Nokia romahti nyt maailman kärkiyhtiöiden joukosta Suomen kansalliselle tasolle ja siellä pörssimme neljänneksi. Nordea, Sonera-telia ja Fortum kiilasivat ohi. Nokialla saattoi sijoittaja äkkirikastua lyhyenä kautena vuonna 2000. Nyt sen osakkeen arvo on noista ajoista enää vajaa 10 %. Nokia on kokenut matkallaan monet vaiheet ja yksi uudistumisen ja kasvojen pesun aika alkoi nyt. Olemme eläneet jo jonkin aikaa jälkinokialaista aikaa, johon ei enää kuulu panostaa kaikkea osaamistamme ja luovuutta yhden kortin varaan. Sienet yhdessä korissa on edelleenkin Nokian filosofiaa ja sijoittajat pelkäävät lopullista romahdusta.
Finninaamainen hallitus
Kun maailma alkoi kännykän kohdalla muuttua osaksi arkielämän uusia vaatimuksia, suomalainen taito olla mukana sen sosiaalisten medioitten ja arjen askareitten rakentajana muuttui mahdottomaksi. Puhelimen ja tekstiviestin suomalainen insinööri vielä ymmärsi, mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Ei insinööri kuuntele Suomessa humanistien puheita, saati maisteri opettajansa puheita sen jälkeen kun yliopisto ja kampusale on jätetty taakse. Samoin suomalainen suljettu poliittinen eliitti kykenee saamaan yhteisönsä vakuuttuneeksi mitä ihmeellisimmistä totuuksista tai yhteiskuntamme toimintamalleista.
Tämä ilmiö on leimallisesti suomalainen ja sen kokee kiertäessä Suomea yhteisötutkijana työskennellen lukuisissa maakuntien ja yritysten verkostoissa. Näin tieteestä ja sen sovelluksista tuli meillä kapea-alainen ilmiö ja sen käyttökin alkoi olla naisten ja miesten erillisissä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kuin takavuosien poikalyseoissa.
Variksetkin vihaisia
Koko verkottuva yhteiskuntarakenne alkoi olla täynnä toisiinsa sopimattomia järjestelmiä, eikä kukaan ymmärtänyt enää muuta kuin omaa puhettaan ja sen tulkintaa. Siinä kukaan ei kuunnellut enää ketään ja oppiarvoilla oli triviaali merkitys siirtää ihminen syrjään tasapäistetyn yhteiskunnan yhteisellä sopimuksella.
Triviaali tarkoitti siinä merkityksetöntä, kuten mikä sana tahansa, jolla ei ollut enää oikeaa merkitystä saati tunnesisältöä. Niinpä tyhjää jauhavan hallituskonklaavin kahdennentoista kriisipäivän jälkeen suuria odotuksia seurasikin vasemmiston marssi ulos Kataisen konklaavista. Tätä auttoi vihreitten ryhmän kohdalla vihastunut varsiparvi.
Samaan aikaan suuri virtahepo tai norsu odotteli kaislikossa soittoa eduskuntaryhmien seuraavaan istuntoon. Tämä kaislikossa piilotteleva norsu oli perussuomalainen eduskuntaryhmä, jonka havaitseminen saa Helsingin Sanomien toimittajat vihaisiksi ja tänään oli vuorossa toimittaja Jukka Akkanen (HS 2.5). Hänen tilityksessä perussuomalaisissa ei ole nyt yhtään pätevää eikä edes sopivaa korvaamaan kokoomusta. Onneksi näin on, siunailevat perussuomalaisten 650 000 äänestäjää.
Paikallislehdessä norsun näkeminen kiusaa päätoimittajaa ja etenkin Jyrki Jokista (FL 2.5). Kun oma tytär on tuore kokoomuksen kansanedustaja päätoimittajan pettymyksen ymmärtää ja häntä lohduttaa toriparlamentin jäsenenä demareiden Ilkka Joenpalo. Ehkä he palaavat vielä varisten rauhoituttua? Forssan rauhalliseen yhteiseloon säätytalon varikset eivät vaikuta. Forssalainen Sirkka-Liisa Anttila saa jatkaa ennätyspitkän ajan maatalousministerinä, ja siitä on pelkkää hyvää sanottavaa.
