Someron ihme ja internet

Forssan lehti on omistanut sunnuntainumeronsa Somerolle. Somero on vireä maaseutukaupunki ja kulttuurikeskus, mutta toki myös kansallisen seiväshyppymme mekka. Keski-ikäiset ja vanhemmat muistavat kuinka lasikuituseipään valtakauden alkaessa somerolaiset taivuttivat itsensä Pentti Nikulan johdolla maailman huipulle. Kansallisesti tuolla huipulla Somerolla on säilytty jo puoli vuosisataa. Kansainvälinen taso leijailee väärällä metriluvulla.

Siirtokarjalaisten kulttuuria

Someron tangoperinnettä ja 1960-luvun rokkikansan sovittamista yhteen on lehdessä pohdittu ja päädytty sellaiseen kulttuuriin, jossa rinnakkain kulkevat siirtokarjalaiset evakot ja ihmisten tarpeet sietää toisiaan. Oikeammin ei heitä ensin siedetty - karjalaista laukkuryssää - ja avoimempi hyväksyntä käynnistyi vasta kun yhteistuumin päästiin parempaan tulokseen kuin vain vierasta vältellen ja savolaiseen tapaan parodioiden.

Idässä ja pohjoisessa vieras pyritään kesyttämään pilkkalauluin ironisoiden, lännempänä ja etelässä suljettiin ulkopuolelle ja vaiettiin kuoliaaksi, kiusattiin suomalaiskansalliseen tapaan.

Karjalaisten evakkoreki toi mukanaan agraariin Suomeen 1940-luvun tärkeimmät sytykkeet. Suomi ja sen maaseutu oli elänyt aiemmin ennen sotiamme hyvin itseriittoista ja pysähtynyttä aikaa, johon yli 400 000 siirtolaisen ja rintamamiehen asuttaminen toi kokonaan uuden vaiheen.

Henkilöiden tuomaa ja toteuttamaa muutosta

Vielä takavuosina uuden hyväksymiseen ja integroimiseen vaadittiin sopivia henkilöitä avaamaan aukkoja paikalleen pysähtyneeseen suvantoveteen ja usein nämä olivat opettajia. Näin näyttäisi käyneen myös Somerolla. Somerolta puuttui sellainen teollisen kulttuurin ruotsalainen perintö, joka leimasi naapuripitäjää Jokioisissa ja Forssassa, Fiskarsia etelässä, vanhan kartanokulttuurin myöhemmin kesytettävää hidasta suomettumista innovaation ja uuden levittäjänä.

Sotien jälkeen Suomi alkoi kypsyttää omaa itsenäistä innovaatiojärjestelmäänsä. Tosin jopa käsitteenä se pysyi vieraana aina 1990-luvulle saakka etenkin maaseutupitäjissä. Innovaatiolle ja sen leviämiselle oli toki omia vastineita ja tätä varten rakennettiin etenkin uuden oppimiseen ja vastaanottamiseen liittyviä suomalaiskansallisia rakenteita. Maa- ja metsätalous sekä näihin liitetyt neuvontajärjestöt sekä valvonta olivat tätä aiemmin satunnaista uudistumista vauhdittaneita järjestelmiämme. Eivät ne siitä ole vuosien saatossa juurikaan muuttuneet ja kuvaavat maaseudun pitkää taantumaa.

Kapea tekninen sovellus

Itsenäiselle innovaation rakentelulle ja alan yrittäjyydelle tällä diffuusisella neuvonnalla ei ollut merkitystä, sitä jopa vieroksuttiin. Uuden tuottaminen ja sen siirtäminen maaseudun omana työnä oli kauan koulukuntaista ja tietyn konvention sisällä tapahtuvaa toimintaa, jossa maaseudun kuuluikin olla luonnonvarain tuottaja ja innovaatio oli kapea tekninen sovellus tai parannus, ei toki vielä aikoihin sosiaalinen, kulttuurinen saati symbolirakenteita muuttava uutuus, kuten monessa meille vieraammassa kulttuurissa innovaatiot koettiin.

Vasta EU:n myötä Suomeen alkoi levitä ohjelmat, joiden sisältö oli kulttuurinen ja mukana oli sosiaalisia ja innovaation perusrakenteisiin puuttuvia monitieteisiä oivalluksia. Samalla kilpailuympäristö muuttui muutaman kaupungin politiikkakokonaisuuden osaksi. Syntyi muutaman suuryrityksen varassa elänyt vientivetoinen kasvumallimme. Näin myös tänään maaseudun luonnonvarat ja innovointi on kiinni globaalissa ksvussa ja sen kriiseissä. Pk-sektorin yritykset ovat symbioottisessa riipuvuudessa muutamaan avainklusteriinsa. Kun menestysklusterimme ovat kriisitilassa tai eivät vedä, vientivetoinen kasvumallimme ei enää riitä.

Tämä vaihe voi olla vieläkin vieras monelle suomalaiselle sektoritutkimuksen ja ylipistojen tietyn aineosaamisen ylläpitävän konvention haltijalle. Koko aluetalous nähdään regionaalisena, ei kansallisena saati osana nettiä. Pienyrittäjyys nojaa vanhaan kuntarakenteeseen.

Sosiaalihallinnon puolella koko käsite ja sen käyttämät symbolit voivat niin ikään olla vieraita ja syntyy jatkuvia väärinkäsityksiä, joista tyypillisiä ovat suomalaiskansalliset hierarkiset verkostot ja byrokraattinen toimintaympäristö, jopa yrityksenä netin sisälle rokostusohjelmamme kohdalla tai seuraten yksittäisen tutkimuslaitoksen tiedotusta enrgiapolitiikassamme ja sen kansallisessa keskustelussa. Se on liki samaa sisällöltään kuin 1970-luvun aikana, jolloin tutkija leimautui tulostensa kautta ja sai puolueen mandaatin laahusnuotakseen. Etenkin luonnonvarojen ja eregiatutkimuksen yhteydessä politisoituminen oli kohtuuton rasite tehdä vakavasti otettavaa tiedettä saati pyrkiä hakemaan innovaatioratkaisuja.

Näin aluehallinnossa, aluepolitiikan kudelmassa, koko innovaatiopolitiikka saattoi jäädä vieraaksi monelle avainorganisaatiolle tai sitä pidettiin vastenmielisenä ja osana insinööritieteistä ja vaikeasti sisäänajettavaa informaatioyhteiskunnan teknistä verkottumistamme. Näin pääsi syntymään huikeita alueellisia ja yhdyskuntarakenteellisia eroja, jossa osa verkottui osaamisympäristöihin ja osa kavahti jopa niiden läsnäoloa.

Kansallinen ongelma-alue etelässä

Loimaa, Somero ja Forssa poikkeavat toisistaan talousalueina ja niiden luontainen yhteistyö ei ota toimiakseen. Forssa ei kykene rakentamaan luontevaa talousaluetta edes naapurikuntiensa kanssa ja on jäänyt vuosia jälkeen siitä kehityksestä, jossa pääosa Suomea on jo päättämässä pienten kuntien vaivalloista matkaa itsenäisinä talousalueina. Puoli vuosikymmentä on tällaisessa kehityksessä kohtuuton etumatka muille ja se on poissa tulevien ja alueelle jääneiden nuorten sukupolvien työstä. Internet ei ole hitaan evoluution väline vaan reaaliaikainen tapa olla mukana talouden rattaissa. Viimeistään nyt kun pääosa meistä on jo sosiaalisen median välineitä käyttäviä, tämä tulisi huomata ja regoida pienten kuntarajojen sisällä.

Tämä kauan jatkunut kehitys, kilpailukykymme eroosio, näkyy taloudellisina ja sosiaalisina ongelmina ja vähänkin merkittävämmät yhteiset hankkeet ovat jääneet puheen asteelle vuosikymmeniksi. Samalla taloudelliset ongelmat ovat kärjistyneet sosiaalisiksi ongelmiksi ja pahoinvoinniksi, jossa alueen ainoat pienet innovaatiorakenteetkin ovat katoamassa MTT:n organisaatiosta alkaen ja leimallisena juuri koko talousalueen kehitykselle.

Samaan aikaan kun alan tutkimusta syvennetään muualla kansainvälistä tasoa vastaavaksi, Jokioinen on supistamassa toimintaansa radikaalisti ja toiminnan painopiste on siirtymässä pääkaupunkiseudulle. Liki neljä vuosikymmentä hämäläistä tiedettä ei riittänyt vakiinnuttamaan innovaatiopolitiikan asemaa Lounais-Hämeessä.

Uuden paradigman vaihe alkanut

Pääosa tänään saapuvasta uudesta tulee netin kautta ja nuorten vastaanottamana uutena informaationa. Mitä pienempi vastaanottava yksikkö on, sitä ahtaammin se käsittelee näitä uusia globaaleja käsitteitä, symboli-innovaatiota ja muuttelee niitä mieleisekseen, kokoonsa ja kulttuuriinsa sopiviksi. Pahimmillaan kyseessä on yhden henkilön tulkinta 1950-luvun tapaan eläen.

Niinpä jos puolue, joka on syntynyt alun perin agraarina kansanliikkeenä korjaamaan ja ylläpitämään ihmisten arvomaailmaa, taloutta ja sosiaalista hyvinvointia tai suoranaista uhkaa identiteetilleen, ei saa aikaan uutta populistista vaihetta byrokratisoituneeseen ja elitistiseksi vaihtuneeseen elämäänsä auttaakseen ihmisten arkielämän ongelmia, käsite populismista muutetaan haukkumasanaksi juuri Etelä-Hämeessä. Politiikan sanasto paljastaa aina paljon siitä, missä kansakunta tai aluetalous ovat menossa.

Näin mikä tahansa kritiikki tai kehittämiseksi tarkoitettu toimi, uusi symboli-innovaatio ja organisaatiomalli, tapa hakea uutta liiketoimintaa, on mahdollista leimata ikivanhan kansallisen käytännön mukaan populistiseksi ja vanhaa käytäntöä muuttavaksi 1950-luvun malliin ja puhuen Someron ihmeestä.


Pienestä askeleesta kohti paradigmamuutosta

Lasikuidusta tehty seiväs Somerolle rantautuessaan oli tekninen innovaatio, rock jo koko maailmankuvaa muuttanut Somerniemen nuorten tanssilavalla ja Rauli Somerjoen omaksuttavaksi vuonna 1947 syntyneenä suurimman sodanjälkeisen ikäluokkamme edustajana. Siinä ei ole muuta ihmeteltävää kuin lyhyeksi jäänyt elämä, suomalainen tapa alkoholisoitua jo liki lapsena. Ja senhän me jo osaammekin osana tuon kulttuurin sosiaalista muistia ja säilytettävää pääomaamme. Valtio maksamassa menomme eritystoimin ei ole mahdollista, jos kuntarakenteemme muuttuu kapinaliikkeeksi, jossa vauraammat eivät ole valmiina maksamaan tasaavia rahoitusjärjestelmiä. Merkittävä osa kunnistamme on jo nyt käytännössä valtion takaamien palvelujen varassa.

Monosen aika alkoi olla ohi ja Karjalasta muuttanut suomalaiskansallinen tapa hankkia toimeentulonsa kohtasi uuden kulttuuriaallon airueet ja siitä Somerolla riideltiin siinä missä toripaikoista ikään. Tässä Somero ei poikennut mitenkään vastaavista maalaispitäjistä tuon ajan suomalaisessa agraarikulttuurissamme. Tuo kulttuuri ylläpitää edelleen kuvitelmaa tulla toimeen omillaan ja käytännössä valtion takaamin palveluin.

Tuota aikaa ei kuitenkaan pidä mitenkään verrata tähän aikaan, jossa niin aika kuin paikka ovat oikeasti reaaliaikaisia ja koko käsitejärjestelmämme muuttunut vastaten digiajan elämää paikattomassa ja ajattomassa kulttuurissa, jossa paikallinenkin on globaalia maailmaa internetin sisällä.

Maaseutu käsitteenä vaikea

Kun uusi tulee reaaliaikaisesti, koko symbolimaailmamme käsitejärjestelmät muuttaen, maaseututaajamat eivät enää poikkea metropolialueistamme ja muutokset otetaan vastaan pohtimatta, kuka tai ketkä sen alueelle toivat ja olivatko muutokset lopulta koko vanhan kulttuurin muuttavia, yhteen integroidut kulttuuritapahtumat tulosta tästä kehityksestä ja myös pienten maaseutualueiden tapa hoitaa innovaatiojärjestelmänsä. Oliko kyky ottaa vastaan uutta, seurausta jostain, vai syy muutokselle. Siis kumpi oli ensin, muna vai kana?

Kun seiväs ei enää linkoa maailman huipulle, keihäs lennä norjalaiseen tapaan, silloin on vaihdettava valmentajaa, haettava uudet toimintaohjeet ja sparraajat.

Tieteessä tämä tarkoittaa kuinka kyseessä ei ole vain yhden teorian tai mallin vika vaan koko maailmankuva on vino ja virhe paradigmainen, jonka seurauksena ovat jo muuttuneet - metropoleista alkaen - suhteemme elinympäristöön, talouteen ja sen sosiaalisiin rakenteisiin, normeihin, arvoihin ja moraaliin. Tämä ei ole internetin aiheuttama, vaan puhtaasti paradigman muutoksesta syntyvä yhteinen ilmiö, johon olisi tullut varautua ajoissa.

Eläkeläinen selviää tästä muuttamalla vain asenteitaan, nuorten on muutettava toki koko maailmankuvansa ja tapa elää ja saada toimeentulonsa. Siinä heitä on toki viimeinkin autettava, vältettävä omaa egoismiaan ja kielteistä asennettaan uuden oppimiseen, narsistisia harhojaan ikäihmisenä.

Näin eläkeläiset eivät saa sanella suurena ikäluokkana millaista aluetta tai taloutta, sosiaalisia rakenteita Loimaan, Forssan ja Someron talousalueella eletään. Se olisi täysin vastuutonta ja unohtaisi kuinka paradigma oli takavuosina toinen ja toimeentulo hankittiin vanhoista elinkeinoistamme, seiväshyppääjät ja tangolaulajat ovat vain nostalginen ilmiö, historiaan siirtynyt osa ja kaukana esimerkistä tämän ajan toimintamallina.

Väärän ajan muistelijoita

Tässä kehityksessä Somero ei poikkea mitenkään Loimaan tai Forssan talousalueesta ja kilpailu ympäröivien alueiden kanssa on jatkossa pieninä yksikköinä kansallisesti ja kansainvälisesti entistä vaikeampaa ja kaukana Unto Monosen ja Rauli Badding Somerjoen, Pentti Nikulan päivistä, jossa oman kylän joukkue saattoi menestyä niin lentopallossa, koripalossa kuin pesäpallossakin. Nyt ne kaikki ovat tippuneet sarjaporrasta alemmas ja osa lopettaa turhana koko pyristelynsä.

Enää siihen eivät riitä resurssit, joista tärkein on suuremman talousalueen yhteinen identiteetti, tapa tulla seuraamaan yhteiseksi koettua, laadukasta urheilusuoritusta, kulttuuritapahtumaa, pitää ääntä ministeriöissä ja tulla kuulluksi Brysselissä ja nyt kokonaan uuden sukupolven yrittäjinä ja hallinnon rakenteissa.

Siinä kilpailussa viiden metrin taivutuksella ei pitkälle pötkitä ja kukaan ei kiinnostu koripalloilijoistamme, väärässä sarjaportaassa pelaavista kansallisten lajiemme harrastelijoista. Koko harrastus kuolee ja yhdyskuntarakenne alkaa rapautua, on tehnyt sitä jo vuosikymmenet verrattuna kilpaileviin alueisiimme.