torstai 28. lokakuuta 2010

Pragmaatikon rukous

Kirkosta käydyn homokeskustelun yhteydessä tahtoo unohtua se, miksi me käymme kirkossa ja maksamme sinne protestantteina ja luterilaisina seurakuntamme kirkollisveron. Toki media on siihen hieman puuttunutkin, mutta ei tämä keskustelu kovin hengellistä ole ollut millään tasolla. Kai kirkolla on muutakin tehtävää kuin vihkiminen ja hautaaminen, rippikoululeirit.

Suomalaisten rukousklinikat

Kirkko on instituutiona osa hengellistä tarvetta, jonka keskeisin teema on rukous. Rukouksia esitetään kirkoissa, synagogissa, moskeijoissa ja pyhäköissä. Rukoiltaessa käytetään mattoja, rukousnauhoja ja -myllyjä, ikoneita ja rukouskirjoja. Jotkut kirjoittavat rukoukset paperi- tai puupaloille, ripustavat niitä rukouksille varattuihin paikkoihin.

Suomeen on syntynyt aivan viime vuosina suuri määrä rukousklinikoita, 24 kappaletta. Liike on lähtöisin Yhdysvalloista ja toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa on vain yksi klinikka. Rukousklinikoissa tärkein rukous on esirukous ja siihen kirkko kouluttaa esirukoilijoitaan. Miksi suomalaiset tarvitsevat vaivoihinsa niin paljon rukousklinikoita toisin kuin muualla Skandinaviassa? Onko meillä oikeasti tunneperäistä ja fyysistä hengellistä hätää? Miksi suomalaisten on ulkoistettava rukouskin toisin kuin muiden skandinaavien?

Pragmaatikon Matteus

Matteuksen mukaan sellaiset ihmiset ovat onnellisia, jotka ovat järkensä kautta tietoisia hengellisestä tarpeestaan. Rukouksen keskeisimmät elementit eivät poikkea mitenkään sellaisista suoritteista, joita meille annetaan valmennuksessa, organisaation visioivan mission rakenteluissa tai luovan ja innovatiivisen työn osaamisessa.

Kun rukouksessa vedotaan viisaampaan, voimakkaampaan ja pysyvämpään osana omia tarpeita, opastuksena vaikeaan ratkaisuun tai suoritukseen, joka on vaativa, sellainen vaatii viisasta rukoilijaa. Tällöin omat elämän ja arjen tuhannet päätökset viedään kohti samaa visiota, yhdistetään samaan tavoitteeseen. Tällaisessa kulttuurissa käytännön pragmaatikon rukous on, ei vain tapa hakea synninpäästöä, anteeksiantoa ja vastauksia elämän peruskysymyksiin, vaan samalla ehdottoman välttämättömän geneettisen koodiston ulottamista omaan suoritukseen, sen motivointiin.

Hiljainen kristillisyys

Pragmaattisen yhteiskunnan tapa rukoilla on lähellä arkkipiispa Kari Mäkisen mielilauseita suomalaisesta hiljaisesta uskonnollisuudesta. Madonnat, jumalkuvat ja edes kirkko temppelinä ei ole aina sopivin kohde ja paikka rukoilla, saati tietyt rituaalit ja niiden noudattaminen. Tässä pragmaatikon oppi-isänä ei ole enää pelkät James, Peirce tai monet muut pragmatismin jenkkifilosofit vaan evankelista Matteus ja paljon ennen häntä pikemminkin Elias, joka korosti muotojen liittyvän Baalin palvontaa, ja jossa Baalilla tarkoitetaan hierarkista ja autoritaarista “omistajaa” tai “herraa” (Baal=herra). Juuri Elia korosti kaikkeuden yhtä ainutta persoonaa, kirosi Baalin palvojat, korvasi tämän persoonallisella jumalhahmolla tai rukouksen abstraktilla kohteella, tämän ajan virtuaalihahmolla. Syntyi hyvin läheinen yhteys myöhempään freudilaiseen yliminään, jolloin samalla rukouksen ja piilotajunnan välisen keskustelun luonne tuli ymmärretyksi jo paljon ennen Freudia.

Utilitaristinen Jehova

Yhdysvalloista lähtöisin oleva Jehovan todistajien liike korostaa erityisen runsaasti pragmaattisia arvoja ja ne ovat näkyvimmin esillä jumaluuden ja rukouksen rationaalisessa pohdinnassa osana käytännön elämää. Ei ole sattuma, että liike on juuri pragmaatikkojen koulukunnan tuotetta ja siinä on myös utilitaristisia piirteitä.

Modernit verkostot ja klusterirakenne sekä tämän opin filosofinen arvomaailma on Yhdysvalloissa liki pragmaattista teologiaa. Tässä pyritään kaikin tavoin välttelemään itämaisille uskonnoille tyypillisiä rituaaleja, sanamuotoja tai vaikkapa asentoja. Koskaan ei käytetä apuvälineitä, kuvia, nauhoja, rukouskirjoja. Kaikki perustuu luottamukseen, joka on sopusoinnussa yhteisen tehtävän, vision ja mission kanssa, sekä sopusoinnussa samalla usein yhteisölliseen päämäärään.

Tässä pragmaattinen rukous nojaa jälleen Matteukseen, jossa kaikki uskossa pyydetty myös saadaan, ja että tämä ei suinkaan tarkoita herkkäuskoisuutta ja vie Suomessa lähelle opportunismia. Tässä arvomaailmassa on oltava vankat todisteet, jossa intuitiivinen usko nojaa näin myös heprealaiskirjeiden kautta mission vahvistamiseen rukoilemalla lisää voimaa vision toteuttamiselle yhteisesti, kollektiivina verkostona.

Rakenne (struktuuri) korvaa muuttuvat sanat

Pragmaatikon rukous ei ole saman rukousmyllyn käynnistämistä ja hokemista. Kun Kristus antoi ohjeet opetuslapsilleen kuinka ja mitä rukoilla, hän jakoi samalla rukouksen osiin, jossa oleellinen painoarvo pragmaatikon näkökulmasta ei ole sanoissa vaan rakenteessa, hieman strukturalismin ja sen sosiologian tai antropologian tapaan.

Pragmaatikolle rakenteellinen järjestys on aina tärkeämpää kuin tiukka symboleihin ja sanoihin sidottu ja kaiken aikaa muuttuva totuus. Rukouksen tärkeysjärjestys on ikään kuin valmentajan oppi valmennettavalleen ja samalla huippusuoritukseen pyrkivän tapa lähestyä päämääräänsä. Tässä Isä meidän -rukous on juuri näin ymmärretty tulkiten se jälleen Matteuksen kautta. Näin tärkein on aina ensimmäisenä.

Symbolirakenteiltaan vapaa rukous


Rukouksessa Jumalan tahto on pragmaatikolle enemmän kuin oma tahto, yliminä ja piilotajunta tapana kuljettaa arjen pienet päätökset kohti samaa päämäärää. Siinä ei ole väärin rukoilla egoistisesti ja omia tarpeita ajatellen (“Anne meille meidän jokapäiväinen leipämme…”). Se mikä vapauttaa taakasta, ahdistuksesta, on saatanan ja synnin tapa vaikuttaa siihen suhteeseen, joka syntyy vuosituhantisen geneettisen perimän tai sosiaalisen pääoman tuotteena osana vääriä normeja, moraalisia ja eettisiä valintoja, perisyntiä ja yhteistä visioivaa ja symbolirakenteiltaan vapaata rukousta. Tästä synnin taakasta pragmaatikon on päästävä irti ilman rukousmyllyä ja luottaen sokeasti armoon.

Näin pragmaatikon innovaatiojärjestelmä ja luovuus pysyi auki toisin kuin sellaisessa rukouksessa, jossa uuden symboli-innovaation tai organisaation syntyminen oli käytännössä mahdotonta. Egoistinen ja symbolirakenteiltaan vapaa rukous oli ehdoton edellytys kehittää normistoa ja moraalia kohti intuitiivista uskoa ja lopulta rationaalista jumaluutta osana uutta dynaamista kulttuuriamme ja kykyä hyväksyä myös kokonaan uusi yhteiskunnallinen paradigma.

Etäisyyttä synagogiin


Suomalaiseen pragmatismiin ei kuulu komea ja ylevä, tiettyyn aikaan alkava yhteinen rukoushetki. Tässä pragmaatikot ottivat etäisyyttä ja 2000 vuotta takaperin juutalaisten synagogiin. Syntyi ajasta ja paikasta vapaa rukoilija, joka käytti jälleen Matteuksen evankeliumia. Tämä kehotti oman aikamme nörttiä ja sosiaalisen median virtuaalihahmoja rukoilemaan omassa yksityishuoneessaan, sulkemaan ovet ja ikkunat, Isää joka oli salassa. Juuri tällainen yksin tavattu Isä, joka oli samalla palkitseva (Matteus 6:6) purki vanhan tradition ja toi mukanaan pelottavat haasteet, mutta samalla myös vaikeat ratkaisut internetin virtuaalisessa prosessissa ja yksin.

Luova ja innovatiivinen prosessi vaatii aina palkitsemisen ja tavan prosessoida syventämällä syntyvä luomistyö lopulta rukouksen kaltaiseen kiitokseen sekä hengelliseen tunneperäiseen myös fyysiseen kokemukseen. Näin ilo ja myönteisyys on pragmaatikon rukouksen keskeisin voima. Luottamuksen kasvattaminen on taas ainut keino lisätä verkoston asymptoottista vapautta ja pyrkiä siinä täydelliseen vapauteen. Tuo termi on lainattu fysiikasta, mutta toimii samoin suurten globaalien verkostojen ja niiden välillä syntyneiden toimijoiden kitkan poistajana kohti täydellistä vapautta.

Tyyneys, positiivisuus ja ahdistuksen poisto

Sosiaalinen media ja sen paradigma (Social media paradigm) pitää sisällään altruistisen osan ja sama toki löytyy pragmaatikon rukouksesta siinä missä kunnioittavat ja arvostavat, tyyneyttä hakevat ja etenkin ahdistavissa tilanteissa käytetyt rukouksen kaltaiset hetket.

Internetin yhteydessä ja yksin rukoillessaan ihminen on kaukana ulkokultaisesta saati hurskaasta ja ihmisten huomiota hakevasta rukoilijasta. Käsitteet vanhurskaus, rukous ja jumaluus ovat lisäksi vieraita ja jäävät usein ulkopuolelle uuden symbolimaailman, jossa ne korvautuvat uusilla. Monelle nämä rukouksen kaltaiset prosessit ovat kuitenkin aivan ylivertainen lähde ja noudattavat hyvin pitkälle juuri pragmaatikoille annettuja rukousohjeita olkoonkin, ettei niistä toki tätä käsitettä käytetä.

Mihin sitten suomalaiset tarvitsevat tämän ohella rukousklinikoita? Eikö suomalainen oikein usko omaan vilpittömyyteensä, eikö usko tahdo muuttua rationaaliseksi pragmaatikon opiksi ja onko pyhä henki käsitteenä jotenkin vieras? Olisiko taustalla sittenkin edelleen autoritaarinen kasvatuksemme, katumuksen ja synnin vahvuus niin vankka, ettei meistä tule sellaisia rukoilijoita, joiden rukous yksin toimitettuna lisäisi iloa ja myönteisyyttä, tyyneyttä ahdistukseen ja hengellinen osaamisemme olisi luonnollinen asia ja hyväksytty osa ihmisenä olemisen lahjaa tietoisuutemme syventäjänä.

Onko kirkko unohtanut ihmisten hengelliset tarpeet taistellessaan äyreistään ja elämmekö ikään kuin uuden paradigman ja uskonpuhdistuksen aikaa myös seurakunnissamme ja kirkkomme sisällä. Kaipaako se todellakin uutta uskonpuhdistusta?


Päivän mietelauseet:

Länsimainen filosofia on joukko reunahuomautuksia Platonin teoksiin ( Alfred Whitehead )

Edistys merkitsee taitoa säilyttää järjestys muutoksen ja muutos järjestyksen keskellä ( Alfred Whitehead )

Miksi on ylipäätään olemassa jotakin, pikemminkin kuin ei mitään? ( Martin Heidegger )

Ihmiset ovat taukoamatta tekemisissä olemisen kanssa ja se on kuitenkin heille vieras ( Martin Heidegger )

Ihminen sitoutuu elämäänsä, piirtää oman kuvionsa, ja sen kuvion ulkopuolella ei ole mitään ( Jean-Paul Sartre )

Entäpä jos, vastoin tavanomaista käsitystä, ihmisellä aina on sellainen elämä jonka hän ansaitsee ( Jean-Paul Sartre )

Kurottaessaan tähtiin hän unohtaa kukat jalkojensa juuressa ( Jeremy Bentham )

Elämä on arvokasta vain jos sillä on jokin arvokas kohde ( G.W.H. Hegel )

Täyttyneen toiveen tilalle astuu aina uusi ( Arthur Schopenhauer )

Väitättekö, että hyvä tarkoitus pyhittää jopa sodan? Sanon teille: Hyvä sota pyhittää kaiken ( Friedrich Nietzsche )

Ei kommentteja: