maanantai 26. heinäkuuta 2010

Naamakirjassa visertämässä

Olin juuri päättämässä naamakirjani sisällönjakopalvelua kun verkkoyhteisön asiasanapilvestä iski salamana yhteisöpalvelun sirkutin. Vastasin sirkuttaen, livertäen ja visertäen kirjoittaen alustalle lyhyitä viestejäni sulkien samalla naamakirjani blogiavaruudessa ja siirryin asiasanapilveen“.

Tiedekielen sanastoa


Helsingin Sanomissa (26.7) toimittaja Ville Eloranta on huolissaan kotimaisten kielten asemasta tieteessä ja haluaisi tieteen kielen palaavan takaisin maan pinnalle, lähemmäs kansakunnan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suosittelemia käsitteitä. Suomen kielen asema on turvattava, vaikka tieteen sanasto, ja myös arkikielemme, sisältävät yhä enemmän muista kielistä, etenkin englannista, lainattuja sanoja. Joskus niitä on pakko käyttää, kun suomalaista vastinetta ei tahdo löytyä, kertoo Eloranta toisaalla.

Tutkimustuloksista on kyettävä toki kertomaan ymmärrettävästi ja suomen kielen säilyminen ja rikastuttaminen on hyvä asia myös medioitten, sosiaalisen tai yhteisömedian monikansallisessa kielessämme. Sen merkitys on erityisen suuri silloin, kun kyseessä on tieteen popularisointi ja kerronta tavalla, jossa oman kielen rikastuttaminen on osa laajojen kansankerrosten kykyä ottaa viesti vastaan ja käyttää sitä arkiaskareissaan, yrittämisessä, innovaatioiden rakentelussa ja niiden hyväksikäytössä, innovaation ja tiedon leviämisessä (diffuusio). Tiede ei voi, eikä saa sulkeutua oman munkkilatinansa kanssa ulos yleiskielestä, sen oma tiedemedia ei saa olla ulkona yhteisöllisten medioitten käyttämästä “Wikipedia” -kielestä.

Kun näitä kaiken kansan ensyklopedioita kootaan, tiede on siinä koko ajan mukana ja olettaisin, että tieteen sanasto ja kieli on pikemminkin tullut lähemmäs yleiskieltä kuin päin vastoin. Tieteellä ei ole kerta kaikkiaan varaa jäädä omaksi saarekkeekseen innovaatioyhteiskunnan ulkopuolisena kummajaisena. Näin olen täysin eri mieltä Ville Elorannan kanssa siitä kehityksestä, joka koskee tutkimusta ja sen asemaa osana kansakunnan yleiskieltä ja sen käyttöä, kielen rakennetta ja tieteen asemaa jopa sen kärkiosaajana ja kehittäjänä. Eivät humanistit, kielitieteilijät, ole niin kovin kaukana tieteen tekijöinä muista tiedeyhteisön jäsenistä, päinvastoin.

Yleiskieli muuttuu sekin

Sama kehitys koskee yleiskieltä ja sen valvojia, portinvartijoita siellä. Sen kieli ei saa vieraantua siitä kielestä, jossa kieli muuttuu uusien symboli-innovaatioiden kautta, ja usein sanat ovat silloin etenkin nuorille tunnesanoja, osa lapsuuden kasvuympäristöä. Siinä kielessä vaikkapa internet on "netti" sekä facebook on jo yleistynyt osaksi yli puolen miljardin ihmisen yhteistä käsitteistöä kulttuurista ja kielialueesta riippumatta. Jos joku on jäänyt käsitteistön ulkopuolelle, kyse on joko ali-innovatiivisesta alueesta, kulttuurista tai ihmisestä, ei kielestä ja sen kriisistä, symboleiden puuttumisesta. Siinä uusien kansallisten "symboleiden" haku on liki koominen ilmiö. Naamakirja voi tulla murresanaksi sellaisille vanhuksille, jotka eivät koskaan Facebookissa edes käyneet.

Facebookin kääntäminen suomeksi “Naamakirjaksi” on puolen miljardin ihmisen yhteisölle, erityisesti vuosikymmenen aikana siellä aktiivisesti toimineille lapsille ja nuorille, täysin käsittämätön ja koomiseltahan se kuulostaa toki aikuisenkin kokemana. Naamakirja kun on jotain ihan muuta kuin Facebook ja twittaaminen sekin ihan muuta kuin sirkuttamista, verkkoyhteisön kanssa visertäen, käyttäen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suosituksia.

Jos ilmiö olisi suomalainen, Suomessa syntynyt, se olisikin luonnollisesti “Naamakirja” siinä missä “sauna” on ihan luonnollinen suomalainen osa kulttuuria ja leviten käsitteenä myös muille kielialueille. Olkoonkin ettei saunakaan ole suomalainen keksintö.

Suora lainaus parempi kuin huono vastine tai väärä käännös

Totta on myös se Elorannan väite, ettei kansanomaistaminen paljon siitä parane, jos “divergence” käännetään suomen kielessä “divergenssiksi“, olkoonkin että vaikkapa televisio ja internet tai “netti” ovat ihan hyviä ja kieleen istuneita käännöksiä siinä missä diversiteetti (divercity), ekologia (ecology) ja ekonomia (economy). Tosin suora lainaus olisi kielen huoltajalle helpompaa kuin niiden murteelliset väännökset.

Sen sijaan vaikkapa ruotsista käännetty “mustankipeys” tai “-sairaus” mustasukkaisuudeksi on jo selvä käännösvirhe ja niitä on kielessämme runsaasti niin Agricolan kuin Lönnrotin tekemänä, ja ne vaikuttavat jo sanan alkuperäisen merkityksen tunnesisältöön äidinkielenämme lapsena sitä opiskellen.Sairaus on syytä kuvata sairautena, ei sukkana. Lapsen on vaikea tunnekielessään ymmärtää, miksi sukkaa olisi hoidettava vaikka se olisikin väriltään musta. Se näkyy meillä toki myös käyttäytymisessämme aikuisina.

“Computer” tietokoneena on sekin aikanaan vähän arveluttava käännös ja laskukoneena sen asema olisi ollut lähempänä todellisuutta kuin osana mentaaliälyistä koneihmistä, kuten tietokone monen pöydällä näyttäisi usein kiukuttelevan isäntäänsä parempana renkinä ja vallan käyttäjänä. Neutraalimpi “kompuutteri” olisi ollut helpommin käsiteltävä laite myös myöhemmin ikääntyville aikuisille.

“Tietokone” ja sen uusi kieli toi mukanaan sellaista pelkoa, jota näkee vieläkin ikääntyneiden käyttäjien kohdalla uuden teknologian sisäänajossa. Kieleen ja uuden pelkoon, vieraaseen, liittyy toki myös oman ammattikunnan professionaalista valtaa ja sen käyttöä ja tyypillistä sellainen on juuri insinööreille ja lääkäreille, aiemmin kirkollista valtaa käyttäneille munkkilatinan puhujille.

Lainasanoja kaikki tyynni


Rikas sanasto on symbolikielenä kansakunnalle ja yksilölle, yhteisölle elintärkeää. Lainasanat eivät sitä köyhdytä, jokainen sanamme on tavallaan lainatavaraa. Mitä rikkaampi kieli on symboleistaan, sitä rikkaampi on myös kulttuuri, kykymme kommunikoida monipuolisemmin, ja uusien symboleiden kautta maailma avautuu myös siellä, missä se aiemmin on pysynyt tuntemattomana. Itselleni latinankielinen sanasto tuli ensimmäisenä tutuksi kasvien ja eläinten, morfologian ja taksonomian tieteellisissä nimissä, ja sitä kautta avautui kokonaan uusi maailma. Miksi ne oli käännetty suomeksi, tuntui omituiselta asian kaventamiselta, keinotekoiselta.

Myöhemmin sama kieli avautui humanistien tapana opiskella kielen ja kulttuurin yhteisiä merkkejä ja osana historiaa, ihmisen ja yhteisön tapaa toimia ja olla sidottuja juuri kielensä rakenteisiin. Jos vierasta kieltä ja sanastoa, kielen rakennetta ei tunne, ei tunne myöskään kansakunnan historiaa ja sen juuri hermeneutiikkaan sidottua elämää.

Ihminen eroaa muista lajeista juuri kielensä ja kommunikoinnin kautta ja sen rikastuttaminen muilla kielillä ja kulttuureilla ei ole mistään poissa aiemmassa kulttuurissamme, omassa kielessämme, päinvastoin.

Luonnon äänet mukaan naamakirjaan

Alkukappaleessa kuvattu teksti on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sosiaalisen median sanastosta, jolla meidän tulisi korvata käsitteet Facebook, Twitter verkkoyhteisöpalveluina ymmärtäen niiden olevan Naamakirjoja tai Sirkuttimia (Twitter), joilla yhteisöllisessä mediassa ( ei sosiaalisessa ), asiakaspilvessä, ihmiset eivät toki twittaa vaan sirkuttavat, livertävät tai visertävät suomen kieleen sopivilla ja luonnon ääniä läheisesti matkivilla sanoillaan.

Tavoite on sinänsä kaunis, mutta se jättää pohtimatta elävän kielen monikulttuuriset ainekset ja niiden innovaatioluonteen uudessa kielessä ja sinne siirtyessään. Naamakirja ei ole uusi symboli-innovaatio siinä merkityksessä kuin Facebook oli ja on meillä vieläkin. Se ei ole suomalainen idea ensinkään, vaan osa nettiyhteisön rakennetta, ja liittyy siellä suurempaan monikansalliseen kokonaisuuteen, jossa mukana on juuri nyt yli 500 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Se ei sirkuta vaan twittaa ja puhuu yhteistä kieltään. Sen torjuminen tuntuu omituiselta pelolta ja on liioiteltua. Lisäksi se tekee vahinkoa itse innovaatioprosessille ja sen ymmärtämiselle.

Tiedekielen tai slangin kohdalla on samalla tavalla. Se ei voi olla koskaan kansallista ja sen käyttäjiä on tiedeyhteisön sisällä miljardeja ihmisiä. Näin sitä ei pidä sulkea yhden kulttuurin alueelle olkoonkin, että sen vaikeita käsitteitä on kyettävä myös tarvittaessa kansanomaistamaan muutenkin kuin vain kielen osalta.

Kyse ei ole suinkaan enää takavuosien munkkilatinasta tai “sivistyssanoista”, kuten toimittaja Ville Eloranta selittää, vaan uusiutuvasta käsitteistöstä, jossa uusi teknologia ja sen löydökset kulkevat rinnan uusien symboli-innovaatioiden kanssa ja muuttuvat jopa päivittäin.

Se mitkä näistä käsitteistä jäävät eloon on ikään kuin meemien taistelua mielessämme ja kaikkea ei kuulukaan pyrkiä kääntämään tai ottamaan vastaan osana valtaisaa uutta globaalia tiedon ja informaation tulvaa. Ne meemit jäävät henkiin, jotka ovat vahvoja, ja niiden kieliasun ratkaisee juuri tämä mielemme “meemi”, joka on geenin kulttuurinen, sosiaalinen vastine.

Twittaaja facebookissa vai sirkuttaja naamakirjassa

Ensimmäisen kappaleen ehkä luonnollisempi ilmaus olisi ollut puhutun kielen kohdalla tyyliin: “Suljin facebookin ja siirryin salamana nettiin twittaamaan kavereilleni”. Sen rinnalla kansanomaistava kielen suojelija ja sen suositukset vaikuttavat munkkilatinalta, liki virkamiesmäiseltä, eikä päinvastoin. Näin kyse on usein myös tiedekielessä, jossa lyhyin erikoistermein tiivistetään asiaa ja kieli saa mahdollisimman taloudellisen asun. Lääketieteessä tämä on jo kiireenkin vuoksi välttämätöntä. Tieteen kieli kun ei ole perinteisesti kovin lavertelevaa. Jos joku sana jää epäselväksi, sen avaa kyllä Wikipedia.

Kuinka tällaiset kansalliset käännökset istuvat juuri puolen miljardin rajan ylittäneen Facebook-yhteisöön, jää nähtäväksi. Ehkäpä jako siellä toimittaja Ville Elorannan tapaan “älymystöön” ja “moukkaan” tai “tavalliseen kansaan” ei olekaan enää niin ajankohtainen kuin uusien sanojen pelokkaat vastaanottajat kuvittelevat.

Käsite “sivistyssana” on sekin ehkä aikansa elänyt tässä monikulttuurisessa uusien symboli-innovaatioiden maailmassa ja niiden muokkautumisessa käyttöömme. Kielen asemaa ne tuskin uhkaavat, pikemminkin vain vahvistavat mahdollisimman nopeasti ymmärrettyinä ja käytettyinä, kuten kulttuuria ja talouttamme yleensäkin innovaatiorakenteen tärkeimpinä osina, uusina symboli-innovaatioina meitä kansakuntana herätellen.

Ei kommentteja: