Elämme omituisia aikoja

Suomalaiset käyvät oikeutta Ruandassa Kigalissa, Tansanian, Burundin ja Ugandan suunnalla. Ne ovat lohduttoman oloisia maisemia, jossa Sahara vaihtuu kohti ruoho- ja pensassavanneja ja maaperä on paikoin liki paljasta. Eläimistö on suomalaisille tuttua monista Afrikasta kertovista luontodokumenteista.

Kansanmurhaaja Vantaan vankilasta

Syytettynä on Vantaan vankilassa istuva Francois Bazaramba. Häntä ei syytetä mistään pienestä asiasta, autovakauksista tai huumekätköistä vaan kansanmurhasta. Porvoon laamanni Lars Karlssonille tällainen matka savanneille on muistorikas kokemus.

Todistajina hänellä on joukko suomalaisia toimittajia ja lukutaidoton hutumies. Hutumies kertoo laamannille kuinka syytetty käski vuonna 1994 hutuja menemään ja tappamaan tutseja. Karlsson antaa todistajalle luvan poistua ruandan kielellä. Televisioissa hän vaikutti lämpimältä isoisältä. Niin vaikutti kyllä vankilassa istuva syytettykin. Kansanmurhaajat ovat lempeitä miehiä, Stalin jopa isä aurinkoinen.

Ilmastomuutos etenee

Vantaan vankilassa istuvan syytetyn teleyhteydet eivät oikein toimi. Ruandassa ei ole kaapeliyhteyksiä ja ensimmäinen on Afrikkaan vasta rakenteilla. Käsittely saa kuitenkin jatkua vaikka yhteys pätkisikin. Sade alkaa piiskata oikeustalon kattoa ja rummutus on sotkea oikeudenkäynnin. Kun Suomen talvi lähestyy siirtyvät sateet Saharan laidoilla etelämmäs ja ilmastomuutos on tehnyt niistä oikullisempia. Sahara laajenee ja levottomuudet kasvavat sen laidoilla.

Ilmastomuutoksen Kööpenhaminan kokousta joulukuun puolivälissä valmistellaan. Yhdysvalloissa asenteet ydinvoimalle muuttuvat myönteisemmiksi. Three Mile Islandin ydinvoimaonnettomuus on jo unohtunut. Tsernobyli oli sentään sitäkin pahempi, vakuuttavat jenkit. Pennsylvania ja Harrisburg ovat New Yorkista vain saman matkan päässä kuin Tampere Helsingistä. Kun ihmiset ovat omin silmin kokeneet maailman mahtavimpien tornien luhistumisen kymmenen vuotta takaperin, mitään sen kamalampaa ei voi enää tapahtua. Sellaiset näyt ovat surrealistisia ja sellaiseksi elämä pian muotoutuukin.

Rikas ja köyhä rinnakkain

Keskustavasemmisto jatkaa Norjan johdossa. Kun maan talous on ohittanut Ruotsin, kätkössä on liki kymmenen Nokian verran öljystä hankittuja varoja, sellainen pieni kansakunta voi jo antaa vanhan hallituksen jatkaa pienen tuulivaroituksen jälkeen.

Pienessä Suomessa sen sijaan kansantaloudestamme lainan osuus on kohta 60% kun se hetki sitten oli noin 30 %. Se panee mietteliääksi ja pohtimaan, mitä tapahtuu jos se nousee yli sadan? Valtiovarainministeri ja eduskunnan puhemies ovat syystä huolissaan. Yli 120 kuntaa nostaa veroäyriään ja Jokioinen niiden mukana. Koulut on jo lopetettu niin siellä kuin kohta Tammelassakin. Kunnan tehtävät muuttuvat epämääräisiksi silloin, kun ne yksityistetään kaikki.