Kielen tunnesisältö katosi samalla kun turvallisuus alkoi murentua nettiyhteisön sisällä. Varhaisemmassa maailmassa ihmiset olivat ammattinsa näköisiä ja sanat merkitsivät myös toisin kuin internetin psykologisoimattomassa ympäristössä. Finninaamaiset pojat lähettelevät siinä viestejään keski-ikäisille miehille ja naisille, jotka ovat seksiseuraa hakemassa. Tässä kirjeenvaihdossa on nyt samaa intohimoa ja tunteen paloa kuin suomaalisessa tavassa rakentaa hallitusta.
Kukaan ei voi olla nyt varma, keneltä viesti tulee, ja millaisessa tarkoituksessa. Kokoomuksen Ben Zyskowicz arvelee kuinka nyt on päädytty toistamiseen toiseen vaiheeseen ja alkuruutuun. Ensimmäinen toinen vaihe syntyi kuin norsu tai virtahepo, kuinka vaan, katosi kaislikkoon. Sen kätkeminen sinne toistaitoisena on kokoomuslaisen toimittajan tehtävänä mahdoton ja tässä merkityksessä Juha Akkasen kirjoitus on purkauksena vanhahtava (HS 2.5). Se on kirjoitettu ensimmäisen toisen vaiheen alussa, ei nyt. Se on kuin finninaamaisten poikien kirjeet nettimaailman erotikkamarkkinoilla, aina yhtä muodissa ja ajaton.
Mediataito koetuksella
Kun suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua rinnan muun maailman kanssa suurten uutisten maailmaksi, jossa informaatiovirrat on osattava seuloa ja analysoida medioissa kansalaisten luettavaksi ja katsottavaksi, suomalainen taito joutui koetukselle. Näin käy myös printtimedian sen myöhästyessä tai jättäessä sähköisen median viestit lukematta twitteristä.
Suuret ja pienet asiat menivät puurona ja vellinä sekaisin. Japanin onnettomuus ja Kreikan, Portugalin talous rinnan koko islamilaisen maailman vallankumouksena kulki ohi kiitolaukkaa. Näistä osa oli merkitykseltään Napoleonin sodat ohittavia tai Venäjän vallankumousta vaikuttavampia. Sellaiset vaikuttavat Suomeen tahdoimme tai emme. Vihaiset varikset säätytalolla symboloivat kuitenkin paremmin hallitusneuvottelujemme tilaa kuin mikään toimituksen kymmenistä kirjoituksista.
Kun vuorossa sitten olivat omat vaalit, niissä vanheneva kansakunta haki turvallisuutta, kun vanhat turvallisuustakeet olivat kateissa vanhojen puolueiden kompuroidessa omassa elitistisessä marinadissaan yhdessä vanhenevan median kriisin kanssa samaa soppaa syöden. Kekkosen tapa kutsua apuun oma puolueensa, punamulta hallitusvastuuseen, oli kadonnut hätäiseen ja vääriin byrokraattien tekemiin hallinnollisiin uudistuksiin.
Poliitikkomme olivat tehneet virheitä virheiden perään pohtimatta niiden merkitystä alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Perustuslain olisi Raamatun tapan suojattava näiltä päivän tuulilta, ei vaihduttava niiden mukana. Hetken ongelmasta, usein pääministerin omasta henkilökohtaisesta traumasta syntyvästä, tuli perustuslakia muuttava kriisi ja se muutettiin saman tien. Tämä alkoi Paavo Lipposen oikkujen aikana ja jatkui Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä. Tällaiseen umpimieliseen asioiden ymmärtämiseen kansa kyllästyi.
Valta karkasi puolueinstituutioltamme siinä missä demokratian merkitys uuden netin ja sen sosiaalisen median talouden ja strategian kasvun myötä. Kansa, ensimmäisenä keski-ikäiset miehet, haki epätoivoisesti turvarakenteita maailmassa, jossa irlantilaiset olivat pelanneet omaa kasinotalouttaan, kreikkalaiset huijanneet omilla tilastoillaan ja Iberiassa oli työttömiä enemmän kuin koko Suomessa kansalaisia, näistä pääosa vielä nuoria. Italiassa valtaa käytti mafian kanssa veljeilevä mediamoguli jahdaten samalla alaikäisiä lapsia. Skandaaleissa rypivät niin Ruotsin kuningas kuin IMFn ylin johto. Kansakuntien ankkuripaikat alkoivat rakoilla eliitin kompuroidessa oman virkansa hoidossa. Pääministerien morsiamet julkaisivat kirjojaan. Kansa seisoi norsuna hiljaa kaislikossa ja kauhisteli.
Murrosyhteiskunnan alkusoittoa
Pienet ja suuret uutiset viestittivät valtaisasta murroksesta, oma metsäinen maa ei ollut enää vanhojen turvarakenteittensa suojassa. Ei ollut Kakkosen kaltaista johtajaa, ei hätätilahallitusta eikä Mauno Koivistoa kutsumassa oman puolueensa edustajat kantamaan niin ikään vastuuta ja ottamaan mukaan siihen perussuomalaisten unohdetun kansan talonpojat puolueineen. Presidentiltä oli viety kaikki valta, eikä hän voinut tiukan paikan tullen turvautua omaan puolueeseensa Kekkosen tapaan maata halliten.
Tänään tuo kriisi on monin verroin syvempi kuin 1960- tai 1990-luvuilla. Maapallon varallisuudesta vajaa prosentti omistaa puolet ja viisi prosenttia yli 90 %. Nämä ratkaisevat mitä ympäristöllemme ja sen talousjärjestelmille tapahtuu ilmastomuutoksesta ja merivitojen liikkeistä alkaen. Jos se ei ole demokratian kriisi niin mikä sitten olisi? Kaislikossa suhisi, mutta ei enää pienet linnut ja lepinkäiset.
Oma mahdollisuutemme vaikuttaa pienen maapallomme tulevaisuuteen jopa kansakuntana on nollaakin vähäisempi. Epätoivoinen tapa äänestää perussuomalaisia apuun kuivuu sekin kokoon, kun ei ole perussuomalaista presidenttiä kutsumassa Soinia kokoamaan kansallista hätätilahallitusta ja rakentamaan kansallinen yhteisöllinen turvallisuus vanhan punamullan tapaan. On vain varisparvi hoitamassa asioitamme ja kaislikossa lepäävä harmaa eläin, demokratian toimivuuden viimeinen henkäys.
Viisaus on kadonnut
Jos olisimme nyt viisaita, antaisimme vaalien voittajan lähteä muodostamaan hallitusta, jossa mukaan kutsutaan aitovarsille nyt oppositioon jääneet keskustalaiset, entiset maalaisliittolaiset. Suomalainen maaseutu kun ei ole kadonnut mihinkään mutta sen rajoja on revitty ja runneltu byrokraattien uudistusvimmassa tuntematta lainkaan mikä niiden merkitys on kansalaisillemme.
Eläkkeelle jäänyt Oulun maaherra Eino Siuruainen toivoi edes säilytettävän tämä vanha maaherran nimike ihan vain turvallisuustakeena niille, jotka kaipaavat tätä vanhaa instituutiota. Sellaisiakin ihmisiä on, ei vain vihreitä naisia Helsingissä tai sukupuolineutraaleja olentoja kirkoissamme vihittäviksi. Ei marginaalisista ilmiöistä tule tehdä laajan maan ja sen maaseutumaisen kulttuurin ykkösasioita. Vaikka median menekki ja printtimedian kriisi sitä edellyttäisikin, varikset nousevat kapinaan.
Turvallisuutta hakenut vaalitulos
Perussuomalaisten äänestäjistä valtaosa on heitä, entisiä maalaisliittolaisia, siinä missä demareitten ja vasemmiston äänestäjiä, norsu kaislikossa. Oikuttelu ei kuulu demokratiaan ja vastuulliseen vallankäyttöön, kun kansa on sellaista nyt hakenut vuosien jatkuneen rötöstelyn jälkeen. Ei politiikassa ja sen toteutuksessa tehtyjä virheitä voi pyyhkiä maton alle.
Viisainta on puhdistaa oma pesä palaamalla uskottavaksi vallankäyttäjäksi ja puhuen kansalle kansan kieltä. Syitä vaalien tulokseen ei pidä hakea Portugalista tai Kreikasta, menemällä merta edemmäs kalaan. Siinä tehdään valtaisa virhe. Sama koskee myös perussuomalaisia pohdittaessa siellä jytkyvoiton todellisia syitä. Selkeästi ajateltu voidaan myös selkokielellä kertoa ja Soini teki juuri näin.
Kyseessä ei ole niinkään protesti kuin tapa huutaa apua turvattomassa maailmassa, jossa lähiyhteisö ei olekaan enää sitä miltä se ennen näytti. Siihen ei voi enää luottaa. Ei edes sen ikivanhoihin metsiin tai jokiin, tuhansiin lapsuuden turvapaikkoihin ja kateissa alkavat olla myös oman kielen antamat tunnesanatkin. Niihinkään ei voi enää luottaa. Ei yhteisöllisten ja symbolirakenteita koskevien turvarakenteiden palauttamista ja säilyttämistä kansakuntana voi haukkua medioissa impivaaralaisuudeksi. Kaislikossa odottava norsu on ärsytettynä vaarallinen. Aivan muuta kuin säätytalon varikset ajamassa neuvottelijat matkoihinsa.
Sosiaalinen paikan identiteetti uhattuna
Näin tekevät kaikki kansakunnat, ranskalaiset ja saksalaiset muita vahvempina Euroopassa. Ihmisen fyysinen ja sosiaalinen paikkaleimautuminen, paikan identiteetti, ei ole muuttunut miksikään ja yhteistä on myös tunnekielemme äidinkielenä. Niitä ei saa kadottaa tai pilkata, väheksyä impivaaralaisuutena.
Ne eivät euroa uhkaa vaan pitävät valuutan vahvana. Euron tukemiseen ei saa asettaa sellaisia ehtoja, hallitusohjelman rajauksia, jotka ovat uhka koko kansalliselle identiteetillemme, itsenäisyydelle. Kyse ei ole nationalismista, ei patriotismista, vaan ihmisen sosiaalisesta ja psykologisesta turvallisuudesta, tieteestä ja sen hyvin tunnetuista faktoistamme. Jos putkiaivoinen kaatoi ja kadotti Nokian, sama putkiaivo ei saa kadottaa koko valtiollista itsenäisyyttämme ja sen suvereniteettia, spatiaalista ja sosiaalista identiteettiämme ja sen juuria.
Se miten maan hallitus tässä tilanteessa nyt muodostetaan on keskustan, demareitten ja perussuomalaisten käsissä. Kaikilla on yhteinen äänestäjäjoukko ja heillä yhteiset tavoitteet, taloudellinen ja sosiaalinen turvajärjestelmä sekä into tehdä töitä, terve kulttuurinen identiteetti kunnossa.
Nämä eivät ole kadonneet vaikka ulkopuoliset uhat ovat päivittäin medioissa luettavissa ja sosiaalinen media kertoo ja varmistaa sellaista, jota lähiympäristö ei aiemmin aistinut lainkaan. Sen turvallisuutta luova identiteetti on nyt palautettava pilkkaamatta sen merkitystä jokaisen pienen lapsen psykologiselle ja fyysiselle kehitykselle. Mihin hallituksen tekijöiltä ja byrokraateiltamme ovat kadonneet jopa sosiaalipsykologian ja ympäristöpsykologian alkeellisimmat perusteet? Sen minkä varisparvi poikueineen ymmärtää, sitä vihreät naiset eivät nyt ymmärrä Helsingissä.
Kahden maailman yhteentörmäys
Maailma ei ole enää “miltä se näyttää” -maailma lähiyhteisön kuvaamana kokemuksena, vaan paljon mutkikkaampi ja kylmempää kyytiä antava globaalina kokemuksena myös suomalaisille.
Oleellista sen oivaltamisessa on rakentaa turvarakenteet uutta 2020 -luvun yhteiskuntaa vastaaviksi, ei takertua 1990-luvun kokemuksiin saati taantua 1970-luvulle. Nämä turvarakenteet on mahdollista hoitaa luotettavammin vanhan punamullan kautta uudistaen sen kankeita liikkeitä perussuomalaisten tuomalla poliittisella voimalla. Sitä ei pidä nyt väheksyä ja jättää se käyttämättä. Se pilaa paljon muutakin kuin vai demokratiamme uskottavuuden. Toimittaja Juha Akkasen kirjoitus on vastuuton ja vaarallinen (HS 2.5). Siinä panetellaan ja saatetaan toistaitoisiksi pian pääosa kansakuntaamme. Jos kyseessä on paikallisen lehden hupsu kirjoittelija, sen vielä voi ymmärtääkin.
Nuo yli 650 000 ihmistä eivät ole tahdottomia ja voimattomia vaan valtava lisä uuden taloudellisen kaavun pohjana. Lukumäärä lähestyy koko vasemmistomme yhteistä kannatusta. Galluppien mukaan perussuomalaiset ovat nyt lisäksi suurin puolue ja vain taloustutkimus, tavoilleen ukollisena, tukee edelleen epätoivosta tapaa rakentaa 1990-luvun Suomea. Kaikki muut gallupit, myös HS:n itse teettämä, ovat osoittaneet perussuomalasisten kasvun jatkuneen ja puolueen olevan nyt kiistatta maamme johtavan poliittisen liikkeen.
Nokialainen talous takana
Nokialaiseen talouteen perustuva aika on ohi ja se palveli akanaan meitä kiitettävästi, jos satuit kuulumaan niiden joukkoon, jotka omistavat 95 % maailman varallisuudesta, möit osakkeet vuonna 2000 ja sait optioita Nokian johdossa.
Suomessa tällaisia miljardöörejä on vain kourallinen, mutta sen käyttämä valta on juuri noiden prosenttien osoittama. Ei kai kukaan ole kuitenkaan tekemässä Suomesta uutta Italiaa, Irlantia tai Kreikkaa? Ei kai kukaan näe mallimaana kristillisdemokraattien kompuroivaa Saksaa tai Putinin isännöimää Venäjää, ruotsalaista hajonnutta kansakotia kuninkaineen?
Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tukeutua omiin malleihimme ja säilytettävä oma kansallinen identiteetti ja suvereeni itsenäisyys välittämättä vanhan median ja byrokratian meille syöttämistä reunaehdoista, joilla omaa demokratiaamme nyt tietoisesti kavennetaan ja pyritään se halvaannuttamaan. Suomen valtiota ja kansakuntaa ei pidä erehtyä vertaamaan Nokian kaltaisiin konserneihin ja niiden yhden kortin varaan rakentuviin riskeihin. Suomen hallituksen pääministeri ei ole toimitusjohtaja, vaikka Matti Vanhanen tehtävänsä näin kokikin.
Tällainen ajattelu ei ole sen kansanosan etu, josta 90 % suomalaisista koostuu omistamatta kuitenkaan kuin prosentin osia kansallisesta varallisuudestamme. Globaalin ahneuden malli ei ole suomalainen malli olkoonkin, että se tuotiin meille 1990-luvun alusta ja pidettiin tuohon hetkeen sopivana Oulun mallina.
Professori Erkki Pulliainen kirjoitti ahneudesta analyyttisen kirjan. Kun vihreät sen lukivat, he lopettivat äänestämästä häntä Oulussa, jossa ahneuden raja tutkimusten mukaan on 500 000 euroa, kun muualla Suomessa tyytyisimme sentään 100 000 euroon. Oulun malli sopi osaamiskeskuksille ja innovaatiorakenteille, keksitetylle taloudelle vielä 1990-luvun lamassa. Nyt se ei meitä pelasta vaan vie perikatoon.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti