Leimakirveet piiloon

Pakolaisten mummoilla ei ole asiaa Suomeen, äänesti messuyleisö ja edusti suomalaista eliittiä kirjamessuilla. Luterilainen pappi saa vihkiä buddhalaisia ja omakotitaloja, mutta ei enää kristittyjä. Leimaaminen, karkeus ja silmien sulkeminen on oman aikamme mäntin ja tosi mäntin keskustelua, taivaisiin kohoavaa hoilotusta kahden yhteiskunnallisen ääripään elämänä. Nuttu nurinpäin käännettynä, virkkaisi Veikko Vennamo kapitalistin ja sosialistin riidoista.

Vapaus veljeys ja tasa-arvo

Kun valistusaika ja sitä edeltänyt tieteen ja varallisuuden kasvu teki sääty-yhteiskunnan mahdottomaksi, imperialismilla hankituin varoin, sitä seurasi paradigmainen murros ja samalla mäntti ja tosi mäntti saivat aikaan sotien sekä väkivallan vuodet. Ranskan vallankumous levisi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimissä. Syntyi uusi maailmankuva ja sen edustajat globaalina mutta eurooppalaisena ilmiönä.

Kun industrialismi ja sitä edeltänyt pitkä vauraus levisivät maailmalla sitä seurasi työväenliike ja yleinen äänioikeus. Tällöinkin paradigman taustalla maailmankuvaa muutti raha ja vaurastuminen rinnan tieteen ja sen edistyksen leviämisen aaltona, innovaatio diffuusiona sen sosiaalisena ja kulttuurisena muotona. Kaikki ei tapahtunut kerralla, mutta kasautui lopulta samaan ajankohtaan ja käynnisti 1900-luvun alun pitkien sotien vuodet. Mäntti ja tosi mäntti kohtasivat siinä toisensa ja ikääntyneet kansakunnat marssittivat jälleen kerran nuoret pojat rintamalle.

Evolutionaarinen paradigman muutos

1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun paradigmaiset vaiheet syntyivät hitaasti ja niitä seliteltiin myöhemmin huomaamatta lainkaan, kuinka taustalla oli evolutionaarinen kehitys ja sen kaksi ääripäätä, mäntit ja tosi mäntit; liberaaleina itseään pitävät edistysmieliset ja konservatiivit säilyttäjät, Jumalan valitsemat ihmiset, näiden egoistinen maailmankuva ja sen uhat ja pelot. Pelko oli vallankäyttäjän ase ja sitä käytettiin heti kun siihen tuli mahdollisuus.

Vanhaan paradigmaan, maailmankuvaan joka on muuttumassa, kuulu aina erilaisten etujen leikkausten pelot. Tällöin aiemman kasvun ja optimismin rinnalla alkaa vahvistua ihmisten katkeruus ja kyynisyys. Antti Blådiled (HS 30.10) on tässä analyysissään oikeassa lehtensä valistuneena toimittajana. Ainut mikä ei toimi on historian siirto sellaiseen maailmaan, jossa elää nyt yli tuhat kertaa enemmän ihmisiä kuin 1700-luvun menossa ja ero myös 1900-luvun alkuun on valtava. Historia opettaa meille sen ettei se opeta meille mitään.

Hengellisen vallankumouksen paikka

On varmaan totta, että meillä kaivataan nyt kokonaan uutta hengellistä ja arvojen sekä aatteiden maailmaa koskettavaa vallankumousta. Tässä Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen on oikeilla jäljillä. Se missä hän harhailee on tuon vallankumouksen ajankohta. Se kun on jo alkanut ja on jo pitkällä. Tampereelle se saapui kovin myöhään ja printtimedia kertoo jo menneen talven lumista.

Maailma muuttui terrorin, sotatekniikan ja internetin myötä verkostojen ja klustereiden synnyn yhteydessä mutta niiden globaali läpimurto tapahtui vasta vallankumouksena sosiaalisten medioitten ja kansalaismedian, yhteisömedian, läpimurron vaiheessa. Ajatus, että jatkossa maailma muuttuisi pelkäksi mäntin ja tosi mäntin kyynisyyden ja katkeruuden valtakunnaksi, jossa valta syntyy pelon kautta, on toki mahdollinen Blåfieldin kuvaamana, mutta toki myös torjuttavissa.

Leimaaminen, karkeus ja silmien sulkeminen ei ole välttämättä kaikkien harrastus ja päätoimeksi muuttuva maailmankuva, globaalin paradigmaisen muutoksen ydin. Se mikä on ollut mahdollista 1700- ja 1900-luvun Euroopassa ei ole mahdollista 2000-luvun Aasiassa ja Latinalaisessa-Amerikassa tai Afrikassa. Kun pian kuudesta neljä suurinta maailman talousmahtia on Asiassa, Euroopan tuulet eivät siellä juurikaan tunnu.

En usko, että jäämme kiinni edes Euroopassa vain omaan egoistiseen ja narsistiseen minä -kuvaamme, omiin uhkakuviimme ja annamme aseet, takavuosien ja vuosisatojen vastaavan suuren paradigmaisen vaiheen kohdatessa, vain pelosta vallan kerääville voimille. Maallinen valta ei voi hoiperrella kirkon tapaan, joka ei kykene tai uskalla nostaa sanaa ja sanomaansa etusijalle peläten eurojensa perään. Ilmiö on kotikutoinen ja supisuomalainen. Kirkko ei ole ollut meilläkään vallankäyttäjä enää vuosikymmeniin eikä poliittinen valta ole sama kuin se taloudellinen valta, jossa Eurooppa menetti asemansa maailmanvaltana Aasialle ja Yhdysvalloille.

Kotikutoinen murros

Eurosentrisen maailman muutos ei enää kerro globaalin maailman muutoksesta, eikä suomalainen keskustelu homoista ja maahanmuuttaja mummoista kerro puolestaan muusta kuin omasta murroksestamme. Poliittisen vallan uskottavuuden mureneminen, turhautuminen ja pettyminen politiikkaan, puolueinstituutioiden suuret muutokset Suomessa, ovat odotettuja jo pitkän aikavälin mediayhteiskunnan tuomaa paradigmaista tulosta ja tuotetta nekin. Siinä perussuomalaiset näyttäisivät keräävän äänensä pääosin nukkuvilta ja kolmelta suurelta puolueelta, siis kaikilta mahdollisilta ilmansuunnilta, tutkimusten mukaan eniten juuri nyt kokoomukselta. Tällaisessa tapauksessa leimakirveen käyttö pahentaa vain omaa vuotoa ja puheet populismista vähenevät leimakirveenä nekin. Timo Soini kun voi olla myös oikeassa.

Blåfieldin ajatusmalli, jossa kaikki maailman konservatiivit liittyvät yhteen, on koominen. Sen sijaan raha ja henki seuraavat toisiaan aina, eikä siinä näkemyksessä ole mitään uutta ja vallankumouksellista, uuden paradigman malliksi ja maailmankuvaksi. Sen sijaan altruistisen internetin yleistyminen, tuhansien miljoonien ihmisten liittyminen tätä kautta yhteen, on kääntöpuoli ahneudelle ja muistuttaa altruismista internetin sosiaalisena voimana. Altrusitinen vallankumous netissä on uutta niin kirkolliselle kuin maalliselle vallankäyttäjälle sekä perinteiselle medialle. Sosiaalinen media on eri asia kuin epäsosiaalinen media.

Sosiaalisen median pardigma (Social media paradigm) on jo vuosikymmenen takaa käynnistynyt liike ja sen pysäyttäminen on mahdotonta Suomesta käsin. Se ravistelee luonnollisesti globaalina, ja miljardien ihmisten siihen osallistuessa, toisin kuin muutaman miljoonan ihmisen vallankumoukset 1700-luvulla tai sodat, joihin 1900-luvulla jouduimme. Blåfieldin tapa pelotella kansakuntaa muistuttaa jo 1970-luvun Suomea ja sen sosiaalista pääomaa, jossa silloin vennamolainen kansanliike keräsi voittonsa ja maalaisliittolainen media kärsi suurimmat tappionsa maakunnissamme kaikista uhkakuvista ja pelottelusta huolimatta.

Demokratian opiskelua Suomessa

Nyt median tappiot on jo kärsitty etukäteen, Alma media hoitaa Tampereen ja Lapin mediat, WSOY osoittaa Sofi Oksaselle ovea omassa tuskassaan. Siinä erossa voittivat kaikki, ja ne jotka hävisivät, saivat mielestään torjuntavoiton. EU:ssa taas pienet löysivät toisensa Ranskan ja Saksan pyrkiessä kävelemään niiden ylitse kriisinhallintaa ja talouskuria koskevissa muutosesityksissä. Pienten maiden edustajat saattoivat poistua huippukokouksesta ikään kuin voittajina eikä suurillakaan ole syytä huoleen. Herman Van Rompy hoitaa niiden asiat, tosin nyt mahdollisimman pienellä liikkumavaralla. Suuret voittivat vähemmän kuin odottivat ja pienet saivat torjuntavoiton nekin.

Kun samaan aikaan kirkkokansamme ojentaa kätensä vähemmistöille, lopputulos on kansallisten galluppien mukainen. Kirkkokansan ääripäät voittavat vähemmän kuin olettivat ja Raamattua on syytä lukea uuteen paradigmaan ja tulevaan peilaten, unohtaa sen historiallinen taakkaa, aivan kuten piispat varmasti tulevat tekemäänkin paradigmamaisen muutoksen oivaltaneina. Parisuhdetta voidaan hoitaa edelleen myös sellaisena yhteiselämän muotona, jota voidaan tukea kristillisestä perinteestä käsin hajottamatta kirkkoa sen laidoilta, mäntin ja tosi mäntin tavoin sekä näitä kuunnellen uuden maailmankuvan, paradigman, saapuessa myös kirkkokansan keskuuteen.

Päivän mietelauseet:

Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan se että se on ( Ludwig Wittgenstein )

Vakaumukset ovat suurempi vaara totuudelle kun valheet ( Friedrich Nietzsche )

Mua kapeat sielut kauhistuttaa, heiss’ ei hyvä ei paha sijaa saa ( Friedrich Nietzsche )

Älykkyys on kyky tuottaa luontoon kuulumatonta, erityisesti välineitä joilla tehdään välineitä ( Henri Bergson )

Tavat ovat yhteiskunnan mahtava vauhtipyörä, arvokkain ylläpitävä voima ( William James )

Usko kääntyy pääväylältä sivutielle ennen kuin järki aloittaa matkansa ( William James )

Jos olet epävarma teon hyvyydestä tai huonoudesta, jätä se tekemättä ( Friedrich Nietzsche)

Voittajat eivät usko sattumaan ( Friedrich Nietzsche )

Filosofia suhtautuu todellisuuteen kuten masturbaatio seksiin ( Karl Marx )

Ei kenenkään vapaus voi olla täydellistä, ellei vapaus koske kaikkia ( Herbert Spencer )

Pragmaatikon rukous

Kirkosta käydyn homokeskustelun yhteydessä tahtoo unohtua se, miksi me käymme kirkossa ja maksamme sinne protestantteina ja luterilaisina seurakuntamme kirkollisveron. Toki media on siihen hieman puuttunutkin, mutta ei tämä keskustelu kovin hengellistä ole ollut millään tasolla. Kai kirkolla on muutakin tehtävää kuin vihkiminen ja hautaaminen, rippikoululeirit.

Suomalaisten rukousklinikat

Kirkko on instituutiona osa hengellistä tarvetta, jonka keskeisin teema on rukous. Rukouksia esitetään kirkoissa, synagogissa, moskeijoissa ja pyhäköissä. Rukoiltaessa käytetään mattoja, rukousnauhoja ja -myllyjä, ikoneita ja rukouskirjoja. Jotkut kirjoittavat rukoukset paperi- tai puupaloille, ripustavat niitä rukouksille varattuihin paikkoihin.

Suomeen on syntynyt aivan viime vuosina suuri määrä rukousklinikoita, 24 kappaletta. Liike on lähtöisin Yhdysvalloista ja toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa on vain yksi klinikka. Rukousklinikoissa tärkein rukous on esirukous ja siihen kirkko kouluttaa esirukoilijoitaan. Miksi suomalaiset tarvitsevat vaivoihinsa niin paljon rukousklinikoita toisin kuin muualla Skandinaviassa? Onko meillä oikeasti tunneperäistä ja fyysistä hengellistä hätää? Miksi suomalaisten on ulkoistettava rukouskin toisin kuin muiden skandinaavien?

Pragmaatikon Matteus

Matteuksen mukaan sellaiset ihmiset ovat onnellisia, jotka ovat järkensä kautta tietoisia hengellisestä tarpeestaan. Rukouksen keskeisimmät elementit eivät poikkea mitenkään sellaisista suoritteista, joita meille annetaan valmennuksessa, organisaation visioivan mission rakenteluissa tai luovan ja innovatiivisen työn osaamisessa.

Kun rukouksessa vedotaan viisaampaan, voimakkaampaan ja pysyvämpään osana omia tarpeita, opastuksena vaikeaan ratkaisuun tai suoritukseen, joka on vaativa, sellainen vaatii viisasta rukoilijaa. Tällöin omat elämän ja arjen tuhannet päätökset viedään kohti samaa visiota, yhdistetään samaan tavoitteeseen. Tällaisessa kulttuurissa käytännön pragmaatikon rukous on, ei vain tapa hakea synninpäästöä, anteeksiantoa ja vastauksia elämän peruskysymyksiin, vaan samalla ehdottoman välttämättömän geneettisen koodiston ulottamista omaan suoritukseen, sen motivointiin.

Hiljainen kristillisyys

Pragmaattisen yhteiskunnan tapa rukoilla on lähellä arkkipiispa Kari Mäkisen mielilauseita suomalaisesta hiljaisesta uskonnollisuudesta. Madonnat, jumalkuvat ja edes kirkko temppelinä ei ole aina sopivin kohde ja paikka rukoilla, saati tietyt rituaalit ja niiden noudattaminen. Tässä pragmaatikon oppi-isänä ei ole enää pelkät James, Peirce tai monet muut pragmatismin jenkkifilosofit vaan evankelista Matteus ja paljon ennen häntä pikemminkin Elias, joka korosti muotojen liittyvän Baalin palvontaa, ja jossa Baalilla tarkoitetaan hierarkista ja autoritaarista “omistajaa” tai “herraa” (Baal=herra). Juuri Elia korosti kaikkeuden yhtä ainutta persoonaa, kirosi Baalin palvojat, korvasi tämän persoonallisella jumalhahmolla tai rukouksen abstraktilla kohteella, tämän ajan virtuaalihahmolla. Syntyi hyvin läheinen yhteys myöhempään freudilaiseen yliminään, jolloin samalla rukouksen ja piilotajunnan välisen keskustelun luonne tuli ymmärretyksi jo paljon ennen Freudia.

Utilitaristinen Jehova

Yhdysvalloista lähtöisin oleva Jehovan todistajien liike korostaa erityisen runsaasti pragmaattisia arvoja ja ne ovat näkyvimmin esillä jumaluuden ja rukouksen rationaalisessa pohdinnassa osana käytännön elämää. Ei ole sattuma, että liike on juuri pragmaatikkojen koulukunnan tuotetta ja siinä on myös utilitaristisia piirteitä.

Modernit verkostot ja klusterirakenne sekä tämän opin filosofinen arvomaailma on Yhdysvalloissa liki pragmaattista teologiaa. Tässä pyritään kaikin tavoin välttelemään itämaisille uskonnoille tyypillisiä rituaaleja, sanamuotoja tai vaikkapa asentoja. Koskaan ei käytetä apuvälineitä, kuvia, nauhoja, rukouskirjoja. Kaikki perustuu luottamukseen, joka on sopusoinnussa yhteisen tehtävän, vision ja mission kanssa, sekä sopusoinnussa samalla usein yhteisölliseen päämäärään.

Tässä pragmaattinen rukous nojaa jälleen Matteukseen, jossa kaikki uskossa pyydetty myös saadaan, ja että tämä ei suinkaan tarkoita herkkäuskoisuutta ja vie Suomessa lähelle opportunismia. Tässä arvomaailmassa on oltava vankat todisteet, jossa intuitiivinen usko nojaa näin myös heprealaiskirjeiden kautta mission vahvistamiseen rukoilemalla lisää voimaa vision toteuttamiselle yhteisesti, kollektiivina verkostona.

Rakenne (struktuuri) korvaa muuttuvat sanat

Pragmaatikon rukous ei ole saman rukousmyllyn käynnistämistä ja hokemista. Kun Kristus antoi ohjeet opetuslapsilleen kuinka ja mitä rukoilla, hän jakoi samalla rukouksen osiin, jossa oleellinen painoarvo pragmaatikon näkökulmasta ei ole sanoissa vaan rakenteessa, hieman strukturalismin ja sen sosiologian tai antropologian tapaan.

Pragmaatikolle rakenteellinen järjestys on aina tärkeämpää kuin tiukka symboleihin ja sanoihin sidottu ja kaiken aikaa muuttuva totuus. Rukouksen tärkeysjärjestys on ikään kuin valmentajan oppi valmennettavalleen ja samalla huippusuoritukseen pyrkivän tapa lähestyä päämääräänsä. Tässä Isä meidän -rukous on juuri näin ymmärretty tulkiten se jälleen Matteuksen kautta. Näin tärkein on aina ensimmäisenä.

Symbolirakenteiltaan vapaa rukous

Rukouksessa Jumalan tahto on pragmaatikolle enemmän kuin oma tahto, yliminä ja piilotajunta tapana kuljettaa arjen pienet päätökset kohti samaa päämäärää. Siinä ei ole väärin rukoilla egoistisesti ja omia tarpeita ajatellen (“Anne meille meidän jokapäiväinen leipämme…”). Se mikä vapauttaa taakasta, ahdistuksesta, on saatanan ja synnin tapa vaikuttaa siihen suhteeseen, joka syntyy vuosituhantisen geneettisen perimän tai sosiaalisen pääoman tuotteena osana vääriä normeja, moraalisia ja eettisiä valintoja, perisyntiä ja yhteistä visioivaa ja symbolirakenteiltaan vapaata rukousta. Tästä synnin taakasta pragmaatikon on päästävä irti ilman rukousmyllyä ja luottaen sokeasti armoon.

Näin pragmaatikon innovaatiojärjestelmä ja luovuus pysyi auki toisin kuin sellaisessa rukouksessa, jossa uuden symboli-innovaation tai organisaation syntyminen oli käytännössä mahdotonta. Egoistinen ja symbolirakenteiltaan vapaa rukous oli ehdoton edellytys kehittää normistoa ja moraalia kohti intuitiivista uskoa ja lopulta rationaalista jumaluutta osana uutta dynaamista kulttuuriamme ja kykyä hyväksyä myös kokonaan uusi yhteiskunnallinen paradigma.

Etäisyyttä synagogiin

Suomalaiseen pragmatismiin ei kuulu komea ja ylevä, tiettyyn aikaan alkava yhteinen rukoushetki. Tässä pragmaatikot ottivat etäisyyttä ja 2000 vuotta takaperin juutalaisten synagogiin. Syntyi ajasta ja paikasta vapaa rukoilija, joka käytti jälleen Matteuksen evankeliumia. Tämä kehotti oman aikamme nörttiä ja sosiaalisen median virtuaalihahmoja rukoilemaan omassa yksityishuoneessaan, sulkemaan ovet ja ikkunat, Isää joka oli salassa. Juuri tällainen yksin tavattu Isä, joka oli samalla palkitseva (Matteus 6:6) purki vanhan tradition ja toi mukanaan pelottavat haasteet, mutta samalla myös vaikeat ratkaisut internetin virtuaalisessa prosessissa ja yksin.

Luova ja innovatiivinen prosessi vaatii aina palkitsemisen ja tavan prosessoida syventämällä syntyvä luomistyö lopulta rukouksen kaltaiseen kiitokseen sekä hengelliseen tunneperäiseen myös fyysiseen kokemukseen. Näin ilo ja myönteisyys on pragmaatikon rukouksen keskeisin voima. Luottamuksen kasvattaminen on taas ainut keino lisätä verkoston asymptoottista vapautta ja pyrkiä siinä täydelliseen vapauteen. Tuo termi on lainattu fysiikasta, mutta toimii samoin suurten globaalien verkostojen ja niiden välillä syntyneiden toimijoiden kitkan poistajana kohti täydellistä vapautta.

Tyyneys, positiivisuus ja ahdistuksen poisto

Sosiaalinen media ja sen paradigma (Social media paradigm) pitää sisällään altruistisen osan ja sama toki löytyy pragmaatikon rukouksesta siinä missä kunnioittavat ja arvostavat, tyyneyttä hakevat ja etenkin ahdistavissa tilanteissa käytetyt rukouksen kaltaiset hetket.

Internetin yhteydessä ja yksin rukoillessaan ihminen on kaukana ulkokultaisesta saati hurskaasta ja ihmisten huomiota hakevasta rukoilijasta. Käsitteet vanhurskaus, rukous ja jumaluus ovat lisäksi vieraita ja jäävät usein ulkopuolelle uuden symbolimaailman, jossa ne korvautuvat uusilla. Monelle nämä rukouksen kaltaiset prosessit ovat kuitenkin aivan ylivertainen lähde ja noudattavat hyvin pitkälle juuri pragmaatikoille annettuja rukousohjeita olkoonkin, ettei niistä toki tätä käsitettä käytetä.

Mihin sitten suomalaiset tarvitsevat tämän ohella rukousklinikoita? Eikö suomalainen oikein usko omaan vilpittömyyteensä, eikö usko tahdo muuttua rationaaliseksi pragmaatikon opiksi ja onko pyhä henki käsitteenä jotenkin vieras? Olisiko taustalla sittenkin edelleen autoritaarinen kasvatuksemme, katumuksen ja synnin vahvuus niin vankka, ettei meistä tule sellaisia rukoilijoita, joiden rukous yksin toimitettuna lisäisi iloa ja myönteisyyttä, tyyneyttä ahdistukseen ja hengellinen osaamisemme olisi luonnollinen asia ja hyväksytty osa ihmisenä olemisen lahjaa tietoisuutemme syventäjänä.

Onko kirkko unohtanut ihmisten hengelliset tarpeet taistellessaan äyreistään ja elämmekö ikään kuin uuden paradigman ja uskonpuhdistuksen aikaa myös seurakunnissamme ja kirkkomme sisällä. Kaipaako se todellakin uutta uskonpuhdistusta?


Päivän mietelauseet:

Länsimainen filosofia on joukko reunahuomautuksia Platonin teoksiin ( Alfred Whitehead )

Edistys merkitsee taitoa säilyttää järjestys muutoksen ja muutos järjestyksen keskellä ( Alfred Whitehead )

Miksi on ylipäätään olemassa jotakin, pikemminkin kuin ei mitään? ( Martin Heidegger )

Ihmiset ovat taukoamatta tekemisissä olemisen kanssa ja se on kuitenkin heille vieras ( Martin Heidegger )

Ihminen sitoutuu elämäänsä, piirtää oman kuvionsa, ja sen kuvion ulkopuolella ei ole mitään ( Jean-Paul Sartre )

Entäpä jos, vastoin tavanomaista käsitystä, ihmisellä aina on sellainen elämä jonka hän ansaitsee ( Jean-Paul Sartre )

Kurottaessaan tähtiin hän unohtaa kukat jalkojensa juuressa ( Jeremy Bentham )

Elämä on arvokasta vain jos sillä on jokin arvokas kohde ( G.W.H. Hegel )

Täyttyneen toiveen tilalle astuu aina uusi ( Arthur Schopenhauer )

Väitättekö, että hyvä tarkoitus pyhittää jopa sodan? Sanon teille: Hyvä sota pyhittää kaiken ( Friedrich Nietzsche )

Arvojen paradigmainen pesu

Sain syksyn suururakkani valmiiksi. Postitin tekstin, yli 600 sivua, tyttärelleni Outille ja alkaa vaihe, joka on lopulta kirjan teon työläin. Taitossa ja oikoluvussa etsimme mukaan kuvia, sovimme yhdessä, tekstin moneen kertaan vielä lukien, kuinka se istuu aiemmin jo toimittamaamme kirjatrilogiaan, yli 1500 sivuun tekstiä kuvineen.

Kirjan teon duunarina

Kuvat ovat kalliita, yhden kunnon kuvan hinta maksaa maltaita, jolloin köyhän on syytä tukeutua omiin kuviin ja myös taiteeseen, jonka on itse työstänyt. Tieteen ja taiteen teko on ollut Suomessa aina kerjäläisen työtä, ja vain sitä itse tehden syntyy tuon ammatin aito arvostus. Ehkä tämä koskee kaikkea arvostamaamme.

On haettava rahoittajat, apurahat, mesenaatit ja sponosorit, markkinoijat ja myyjät, ja lopulta opittava tekemään kaikki kirjan teon vaiheet tekstin tuotosta toimittamiseen ja lopulta myös kuvittamiseen itse siihen osallistuen. Pienessä maassa ja pienille painoksille ei muita vaihtoehtoa ole, eikä tiedettä ja taidetta bulkkina maailmalla myydä. Hyvä kun joku ottaa vastaan ja lukee kaiken viihteen keskellä.

Takavuosina selvisi vielä kohtuullisesti kirjoittamalla ja analysoimalla perinteisen tieteen menetelmin aineistonsa ja samalla hankkien leipänsä opettajana yliopistossa. Tänään, kun kaikki tapahtuu sähköisesti ja osana internetin ilmaista jakelua, kirja, tieteellinen artikkeli, on tuotteena liian kallis. Kaikki on silloin liian kallista kun kilpailijana on ilmainen tuote. Netistä kaiken voi imuroida ilmaiseksi.

Kirja on arvo sinänsä

Internetin ja sosiaalisen yhteisömedian, kansalaismedian, paradigmaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta kertova tuote vanhenee reaaliaikaisena prosessina hetkessä. Kirja on myös sähköisenä saatava ajoissa lukijalle, jotta siitä olisi hänelle käyttöä. Printtimedian tuote on jo arvo sinänsä, ja tarkoittaa alan harrastajille ja ammattilaisille taideteosta. Bulkkitavarana kirja ei tule jatkossa menestymään painotuotteena ja tietokirjailijana asiansa voi siirtää Wikipediaan. Niin minäkin toimin ja se on altruistinen teko.

Tämän päivän printtimedia tuotti lisää aineistoa, joka on sidoksissa aatteisiin ja arvoihin. Helsingin Sanomat näkee valtavasti vaivaa tekemälle meille kahden täyden sivun testin, hyvin perusteellisen ja pohditun, jossa arvomaailmamme kirkkomme ja seurakuntamme sisällä mitataan.

Sen läpikäynti ja täyttäminen on elämyksellinen kokemus ja tuottaa tietoa, jota monikaan ei ole itsestään ennen löytänyt eikä ikinä kohdallaan ole edes pohtinut. Oma maailmankuvamme, paradigma johon rakennamme, on meille vieras. Emme tiedä, miksi maksamme kirkollisveromme, tai miksi valitsemme puolueen ja edustajan, jota äänestämme. Arvot eivät mene välttämättä lainkaan yhteen, petymme.

Jos media tekee sen palvelun meille ilmaiseksi, siitä voisi kiittää. Sellainen on osa arvojamme, kiitollisuus. Kun suomalainen pyytää anteeksi hän kokee olevansa huonompi ja syyllinen. Näin kiitos ja anteeksipyyntö ovat meille sivistyssanoja, eivät osa arvojamme.

Arjen työtä tutkijalle

Kun tutkijana tekee syvähaastatteluja lomakkeiden tukemana suomalaisia tavaten tuhatmäärin, tällainen lähentää ihmisiä toisiinsa. Usein keskusteluun tulee mukaan koko perhe ja päivä menee lomaketta täytettäessä ja sukujuuria selviteltäessä, perhealbumia selattaessa ja moni avaa kaikkein kipeimmät arkistonsa ja sydänsurunsa haastattelun aikana.

Toki päällimmäisenä ovat iloiset asiat, ja se miten haastattelu etenee, on myös tutkijan persoonallisuudesta syntyvää. Vaikka lomake olisikin valmiiksi mietitty ja tehty, tieteen keinoin rakenneltu, haastateltava haluaa myös miellyttää tai ärsyttää lomakkeen täyttäjää. Näin objektiivisesta tapahtumasta alkaa syntyä subjektiivinen eikä tietokone tätä myöhemmin muuksi jalosta.

Sama subjektiivisuus koskee arkistojen penkojaa ja laboratoriossa aikaansa viettävää tutkijaa. Kun mukana on ihminen mukana on aina myös normit, arvot ja asenteet, tunne-elämän tilat ja muuttuva tietomäärämme, aistit, joilla otamme tietoa vastaan, psykologiset ja sosiaaliset, kulttuuriset suodattajat ja oppimistapahtumat, joskus myös äly ja lahjat osana persoonallisuutta.

Etäinen kirkko

Kun oman kirkkoni, evankelisluterilaisen seurakunnan edustaja, ei ole koskaan käynyt lomakkeensa kanssa minua tapaamassa, tai perhettäni, vanhempiani tai heidän sukulaisiaan, kirkko vieraantuu. Toki arvojani ovat punninneet Jehovan todistajat ja mormonit, ehkä tulevina vuosina myös islamistit.

Ne arvot ja asenteet menestyvät, joiden haltijat välittävät ja kantavat huolta meistä aidosti. Tämä koskee varmasti myös poliittisia puolueita ja kilpailevia ideologioita instituutioiden sisällä.

Ei riitä että lähestytään mainostoimiston kautta ja televisiossa puolueen puheenjohtajan kasvoilla, mitä arvoja koskettavaa siinä on rinnan muiden idol -ihmisten kanssa? Ei sellainen synnyttä yhteisön ja yksilön kaipaamaa lähidemokratiaa saati saa aikaan toimintaa lähiyhteisön sisällä.

Takavuosina osallistuvan tutkimuksen keinoin, kylissä asuen, käynnistettiin suomalainen kylätoiminta ja vaikkapa tapa suojella viimeiset rakentamattomat koskemme jälkipolville. Koskisodat loppuivat kun karvalakkilähetystöt niin yhteisesti päättivät ja tutkija asui kylässä. Samalla pohdittiin muita kehittämisvaihtoehtoja ja allaskylä Sirkassa vaihtui Levin matkailukaupungiksi. Eivät kaikkien arvot tätä prosessia hyväksyneet mutta riittävän monen.

Pappi päätoimittajana

Suomen Kuvalehden arvokeskustelua vetää päätoimittaja, joka on samalla pappi. Tämä näkyy lehden linjassa ja toimittajakokemuksella tehty pääkirjoitus on paitsi koskettava myös hyvin argumentoitu. Takavuosina kirkko oli edistyksellinen ja innovatiivinen laitos luostarilaitoksesta nyt maailmalla puhumattakaan.

Epäilemättä sama henki on syntynyt laestadiolaisperheessä kasvaneen päätoimittajan kohdalla Helsingin Sanomiin. Kun näitä perheitä Lapissa tapasi tuhansittain, syntyi läheinen suhde suurperheisiin ja näiden muodostamat pienyhteisöt poikkesivat melkoisesti körttikansan elämästä Pohjois-Savossa ja Karjalassa. Hämeessä elämä on kokonaan toiseen suuntaan ohjautunutta.

Lehden päätoimittaja vaikuttaa ratkaisevasti lehtensä arvovalintoihin ja perinteisemmän poliittisen toimittajan tuotteena tuollaista vaivaa kirkon ja arvojemme selvittämisessä ei olisi Helsingin Sanomien sunnuntainumeron valmistelussa nähty. Kirkko olisi ollut hänelle kerta kaikkiaan instituutiona liian vieras eivätkä arvot toimittajaa kiinnostaisi. Päätoimittajan valita ei ole ollut sattuma.

Arvoista aatteisiin

Lehti ei tyydy vain kartoittamaan lukijoittensa arvoja vaan puuttuu myös aatteisiin. Kokonainen sivu käytettynä SDP:n Eero Heinäluoman aatemaailman taustoja penkoen kiinnostavat ainakin SDP:n äänestäjiä, ehkä muitakin.

Oikeammin koko lehti kulkee nyt etenkin kulttuuri- ja taloussivujensa täytössä aate- ja arvomaailmoja pintaa syvemmältä luodaten. Google palvelee lehden esimerkkinä globaalista vaikuttajasta, joka on alkanut hakea uusia tuulia toiminnalleen kaukana sen ydinosaamisesta. Ne ovat kuitenkin aikamme arvomaailmoja syleileviä ja siten hyvin Googlen muuttuvaan paradigmaan sopivia, innovatiivisia ja ekologisia. Se on vihje suomalaisille yrittäjille.

Arvomaailman muutoksen megafoni

Sama mediayhteiskunnan megafoni näkyy myös paikallisessa Forssan Lehdessä. Se mikä aiemmin oli kohdistettu puolueittemme arvosteluun, kritiikkiin, ja maan tavan muuttamiseen poliittisia instituutioitamme savustaen, on nyt kohdistettu kirkkoon ja samalla myös valmistellen, ei toki seurakuntavaaleja, vaan kevään eduskuntavaalejamme. Niihin mennään nyt hyvin vahvan arvokeskustelun ja aatteellisen uudelleenarvioinnin kautta. Yhteiskunnallinen paradigma muuttuu rajusti vuonna 2011 mediayhteiskunnan viedessä ja muiden vikistessä.

Mediayhteiskunnassa media käyttää valtaa ja se syvenee kansalaismedian ja sosiaalisten medioitten kautta kansalaisvallaksi. Näin arvojen ja aatteiden kohdalla meitä ravistellaan jatkossa keskeisimmän vallankäyttäjän kautta, siis median.

Puolueet instituutiona menettivät otteensa ja kirkko etääntyi sekin jalkauttamatta itseään kansan pariin. Parhaiten tässä uuden paradigman sisäänmarssissa näyttäisivät poliittisista liikkeistämme menestyvän perussuomalaiset ja kokoomus. Noin kolmannes suomalaisista olisi valmis näitä äänestämään, muita vain joka viides tai vähemmän. Eniten on nyt nukuttu vasemmalla ja keskustassa. Kun puhutaan arvoista ja paradigmasta, silloin ei puhuta yksittäisestä mallista, teoriasta tai asiasta, budjetista ja valtion velasta.

Paradigmamuutoksen valmistautuneet

Tulevat vaalit voittaa puolue, jolla arvot ja asenteet ovat kohdallaan ja olemme niistä yksimielisiä. Perussuomalaisten nousun taustalla on paradigmainen yhteiskunnallinen muutos, jonka tausta on mediayhteiskunnassa ja vaaleissa, jotka ovat nyt sosiaalisen kansalaismedian vaalit, internet -vaalit myös meillä Suomessa.

Kun tällaisessa saranayhteiskunnassa haetaan uutta ja aiemmin kokematonta, sellaista on mahdoton hakea sieltä, jossa mediayhteiskunnan ääni on viemässä lainsäätäjää kaiken aikaa käräjille, valtakunnanoikeuteen, tai salailtavaa riittää koko ajan lisää avoimen yhteiskunnan ihmeteltäväksi.

Ajatus että toimittajat valehtelevat on kaukaa haettu ja omituinen. Väite että poliittisesti ajattelevat toimittajat tekevät juttunsa omien normien, arvojen ja aatemaailmansa kautta on sekin omituinen. Totta kai me kaikki teemme näin kirjoituksemme, myös tieteen edustajat ovat sidoskissa omaan tiedeuskoonsa ja niihin valintoihin, joita tutkijoina laboratorioissaan tekevät, lomakkeilleen kysymyksiä pohtivat.

Ei laboratorio tee ihmisen omasta arvovalinnasta objektiivista, ihmisestä vapaata omasta tavastaan valita tutkimuksensa, sen kohteet ja menetelmät, ihmisen tavan tutkia itseään ja omaa maailmaansa, jota rajallisin aistein avaa muiden avustamana ja pyrkien aistejaan samalla laajentamaan myös sinne, minne perinteinen empiirinen tiede ei yllä. Toimittaja ilman vahvaa arvo- ja aatemaailmaa on väärässä ammatissa ja ilman intohimoa työlleen myös vaikkapa urheilutoimittajana, mutta varmasti myös tutkijana ja tiedemiehenä, minkä tahansa ammatin edustajana.

Epäily auttaa eniten

Jos joku valehtelee, antaa väärän kuvan asiastaan, se on kyllä yleensä toimittajan asiakas, poliitikko, kuka tahansa egoistisesti omaa etuaan ajava ihminen. Ongelma onkin ollut lähinnä median ja omaa etua ajavan egoismin välillä, median tavassa kokea asemansa, ei enää pelkkänä tiedottajana, kuin yhä enemmän vallan käyttäjänä ja myös journalismissa innovaatiojournalismin edustajana ja reaaliaikaisesti. Kun valtaa on, sitä on myös käytettävä.

Ei perinteinen media poikkea mitenkään uusmediasta, kansalaismedian tavasta toimia koko ajan myös vaikuttajana ja yhteisömedioitten laajenevasta käytöstä tiedon, ei vain tuottajana ja tekijänä, vaan myös normien, arvojen ja asenteittemme muokkaajana. Tässä puolueinstituutio on jäänyt nyt askeleen mediayhteiskunnan vallankäytöstä jälkeen ja avaukset syntyvät perinteisten instituutioittemme ulkopuolelta, mediasta niin vallan käyttäjänä kuin oppositiona, sparraajanakin.


Päivän mietelauseet:

Ihmiset pettävät itseään ajatellessaan itsensä vapaiksi ( Baruch Spinoza )

Tajunta ja ruumis ovat yksi ja sama yksilö, jota käsitellään milloin ajattelun, milloin ulottuvaisuuden attribuutin alaisena ( Baruch Spinoza )

Ikävystyttämisen salaisuus on siinä että sanoo kaiken ( Voltaire )

Onnellisin elämänmuoto on työntäyteinen yksinäisyys ( Voltaire )

Luojan käsistä tullessaan kaikki on täydellistä, ihmisen käsissä kaikki tärveltyy (Jean-Jacues Rousseau )

Omistamasi raha on sinulle vapauden väline, tavoittelemasi raha orjuuttajasi ( Jean-Jacues Rousseau )

Olen pitänyt välttämättömänä kieltää tiedon tehdäkseni tilaa uskolle ( Immanuel Kant)

Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä poljetaan
( Immanuel Kant )

Vain ne ovat onnellisia, joiden mieli on kiinnittynyt muuhun kuin omaan onneen ( John Stuart Mill )

Kaikki mitä voidaan ajatella, voidaan ajatella selkeästi. Kaikki mitä voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi ( Ludwig Wittgenstein )

Suomalainen arvokeskustelu

Suomalaiset mediat avautuivat poikkeukselliseen arvokeskusteluun Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän harmittoman homoillan seurauksena. Yksi puoluejohtaja ja piispa esittivät siellä mielipiteitä, jotka olivat konservatiivisia. Toki mukana oli myös liberaaleja ja suvaitsevia kannanottoja. Niitä ei kukaan vain muista.

Median avaussanat

Tämä on se avaus, jolla mediamme nyt näkevät suuren keskustelun käynnistyneen. Oikeammin keskustelua käytiin jo vuosia ja vuosikymmeniä. Sosiaaliset yhteisömediat käyvät sitä niin ikään kaiken aikaa ja välillä myös kiivaana sanavaihtona. Jotkut ovat äityneet jopa uhkailemaan edustajiamme. Kun miljoonien netin käyttäjien joukossa on pelkästään vaikeasti psykoottisia tietty prosentti, tällaisia viestejä syntyy, ja on toki tehtailtu iät ajat ilman nettiäkin. Netti tuo ne vain kenen tahansa näkyville.

Perinteisen median tapaan kuuluu nähdä alku ja loppu, looginen järjestys ja sille lineaarinen aikaan ja paikkaan sidottu oma maailmansa. Niinpä vaalirahasta käyty keskustelu alkoi sekin, tietysti median käynnistämänä, haastatellen keskustalaista eduskuntaryhmänsä vetäjää, ja saatuaan kielteisen vastauksen kysymykselleen koskien vaalirahoitusta, tästä syntyi kaksi vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva mediamyllytys megafoneineen.

Se täytyy päättää myös johonkin, ei toki nolosti Ylen Ajankohtaisen Kakkosen tekemään mokaan tuppilaudoista vaan valtakunnanoikeuteen, jossa entinen pääministeri on syytettynä. Tämä kuuluu suomalaiseen arvokeskusteluun.

Mediayhteiskunnan arvot

Elämme uudessa mediayhteiskunnassa, jossa valta ja sen käyttö on myös rituaalinen ja näkyy medioitten ja valtiomahtien tavassa käyttäytyä. Näin pääministerin ero puolueen johdosta ja tehtävästään oli osa tätä muuttuvaa paradigmaa ja sen vaatimuksia, jossa takavuosina sodan hävinnyt osapuoli uhrasi presidenttinsä Risto Rydin, mutta ei silloin sodan johtoa. Tuolloin valintaa ei tehnyt vielä media.

Median on vallankäyttäjänä oltava oikeassa ja uhrista tulee lopulta marttyyri riittävän kauan jatkuneen kiusaamisen seurauksena. Tässä kristillinen traditio on aina ollut uskollinen alkukristilliselle seurakunnalle ja Messiaalleen.

Geneettisesti ja sosiaalisen pääoman kautta tämän arvon tausta on kirkon opeissa kaukana paimentolaiskulttuurissa mutta Suomessa hyvinkin lähellä ennen agraarin ja teollisen kulttuurimme syntyä. Tämän arvokeskustelun syntyminen on siten Suomessa liki liturginen ja vain muutaman sukupolven takana.


Median jakamat symbolit

Uusi arkkipiispamme Kari Mäkinen joutui heti työnsä aluksi tulikokeeseen ja media sai samalla otsikoita, jossa mentiin arvokeskustelumme ytimeen. Oman kirkkomme ohella tätä pohdintaa on käyty ympäri Eurooppaa islamilaisen uskon ja vierastyövoiman tai vaikkapa romanien (romanin kielen sanasta “rom”= ihminen) yhteydessä.

Ruotsissa muukalaisviha on johtanut rasistisiin purkauksiin, Ranska häätää maastaan romaneja. Suomalaiset puhuvat kerjäämisen kiellosta. Suomessa saa kerjätä, mutta ei toki aggressiivisesti ja harvassa asuva kansa ei ymmärrä kokoontumista ja leiriytymistä, parveilua. Kun kaksi suomalaista kohtaa toisensa tahtoo jo syntyä ruuhka, jonka voi purkaa lähestymiskiellolla.

Eurooppalaisen ahdistuksen purkamista

Tämä on toinen keskeinen teema, jonka ympärillä yleiseurooppalaista ahdistusta puretaan silloin, kun Suomessa Nokia jälleen kerran vapauttaa insinöörejään satamäärin uusiin haasteisiin ja britit saavat aikaan budjetin, jonka leikkaukset ovat suurimmat sitten sotavuosien. Samaan aikaan Ranskassa lakkoillaan ja osoitetaan mieltä. Kun eläkeikä alkaa kohota yli odotetun eliniän, paradigmainen muutos on kovin konkreettinen ajan suhteellisuudessa sen myös einsteinilaisessa merkityksessä.

Lama ei ole takana ja sen laskuja maksetaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Suomessa valtion velka kohosi juuri yli aiempien ennätystemme ja olemme kaikki velkaa huomaamatta 20 000 euroa imeväisikäiset mukaan lukien. Tällainen vaikutta suomalaiseen arvokeskusteluumme yhdessä velkaisten kuntiemme kanssa ilman seurakunnasta eroamistakin. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään joko kuntansa johtajan tai kirkkoherran. Pankinjohtaja käy kuntansa syvimmät arvokeskustelut.


Poliitikolle jäi vain urheilu ja uskonto

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu puhua syvistä arvoista ja niinpä tyypillistä on tokaista kuinka uskontoon ja urheiluun ei pidä sotkea politiikkaa. Kuitenkin samaan aikaan näin älähtävät poliitikot ovat liittymässä takaisin kirkkoon tai urheilujohtajiksi, päästäkseen vaikuttamaan sen juuri moraalisiin ja eettisiin kannanottoihin, joiden taustalla ovat juuri normimme ja lainsäädäntö. Talouden hoitaa pankki ja siihen poliitikon rahkeet eivät nyt riitä.

Jollei näin olisi, meillä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää, miksi näitä lakeja meille laaditaan ja niitä olisi myös noudatettava, elettävä maassa maan tavalla. Vielä hetki takaperin jopa kansanedustajilla oli ongelmia noudattaa vaalirahoituksessaan itse laatimiaan lakeja, koska niihin ei liittynyt sanktioita, rangaistuksia. Arvot olivat löperöitä, ei laki. Nyt osa puolueista on konkurssissa ja puoluetoimistoja odottavat kevään vaalit. Kuka käy arvokeskustelua kun mainosrahat ovat jo nyt lopussa?


Korporatiivinen media

Tämä on kolmas suuri teema, johon media on tarttunut arvokeskustelussaan ja uudessa vallantäyteisyydessään. Oletetaan että institutionaaliset ja korporatiiviset rakenteet ja niiden toiminta on oikaisemassa myös kansakunnan arvot, asenteet, jopa uskon ja homojen tavan tulla onnellisiksi. Jotkut tahot alkavat olla kiinnostuneita toimittajien puoluesidonnaisuudestakin. Epäillään että se voisi vaikuttaa median mielipiteeseen ja uutisointiin, sen mistä uutinen tehdään ja kuinka, millaista arvokeskustelua käydään.

Vahvasti valtiojohtoinen ja omien pienyhteisöjensä tapakasvatukseen kiinnisidottu media ja sen seuraajat olettavat myös globaalin maailman ja sen muuttuvan paradigman seuraavan tätä suomalaiskansallista traditiota. Kun näin ei tapahdu, uusi sosiaalisen median paradigma, nettinuoriso, vaikuttavat kaoottiselta ja niitä tulisi kyetä valvomaan ja seuraamaan. Joka kolmas suomalainen lapsi on nähnyt netissä alastoman ihmisen, kertoo Helsingin Sanomat (HS 22.10).

