Aika ajoi Agropoliksen ohi?

Agropoliksen alkuperäinen idea ja strategia kirjoitettiin jo vuonna 1991 ja siitä tuli melkoinen kansainvälinen menestystarina tiedepuistomaailmassa, jossa kaivattiin juuri tuolloin hajautettua mutta samalla eri osapuolet yhdistävää verkottajaa, klusterirakenteita, internetin rantautuessa maailmalle. Tunnen tämän kohtuullisen hyvin idean isänä ja strategian kirjoittajana sekä maailmalla paljon konsultoineena “agropoliittana”. Globaali tiedepuistojen perhe kasvoi juuri tähän suuntaan ja teknologiapuistoista syntyvä globaali maailmanjärjestö sai presidenttinsäkin italialaisesta verkottuneesta agropoliksesta. Eniten suuria rakenteita syntyi kuitenkin Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, Euroopan ohella.

Vai ajoiko sittenkään…

Forssan Lehti (2.5) ja sen päätoimittaja eivät näe ajan olevan vielä ohi kriisiyhtiön toiminnassa, vaan hän palaa takaisin menneisiin vuosiin ja alkuperäiseen ideaan, joita oli oikeastaan samassa paketissa tuolloin useampiakin satona Lounais-Hämeen kuntien ideakilpailusta.

Idean isä lupasi samalla sitoutua hoitamaan ideansa itse ja myös edellytti sen pysyvän yritysideana hänen omistuksessaan. Tätä lehden ja kuntien ideakilpailun ilmoitus jopa tuolloin tivasi ja siihen oli myös vastattava, varattava ideat omaan käyttöön tai sitten niistä tuli kuntien luopua. Tämä idea palkittiin kuitenkin ensimmäisenä, ei luovuttu vielä tuolloin vuonna 1990.

Se oli viisas ratkaisu lama-ajan Suomen syvää talouden kriisiä vasten ja kaikkien siihen yhteisesti sitoutuessa. Totta kai oli epäilijöitä. Internet jo sinänsä agronettina herätti kysymyksiä. Mikä sellainen Internet olisi, kysyttiin kunnissa ja MTT:n sisällä. Poliittisia intohimoja synnytti jo pelkkä “MTK:n” maininta Forssassa. Kun oli kivitetty jo vuosikymmenet, rikkonaista lasia oli kaikki paikat tulvillaan. Tulevat EU ohjelmat ja jäsenyys, rahan haku ei innostanut virkamiestä tutkijana, pakkomuuttajana Hämeessä vastentahtoisesti eläen.

Oli syntynyt ali-innovatiivinen alue, jossa oli vain yksi idea, kakkostie sekä mahdoton määrä uudelle ja luovalle innovaatiolle vihamielistä henkeä ja hallintoa, byrokratia pyöritteli papereitaan ja lomakkeitaan. Tästä on monesti käyty keskustelua alan koulutustilaisuuksissa. Sellainen henki pysäyttää innovoinnin ja vie alueen takalukkoon ja taantumaan; keskitytään kyttäämään ja jarruttamaan, vaikeuttamaan jokaista uutta ideaa sekä talouden veturin kulkua kiusaamalla ja eristäen kärki-innovaattorit niin yrittäjänä kuin hallinnon koneistossa tai tutkimuksessa.

Kannettu vesi kaivossa

Ongelman ydin onkin usein idean esittäjä. Sen kuuluisi olla kunnan virkamiehen, poliittisen rakenteen ja korporatiivisen yhteisen tahdon, ei ulkopuolisen ihmisen. Kannettu vesi ei pysy kaivossa vaikka vesi olisi kuinka vuoripuron kirkasta. Syy ei ole vedessä vaan kaivossa. Pohjavesi on liian syvässä ja on jaksettava kairata syvemmälle ja uusin välinein. Tänään sosiaalisen median talouden, strategian ja paradigman voimalla.

Media on usein vaikein ohitettava vanhana ja luutuneena konservatismin välikappaleena. Nyt sen voi ohittaa sosiaalisen median välinein. Mitä kokeneempi innovaattori ja visionääri, sitä todennäköisempää on, että hän kiertää nämä esteet edes niitä erityisesti huomaten. Ne ovat aina olemassa ja toimivat samalla strategialla. Agropolisten ja teknopolisten johtajien on oltava itse ehdottomasti luovia innovaattoreita persoonallisuudeltaan. Ja näitä on vähän saatavilla. Nokian johtajan palkka ei ole este ostaa häntä uuteen yritykseen, joka elää luovuudesta ja innovaatioista.

Ali-innovatiivinen alue

Ali-innovatiivinen alue pitää sisällään ali-innovatiivisia yrittäjiä, konservatiivisia poliittisia rakenteita ja byrokraattista hapatusta. Niin maaseutu kuin kaupunkien lähiöt ovat tällaisia alueita täynnä, kulkevat vararikon partaalla ja hakevat siihen syyllisiä ulkopuolelta oman kykynsä uudistua. Alueen uudistuminen on yksilöiden uudistumista organisaatioittensa kautta ja rohkaisemana.

Agropolis -strategia oli tapa valmistaa valtion suurta tutkimuslaitosta (MTT) ja sen lähiympäristöä lähestyvään Euroopan Unionin aluepolitiikkaan, kykyyn uudistaa toimintarakenteensa yhteistyössä hallinnon, elinkeinoelämän, opetuksen sekä tähän kytkeytyvän mahdollisen luovan ja innovatiivisien tutkimuksen kanssa.

Tätä jälkimmäistä löytyy Suomessa maaseudulta hyvin harvoin. Lounais-Häme ja Jokioinen kuntana oli tässä suuri poikkeus. Sen kyky operoida paikallisessa, alueellisessa, kansallisessa ja kansainvälisessä ympäristössä oli koulittu jo yli sadan vuoden ajalta ja sillä oli tuolloin vielä toimipisteitä jokaisessa Suomalaisessa maakunnassa tulevan strategian toteuttamiseen ennen internetin ja EU-ajan alkua. Tuossa strategiassa puhuttiin verkostotaloudesta ja klustereista, osaamiskeskuksesta, innovaatiopolitiikasta, EU:n tuella hoidettavasta tiedekeskuksesta ja myös -puistosta.

Elonkierto mittasi kunnat

Kunnat vetäytyivät pois kesken hankeohjelman ja se toteutettiin MTT:n voimin Elonkiertona ja Life -raha oli siihen tarkoitukseen ensimmäisiä Suomessa käytettyjä kuten myös Interreg -rahat Loimijoen ohjelmien toteutukseen. Yleensä niitä käyttivät muualla Euroopassa maakuntien omat organisaatiot toimintansa kehittelyyn.

Etelä-Euroopassa tulos näkyy parhaiten nyt Kreikassa ja Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa. Irlanti oli tunnettu EU -rahojen käyttäjä ja Suomikin haki sieltä mallia ennen jäsenyyttään. Lopulta raha tuli automaattina ja syntyivät suurehkot myös Agropoliksen oppimat projektikoordinoinnit rinnan MTT:n kanssa.

Ongelmat alkoivat syntyä, kun rahavirrat loppuivat Itä-Euroopan maiden alkaessa tulla jakajiksi mukaan ja näistä aiemmista läntisistä tuetuista EU:n aluepolitiikan maista, Suomi mukaan lukien, tuli nyt nettomaksajia. Lounais-Hämeessä ja Agropoliksessa tämä olisi tullut oivaltaa ajoissa, ja mieluiten jo silloin, kun kokosimme tiedepuiston organisaatiota. Tällöin minua ei kuitenkaan kuunneltu vaan ratkaisut perustuivat muihin, sinänsä perusteltuihin argumentteihin 1990-luvulla.

Teknopolis vai agropolis

Suomessa kehitys suuntautui Esko Ahon hallituksessa taajamiin ja niiden teknologiakeskusten kehittämiseen osaamiskeskuksina, jolloin maaseudun ja sen luonnonvarojen kehittäjä koettiin impivaaralaisena jo tuolloin. Sisäministeriössä minulle kerrottiin kuinka maaseutuohjelmamme - kirjani toteutus Suomessa - nyt viivästyy ja joudumme odottamaan soveltaen sen strategian ensin teknologia keskuksiimme yliopistokaupungeissamme.

Alkoi yhdyskuntarakenteemme keskitys, joka jopa ohitti 1970-luvun vimmaisen tavan muuttaa kuntiemme palvelurakennetta ja valmistautuen näin Nokian yhden asian liikkeeseen. Olemme nyt sen kehityksen nähneet ja odotamme uutta agropoliksen tuloa, mutta ei enää vanhaan mediaympäristöön, vaan uuteen sosiaalisen median talouteen, kansalaismedian yhteisötalouteen. Kunnat liki tyhjänä veronmaksajista ja kansakunta ikääntyneenä ja haluttomana muuhun kuin hoivakotiin.

Odotus vei siten 20 vuotta ja sisäministeriön virkamiehen puolue on siirtynyt oppositioon ja itse hän on jo manan majoilla. Kiinnostusta hanketta kohtaan oli kuitenkin jo 1990-luvun alussa runsaasti ja saimme kansallisessa kyselyssämme satoja vastauksia, joissa osakkuus mahdollista tulevaa yhtiötä kohtaan selvitettiin MTT:n toimesta johdollani. Mukana oli yritysten ohella yliopistoja, korkeakouluja, tutkimuslaitoksia ja lukuisia kuntia. Mukana oli myös Suomen ulkopuolisia mittavia elintarvikejättejä.

Jokioisten malli

Kansallisen hankkeen siirtyminen lounaishämäläiseksi - muutaman kunnan ylläpitämäksi - oli itselleni aikanaan yllätys ja toimi toisin kuin miten strategia otettiin vastaan globaalisti. Oli nähtävissä kuinka kuntien talouden heilahtelut ja pienet resurssit eivät vastanneet edes MTT:n kansallista ja kansainvälistä toimintaympäristöä. Agropoliksella ei voinut olla käyttöä globaalissa kilpailussa markkinoilla näin vähäisin hartioin. Tiede ja sen sovellukset ovat maailman kilpailluin ala ja talouden veturi, johon uhrataan myös valtavasti varoja.

Näin Jokioisten mallista tuli aikaa myöten pienten kriisikuntien elämästä kertova ja enintään maakunnallisia projekteja vetävä aikansa tuote, kuten kunnanjohtajat ovat sen kuvanneetkin (FL 1.5). Johtajaa on vaihdettu vallitsevien suhdanteitten mukaan ilman selkeää yritysjohdollista osaamista ja vastuuta kaupalliseen toimintaan alati laajenevan bisneksen suunnalla sekä toimien aktiivisesti alan suuryrittäjien suuntaan näin toiminta vakiinnuttaen.

Tarve oli valtava

Jokiosissa kokoontui alkuvaiheessa noin 90% Suomen elintarviketeollisuudesta ja se oli valmis sitoutumaan hankkeen tukemiseen ja toteuttamiseen vielä vuonna 1992 pidetyssä seminaarissa, jolloin Agropolis olisi tullut myös yhtiöittää näiden toimesta, ei Jokioisten kunnan. Mallina oli lähinnä Kanadasta haettu maailmankuulu elintarviketalouden monialainen tuotekehityskeskus St Hyasantin kaupungissa. Olin siellä vieraillut ja sen toiminta koettiin esimerkillisenä niin Kanadassa, Yhdysvalloissa kuin Etelä- Amerikassa. Moni alan johtaja ja yrittäjä oli saanut siellä tärkeimmän koulutuksensa tutkijana toimien.

Tällöin tuosta toimintamallista olisi ollut myös vankkaa tukea MTT:n muuttuvalle rahoitukselle sekä suomalaisen maaseudun kehittämiselle rinnan kaupunkeihin keskittyneen Nokia vetoisen innovaatiomallin kanssa. Se malli oli liian yksipuolinen ja sen kriisit jokainen tuntee nyt kohdallamme.

Agropolis edusti vastapoolia teknopolisten kehittämiselle ja näin se myös globaalisti maailmalla miellettiin Suomen mallina. Pääsääntöisesti mallimme on ollut maailmalla erittäin toimiva verkosto- ja klusterimallina niin pienissä kokeiluissa ( esim. Italia, monet Aasian maat) kuin suurissa kansallisissa hankkeissa (esim. Brasilia).

Sosiaalisen median talous tukena

Tänään sosiaalisten medioitten ja kansalaismedian vahvistuminen myös maaseudulla tarjoaa vielä paremmat puitteen tuolle alkuperäiselle visiolle ja sen sosiaalisen median talouden ohjailulle. Kävimme juuri vaalit, joiden keskeisenä sanomana oli juuri unohdettu maaseutu ja sen luonnonvaratalous. Se vain jäi taka-alalle Portugalin ja EU:n vakausrahaston peittäessä tämän sanoman alleen. Se on sieltä syytä löytää siinä missä vennamolainen Suomen Maaseudun Puolue.

Jos suunta on ollut Agropoliksessa 15 vuotta virheellinen, kuten kunnanjohtajat sen kuvaavat, nyt on aika korjata kurssia luottaen tulevan hallituksen kykyyn nähdä uuden mediayhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet toisin kuin vuonna 1995 käynnistetty suunta ja sen vararikko Jokioisten kaltaisissa hankekokeiluissamme.

Ei Lounais-Häme ja Jokioinen ole meillä ainut epäonninen projektien pyörittäjä ilman tulosta ja tuotosta tänään. Rääkkylän kunnan malli ostaa kuntapalvelut myös sosiaali- ja terveyspalveluina koko kunta yksityistäen, ei ole sekään loppuun saakka pohdittu idea.

Rääkkylässä, joka talouden haastatelleena vuonna 1990, tunnen pienen 3000 asukkaan saaristokunnan ongelmat ja ratkaisun taustat. Käytettävissä olisi ollut myös toinen tie jos siihen olisi sitouduttu tuolloin vuonna 1990 Keski-Karjalan mallissa sopimallamme tavalla. Kunnat ali-innovatiivisina yksikköinä ja konservatiivisina säilyttäjinä toimivat vasta kun selkä on seinää vasten ja paniikissa. Sama koskee suuria valtion korporatiivisia laitoksia.

Kokeneita kunnallisjohtajia

Kunnanjohtaja Matti Setälä Tammelasta on oikeassa puhuessaan laajemmasta omistuksesta sekä kehittämisyhtiön hallituksen aktiivisuudesta hakea yhteistyötä suurten elintarvikeklustereitten suunnalta. Se vain olisi tullut hoitaa jo paljon ennen kuin vaikkapa Suomen Sokeri ajautui tanskalaiseen omistukseen ja Viikki perusti oman tiedepuistonsa. Klusterirakenteet ovat jo kohtuullisen toimivia, uskomme.

Osakeyhtiö on toimintaan kyllä riittävän ketterä, mutta ei sellaisenaan vastaa tämän ajan sosiaalisen median kysyntään ja talouteen. Valio on Suomessa sen kärkiosaajia yrityksistämme, mutta onko MTT ja Agropolis Oy? Onko suomalaiset mediatalot ja elinkeinoelämä valmistautuneet uuden sosiaalisen median talouteen ja strategiaan? Tutkimusten mukaan monet eivät vielä lainkaan. On laitoksia, joissa pyöritellään 1970-luvun työaikalomakkeita ja verkostoituminen on kiellettyä jopa tutkimuksena.

Agropoliksen toiminta pelkkänä välittäjäorganisaationa ei ole tuottavaa toimintaa ja paikalliset sekä kansalliset toimintaedellytykset ovat hanketoiminnassa koko ajan vaikeutuneet kuten Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä aivan oikein toteaa (FL 1.5).

Tällaisen yhtiön olisi tullut alusta saakka toimia hyvin avoimilla markkinoilla eikä kilpailuttaa itseään MTT:n omien tiimiorganisaatioiden ja näiden aktiviteettien kanssa tai etsien sellaisia paikallisia ohjelmia, jotka toteutuvat joka tapauksessa ilman sen läsnäoloa, kuten MTT:n ylijohtaja Erkki Kemppainen on todennut pienten ja rahattomien taustayhteisöjen kohdalla tai Setälän mainitsemissa ympäristöalan hankkeissa. Yhtiö ei voi kerätä pisteitä kotiin roikkumalla mukana muitten ohjelmissa menettämättä yhteistyökumppaneittensa uskottavuutta ja luotettavuutta.