sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Halosen perintö ja Ahteiden kujanjuoksu

“Tämä on väärin” kirkuvat otsikot Forssan lehden etusivulla paikallisen AKT:n osaston puheenjohtajan huudahtamana. Hän ei tarkoita nyt Paavo Lipposta, joka on jättäytynyt pois Sven Dufvan tapaan presidentinlinnan vallanvaihtoa juhlivasta kansasta kantaen samaan aikaan marketin muovikasseja linnan viereisestä halpahallista.

Moosekselle nyt oli vain omalaatuinen tapan kääntyä oikeaan kun piti kääntyä täyskäännös vasemmalle. Työväenpresidentti tuli kokonaan muualta ja sitä juhli myös presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi vapauduttuaan linnasta 12 vuoden palvelun jälkeen hyvin ansaituin ylistyspuhein.

Ensimmäisen naispresidenttimme kausi saa aikanaan historian oikean tulkinnan, nyt sen aika ei ole vielä lähimainkaan. Sitä voi vain arvailla. Kun Halonen on poissa hiiret hyppivät heti pöydälle.

Mitä nämä hiiret nyt ovat?


AKT:n Forssan paikallisosaston Ismo Virtanen tarkoittaa Hilkka Ahdetta, Matti Ahteen puolisoa, AKT:n irtisanottua viestintäpäällikköä huudahduksellaan, joka tulee varmasti miehen sydämestä. Viestintäpäällikkö kun uskaltautui ottamaan esille työpaikkakiusaamisen, suomalaisen työyhteisön vaikeimman vammauttajan ja syövän psykososiaalisena ilmiönä. Meille kaikille niin tutun sekä kouluista että työpaikoiltamme.

SAK:n Lauri Lyly puuttui asiaan heti ja tuomitsi irtisanomisen jyrkin sanakääntein. Koskaan aiemmin vastaavaa ei ole koettu ay-liikkeemme historiassa. Saman teki SDP ja sen puoluesihteeri Mikael Jungner. Hän luonnehti tätä päivää sekä työväenliikkeen että koko ay-liikkeen toiminnan mustaksi sivuksi.

Se mistä piti kantaa huolta ja hoitaa työpaikoilla kuntoon valtakunnallisesti, olikin pahin peikko omassa pesässä, ay-liikkeen sisällä ja AKT:n rekkamiesten liitossa. Sen saat mitä pakenet, sanoisi vanha kansa.

Mustien autojen ja päivien viikko


Mustasta keskiviikosta, irtisanomisten ja armeijan kasarmien lopettamisen pimeyden ytimestä siirryttiin heti seuraavaan, ay-liikkeen omaan mustaan viikonloppuun. Siihen viikonloppuun ajoittui oman presidenttimme työn käynnistyminen ja Venäjän presidentin vaalit.

Salpausselän kisoista suomalaiset eivät saaneet mitalin mitalia, pistesijan hankkiminen edes joukkuemäestä, Lahden maailmankuulusta betonista loikaten, oli mahdoton tehtävä sekin. Norjasta Suomeen kotiutettu mäkivalmentaja Mika Kojonkoski kertoi maltillisesti, miten vikaa on joka nurkassa. Kaikki on lyöty laimin, seuratasolta ja juoniorityöstä joka ikisen mäen kuntoon saakka. On turha haikailla lentomäkiä kun vanhatkin mäet ovat kokonaan hoitamatta, Puijo menetti kokonaan maailmancup -kisansa.

Mäkimies Matti Nykänen sentään vapautettiin vajaan viiden kuukauden lusimisen jälkeen puolentoista vuoden tuomiostaan ja valtio säästi kalliita hotellivuorokausia. Ikääntynyt ja rauhoittunut mäkimies pääsi tienaamaan ja raitistumaan lopullisesti, tekemään raskasta keikkatyöläisen arkea, eikä kukaan suomalainen siitä mieltään pahoita.

Vankila ei ole kuritushuone, ei tapa kostaa ja rangaista. Sen kasvattajat ja kouluttajat, johtajat esimiehinä, ovat hyvän koulutuksen saaneita ihmistuntijoita. Mistä sellaisia saataisiin työpaikoille AKT:n kaltaisiin laitoksiin, kiusaajien Suomen valtion hallinnon laitosympäristöön, byrokratiatalkoisiin?

Matin ja Hilkan kohtalo


Tunnen Hilkka ja Matti Ahteen henkilökohtaisesti Oulun vuosiltani. Ounasjoen suojelupäätös, Kemijokilaki ja Iijokilaki eivät vielä Ahteita kaivanneet mutta jo koskisensuojelulain yhteydessä Iijoelta syntyisin olevaa Matti Ahdetta jouduin vaivaamaan hänen mökillään.

Hän hoiti silloin ensimmäisenä ympäristöministerinä koskiensuojelulain viimeistelyn ja samalla itse ideoin heille ympäristöinstituutin korvauksena Iijokilaakson kunnille menetetyistä työpaikoista. Samaan aikaan kaavoitin Ounasjokilaaksoa talo talolta sitä kiertäen ja Levin tunturia turistien käyttöön. Sisäministerinä toimi keskustalainen Rovaniemen maalaiskunnan kunnanjohtaja juristi Mikko Jokela. Häntä onnistuneempaa sisäministeriä, kuntaministeriä, ei voisi olla eikä tulla.

Kun on itse yrittäjä, yritystutkija, biologia ja yhteiskuntatieteilijä, arkkitehtiosaston maankäytön oppinut yhdyskuntasuunnittelija, ei kaavoittajaa ole syytä pelätä saati lähteä hakemaan “sukareiden” tapaan keinoja näiden korruptoimiseen. Kun oma isoisäni veli Ilmari Luostarinen oli aikanaan käynnistänyt jokien rakentamisen ja Pohjolan Voiman perustanut, riitojen lopettaminen Kemijokiyhtiön valtioyhtiönä ja Pohjolan Voiman välillä, pohjoista kansaa tarkoituksella kahtia jakaen, oli lopulta ikään kuin sisäinen pakko, velvollisuus.

Sitoutumattomuuden etu


Kun tutkijat ovat vielä puolueista irrallaan toimivia ja sitoutumattomia, ajatus korruptoinnista on vain syvästi loukkaava ja uhkailu turhaa sekin. Maankäytön säätelystä, kaavasta, tulee osa muuta yhteiskuntasuunnittelua ja sen toimintoja. Siinä pyritään visioimaan myös lähivuosikymmenien maailmaa ja sen tarpeita. Kestävä kehitys oli jo 1970-luvulla osa kaavaa, mutta myös ennakoiden suurten turistivirtojen tarpeet ja kansainvälisen turistin uudelta teknologialta hakemat ratkaisut. Palveluiden oli pelattava myös lomalla, ja etenkin juuri silloin.

Olin syvästi järkyttynyt Matti Ahteen saamasta kohtelusta noina vuosina Iijokilaaksossa ja hänen “pakenemistaan” sieltä Helsinkiin kiusaajien estäessä jopa oman tien käytön kotitaloonsa. Se oli julmaa aikaa ja ihmiset sydämettömiä, ahneita. Itse pääsin työpaikalleni sentään yöllä vahtimestarin salaa avustaessa. Tässä kaikessa on nyt jotain tuttua ja uudelleen elettävää tänään.

Tolkuton valehtelu oli luvallista ja rötöstely sallittua, lahjonta ja uhkailu rehotti. Kaikki olivat sekaantuneet sodan aikaiseen saalistukseen jokilaaksoissa ja ne paljastuivat tutkijalle jo paljon ennen kuin Matti Ahteelle ministerinä. Tutkijat oli vakuutettava erikseen ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen. Sodan jälkeinen Suomi oli äärimmäisen raadollinen ja väkivaltainen maa pohjoisessa ja idässä.

Sain itse uhkauksia ja ne olivat tuohon aikaan hyvin avoimia ja avointa oli myös kiusanteko, sadismi ja tutkijoiden pahoinpitelyt jokilaaksoissa. Paljon avoimempaa kuin tänään, jolloin lain kirjainta pyritään kuitenkin noudattamaan, mutta kaikki muu onkin edelleen sallittua. Tuolloin pahoinpitelyjä ei edes paheksuttu, ne olivat ansioita ja muu vähäisempi kiusanteko naisten puuhastelua.

Mitä julmempaan oman edun tavoitteluun laittomin keinoin kykeni, sitä arvostetumpaa se näytti olevan. Elettiin sodan jälkeisen Suomen Kekkosen ajan pahinta lamaa ja ihmisten raivoa näiden muuttaessa kohti etelää ja Ruotsia.

Ahteiden viimeinen kujanjuoksu

Tänään Hilkka Ahteen tapa hoitaa omaa kujajuoksuaan on jo helpompaa. Ay-liike tulee hoitamaan sen nopeasti. Surulliset muistot 1970-luvulta, jäljet ajan murroksesta ja sen tuomista traumoista vain heräävät, arpeutuneet haavat avautuvat, jolloin siirryimme naispresidentin ajasta jälleen seuraavaan vaiheeseen, jossa kiusaamisen ei enää kuulunut olla osa sivistyskansan työympäristön leimallisimpia piirteitä.

Presidentti Tarja Halosen suvaitsevaisuuden Suomi oli kasvanut uuteen vaiheeseen, oletettiin. Ja petyttiin heti seuraavana päivinä.

Agropoliksen kujanjuoksu


Forssan lehti ei jätä tänään lukijaansa rauhaan kertoessaan kuinka ajan merkit väärin lukevat esimiehet ja aluehallinto, yrittäjien avustajat, kehitysyhtiöt ja aikansa tuotteet eivät ole eläneet visioiden uutta.

Vuonna 1990 toteutettavaksi tarkoitettu agropolis -strategia menestyy Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Sen sijaan tuon kirjoittamani kirjan lukematta jäänyt sisältö, kirjan otsikkosivun jäänne Jokiosissa, on elänyt kriisistä kriisiin ja kadottanut koko ideansa visioida tulevaa ja rakentaa jo etukäteen uutta.

Ei saisi jäädä historian vangiksi ja toteuttaa sellaista, johon tarkoitukseen riittää kyllä kunnissa ja yrityksissä, tutkimuslaitoksissa, omaa osaamista ja väkeä ilman tiedepuisto-organisaatiotakin. Niiden leipää ei pidä syödä jälkiomaksujana ja tuottamatta koko ajan uutta avaten näin uusia mahdollisuuksia ja tavalla, jossa tutkimuslaitoksen ja sen kampuksen rakenne on tehty innovaatiotoimintaa ymmärtäväksi, myös organisaatiotasolla ja suomalaisille vaikeiden rakenteellisten ja symboli-innovaatioiden suunnalla.

Kun toisen polven tiedepuisto vaati kolmatta polvea, se on toteutettava ennen kuin ilmiö on levinnyt jokaisen kanakunnan sisällä jo toteuttavaksi ja Jokioisiin se tulee viimeisenä, kansisivua huolimattomasti vilkaisten, ylimielisesti.

Hämäläinen hitaus ei saa jatkua tiedepuiston sisällä ja liikekitka on aina pienempi kuin kaiken käynnistäminen aina alusta, pysähtyen välillä syömään helpoimmat eväät muiden projekteja ja rakennerahoja syöden kreikkalaiseen tapaan näin eläen.

Ei samalla strategialla voi selvitä hengissä kolmatta vuosikymmentä reaaliaikaisessa taloudessa, sosiaalisten medioitten muuttuvassa paradigmassa ja uusien teknisten, taloudellisten ja biologisten innovaatioiden rantautuessa sosiaalisiin ja kulttuurisiin prosesseihin.

Sellainen hybridi, mediayhteiskunnan uusi yhteiskuntamalli, vaatii kokonaan uuden johtajuuden, jossa AKT:n kaltainen toiminta lamauttaa koko vuosikymmeniä tekemämme työn, presidentti Tarja Halosen jättämän perinnön, ja palaamme 1970-luvun surullisiin ihmiskohtaloihin. Tällainen yhteiskunta olisi kohtuuton myös Sauli Niinistön tapaiselle presidentille hoidettavaksi.

Ei kommentteja: