tai keräilytalouden tuotteita metsistä on geeneissämme. Keräily ja sen kätkeminen voi liittyä liki mihin tahansa ja omalla kohdallani se kohdistuu etenkin kauniisti muotoiltuihin esineisiin, kristalliin, taidelasiin, mutta myös porsliinin, käden taitoihin ikivanhana osaamisena. Sellaisen kerääminen ja hamstraaminen omiin kokoelmiin on liki synnin kaltaista mielihyvää tuottavaa, ja sellaiseksi kai keräily olisi luettavakin silloin, kun se muuttuu intohimoksi. Keräilyvimma kasvaa talven lähestyessä ja laman alla. Ei ihminen tässä muusta luonnosta poikkea, vaikka keräilyn kohteet ovatkin joskus omituisia. Varallisuus ei keräilyssä katoa, se vain muuttaa muotoaan ja nyt moni sijoittaa kultaan. Se kertoo jo alkavasta epätoivosta. Valuutta ja osakkeet keräilyn kohteina ovat muuttuneet epävarmoiksi kohteiksi oli ilmansuunta mikä tahansa.

Elämme aitouden renessanssia

Murroskaudet tuovat mukanaan turvallisuuden takuut ja niiden keräilyn ihmisten hakiessa aitoja kulttuurin, taiteen ja aatehistorian omia jälkiään. Postmodernin ajan kokeilut ovat historiaa, nyt peräänkuulutetaan kohta kaikkea autenttista ja aitoa, kaukana tekotaiteellisesta. Suomalainen identiteetti nousee kunniaan ja yhteisöistä on puhuttu jo kauan. Sillä ei tarkoiteta kuntien rajojen pyhyyttä vaan paljon syvällisempää ja sijoittumistamme etniseen ja eettiseen elämänlankaan sekä ulos markkinavoimien armoilta. Siinä keräilyssä ei ole hyvää eikä huonoa vaan joko kiinnostavaa tai tylsää.

Kaiken ratkaisee laatukriteerit ja sellaiset löytyvät vanhoista esineistä, antiikista, ajan jo voittaneista ja sen ankaran arvion läpikäyneistä. Kirjailijat keskittyvät monimutkaiseen, älykkääseen ja osaavaan, oivaltavasti omasta ajastaan puhuttelevaan. Presidentiksi haetaan kansakunnan vanhinta miestä, eniten ministerinä istunutta, jota kukaan ei äänestä, ei ole kehdannut edes valita ehdokkaakseen, on äksy, ajatuksensa kiertelemättä kertova ja paljon kirjoittava, kaikkia kiinnostava ihminen vastavirtaan luoviessaan. Sellainen Paavo viihtyi hallaisilla mailla ja vaimo leipoi pettua, kehnompana piilotti vielä kiven leivän sisään.

Erilaisuuden politiikkaa

Oikeastaan kaikki kauniina pitämämme pysäyttää etenkin, jos se on ainutkertainen luomus ja tekijänsä näköinen. Jostakin syystä keräämisen vimma ei kohdistu pelkästään rahaan tai arvoesineisiin, ruualla mässäilyyn. Rahaa ja varallisuutta vimmaisesti keräävät ihmiset ovat sittenkin oma ryhmänsä ja tuskin edes kaikkein yleisin. Ahneus ja elämä hamsterina ei ole sama asia alkuunkaan. Monihan kerää myös kulttuurin tuotteita ja henkistä pääomaa, fyysistä hyvinvointia ja mielen rauhaa.

Liioittelu on aikamme tauteja ja koukuttavia hamstrauksen kohteita on tarjolla kaiken aikaa yli järkevän oman tarpeen. Tuohon tapaan hankkien itselleen jotain pysyvää tai ainutkertaista liitetään usein ikäviä persoonallisuuden vinoumia, joista tyypillisimpiä ovat juuri ahneus, kitsaus, liki kaikki mahdolliset varallisuuden mukanaan tuomat kuolemansynnit. Kuolemansynneistä taas ikääntyvä ihminen ja kansakunta säilyttää viimeisenä juuri ahneuden. Kun kaikesta muusta on jo luovuttu, ahneus tahtoo kulkea mukana loppuun saakka.

Näistä valta on monelle vaikein muille luovutettava, ja siitä pidetään kiinni vielä senkin jälkeen, kun sen tavoittelija on jo hahmona absurdi ja koominen. Jo kerran kirjoitettu elämänkerta pyritään siinä kirjoittamaan uudelleen erilaisuuden politiikalla. Aikalaistulkintana se muistuttaa kaikkivaltiaan työltä. Siinä pyritään irti ismeistä kohti aiempaa parempaa olemista ja tekemistä.

Jyrsijän elämää

Käsite hamsteri tulee Saksan sanasta “hamstern” ja tarkoittaa rohmuamista. Sillä ei taas ole tekemistä sen pienikokoisen ja lyhythäntäisen jyrsijän kanssa (Cricetinae) jonka alaheimoon kuuluu 18 lajia, ja jotka puolestaan jaetaan kuuteen tai seitsemään sukuun. Cricetinae -heimon jäsenet ovat vain saaneet kantaakseen sellaisen taakan, joka liitetään juuri ihmislajiin ja sen erikoisuuksiin, home sapiens -suvun kädelliseen elämään ja tapaamme kerätä ja hamuta valtaa, arvonantoa, kunniaa ja mainetta, rakkautta, rahaa ja varallisuutta, kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä erotiikasta erakon elämään. Cricetinae-heimon jyrsijät kykenivät tähän kaikkeen jo paljon ennen ihmisen ilmestymistä niiden asuinsijoille Afrikan savanneilla.

Keskiajalla, 1200-luvulla, Perus Olivi luonnehti eläimiä tietoisiksi olennoiksi ja ihmistä näiden kaltaisiksi. Kognitiivinen ajattelu ja psykologia ovat lähtöisin hyvin kaukaa ja toisaalta läheltä sitä jatkumoa, jossa mukana ovat kaikki luonnon elementit, erityisesti kuitenkin eläimet. Aristoteleen ajattelussa ihminen olikin eläimenä rationaalinen kone. Tässä “modernin “ nimellä kulkeva kone on hankkeena epäonnistunut ja keskeneräinen, se on hamsterina harmillisen epäjohdonmukainen, itsekäs ja ahneudessaan omahyväinen ja on kohtalonsa itse ansainnut.

Antropomorfiset lapset

Moni oman aikamme ajattelija kokee eläimet niin ikään ihmisen kaltaisina ja eläinhahmot sarjakuvissa edustavat tätä samaa ajattelua. Lasten kasvatuksessa juuri eläimille annetaan inhimilliset piirteet ja syntyy antropomorfisia piirteitä, jossa on furryn kaltaista kulttuurista ihailua koskien vaikkapa eläimeksi pukeutumista ja hakien tälle myös alakulttuureja. Furry jos mikä on aikamme ilmiöistä hamsterille tyypillisin. Siinä keräilyviettimme menee jo eläimiin ja sen oikeuksiin. Eläinten oikeuksiin olla eläin ei pidä puutua antropomorfisin keinoin.

Moni meistä on oppinut lapsena lukemaan selaillen Aku Ankkoja ja tuon maailman hahmot edustavat edelleen tiettyä Roopen, Akun, Hessun, Iineksen jne. persoonallisuutta, eläimeen liitettyä antropomorfismia. Wagner sikana on epäilemättä hieman sovinisti ja sika eläimenä meistä sopiva nimitys myös siivottomalle ihmiselle. Siinä ei loukata ihmistä vaan sikaa ja sen ikivanhaa sukukuntaa.

Eläimeen kohdistuva antropomorfinen luokittelu sekä kulttuurimme tuoma tapa kavahtaa niitä tai hyväksyä jalostukseen, geneettiseen manipulointiin ja kotieläimiksi, ravinnoksi tai lemmikiksi, eivät saa ainakaan toistaiseksi osakseen sellaista pohdintaa, jossa mukana olisi vahva eettinen lataus tai ymmärrys kasinaismoralismista pahimmillaan. Se ruokkii juuri ihmishamsterin julmuutta, ihmisen peittelemätöntä pahuutta tai kuolemansyntiensä siirtämistä muun luomakunnan harteille.

Näin ei ollut vielä 1200-luvulla. Emme ole eläneet pimeää keskiaikaa vaan pimeää modernia aikaamme, jolloin ihminen oikeastaan vasta tuli ja täytti planeettansa, jolla oli miljoonia muita lajeja törmäilemässä ihmishamsterin uuteen moderniin kulttuuriin häkkeihin teljettyinä.

Hamsteri markkinavoimien armoilla

Monelle eläimelle on annettu sellaista inhimillistä symboliikkaa, jota ne kantavat ketun viekkaudella, aasin typeryydellä, muulin itsepäisyydellä, norsun muistilla ja käärmeen lukuisilla uskonnollisilla symboleilla. Eläinten merkitys osana antropomorfista maailmaamme, sen taloudellista ja teknistä kulttuuriamme, on kokenut dramaattisen muutoksen sen jälkeen, kun ihmispopulaation määrä kasvoi hetkessä noin 250 miljoonasta nykyiseen noin 7000 miljoonaan yksilöön. Ihmissovinistinen ajattelu ei ole ainakaan vähentynyt viimeisen sadan vuoden aikana.

Hamsterit lisääntyvät vankeudessa hyvin, ja niitä pidetäänkin tuosta syystä usein koe- ja lemmikkieläiminä. Heimon jäsenillä on tapana kantaa suuri määriä ruokaa poskipusseissaan ja varastoida ne kauemmas pesäkoloihinsa. Elinpaikkana luonnossa ovatkin usein arot, hiekkadyynit ja aavikoiden reunat. Nykyisin laji on levinnyt ihmisen toimesta kaikille mantereille ja elinympäristöihin.

Piennisäkkäänä ja jyrsijänä hamsteri on menestynyt markkinataloudessa ja antropomorfisten eläinlajiemme joukossa paljon muita pienjyrsijöitä paremmin. Naiset eivät kavahda sen nähdessään, kuten hiiren tai rotan kohdatessaan. Hamsteri ei aiheuta inhonsekaisia tunteita, kuten monet käärmeet ja liskot. Linnut liskoista muuttuneina lentäjinä siedetään nekin paremmin.

Antropomorfinen hamsteri

Hamsterin asuinpaikat ovat hieman samankaltaisia kuin homo sapiensin alkuperäiset synnynsijat savannien ja aavikkoalueiden laitamilla. Käytävät muistuttavat ihmisten käyttämiä luolastoja sekä ruokavarastot ja pesät ihmisen aikaansaamia reittejä ja asuinpaikkoja, elintarvikevarastoja. Kristallit suolakiteinä ja tulisijat puuttuvat toisin kuin ihmislajin vahoissa luolastoissa. Värit ja valot, niiden taittuminen, vaikuttavat toisin kuin ihmislajin etologiassa, psykologiassa. Geneettinen perimä on kuitenkin lähellä ja sikiökaudella yhtymäkohdat näkyvät parhaiten. Biologinen evoluutio vei kuitenkin eri suuntiin nämä rinnakkaiset nisäkäslajit.

Hamsterit ovat pääosin yöelämään sopeutuneita, tulevat kiimaan kolmen päivän välein ja uroshamsterit kykenevät lisääntymään koko ikänsä. Nuoren hamsterin hyvinvoinnille emon ja sisarusten läheisyys on hyväksi mahdollisimman kauan, 5-6 -viikkoisiksi. Vierotus emosta tapahtuu usein kuitenkin liian varhain. Kierto markkinataloudessa muistuttaa muita modernin ihmisen kotieläimiämme. Vanhuuteen ei jää oikein aikaa, eläkeikää ei ehditä koe-eläimenä kohdata.

Lemmikkieläin

Lemmikkeinä pidetään eniten syyrianhamsteriksi kutsuttua kultahamsteria (Mesocricetus auratus). Meso tarkoittaa keskikokoista ja auratus kultaista. Geenimutaatioiden tuloksena on syntynyt useita värimuunnoksia, joista tutuimpia ovat hunajahamsterin ja pandahamsterin värimuunnokset. Monelle tuttuja ovat myös pikkuhamsterilajit (Phodopus), erityisesti venäjänkääpiöhamsteri tai kiinankääpiöhamsteri. Pikkuhamsterin väri voi talvella muuttua valkoiseksi ja sitä kutsutaan usein talvikoksi.

Meille tutut kulta- ja kiinankääpiöhamsteri ovat erakkoja, eivätkä siedä lajitovereitaan reviirillään. Niitä ei voida pitää samassa häkissä. Talvikot voivat menestyä yhdessä sisarkateutensa kanssa kauemmin, mutta omistajan on syytä varautua myöhemmin rajuihin tappeluihin ja sisarkateus voi johtaa jopa veritekoihin. Sen sijaan Campbellit ja roborovskit saattavat viihtyä jopa pienissä laumoissa, jos ne saavat elää pienestä saakka yhdessä.

Ihmisen kohdalla tällainen klaanikoko oli aikanaan muutamasta kymmenestä jopa muutamaan sataan yksilöön. Armeijassa käytetään edelleen näitä ryhmäkokoja siinä missä tiimityössä ja asuinyhteisöjen ja yhdyskuntien rakentamisessa. Suomessa kuntien rajat ovat lähellä sellaisia kylärajoja, joista myös hamsterit tunnetaan. Kunta virastotaloineen ei ole kuitenkaan hamsteriyhteisö eikä klaaniyhteisö.

Ihmisen mentaaliset ja sosiaaliset alueet ja kartat eivät ole hääppöisiä kooltaan ja käsivaralla piirrettyinä. Niitä ei pidä sotkea hallinnollisiin eli regionaalisiin karttakuviin ja rajoihimme. Maantieteilijöiden kuuluisi valistaa sosiaalitieteilijöitä ja taloustieteilijöitä kartoista ja niiden monista ulottuvuuksista eikä jättää asiaa kenen tahansa hoidettavaksi ilman kartografian vähäisimpiä perusteitakaan. Auton mukana kulkeva “kartta” ei ole kartta lainkaan.

Vankeus lyhentää ikää

Ihmisen tapaan hamsterit kantavat ruokansa saantipaikalta pesäänsä poskipusseissaan. Varastoja voi samaan aikaan olla useita ja vihannekset, hedelmät, siemenet ja hyönteiset saavat omat varastotilansa. Sen sijaan esim. makeiset ja maitotuotteet eivät sovi hamstereiden ruokavalioon. Cambelliinikääpiöhamsterille ei tulisi syöttää kovin sokeripitoista ravintoa mahdollisen diabeteksen vuoksi. Kuivaruoka on hyvä perusta ja myös linnunruokaa voi käyttää hirssistä alkaen.

Vankeudessa hamsterit elävät lyhyemmän ajan kuin vapaudessa. Vapaudessa poikueita syntyy useita saman vuoden aikana ja vankeudessa urokset ja naaraat pidetäänkin usein erillään ei toivottujen raskauksien estämiseksi. Ennen sukukypsyyttä sukupuolen määrittely on vaikeaa. Eläinten seksuaalinen käyttäytyminen eroaa muutenkin ihmisen vastaavasta käyttäytymisestä ja se olisi hyvä ymmärtää.

Kirpputorin aarteita

Kirpputorilla nelivärinen upea Suomen luonnosta ja eläimistä kertova moniosainen sarja oli asetettu rinnan niin ikään moniosaisen ja upeasti kuvitetun Raamatun historian kanssa. Molemmat olivat moitteettomassa kunnossa ja hintana oli kaksi euroa kirjalta. Yhdessä nämä suuret kirjasarjat olisi voinut hankkia muutamalla kymmenellä eurolla siinä missä koko Kalle Päätalon tuotannon tai alkuperäispainoksia suomalaisten kertojien 1900-luvun alun hengentuotteista tai Välskärin kertomuksista. Hyväkuntoisia kaikki, lukematta jääneitä.

Ihmislajin kristillisessä teologiassa synnit luokiteltiin lieviin ja vakavampiin synteihin ja todella paheellisia syntejä kutsuttiin kuolemansynneiksi (peccata mortaalia). Lieviä syntejä kutsuttiin veniaalisynneiksi (peccata venialia). Danten jumalaisessa näytelmässä seitsemän kuolemansyntiä eivät ole niinkään syntejä kuin pääpaheita. Hieronymus Boschin tutussa maalauksessa vuodelta 1450 nämä on kuvattu laskevassa järjestyksessä alkaen ylpeydestä ja turhamaisuudesta sekä edeten kateuteen, vihaan, laiskuuteen, ahneuteen, ylensyöntiin ja lopulta himoon.

Kanonisoitu pahuus

Törkeimpien syntiemme tai paheiden lista on tuttu kirjallisuudesta jo Gregorius Suuren ja Johannes Cassianuksen teologiasta. Katolisen kirkon kanonisoimasta arvomaailmasta ne ovat tuttuja etenkin Tuoman Akvinolaisen ajoilta. Samalla nämä synnit alettiin liittää etenkin tietyn ihmisryhmän tai säädyn paheeksi ja tätä samaa on havaittavissa vielä tänään toisen maailmansodan tuotteena. Näin syntyivät oma aikamme keskitysleirit, mutta myös monet kansoja kuvaavat stereotypiat jopa tieteellisiin aikakauskirjoihin ja oppikirjoihin.

Keskiajalta ylpeys liitettiin lähinnä aatelisiin ja ritareihin, Suomessa kauan jatkuneeseen herravihaan, kateus talonpoikaseen tapaan elää hamsterin elämäänsä, viha hallitsevien ruhtinaiden paheisiin, hengellinen laiskuus taas papiston ja kirkon perisynniksi, jonka myöhemmin perivät heiltä myös oppineet, ahneus oli porvariston kuolemasynti, kohtuuttomuus ja juoppous kenen tahansa yhteinen elämäntapa ja irstaus sekä hekumallisuus oli erityisesti nuorten ja ylioppilaiden synti.

Veniaalisynnit olivat vaatimattomia eivätkä katkaisseet suhdetta Jumalaan kuolemansyntien tapaa. Niiden moraalinen ulottuvuus on edelleen toinen kuin pääpaheiden, joiden seurauksena synnit sikiävät kuin hamstereiden tapa lisääntyä ilman valvontaa.

Synnin palkka on kuolema

Protestanttisessa maailmassa jako lievempiin ja vakavampiin rikkomuksiin on olemassa ja sillä on katolinen tausta. Kuolemansynti tuhoaa ihmisen jumalsuhteen. Moderni aika on tuonut ne esille vain uudella tavalla ja arkkipiispa Gianfranco Girotti määritteli nykyiset kuolemansyntimme pitäen pahimpana ympäristön saastuttamista, geenimanipulaatiota, ylenpalttista vaurauden hamstraamista, köyhyyden aiheuttamista, huumekauppaa ja huumeiden käyttöä, moraalisesti kyseenalaisia kokeiluja sekä ihmisen perusoikeuksien rikkomista. Myös abortti ja pedofilia kuuluivat Girottin luettelemiin kuolemansynteihin.

Eurooppalainen hamsteri (Cricetus cricetus), kiinan kääpiöhamsteri (Cricetulus barabensis), kultahamsteri (Mesocricetus auratus), venäjänkääpiöhamsteri eli talvikko (Phodopus sungorus), Roborovskinkääpiöhamsteri (Phodopus roborovskii), Cambelliinikääpiöhamsteri (Phodopus campbelli) tai tavallinen harmaahamsteri (Tscherskia triton) eivät tiedä tehneensä sen enempää kuolemansyntejä kuin lievempiä veniaalisyntejä.

Selailtuani tuttujen tutkijakollegojen tekemiä kirjoja, oman opettajani toimittamia, jätän ne hankkimatta. Tunnen piston, joka on enemmän kuin veniaalisynnissä kuuluisi olla. Ei ole oikein ostaa näitä kirjoja kahdella eurolla, kun niiden kantaminen postista kotiinkin maksaisi monikertaisen summan euron epävarmoja kolikoita.

On syntynyt uusi kuolemansynti, jossa oppineiden kirjoja ja taidetta, kuvia ja tiedettä myydään polkuhintaan ja samaan aikaan laskutetaan sellaisesta, joka voi olla kriminaalia, tekotaidetta ja -tiedettä, vaivatta saavutettua, päihteeksi tarkoitettua, ja jonka hankkiminen ja omistaminen johtaa enintään moraaliseen rappioon ja jo Gregorius suuren luokittelemiin kuolemansynteihin ja jotka Gianfranco Girotti on uudelleen merkinnyt tiedoksemme.

Daegun kisojen muistolle

Suomalaisten menestys yleisurheilun MM-kisoissa oli odotettua parempi. Väkilukumme on tänään suhteessa maapallon väkilukuun pienempi kuin koskaan sinä aikana, jolloin urheilua on maassamme harrastettu, reilusti alle promillen. Jos jaossa olisi yli tuhat mitalia, siitä kuuluisi yksi meille. Nyt ei kuitenkaan ollut kuin kymmenesosa, jolloin yhden mitalin osuminen Pohjolaan, norjalaiselle keihäänheittäjälle, johtui vain lajin vähäisestä harrastajamäärästä. Ei toki urheilijoittemme lahjoista tai kansakuntien eriomaisuudesta, saati sisukkaan ja ahkeran kansakunnan stereotyypistä. Suomi ei ole keihäänheittäjäkansaa muuten kuin kehnona pilana.

Kolme suurta ja kääpiöt

Eurooppalaiset saivat pikamatkoilla onnekkaasti mitalin, mutta ei enää pidemmillä matkoilla ilman tummien siirtolaisten apua Keniasta tai Etiopiasta. Kolme suurta kansakuntaa kahmi odotetusti mitaleista valtaosan ja vain kenialaisten ja jamaikalaisten juoksijoiden mitalien määrä vääristää tilastollista mitalijakaumaa. Pääosa aasialisista ei yleisurheilusta piittaa, ja se on luonnollisesti suurin syy siihen, miksi mitaleja tulee vielä myös pienille kansakunnille.

Maapallon väkiluku pysyi vuosisatoja, oikeammin vuosituhansia, noin 200 miljoonan lukemissa ja vasta oman aikanamme se alkoi kasvaa huimasti kohti tuhansia miljoonia. Malthusin teoriat alkoivat toteutua ja meitä on syksyn mittaan yli 7000 miljoonaa suuta ruokittavana. Luku ylittyy lokakuun lopulla, ehkä jo aikaisemmin. Jos tyytyisimme vähemmän vettä, ravinteita ja energiaa vaativaan ruokaan, emme tarvitsisi nykyistä, yli hehtaarin pinta-alaa, tyydyttääksemme ravinnonhankintaan vaadittavan osamme koko ajan vähenevästä peltopinta-alasta. Sellainen toivo on vailla reaalitalouden vaatimuksia ja ihmisen perustarpeita, viettejä.

Rooman valtakunnan ja Jeesuksen syntymän aikoihin meitä oli noin 250 miljoonaa. Keskiaikaan tultaessa ja mustan surman raivotessa meitä oli edelleenkin vajaa 300 miljoonaa. Muutos tapahtui vasta teollistumisen ja lääketieteen kehittymisen myötä sekä yleisen hygienian kohetessa ensin länsimaissa lapsikuolleisuuden samalla vähetessä ja keski-iän kohotessa.

Raihnainen kansakunta vastaan nuoret atleetit

Kun vanhempani syntyivät, väkiluku oli liki kymmenkertaistunut keskiajasta, ja kun itse synnyin 1950-luvun alussa, se oli jälleen liki kaksinkertaistunut ja oli lähellä kolmea miljardia. Ihmispopulaatio oli siis liki 15 -kertainen verrattuna Rooman ajan urheilijoiden aikoihin, eikä se ollut ennen Ateenan Olympian kisoja paljoa muuttunut aiemmin pronssikaudelta tai ajasta, jolloin maanviljely keksittiin noin 10 000 vuotta takaperin.

Kun omat lapseni syntyivät, väkilukumme oli maapallolla kasvanut vanhempieni ajoilta liki viisikertaiseksi, ja kun heidän lapsen lapsensa syntyvät, väkilukumme lähestyy kymmentä miljardia. Oman kansakuntamme väkiluku on pysynyt kohtuullisena, lisäystä on tapahtunut noin neljästä miljoonasta 5,5 miljoonaan samana omana aikanamme.

Välillä kansakuntamme väkiluku jopa kääntyi laskuun, ja nyt ikärakenne ei sekään oikein suosi maratonjuoksijoita sen enempää kuin pikajuoksijoitakaan. Sellaisessa yhteiskunnassa yksilölajien sijasta on viisaampi harrastaa joukkuelajeja ja kilpaurheilun rinnalla leikkimielisiä kisailuja ja kuntourheilua, järkevää liikuntaa elämäntason kohentamiseksi. Siinä huippu-urheilun draaman ja tragedian, ilon ja surun seuraaminen on ihan hyvää ja hyväksyttävää viihdettä.

Epämiellyttävä totuus

Vaikka luvut ovat huimaavia, nettiä näistä ihmistä seuraa vielä kovin vaatimaton osa ja lukutaidottomuus on sekin kasvamassa. Nälkä lisääntyy ja elintarvikkeista tulee olemaan jatkuva puute, vaikka noin 60 % maapallon pinta-alasta on jo valjastettu ruuantuotantoomme. Loput pinta-alasta ovat vuoristoja, autiomaita tai liian kylmiä viljeltäviksi. Samalla uudet kaupunkialueet kasvavat ja valtaavat seuraavan kahden vuosikymmen aikana noin Mongolian kokoisen pinta-alan pelloistamme. Se merkitsee liki Ranskan, Saksan, Ruotsin ja Suomen yhteistä pinta-alaa.

Jos olisimme taloudellisia, käyttäisimme vain runsaan neliön pinta-alan elääksemme, mahtuisimme hyvinkin kaikki pilkille Laatokan jäälle ja tilaa jäisi myös noin sadalle miljardille esivanhemmallemme. Oikeammin Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat riittäisivät pilkkikilpailun järjestämiseksi, kuten Arktisessa Babylonissa laskeskelimme odottaen Mayakansan ennusteiden toteutumista joko jouluna 2011 tai 2012. Muutosta ei tarvitse vaatia, se tulee joka tapauksessa.

Ruoka ja vesi loppuvat

Helsingin Sanomat (HS 6.9) on asumisväljyyttä tiukentanut neliöksi yhdeksälle ihmiselle ja todennut, kuinka pääkaupunkiamme ei ole syytä laajentaa, rajoja muuttaa, vaan koko ihmiskunta mahtuisi Helsingin kokoiseen kaupunkiin.

Tosin viljelyyn tarvitaan maata noin 0,2 hehtaaria ja eläen syöden lihaa läntiseen tapaan peltopinta-ala seitsenkertaistuu 1,4 hehtaariin. Vehnäkilon tuottamiseen tarvitaan vettä 2000 litraa ja lihakilon tuottamiseen 16 000 litraa puhdasta vettä. Jokainen puutarhastaan huolta kantava on sen havainnut vesilaskussaan.

Vuonna 2011 meitä syntyy noin 135 miljoonaa, eli sama määrä kuin koko maapallon väkiluku esihistoriallisena aikana ja kuolee noin 57 miljoonaa. Keskiaikainen maapallon väkiluku saavutetaan siten vajaassa kolmessa vuodessa. Silti tuon ajan Euroopassa tahtoi olla jo silloin ahdasta ja imperialismi syntyi vallaten maita muilta kansakunnilta ympäri globaalia tuon ajan liki ihmisestä tyhjää maapalloa. Se oli virhe jota nyt paikkailemme, valkoisen miehen tragediaa.

Sietokyky koetuksella

Puheet siitä, kuinka olisimme tänään suvaitsemattomia, emmekä oikein sietäisi vieraita ihmisiä, on sekin asetettava oikeisiin mittakaavoihin ja pohdittava, miten vaikeaa runsaan 200 miljoonan ihmisen oli sietää toisiaan suhteessa nykyiseen 7000 miljoonaan. Maailmansotien melskeet kertoivat, mistä oli kyse aggressiivisen ihmisen kohdalla ja kansainvaellusten aikoihin. Aggressiivisen ihmisen geenit on kyettävä kesyttämään.

Sama suhteellisuuden taju koskee onnettomuuksia, kriisejä, sellaisia tapahtumia, joiden ymmärtäminen edellyttää tapahtumien liittämistä oikeisiin mittakaavoihin. Kun populaatiota on vaikkapa 30 kertaa enemmän kuin 1700-luvun teollistumisen vuosina, sama asia ei johda samankaltaisiin historiallisiin seurauksiin. Historia ei voi toistaa itseään täysin erilaisessa ympäristössä. Harhaluuloista on päästävä irti.

Väärää elämänviisautta

Tämä sama koskee myös omaa lähihistoriaamme. Ei pidä rinnastaa sotien aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia, tuolloin eläneiden henkilöiden elämänviisauksia tähän aikaan ja vielä vähemmän tulevaan. Siinä menevät helposti sekaisin niin pinta-alat kuin väkiluvut, ajaton maailma ja reaaliaikainen talous suhteessa siihen kehitykseen, joka oli rajattomaksi koetun maapallon luonnonvarojen kesyttämistä sellaisen ihmisen käyttöön, joka oli vasta maapallolle asettumassa ja hakemassa sieltä paikkaansa.

Pienen mittakaavan ja väkiluvun kilpaurheilussa, lyhyillä ja pitkillä matkoilla, heittäen tai loikaten, oli aivan toista kuin nyt kun mukaan kalkkiviivoille asettuu vajaan promillen kansakunnan rinnalle myös suurten lukujen tarjoamat omituisuudet tietyn lajin harrastamiseen ja osaamiseen. Mukana ovat tällöin juuri tuohon lajiin vaadittavat rodulliset erityistaidot ja geenit, ei vain valmentajat ja ankara itsensä rääkkääminen, kansakunnan piinaaminen vanhoilla hyvillä ajoilla. Ne ajat eivät palaa.

Mahdottomia odotuksia

Kun runsaan tuhannen joukkoon ei mahdu yhtään suomalaista, ei sellaiselta kansakunnalta pidä vaatia ja odottaa mahdottomia, jos kilpailuun valitaan mukaan pistesijoille maailman kahdeksan parasta ja mukana on 202 kansakuntaa, joista Kiinassa tai Intiassa on väkeä, mistä valita, meitä yli 200 kertaa enemmän. Jos jätämme yhdenkin valitun kiinalaisen taaksemme, se kertoo vain lajin vähäisestä harrastuksesta Kiinassa ja Intiassa, ei muusta. Jamaikalaisille ja kenialaisille geeneille emme mitään mahda ja pitkäraajaisia heittäjiä löytyy toki muualtakin kuin Saksasta.

Saksa oli ainut eurooppalainen valtio, joka menestyi MM-kisoissa, kiitos suurikokoisten ja pitkäraajaisten heittäjiensä kunnon ajoituksen ja onnistumisen kenttälajeissa. Ne taas eivät suurta yleisöä kiinnosta ja stadion Etelä-Koreassa oli puoliksi tyhjä myös illan loppukilpailujen ajan. Nationalismi ja kilpailu viettinä tulevat kuitenkin säilymään siinä missä tunnesiirtomme ja empatiamme, tapamme samaistua voittajaan tai tappion kokeneeseen.

Asiansa osaavat selostajat

Suomalaiset näyttäytyivät odotetusti vain alkukilpailuissa ja ne olivat nähtävissä suorina lähetyksinä aamuyön tunteina. Niitä kannatti seurata ja nauttia suomalaisen selostajaparin kyvystä tehdä tyhjästä draamasta katsomisen arvoinen elämys, tosin välillä hysteerisesti toisilleen nauraen. Sellainen iloinen mieli, kyky välittää se kotikatsomoihin, oli aivan uutta takavuosien pönäkälle sinivalkoiselle selostukselle ja porilaisten marssille itkunsekaisessa yltiöisänmaallisuudessa. Suomalainen selostajatyö ja asiantuntemus yleisurheilussa saivat kisoista kultamitalin, ja sen on pääasia kisoja seuraavalle yleisölle.

Tätä lukiessa maapallolle on syntynyt vajaa tuhat uutta lasta. Kirjoittaessani yli kymmenkertainen määrä. Tervetuloa mukaan kisailemaan, osa teistä tulee kirjoittamaan ammatikseen ja välineet ovat silloin paljon paremmat kuin mihin nyt tämä viesti siirtyy. Kirjoittaja on jo maapallon kymmenes miljardis ihminen, internet välineenä on hänelle historiasta tuttu, sosiaaliset mediat joskus mainittu, yleisurheilu lajina säilynyt traditioita ylläpitäen ja kutsuen nuoria Olympian kisoihin.