Norjalainen huuto

Kun norjalainen ekspressionisti ja kuvataiteilija Edvard Munch maalasi vuonna 1893 tunnetuimman työnsä “Huuto”, hän oli silloin liki tarkalleen sama ikäinen kuin Utöyan leirisaaren ja Oslon pommiattentaattien toteuttaja Anders Behring Breivik. Taiteilija Edvard Munchin työ kuului laajempaa “Elämän kriisi” sarjaan ja käsitteli pelkoa, kuolemaa ja melankoliaa. Muita sarjan maalauksia olivat “Sairas lapsi”, “Vampyyri”, “Tuhkat”, “Madonna” ja “Silta”.

Mediayhteiskunnan mittasuhteet

Edvard Munchilla oli tapana sanoa kuinka sairaus, hulluus ja kuolema, ovat enkeleitä, jotka ympäröivät hänen kehoaan ja ovat seuranneet häntä läpi koko elämän. Näistä etenkin melankolia ja surumielisyys ovat löydettävissä myös norjalaisesta kirjallisuudesta ja musiikista, Henrik Ibsenin kirjoista ja Edvard Griegin musiikista. Nyt se löytyi Utöyan saarelta ja luovuus oli kääntynyt valoisasta kulttuurista kääntöpuolekseen, pimeäksi perkeleeksi. Usein ne esiintyvätkin liki rinnakkain ja kumpaakin on uskallettava lähestyä pelkäämättä. Pahuus ei saa hallita pelolla, joita ääriliikkeet käyttävät aseinaan ja pyrkivät totalitaariseen yhteiskuntaan.

Norjalainen tapa maalata, kirjoittaa ja säveltää sopii myös suomalaiseen makuun ja kansalliseen sielunmaisemaan oli kyse 1800-luvusta tai uudemmasta musiikista sekä sen mytologisesta perimästä. Oma populaari musiikkimme, mutta myös muu kulttuurimme on omaksunut paljon vaikutteita norjalaisilta ja etenkin Lapissa kulttuurit ovat yhteisiä. Euroviisuvoittomme voisimme jopa jakaa norjalaisten kanssa. Lapissa norjalainen mytologia ja sen opit ovat samoja etnisten ryhmien yhteisiä saamelaisia juuriamme.

Vuonojen rannoilla ja pienyhteisöissä nämä yksittäiset ilmiöt voivat kärjistyä ja saada muotoja, joiden laajuus ja merkitys korostuvat uuden mediayhteiskunnan media-arvoissa ja mittasuhteet vääristyvät. Tätä ääriliikkeet hyödyntävät ja kilpailevat huomiotaloudessa provosoiden omaa näkyvyyttään.

Syntyy virhetulkintoja, jossa kaksi asiaa esiintyy yhdessä, mutta ne eivät liity toisiinsa kausaalisesti muuten kuin joko ajallisesti tai paikallisesti samaan aikaan Pohjolassa esiintyen. Reaaliaikaisessa mediassa tätä tulkintavirhettä esiintyy kaiken aikaa eikä siihen ehditä paneutua uusien uutisten vyöryessä jo tajuntaamme. Kun virhe oikaistaan, vahingot ovat jo tapahtuneet, ja korjaamme koko ajan vain oireita kuten kreikkalaiset talouttaan velkojiaan tyynnytellen ja koko Eurooppaa näin vaivaten.

Samat uskomusjärjestelmät

Me arvostamme samoja asioita, normit ja laki ovat samankaltaisia, mutta myös syvempi kansan luonne ja uskomusjärjestelmämme kohtaavat toisensa. Me ymmärrämme toisiamme ja arvostamme toistemme kulttuuria, historiaa, tapaa elää ankaran luonnon kanssa taloutemme hoitaen.

Samalla kun norjalaiset pilkkaavat ruotsalaisia he arvostavat salaa suomalaisia ja näkevät meissä samaa pienen kansakunnan yhteistä kohtaloa ja veljeyttä. Vanhoissa maantiedon oppikirjoissamme juuri norjalaiset ovat suomalaisen sisun ilmentymä ja kelpaava meille kansalliseksi stereotypiaksi. Vastaavasti Saksaa tai Japania on käytetty muihin tarkoituksiin siinä missä koko Afrikan mannerta tai Aasiaa ja Kiinaa. Näiden stereotypioiden oikaisu ja hävittäminen on hidasta ja työlästä.

Tsunamin kaltainen ensireaktio

Kun Norjaa kohtasi sokea väkivallanteko, syvä suru, se iski Suomeen kuin tsunami Japanin rannikolle. Otimme sen vastaan varovasti, kerroimme kuinka japanilaiset ovat teknologian ihme ja hoitavat suuronnettomuuden sen avulla ja siihen turvautuen. Japani oli stereotypioittemme kohdalla medioittemme ja kouluopetuksemme oman osaamisemme peilikuvana. Suomi oli Euroopan tai ainakin Pohjolan Japani.

Emme uskoneet, että suuresti ihailemamme tekninen yhteiskunta olisikin erityisen haavoittuva ja juuri sen seuraukset koko luonnonkatastrofin surullisin loppu ja seurattu ydinvoimakatastrofina. Saksassa siihen reagoitiin terveesti ja tehtiin täyskäännös, otettiin opiksi. Saksa ei ole kaivannut streotypiota ja sen talous ja kulttuuri on monikulttuurinen toisin kuin Suomessa ja Norjassa. Suomalaiset ja norjalaiset ääriliikkeet edustavat kokonaan erilaista kasvupohjaa kun Keski-Euroopassa eikä niitä tule vertailla keskenään.

Jos näin menettelemme teemme samoja virheitä kuin aikanaan valuutta-aluettamme pohdittaessa, jossa välimereinen Eurooppa ei voi toimia saman poliittisen ja taloudellisen rakenteen kautta kuin skandinaavit tai vailla sellaisia ohjausmenetelmiä, joita yksittäiset kansakunnat finanssipolitiikkaansa kaipaavat Kreikassa ja Portugalissa mutta myös Suomessa. Syntyi lukuisia valuvirheitä, joiden korjaaminen on nyt paikan asettamista paikan päälle ja globaalin talouden seuratessa sen epäonnisia poliittisia ohjausliikkeitä niitä kaiken aika susilaumana hyödyntäen.

Pelon ja melankolian hoitoa

Summa, jonka Saksa tarvitsee siirtyäkseen kokonaan ydinvoimasta vapaaseen energiaan, vastaa Kreikan lainoituksen viimeistä erää, mutta voitot ovat kansakunnalle pelon, kuoleman ja melankolian poistossa, uuden teknologian tuotossa tuhatkertaiset. Politiikassa hoidetaan talouden ohella myös alueen tai kansakunnan mielialoja, asenteita, arvoja, pelkoja ja uskomusjärjestelmiä, ei vain finanssipolitiikan yhtä lohkoa. Jos poliitikko ei tätä osaa tai arvosta, hän on valinnut väärän ammatin ja syntyy ääriliikkeiden aiheuttamia pelkoja ja vahinkoja.

Suomalainen melankolia, pelko ja sen taustat, Munchin huuto, eivät mitenkään poikkea norjalaisesta. Kun Norjasta tullut viesti alettiin ymmärtää koko laajuudessaan, me palasimme omien kipupisteittemme kautta koulusurmiimme, sotiemme uhreihin ja sisällissotamme kauhuihin. Talvisodassa nuoria poikia kaatui rintamalla liki sama määrä joka päivä kuin nyt Utöyan saarella Norjassa.

Sotaa kesti lopulta vuosia ja me selvisimme siitä ja tiedämme norjalaisten selviävän surutyöstään siinä missä me omistamme. Sen sijaan omat kipupisteemme ovat toki olemassa, eivätkä ne poistu vaan aktivoituvat aina kun kohtaamme Utöan saaren kaltaisen murhenäytelmän ja sen sokean väkivallanteon. Kansakunnan kipupisteet Suomessa ovat toista luokkaa kuin vaikkapa Ruotsissa.

Myötäeläjän kärsimys

Näin myös myötäelämämme on vain nyt syvempää kuin muiden eurooppalaisten kansakuntien kohdalla. Me huudamme kuin Edvard Munch taulussaan ja haemme sellaisia syitä, yhteiskunnallisia epäkohtia, joita ei oikeasti ole yksittäisille veritöille ja usein eritäytyneen yhteiskunnan medioittemme kirkuville otsikoille.

Tyypillistä on järkeistää tapahtuma, hakea nettinuorison tapaa sille syitä salaliitoista tai muista yhteiskunnallisista heille tutuista ja käsiteltävistä tapahtumista. Kun sellaista ei ole, kun kaiken takana on lopulta vain ihmisen väkivaltainen luonne, geneettinen häiriö, sairaus, tunnevammat, mikä tahansa psykoottinen käyttäytymismalli, terveen ihmisen valtaa helposti masennus ja apatia, voimattomuus, trauma ja kansakuntana lopulta tämän turhauman selittämät käyttäytymismallit.

Jos sellaisia oireita alkaa löytyä, ne on poistettava perinteisen demokratian keinoin ja lisäten sellaista vuorovaikutusta, joka poistaa pimeät saarekkeet, vihan kylvön ja ääriajattelun. Ihmisyys, kansanvalta ja kohtuus, suvaitsevaisuus ovat edelleen voimissaan ja niitä on puolustettava, verkostoja vahvistettava sekä varottava, etteivät ääriliikkeet saa otetta avoimen yhteiskunnan sisällä ja sen meille antamia vapauksia vaarantaen.

Erkki Toivasen Eurooppa

Erkki Toivanen, Suomessa Euroopalle kasvonsa antanut toimittajalegenda, kuoli samaan aikaan kun eurooppalainen yhteisö kamppaili hätäkokouksessaan kreikkalaisen eurooppalaisuuden puolesta. Hän menehtyi Lontoossa median takavuosien tunnetuimpana ulkomaankirjeenvaihtajana toimipaikkanaan Lontoo, samaan aikaan kun australialainen mediamoguli oli siellä puolustamassa oman imperiuminsa rötöksiä Britanniassa. Toivanen oli eurooppalainen jo ennen kuin se oli Suomessa muotia tai edes hyväksyttyä, kertoo Yrjö Länsipuro (HS 22.7)

Savolainen Toivanen

Erkki Toivanen antoi suomalaisille Euroopasta sen tunnetuimmat kasvot. Niihin kuului kristallin kirkkaat lauseet, pitkälle pohdittu analyysi ja verbaalin ylivertaisuus. Helsingin Sanomien viiden palstan nekrologissa tuo sanallinen taito on esitetty jopa arroganttina naljailuna ja ylimielisyytenä, jollaisena Toivanen itse kuvasi ranskalaisen kulttuurin kielellisenä kilpailuna. Siinä on jotain yhteistä Toivasen kuopiolaiseen taustaan ja savolaisuuteen. Katu-uskottavuus oli hankittava jo lapsena kielellisellä ylivertaisuudella ja säilyttäen samalla kasvonsa, jossa ironia ja satiiri olivat vain pieni osa kolumnistin tai pakinoitsijan ehdotonta osaamista.

Ranskalaisen arrogantin asemesta pitäisin Toivasta eleganttina ihmisenä, jonka kyky käyttää kieltä oli poikkeuksellinen myös ääntäessään sitä ja aksentti korosti monikielisyyden mukanaan tuomaa poikkeavuutta. Toivanen oli pedantti ja varmaan lahjakkaana monialaisena osaajana, muistihirmuna, pystyi hurmamaan kuulijansa. Hän kykeni keskusteluissaan antamaan ystävistään aina uskomattoman positiivisen ja ylivertaisen osaajan kuvauksen, jossa mukana oli muutakin kuin rohkaisevia sanoja. Juuri televisio oli Toivasen kaltaisen toimittajan työvälineenä ja mediana oikea. Varmaan hän olisi menestynyt myös diplomaattina ja saanut niin ritarinmerkkinsä kuin muut palkintonsa myös tuon uravalinnan kautta. Suomalainen eurooppalaisuus olisi vain jäänyt tulkitsijaansa vaille.

Täällä Erkki Toivanen Lontoo

Se että Lontoo ja Pariisi saivat Toivasen tasoisen kirjeenvaihtajan epäilemättä vaikuttivat siihen kuvaan, joka suomalaisille vuosien myötä muotoutui koko läntisestä Euroopasta ja sen kulttuurisesta ja taloudellisesta, geopoliittisesta asemasta. Televisio mediana oli ylivertainen ja monelle ainut lähde saada tietoa Euroopasta. Samalla hieman elitistinen Toivanen antoi Euroopasta liian kauniin, kiiltokuvamaisen vaikutelman mentaalina alueena. Sen tulevat kriisipesäkkeet jäivät vieraammiksi.

Lämmin, lojaali ja läheinen ihminen välittää sanomaa, jota on mahdoton vastustaa silloin, kun se on loppuun saakka pohdittua ja näkökulma on haettu huolella. Näin ahkera, huoliteltu ja menevä journalisti avasi jäyhille ja ujoille suomalaisille sellaisen Euroopan, joka tänään ei kaikilta osin ole totta. Mediassa toimittaja joutuu aina kärjistämään, liioittelemaan.

Toivanen tunsi välineensä ja osasi käyttää sitä oikein olematta silti oppimestari. Hänen kirjat ja lukuisat palkinnot kertovat juuri syvästä osaamisesta ja oman aikansa hengen oivalluksesta. Ei pidä puhua siitä, miltä asiat näyttävät, vaan siitä, miksi ne siltä näyttävät. Erkki Toivanen oli visioiva näkijä suomalaisille ja tässä tehtävässä korvaamaton muuttaja oikeaan suuntaan ja etuajassa.

Stefan Zweigin Shakkitarina

Samana vuonna kun Erkki Toivanen syntyi, kirjailija Stefan Zweig muutti Itävallasta Lontoon kautta Brasiliaan ja kuoli Petropolissa sodan vielä kestäessä. Hän kuoli masentuneena siitä, että hänen rakastamansa Eurooppa oli vajonnut Maailmansodan myötä henkiseen pimeyteen ja päätti tehdä vaimonsa kanssa itsemurhan.

Stefan Zweig muistutti monessa Erkki Toivasta. Hän opiskeli filosofiaa, kieliä, kirjallisuustutkimusta, ei kuitenkaan valtiotieteitä kuten Toivanen. Varakkaaseen juutalaisperheeseen syntynyt Stefan oli vakaumuksellinen pasifisti ja kärsi suunnattomasti militarismin noususta ja kansalliskiihkosta sekä lopulta Kansallissosialistien rotuopeista. Hän käänsi kirjallisuutta Ranskan ja Saksan kulttuurien välillä pyrkien lähentämään näitä epätoivoisesti toisiinsa. Erityisen läheisiä kirjailijoita hänelle olivat Honore de Balzac ja venäläinen Fjodor Dostojevski.

Zweigin tuotannosta suomennettiin 1930-luvulla lukuisia elämänkertoja (Maria Stuart, Marie Antoinette, Maghellanes). Ei ole epäilystä, etteikö Erkki Toivanen ollut lukenut näitä jo kouluaikoinaan siinä missä kirjat “Ihmiskunnan tähtihetket“, “Malttamaton sydän“, “Eilispäivän maailma” ja “Hairahduksen hetket“.

Sointuvalla äänellä artikuloiva suomalainen tunsi Stefan Zweigin “Shakkitarinan“, “Kirjeen tuntemattomalta naiselta” ja Hannu Lemisen ohjaaman “Valkoiset ruusut”.
Varmaan tuttuja olivat myös vuosi sitten liki satavuotiaana kuolleen ranskalaisen Claude Levi-Straussin ihmismielen globaali sinfonia ja neliosainen kirjasarja “Mythologies” sekä strukturaalisen antropologian idea.

Illuusio eurooppalaisuudesta

Toivanen haki eurooppalaisuutta strukturalistina ikään kuin yhteisen nimittäjän kautta, suurena ideana, jossa mentaaliset ja kulttuuriset löydökset yhdistyvät lopulta korkeakulttuurissa tieteellisen tutkimuksen kautta ja avulla. On olemassa yhteiset nimittäjät ja niiden kautta syntyvät niin taiteen merkkiteokset kuin normien ja lain ulkopuoliset uskomusjärjestelmämmekin.

Nämä uskomusjärjestelmät jopa ohittavat normimme ja yhteiset lakimme. Tämä on yhteisen eurooppalaisuuden ydin, ei toki yhteiset direktiivimme, joita jopa joskus vihaamme. Suomessa tämä on näkynyt koko EU kautemme ajan ja Kreikassa, Portugalissa tämä johtaa jo väkivaltaisiin mielenilmaisuihin. Ei Erkki Toivasen eurooppalaisuus tällaista tarkoittanut.

Illuusio eurooppalaisesta yhteisestä taloudesta, poliittisesta liitosta ja euromaiden kamppailusta liittyy läheisesti ranskalaiseen strukturalismiin, mutta myös Stefan Sweigin kuvaamaan shakkitarinaan. Kertomuksessa on vahva freudilainen tausta ja shakkimestari, jonka voittamaton taito on hankittu suljettuna vankeuteen seuranaan vain opas shakkimestareiden kirjana, heidän pelejään esitellen. Pelilautana Zweig esittelee kaltereista heijastuvat ruudut vankikopin lattiakiveykseen ja pelinappulat tuleva mestari on muokannut leivän muruista.

Eurooppa elää murrosta, jossa uusi mestari järkyttää vanhan mestarin pelitaitoja oppimalla ne Kiinan, Intian ja Pakistanin tapaan suoraan internetin sivuilta ja sosiaalisen median taitoina, taloutena ja paradigmana. Näin tekevät myös nuoret Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa, Vietnamissa, minne ikinä menemmekin.

Valkoisen miehen syndrooma

Valkoisen miehen tapa oppia mestariksi on ollut työläs ja muistuttaa vankilassa vietettyjä vuosia, oppikirjaa, jonka taidot ovat yhden kirjan oppeja ja irtautuen strukturalismin suuresta sinfoniasta, antropologian opeista, yhteisestä filosofiastamme.

Claude Levi-Straussin oli mahdoton ymmärtää sellaista oppia, jossa Eurooppa olisi saareke vailla globaalin talouden reaaliaikaista läsnäoloa ja internetin luoma uusi sosiaalinen media väline, jonka voisi omistaa mediamoguli Murdoch ja hänen verkostonsa.

Murdoch poistui Lontoosta yksityiskoneessaan eurooppalaisena hylkiönä. Microsoftin Bill Gates sai saman kohtelun ja kermakakun vain runsas vuosikymmen takaperin. Kermakakku naamalle kyllä riittää ja me ymmärrämme mistä on kysymys.

Illuusiosta mediatalouteen

Erkki Toivanen oli väsymätön humanisti siinä missä Levi-Strauss eikä voinut varmaan katsoa hyvällä sitä kehitystä, jossa britit ajautuvat skandaalista toiseen ja Murdoch edusti medioillaan syvän sivistyksen huippua. Se mitä ihailimme vielä 1970-luvulla ei toiminut enää 2000-luvulla. Se mikä oli eleganttia vielä tuolloin, ei ollut sitä reaalitaloudessa ja sen paradigmassa, jossa globaali sinfonia oli jo reaalitaloutta ja strategiaa, ei enää kuvitteellinen ja haettu illuusio.

Kun Kreikan talousapu hyväksyttiin ja kriisiä siirrettiin ainakin hetkeksi tuonnemmas, suomalaiset saivat vaatimuksensa läpi olkoonkin, että kyse oli vain symboliteosta eikä sitä voida mitenkään realisoida.

Syntyi valkoisen miehen illuusio taloudesta, jossa shakkipeli on päättymässä, velkoja on annettava anteeksi, ehkä ei heti kaikkea ja konkurssi julistaen, vaan vähin erin ja silmät velallisille ummistaen.

Tai on jatkettava Stefan Zweigin tapaan peli päättäen täydelliseen vanhan mestarin luhistumiseen, hänen jumaloimansa Euroopan täydelliseen kaaokseen, tai muuttaen pelin sääntöjä, kirjoittaen lohduton kirja sen viimeisestä luvusta alkaen uudelleen.

Näin visioiva Toivanen olisi uutisensa rakentanut, Claude Levi-Strauss kriisin kohdannut ja Suomessa symboliteot ovat hyväksyttyjä tekoja, etenkin Savossa liki ainoita näkemiäni suurmiesten hengentöitä. Hämeessä ne havaitaan vain hieman myöhemmin, jolloin unioni on jo askeleen lähempänä taloudellista ja poliittista liittovaltiota ja tapaa hyväksyä osavaltioiden maksuhäiriöt, Yhdysvaltain tapaan toimien ja tehden vararikon liittovaltiona. Neuvostoliiton kohdalla tällainen vararikko syntyi ilman verisiä yhteenottoja.

Illuusiotalouden kouristelua

Mitä kertovat käsitteet epävarmuus, stressitesti, velkakriisi, velkakatto, maksuvalmius, velkasaneeraus, vakuusvaateet, velanmaksukyky, hätäpaketti ja luokituslaitos? Entä nimet Rupert Murdoch, Rebekah Brooks, Andy Coulson, Pauls Stephenson, Glenn Mulcaire, Clive Goodman, Milly Dowler, Sean Hoare sekä David Cameron? Entäpä jos ne liittyvätkin toisiinsa ja kertovat läntisen talouden ja kulttuurin syvästä kriisistä, murroskulttuurista ja uuden syntymästä?

Uuden kulttuurin siemen

Kun vielä hetki takaperin puhuimme uudesta mediayhteiskunnasta, meillä ei ollut aavistustakaan, että sen taustalta voisi löytyä Rupert Murdochin kaltainen henkilö, jonka verkosto mediamogulina kattaa liki koko läntisen maailman ja sen näkyvimmät vaikuttajat, mediakanavat ja päivälehdet. Hänenhän kuului olla jo mennyttä maailmaa ja sen painajaista. Kulkeeko aika sittenkin molempiin suuntiin, hidastuu ja myös pysähtyy? Jos näin on aika kyllä pysähtyi nyt Rupert Murdochin kohdalla.

Tai jos meillä oli aavistus Murdochista, tiesimmekö millaiset yhteydet tällä mediamogulilla ja hänen muutamalla verkostonsa jäsenellä on globaalissa taloudessa ja sen avaintehtävässä läntisen maailman johtaviin poliitikkoihin ja vaikkapa Paul Stephensonin kaltaiseen Suur-Lontoon poliisin päällikköön pääministeri David Cameroinin ohella?

Tiesimmekö että Clive Goodman voisi kuunnella salaa kuninkaallisia ja että salakuuntelu kohdistui tuhansiin ihmisiin? Ajattelimmeko että Glenn Mulcaire hakkeroisi tietämättä tekevänsä rikoksen tai että Andy Coulson ei vain hakkeroinut ja salakuunnellut vaan samalla lahjoi ihmisiä, poliiseja?

Uskommeko nyt lukemamme ja kuulemamme? Voimmeko luottaa, ja jos luotamme, kehen me luotamme? Riittääkö meille, että joku Scotland Yardin johdosta eroaa? Miksi hurmaavan Rebekah Brooksin kaltaiset olennot muuttuisivat ja se ylivertainen tuoksu, joka hurmasi Patrick Syskinden romaanissa muuten tuoksuttoman Jean Babtisten käyttämänä parfyyminä saada valtaa ja vaurautta katoaisi jonnekin, lakkaisi hurmaamasta ja vilpilliset keinot katoaisivat mediatalojen kilpailussa Brooksin ja Murdochin mukana?

Jos ihminen löytää keinon saada valtaa ja vaurautta, hän käyttää niitä. Tilaisuus tekee varkaan ja vallasta kamppailtaessa kaikki keinot ovat sallittuja. Näin me ajattelemme ja näin filosofeista Nietzsche meitä jopa kehotti toimimaan.

Titanicin kannella

Kun Italian mediamoguli ja pääministeri Silvio Berlusconi kertoo olevansa eri mieltä valtiovarainministeri Giulio Tremontin kanssa, tämä avaa suunsa ja kertoo kuinka Italiaa uhkaava katastrofi, Titanicin ajaminen päin jäävuorta, merkitsee myös lohdutonta kyytiä laivan ensimmäisen luokan saksalaisille matkustajille. Tremontin kertoo mistä Euroopassa on kysymys. Jos Italia uppoaa, sen mukana menee hyisiin aaltoihin myös Saksa ja koko upea euroalueemme. Tällainen uhkaus kertoo kaiken mistä tässä mediayhteiskunnan mogulien maailmassa on oikeasti kysymys. Mediayhteiskunta ei ole vanhan mantereen murros vaan sen loppu.

Kun suomalaiset poliitikot, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen, kehottavat varautumaan pahimpaan, euroalueen hajoamiseen, tämä tarkoittaa pelastusveneiden paikkojen hakemista kaikessa rauhassa ja ilman turha paniikkia. Markkaa voi kelluttaa euron rinnalla ja se on ihan kelvollista valuuttaa. Yhteistyö ja kauppa nouseviin talouksin on syytä käynnistää raivoisasti ja muistaen 1990-luvun kokemuksemme Neuvostoliiton kaupan romahdettua. Me osaamme kurssimuutokset ja olemme emämaan sijasta alusmaa, syytön tähän surkeuteen.

Piikki kiinni Kiinasta ja Intiasta

Kun läntinen maailma on astunut epätoivoon ja hakee hukattuja euroja Kreikassa, Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa, kadotettuja taaloja Yhdysvalloissa sekä jenejään Japanissa, niiden paikka on siirtynyt globaalissa mediataloudessa Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan, Etelä-Koreaan, Vietnamiin, Pakistaniin, kehittyviin talouksiin ja meillä pohjolassa Norjaan. Meiltä karkasi markat 1990-luvun alussa ja tiedämme kuinka se hoidettiin. Kovalla työllä ja talouskurilla, varautuen nyt pahimpaan.

Kun läntistä maailmaa uhkaa jo kauan odotettu syvä lama, velkakaton ehdoton vaatimus luopua kerran saavutetuista eduista, samaan aikaan kun kehittyvien talouksien mahti kasvaa, työttömäksi jäänyt syyttää tästä pankkeja, luottolaitoksia, sijoittajia, Kreikan ja Italian, Portugalin hulvatonta elämää, markkinavoimia, poliitikkoja. Tämä syyttely on nytkin turhaa jos oli 1990-luvullakin. Suomella on pohjolassa Norjan jälkeen parhaat eväät selvitä tulevasta kriisistä silloinkin, kun se on aiempia paljon pahempi.

Moraalikato talouskriisiä vaikeampi

Kun mediamoguli joutuu ahtaalle läntisen talouden luhistuessa ja joutuessaan uransa aikana vääristelemään, manipuloimaan ja hävittämään myös läntisen tiedotuksen pyhimmät arvot, kyse on moraalikadosta, rappiosta.

Rupert Murdoch muistuttaa suomalaista hiihtourheilun pomoa tai Rebekah Brooks Martti Vainion kaltaista onnetonta tunaria, jonka selän takana on joukko suomalaisen kestävyysjuoksun piikittäneitä johtajia valmentajineen.

Kuva Martti Vainiosta selittämässä tapahtuman omituista käännettä on kuin suoraan da Vincin maalauksesta, jossa keskellä on ehtoollisvieraista uhrattava. Tällaisia uhreja ei enää tarvita. Jos joku on uhraamassa Kreikan ja Rooman, se on sittenkin heidän rakentamansa kulttuuri, ei sen kummempaa.

Sankarin kuolema

Kun mediamoguli joukkoineen joutuu käräjille, salakuuntelun julkisuuteen tuonut toimittaja Sean Hoare kuolee, hän muistuttaa erehdyttävällä tavalla suomalaista hiihtäjälegendaa kerrottuaan ensin syyllistyneensä rötökseen ja kuoltuaan sen jälkeen mediamyllerryksen saattelemana. Kukaan ei jaksa yksin kantaa kansakunnan pettymyksen ja raivon hintaa, takalukkoon mennyttä taloutta ja politiikkaa. Sellaista parfyymiä ei ole parfymöörit tuottaneet markkinoille, joka peittäisi kohta alkavan löyhkän.

Tuomiolle joutunut elämäntapa

Kun median valta kasvoi ja kilpailuun tuli mukaan sosiaalinen media, kansalaismedia ja lopulta sen luoma uusi reaaliaikainen talous ja demokratia, läntisen maailman vanha mediakulttuuri joutui ahdinkoon siinä missä sen koko elämäntapa ja perinteisen talouden vilpillinen ylläpito.

Sen puhdistaminen ja kilpailun pitäminen voimissaan rinnan kasvavien talouksien kanssa on kansallinen voimavaramme. Meillä ei ole alusmaana imperialismista syntyvää rasitetta, ja me voimme aina muuttaa kurssia, joutumatta tekemään siitä tiliä muille kuin itsellemme. Se ei ole opportunismia saati vastuun pakoilua vaan sen todellista kantamista.

Me voimme tarvittaessa myös irtautua valuutta-alueesta ja jatkaa kauppaamme kehittyvien talouksien suuntaan syyttelemättä toisiamme heikentyvän lännen kilpailukyvyn taantumasta.

Kreikka ei voi mitenkään selvitä veloistaan eikä Italiaa pelastaa. Suomi ei saa olla mukana valetalouden varjossa ja vastuuttomassa luotonannossa, kirjoittaa Sauli Niinistö Suomen Kuvalehdessä (SK 28) ja on siinä oikeassa. Leikkimällä hyvää, pahaa ja tietämätöntä (HS 19.7) joudumme samaan loukkoon kuin Murdochin mediaimperiumi illuusiotaloudessaan.

Yhteiskunta ilman normeja ja moraalia on vailla lakeja ja peräsintä. Rupert Murdoch osoittautui sellaisen laivan kapteeniksi. Silvio Berlusconi on sellainen ollut aina. Näin me sen arvioimme ja se on aina ratkaisevaa, oma luottolukituksemme. Yhdysvaltain talous on puhkeava kupla. Se ei kestä skandinaavista vertailua eikä ole yhtään Euroopan taloutta paremmassa asemassa, päinvastoin. Sen köyhimmät, aluetalouden heikoimmat lenkit, eivät kestä edes vertailua Kreikkaan.

Mediajätit

Britit joutuvat pohtimaan omaa julkisen sanan neuvostoaan ja se mielekkyyttä sen jälkeen, kun mediamoguli Rupert Murdoch oli joutunut ahtaalle News-konserninsa kanssa. Murdockin valta hirvittää brittejä, ja uusin tavoite hankkia BSkyB-kanava lisää tuota valtaa. Sitä tukee David Cameronin ja Rebeka Brooksin läheinen ystävyys, tietävät brittien sosiaaliset mediat, jotka saavat salakuunnella toisin kuin News of the Worldin journalistit surmatun koulutytön puhelinta vuonna 2002. Oikeammin ne eivät salakuuntele. Ihmisillä on taipumusta kertoa kaikki tietämänsä, ja vähän se ylittäenkin, uudessa sosiaalisen median kulttuurissamme.

Mediamogulin aivot

Joskus on viisaampaa lopettaa yli satavuotias suosittu lehti, kuin erottaa lehden johtaja Rebeca Brooks, arvioi mediamoguli Rubert Murdock. Pääministeri Cameronin entinen lehdistöpäällikkö Andy Coulson on niin ikään työskennellyt lopetetun News of the Worldin päätoimittajana. Kun suhteet ovat näin läheiset, Suomessa kirjoitettaisiin marinadista. Vaikutusvaltaiset ihmiset tuntevat toisensa ja media eritoten. Se on sen tehtävä.

Rupert Murdockin konserniin kuuluvat mm. Yhdysvalloissa ilmestyvät laatulehdet The Wall Street Journal ja New York Post, Brittilehdistä The Sun, The Times, News of The World. Australian mediamarkkinoita Murdock hallitsee mennen tullen yli 150 lehdellään. Kun tapasin Bill Gatesin Australiassa Murdochin lehti haastatteli meitä yhteisellä luennollamme tai sen tauolla.

Lehti kritisoi Gatesin tapaa kahlita kilpailua ja esitteli suomalaista mallia ja kirjaani, joka suosi verkottuvaa taloutta. Rupert Murdoch on hyvin verkottuvan yhteiskunnan esitaistelija. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa. Siitä hetkestä Bill Gates alkoi köyhtyä eikä hän ole enää maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Nokian osakkeen arvo alkoi laskea jo aikaisemmin.

Televisiossa Murdockin Fox on Yhdysvaltain johtavia televisioyhtiöitä ja brittien BSkyB:stä Murdock omistaa valtaosan siinä missä vaikkapa Sky Italia kanavasta. Kun katselimme Titanicia tai Avataria annoimme ropomme Hollywood -studiolle, jonka omistaa Murdockin konserni 20th Century Fox. Kun luemme HarperCollinsin kustantamia kirjoja, tai olemme sen renkejä kirjailijoina, hengenlahjamme omistaa Murdock. Sosiaalisen median MySpace jäi hieman Facebookin jalkoihin, mutta Murdock senkin omistaa. Netissä surffaillessamme olemme tekemisissä Rupert Murdochin kanssa, halusimme tai emme.

Yhteiskuntapoliittinen osaaja

Murdockin ei ole tarvis murtautua hakkeroimaan kotisivuillemme. Hän tekee kotisivumme halutessaan, ja ohjaa sitä viestintää, jota siirrämme sivullemme lukien hänen kirjojaan, lehtiään tai seuraten hänen kanaviaan, nettiviestintäänsä. Hän ymmärtää kyllä mitä tarkoittaa sosiaalisen median paradigma, talous ja markkinointi sekä symboli-innovaatiot kulttuurien välillä.

Murdockin kaltaisen ihmisen ja hänen konsernijohtajiensa tapa toimia ja ajatella ei ole lainkaan samankaltainen kuin hänen toimittajiensa. Kun Murdock lopettaa yhden nimekkäimmistä lehdistään, hän kyllä herättää sen myös halutessaan henkiin uudella nimellä ja palvellen niitä 2,5 miljoonaa lukijaa, joita The News of the Journal palveli.

Oikeammin siitä tulee aiempaa hieman kyvykkäämpi ja aikaansa sopivampi mediaväline. Tarvittaessa sen rakentamisessa avustaa konsernia juuri se brittien hallitus, jonka poliittinen rakennelma on Murdochin käsialaa. Murdoch sai koulutuksensa politiikkaan jo varhain nuorena miehenä oman puolueensa kautta hieman Timo Soinin tapaan. Yhteiskunnan toimivaan ytimeen ei “mennä”, sinne synnytään tai kutsutaan. Verkottuvassa yhteiskunnassa se tapahtuu Murdochin tapaan.

Kasvun vuosikymmenen lapsia

Elämme mediayhteiskunnassa, jossa valta on siirtynyt medioillemme. Erityisen vahvana se näkyy vanhan imperiumin sisällä Britanniassa, jossa rakenteet ovat Murdochin kaltaista korporaation rakentajaa suosivia. Hieman samaa edustaa Italiassa pääministeri Silvio Berlusconi. Ero näiden kahden mediamogulin välillä syntyi vasta 1990-luvun murroskulttuurissa. Berlusconi jäi silloin maineensa vangiksi ja paikka ajattomaan ja pakattomaan yhteiskuntaan jäi lunastamatta. Italian ongelmat alkoivat tästä hetkestä ja jatkuvat kreikkalaisena draamana ja tragediana.

Berlusconista pelkästään suomalainen Wikipedia tarjoaa tietoa, joka on ikään kuin hänen itsensä ojentamaa medioille ja kertoo suuresta johtajasta, Il Duce -tyyppisestä Benetito Mussolinin kaltaisesta hahmosta. Sellainen sopii Italiaan, mutta ei Skandinaviaan, ei briteille saati Yhdysvaltojen ja Kiinan markkinoille. Berlusconi siirtyi 2000-luvun uuteen ajattomaan ja paikattomaan maailmaan 1990-luvun eväin.

Derlusconi syntyi yläluokan perheessä Milanossa, opiskeli lakia Milanon yliopistossa ja menestyi hyvin opinnoissaan. Onnea oli myös avioliitossa ja ensimmäisessä omakotitaloprojektissa sekä jatkossa Telemilano -kaapelikanava hankkeessa, josta kasvoi mediaimperiumin ydin Mediaset.

Mediaan erikoistunut Fininvest kokosi 1970-luvulla holdingiin 150 mediayhtiötä. Kasvun vuosikymmen oli otollista aikaa niin Berlusconille kuin Murdocille. Berlusconille jopa Murdocia menestyksekkäämpi, onnekkaampi.

1930-luvun lapsia

Mikä yhdistää kahta mediamogulia toisiinsa? Mitä yhteistä on media-aikamme kahdella liki maailman kymmenen vaikutusvaltaisimman miehen joukkoon kohonneella Murdockilla ja Berlusconilla?

Molemmat miljardöörit syntyivät samalla vuosikymmenellä, Rupert Murdoch vain viisi vuotta ennen Silvio Berlusconia. Molemmat käynnistivät uransa varsin pienin panoksin ja jo aiemmin kuvaamallani 1960-luvulla, jonka tausta oli sodan jälkeisessä maneerien 1950-luvussa.

Kumpikin miljardööri oli syntynyt 1930-luvulla ja varjeltui maailman sodilta ja oli toisen maailmansodan aikaan liian nuori palvellakseen asevelvollisena ja riittävän iäkäs ymmärtääkseen pysyä hengissä ja rakentaakseen jo tulevaisuuttaan sodan jälkeisessä Australiassa ja Italiassa. Kasvun vuosikymmen oli molemmille otollinen ja helppo vaurauden antaja. Perhe ja vaimo, suku, tuki siinä missä koko lähiyhteisö ja ympäristö Murdochin ja Berlusconin ponnisteluja.

Emävalehtelijan aivot

Narsismi ja sen häiriöt pysyivät kurissa, oma maa ja kansa piti itseään rehellisimpänä maailmassa. Vaimon oli viisasta pitää miehen syrjähypyt omana tietonaan, naisen itsesuggestio, itsepetos, suojeli perhettä ja huijarin työkalupakkiin kuului puolitotuudet, kyky käyttää hyödyllisiä taitojaan, liioitella, johtaa harhaan valehtelematta luottaen väistelyyn, jossa kohteliaisuus oli totuutta tärkeäpää.

Emävalehtelijan aivoissa etuotsalohkossa oli aivojen moraali- ja kontrollikeskuksessa paljon vähemmän harmaata ainetta kuin valehtelijoille tyypillistä valkoista massaa, tietoa siirtävää hermohaarakkeista kudosta. Tuolloin 1970-luvulla tarvittiin enemmän, ekstra-annos, aivoja virittävää valkoista ainesta kuin tietoa prosessoivaa harmaata ainesta. Evoluutio suosi Murdochia ja Berlusconia, mutta sitäkin tärkeämpää oli lähiympäristön sietokyky. Sen sietokyky oli kasvanut sodan aikana ja siitä toivuttaessa.

Ensimmäinen avioliitto loi perustan

Murdoch aloitti yhdellä sanomalehdellä ja Berlusconi milanolaisella rakennushankkeella, jonka arvo nousi hänestä riippumattomasta onnenkantamoisesta moninkertaiseksi. Onnea oli matkassa myös Murdochilla, jonka poliittinen toiminta oli aktiivista. Laajeneva lehti sekä sen mediaympäristö tuki oikeaa poliittista suuntausta niin Australiassa kuin myöhemmin Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Murdoch meni naimisiin ensin kauppa-apulaisen ja lentoemännän kanssa, myöhemmin, jo valmiiksi vaurastuttuaan, toimittajan ja skotlantilaisen katolisen Anna Torvin kanssa. Tuolloin elettiin jo 1960-luvun loppua ja kasvun ja uusiutumisen vuosikymmeneksi kuvaamani 1970-luvun alkua. Murdoch oli silloin jo keski-ikäinen mies ja alansa arvostettu ammattilainen myös kansainvälisesti.

Vaurastumista tukeva liitto

Uusi vuosikymmen suosi hyvän pohjan rakentanutta ja uuden avioliiton solminutta vaurastunutta Rupert Murdochia niin Britanniassa kuin myöhemmin kultaisen vuosikymmenen alkaessa Yhdysvalloissa.

Murdoch hankki ja perusti nousun ja kasvun vuosikymmenellä uusia lehtiä Australiassa ja kultaisen 1980 -luvun alkaessa laajensi News Corporationia Ison Britanniaan. Hän perusti Fox Brodcasting Companyn vuonna 1986 ja nousi maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Forbes -lehden listalla hän oli vuosi sitten kolmastoista. Oikeasti hän oli ja on huomattavasti ylempänä olkoonkin, että mittaaminen on kovin subjektiivista. Vaimoja haastatellen siitä saisi oikeamman kuvan ja lapsilta liiankin hyvän. Maailman vaikutusvaltaisin mies ei ole sitä välttämättä lähiyhteisössä saati perhepiirissä. Joku saattaisi pitää heitä jopa hylkiöinä.

Silvio Berlusconin ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä, ja ura oli edennyt jo pitkälle toisen avioliiton alkaessa kultaisen vuosikymmenen lopulla käynnistyneestä suhteesta näyttelijätär Veronica Larion kanssa. Häät olivat jo suuri mediatapahtuma ja Berlusconiin viitattiin jo aikoja nimellä “Cavaliere”, ritari.

Asuinalueitten rakennuttaja oli saanut italialaisen ritarikunnan kunniamerkin jo kasvun vuosikymmenellä 1970-luvulla ja osasi uusiutua mediayhteiskunnan suuntaan kultaisella vuosikymmenellä sinne varallisuutensa sijoittaen. Cavaliere alkoi hurmata ympäristöään ja laajentaa reviiriään median suuntaan.

Rupert Murdoch menetteli samoin hyvästellessään Australian ja hankkiessaan Yhdysvaltain kansalaisuuden saaden samalla oikeuden omistaa televisioasemia. Murdoch tiesi kaiken aikaa mitä teki ja miksi, koko elämä oli mediamogulilla kalkyloitua ja monen kokemana tylsää.

Tässä hän poikkesi Berlusconin tavasta edetä, joskin ero oli vain pieni ja syntyi persoonallisista toimintatavoista, arjen pienistä rutiineista. Australia ja Italia ovat kasvuympäristönä sittenkin kovin erilaisia. Sen sijaan molemmat olivat oman vuosikymmenensä oloisia ja näköisiä sekä toimiva sen ehdoilla. Mitään mission rakentavaa visioivaa erityislahjakuutta ei ollut näkyvissä. Sellainen ei olisi tuonut tarvittavia pikavoittoja.

Miljardööreissä on eroja

Öljylähteiden hankinta ja omistaminen poikkeaa mediakonsernin omistajan tavasta elää ja vaurastua. Mediayhteiskunta edellyttää hyviä poliittisia suhteita ja yhteiskunnallista ymmärrystä, sosiaalisia taitoja ja visioivaa näkemystä ainakin hetken oivalluksina.

Öljy on ja pysyy samoilla geologisilla alueilla ja siirtyy globaaliin kauppaan suhdanteilla, jossa mukana on vähemmän sosiaalista dynamiikkaa. Luonnonvarojen ympärillä käytävä kauppa poikkeaa viestinnästä ja reaaliaikainen edellyttää aina viimeisintä tietoa. Innovaatio ja sen diffuusio tulevat mukaan vasta jalostusvaiheessa ja sielläkin vaatimattomana verrattuna sosiaalisen median asettamaan haasteeseen sähköisissä medioissamme.

Murdoch ja Berlusconi olivat henkilöinä lahjakkaita ja poikkeuksellisen mentaalisen älyn hankkineita vaikuttajia. Näin kolmas avioliitto syntyi jo vaiheessa, jolloin riikinkukon ja keikarin vuosista sekä leijonan iästä on aikaa, käärmeen vuodet ovat takana ja edessä on kamelin elämä aavikolla kulkien ja uutta tankkauspaikkaa hakien hyvin turvatussa elämässä ja palmujen varjoisassa katveessa viihtyen tarvittaessa.

Keidaspaikat Berlusconille ja Murdochille tulevat vastaan kolmannessa avioliitossa yhä harvemmin ja jättiläiset lähestyvät apinan ikäänsä, jossa molemmat taistelevat yhtäällä terveytensä ja toisaalla hajoavan imperiuminsa juurella. Berlusconin kohtalona on velkaantunut valtiontalous ja oikeustaistelut, Murdochin kohtalona ovat vararikon tekevät perinteiset printtimediat ja sijoitusten vaikea siirtäminen tuottavaan bisnekseen sähköisen median globaaleilla markkinoilla. Rakkaus mediaan rakoilee sijoitusten siirtyessä muuhun kuin viestintään.

Molemmat vanhenevat miehet elävät konfliktien täyttämässä maailmassa, jossa elämä alkaa muistuttaa lohdutonta taistelutannerta. Kaikkea on rajallisesti ja kaikesta on taisteltava; rahasta, arvonannosta, rakkaudesta, luottamuksesta, terveydestä, kaikki on kaupan ja ostettavissa.

Tiet erkanivat 1990-luvulla

Kun 1990 -luku murrosyhteiskuntana käynnistyi, mediamogulit hakivat uutta paikkaa yhteiskunnassamme, ja Berlusconi siirtyi puhtaasti politiikkaan yhdistäen sopimattomasti kolme vallankäyttäjää toisiinsa ja pyrkien isänsä tapaan saamaan myös oikeuslaitoksen osaksi neljättä valtiomahtiaan, mediaa. Berlusconin isän ura kaatui mafiasuhteisiin ja tästä syntyi Silvio Berlusconin elinikäinen trauma.

Sen sijaan Murdoch muutti oman 1970-luvun roomalaiskatolisen ritarinarvonsa kiinalaiseen avioliittoon heti ajattoman ja paikattoman vuosikymmenen alussa vuonna 2001. Murdoch oli silloin 70 -vuotias ja jo maailman muutaman vaikutusvaltaisimman miehen joukossa. Murdoch oli pohtinut siirtoaan jo kauan.

Liitto syntyi 17 päivää sen jälkeen kun katolinen avioliitto Daily Telegraphin toimittajan kanssa oli päättynyt. Siinä oli hieman samaa rohkeutta kuin Nokian liitolla kohti Yhdysvaltoja, mutta nyt ilmansuunta oli ehdottomasti oikea, 30-vuotias Wendy Dening on synnyttänyt avioliitosta Rupert Murdochille kaksi lasta.

Maineensa vanki

Tässä viisi vuotta nuorempi Silvio Berlusconi jää selvästi jälkeen Murdochista ja elää väärässä ajassa, pysähtyneessä 1990-luvun unelmassaan. Italia, Milano ja Eurooppa ei ole tarjonnut hänelle sellaista näköalapaikkaa kuin mediamogulina eläneelle ja politiikasta, sen ytimestä, poissa pysyneelle Rupert Murdochille, joka toimii kaiken aikaa pitäen brittipoliitikot taskussaan, eikä moiti Yhdysvaltain johtoa liian ruskettuneiksi, suomalaisia kirkkoja Jumalalle, Il Duchelle, sopimattomiksi.

Bersluconin näkökulma lainlaatijana on toinen kuin Murdochin ja hänen kykynsä vaikuttaa omaan ja muiden elämään on nyt ahtaalla ja loppumassa, kun se Murdochilla on parhaimmillaan ja jatkuu vielä yli vuosikymmenen. Murdoch ei ole Berlusconin pateettisen elämän vanki ja osaa suhteuttaa yksityisen ja yleisen, ei sotke tarustoa ja kertomuksia, mytologista mainetta ja arkielämän todellisuutta.

Suomalaiset eivät puutu hänen elämäänsä ja kerro omia ehtojaan miten kirkkoja jatkossa rakennetaan, eläkkeitä maksetaan ja kenen ehdoilla valtion omaisuutta hoidetaan sen jälkeen, kun omaisuus on pantattu körttikansan vaatimuksesta ja heidän edustajansa toimesta Etelä-Savon ja samalla kai koko globaalin maailman suurimman puukirkon katveessa asuen, joko Siilinjärvellä tai Mikkelissä syntyen, kokkolalaisen Antti Chydeniuksen opeilla maailmaa Kreikassa parantaen.

2000-luku ja ajattoman ajan alku

Kirjoitin jo vuosikymmenen vaihtuessa 2000-luvusta ja sen merkittävimmistä tapahtumista. Vuosituhannen vaihtumistahan odotettiin jännityksellä. Suurimmat pelot kohdistuivat tietokoneisiimme: ymmärtävätkö koneet ollenkaan siirtymää? Tietotekniikka ja tiedonsiirtojärjestelmät olivat jo kehittyneet liki reaaliaikaiseen ja paikasta piittaamattomaan telepaattiseen tapaan manipuloida vanhaa maailmaamme.

Surun vuosikymmen

Tietojärjestelmämme eivät toki romahtaneet vuosituhannen vaihtuessa. Välitön tiedonvälitys oli läsnä kaikissa vuosikymmenen uutisissa ja näistä mieleenpainuvimmat olivat terroristien ohjaamien koneiden iskeytymien WTC:n torneihin 11.9. 2001. Ihmiset ympäri maailma tiesivät sen, mitä ihmiset torneissa ja pelastajat New Yorkin kaduilla eivät tienneet.

Internetin mahti näkyi myös tsunamin iskiessä tapaninpäivänä 2004 Intian valtamerellä Etelä-Aasian ja Kaukoidän rannikoilla, 300 000 ihmistä menehtyi. Tieto tsunamista ja sen vaatimista uhreista levisi epävirallisia reittejä myös Suomeen ennen viranomaistiedotusta. Sain myös itse tietoja onnettomuudesta ja menehtyneistä oululaisista ystävistäni internetin kautta pian onnettomuuden jälkeen. Suru levisi Suomeen hiljaisena kuten niin monesti aiemmin. Suomi osasi virtuaalisen suremisen ja yksin surijan lahja on suureksi kasvavien puiden ainut tapa kasvaa.

Netti mahdollisti myös kääntöpuolella ikävät uutiset. Sellaisia Suomessa oli Myrmannin pommi-isku ja siihen syyllistyneen nuorukaisen yhteydet erilaisille pommikeskustelupalstoille. Verkkoyhteisö selvitti samalla hetkessä, kuka oli iskun takana. Vastaavasti Jokelan ja Kauhajoen kouluampujat varoittivat teoistaan ennalta internetissä. Suomi jatkoi suremistaan.

Naamakirjat ja visertäjät

“Tavallinen kansa” alkoi osallistua verkkoyhteisöihin vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Kun vuosikymmenen alussa opiskelijafoorumilla käynnistynyt Facebook avattiin yleiseen käyttöön, sähköistyi ihmisten reaaliaikainen kommunikaatio hetkessä, ja se imi mukaansa lopulta kaikki median käyttämät tekniset välineet. Syntyi määrätön määrä uusia symboleja ja niiden käyttäjiä. Joku pelkäsi jopa kielemme puolesta, turhaan. Suomen kieli on lopulta suuri ja yhtenäinen, vahvan kulttuurin ja kirjallisuuden perusta. Ei se mihinkään katoa, päinvastoin, rikastuu ja vahvistuu globalisaatiossa.

Rajanveto yleisen ja yksityisen tiedonvälityksen välillä hämärtyi ja katosi lopulta kokonaan. Suomessa pääministeri Vanhanen pyrki vielä puolustamaan yksityisyydensuojaansa oikeudessa. Vastassa oli nettideittipalvelun kautta hankittu naisystävä ja hänen julkaisemansa kirja. Se oli tapahtumana tärkeämpi kuin tuppilautasekoilut ja vaalirahat. Matti Vanhanen jäi historiaan sankarina, joka vei romantiikan käräjille. Sekin on hyvin suomalainen tapa.

Pandemiasta tosi- TV:n pudotuspeleihin

Vastaavasti Yhdysvallissa valittiin ensimmäinen sosiaalisen median ja internetin liki globaalisti valtion päämieheksi huutama Barack Obama ensimmäiselle virkaudelleen. Hänen ihonvärinsä oli toissijainen asia, jos asia lainkaan. Netti toimi myös viruksia nopeammin pyrittäessä pysäyttämään pandemioiksi muuten leviävät epidemiat ja niiden uhkakuvat muuttuivat perinteisessä mediassa turhankin näkyviksi. Näin kävi lintuinfluenssan kohdalla, mutta sikainfluenssan taltuttamisessa varovaisuus oli varmasti myös viisautta.

Populaarikulttuurissa netti toi mukanaan tosielämää kuvaavat pudotuspelit ja tosi-TV sarjat. Lyhytaikaista julkisuutta tavoittelevat ihmiset olivat ajan tuote. Samalla syntyi käsite, joka kuvasi ajan egoismia ja narsistisia häiriöitä, minulle tässä ja nyt -syndrooma. Tässä raja-aitoja rikottiin vanhaan tapaan ja Suomessa parhaiten onnistui uusi Tuntematon Sotilas -tulkinta sekä poliittinen satiirimme. Poliitikot alkoivat seurata omaa kuvaansa satiireista sekä muuttua sen oloisiksi ja näköisiksi.

Politiikka joutui vuosikymmenen jälkeen ottaman kantaa moraaliin, eettisiin arvokysymyksiin ja “maan tapaan”, puolueiden tapaan hankkia vaalirahoitustaan, sekä aiemmin käynnistyneeseen 2000-luvun Yhdysvalloista lähteneeseen finanssikriisiin.

Hyvä, paha globalisaatio ja euro

Globalisaatiosta mellakoitiin Göteborgissa vuonna 2001 ja kymmenen vuotta myöhemmin emme tienneet kummat olivat lopulta oikeassa, sen puolesta puhujatko vaiko vastustajat ja kehittyvien talouksien asianhoitajat. Argumentit kun puhuivat globalisaation edistäneen juuri kehitysmaiden taloutta huimin hyppäyksin ja kiinalaiset toimivat Afrikassa aivan omin säännöin ihmisoikeuksien loukkauksista kyselemättä. Protektionismista ja nationalismista alkoivat puhua tahot, jotka olivat ennen puhuneet globalisaation puolesta.

Suomeen tulivat käsitteet eristäminen ja kapselointi ja sillä tarkoitettiin kiusattujen ihmisten sijasta nyt Kreikkaa, Portugalia ja Irlantia. Kun valuuttaunioni rakennettiin pelkän unelman pohjalla, ilman talousunionia, se johti Välimeren maat hätätilaan.

Ilmiö kertoi europoliitikkojen raukkamaisesta pelkuruudesta, epäpätevyydestä ja harkintakyvyn puutteesta. Ongelmien kieltäminen oli epä-älyllistä jargoniaa ja sitä jatkui vuosikaudet. Valuuttaunioni ilman talousunionia oli mahdoton ja eliitti halusi paeta ikävää kriisiä kohti liittovaltiota. Tähän eurooppalaiset eivät olleet antaneet juridista oikeutusta poliitikoilleen ja Suomessa käytiin “jytkyvaalit”.

Ennen vaaleja perinteinen mediamme kertoi, kuinka kyseessä on 1970-luvun vennamolaisesta populismista. Perussuomalaisia äänestäneet leimattiin epäihmisiksi eliitin toimesta. Vaalien jälkeen äänestäjät olivat joko impivaaralaisia maalaisia tai äärioikeistolaisia fasisteja ja rasisteja. Jos puolue olisi osallistunut hallitukseen, se olisi tuomittu takinkääntäjänä, ja kun puolue ei voinut hyväksyä hallituksen EU-politiikkaa, se katsottiin vastuun pakoilijaksi. Perinteinen media muistutti 1970-luvun mediaamme, ei toki sen lukijat sosiaalisen median käyttäjinä.

Eurooppaa joutui euromaita kohdanneeseen Irlannin, Kreikan ja Portugalin rahoitusongelmiin ja omat vaalimme odottivat vuoden 2011 kevättä. Koko vuosi 2011 oli ollut suurten internetuutisten aikaa, jossa mukana oli niin luonnonkatastrofeja kuin islamilaisten maiden kansannousuja Euroopan naapurissa. Maailman kirjat olivat sekaisin. Suomessa vanha poliittinen eliitti, konsensuspolitiikka ja puolueinstituutio eli syvässä kriisissä.

Sosiaalisen median talous

Mistä tämä kaikki alkoi? Miten on mahdollista, että maaliman kirjat menivät sekaisin vuoden 2011 alussa? Mitä oli tapahtunut aiemmin sotiemme jälkeen 1950-1980-luvuilla ja miten tämä kaikki kulminoitui 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä? Miksi kaikki tämä muistutti niin tutulla tavalla kertomusta 1920- ja 1930-luvusta? Miksi “Arktinen Babylon” kulminoitui vuoteen 2011?

Vuosikymmenen suurimpia keskustelun aiheita olivat ilmastonmuutos, terrorismi, Irakin sota, liikakansoitus ja 2000 -vuosikymmenen lopun finanssikriisi. Olimme asuttaneet planeettaamme jo vuosituhansia, ehkä liki 100 000 vuotta, mutta vasta 1900 -luvulla aloimme todella ottaa sen haltuumme, moninkertaistaa lukumäärämme ja samalla hankkia välineitä, jotka olivat muuttamassa kaikki vanhat käsityksemme tiedon kulussa ja teknologiassa, ihmisen tavassa hankkia tietoa ja käsitellä sitä pienen yhteisönsä sisällä ja samaan aikaan globaalissa virtuaalitodellisuudessa.

Nämä kaksi asiaa eivät olleet enää samaa todellisuutta ja se vaivasi tulkitsijoitamme. Kumpi oli todellisempi; lähiyhteisön kertoma kuvitteellinen “miltä maailma näyttää” -todellisuus vaiko miljoonien viestimä globaali viestintä ja sen välittämä todellisuus.

Yhden miehen studio

Kun Pekingin olympialaiset käynnistettiin seurasin niitä suorana lähetyksenä sekä perinteistä mediaa käyttäen televisiosta, että internetin välityksellä ja ystävieni kuvatessa tapahtumaa sekä katsomosta että osallistuen suomalaisen urheilijajoukon kulkueeseen stadionilla. Tällaiseen reaaliaikaiseen raportointiin kykeni kuka tahansa ja osana sosiaalista mediaa sinne samalla tietonsa siirtäen.

Kesken tämän kokeilun sain uutisen Georgiasta, jossa venäläiset panssarit olivat osallistumassa olympialaisten avajaisiin liki perinteiseen tapaan rauhoittaen uhkaavasta konfliktista. Olin raportoinut tästä venäläisestä tavasta jo 1980-luvulla Georgiassa vieraillessani. Venäjä otti YK -joukkojen tapaan poliittisen vastuun kansakuntien välisistä sisäisistä riidoista ne ennalta ehkäisten.

Reaaliaikainen viestini avajaisista sai uuden käänteen ja artikkeli uuden otsikon. Se syntyi odottamatta ja puhtaasti sattumalta. Kaukaasia oli tullut minulle tutuksi jo vuosikymmenten varrella ja minulla oli siellä tuttuja, jotka olivat myös osa sosiaalista verkostoani, globaalista sosiaalista mediaa. Samalla tunsin maantieteilijänä alueen geopoliittisen kireyden ja taustan vuosikymmenten takaa. Sosiaalinen media taas mahdollisti tiedon saannin mistä tahansa maailman kolkasta. Omat tutkimukseni ja tutkimusverkostoni, -tutkimusaineistot, ulottuivat yli 30 miljoonaan blogiin jo 2000-luvun puolivälissä.

Sosiaalisen median paradigma

Suomalainen media reagoi uutiseen myöhässä reaaliaikaisesta ja omituisella painotuksella, suomalaisella. Sama koski ulkoministeriötä ja oikaisu tuli vasta paljon myöhemmin. Ensimmäinen reaktio ei ole aina oikea ja luotettavin tieto syntyy juuri paikan päällä asuen ja eläen. Näin käsite sosiaalisen median paradigmasta ja uudesta mediayhteiskunnasta sekä sen taloudesta ja sosiaalisista rakenteista alkoi syventyä Suomessa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Tuo aika oli Suomessa murroskulttuuria, mutta jo selvästi havaittavissa ja osa nuorison käyttämää luonnollista tiedonhankintaa toimintaympäristöstään. Vuoteen 2010 tultaessa liki kaikilla kansanedustajillamme oli toki facebook ja twitter sekä tapa päivittää kotisivunsa blokin kautta ja moni teki sen moitteettomasti, mutta kaikki eivät lainkaan. Ero kansanedustajienkin välillä oli hyvin suuri.

Bloggerit olivat merkittävä osa tiedon hankintaa ja Wikipediaa pidettiin sitäkin reaaliaikaisesti yhteisön tiedonlähteenä siinä missä Wikileaks jakoi salaisia poliittisia ja muita dokumentteja. Avoin yhteiskunta haki rajojaan ja siinä oli vielä suuria kulttuurisia ja yhteiskunnallisia eroja.

Innovaatioiden ja niiden leviämisen, diffuusion, näkökulmasta tärkein leviäjä oli nyt symbolinen ja kulttuurinen prosessi ja se ohitti tekniset ja taloudelliset innovaatiot. Samalla reaaliaikaisuus teki uudesta ilmiöstä paikkaan ja aikaan sitomattoman ja se hämmensi tulkitsijoita sekä teki analysoinnista hankalan ja työlään, ammattitaitoa vaativan prosessin. Näin 2000 -vuosikymmen oli vuosikymmen, jonka alkua ei voi enää rajata eikä sen loppua osoittaa.

Ajankohtainen Einstein

Kun sata vuotta täyttänyt Einsteinin suhteellisuus tuli elämäämme konkreettisena todellisuutena, newtonilainen maailmankuva väistyi. Terrorismin vastainen sota sai aikaan tulosta, Saddam Hussein telotettiin siinä missä Al-Quaidan johtaja Osama bin Laden.

Sosiaalinen media vei islamilaiset valtiot kohti portaittain etenevää kansannousua ja pelot läntisen kulttuurin ja islamilaisen kulttuurin törmäyksestä olivat liioiteltuja, 1980-luvulla syntyneitä, jolloin sosiaalinen media ja internet olivat tuntemattomia. Toki terroristit iskivät vielä Madridissa 2004, Lontoossa 2005 ja Mumbaissa 2006.

Eurooppa yhdentyi

Euroopan unionin laajeneminen jatkui vuonna 2004 12 maalla: uudet jäsenmaat olivat
Puola, Slovakia, Tsekki, Unkari, Latvia, Liettua, Viro, Slovenia, Kypros ja Malta. Vuonna 2007 jäseniksi hyväksyttiin Bulgaria ja Romania. Näin jäsenmaiden joukkoon oli tullut suuri määrä aiemmin maatalousvaltaisia Itä-Euroopan blokkiin kuuluneita Varsovan liiton jäseniä.

Baltian maiden tulo yhteiseen unioniin oli luonnollisesti Suomen näkökulmasta mieluisin. Samalla joulukuussa 2009 tuli voimaan uusi Lissabonin perussopimus ja Herman Van Rompuy valittiin unionin ensimmäiseksi presidentiksi.

Venäjä puuttui Georgian sisäiseen konfliktiin ja Etelä-Ossetian sota alkoi samalla kun Kaukasuksella Tsetsenian konflikti osoitti jo laantumisen merkkejä. Lähi-Idässä levottomuudet jatkuivat läpi koko vuosikymmenen ja kärjistyivät Gazan sotaan 2009.

Afrikassa sisällissodat jatkuivat ja murheellisin oli Darfurin konflikti, jossa menehtyi lähes puli miljoonaa ihmistä. Uutisotsikoihin näkyvimmin ylsivät Tsad, Keski-Afrikka sekä Somalia, jonka sotaan myös Etiopia osallistui.

Kiina sisään Eurooppa ulos

Vuosituhannen alun suurin uutinen oli kuitenkin Kiinan kohoaminen Yhdysvaltain rinnalle talousmahtina. Kun Kiinan valuuttavaranto vuosikymmenen alussa oli alle 100 miljardia dollaria, kymmenen vuotta myöhemmin se oli 2300 miljardia dollaria.

Samaan aikaan Yhdysvalloista tuli maailman velkaisin valtio ja Kiinasta vastaavasti maailman suurin investoija. Yli neljäsosa Yhdysvaltain valtionvelasta päätyi kiinalaisten haltuun.

Euroopan unioni otti käyttöön vuonna 2002 yhteisen valuutan euron, joka syrjäytti 12 valtion kansalliset valuutat mukana myös Suomen markka siinä missä Ranskan frangi ja Saksan markka. Myöhemmin valuutta-alueeseen liittyivät myös Slovenia, Kypros, Malta ja Slovakia.

Finanssijärjestelmä romahti

Syksyllä 2008 kansainvälinen finanssijärjestelmä romahti ja tästä oli varoiteltu myös Suomessa hyvissä ajoin. Teollisuustuotanto ja kansantulo laskivat teollisuusmaissa 1930-luvun suuren laman malliin ja Yhdysvallat joutui tukemaan pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja suuria teollisuusyrityksiään.

Vuotta aiemmin globaalia taloutta koetteli öljykriisi ja samalla alkoi kansainvälinen ruokakriisi ja ruoalla keinottelu. Kriisissä ruuan hinta nousi korkeimmalle 30 vuoteen ja ruokamellakoita syntyi lähes 40 valtiossa.

Ruokakriisi

Öljyn hinnan ja biopolttoaineiden lasku pudottivat ruuan hinnan vuonna 2009 mutta samalla saatiin synkkä varoitus vähenevistä luonnonvaroistamme ja ilmastomuutoksen tuhoista ympäri maailmaa. Puutetta on viljelymaasta, vedestä, lannoitteista, osaamisesta ja viime kädessä myös oikein ohjatusta elintarviketuotannon suuntaamisesta ja kulutuksesta.

Väheneviä luonnonvarojamme on voitava käyttää humanitaarisesti oikein ja hyväksyttävällä tavalla. Tämä koskee myös meriä trooppisten alueiden rinnalla ja meillä pohjolassa jatkossa etenkin arktisia alueitamme ja Itämerta.

Ilmastomuutos ja luonnonkatastrofit

Ilmastomuutos ilmoitti itsestään Yhdysvaltain New Orleansissa, jossa Hurrikaani Katariinan jäljet vuodelta 2005 näkyvät vielä tänä päivänäkin. Japanin valtava tsunamionnettomuus keväällä 2011 vei meidät pohtimaan uudelleen myös ydinvoiman käyttöä ja ensimmäisten joukossa reagoi Saksa.

Haitin maanjäristys järkytti suomalaisia vuonna 2010 ja mukana olivat myös yksittäiset perheet ja apu kohdistettiin maailman köyhimmän talouden tukemiseen käyttäen internetin apua ja kummiperheitämme, heidän lapsiaan. Haitissa netin käyttäjät ovat pääsääntöisesti hyvin nuoria. Pohjois-Afrikassa vastaavasti nettinuoriso on sielläkin paljon meitä nuorempaa ja nuoret ovat työttömiä siinä missä lähes puolet Espanjan nuorista.

Tämä sukupolvien välinen ero tulee harvoin esille eikä siihen kiinnitetä riittävää huomiota. Sukupuolten väliset kulttuuriset erot sen sijaan pystytään jo ymmärtämään. Islamilaisissa valtioissa kansannousuja ja vallankumouksia eivät tee vanhukset.

Sinisilmäisyys katosi

Suomalainen sinisilmäisyys alkoi kadota vuosikymmenen myötä ja samalla muutokset omassa poliittisessa järjestelmässämme horjuivat nekin. Euroalueen kriisi sai kansalaiset aktivoitumaan ja kevään 2011 vaalit muistuttivat kuinka arvot ja poliittinen uskottavuus olivat palanneet vanhan marinadin ja konsensuspolitiikan sisälle.

Kun kirjoitan tätä tekstiä perussuomalaiset ovat gallupeissa Suomen suurin puolue ja sixpackiksi kutsuttu kuuden puolueen hallitus pyrkii löytämään yhteistä ratkaisua Kreikan tukemiseen, mutta ei enää ilman vakuuksia.

Samalla pelkäämme kuinka Portugal selviää veloistaan ja miten muut Välimeren maat onnistuvat vakauttamaan taloutensa. Suomalaisten muistissa on oma kriisimme ja 1990-luvun alun matokuuri ja siitä selviäminen.

Pelikonsolit ja todellisuuden pako

Viihde ja kulttuuri, urheilu tuottivat uusina niminä tenniksen supertähdet, Michael Phelpsin uimarina sekä Berliinin ja Pekingin pikajuoksun ihmemiehen Usain Boltin. Formuloissa Michael Schumacher voitti viisi mestaruutta aiempien mestaruuksiensa jatkoksi, mutta suomalaiset tähdet alkoivat hiipua Kimi Räikkösen mestaruuden jälkeen. Kiinnostus formuloihin oli vähenemässä ja haettiin jotain uutta. Doping käräjöinti kulminoitui Mika Myllylän kuolemaan heinäkuussa 2011.

Uusi kansakunnan viihdyttäjä löytyi etenkin lukuisten innovatiivisten pelikonsolien maailmasta, vuosikymmenen lopussa markkinoitiin jo seitsemännen sukupolven uutuuksia. Syntyi suosittuja myös riippuvuuksia aiheuttavia massiivisia nettiroolipelejä.

Soitto- ja karaokepelit keräsivät nekin huomiota ja Nokian kompastukseksi muodostuivat uudet helppokäyttöiset älypuhelimet.

Elettiin uutta superherooista aikaa, jossa elokuvien sankareina olivat Hämähäkkimies, Daredevil, Elektra, Fantastic Four, Tuomari ja Hulk sekä Matrix -elokuvien jatko-osat. Taru sormusten herrasta -trilogia ja Harry Potter tahkosivat tuottajilleen miljoonia. Pirates of the Caribbean -sarja oli vuosikymmenen suosituimpia.

Aika oli erikoistehosteitten ja animoidut elokuvat tehtiin kokonaan tietokoneella Ice Age of Shrek -tapaan. Iäkkäämmille tarjottiin vielä Daniel Craigin tähdittämää James Bondia ja Indiana Jones saatiin mukaan vielä eläkepäivillään viimeisimpään seikkailuunsa.

Eloon jäävät ja elossa pitävät tapahtumat

Moni muistaa menneen vuosikymmenen Bushin perheestä tai Barack Obamasta, Vladimir Putinista ja Dimitri Medvedevistä, Gerhard Schröderistä ja Angela Merkelistä, Romano Prodista ja Jose Manuel Barrososta. Varmaan myös Tony Blairista, Gordon Brownista ja miksei YK:n pääsihteereistä.

Varmaa on, että poplaulaja Micheal Jacksonin kuolema kosketti monia, Fidel Castron kuihtuneet kasvot, Puolan presidentin Lech Kaczynskin traaginen lento-onnettomuus, Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus, joka piti turkkilaisia vieraitani Suomessa ylimääräisen viikon keväällä 2010. Tarja Halosen valinta presidentiksi vuonna 2000 oli merkittävä suomalainen merkkipaalu siinä missä presidentti Martti Ahtisaaren teot ja Nobelin palkinto.

Tulin itse vuosikymmenen aikana kahteen otteeseen isoisäksi ja pidän sitä omalla kohdallani ylivoimaisesti kirkkaimpana saavutuksenani, ilon ja onnen lähteenä, vaikka oma osuuteni siinä olisikin ollut vähäinen. Vähäinen se oli toki myös oman syntymäni järjestelyissä kuusi vuosikymmentä aiemmin. Ajalle tyypillistä oli kuitenkin kuvata miljardien siittiöiden huimaa taistelua kohti munasolua ja sen tuloksena ainutlaatuista ihmiselämän syntyä. Luontodokumenteissa elämä kuvattiin juuri alinomaisena taisteluna ja darvinistisena tapana selviytyä tai karsiutua.

Isäksi tuleminen ei ole sama asia kuin isosiäksi siunautuminen, jolloin ymmärrys elämän ihmettä ja sen jatkumista kohtaan kasvaa parhaiten juuri näiden kokemusten myötä. Tieteelliset, taiteelliset tai muut inhimilliset saavutukset ovat lähinnä pikemminkin tulosta elämän välttämättömyydestä ja sen vaatimuksesta, tavasta ymmärtää Tommy Tabermanin kaltaisen ihmisen poismenoa, hyväksyä se, ja kirjoittaa siitä nekrologi, vaatimaton kiitos ihmisille, jotka tuottavat sellaista, joka ei vain jää elämään, vaan samalla pitää meitä elossa.

1990-luku oli murrosyhteiskunnan globaali taitekohta

Neuvostoliiton ja samalla itäblokin romahdus oli 1990-luvun suurin uutinen. Samalla kylmä sota päättyi ja Yhdysvallat jäi yksin supervallaksi ja omaksui eräänlaisen “maailman poliisin” tehtävän. Itä-Eurooppaan syntyi uusia valtioita ja Balkanilla käynnistyi verinen Jugoslavian hajoamissota. Suuria uutisia tuotti myös Afganistan ja Taliban sekä Afrikan sisällissodat, Ruandan kansanmurha. Kiina-ilmiö käynnistyi täydessä laajuudessaan ja informaatioteknologia otti ohjakset itselleen. Suomessa ajauduttiin syvään lamaan ja pankkikriisiin, liityttiin EU:n jäseneksi. Siinä pähkinänkuoressa ne tapahtumat, joilla maailma siirtyi vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen aikana kohti uutta vuosituhatta ja sen räiskyvää juhlintaa.

Laatokan Karjalan hätä

Yhden ihmisen ja hänen elämänsä näkökulmasta 1990-luku oli poikkeuksellinen koko maailmanhistoriassa, jossa globalisaatio ravisteli myös yksilön elämänkaarta. Olin tuolloin 40 vaan en 50 -vuotias ja siis parhaassa työiässäni. Seurasin Neuvostoliiton ja itäblokin romahdusta rajan pinnassa, jossa Laatokan Karjala oli ollut Suomelle aina geopoliittisesti vaikein ja kriittisin alue niin talvisodassa, jatkosodassa kuin jo aiemmin osana Ruotsin valtioyhteyttä ja myöhemmin autonomian aikaamme Venäjän yhteydessä. Kaikki tämä kulminoitui nyt Laatokan Karjalaan ja sen kannakselle.

Laatokan-Karjala ja sen rajan takaiset vanhat suomalaiset alueet ottivat dramaattiset uutiset vastaan joko suoraan Moskovasta tai suomalaisten välittäminä tietoina ja myös runsaana rajan taakse siirtyvänä apuna. Tämä apu oli traditionaalista Itä-Karjalassa ja raja ylittyi muualtakin kuin Värtsilän Niiralasta.

Tärkeintä oli saada elintarvikeapua mutta myös vaatetusta, lääkkeitä ja etenkin kulttuurista ja sosiaalista vuorovaikutusta ja hallinnollista osaamista. Talvi oli Karjalassa ankara. Globalisaation pyörteissä ja suurvallan hajotessa huomio Moskovasta ja Kremlistä ei kohdistunut enää syrjäiseen luoteiskulmaan Suomen rajalla. Se oli rauhallisin geopoliittinen kolkka koko suuressa maassa. Suomi ei Pietaria uhannut ja Karjalan kysymyksessä oltiin varovaisia. Toki Boris Jeltsinin aikana olisi voitu toimia toisinkin. Muutos kansankapitalismista kriisiin oli kuitenkin suomalaisille liian suuri jo sellaisenaan.

Peloteltu raja

Raja Suomen Karjalan ja Venäjän Karjalan välillä avautui suurempana railona kuin vaikkapa raja Meksikon ja Yhdysvaltain välillä. Nyt se yllättäen hetkessä liki häipyi ja ihmiset saattoivat tavata toisiaan rajan molemmin puolin synkässä korvessa ja tiettömien taipaleiden takana. Mediat tulvivat nostalgisia kertomuksia evakoista.

Kohtasi kaksi maailmaa, 1930-luvulla syntynyt ja sitä edelleen elävä, osin sotien jälkeiset arvet näkyvillä vanhan Värtsilän teollisuusalueella, ja 2000-luvulle siirtyvä Suomi, jossa lama Kiteen, Tohmajärven, Kesälahden, Rääkkylä ja Värtsilän suunnalla unohtui kokonaan Sortavalan talousalueen avautuessa maaseutupitäjineen. Kulttuurishokki oli molemminpuolinen ja aito.

Moni karjalainen koki elämänsä sykähdyttävimmät hetket rajan avautuessa. Juhannus Laatokan Karjalassa, sen saarilla ja Valamossa oli Sortavalan laulujuhlien rinnalla suurin kokemukseni, kun sen sai elää ensimmäisenä suomalaisena vuosikymmeniin.

Matka Pietarista junalla kohti Sortavalaa kesti saman kuin tänään Pendolinolla puolen maailman läpi tai ainakin Euroopan ydinalueen poikki lähtien Välimereltä ja edeten kohti joko Pariisia tai Berliiniä, Maastrichtin kaupunkia Limburgin maakunnassa Maasjoen varrella Alankomaissa.

Molemmat matkat olivat tulleet tutuiksi jo 1980-luvun puolella ja niissä oli samaa magiaa. Toinen johti maailmaan, jossa Juhani Ahon Matti ja Liisa olivat seikkailleet Matin kuvatessa fiktiivistä matkaansa rautatiellä Liisalle yläsavolaisessa maisemassa Lapinlahdella lentävän Kalakukon kyydissä ja toinen Euroopan reuna-alueiden liittymistä mukaan sopimukseen, jossa mukana olivat myös mantereen suuret johtavat valtiot ja niiden lukuisat veriset yhteenotot sekä Euroopan unionin synty.

Naiivit rahaliiton rakentajat

Kun unioni syntyi ja laajeni vuonna 1995 Itävaltaan, Suomeen ja Ruotsiin, moni etenkin sen ydintä ja rahaliittoa rakentava myöntää tänään olleensa naiivi Maastrichtin sopimuksen noudattamiseen. Tämä koski etenkin myöhempiä kriisejä ja taloutta, jossa euro joutui kriisiin Kreikan, Portugalin ja Välimeren maiden toimesta ja valuutassa oli odotetut ja jo vahain huomatut valuviat.

Niihin ei vain kiinnitetty silloin huomiota tai ei kuunneltu niitä, jotka kiinnittivät ja varoittivat. Ja ne tahot jotka varoittivat, olivat kokeneet Suomen laman 1990-luvun alussa sekä siihen johtaneet syyt 1980-luvulta alkaen.

Kun pankkien luotonanto pääomaköyhässä maassa vapautui syntyi kasinopeli, jonka voittajia olivat pelurit ja häviäjiä Suomen kansa ja sen pankit, kasinotalouden maksaneet yrittäjät. Tähän euromaiden olisi tullut varautua. Susilauma käy kiinni aina joukon heikoimpaan lenkkiin.

Kapitalismia sosialismin korpeen

Matin ja Liisan matka kuvitteellisella virtuaalijunalla kohti Savon pääkaupunkia sujui kuten sortavalalaisten matka 1990-luvun alussa ja 1930-luvun maisemassa ja välinen. Kun välineet ja ympäristö ovat vuosikymmeniä vanhentuneet, sosiaalinen ja taloudellinen rakenne edustaa kokonaan toista maailmaa kuin mihin uusiutuva talous ja teknologia on sitä viemässä.

Näin kävi Karjalassa rajan avautuessa eikä sitä Suomessa ajateltu. Koko rajantakainen kulttuuri ja sen maisena, sosiaalinen elämä, tavat ja luonto, turmeltiin hetkessä viemällä sinne 2000-luvun teknologia ja ihminen. Joensuun yliopisto järjesti seminaareja joiden sosialismin talouden uusi realismi oli vailla mitään uskottavuutta. Vapaakauppa-alueita taas rakenneltiin Etelä-Karjalassa keskellä alkavaa omien pankkiemme kriisiä. Niiden tulosta ei tiedetty siellä mitään vuonna 1990.

Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui rauhallisesti ja sain komennuksen siirtyä Lounais-Hämeeseen, jossa sijaitsi valtion liki sata vuotta vanha maatalouden tutkimuskeskus ja sen hallinto siirrettynä 1970-luvulta Vantaan Tikkurilasta Johannes Virolaisen hallituksen toimesta ja tuon ajan hajasijoitushuumassa.

Tuohon hajasijoittamiseen myönteisesti vastasi tuolloin juuri maatalouden tutkimuskeskus, nykyinen MTT, joka siirtyi Jokioisten Willebrandien kartanoon ja sen ympäristöön Loimijokilaaksoon rakennettuihin 1970-luvun punatiililaboratorioihin. Samalla Jokioisen keskus alkoi toimia liki jokaisessa maakunnassa sijaitsevan alueellisen tai maakunnallisen tutkimuslaitoksen hallintopaikkana.

Lounais-Häme ja akateemikot

Matka junalla Jokiosiin sujui vanhaa kapearaiteista museorautatietä käyttäen Humppilasta Jokiosiin tai bussilla Helsingistä huonokuntoista vanhaa Satakunnantietä Karkkilan kautta Forssaan saapuen. Muutto tapahtui suurena joukkona, jolloin liki tuhat ihmistä kykeni helpostikin säilyttämään 5000 asukaan maalaispitäjässä oman kulttuurinsa, hallintonsa ja 1970-luvun osaamisen sekä infrastruktuurin muistona vielä 1990-luvulle ja uudelle vuosituhannelle siirryttäessä. Syntyi ikivanha hierarkinen kamreeribyrokratia ja korporatiivinen valtio valtion sisälle. Sellaisena se museoi valtion hallinnon hämäläiseen maalaismaisemaan akateemikkojen ja näiden perheiden käyttöön.

Työläiset laboratorioihin koulutettiin Forssassa ja syntyi kahden kerroksen väkeä, josta 80 % hoiti kartanoa ja sen maita sekä valtaisia navettoja, pelto- ja metsäalueita, kartanon koneistusta ja kalustoa. Maisema muistutti Willebrandin aikaisesta ja 1800-luvulla vallinneesta torpparikulttuurista. Hallinto eli vanhassa keskiaikaisessa kartanossa ja torpparit punatiilitaloissaan. Osa eristettynä sinne yksin vuosikausiksi ilman mitään apua tai välineistöä.

Sosiaaliset rakenteet muistuttivat 1800-luvun ajoista ja talous oli sekin lainattu torppariajan perinnöstä ja sosiaalisesta muistista. Muutto metropolista maaseudun sosiaalisiin rakenteisiin ei suju akateemiselta ja tiedettä tekeviltä ilman puuttuvia verkostoja ja hallinnollisia rakenteita, fasiliteettia. Tätä hajasijoittaja ei ollut ajatellut sijoittaessaan tohtorinsa Jokiosiin ja syrjäiseen hämäläispitäjään sekä kartanomiljööseen. Modernia tiedettä ja sen sovelluksia tehdään kokonaan erilaisessa miljöössä ja yhteydet elinkeinoelämään ja hallintoon toimivat suoraan sen huipulle ja myös kansainvälisesti. Pelkkä pelto ja navetta, meijeri, eivät tässä auta lainkaan.

EU:n maatalousrahoja 70 %

Syy muuttooni Jokisiin liittyi Maastrichtin sopimukseen ja Suomen liittymiseen EU:n jäseneksi. Vuonna 1994 54,9 % suomalaisista äänesti liittymisen puolesta ja 43,1 % vastusti. Moni kannattajista haki suojaa hajoavan ja levottoman Neuvostoliiton naapurina. Jäsenhakemus jätettiin vuonna 1992 eli heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. YYA-sopimus raukesi samana vuonna ja edellisenä vuonna SKOP oli otettu Suomen Pankin haltuun.

Marraskuussa 1991 markka devalvoitiin rajusti ja liian myöhään kellumaan jätetty valuutta sidottiin ecuun, pankit tekivät ennätysmäiset tappiot ja valuuttavelat kasvoivat. Koko lainakannastamme valuuttalainojen osuus oli kuitenkin onneksemme vain 15 %.

Suomen kiinteistö- ja pörssikupla puhkesi samaan aikaan kun Neuvostoliiton kauppa romahti. Sen osuus oli ollut kaupastamme noin viidennes, mutta sen merkitystä lisäsi etenkin halvan öljyn loppuminen. Suomalaiset hyödykkeet oli paljolti vaihdettu öljyyn. Innovaatiopolitiikassamme meitä auttoi juuri halpa öljy öljykriisin aikana. Kuroimme muita OECD -maita silloin kiinni useita vuosia. Yhdysvalloissa usko “Big Science” politiikkaan oli rakoilemassa ja se levisi myös muihin OECD -maihin. Suomessa tämä kriisi ole tuntematon ja panostimme Nokiaan.

Samana vuonna kun Suomen kulutus ja investoinnit putosivat niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla konkurssien määrä nousi voimakkaasti, syntyi suurtyöttömyys. Vielä edellisenä vuonna Joensuussa Pohjois-Karjalassa paikallinen työministeri oli pitänyt puheita alkavasta työvoimapulasta. Harjoitettiin ns. vahvan markan politiikkaa. Paperin tuotannossa oli ylikapasiteettia. Kolmen vuoden kuluttua puoli miljoonaa suomalaista oli työttömänä.

Roskapankki syntyy

Työttömyys nousi hetkessä yli 12 prosenttia ja rakennusteollisuudessa se alkoi lähestyä 40 %:n rajaa. Lounais-Häme oli ja on edelleen merkittävää rakennusteollisuuden aluetta ja Pohjois-Karjala metsäteollisuuden tärkeintä ydinosaamistamme ja tuotantoa. Pankit joutuivat riskialttiiden operaatioittensa seurauksena vaikeuksiin ja lopulta kriisiin. Suomen valtion budjettivaje oli useita prosentteja BKT:sta ja maan luottoluokitus aleni.

Vuonna 1991 valtio joutui takaamaan suomalaisten pankkien velat, markan arvoa ei enää voitu puolustaa tukiostoilla ja korkopolitiikalla, markka devalvoitiin ja päästettiin lopulta myös kellumaan. Pankkien pelastamiseksi perustettu Valtion vakuusrahasto, säästöpankkiryhmä koottiin suurimmaksi osaksi Suomen säästöpankkiin, joka jaettiin osuuspankkiryhmän, KOP:n, Postipankin sekä Yhdyspankin kesken. KOP:n taistelu päättyi lopulta vuonna 1994 ja se yhdistettiin Yhdyspankin kanssa Merita-pankiksi.

Suomettumisen taakka

Samaan aikaan kun kuntien ja valtion menoja jouduttiin leikkaamaan rajusti, jotta valtion maksuvalmius olisi voitu jotenkin taata, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Turkmenistan, Tadzikistan, Kirgisia, Georgia, Armenia ja Azerbaidzan itsenäistyivät vuonna 1991.

Olin kirjoittanut aiheesta, näiden valtioiden itsenäistymishaluista, jo 1980-luvun alussa, mutta kirjoitusta ei medioissamme otettu vastaan. Se olikin ainoita kirjoituksia, jota sensuroitiin tuhansien kirjoitusteni joukossa. Suomi eli hyvin tiukasti vielä tuolloin Neuvostoliittoon sidotussa taloudessa, jossa myös medioitten oli mahdotonta poiketa sovitusta linjasta, jota kutsuttiin suomettumiseksi.

Saksalaisen näkökulman mukaan liian vahva sitoutuminen yhteen suuntaan kauppapoliittisesti alkaa ohjata myös muuta politiikkaa ja lopulta jopa vapaata sanaa ja Suomessa medioittemme toimintaa.

Näin maassa ei voitu ajoissa varautua valtaviin 1990-luvun alun muutoksiin, jotka olivat kyllä muualla maailmassa odotettuja. Niinpä talouskriisi kapseloitui puhtaasti Suomeen ja oli hyvin suomalainen ilmiö, jonka juuret olivat 1980-luvun lisäksi jo aiemmin kuvaamissani vuosikymmenissä ja sidoksessamme Neuvostoliittoon. Tänään sama riski koskee EU:n yhteistä valuuttaa ja Kreikka on tyyppiesimerkki siitä, mitä yhdelle sen valtioista voi pahimmillaan tapahtua. Kreikan kohtalo on liki sama kuin Itä-Saksan sen liittyessä Länsi-Saksaan ja sen apuun.

Kymmeniä sotia ja kansanmurha

Neuvostoliiton tapahtumien ohella 1990-lukuun kuuluivat Titon Jugoslavian hajoaminen sekä tästä syntyneet Slovenian sota, Kroatian sota, Bosnian sota ja viimeisenä Kosovon sota sekä vanhan Jugoslavian hajoaminen viiteen valtioon. Samaan aikaan Saksat yhdistyivät ja EU:n laajeneminen alkoi.

Aasiassa käytiin Persianlahden sota, Etelä-Ossetian sota, sekä tsetsenian sodat, taliban taisteli vallasta Afganistanissa. Afrikassa Kongon sisällissotaan osallistui kahdeksan Keski-Afrikan valtiota ja kaikkiaan sisällissotia kirjattiin Afrikassa toistakymmentä, joista pääosa syntyi eskaloituen naapurimaiden kahakoista. Surullisin oli Ruandan sisällissota, joka muuttui vuonna 1994 lähes miljoonan ihmisen kansanmurhaksi.

Kansainvälisen talouden tärkein tapahtuma oli Kiina-ilmiö ja sen syntytapa länsimaiden investoidessa halvan työvoiman maihin ja saaden aikaan talouden valtavan kasvupotentiaalin. Kiinan ohella mukana olivat myös Intia ja etenkin Etelä-Amerikan valtiot. Tämänkin ilmiön perusta oli nähtävissä jo 1980-luvulta ja Maon toteuttamana talousuudistuksena. Suomassa Maon kirjoituksia luettiin kuin piru Raamattua, jos luettiin lainkaan. Kiinassa vierailut olivat tärkeimpiä 1980-luvun ja etenkin 1990-luvun vierailuistani. Siellä oppi kaiken aikaa uutta.

Turkin maanjäristyksestä suoraan Meksikoon

Vierailin vuosikymmenen aikana kutsuttuna asiantuntijana etenkin Aasiassa ja Etelä- Amerikassa mutta myös Meksikossa mm. Brasilian valtion 50-vuotisjuhlissa ja Meksikon pankin 60-vuotisjuhlissa juhlapuhujana.

Meksikoon matkasin suoraan Turkin maanjäristysalueilta Istanbulista ja aiheet liittyivät suomalaiseen ydinosaamiseen informaatioteknologiassa ja erityisesti tiedepuistomaailman verkottumisessa ja näiden rakenteiden synnyssä osana maaseutua, luonnonvarataloutta ja klusteritaloutta.

Suomalainen innovaatiopolitiikka tunnettiin maailmalla hyvin, mutta sen osuus oli kovin vaatimaton omassa maassamme peruselinkeinoissa ja niiden jalostuksessa sekä kaupassa.

Samoin hyödynsimme vaatimattomalla tavalla jo 1980-luvulla syntynyttä sosiaalista pääomaamme innovaatiopolitiikassa ja sen osaamista tulevan sosiaalisen median talouteen ja merkkinoitiin, uuteen taloudelliseen paradigmaan, joka sisälsi myös valtavan sosiaalisen ja kulttuurisen mahdollisuuden.

World Wide Web

Internetin mukanaan tuoman tuhansien miljoonien ihmisten oman vallankumouksen paradigmainen muutos taloudessa alkoi jo varhain. Olimme keskittyneet laman jälkeen Nokian imuun ja sen antamiin mahdollisuuksiin taloutemme lippulaivana emmekä havainneet, kuinka 1990-luku oli samalla siirtymä 2000-luvulle ja kokonaan uuteen talousmalliin.

Vuosikymmenen tärkein ilmiö oli CERN:issä kehitetty World Wide Web (www), tietokoneen koon muutokset ja kapasiteetin huikea-kasvu sekä internet. Sosiaalinen media käsitteenä tunnettiin jo, mutta se odotti vielä tuloaan. CD-teknologian läpimurto tapahtui niin ikään, matkapuhelimet tulivat jokaisen lapsenkin käyttöön ja GSM-verkkojen rakentaminen vauhdittui. Kirjoitin ensimmäisen kirjani, joka kertoi sosiaalisen median mahdollisuuksista ja sen futurologiasta, taloudesta ja markkinoinnista. Agronettia rakentaessamme osana agropolis -strategiaa internet oli jo meille tuttu ja ymmärsimme mihin se johtaisi jatkossa. Vuosi oli silloin 1991.

Monta tapaa muistaa

Moni muistaa 1990-luvun M/S Estonian uppoamisesta Itämerellä vuonna 1994, Prinsessa Dianan kuolemasta auto-onnettomuudessa, Bill Clintonista tai hänen puolisostaan Hilarysta, Saddam Husseinin tai Boris Jeltsinin persoonista, Euroopan unionin johtajista, Paavo Lipposen murahduksista pääministerinä, Helmut Kohlin massiivisesta hahmosta, Eurodancesta, Hip-hop -kulttuurista, Black -metal musiikista, 1960- ja 1970-luvun vanhoista ja uudelleen henkiin nostetuista elokuvista ja rock-yhtyeistä, aikuispiirretyistä South Parkista ja Simpsoneista, flanellipaidoista, ensimmäisestä digikamerastaan ja katalysaattorista autossaan tai ehkä nuorista suomalaisista kapellimestareistamme tai jääkiekon ensimmäisestä MM-kullasta, ehkä Mika Myllylän saavutuksista ja hänen suuruudestaan, joka päättyi murheelliseen kuolemaan tätä kirjoittaessani. Suomalainen dopingmedia sai kaipaamansa ruumiin.

Itse muistan parhaiten muuttoni Karjalasta Hämeeseen, Forssan linja-autoasemalla vastaan tulleet nuoret kolmikymppiset huumejengin lamaikäiset miehet potkien minut katuun. Vierellä tapahtumaa seurasi apaattinen joukko lounaishämäläisiä taksikuskeja ja bussejaan odottavia matkalaisia.

Jatkoin matkaani verissäpäin väärään suuntaan. Vastaanotto Karjalassa oli ollut liki samankaltainen pari vuotta aiemmin olkoonkin, että silloin päihtynyt oli hieman vanhempi mieshenkilö, kuntansa johtava virkamies, ja hän odotteli tapaavansa venäläisen rajan takaa tulleen viinatrokarin. Hän erehtyi pahasti.

Agropoliitta

Myöhemmin sain agropoliksestani ja agropolis -strategiasta nimeeni taas kerran uuden epiteetin agropoliittana ja se kulki mukana maailmalla niin kauan kun aihe globaalina muuttui arkipäiväiseksi ja on nyt suurin teknologiakeskusten ja tiedepuistojen yhteinen yhdistäjä bio- ja elintarvikepuistojen joukossa. Niitä on satoja, ehkä jo tuhansia, suurimat Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa, mutta toki myös Euroopassa, Yhdysvalloissa ja myös New Yorkissa.

Vetämäkseni uskottu Loimijokiohjelma laajeni Kokemäenjoelle ja Euroopan yhteiseksi ERNIE (European Rivers Network) jokiverkostoksi, jolloin samalla opimme EU:n rakennerahastojen käytön ja kestävän maatalouden (SUSAGRI) hyvissä ajoin kuivaharjoitteluna Häneen liiton ja sitä ennen lääninhallinnon kanssa ennen EU-kautemme alkua.

Samalla MTT tuli tutuksi maakunnan yrittäjille ja virkamiehille sekä myöhemmin agropoliksena (Agropolis-MTT) globaalina osaajana ja innovaatiokeskuksena, Suomessa osaamiskeskuksena.

Internet sosiaalisen median välineenä oli edelleen vieras ja vaikeasti hyväksyttävä sekä muistutti 1950-luvun savolaisesta nupopäätaloudestamme, josta kirjoitinkin jo 1950-luvun yhteydessä, ja joka vie innovaatiopolitiikan sekä sen toteutuksen lähelle suomalaista kokemusta koulu- ja työpaikkakiusaamisesta.

Käytännössä ne ovatkin usein juuri samaa ilmiötä ja esiintyvät rikkain suurten murrosvaiheiden ja kulttuurien kohdatessa toisensa ja vanhan konvention pyrkiessä säilyttämään otteensa ikääntyvän kansakunnan johdossa, uhatuksi asemansa kokevassa eliitissä. Usein kyseessä on puhdas haluttomuus (lue laiskuus) ottaa vastaan uusi toimintakulttuuri ja sen vaatima koulutus ja toimintastrategia ennen eläkkeelle siirtymistä tai vaikkapa työpaikan vaihdosta.

Kultaisen kauden 1980-luku

Minä olen muistanut sinua vuosikymmenenä suurena, parempana kuin mitään muuta. Minä olen miettinyt sinua menneenä hurmoksena, paljon enemmän kuin ketään ennen. Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin, pankeissa silloin, suruna sielussain.

Minä olen muistanut sinut hyvin, niin paljon paremmin kuin mitään muuta,
Minä olen muistanut sinut kauniina kuvina, juppina, takatukkana, lööppeinä unina
Vakavina kuvina, dingona, huvina, Eppuna Normaalina, paremmin kuin muita.

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, punkkina sielussain, valona yössä vain
Tehnyt työtä tyhjää juppina juhlissa, hevissä tuhdissa, elämäni kintereillä
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut, näillä teillä, rillumareillä

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, suruna sielussain, valona yössä vain.

Kipuna sielussain

Erkka “Edu” Kettusen ja Kim Lönnholmin “Minä olen muistanut” hieman mukailtuna ja muuttaen se vaikkapa pelkästään “kivuksi sielussain“, syntyy heti muistikuva ja mielleyhtymä, jossa 1980-luvun muistettavia asioita on lopulta vähän.

Sellaisia muistettavia 1980-luvun kipuja sielussamme ovat etenkin kasinotalous, rahatalouden vapauttaminen ja narsistinen ahneus, ilman estoja, ilman pidäkkeitä, rohkeitten irtiottojen elämänä.

Kamala, ihana vuosikymmen

Kamala ja kultainen vuosikymmen edusti jälleen kerran myös nuorisokulttuuria 1960-luvun tapaan ja nyt kundit olivat androgyynejä ja heidän mimminsä mustahuulisia tapauksia. Sama aalto näyttäisi toteutuvan parin vuosikymmenen välein ja parillisina vuosikymmeninä.

Se on ikään kuin faktorianalyysin yhteiskunnallinen tulkinta, jossa ensimmäistä seuraa toinen, edellistä peilaava ja kolmas on jo taas ensimmäisen sisar, mutta sitä syventäen ja hakien parempaa selitystä.

Neljänteen tultaessa ei synnykään enää uutta vaan palataan vanhaan, kierto alkaa jälleen kerran alusta, renessanssi saa jatkokseen uusrenessanssin.

Bulevardin synnyn idea

Kirjoitin tästä aiemmin Bulevardien synnyn kohdalla, jossa sisäkkäiset Bulevardit ymmärretään parhaiten Hollannissa, jossa niiden fyysinen synty ja paalurakennelmat ovat parhaiten tunnettuja.

Pariisissa sisäkkäiset bulevardit ovat niin ikään syntyneet ajallisena jatkumona ja kaupungin laajenemisen myötä ymmärrettävinä.

Sen sijaan neljäs bulevardi tahtoo olla jo maaseudulle ja periferiaan johtava avenue vaikka sitä saatetaan virheellisesti kutsuakin bulevardiksi, kehäkaduksi.

Omaan metropolipolitiikkaan

Näitä kehiä, bulevardeja, ja avenue teitä Suomessa on useita ja ne läpäisevät Helsingin kolme kehätietä, jotka voisivat olla myös bulevardeja, jos kaupunki olisi metropoli ja tuhatvuotinen iältään.

Neljäs metropolipolitiikan bulevardi kulkisi nyt Turusta Someron kautta Forssaan ja Hämeenlinnaan läheltä vanhaa Hämeen Härkätietä ja nykyisen kymppitien kohdalla.

Näistä Satakunnantie avenuena on heikkokuntoisin ja tulisi saada hoidettua siinä missä Forssan talousalue olisi saatava palvelemaan paremmin kahden risteävän suomalaisen bulevardin ja avenuen sydänaluetta.

Sellainen sydänalue tämä talousalue oli vielä 1600-luvulla ja 1700-luvulla Willebrandin ja Wahrenin aikoihin sekä suomalaisen talousmallien hakiessa perustaansa vankan teollistumisen ja talouden vapatutumisen kautta.

Uusiliberaali politiikka

1980-luvun ja Lounais-Hämeen kulta-ajan vertaaminen toisiinsa eivät ole kaukaa haettuja vaikka siltä saataisi ensin tuntua.

Maailmapolitiikassa 1980-luku käynnistyi Ronald Reaganin valintana Yhdysvaltain presidentiksi. Syntyi uusliberaali politiikka, jossa asevarustelu johti Neuvostoliiton vauhdin hyytymiseen. Margaret Thatcher tuki tätä politiikkaa, jossa kehitysmaiden hakemaa maailmantalouden säätelyä kavahdettiin. Neuvostoliitossa uudistuspolitiikan vetäjäksi tuli Mihail Gorbatsov.

Gorbatsov toi käsitteet glastnos ja peretstroikka, jotka tulkittiin uudeksi avoimuudeksi, osallistuvaksi keskusteluksi, kritiikiksi ja lopulta sananvapaudeksi. Käsite levisi myös Suomeen merkkinä muutokselle.

Suomi oli jo aiemmin avannut yrityksille mahdollisuuden hakea ulkolaista luottoa ja nyt sille tuli myös sosiaalinen tilaus ja poliittinen sisältö. Alkoi vuosikymmenen kestänyt nousukausi, joka päättyi ylikuumenemiseen ja ns. kasinotalouteen ja kansankapitalismiin sekä täydelliseen romahdukseen Neuvostoliiton hajottua uuden vuosikymmenen vaihtuessa. Berliinin symbolinen muuri oli hävitetty jo 1980-luvun puolella.

Kasinotalous

Myös pankkien luotonanto oli yksityishenkilöille vapautunut ja niinpä asuntojen ja liikekiinteistöjen hinnat nousivat. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, joka perustui pääosin velkarahoitukseen. Kasinotalous -termi kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella äkkirikastumista. Tämä nousukausi päättyi kuin seinään 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka keskeisin syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen.

Reaganin, Gorbatsovin ja Thatcerin ohella suomalaiset muistavat tuon vuosikymmenen etenkin nimistä Juri Andropov, Sadam Hussein, Ruhollah Khomeini, Hosni Mubarak, Indira Gandhi, Deng Xiaoping, Fidel Castro, Helmut Kohl, Francois Mitterrand, Lech Walesa ja etenkin Olof Palmen raaka murha pysäytti järkyttävällä tavalla myös Suomessa erityistä arvostusta hankkineen pääministerin myöhemmin liki kennedymäisiä piirteitä saaneen verityön tutkimuksen myötä.

Kohti normaalia parlamentarismia

Suomessa merkittävin sisäpoliittinen tapahtuma oli presidentti Kekkosen pitkän uran loppuminen sairastumisen myötä sekä Mauno Koiviston valinta presidentiksi vuonna 1982. Alkoi normaalin parlamentarismin palauttamisen aika, joskin suomettuminen jatkui vielä vuosia ja päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.

Suomesta tuli vuosikymmenen loppupuolella Euroopan Neuvoston jäsen, naiset voitiin vihkiä papeiksi ja Helsingin metro avattiin vuonna 1982. Olin itse päättämässä koskisotia Ounas- ja Kemijoen jälkeen Iijoella. Saimme Kemi- ja Ounasjokilakien jälkeen aikaan koskiensuojelulain samaan aikaan kun maahan perustettiin ympäristöministeriö. Matti Ahde Iijokilaaksosta nimitettiin sen ensimmäiseksi ministeriksi ja koskiensuojelulaki on edelleenkin mittavimpia ministeriön saavutuksia.

Oulun ihme

Oulussa 1980-luvun alku oli voimakkaan rakentamisen aikaan ja tuolloin käynnistyi maan ensimmäinen teknologiakeskus ja tiedepuisto yliopistoalueen yhteydessä. Samaan kampusalueeseen liitettiin Nokian tuotekehitys ja VTT:n laboratoriot Oulussa.

Vuosikymmenen alun toimin Suomen Akatemian ympäristötoimikunnan ensimmäisenä tutkijana yhdessä happosateita tutkineen professori Satu Huttusen kanssa ja siirryin myöhemmin maamme ensimmäisiin EU -ohjelmiin ja Brysseliin.

Vuosikymmenen lopussa palasin pyydettynä takaisin seuraamaan tapahtumia Itä-Karjalassa ja Neuvostoliiton hajotessa ja samalla haimme yhteistyömalleja Pohjois-Karjalan kuntien ja Laatokan-Karjalan talousalueen kesken.

Jo tuolloin oli selvää, että Neuvostoliitto tulisi hajoamaan, ja että Suomi tulisi hakemaan myöhemmin EU -jäsenyyttä, johon siihenkin tulisi maakunnittain valmistautua etukäteen “kuivaharjoitteluna” aluekehitysvastuun siirtyessä lääninhallinnolta myös Suomessa paikallishallinnolle ja siis maakunnille.

Innovaatiopolitiikka ja verkostotalous

Tässä taas keskeistä oli osata innovaatiopolitiikka ja sen yhteistyöohjelmat etenkin maaseudulla ja maatalouden ohjelmina. Nämä kattoivat tuolloin yli 80 % EU:n haettavissa olleista varoista rakennerahastoina ja maataloustukina.

Myös ympäristökysymykset olivat jo tuolloin toinen keskeinen teema, johon oli paneuduttava ajoissa klusterirakenteina yhdessä elinkeinoelämän, yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä kouluttajien ja neuvojien, aluehallinnon viranomaisten yhteistyössä.

Suomessa elettiin koko vuosikymmen hyvinvointiyhteiskunnan aikaa ja valmistautuminen uuteen vuosikymmeneen oli kehno. Maaseutu oli pääsemässä jaloilleen ja Helsingissä oli otettu käyttöön metro ja käytiin Metro-oikeudenkäyntejä.

Mediayhteiskunnan alku

Kaupalliset paikallisradiot alkoivat saada toimilupia ja lööpit kirkuivat kilpaa keskenään uudessa mediayhteiskunnasamme tai sen alkutaipaleella. Digitekniikka teki tuloaan ja ensimmäiset maakuntalehdet painettiin uudella tekniikalla Savonlinnassa. Uusi sukunimilaki tuli voimaan ja tasa-arvolaki seuraavana vuonna.

Uusi teknologia ja innovaatiot tulivat tutuksi ja ensimmäisenä massatuotannossa CD-levyt, kotivideot, mikrotietokoneet, mikroaaltouunit, joista tietokonetekniikka oli tulossa seuraavan suuren vallankumouksen rakentajaksi internetin myötä.

Suomessa Nokia otti ensimmäisiä askeleitaan kohti globaalin maailman kärkeä. Erno Paasilinna sai ensimmäisen Finlandia palkinnon ja Kaursimäen veljekset toivat nähtäviksemme Arvottomat, Rosson, Tulitikkutehtaan tytön ja Arielin. Matti ja Teppo pysyivät kestotähtinä, mutta todellinen tuon ajan ilmiö oli toki Dingo-kuume Suomessa.

Piilaaksot ja tiedepuistot

Hippien ja punkkareiden vapaan rakkauden vuodet päättyivät Aidsin leviämiseen maailmalla. Vastaavasti kasinotalouden villit vuodet vaikuttivat viihteen kehitykseen, elämän pinnallistumiseen, ruokakulttuuriin, galleristien ja sijoittajien kiihdyttämään taide-elämäämme.

Syntyi populaarikulttuuri ja sen monet kasvot. Tutkijoiden maailmassa innovaatiopolitiikka alkoi olla tuttu käsite muillekin kuin Oulussa työskenteleville. Kansainväliset innovaatiokeskukset alkoivat tulla tutuksi aluksi teknologiakeskusten ja tiedepuistojen kautta ja niistä käytettiin yhteistä Silicon valley -nimitystä Kalifornian piilaakson tapaan.

Oulusta tehtiin matkoja niin Japaniin, Yhdysvaltoihin kuin Euroopan nimekkäimpiin tiedepuistoihin. Verkostotalous ja klusteritalous tulivat tutuiksi jo varhain vuosikymmenen alussa.

Maaseudulle innovaatioita ja niiden diffuusiota sekä tietotekniikkaa levitettiin käyttäen apuna informaatioyhteiskunnan toista aaltoa ja perinteisiä medioitamme. Itse kirjoitin medioihimme parhaana viikkona kymmenkunta artikkelia.

Netistä ei ollut vielä apua, mutta sen tuloa toki osattiin jo ennakoida. Monelle kehitysmaalle ja etenkin Etelä-Amerikalle tämä vuosikymmen jäi ikään kuin kokonaan väliin.

Yltäkylläisyyden vuosikymmen

Kansakunta vaurastui silmissä ja vuosikymmen oli yltäkylläisyyden aikaa. Menestymisen merkkejä ei piiloteltu, harmaasta kekkoskaudesta siirryttiin eurooppalaiseen riehakkuuteen.

Katukuvaan ja koteihin ilmestyivät olkatoppaukset, katkukahvilat, mustat ja pastellinsävyt, pelikonsolit ja korvalappustereot, VHS-nauhurit, kotitietokoneet, pienoiselektroniikka sähköhammasharjoista alkaen. Informaatioyhteiskunta ja tietoyhteiskunta tekivät tuloaan ja kulutushysteria valtasi maan. Samalla käynnistyi vimmattu taistelu Kekkosen ajan vallasta ja sen perinnön jakamisesta.

Ryhmäkäyttäytyminen ja sekasukupuolisuus

Tyyliltään 1980-luku oli sekoitus kaikkea aiemmin kokemaamme ja hieman myös uutta ja samalla kokeilevaa ja rohkeaa. Pukeutumista ohjasi ryhmäkäyttäytyminen. Juppinaisen pukeutuminen seurasi Suomessa tiettyjä tarkoin annettuja ohjeita huulikiillosta alkaen ja sama koski punk-kulttuurin nahka-asusteita kromattuine teräsniitteineen.

Kiintoisaa oli jo tuolloin esiintynyt tarve korostaa sekasukupuolisuutta ja etenkin juppikulttuurin taloudellista menestystä ulkoisine merkkeineen ja elämäntyyleineen.

Kasinotaloudesta muistamme professori Pentti Kourin opit ja Jukka Keiteleen, liikemies Peter Fryckmanin sekä pankinjohtaja Rolf Kullbergin. Poliitikoista pääministereinä Kalevi Sorsan ja Harri Holkerin sekä puhemiehinä Erkki Pystysen ja Johannes Virolaisen. Kalevi Sorsa on edelleen maamme pitkäaikaisin pääministeri.

Formulasirkus alkoi

Urheilijoistamme ehkä parhaiten muistamme Kirvesniemen perheen, Tiina Lillakin ja Juha Iisakki Miedon, Matti Nykäsen ja Keijo “Keke” Rosbergin, Martti Vainion dopingjuoksut. Alkoi pitkä suomalaisen urheilun dopingsekoilu, jonka surullisin hetki ajoittui seuraavalle vuosikymmenelle.

Dopinginkäytön luonne ja juuret olivat oman kulttuurimme etenkin idän suhteissa ja valmennuskulttuurissa. Urheilua, taloutta ja politiikkaa oli mahdoton erottaa muusta kansallisesta kulttuuristamme. Sama koski mediaa, urheilujournalismia, ja sen tapaa reagoida ongelmaan. Toimittaja oli urheilijan paras kaveri.

Keijo Rosberg vei meidät uuteen formuloiden maailmaan ja oli samalla Iisalmen lyseon kasvatteja ja pelasimme toisiamme taklaten jääkiekkoa 1970-luvulla Iisalmessa. Keijon eläinlääkäri vanhemmilla oli lisäksi mökki kotitilani maihin rajoittuen. Väittelin samana vuonna kun Keijo ajoi mestaruutensa.

Sifonkihuivit ja olkatoppaukset

Permanentatut hiukset olivat jälleen muodissa, jossa etutukkakiehkura oli tuttu takavuosilta. Poikien takatukka ja niskatukka rotanhännällä tai siilinä ja tyttöjen krepatut hiukset olivat 1980-luvun tuotteita siinä missä collegepaidat, pysty kaulus, kangasvyöt, stretch-farkut, rei’itetyt ja kivipestyt farkut, vyötärömittainen Spencer-pikkutakki tai Miami Vice -tyyppiset kävelykengät ilman sukkia, mokkasaappaat ja yläosattomat uimapuvut, purjehduskengät ja kansitakit, sifonkihuivit ja untuvatakit, prinsessamaiset ballerina -asusteet ja olkatoppaukset tietysti.

Miehillä yleistyivät tangamalliset alushousut, naisilla thai- ja hammaslankastringit, neonvärit ja kaikenkarvaiset rihkamat koruina, jossa materiaali saattoi olla mitä tahansa metalleista muoveihin. Taiteilijoista näitä tekivät tunnetuksi etenkin Woody Allen, Michel Jackson, Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone. Suomalainen ohjaaja Hollywoodissa oli tuon ajan merkkitapauksia.

Dynastia, Dallas ja Rocky


Televisiosarjoista seurasimme Aikahyppyä, Dynastiaa ja Dallasia, Hollywood Beatia ja He-Mania, Ihmemies MacGyveria.

Vielä tänäänkin kestosuosikkeina pyörivät Miami Vice, Smurffit, Taistelupari, Tyttökullat, Hämärän rajamailla, Konnankoukkuja kahdelle ja saksalaiset Kettu (Der Alte), Kahden keikka (Ein Fall Fur Zwei), Faber, Derrick ja Schimanski. Elokuvista toistuvat niin ikään vuosittain joltakin kanavalta Rocky, Poliisiopisto, Hohto, Beverly Hills, Rambo, E.T., Indiana Jones, Terminator, Predator, Conan barbaari jne.

Kansainvälistyvä Suomi

Suomi kansainvälistyi 1980-luvulla ja se näkyi ja kuului etenkin musiikissa, jossa pitkän linjan muusikoista muistamme parhaiten Donna Summerin, KISSin, Queen, Van Halen ja tietysti Tina Turnerin.

Diskot ja yökerhot muuttuivat aiemmasta, jolloin eri tyylien fuusio kertoi paikan soundista enemmän kuin aiemmin. Metallimusiikki ja syntetisaattoreiden runsas käyttö oli ajalle tyypillistä digitaalitekniikan myötä.

Afroamerikkalainen musiikki, soul ja funk, sai väistyä ja tilalle tuli elektroninen musiikki. Synthpop ja italodisko olivat tyypillisiä kuten Den Harrow ja Baltimora. Michael Jackson oli kuitenkin 1980-luvun suosituin ja myös myydyin artisti (Thriller).

Luovan talouden alku

Suomesta alettiin tähyillä popmusiikissa ulkomaille ja ensimmäisiä olivat Bogart Co. Zero Nine ja Hanoi Rocks. Suomessa löivät 1980-luvulla itsensä läpi Dingo suoranaisella manialla, Eppu Normaali, Popeda ja Leevi and the Leavings.

Rauli “Badding” Somerjoki jatkoi uraansa siinä missä Irwin Goodman ja stand-up koomikko Jaakko Teppo, johon tutustuin Iisalmessa lukioaikana Fiasco -teatterimme vetäjänä.

Iskelmätähdistä syntyisi mittava lista, jossa mukana on myös jo aiemmin uransa aloittaneita suuria viihdetaiteilijoitamme. Kuvataiteet hakivat nekin uutta ilmettä ja mukaan tuli musiikista tuttua integroitumista, ja kokeilevassa teatterissa pisimmälle performanssi pääsi Oulussa, jossa lehtereiltäkin poistuttiin suihkun kautta.

Oman kylän poikia

Oman kasvattini Iisalmen lyseon 1970-luvun lukion pulpetteja kuluttivat myös vaikkapa poliitikostamme Seppo Kääriäinen tai toimittajistamme Pekka Hyvärinen sekä Metropoliitta isä Panteleimon Keijo Rosbergin tapaan.

Samassa poikajoukossa löytyi myöhemmin hyvin moneen suuntaan erikoistuneita ja elämänuran tehneitä lahjakkaita poikia ja parhaiten muistan heidät koulumme ns. “jätkän shakin” mestaruuskilpailuista, jonka mestarina aikanaan lukion jätin. Turnaus kesti useita viikkoja ja oli cupluonteinen. Osallistujia oli useita satoja.

Tuohon peliin käytimme aikaa nähtävästi enemmän kuin muihin koulumme tarjoamiin hyviin harrastuksiin. Samoja penkkejä olivat kuluttaneet myös 1980-luvulla nimekkäät kansalliset viihdetaiteilijamme, kuten Pertti Spede Pasanen ja Urho Kekkonen, jonka osaaminen oli enemmänkin politiikan suunnalla ja jatko-opinnot juridiikassa ja korkeushypyssä.

Mallit elämään lähiympäristöstä

Kun Pasanen mainitaan on myös muistettava suomalaisen viihdetaiteen kiintotähden Vesa-Matti Loirin nimi Uuno Turhapurona 1980-luvun ylivoimaisesti katsotuimpana leffanamme. Vesa-Matin monilahjakkuus ja rohkeus on vaikuttanut varmaan monen nuoren elämään enemmän kuin koulun penkin kuluttaminen jätkän shakkia pelaten.

Oma harrastukseni pituussuuntaisissa hyppylajeissa päättyi Meksikon olympialasiin 1968, jolloin Bob Beamon siirsi pituushypyn ME-lukemat uudelle vuosituhannelle ja aivan liian kauas valkoisen miehen saavutettavaksi.

Samoin ajattelivat monet muut vanhaa ennätystä tähynneet nuorukaiset, jolloin lajin harrastus ja taso romahti niin Suomessa kuin maailmalla vuosikymmeniksi.

Ei ole hyväksi, että joku on liian hyvä ja pilaa siten tuhansien ja taas tuhansien unelman. Pertti Pasanen ja Urho Kekkonen eivät sitä ainakaan lukiossa vielä olleet eikä Seppo Kääriäinen tai Jaakko Teppo hekään pilanneet meidän muiden unelmia vielä kouluaikanaan. Lämmin kiitos siitä heille ja monelle muulle koulukaverille, opettajille ja kollegoille, rohkaisijoille matkan varrella.