Nokian uusi strategia maaseudun käyttöön

Kriisin myötä edellisestä lamasta Suomen nostanut Nokia joutuu leikkaamaan vielä toimintakulujaan noin 700 miljoonaa. Luku on 700 kertaa enemmän kuin Jokioisten kunnan hakema tulolisä veronkorotuksella. Siitäkin on syöty jo kolmannes.

Kallasvuon talous elää toisissa sfääreissä kuin maaseutukuntiemme. Sama koskee visioita, joissa koko liiketoiminnan idea on muutettava. Jatkossa ihmisiä yhdistetään ilmiöihin, joita he pitävät tärkeinä, vakuuttaa Kallasvuo. Se vakuuttelu kannattaa ottaa tosissaan maaseutukunnissamme ja ymmärtää toimia heti. Itse olen kirjouttanut aiheesta jo yli tuhat sivua parin vuoden aikana. Jokohan se riittäisi? Agropolis -strategiaa kirjoitin kyllä aikanaan enemmän. Eikä internetiin oikein kukaan oikeasti uskonut maaseutupitäjissä vuosina 1989-91 Hämeessä ja MTT tutki mitä ministeriö pyysi. Uuden tien avaaminen on vanhalle karhulle vaikeaa.

Esitin Nokian strategiaa suomalaisille kylille ja maaseutukunnille. Yritystoimintaa on saatava uudesta mediasta, sosiaalisesta ja kansallisesta virtuaalimaailman uusyhteisöistä ja niiden toiminnasta. Paikkatieto ja internet ovat uusi ulottuvuus, jossa yhdistyy myös sosiaalinen pääoma uudelle tavalla ja luo uutta yrittäjyyttä sekä helpottaa hyvinvointipalvelujen järjestelyjä aivan uudella tavalla. Se mahdollistaa pelvelujen toimittamisen myös vanhuspalveluina ja näin hyinvointipalvelumme säilyvät ja jopa paranevat.

Mikä paikkatieto?

Paikkatieto tarkoittaa gps-satelliittipaikannuksella välitettävää tietoa ihmisten ja heidän kohteittensa välillä. Nokia on jo ostanut digitaalisia karttoja valmistavan Navteqin 5,7 miljardilla eurolla. Se on sama summa, jolla keskisuuri ministeriö pyristelee ja pitää leivissä kymmeniä tuhansia ihmisiä. Sellaiseen on tartuttava heti tai annettava yrittäjille mahdollisuus sen toteuttamiseen ja käyttöön arjen elämässämme.

Kyseessä ei ole vain viihde, koulutus, liiketoiminta ja ihmisten keskinäinen yhteydenpito, vaan paljon enemmän. Se on koko suomalaisen maaseudun ja sen uusyhteisöjen suuri mahdollisuus digajan tiedon tuottajana ja levittäjänä, uusien sellaisten yritysten tuottajana, joista ennen emme mitään tienneet.

Tällaista ilmiötä kutsutaan innovaatioksi. Niistä toki puhuttiin jo agropoliksen synnyn alkuvaiheissa 1990-luvulla. Kuntien intohimot kohdistuivat vain silloin muihin ilmiöihin ja MTT tutki tuolloin mitä pyydettiin. Kun etukäteen kerrotaan mitä on löydettävä, saalis ei ole hääppöinen innovaatioksi.

Nyt nämä tuolloin päätöksiä tehneet ihmiset ovat eläkkeellä ja mahdollisuus uuteen yritykseen rinnan uudistuvan Nokian kanssa mahdollista. Nyt me uskomme jo kuinka Nokia toteuttaa visionsa. Silloin emme uskoneet. Kuluttajalle myydään jatkossa muutakin kuin vain laite ja se tarjoaa maaseudulle vakavasti otettavan uuden mahdollisuuden.

Kylmä ja aggressiivinen maa

Suomessa Frabcois Bazaramban on rauhallista Vantaan vankilassa. Ulkona olisi rauhattomampaa. Viikonvaihteen aikana liki parikymmentä suomalaista sai surmansa aggressiivisessa ja väkivaltaisessa pohjoisen maan elämässä.

Agressio jatkui budjettikäsittelyssä Eduskuntatalossa, jossa vasemmiston edustaja löi Raamatulla porvaria. Jaakobin kirjan käyttö tähän tarkoitukseen oli oivallinen sivallus. Uskonnollisuuden nousu ja Raamatun käyttö kertoo konservatismin kasvusta, vakuuttavat sosiologit. Mutta missä oli demarin sosiaalinen ja retorinen viisaus?

Helsingin Sanomat muuttaa saman budjettikirjan Raamatun kääntöpuoleksi lukemalla pitkiä pätkiä sivulta 666. Siellä käydään kädenvääntöä tulevasta yhdyskuntarakenteesta, joka olisi mieluiten radan varteen rakennettu lähiö kuin hajallaan sijaitsevat asumukset.

Keskustelu tästä jakaa mielipiteet myös Keskustan sisällä ympäristöministeri Lehtomäen ymmärtäessä Vapaavuoren ja ympäristöministeriön virkamiestensä ajattelutapaa Mauri Pekkarista paremmin lehden (HS 16.9) mukaan. Kaiken tämän lehti kirjoittaa tylysti ja ilman myötäeläjän lämpöä.

Lämpöä sen sijaan tuo kuva pohjoisen Lapin tutuista maisemista ja Lokan sekä Porttipahdan rannoille suunnitelluista, Greenpeacen vaatimista suojelualueista Peurakairassa, Jooseppi tunturilla ja Painopäässä. Nuo alueet ja rannat olen moneen kertaan kolunnut ja saamelaisten tapa puhua on meitä lantalaisia paljon vilkkaampi ja viisaampi.

Me olemme liki uunituoreessa demokratiassamme ja vasta käynnistyvässä kansainvälistymisessämme sanan käytön kehitysmaa. Meiltä puuttuu kyky asettaa sanojen käytössä toinen toistemme yläpuolelle niin, ettei toiselle tule kohtuuttoman eristetty ja ahdistunut, yksinäinen olo. Koko elämäämme vaivaa pragmaattinen ja ankea realismi. Se on opittu ankarassa talvessa ja vihaisen lukkarin koulussa.

Maalaisnulikan puheenpartta

Taidokas poliittinen puhe, retorinen runous, on vanhojen filosofien meille opettama taito ja muistuttaa rakkauden julistusta niissä kulttuureissa, joissa se on syntynyt. Riku Korhosen (HS 16.9) mukaan jopa Audia myyvä myyntijohtaja pyrki olemaan kaikkea muuta kuin sovinisti, mutta epäonnistui tehtävässään kertoa syvimmät tunteensa naista kohtaa. Siinä epäonnistuu Suomessa niin miehet kuin naisetkin. Parisuhteet kestäisivät kauemmin, jos tuo taito olisi tallella.

Kyse on Korhosen mukaan esteettisestä tajustamme ja tavasta sanoa jotain nätisti, niin että se myös sellaisena voitaisiin ymmärtääkin. Tässä Suomi on nulikka maalta, vasta puheenpartensa hankkinut ja kömpelö. Korhosen mukaan puhumme naimisesta ja autoista niin kuin työhevosesta tai anteliaan lypsävästä lehmästä agraarin aikamme tuoreena muistijälkenä. Jopa inuiitit sitä häpeävät.

Meiltä puuttuu ylevä kieli, joka kykenee välittämään sisäisen sanomamme myös politiikassa, ei vain rakkaudessa. Meillä tarkoitus voi olla hyvinkin kaunis, etenkin vehreässä ja vauraassa Hämeessä, mutta tunteikas tunnustus jää sanomatta, tarttuu kurkkuun tai on kamalaa kuultavaa, ja etenkin julkisessa tilassa se suorastaan halvautuu huulillemme.