Ajan merkit

Vuonna 1950 vanhushuoltosuhteessamme kymmenen työikäistä huolehti yhdestä eläkeläisestä ja tänään sama suhde on neljä työikäistä sekä vuonna 2030 enää kaksi työläistä, kertoo Helsingin Sanomien elokuun kuukausiliite ja pelottelee kauhuskenaarioillaan, poliitikkojen ja byrokraattien puheilla.

1950-luku ei ole 2010-luku

Oikeammin vuonna 1950 teimme töitä agraarisessa ja monin paikoin liki keräilytaloudessa, jossa samassa perheessä saattoi asua kymmenkunta henkilöä ja mukana oli myös vanhuksia. Eläkkeelle siirtyminen ei juurikaan työnkuvaa muuttanut ja lapset osallistuivat työhön jo kymmenvuotiaina. Maatiloilla tehty työ ei ollut samaa kuin tänään kahden henkilön hoitamassa tehotaloudessa ja varusomaisuudella, joka on kymmen- tai satakertainen. Tämä sama koskee toki kaikkea muutakin työelämäämme ja sen muutoksia. Ei pidä vertailla käsitteitä, jotka eivät toimi lainkaan kahden eri vuosisadan tunnuslukuina vertailukelpoisina.

Hallinnollisissa tehtävissä vielä hetki takaperin muutaman kirjeen ja puhelun hoitaminen vuorokaudessa oli ihan hyvä saavutus, tänään netin kautta vastaamme samaan aikaan tuhansille kysyjille ja saman tunnin kuluessa reaaliaikaisesti. Sosiaalinen media ei erottele asioitko iäkkäämmän tai nuoremman kanssa, työ ei näytä tekemällä loppuvan ja kulkee mukana kotiin ja lomamökille, matkalle lentokentälle ja hotellihuoneeseen. Jos lorvit lomalla, teet sen työn joka tapauksessa lomalta palatessasi, ja silloin vielä kaksinkertaisena tekemättömien töiden pinosta.

Moni virkamies kiroilee tätä omituista töitten paisunutta määrää aluehallinnon purkautuessa ja työpaineiden lisääntyessä kuntien ja valtionhallinnon sekoilussa. Jos jotain jää tekemättä, se karsiutuu pois. Joskus se on laitos tai organisaatio, saneeraustoimi.

Tuotteliaat eläkeläiset

Tilastokeskuksen mukaan eläkeläiset tekevät pelkkää vapaaehtoistyötä noin 4000 euron edestä taloutta kohden ja työn arvo oli vuonna 2006 liki miljardi euroa. Luku kasvaa kaiken aikaa, mutta jostakin syystä se jätetään pois bruttokansantuoteluvustamme.

Edelleen eläkeläiset suorittavat euroiksi muutettavia palveluita, joita yleensä nuoremmat ostavat. Nämä liittyvät usein asuntoon, ruokaan ja vaatetukseen, vapaa-aikaan. Elämän vireys ja rytmi säilyy "puuhastellen" pitäen samalla asuntokantaa kunnossa ja asumismukavuus ja -viihtyisyys korkeana. Samalla mukana ovat lapset ja heidän lapsensa. Oppiminen tapahtuu pääosin matkimalla ja yhdessä eläen mummon ja vaarin mukana. Tässä maailmamme ei ole muuttunut miksikään.

Joskus yksi kokemus ja elämys oivalluksena vastaa sataa työtuntia turhan puurtamisena. Vain kateus nuoruutta kohtaan estää siirtämästä nuoremmalle sellaisia oikoteitä, joita itse on saanut hakea vuosikymmenet.

Ilmaista elämän viisautta

Elämän viisautta on tullut mukana, ja se ei maksa lastenlapsille siirrettynä yhteiskunnalle euroakaan, sosiaalisten medioitten välittämänä se on ilmaispalvelu mistä tahansa asiantuntija-avusta ja kenen tahansa käyttöön Wikipediaa tai blogeja, Facebookia lukien. Ja pääosa kansakunnasta myös näin tekee, eikä 1950-luvun tapaan oppinsa pirtin penkiltä hankkien, rippikoulussa lukkarinkoulua käyden ja kiertokouluaan kiroillen. Oppiminen ja leikki ovat nykyisin sama asia.

Arkikokemus ei ole tilastomatematiikkaa

Pelkkä itse tuotettujen aterioiden arvo on eläkeläistalouksissa liki 17 000 euroa ja näistä mummon antimista nauttivat toki lapsenlapsetkin. Työssä käyvien kohdalla vastaava summa on vain puolet tästä. Vireät ikääntyvät tuottavat toimeliaisuutta ja omistavat valtavan sosiaalisen pääoman, jota myös jakavat läheisille, naapurustolle, sosiaalisen median koko valtaisalle globaalille yhteisölleen ja luottamustehtävissään. Se on vain kehdattava ottaa vastaan, ilman vastapalvelua. Moni ikääntyvä on hyvillään kun apu kelpasi, tuli hyväksytyksi.

Tutkijoiden arkikokemukset elämästä ja sen todellisuudesta ovat toiset kuin kauhuskenaariot eläkeläisistä yhteiskunnan taakkana tai passiiviväestönä. Lasten huolto-, valmennus ja muissa tehtävissä työskentelee valtaisa määrä vanhuksia siinä missä toisiaan auttaen. Ajatus ikääntyvästä ihmisestä taakkana on oman kulttuurimme tuote ja hämmästyttävää idiotismia.

Eivät suuret ikäluokat ole suinkaan jääneet sängyn pohjalle odottelemaan ruokaa ja hoivaa tutkija Johanna Varjosen (HS 16.8) mukaan. Sellainen vaihe tulee kasvamaan merkittävästi vasta 85. ikävuoden jälkeen, ja silloinkin se lisää työllisyyttä, kansantuotteen palvelujen kysyntää.

Eläkkeelle siirtyminen on edelleenkin vain siirtymä virallisen talouden piiristä epäviralliseen eli palkattomaan talouteen. Jos se muutettaisiin palkalliseksi, moni byrokraatti olisi tilastonikkarina tyytyväinen ja kaikki olisi taas kerran kunnossa.

Se että kansantaloutemme yhdessä saksalaisten kanssa nousee tänä vuonna 4-5 % eikä 0 % näyttää taas kerran yllättävän siinä missä laman tulo vain hetki takaperin. Mihin tällaisia talouden ennustajia ja tunnuslukuja tarvitaan? Lottokone pystyy parempaan. Mistä nämä jatkuvat suuret virheet syntyvät? Onko tapahtunut sellainen muutos, joka ei sovi vanhaan malliin ja teoriaan? Jos sellainen on tapahtunut, onko kyseessä paradigman muutoksen seuraus? Vastaus on myönteinen.

Vanha paradigma muuttumassa

Uusi paradigma sisältää vanhan enää erikoistapauksena. Kun paradigman käsitteet maailmankuvina sekaantuvat, syntyy omituisia väittämiä ja media niiden välittäjänä on kokonaisuuden hallitsijana mahdollisimman kaukana suuren muutoksen selittäjää, uutta paradigmaa.

Media heijastaa aina vain omaa aikaansa ja sen konventioita, teorioita ja malleja. Se jopa pitää niitä yllä, takertuu niihin ja hakee sieltä selitystä jopa tämän päivän kriiseilleen, sille että erotiikka ja porno ovat siirtyneet täydellisesti nettiin (HS 15.8). Tämä on maan suurimman päälehden suurin ongelma viikonloppuna elokuusa 2010 sen taloussivuilla kuvaten. Google tuotta liki 200 miljoonaa tulosta yhdellä painalluksella (porn)ja koko aikusviihde on sillä kertaa siirtynyt sinne kadoten samalla kioskeistamme ja aiemmin lehtien palstoilta ilmoitustuloina.

Vanha paradigma ei voi ymmärtää sosiaalisen median paradigmaista eroa perinteiseen mediaan. Se voi väittää argumentoimatta mitenkään kuinka ikääntyvä ja viisastuva ihminen on rasite lapselle. Ja että lapsen olisi päästävä mahdollisimman varhain töihin maksamaan ikääntyvän eläkkeet, jossa eläköityminen tarkoittaa joutenoloa, erotiikkasivuja silmäileviä vanhuksiamme.

Kuria ja niukkuutta innovaattoreille

Yhteiskunnassa kaikki on määriteltävä pilkuntarkasti, jotta ne toteutuvat odotetulla tavalla. Tätä tosiasiaa vauhdittaa kuri ja niukkuus, todistavat monet innovaatiotutkijat, väittää Hesari. Näin Suomessa myös innovatiivisuus on ymmärretty luovana joutenolona väärin, kertovat MIT-yliopiston tutkijat ja Amazonin perustaja Jezz Bezosta toimittaja Markku Junkkarin (HS 15.8) rohkeina tulkintoina.

Oikeammin kyseessä on parametrien määrittelystä, jolloin tiedämme minne olemme matkalla. Näin menestyvä innovaatio syntyy ikään kuin pakosta ratkaista ongelma, jossa rima pidetään korkealla, mutta kuitenkin saavutettavissa. Joskus teoria ja malli eivät toimi lainkaan, ja sillon kyseessä saattaa olla niitä suurempi yhteiskunnallisen paradigman muutos.

Paradigman muutos ei tarkoita löysiä lehtikirjoituksiamme, perättömiä ja argumentoimattomia väitteitä, joissa innovaatio syntyy hiestä ja tuskasta, toimeentulon rajoilla eläen. Afrikka ja kolmas maailma eivät ole olleet innovaatioiden syntylähteitä, sen sijaan hyvin vauraat Kalifornian piilaaksot sitä saattavat jo ollakin.

Tuhoisa raha pois yliopistoilta

Pelkkä raha on tuhoisaa innovatiivisuudelle, väittää toimittaja Junkkari. Tällöin on kuitenkin erotettava innovaatio, innovaattorit tutkijoina, ja puhuttava erikseen sen sovelluksista ja kaupallistamisesta. Kurjistamalla perustutkimusta ja tiedettä ei synny muuta kuin itsetarkoituksellista kurjuutta.

Suomessa niukkuus ja innovatiivisuus toteutuvat, toisin kuin toimittaja Marko Junkkari (HS 15.8) väittää tai pitää toivottavana raskasrakenteisen Euroopan innovaatiorakenteen korjauksessa. Se että Apple menestyy tänään, ei liity innovaatiorakenteeseen, tieteeseen, vaan kuluttajien maksuhaluun tuotteesta, joka on helppokäyttöinen. Apple ei ole innovaatioiden rakentelussa maailman kärkeä, mutta osaa tehdä älypuhelimen tyhmimmänkin sormeiltavaksi ja pian myös iPorn näppäimellä.

Jorma Ollila puhuu, 60 -vuotishaastattelussaan kuinka käsite “päästä eläkkeelle” on omituinen. Niin se onkin, Ollilan eduilla ja tehtävissä.

Obaman välitodistus on tyydyttävä

Marraskuun kongressivaalit ovat Yhdysvalloissa Obaman presidenttikauden ensimmäisen puoliskon mittari. Kun Obama oli vielä kaukana presidentin tehtävästään kirjoitin hänestä blogissani henkilönä, joka on siirtymässä ylemmän keskiluokan perheestä kohti hyvin laskelmallista urakehitystä reaalipoliitikkona Valkoiseen taloon.

Entisestä idealistista, elitismin älyköstä, oli tullut jo varhain chicagolaisen koulukunnan pragmaatikkojen jälkeläinen Peircen ja Jamesin opein. Kutsuin aikaa obamaniaksi, Obaman ajaksi. Teräväkynäinen Paavo Lipponen lainasi tuota käsitettä oikeassa hengessä Suomen Kuvalehdessä. Tuo aika on nyt ohi. Se syntyi sosiaalisen median tuotteena ja se häviää sen myötä. Vallankumous syö lapsensa.

Obama edusti monelle uutta aikaa, mutta ei kuitenkaan sellaista, jossa muutos olisi idealistinen ja muistuttaisi jotenkin Kennedyn klaanin aikaa ja murhattua John F. Kennedyä. Jos niin odotettiin, petyttiin. Tuo aika oli puhtaasti sosiaalisen median sisäänajoa ja uuden paradigman alkua. Televisio oli aikanaan hieman samankaltainen presidentin "tuotteistaja", mutta paljon vaatimattomampi Yhdysvalloissa Richard Nixonin aikoihin. Nixonin epävarmuus näkyi televisiossa, se oli liian paljastava.

Oikeistopuhuri marraskuussa

Uudet tuulet puhaltavat oikealta ja republikaanit ovat ottamassa voiton. Senaatissa ja edustajainhuoneessa hyväksyttävät lait alkavat kangerrella eikä satapaikkainen senaatti hyväksy välttämättä jatkossa edes presidentin nimityksiä. Presidentti Obama jää Bushin tapaan omassa puolueessaan varjojen maille. Se olisi riski jo ensimmäisellä presidenttikaudella ja sen alkutaipaleella. Kilpailijat ovat kirineet kiinni Obaman eron sosiaalisen median osaajina.

Älykäs mutta samaan aikaan elitistinen Obama poikkeaa Reaganin ja Bushin ajasta, johon yhä suurempi osa jenkeistä alkaa kaivata. Talouden ahdingon ohella muistetaan nyt kansallisen turvallisuuden näkökulma ja Obama hurmaajana, loistavana puhujana, on asioiden tosiasiallisena edistäjänä monen tulkitsemana hidas. Sosiaalisessa mediassa elävät ihmiset pettyvät reaaliaikaisesti ja muutos on nopea.

Obamaa vaivaa Matti Vanhasen tauti. Hänen olisi kyettävä muuttamaan valtion talouden ohella etenkin puolueensa kurssi, ja siihen hän ei kykene. Häntä ei edes haluta tuohon tehtävään enää. Obaman kannatus on hetkessä romahtanut monista saavutuksistaan huolimatta. Kolmen valtavan lain, terveydenhuollon uudistuksen, talouden elvytyspaketin ja rahoitussektorin säätelyn, olisi odottanut riittävän Bushin jälkeen.

Haudattu hiljaisuudessa

Metropoliitta Johannes haudattiin hiljaisuudessa. Kirjoitin hänen kuolemastaan yhdessä runoilija Tommy Tabermannin kuoleman kanssa. Joensuun piispa Arseni pitää metropliitan viimeistä toivetta ratkaisuna omalaatuisena ja arkkipiispa Leo ei kommentoi (HS 15.8). Heidän välit olivat tunnetusti viileät. Taustalla ovat mm. Venäjä -suhde ja Johanneksen takavuosien toiminta Virossa metropoliitan viransijaisena. Leo ei saanut kutsua hautajaisiin, siunauksen suoritti Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius.

Nikean metropoliitta Johannes oli myös Bysantin luottomies ja arvoasteikossa Suomen arkkipiispan yläpuolella, Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean jäsen ja Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Pyhän synodin jäsen.

Metropoli Johannes tunnettiin ekumenian edistäjänä, lämminhenkisenä ja herkkänä, huumorintajuisena henkilönä. Toimittaja Anna-Sofia Berner olettaa miehen olleen mahdollisesti huumorintajuisen mutta arvailuksi jää, oliko hän myös piruileva kirkonmies. Hautajaisten kun olisi tullut olla hyvin julkinen tapahtuma, kaikkien ortodoksien yhteinen ja institutionaalinen.

Kun kunnioitusta Suomessa ei tullut eläessä, ei riittävää, miksi sitä olisi nyt annettava haudalla pokkuroiden, pohtivat monet asian sisältä tuntevat. Joku taas voisi olettaa sen liittyvän metropoliitta Johanneksen munkkitaustaan ja aikanaan tehtyyn “loikaan” luterilaisesta kirkosta ortodoksikirkkoon. Papit kun eivät saa julistaa itseään ja omia ajatuksiaan vaan kirkon oppia, perusteli metropoliitta Johannes aikanaan loikkaansa, tullipäällysmies Fredrik Rinteen Johannes poika.

Runoilija Tabermann haudattiin hänkin hiljaisuudessa. Mieleen jäi hänen sanomanaan Mika Waltarin opit. Oli kuljettava omia teitään, ei saanut välittää muiden neuvoista, jos aikoi olla rehellinen ja elää katumatta vanhuutensa. Näissä opeissako on suomalaisen ikääntymisen ja vanhuuden vähäinen arvostus? Jos sosiaalinen media alkaa sekin täyttyä pornosta, ikääntyvien on siellä vaikea menestyä. Nuoruuden palvonta on mennyt jossain överiksi ja terveeseen seksuaalisuuteen liittyy kohtuutonta kaupallista painetta. On liittynyt aina. Se on helpoin ratkaisu mutta ei sosiaalisin.

Vainajana oma tie loppuu

Ehkäpä molemmat, samana päivänä kuolleet vainajat, lopulta kulkivat vain omia polkujaan ja loppu meni jo muiden kantaessa. Monen merkittävän ihmisen taustalla on perhe, läheiset, joiden tausta ei ole institutionaalinen, julkinen ja jumalten näkyvästi viitoittama.

Tällaisille läheisille liian suuren miehen saattaminen haudan lepoon voi olla joskus jopa ylivoimainen tehtävä. Ehkäpä runoilija Tommy Tabermann ja metropoliitta Johannes halusivatkin kunnioittaa näitä läheisiään, rakkaimpiaan. Muut voivat osallistua esirukouksin ja sosiaalisen median sanomin mielin määrin.

Epäilen tätä kuitenkin suuresti ja oletan, että kyseessä on ajan merkki, obamanian päättyminen ja ilmastomuutoksen tuoman omalaatuisen talven ja sitä seuranneen vielä omituisemman kesän muuttumisesta seuraavaan vaiheeseen myös sen sosiaalisen mediamme tuomassa uudessa yhteiskunnallisessa murroksessamme, sen viesteissä.