Se että alastomuus on takavuosien saunoissamme luonnollista, ja että sellaista tapaa monissa pääkulttuureissamme hyvinkin yleisenä, on ahdistava asia kaamoksen lähestyessä. Virtuaalisena sellaisen kohtaaminen on kokemuksena omalta kotisohvalta luonnotonta ja se tulisi jotenkin estää tai kahlita, saada valvontaamme, vakuuttavat korporatiiviset mediat. Vain hetki takaperin halusimme pukea myös Aku Ankan.

Ahdistus vihaksi ja vieras kohteeksi

Kun netti on suurelle osalle vanhenevaa kansakuntaa vieras, myös siihen liittyvät pelot ovat ja suoranainen vihaa synnyttävä ahdistus. Usein vihaksi äityvän ahdistuksen takana on pelkkä vanheneminen ja sen oireet. Kirkko, seurakunta ja yhteisöllisyys voisivat hieman helpottaa näitä ahdistuksen tunteita ja niiden kohdistumista vieraisiin ilmiöihin, kulttuureihin, muukalaisiin, internetin monikansallisiin ilmiöihin, seksuaalisesti eri tavalla toimiviin vähemmistöihin jne. Lähiyhteisö vaikuttaa eniten lapsiin ja nuoriin, heidän maailmankuvaansa, ei netti.

Normit, arvot ja asenteemme, lainsäädäntö osana näistä syntyviä poliittisia valintojamme, eivät oikene ilman käyttämättä siihen kansan ääntä ja mielipidettä, demokratiaa. Tämä koskee samalla tavalla kansankirkkoamme, seurakuntaa, kuin paikallishallintoa ja parlamenttia. Toki me voimme äänestää myös jaloillamme, erota kirkosta ja kunnasta, jättää kunta ja valtio taaksemme, mutta veronmaksajaksi kunnasta ja valtiosta ei ole.

Elämä onnen onkimista

Tämä on neljäs suomalaisen arvokeskustelun paikka, jossa media seuraa kovin kapeasti yhteiskunnan toimintoja ja ne jäävät valaisematta kasvavalle nuorisollemme. Kun aikaa käytetään tuhottomasti viihteeseen, se on poissa jostakin muusta. Meille syntyy aukkoja sellaisessa yleissivistävässä ja yhteiskunnan toimintoihin liittyvissä mekanismeissa, jotka ovat takavuosilta tuttuja.

Silloinkin ne opittiin pääosin kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen hitaan ja kalliin tien opettamana. Nyt tätä prosessia voisi vahvistaa ja käyttää siihen sosiaalisen median tarjoamia paradigmaisia oikopolkuja. Jos se on poissa viihteestä tai perinteisestä tiedottamisesta, tiedon jaosta, se on hyväksyttävä eikä vaikeutettava etuajassa elävien nyt sosiaalisten innovaattoreiden työskentelyä.

Aiemmin nämä innovaattorit olivat tekniseen innovaatioon kiinnittyneitä Pelle Pelottomia, sosiaalisesti usein rajoittuneita, Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin tavoin. Hänen kohtalonsa, draamat ja tragediat, eivät ole ironisia vaan odotettuja ja oikeastaan sellaisina liki hauskoja. Muistuttavat leffaksi tehtyinä Aaron Sorkin tapaan antiikin kreikkalaista tragediaa, ystävyyttä, lojaaliutta, valtaa, rakkautta, pettämistä ja tietysti kavallusta. Kaikissa suurissa kertomuksissa on aina luomiskertomukseen kuuluva pirunsa.

Suomalaisessa arvokeskustelussa myös pienryhmille on taattava demokratiassa samat oikeudet kuin suurryhmille. Demokratia ei ole enemmistön niskalenkki vähemmistöjen oikeuksiin vuonna 2010 internetin yhdistämässä maailmassa. Se ei ole vain Herran armosta tulevaa suvaitsevaisuutta tai kerjäläiselle heitetty almu. Takavuosina toki voitiin tokaista tyyliin, maassa maan tavalla tai maasta pois, ei enää.

Opportunismin kirot

Opportunismi on viides arvokeskustelumme suuri aihe. Kun kansakuntana olemme idän ja lännen välissä, monet sodat kokien, opportunismi on tarttunut meihin käytännön pragmatismin oppina. Sitä voisi vähän karsia ja kieltää kiusaaminen silloin, kun siihen liittyy selvää älyllistä epärehellisyyttä ja kiusaaja itsekin huomaa olevansa alimittainen ihmisenä.

Pelkkä juopottelu kulttuurina ei ole oikea tie ulos ikävästä ilmiöstä ja Helsinki on ottanutkin ohjat käsiinsä ja alkaa siistiä kaupunkikuvaansa. Se on varmasti moraalinen ja arvoihin liittyvä ratkaisu samalla.

Arkkipiispa Kari Mäkinen edustaa puheissaan liberaalia suvaitsevaisuutta ja häntä myötäilevät ainakin Helsingin, Porvoon, Kuopin ja Espoon piispat. Television vähäisestä ohjelmasta on syntymässä kirkkohistoriaa, jossa Kari Mäkisen peräänkuuluttama suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita jo demokratian pelisääntöjen vuoksi sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Koska kyseessä on uudistus, kaikkien etu on uudistusmielisten piispojen kyky onnistua mahdollisimman nopeasti työssään, jonka varaan Mäkinen joutuu johtajuutensa rakentamaan.


Suomalaisittain ontuen

Tässä on arvokeskustelumme kuudes kulmakivi. Suomalainen mentaliteetti ei oikein edellytä sellaista muutosta, jossa uuden paradigman sisäänmarssi muistuttaa karnevaalimenoa tai kun erotaan, kasvetaan sivistyneesti erilleen silloin, kun olisi kuulunut kasvaa yhteen. Elämä ei ole moraalitonta peliä ja pelurin säännöin.

Hiljainen suomalainen kristillisyys on ikään kuin ontumista, jossa onnuttava paikka on arka ja piiloteltava, mutta kuitenkin olemassa ja samalla se on jokaisen syvintä itseään. Ei sellaiseen pidä muiden puuttua. Ei kehnosta itsetunnostakaan ole syytä joka käänteessä mainita saati jalkapallojoukkueemme paikasta sijalla 86 maailman kärkimaiden listalla.

Ollaan sentään sadan joukossa ja takana on San Marino, seuraava voitettavamme pyrkiessämme kouluttamaan Stuart Baxterista vakavasti otettavaa ja aidosti arkiajatteluun kykenevää, loppupeleissä menestyvää valmentajaa. Korostaen suomalaisen arkiajattelun kolmea suurta arvoa; loppupelejä, aitoa ja arkisen tylsää elämää.

Terve arvoperusta pohjalla - ahneus

Jos kirkkoon jäävät vain joko vanhakantaiset tapauskovat, institutionaaliset mukana olijat, sekä kourallinen tosiuskovien intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen perustelevia, jotka eivät uskossaan emmi, tällaisia ääripään asenteita ja arvoja myötäilevät ratkaisut ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassamme vahingoksi sekä pienryhmille että vanhakantaisille tapauskovillekin, koko kirkollemme ja lopulta suomalaiselle yhteiskunnalle.

Tämän me myönnämme, se on arvoissamme päällimmäisenä, emmekä ala ammuskella ventovieraita ihmisiä ruotsalaisten tapaan. Suomalaista arvokeskustelua on vaikea käydä sellaisista todellisista suurista linjoista, jotka ovat meillä oikeasti kunnossa. Meidän ei tarvitse puuttua seitsemään kuolemansyntiin laisinkaan.

Jos ne olisivat retuperällä, me kyllä sen huomaisimme ja puhuisimme niistä. Nyt ne ovat jopa symbolirakenteissamme vähän vieraita ja kansakunnan moraalinen selkäranka on terve. Niin terve kuin se näin iäkkääksi hitaasti muuttuvalla kansakunnalla voi olla jo pian makuuasennossa viimeiset kuolemansyntinsä tehden. Näistä viimeinen on aina ahneus.


Päivän mietelauseet

Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni (Sören Kirkegaard)

Olennaista on löytää totuus, joka pätee minulle, löytää idea jonka puolesta voin elää ja kuolla (Sören Kirkegaard)

Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa (Karl Marx)

Filosofit ovat vain eri tavalla selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen (Karl Marx)

Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen vaan paremmin loistaakseen (Friedrich Nietzsche)

Monikaan mies ei löydä sydäntään ennen kuin on kadottanut päänsä (Friedrich Nietzsche)

Usko että elämäsi on elämisen arvoinen ja uskosi tekee sen todeksi (William James)

Uskonto on mahtava luku ihmiskunnan itsekkyyden historiassa (William James)

Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä ( Bertrand Russel )

Eräs lähestyvän hermoromahduksen oireita on se, että pitää omaa työtään hirvittävän tärkeänä ( Bertrand Russel )

Arvojen ytimessä

Aivan aluksi tervetuloa uusille lukijoilleni sivustolleni. Samalla kun Weblogin ohella kirjoitukset menevät Wordpressiin mukaan on tullut etenkin saksalaisia ja brittejä mutta myös japanilaisia lukijoita. Samalla siirryttiin uudelle tasolle, jossa hits -algoritmi osoittaa jo parhaina tunteina useamman tuhannen arvoja. Lisäksi sosiaalisissa medioissa muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin. Se vie vanhan maailman paradigmat uusiksi ja nyt on vuorossa kirkko.

Surullinen alku aamulle

Ylijohtaja Markku Nurmen nekrologi Helsingin Sanomissa teki aamusta surullisen. Ympäristöministeriön arvostettua diplomaattia luonnehdittiin ensimmäiseksi esivihreäksi noissa piireissä ja etenkin energiapolitiikan ympyröissämme. Hän väitteli nuorena 28 -vuotiaana ja erikoistui 1970-luvulla teknokraatiksi silloin poikkeavaan suuntaan, ympäristöön ja sen hallintoon.

Tutustuin Markku Nurmeen ensimmäisen kerran juuri pohjoisten jokien ja niiden energiataloudellisen tutkimuksen yhteydessä osana rakentamisen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Markun panos myöhempään koskiensuojelulakiin ja aiemmin Iijoen ja Ounasjoen suojeluun oli merkittävä ja sain häneltä hyvää tukea. Kuusamon kosket oli toki pelastettu jo aiemmin.

Verkostoneuvottelija

Kun Markun tapasi hän oli aina kiinni puhelimessa. Hänellä oli erinomainen kyky ja verkosto hoitaa asiansa polttamatta hihojaan vaikeissa monen intressiryhmän edut vaativissa neuvonpidoissa. Kun kaksi ääripäätä kohtaa toisensa syntyy paineita, jossa vaaditaan muutakin kuin vain diplomatiaa. On oltava tietoa ja kyettävä esittämään se argumentoidusti. Martti Ahtisaari on tässä kansainvälistä huippua.

Toisen kerran tapasimme suuremman asian merkeissä haastatellessani mielestäni keskeisiä ympäristöosaajiamme vuoden 1990 Jokiosiin muuttoni aikoihin, jolloin MTT tuli mukaan vahvasti maatalouden ja maaseudun ympäristöohjelmien rakenteluun ja samalla oli valmistauduttava sellaiseen ohjelmapolitiikkaan, jota tuleva EU jäsenyytemme edellyttivät. Tässäkin Markku Nurmi oli mielestäni ihan hyvä delfiryhmän asiantuntijajäsen. Tosin tuolloin hyvin varovainen. Keskustalaisten oli sopeuduttava samaan aikaan niin moneen maaseudun, luonnonvarojen käytön ja oman politiikkansa asemoinnissa tulevassa EU -jäsenyyden kädenväännössä.

Rankka yhtälö

Markku Nurmi oli mukana noin parinkymmenen haastattelemani joukossa, mutta ei vielä tuolloin tänään Helsingin Sanomissa haastateltava ympäristöaktisti ja luntoharrastaja, kokoomuksen tuleva puheenjohtaja ja diplomaatti Pertti Salolainen. Salolaisen kausi alkoi myöhemmin siinä raskaassa sarjassa, jossa väännettiin suomalaista ympäristöpolitiikan historiaa alkaen 1970-luvulta, joka oli samalla tuon politiikanteon suuri vuosikymmen ennen ympäristöministeriön perustamista.

Ympäristöpolitiikan ja tuotantoelämän yhteensovittaminen on rankka yhtälö kun siihen liitetään vielä sen poliittiset ja sosiaaliset painolastit, kuten viimeisin suuri energiapakettimme.

Kun siihen käyttää vuosikymmenet, mies kuolee saappaat jalassa iässä, jolloin olisi lopulta mahdollisuus jäädä eläkkeelle ja valtiolta säästyvät eläkemenot. Kaikki on otettu irti ja on aika kiittää Markku Nurmea, joka ehti vielä mukaan myös kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan etenkin Väli-Amerikassa. Se alue ei ole missään politiikassa aivan helpointa ja sielläkin ympäristöpolitiikka kietoo yhteen kaiken mahdollisen mitä inhimillinen elämä nyt suinkin voi tuottaa.

Pentikäinen arvojen ytimessä

Laestadiolaiset juuret saanut Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on omimmalla alueellaan päästessään kirjoittamaan uuden arkkipiispan Kari Mäkisen tulikokeesta. On tosin vaikea arvioida kumpi johtajista, Pentikäinenkö vai Mäkinen on suuremman paineen alla elävä.

Molempien johdossa on instituutio, jonka tulevaisuutta ravistelevat yhtäällä ikääntyvä kansakunta ja arvokonservatiivit varovaiset jäärät ja toisessa ääripäässä usein feministisiiven rohkeat ja vapaamieliset ryhmät. Kun toiseen suuntaan kumarrat pyllistät samalla toiselle. Eikä hihoja saisi polttaa, vaikka ääriryhmät sitä harrastavatkin ja provosoivat kaiken aikaa pelkkää ilkeyttään tyyliin, kiusaa se on pienikin kiusa.

Helsingin Sanomat taustoittaa uutisensa nelikentällä, jossa piispat ovat jonossa joko vanhoillisina tai uudistusmielisinä sekä joko rohkeina tai varovaisina linjanvetäjinä.

Ääripäässä, kaukana toisistaan, ovat odotetusti Tampereen piispa Matti Repo ja Helsingin piispa Irja Askola. Lähellä Repoa ovat vanhoilliset Mikkelin Seppo Häkkinen ja Lapuan Simo Peura. Askolaa taas myötäilevät Kuopion Ville Riekkinen ja Porvoon Björn Vikström.

Espoon Mikko Heikka ja arkkipiispa Kari Mäkinen ovat lähellä toisiaan, perinteitä arvostavia ja samalla uudistajia myötäileviä liberaaleja. Oulun piispa on matalan profiilin maakuntapiispa.

Median sytyttämästä nuotiosta kirkkohistoriaan

Pentikäinen kertoo kuinka harmittomasta Yleisradion Ajankohtaisohjelmasta syntyi palo, joka näyttäisi johtavan suoraan arvokeskustelumme ytimeen ja samalla vievän aiheen myös kirkkohistoriaan. Pentikäisen arvio on oikea, ja ainut mikä yllättää, on sen keskustelun myöhäinen vaihe. Moni ei kirkkoaan tunne, usko on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, mukana ollaan tradition kuljettamana ja osana kodin perintöä.

Tämä sama ilmiö tuli näkyviin takavuosien ympäristöpolitiikassa, missä tahansa sellaisessa, jossa ihminen kohtaa muuttuvan maailman uudet paradigmat ja maailmankuva on tarkistettava, päivitettävä tähän aikaan sopivaksi.


Hiljainen kristillisyys

Kari Mäkisen puhuma suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita sellaista jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Jos vastakkain ovat kaksi kirkon ja arvojemme ääripäätä, jompaa kumpaa kumarretaan, kaikki pienet vähemmistöt saavat silloin jatkossa kylmää kyytiä. Koska edessä on uudistus, kaikkien etu on uudistajapiispojen kyky onnistua työssään mahdollisimman nopeasti ja tämän varaan Mäkinenkin joutuu johtajuutensa rakentamaan.

Kirkosta Pentikäinen löytää lukuisia esimerkkejä. Ensimmäisenä kuitenkin Jeesuksen tavan hakea eksynyt lammas ja jättää muu lauma siksi ajaksi yksin. Eikä tarkoitus ole hukata uskossaan empiviäkään.

Jos vain tosiuskovat jätetään kirkkoon, kirkossa olisi mukana enää vain kourallinen intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen tätä kautta perustelevia tapauksia. Spinoza löysi tällaisen ihmisen, mutta jo Nietzsche katsoi viimeisen kristityn kuolleen ristillä. Apostoleja hän moitti pelkuruudesta, johon arkkipiispa Kari Mäkisellä ei ole nyt varaa. Sellaisesta kärsisivät niin kirkon pienryhmät kuin vanhakantaiset tapauskovaisetkin, koko kirkkomme.


Päivän mietelauseet

Joka ei suostu antamaan muille anteeksi, tuhoaa sillan, jonka yli joutuu vielä joskus kulkemaan (Francis Bacon)

Mieluiten uskotaan mieluisinta totuutta (Francis Bacon)

Hyvä ja paha ovat nimityksiä, joilla merkitsemme halumme ja vastenmielisyytemme (Thomas Hobbes)

Ei ole olemassa mitään sellaista kuin pysyvä mielenrauha niin kauan kuin elämme (Thomas Hobbes)

Viha on ahdistusta, johon on etsitty ulkoinen syy (Baruch Spinoza)

Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat tavallisesti kaikkein arvokkaimpia (John Locke)

Useimmat ihmiset kykenevät suuriin kun hyviin tekoihin (Montesquieu)

Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa, koska he sotivat ranskalaisten lailla(Voltaire)

En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se (Voltaire)

Ei ole järjen vastaista, että pidän ensisijaisempana kutisevan sormeni raapimista kuin maailman tuhoutumista (David Hume)

Mäntti ja tosi mäntti

Pitäisikö ihmisten erota kirkosta sen liian löysän ja liberaalin politiikan vai ehkä sittenkin perinteisemmän ja vanhakantaisemman arvomaailman seurauksena? He jotka nyt ovat aiheesta eniten äänessä, eivät ole kirkossa käyneet vuosiin tai ehkä vihityttäneet siellä itsensä ennen eroaan, nähneet hautajaiskulkueen. Kun kaksi ääripäätä riitelee keskenään vastakkain on mäntti ja tosimäntti.

Halu säästää kirkollisverossa

Kari Mäkisellä kirkon uuteen liberaalina arkkipiispana on epäkiitollinen tehtävä seurata tätä keskustelua, antaa siihen valistuneen miehen lausuntoja, jota media vyöryttää saadakseen nämä arvokonservatiivit ja liberaalit maailmankuvat törmäykseen ja sytykkeitä kriisissä olevalle medialle. Moni kirkkoon oikeasti kuulumaton, siitä vieraantunut, saa nyt moraalisen herätyksen ja voi erota joko perustellen sitä liberaaleilla tai konservatiivisilla arvoillaan. Oikeammin näitä arvoja ei ole olemassakaan, vain halu säästää joku ropo kirkollisverossa.

Oleellista on, että molemmat syviä arvojaan nyt liputtavat ja kirkosta eroavat päätyvät samaan lopputulokseen. He eivät maksa sen jälkeen kirkollisveroa ja heitä ei kirkossa enää vihitä, ei haudata tämän instituution toimesta vapaamatkustajina. Samalla vähenevät ne varat, joilla kirkko ja seurakunnat hoitavat nuorisotyötään, kehitysapua, kaikkea sitä diakoniatyötä ja hyvänä pitämäämme sosiaalista avustustoimintaa, jonka vuoksi kirkollisveroa kerätään. Aivan kaikki ei mene hautausmaiden ja rakennusten, fasiliteetin ja kirkon henkilöstön palkkakuluihin, byrokratiaan. Hegeliä lainaten meitä tulee arvioida vain tekojemme mukaan.

Alvin Greenen menestystarina

Toimittaja Tuomas Niskakangas (HS 18.10) esittelee Yhdysvalloista Etelä-Carolista lähtöisin olevan tosielämän Forres Gumpin. Alvin Greene oli vielä hetki sitten työtön maaseudun kasvatti, täysin tuntematon, joka sai idean lähteä politiikkaan ja samalla senaattoriksi. Ilman sen kummempaa puoluetukea ja muutakaan mainostoimistojen työtä ja maan tavalle tyypillistä avokätistä taloudellista avustustoimintaa, hän keräsi itselleen valtaisan äänimäärän ja voitti aiemman demokraattien kokeneen senaattorituomari Vic Rawlin äänin 59-41.

Demokratia toimi Yhdysvalloissa kuten Suomessakin ja etenkin sen kirkon vaaleissa ja tavassa pohtia seurakuntavaalien merkitystä elämäämme täysin maallistuneessa menossa. Onhan kirkossa muutakin kuin homoja ja homopareja, rohkeita tekoja ja mielipiteitä, Al Greenen kaltaisia Forrest Gump ilmiöitä?

Nimi ei miestä pahenna

Alavin Greenen voiton syynä pidetään hänen nimeään. Se on aakkosissa ennen Rawlen nimeä ja siten helpompi valita kuin jälkimmäinen vaihtoehto kun kumpaakaan ei oikein tunne. Lisäksi, paitsi että nimi on aakkosissa ensin ja tutumpi, etenkin mustien kaupunginosissa liki joka toinen käyttää tuota nimeä, ja pitää tuollaisen nimen kantajaa hyvinkin omalle ehdokkaalle sopivana. Googlessa nimi liittyy lukuisiin hyvää mainetta kantaviin nimikaimoihin kuten vaikkapa laulaja Al Greeniin.

Green tuottaa 1,5 miljardia tulosta hakukoneella kun Rawl jää promillen osiin tästä ja nekin tulevat onnettoman poliitikon omalla maineellaan senaattorina. Moni muistaa saarnamies Graham Greenen ja vaikkapa näyttelijä Ashley Greenen, mutta kuka nyt jotain outoa Vic Rawleyta nyt muistaisi muuten kuin niistä muutamista epämiellyttävistä politiikkaan yleensäkin liitetyistä ikävistä uutisista. Ja niitähän medioissa on meillä Suomessakin ja senaattori sylkykupiksi sopiva henkilö.

Salaliittoteoria

Yhdysvaltain tapaan epäillään myös salaliittoa, jossa tosielämän Forres Gump nostettiin republikaanien toimesta demokraattien esivaalien voittajaksi maksamalla esivaalien rekisteröitymiseen vaadittu 10 400 dollaria ja äänestämällä mäntin ja tosi mäntin välillä helpompi vaihtoehto omalle ehdokkaalle. Näin oletetaan että lopullisessa vaalissa heidän mänttinsä voittaisi todellisen oman aikamme ilmiön Forres Gumpin.

Se on helpommin sanottu kuin tehty Yhdysvalloissa ja Etelä-Carolinassa, jossa tosielämän Forrest Gump on noussut suosionsa huipulle ja on mahdollinen Barack Obaman tuleva haastaja.

Jokainen joka tuntee Yhdysvaltain politiikkaa, etenkin Etelä-Carolinassa, tietää kuinka siellä voi voittaa kuka tahansa, jolla on sopiva nimi, mutta kirkosta eroaminen on jo vakavampi tapahtuma, etenkin mustien keskuudessa.

Klingen eurooppalaiset juuret

Professori Matti Klinge olettaa samassa Helsingin Sanomissa (18.10) kuinka eurooppalaisen ihmisen juurilla on 1900 -luvun aateperintö, aiempi valistusajan rationaalinen ihminen, filosofian ja etenkin moraalifilosofian syvä pohdinta sekä musiikin, kuva- ja rakennustaiteiden tradition siirtäjät.

Klinge korostaa pedagogiikan ja tieteen, yliopistojemme merkitystä Euroopan todellisten arvojen kuljettajana ja luettelee tällaisiksi hyvyyttä, kauneutta ja rakkautta sekä velvollisuudentuntoa, hyväntahtoisuutta, kohteliaisuutta, huomaavaisuutta, avuliaisuutta, solidaarisuutta ja ystävyyttä. Nämä ovat niitä arvoja, joita Klinge toivoisi myös jatkossa Euroopan poliittisten instituutioiden edistävän ja huolehtivan niiden siirtämisestä seuraaville sukupolville.

Kun tuon lukee, jää pohtimaan, pilaileeko professori Matti Klinge kustannuksellamme

Veriset arvot unohtuvat

Klinge unohtaa historioitsijana, kuinka Eurooppa on Aasian niemimaan verisin ja sotaisin kolkka, keskitysleirien tyyssija. Niiden rakentajat ja ylläpitäjät ovat toki omassa ajassamme ja siksi ne ehkä historioitsijalta unohtuvat, mutta entä imperialismin ajat ja sodat niiden jälkeen ja ennen niitä?

On muutakin arvoiksi ja toiminnaksi mainittavia kuin rationaalinen järki sekä romantiikka sen vastapuolena vastustaa valistusajan aatteita. Demokratiassa voi ratkaista tietokoneen hakukoneen löytämä tuttu nimi ja tapamme äänestää tästä osavaltiolle senaattoriksi sopiva uusi Hitler, Stalin tai kuka tahansa eurooppalainen suurmiehemme.

Galtung ärähti rauhan Nobelista

Rauhantutkija, professori Johan Galtung (HS 17.10) puuttui odotetusti norjalaisten kollegojensa tapaan jakaa poliittinen palkinto kiinalaiselle toisinajattelijalle ja samalla hän ruotii myös aiempaa presidentti Barack Obaman saamaa rauhan Nobel -palkintoa.

Galtung, toisin kuin Klinge, näkee Euroopan ja Yhdysvallat demokratioineen muunakin kuin vain suuren rauhan tyyssijoina. Sotaisimmat valtio ovat Yhdysvallat, Israel ja Britannia, jolloin niiden esikuva ei oikein sovi malliksi rauhan asialle ja konfliktien ratkaisijaksi. Vastaavasti Kiina on onnistunut nostamaan muutamassa vuodessa liki puoli miljardia ihmistä kurjuudesta, avannut rajansa ja mallia voisi hakea myös Japanista, Etelä-Koreasta, Taiwanista ja Singaporesta, kirjoittaa Galtung.

Länsimaiset hyveet

Länsimaiset hyveet kuten kristinusko, englannin kieli valtakielenä ja kauppa, urheiluumme, eivät sellaisenaan ole tae rauhaan ja “rauhankolonialismiin“. Samaa harhaa elättelivät aikanaan sosialistiset valtiot olettaen, että rauha on jonkin ideologian oma ominaisuus.

Toki demokratia on siihen oiva väline olettaen, että samaan aikaan ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan, keskustelevat enemmistömielipiteen sijasta monipuolisista, luovista ja innovatiivisista ratkaisuista.

Tällaista keskustelua ei Etelä-Carolinassa kuitenkaan käydä ja ei oikein Suomen seurakuntavaalien yhteydessäkään. Ero kirkosta on helpompi kuin ero valtiosta ja maksakoot muut veronsa sosiaaliavusta, kirkon monista tehtävistä.

Aurinko nousee idästä

Autoritaarisessa valvonnassa olevan Kiinan edistys on ollut viime vuosina valtaisa ja jokainen siellä vieraillut voi sen kokea. Galtungin mukaan Lu Xiaobon olisi voitu palkita toki kaksikymmentä vuotta aiemmin, joskin silloin tuolla palkinnolla ei olisi ollut maailman rauhaan mitään merkitystä ja nyt se oli puuttumista maan sisäisiin asioihin.

Väite tai kuvitelma, jossa läntisendemokratian maat eivät sodi keskenään, ovat Matti Klingen kuvaamia enkelten laaksoja, väärä kuva maanosamme historiasta, jossa kuvitellaan kuinka demokraattiset ja sivistyneet maat eivät sodi toisiaan vastaan. Tätä luulottelua ja harhaa Eurooppa oli täynnä ennen maailmansotia.

Kun on valittava kahdesta maailmankuvasta, Galtungin ja Klingen, edessä on jälleen kaksi ääripäätä, mäntti ja tosi mäntti.

Hegel ja Schopenhauer

Hegel ( 1770- 1832 ) ja Schopenhauer (1788-1860) viettivät professoreina hetken aikaa samassa yliopistossa, kunnes Schopenhauer kyllästyi vihaamansa Hegelin menestykseen, ja vetäytyi pieneen kotikaupunkiinsa.

Seuraavat ajatukset ovat näiltä keskenään riidoissa olleilta filosofeilta.

Nyt en kerro kumpi on mäntti ja kumpi on tosi mäntti. Sen voi kukin kohdallaan arvioida ja samalla päätellä, onko ajattelussa dramaattisia eroja. Molemmilta herroilta olen valinnut viisi keskeistä ajatelmaa. Kumpi ajattelee mielestäsi selkeämmin ja vastaa paremmin omaa maailmankuvaasi? Kumman valitsit keväällä suomalaiseksi senaattoriksi?

Päivän mietelauseet ( Hegel ja Schopenhauer )


“Järjen viekkaudeksi on nimitettävä sitä, että se antaa intohimojen toimia puolestaan”

“Rakastuneen ihmisen omatunto on hiljaisempi kuin kenenkään muun”

“On olemassa vain yksi synnynnäinen harhaluulo, ja se on se, että olemme olemassa ollaksemme onnellisia”

“Historiassa ylipäätään tapahtuva muutos on jo ammoin käsitetty yleisellä tavalla niin, että se sisältää samalla edistymisen kohti parempaa, täydellisempää”

“Rikkaus on kuin merivettä; mitä enemmän juo, sitä janoisemmaksi tulee”

“Historia opettaa meille sen, että me emme opi historiasta koskaan mitään”

“Pohjois-Amerikassa vallitsee kaikkien kuvittelujen raaka hillittömyys, ja sieltä puuttuu tuo uskonnollinen yhtenäisyys, joka on säilynyt Euroopan valtioissa”

“Ensimmäisen neljäkymmentä vuotta elämästä valmistaa tekstiä, kolmekymmentä seuraavaa varustaa sitä kommenteilla”

“Ajattelemme harvoin sitä, mitä omistamme, mutta aina sitä mikä meiltä puuttuu”

“Onnen aikakaudet maailmanhistoriassa ovat siinä tyhjiä lehtiä; sillä ne ovat sopusoinnun, puuttuvan vastakohdan ajanjaksoja.

Eksistentialismin opit apuun

Suomalaiset ovat pelanneet jääkiekon MM-kisojen finaalissa lukuisia kertoja ja voittaneet vain kerran. Tennisässämme Jarkko Nieminen on pelannut ATP-turnauksen finaalissa jopa useammin kuin kiekkoilijamme omassa finaalissaan ja vain kerran Nieminen on poistunut areenalta voittajana. Suomalaiset ovat käyneet kymmeniä sotia ja aina poistuneet niistä hyvänä kakkosena. Lohduttaudumme ikivanhalla luuserin filosofialla. Me häviämme sotamme mutta voitamme rauhan.

Niinistön hallitus

Keskustan entinen puoluesihteeri Korhonen ja edustaja Manninen ovat esittäneet kevään vaalien jälkeen kolmen puolueen (kok, sdp, kesk) yhteishallitusta, jossa pääministerinä olisi myös presidentiksi kaavailtu jalkapallojoukkueemme suojeluspyhimys Sauli Niinistö (HS 16.10).

Taustalla on laskelma, jonka mukaan keskusta on jäämässä auttamatta kilpailussa pääministerin salkusta ja perussuomalaiset kolkuttelevat jo kantaan saman matkan päässä kuin mihin vihreät ovat heistä hetkessä jääneet (HS 16.10). Samalla kolme suurta ovat niin pieniä, ettei kahdesta saa kuin 40 % ja kolmatta kaivataan. Tässä laskelmassa tuo kolmas ei olisi lainkaan ounasteltu vaalien rökälevoittaja.

Suomalaisten tappioiden analyysin taustalla on tapa hävitä jo ennen kuin peli on edes alkanut ja mukaan tulevat ikuisen luuserin pelin politiikan keinot ja laittomat taklaukset. Mitätöimällä jo etukäteen vaalien tulos ja puhumalla hätätilahallituksesta laman aikana, syvän laman voittajana, syntyy tarina, joka vie keskellä jo alkanutta globaalia nousukautta yhä syvempään kaksoislamaan Suomessa.

Baxter valtakunnanoikeuteen

Kun suomalaisia pyritään valmentamaan voittajiksi, tahtoo käydä kuten Stuart Baxterille suomalaisen jalkapallon sateentekijänä. Kun takana on vasta ensimmäiset karsintapelit, portit arvoturnaukseen ovat kiinni, ja alkaa toivoton pyykinpesu. Aiemmin arvostusta hankkineen valmentajan on käytävä omaan voimattomaan hyökkäykseensä suomalaista jalkapallokulttuuria ja medioita vastaan. Kaikki odottavat hänen ymmärtävän itse erota tai edessä on valtakunnanoikeus.

Aiemmin saman koki Roy Hodgson, ja edes siirtyminen Liverpooliin ei tuota Suomessa hankittua kirousta näytä poistavan. Loistavan menneisyyden hankkinut joukkue on nyt vararikossa ja ajautui menestyvänä yrityksenä pilkkahintaan jenkkiomistukseen.

Suomessa käyneitä valmentajia odottaa myöhemmin valmennettavineen karma, josta ei ole ylöspääsyä. Eksistentialistit selittivät sen syyt jo keskiajalla, kaitselmus hylkää tällaiset valmentajat.

Karman laki seuraa valmentajaamme

Näin kävi jääkiekkoilijamme ainoaan mestaruuteen valmentaneelle ja myöhemmin mattinykäysmäisiin ongelmiin ajautuneelle ruotsalaiselle valmentajallemme.

Ensimmäisen surullisen kohtalon koki kuitenkin kaikkien kiroama uusiseelantilainen juoksuvalmentajaihmeemme 1970-luvun alussa ja tätä onnetonta sarjaa jatkavat nyt norjalainen murtomaahiihtovalmentaja ja jalkapallovalmentajat.

Kovin valoisaa tulevaisuutta ei voi povata edes lentopallojoukkueemme valmentajalle. Managereista parhaiten näyttäisivät taas menestyvän sellaiset, jotka eivät ota joukkoihinsa suomalaisia tai ovat Keijo Rosbergin tapaan suomalaisen taustan hankkineita ja tuntevat oman poikansa, varovat antamasta liikaa oppejaan siihen suuntaan.

Oikeus ja totuus kirkon pelastus

Kari Mäkinen kirkon johdossa arkkipiispana tunnettiin liberaalina ihmisenä. Jostakin syytä juuri hänen kautensa alussa kirkostaeroamisesta alkaa tulla joukkoliike ja syyksi epäillään homokeskustelua, liian konservatiiviseksi äitynyttä kirkon asennetta medioittemme välittämänä.

Arkkipiispa on joutunut siihen suomalaiseen sudenkuoppaan, jossa ovat myös monet poliitikot ja valmentajamme. Siellä arvot käännetään nurin ja ihminen alkaa puolustella sallaista, jota hänen ei tulisi puolustella lainkaan, omia arvojaan ja tapaansa viedä ne voittoon kirkon johtajana, tehtävään kutsuttuna. Kirkossamme on suvaitsevia ihmisiä ja siviilirohkeutta moneen lähtöön.

Selittely on suurin virhe silloin, kun Baxterin tapaan on aggressiivisen hyökkäyksen kohde ja edessä on suomalaisille tyypillinen venkaus ja syntipukkien hakeminen silloin, kun huonon pään takia koko ruumis kärsii.

Pelaaja, joukkue, puolue, hallitus, ministeri, yritys, organisaatio, instituutio,
kuka tai mikä tahansa, joka tulee kentälle ja peliin jo hivenkin epävarmana ja anteeksipyydelleen, ei ole mukana 110 %:n panoksella ja tappio on taatusti todennäköinen veikkausmerkintä.

Ei järki vaan tottumus

Euroopan syrjäisimmän, koillisen arktisen kolkan asukkaat tuntevat toki heikkoutensa. Se että tuo heikkous tahtoo tarttua myös meillä vieraileviin, on helposti imettävä ja kenen tahansa omaksuttava voimaton tapa ruokkia tappioita, on tuttu ilmiö meille sekin.

Tiimissä, missä tahansa yhteisössä tai työryhmässä, yksi mätä omena pilaa koko muun ryhmän halun tehdä 110 %:n tulos. Joukkuepeli on paljon haavoittuvampi kuin yksilösuoritukset, jossa suomalainenkin voi menestyä muiden tapaan, mutta ei toki paremmin.

Ihminen on puhdas taulu

Ihmisen korkein intohimo on usko, jonka mukaan yksikään sukupolvi ei aloita eri kohdasta kuin edellinen. Jokainen sukupolvi aloittaa aina alusta, eikä seuraava sukupolvi pääse yhtään sen pitemmälle kuin edellinen, jos edellytetään, että se pysyi tehtävälleen uskollisena eikä pettänyt sitä. Näin sanaili aikanaan Sören Kirkegaard.

Parhaan kappaleen Kirkegaardin ehdottomuudesta löytää kuvauksesta, joka kertoo tulipalosta ja sen sammuttajista tai päinvastoin, tulen sytyttäjistä. Lainaan lopuksi sitä suoraan, en oman aikamme kouluttajia ja konsultteja.

Eksistentialismin opit

“Kun vihdoin se oikea tulee, se jolla sanan täydessä merkityksessä on tehtävä, se joka ehkä jo varhain on valittu ja kasvatettu tehtävän suorittajaksi, valon tuojaksi, sytyttämään tuleen tämä viidakko, kaiken roskapuheen, harhakuvien ja konnankoukkujen tyyssija - kun hän tulee, hän taatusti löytää lörpöttelevän seurueen, joka leppoisan sydämellisesti arvelee, että jokin on vinossa, että pitäisi tehdä jotakin, tai on valmistautunut keskustelemaan siitä, kuinka väärin kaikki todella onkaan, tunteakseen itsensä tärkeäksi.Jos hän, tuo valittu, näkee väärin ja hetkeäkään kuvittelee, että tämä on se joukko, jonka apuun hänen tulee turvautua, hän ei ole se oikea.Jos hän arvio väärin ja ryhtyy tekemisiin tuon joukon kanssa, hylkää Kaitselmus välittömästi hänet käyttökelvottomana. (Oli hän sitten Baxter tai Hodgson)Mutta se oikea, hän näkee puolelle silmäyksellä sen, minkä palopäällikkökin: Sama joukko, joka hyvää tarkoittaen tahtoi auttaa tulipalon sammuttamisessa kiuluineen ja peräruiskuineen, kiirehtii taas, nyt kun kyseessä ei ole sammuttaminen vaan sytyttäminen, hyväntahtoisesti apuun varustettuna rikittömin tulitikuin ja märin sytykkein.Ja että tuon joukon on häivyttävä, että hänellä ei ole sen kanssa mitään tekemistä, että hänen on käytettävä sitä kohtaan niin karkeaa kieltä kuin mahdollista, vaikka sellainen olisi hänelle kuinka vierasta. Tuosta porukasta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä, sillä se näivettää sydämellisellä osallistumisellaan asian vakavuuden.Tietysti seurue raivostuu hänen käytöksestään, tuosta hirvittävästä ylimielisyydestä jne. Mutta siitä hänen ei sovi piitata.

Kaikkialla, missä on tosi kysymyksessä, kuuluu laki; joko minä olen se, jolla on asian kanssa jotain tekemistä, olen kutsuttu ja valmis ehdottomiin ratkaisuihin; tai jos en ole, vaatii asian vakavasti ottaminen, että en lainkaan osallistu siihen. Mikään ei ole inhottavampaa, alhaisempaa, petollisempaa ja turmelusta tuottavampaa kuin halu olla hieman mukana silloin kun vaaditaan ratkaisua: aut - aut Caesar aut nihil, halu olla hiukan mukana, pikkuriikkisen mukana, ja laverrella siitä osoittaakseen olevansa parempi kuin ne, jotka eivät lainkaan osallistu - pöyhistellä paremmuudellaan ja vaikeuttaa sen asemaa, jolla todella on tehtävä”.

Sören Kirkegaard oli 1800-luvun tanskalainen filosofi, teologi ja yksi tärkeimmistä teologian ja fenomenologian, eksistentialismin yhdistäjistä, Hegelin ja kirkon oppien ruoskija.


Päivän mietelauseet

“Ainoa tapa hallita luontoa on totella sitä” Francis Bacon

“Jos aloitat itsestäänselvyyksistä, lopputuloksena on epäily. Mutta jos olet valmis epäilemään alusta asti, etenet kiistattomiin tosiasioihin”” Francis Bacon

“Maailmassa on hyvin vähän ystävyyttä, ja kaikkein vähiten sitä on samanarvoisten välillä” Francis Bacon

“Mitä parempi ihminen, sitä enemmän hyvää hän löytää muissa ihmisissä” Blaise Pascal

“Useimmat elävät mieluummin toisten mielissä kuin omaa elämäänsä” Blaise Pascal

“Parempi tietää kaikesta jotain kuin kaikki yhdestä asiasta. Yleistietous on parasta. “Blaise Pascal”

“Järjen luontoon kuuluu tarkastella asioita ikuisuuden näkökulmasta” Baruch Spinoza

“Tunne lakkaa olemasta passio heti, kun muodostamme siitä selvän ja täsmällisen idean”. Baruch Spinoza

“Intuitiivisesta tiedosta heräävä Jumalan älyllinen rakastaminen on ikuista” Baruch Spinoza

“Ei pelkoa vailla hieman toivoa, eikä toivoa ilman pelon häivää” Baruch Spionza

Politiikan turbulenssi jatkuu

Suomalainen poliittinen kenttä on liikkeessä enemmän kuin miesmuistiin. Nyt tehtiin lyhyellä ajalla jo toinen gallup (HS 15.10), joka kertoi kolmen suuren puolueen kannatuksen edelleen hiipuvan ja perussuomalaisten kasvun jatkuvan ja vakiinnuttavan asemaansa jo selvästi neljänneksi suurimpana puolueenamme. Ero keskustaan ja demareihin on sinnekin kutistunut 5-6 prosenttiyksiön vaiheille ja vain kokoomus jatkaa selvästi suurimpana puolueena. Tosin senkin kannatus on ollut alamäessä. Hämmennys puolueen valinnasta on suuri kaikkialla, ja ehkä juuri nyt Helsingin Sanomien galluppien tulkitsijoita lainaten, kokoomuksen ja vihreitten suunnalla. Etenkin vihreillä on selittelyä omien arvojen myynnissä ja vallankipeydessä. Vahvoihin arvoihin alun perin rakentanut liki yhden liikkeen puolue on valtaa käyttävänä yleispuolueena kriisissä.

Soini-ilmiö

Mikä sitten selittää perussuomalaisten gallupmenetyksen jatkumisen ja pysyykö se sellaisena vielä puoli vuotta? Vaaleihin on aikaa ja se mikä kerran nousee rivakasti tahtoo tulla myös nopeasti alas.

Tosin on myös toinenkin vaihtoehto. Perussuomalaisten saama gallupmenestys rohkaisee äänestäjiä ja liikkuvat äänestäjät haluavat olla rökälevoittajan puolella. Sinne on vetoa myös sellaisilla politiikan ammattilaisilla, joilla ovet eivät ole auenneet oman puolueen sisällä. Mahdollisuus vallan käyttöön ja poliittiseen vaikuttamiseen avautuisi nyt uuden soinilaisen ilmiön kautta ja virta vie nyt vahvasti tuohon suuntaan. Katkeruutta on nyt monella suunnalla ja se sataa suoraan Soini laariin kun muita vaihtoehtoja ei ole. Moni on pettynyt puoluelaitoksemme toilailuihin, politiikan uskottavuus on pakkasen puolella. Entisen pääministeri Matti Vanhasen uhraaminen valtakunnanoikeuteen ei sellaisesta kriisistä pelasta. Tosin sieltä suunnalta löytyy paljon selittäjää Timo Soinin nousulle.

Huonoja selityksiä

Perussuomalaisten menetystä on arvioitu populismilla, muiden politiikan haukkumisella, äärioikeistolaisella liikehdinnällä ja pääpuolueittemme lukuisilla menneen vaalikauden rahoitus ym. skandaaleilla. Media kantaa tästä oman vastuunsa ja muutos kuvaa siten mediayhteiskunnan omaa kriisiä. Liki 60 vuotta vanha poliittinen liike ei voi olla populistinen ja tämän päivän ilmiö. Kentällä on oltava myös kannatusta ja perussuomalaisia ihmisiä, aatemaailmaa johon liikkeen perustaa.

Timo Soinin karsima ja tapa kertoa asiansa ymmärrettävästi on sekin selityksissä mukana ja yksi uskottavimmista. Toki sekään ei ole ainut, Soini on toiminut politiikassamme jo liki 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Miksi hänet olisi löydetty juuri nyt? Aiemmin pienempää menetystä pyrittiin selittämään jo edesmenneen Tony Halmeen avulla. Ei sekään selitys kovin uskottava ollut. Tony Halme vain sattui olemaan nimenä ja julkimona oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Onko Timo Soinin kohdalla samoin? Jonkunhan tätä liikettä ja poliittista ilmiötä on myös johdettava. Soini on siinä uskottava jopa katolisen uskonsa ja vakaumuksensa kautta. Perusrehellinen suomalainen, maisterisjätkän näköinen ja oloinen ihminen, ei herätä toisessa suomalaisessa kateutta tai mustankipeyttä.


Seteliselkärankaisia varottava

Jatkossa Timo Soini joutuu jopa varomaan hakiessaan edustajaehdokkaikseen henkilöitä, jotka eivät ole Tony Halmeen kaltaisia varsinaisessa edustajan työssään. Edessä on mahdollinen hallitusvastuu ja kaikki onnenonkijat eivät ole varmaan nyt tervetulleita puolueen hajottajiksi, kuten vennamolaisen kansanliikkeen aikoihin 1970-luvun jälkipuoliskolla. Soinilla on karvaat muistot seteliselkärankaisista.

Soini ei kuitenkaan ole Vennamo eikä perussuomalaiset Sirkka, Minä ja Pekka (SMP). Kyse ei ole nyt samasta ilmiöstä, yhdyskuntarakenteiden takavuosien murroksesta tai kekkosvastaisuudesta suljetun Suomen kekkoslovakiassa.

Puolueen kannatus ei synny niinkään sitä kohtaan tunnetusta sympatiasta kuin vastustuksen vähäisyydestä. Puolueen potentiaalinen äänestäjä on henkilö, joka ei tunne välttämättä vahvaa antipatiaa jotain kuppikuntaa kohtaan. Tässä vaikkapa äärivasemmiston ja vihreitten tapa hoitaa imagoaan on ollut historiaansa sidottua ja näkyy myös keskustan kohdalla tehdyissä tutkimuksissa. Ääniä ei voi kerätä vain ikäihmisiltä ja hekin seuraavat politiikan suuria virtauksia aktiivisesti, ovat jopa sosiaalisten medioitten jäseniä nuorten tapaan ja tunnistavat uuden paradigman yhteiskunnallisen synnyn sellaisen aiemminkin kokeneina.

Yleisesti hyväksytty puolueimago ja lasikatto

Kun puolueen vastustajia, sen suorastaan epämiellyttäväksi kokevia, on hyvin paljon, potentiaalinen menestys ja uusien äänten saaminen vaikeutuu. Vihreillä tällainen lasikatto tuli vastaan ja keskustalla se oli niin ikään kokoomusta alempana tutkimusten mukaan. Vasemmiston yhteinen kannatus, ja etenkin äärivasemmiston, oli ollut meillä takavuosina korkealla ja nyt se on hiipunut muiden OECD maiden tasolle. Lasikatto sielläkin on vastassa, ja oikeastaan ainut tapa vaikuttaa politiikassa kulkee perussuomalaisten kautta. Virta vasemmalta perussuomalaisiin ei ole kuitenkaan ainut, kuten on ounasteltu ja kerrottu.

Tutkimusten mukaan perussuomalaiset ovat meillä äänestäjäkunnaltaan kaikkien selvimmin yleispuolue. Perussuomalaisia kannatetaan kaikissa sosiaaliluokissamme ja ammattiryhmissä kaikkein tasaisimmin. Perusduunareista noin vajaa viidennes on puoluetta äänestämässä, kuten heidän osuutensakin on työtätekevästä aikuisväestöstä. Niin ikään nuoret ja vaikkapa ylemmät toimihenkilöt äänestävät puoluetta jotakuinkin väestöllisen osuutensa mukaan. Vain eläkeläiset ovat ikäihmisinä puolueuskollisimpia ja siellä perussuomalaisten osuus on hieman pienempi kuin odotusarvo.

Vähiten vastustusta

Tutkimusten mukaan perussuomalaiset on yleisin ns. toiseksi paras puolue miltei jokaisen suurimman puolueemme kohdalla, jolloin puolueen vastustus on vähäistä minkä tahansa puolueen perusäänestäjäkunnan keskuudessa. Oikeastaan vain vihreät ovat ajaneet tässä itsensä paitsioon huudattamalla yhteiskunnallisesti vahvimmin kasvavan poliittisen virtauksen itselleen vastenmielisimmäksi. Hallituspolitiikan jatkoa ja vastuunkatoa ajatellen sellainen valinta ei ole ollut viisasta.

Soinin on oltava suu soukalla pohtiessaan jo vaalien jälkeistä hallitusta. Jos gallupit realisoituvat, perussuomalaisia ei voi sivuuttaa hallituksesta ja hallituskumppaneiden valinnan suorittaa suurin puolue, pääministeripuolue. Nyt gallupeja tulkiten tällainen puolue on mitä todennäköisimmin kokoomus. Kokoomukselle riittää kun se on varovainen ja varmistaa näin paikkansa suurimpana puolueena. Siihen riittää nyt myös torjuntavoitto.

Hallitusta muodostettaessa uusi tilanne

Nykyisillä kannatusluvuilla kaksi suurinta puoluetta eivät ole lähelläkään määräenemmistöä. Kolmantena puolueena perussuomalaiset antavat tuon enemmistön jo vahvana ja mukaan toki mahtuu perinteinen pienpuolue Rkp. Tosin maan itärajalla siihen haulttaisiin venäjää osaava puolue.

Näin näyttäisi siltä että kilpailua, tämän päivän galluppien valossa, ei ehkä käydäkään loppusuoralla suurimman puolueen paikasta vaan “apupuoleen” osasta kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamassa hallituksessa.

Tuossa kisassa keskusta on demareita vahvempi. Demarit joutuvat oppositiossa tiukan vaalitaistelun aikana polttamaan sellaisia siltoja, jotka olisivat sille arvokkaita haettaessa paikkaa hallituksessa. Gallupit eivät lupaa sille veret seisauttavaa voittoa vaan Timo Soinille. Tämän kolme suurinta ovat varmaan jo myöntäneetkin ja vaalistrategia rakentuu sen varaan. Demokratiassa suurinta voittajaa ei voi sivuttaa kun hallitusta kootaan. Ei ole Kekkosta joka hajottaisi valtiopäivät.

Jatkossa demareiden kohdalla on olemassa riski, että perussuomalaiset alkavat ottaa hoitaakseen sellaisen perinnöin, joka aiemmin on kuulunut suomalaiselle vasemmistolle myös ammattiyhdistystoiminnassa. Se on kauhukuva, jota elätellään silloin, kun poliittiset liikkeet ja puolueinstituutio on turbulenssissa ja perussuomaaliset nousemassa haastamaan kolmea suurinta. Matka sinne lyhenee, kun oman kannatuksen nousun ohella muut tulevat laskevin kannatusluvuin lehmän hännän tapaan vastaan.

San Josen spektaakkeli

Chile juhlii San Josen kaivosmiehiä. Viimeinenkin Chilen presidentin halaama kaivokseen loukkuun jäänyt työläinen pelastettiin Suomen aikaa aamuyöstä ahtaassa kapselissa vaijerilla kelaten kello 3.55 Suomenaikaa. Porukan hauskuuttaja ja ilonpitäjä Sepulveda jatkoi ilonpitoaan vielä maan kamaralle päästyään ja Chilen kansa riemuitsi yhdessä pelastuneitten perheitten mukana. Laulettiin kansallislaulu, median liki 2000 -päinen sopulilauma ryntäsi haastattelemaan miehiä ja kaatoi lähiomaisille tarkoitetut kuohuviinillä lastatut pöydät kumoon. Toimittajia revittiin hiuksista ja nyrkit heiluivat. Suuren spektaakkelin ohjaus ja käsikirjoitus toimivat kiitettävästi, siihen uhratut varat eivät menneet hukkaan.

Pineran hallituksen uhkapeliä

Presidentti Sebastian Pinera sai jatko-ajan ja hän hallituksineen oli tämän kansainvälisen mediaspektaakkelin näkyvin yksittäinen voittaja. Kaivosmiehen ammattia ymmärretään nyt ehkä paremmin ja työn turvallisuuteen ehkä panostetaan, palkkoja ei kadehdita. Kaivosmiehistä tehdään dokumentteja, yksi heistä aloitti kirjansa viisaasti maan alla ja hakee sille kustantajaa, maailmanlaajuista levitystä.
San Jose jää historiaan mediatapahtumana, jossa viihde ja markkinahumu yhdistyy vakavaan asiaan, laiminlyönteihin, ja jossa panoksena on ihmisten henki.

Unkarin myrkkytehdas jatkaa toimintaansa

Samaan aikaan Unkarin myrkkytehtaaksi nimetty alumiinikaivos on kauhistuttava näky ilmakuvaa järkyttyneenä seuraten. Kaivoksen myrkkyallas on pienen järven kokoinen ja sisältää Tonavan varrella punaista myrkkylietettä tolkuttomat määrät avotaivaan alla maavallein padottuna. Tällaisia vastaavia maahan kaivettuja altaita maailmalla näkee runsaasti, eniten niissä säilytetään öljyä ja sen tisleitä. Voi vain arvailla, mitä tällaiset tehtaat myrkkyineen ovat saaneet aikaan vuosikymmenten saatossa koko laajan vaikutusalueensa piirissä pitkin Tonavaa. Maailman joista pääosa on toki pilattu, sen me jo toki tiedämmekin.

Padon alapuolella oli kaupunki, alumiinitehtaan työläisten yhdyskunta, ja viljavia peltoja. Tämä yhdyskunta hautautui heppoisen padon murtuman jäljiltä myrkkyliemeen. Yhdeksän ihmistä sai surmansa ja 45 ihmistä on edelleen sairaalahoidossa osa kriittisessä tilassa. Alue on asuinkeloton ikuisiksi ajoksi, ihmiset poistuvat kodeistaan. Se ei tehtaan menoa toki haittaa tai edes viivytä.

Myrkkylammen ympärille rakennettiin 600 metrin mittainen hätäpato ja tahdas jatkaa loppuviikosta toimintaansa. Ihmisen ja ympäristön arvo on sittenkin toinen kuin mitä Chilen ja San Josen mediaspektaakkeli meille välittää. Globaali media on tarkoitettu sittenkin muuhun kuin julman totuuden välittäjäksi. Chilen hallituksen ja presidentin tueksi tarkoitettu näytelmä ei ole se maailma, jossa me oikeasti elämme.



Kaivostyöläisten minibussi

Lokakuun 12 päivänä työläisten minibussi kuljetti Dinipropetroshin alueella Ukrainassa Magnetsin ja Nikopolin kaupungin tehtaan työläisiä ylikuormitetussa minibussi kuten vuosikymmenet aiemmin. Auto ajautui tasoristeyksessä tavarajunan alle. Ainakin 42 ihmistä kuoli välittömästi. Presidentti Viktor Janukovits lähetti perheille surunvalittelunsa ja piti kuljettajaa psykiatrisen hoidon tarpeessa olevana vastuuttomana tunarina.

Sitä hoitoa hän ei enää tarvitse, sen sijaan perhe varmaankin ja sadat muut turmassa kuolleitten perheiden jäsenet. Sellaista tuolla alueella tuskin järjestyy sen enempää kuin Unkarissa alumiinitehtaan varjossa. Heille edessä on evakko ja uuden elämän etsintä sikäli kun terveys sen sallii.

Salama kirkkaalta taivaalta

Elokuun 28. päivänä 2006 pietarilaisen Pulkov lentoyhtiön Tupolev 154 kone joutui onnettomuuteen niin ikään Ukrainassa 45 kilometriä Donetsista. Koneessa olleet 160 matkustajaa ja 10 henkilön miehistö menehtyivät. Syyksi kerrottiin aluksi salamaniskua koneeseen. Ukraanassa kaikki on mahdollista, onnettomuudet tulevat tiuhaan.

Selitystä onnettomuuden syyksi epäiltiin. Pikemmin oletettiin koneen joutuneen turbulenssiin ja rikkoutuneen. Tupolev 154 koneille on sattunut onnettomuuksia niiden vuoden 1968 ensilennon jälkeen 62 kappaletta ja niissä on menehtynyt ihmisiä 2687. Uusin onnettomuus oli näille jo odotettua jatkoa ja paikkakin ennalta arvattava.

Palo Ukrainalaisessa voimalaitoksessa

Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa Prypajatin kaupungin voimalaitoksen yhteydessä sattui vähäinen onnettomuus 26.4 vuonna 1986. Voimalaitoksessa sattui räjähdys ja tulipalo, kaksi henkilöä sai surmansa, toinen sammuttaessaan paloa. Myöhemmin tiedotettiin kuinka ydinvoimalan reaktorin palo jatkuisi ja että voimalaitosalueella olisi mitattu arviolta 1000 röntgenin säteilyarvoja sekuntia kohden. Tappava annos on puolet tästä tunnin aikana säteilylle altistuneena.

Palomiesten kerrottiin sammuttaneen kuitenkin ikävän voimalaitospalo kello 5 iltaan mennessä ja 52 loukkaantunutta olisi viety sairaalahoitoon. Seuravana yönä Prypajat kuitenkin evakuoitiin, säteilyarvoiksi huhuttiin nyt 20 000 R/h.

Tämän voimalaitoksen nimi oli Tsernobyl ja maailma koki ensimmäisen todellisen ydinvoimalaan liittyneen hallitsemattoman reaktoripalon ja sen globaalit seuraukset. Nämä seuraukset johtivat pelkästään Ukrainalle noin 150 miljardin dollarin jälkikustannuksiin. Suomessa rukoiltiin tuulten suunnan olevan nyt suotuisan.

Ihmisen arvo rapautumassa

Ukrainassa ja Unkarissa onnettomuudet eivät tule kello kaulassa. Talouden vauhdin kiihtyessä ja ahneuden voittaessa ihmisen ja hänen ympäristönsä arvo, ihmiselämän kunnioitus rinnan hänen elinympäristönsä kanssa rapautuvat, vahingot ja katastrofit tulevat odotettuina ja osana sitä hintaa, joka etenkin köyhien ja kehitysmaiden on talouskasvustaan maksettava. Näistä miljoonien ihmisten uhrit jäävät vain medialta huomaamatta 7000 miljoonan ihmisen koko ajan kasvavassa populaatiossa.

Chile edustaa sitä Etelä-Amerikassa mitä Unkari ja Ukraina Itä-Euroopassa, Kiina ja Intia Aasiassa. Luonnonvarojen käyttö kiihtyy ja jopa oma hiilijalanjälkemme on edelleen vai kasvanut puhuimme me medioissamme mitä tahansa tankatessamme vuodenvaihteessa autoihimme hieman lisää etanolia muun öljytisleen joukossa.

Näennäiset tapahtumat, pienet olemattomat yksityökohdat ja sivuraiteet, näytelmät gonzo-journalismin ravinnoksi, ovat medialle kaikkein sopivinta viihdettä oman taloutensa pönkittäjinä.

Viihteellinen spektaakkeli

Mediayhteiskunnan tärkein tiedottaja on viihteellinen ja sopii Chilen kaltaisen 69 vuorokautta kestäneen kaivosonnettomuuden tiedottajaksi. Siitä riittää aineistoa vielä moneen legendaan ja Hollywood -elämän kuvaukseen. Kaivosmiesten perheet ovat ainakin hetken suuren mediamyllerryksen sellaista aineistoa, jonka tähdiksi heitä koulutettiin jo kaivoksessa kortinpeluun ohella.

Oli haettava pikataitoja kaivosduunarina esiintymisestä kameroiden edessä, presidentille puhetta pitäen ja kiittäen pelastajia, kansakuntaa, koko globaalia maailmaa, Sebastian Pineran hallintoa ja uhrauksia. Edes Kimi Räikkönen ei urallaan oppinut tätä läksyä niin sujuvasti kuin kaivosmiesten johto.

Tuttuja nobelisteja

Talouden Nobel tuli mukaan ulkopuolelta Alfred Nobelin testamentin ja sitä alettiin jakaa vuonna 1968. Tänä vuonna talouden Nobel jaettiin kolmelle varsin varttuneelle tieteen harjoittajalle elämäntyöstä, jossa mukana on toki ajallemme ominaisia makroekonomian malleja. Yhdysvaltalaiset Dale Mortensen ja Peter Diamond ovat jo 70 vuottaan täyttäneitä ja Kyproksen saarella syntynyt britti Christopher Pissarides edustaa hänkin jo suomalaisen suuren ikäluokan varttuneinta ikäkohorttia ja kuuluisi siis olla eläkkeellä hänenkin. Tällaista näiltä herroilta ei kuitenkaan kukaan odota vielä vuosiin.

Haluttuja asiantuntijoita

Tieteen tekijöillä ei ole taipumusta jäädä eläkevaareiksi 65 täytettyään, ja toki kaikki palkitut ovat koko ajan aktiivisesti työelämässä nimekkäissä yliopistoissa sekä vierailevat nyt yhä kiivaammin sekä luennoiden ja kolumnisteina nimeä hankkien vuoden 2008 Nobelin palkinnon saaneen Paul Krugmanin tapaan. Krugman edusti aikanaan Reaganin hallintoa ja oli kansainvälisten suhteiden ja talousmaantieteen edustaja sekä samalla lähellä myös omaani takavuosien maantieteen oppialaani professorina Oulun yliopistossa.

Edellisenä vuonna 2009 palkinto jaettiin niin ikään kahdelle henkilölle ja painotus kulki liikesuhteissa, liiketaloustieteissä ja yhteishyödykkeiden taloudessa, ympäristötieteissä. Tuolloin palkinnon sai samalla ensimmäinen naistutkija.

Diamond ja Obama

Kolmikosta Peter A, Diamond erottuu näkyvimpänä ja miltei kaikki, mitä Nobel -komitea palkintoa myöntäessään kertoo liittyvät samalla Diamondin pitkään ja menestyksekkääseen uraan. Mukana on politiikan ja säätelyn vaikutukset talouteen ja työllisyyteen, palkkoihin sekä työpaikkojen muodostumiseen. Matemaattisesti optimoiden ja malleja rakentaen, parhaan ekonometriikan taidoin.

Diamond työskenteli tiivisti presidentti Barck Obaman asiantuntijaryhmässä, jossa keskeiset teemat olivat samalla myös Obaman aiempaan yliopistouraan läheisesti liittyviä ja nyt Yhdysvaltain talouden keskeisiä kipupisteitä.

Työllisyys, verotus, riskit, sosiaalinen hyvinvointi ja niiden optimointi (capital markets, accumulation and risk sharing) ovat mallien sellaisia keskeisiä teemoja, jossa itse työtä voidaan myöhemmin soveltaa tietyin osin myös ekonometrian ulkopuolella. Näin näiden mallien kohdalla on toki usein myös käynyt ja omalla kohdalla lainaukset Diamondilta liittyvät juuri analogioihin yhdistää parametrejä uusiin tietokoneohjelmiin.

Systeemidynamiikka ja interaktiivinen simulointi edellyttävät samantyyppisiä rakenteita oli kyseessä talous tai mikä tahansa numeerisesti kvantifioitava ihmistoiminta ja sen mittaaminen sekä mallintaminen. Etenkin kun muuttujat ovat koko ajan eläviä, reaalitalouden uusia parametrejä, tapamme optimoida kertoimia saadaksemme parhaan mahdollisen kokonaisuuden, vaatii monialaista spesialiteettia ja niin nytkin kolmen hengen tiivistä työryhmää ja osaamista samaan aikaan.

Pitkä yhteinen ura takana

Kolmikosta Dale T. Mortensen edustaa ehkä selvimmin makroekonomiaa ja on samalla puhtain talousteoreetikko. Hänen ydinosaamisensa liittyy työttömyyteen ja mukana on myös sellaisia hankkeita, joiden sisältö on lähellä verkostorakenteita ja yhteiskuntatieteen teoriaa. Mortensen aloitti 1970-luvun alussa mikrotaloustieteilijänä ja sieltä löytyvät tuon ajan työttömyyden ja inflaation teoreettiset laskelmat.

Työn ja talouden ekonomian kolmikon kolmas rengas on London Scool of Ecomicsin kasvatti Christopher A. Pissarides, kun kaksi muuta palkittua olivat Yhdysvaltain nimekkäiden yliopistojen edustajia. Pissarides on matemaattisen ekonomian erikoisosaaja ja Michio Morishiman oppilaita. Hänen erityisalaansa ovat työmarkkinat ja makroekonomia. Hänet tunnetaan empiristinä, mallien estimoijana ja keskeisimmät viimeisimmät työt on tehty yhdessä juuri Mortensenin kanssa 1900-luvun puolivälistä alkaen. Mortensen-Pissarides malli on klassikko siinä missä koko kolmikon yhteistyö.

Jokaisella näyttävä oma ura

Jokaiseen yli 50 vuotta jatkuneeseen tutkijan ja tieteenteon uraan mahtuvat omat erikoisuutensa ja niiden kuvaaminen olisi mahdollista vain sellaisen henkilöhistorian kautta, jossa on syytä muistaa kuinka kukin nyt palkituista on toki samalla Pissaridesin tapaan Britannian Akatemian jäsen ja saanut merkittäviä palkintoja toki jo aiemminkin. Sama koskee toki kaikkia kolmea palkittua.

Se että Nobel nyt päätettiin toistamiseen jakaa samaa tutkimusalaa läheisesti edustaneiden ja runsaasti yhteistyötä tehneiden tiedemiesten kesken oli Ruotsin Akatemialta oikea päätös. Maailmantalouden polttavimmat kysymykset ovat nyt ja tulevaisuudessa yhä selvemmin monen tieteenalan yhteistyötä ja verkostoitumista edellyttäviä, jolloin yhden tutkijan tai tiedemiehen panos on aina marginaalinen. Tätä samaa linjaa on syytä jatkaa myös tulevaisuudessakin.

Luovuus on iätön kysymys

Tässä tapauksessa huomio kiinnytty lähinnä palkittujen ikään ja tieteen teon aktiviteetin jatkumiseen myös sen vaativimmilla alueilla hyvinkin iäkkääksi. Näin myös silloin, kun kyseessä ovat kovat taloustieteet ja sen matemaattisten mallien rakenteiden ja teorioiden kimpussa työskentelevät tuhannet ja taas tuhannet alan ammattilaiset ja sen ehdoton kärki. Tieteenteko ja tuloksellisimmat vuodet ovat edelleenkin usein vasta myöhemmän keski-iän tuotetta ja hyvin pitkäjänteistä työtä.

Kaikki palkitut ovat tutkineet, mikseivät kysyntä ja tarjonta kohtaa erilaisten hyödykkeiden ja palveluiden markkinoilla. Tuo sama teema tuli esille oman toisen väitöskirjani niissä otsikoissa, joissa malleja joutui vertailemaan vastaaviin kansainvälisiin teorioihin. Työmarkkinoilla ja yrittäjyyden yhteydessä on syytä huomata, miksi samaan aikaan vallitsee työvoimapula ja työttömyys, mutta myös tuotantoa, jota on vaikea markkinoida, vaikka kysyntää näyttäisikin olevan.

Fokusoitua osaamista

Kolmikko aloitti yhteistyönsä jo 1970-luvun puolella sen jälkeen, kun oma osaaminen ja sen tärkein tehtävä oli selvinnyt ja visioitu kansallisessa ja kansainvälisessä kysynnässä. Näin tutkijakin joutuu jo hyvin varhain fokusoimaan oman osaamisensa ja Pisarridesta lainaten hänen ura- ja tutkimusaiheensa ratkaisi oma näkemys siitä kuinka työttömyydestä on tulossa jatkossa kallis taloudellisen ja sosiaalinen ongelma.

Hän ounasteli juuri tätä ongelmaa ratkaisevaa tutkimusta tarvittavan myös poliittisessa päätöksenteossa. Pelkkien ajankohtaisten kysymysten, ja juuri tiettynä aikana pinnalla olevien aiheitten ympärillä juokseminen ja rahan haalinta, voi viedä tutkijaltakin sellaisen ammattitaidon, johon vain pitkä ura ja ammattitaidon jatkuva syventäminen asiantuntijana voi antaa.

Syrjäytyvät huolenaiheena

Toinen nobelistien yhteinen huolenaihe oli nyt nuorisotyöttömyys ja riski jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle, liian pitkät työttömyysjaksot. Kokemusta työelämästä voi saada vain työstä eikä koulutus saa sekään viedä liian suurta osaa tältä kokemukselta yhtäjaksoisena osana elämänkaartamme. Koulutus ja työelämä on osattava jaksottaa ja limittää toisiinsa.

Diamond, 70, työskentelee nyt Yhdysvalloissa Massachusettsin teknillisessä yliopistossa ja hänen maanmiehensä Mortensen, 71, Northwestern Universityssä Evanstonissa. Pissarides, 62, on britannialaisen London School of Economics and Political Sciences yliopiston professori.

Ainakin tämä viimeisin on varmaan monelle suomalaisellekin tuttu yliopisto. Suomalaisille taloustutkijoille palkitut eivät varmaankaan olleet yllätys ja vieraita, tutkimukset hyvin kansalliseen ohjelmiimme sopineita ja tuloksia on sovellettu muuallakin kuin niiden alkuperäisessä tarkoituksessa.

10. 10. 2010. kello 10

Aika on käsitteenä ihmisen keksimä ja suhteellinen. Se kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja myös pysähtyy. Päivämäärät ja aikaa mittaavat sekunnit ja tunnit ovat nekin omia sepitteellisiä ja sopimuksenvaraisia käsitteitämme.

Newtonilainen harha

Kun olemme ottaneet käyttöömme välineitä, jotka liikkuvat ja liikuttavat materiaa ja informaatiota liki valon nopeudella, muuttavat materiaa energiaksi, maailmamme alkoi muuttua ja ensimmäisenä juuri ajan ja paikan logiikassa. Aloimme elää einsteinilaisessa aika-avaruudessa, jossa newtonilainen maailma alkoi olla harhaa ja virhe. Se mitätöitiin jo sata vuotta sitten Einsteinin toimesta.

Tätä painovoimakentästä ja liikkeen määräävästä aistiemme harhasta emme vain tahdo millään suostua luopumaan. Se on yhtä vaikeaa kuin hyväksyä pyöreä maapallo projisoimatta sitä kartalla tasoksi ja tehden suuria mittakaava-, pituus- ja kulmavirheitä. Meille riittää lopulta sepitteellinen totuus ja aistiemme kokemukset sekä yhteisön totena meille uskottelema valhe maailmankuvanamme. Se maailma, jolta se näyttää ja meille kerrotaan lähiyhteisön maailmana, on meille todellisin.

Sepitteellinen todellisuus

Tänään elämme samalla kirjailijan päivää, ja juuri kirjailija on henkilö, joka rakastaa sepitteellistä, sanoihin sidottua ja hermeneuttista totuutta. Siinä totuudessa kaikki on lopulta fiktiivistä, fantasiaa ja me avaamme sen omana totuutenamme, omilla sanoilla ja symboliemme sisällöllä, tunnesanoilla ja kirjoitamme näin kirjan itse. Kirjailijan osuus on siinä vähäinen, viekastelijan ja koukuttajan tapa saada meidät liikkeelle illuusioon, joka ei ole totta tai totuus on oma valheemme, aistiemme ja lähiyhteisömme tuottama harha.

Tarkka atomikello kertoo kuinka aika kuluu Capiapon kylässä chileläisessä kaivoksessa 700 metrin syvyydessä kaivosmiesten virua ja odottaa pelastajiaan hitaammin kuin maan pinnalla pelastuskuilua poraten. Ero ei toki ole suuri, miljoonasosasekuntien luokkaa, mutta se koetaan nyt paljon pidempänä. Aika on oma keksintömme ja psykologinen ilmiö, kaivosonkaloon loukkuun joutuneena se pysähtyy.

Tiedemiesten aika totisinta totta

Ajan suhteellisuus ja samalla reaaliaikaisuus ei ole vain satua ja tiedemiesten atomikelloja vaan totisinta totta. Samoin paikan katoaminen ja navigointimme tässä uudessa ympäristössämme. Se on otettava huomioon gsm-satelliittien käytössä, signaaleja lähettäessämme, vaikka emme sitä koe arjessamme tai emme tule ajatelleeksi tietokoneen ääressä, sosiaalisen tai yhteisömedioittemme kanssa askaroidessamme, pankin asiakkaina valuuttaa siirrellen.

Newtonilaiset karkeammat liikelait ohittavat arkiajattelussamme uuden maailmamme tavan toimia ja järjestellä elämäämme. Jopa oma tieteemme toimii käyttäen tätä arkiajattelua pohtiessamme ihmisen käyttäytymistä, sosiaalisia rakenteitamme ja taloutta, yhteiskunnallista ja alueellista maailmankuvaamme ja sen mallien ja teorioitten vanhaa lineaarista rasitetta, historiallista totuuttamme.

Arkiajattelun harhat

Se että elämme harhaisessa maailmassa on ihmisenä syntymisen taakka ja lahja. On toki lajikumppaneitamme, jotka kykenevät meitä paremmin aistimaan valon luonnetta ja kvanttien liikettä, ääntä tai vaikkapa gravitaation ja sähkömagneettisen kentän voimia. Omat aistimme ja tapamme suunnistaa ei ole samaa luokkaa kuin vaikkapa delfiinillä, linnuilla, monilla hyönteisillä tai kotieläimillämme, lepakoilla.

Maailma avautuu meille arkiajatteluna ja se mustuttaa lähiyhteisömme tarjoamaa maailmankuvaamme. Jos alamme sitä muuttaa runsaasti, syntyy koko maailmankuvaamme järkyttäviä uusia rakenteita ja puhumme paradigmaisesta muutoksesta. Jos oma maailmankuvamme on tiukasti kiinni lähiyhteisön luomukseen, maailma on sitä miltä se näyttää -totuutena, tämän uuden monikulttuurisen ja sosiaalisten medioittemme kautta meille tutuksi tulevan maailman hyväksyminen on aluksi vaikeaa.

Harvoilla tieteellinen maailmankuva

Vain pienellä osalla nyt jo yli 1000 miljoonalla yhteisömedian käyttäjällä ja asukkaalla omissa kylissään ja kaupunginosissaan metropolien slummeissa tai eliitin asuinsijoilla eläen, liikekortteleissa, on läntisen tieteellisen maailmankuvan mukainen paradigma. Mukana on uskomuksia, mytologiaa, puhdasta lähiyhteisön tuottamaa fantasiaa ja kirjailijan tai toimittajan, oman poliitikon tai opettajan, papin, kaveripiirin välittämää oman paikallisen maailman luomusta. Sillä ei ole mitään tekemistä einsteinilaisen suhteellisuuden, riemannilaisen neliulotteisen epäeuklidisen geometrian ja Lorenz -matriisin kanssa.

Me jatkamme ikään kuin maailma olisi edelleen sama kuin 1600-luvulla vaikka se muuttui jo yli sata vuotta sitten. Aika menetti paikkansa mittausvälineenä tai newtonilainen gravitaatio hylättiin. Meille riittää tunne maapallosta joka on litteä, tasokartalle projisoitu virhe ja virtuaaliyhteisö, joka on 7000 miljoonan kokoinen mutta sittenkin vain muutaman 50-300 ihmisen kylä tai klaani omassa geneettisessä koodistossamme, alkuihmisen luolassa ja maapallolla, jossa ihmisiä oli vain kourallinen nykyisestä isovanhempiemme syntyessä. Postmoderni ihminen syntyi vasta omana aikanamme ja täytti maapallon hetkessä.

Liu Xiabo ja globaali valhe

Oma geneettinen perimämme, lähiyhteisön luoma satu, ei muutu vaikka tekniikka onkin tuonut meidät samaan pisteeseen ja päivämäärä 10.10 2010 on omaa satuamme siinä missä kaikki muutkin tuhannen ja yhden yön sadut nyt ovat. Kirjailijat, taiteilijat, luovat ihmiset, urheilijamme, mediat näitä satuja meille tuottavat viihteeksi yhdessä muun yhteisöksi kokemamme kanssa. Siellä uutinenkin on tehtävä meille sopivaksi ja samoja teemoja ja henkilöitä esitellen, samaa kaivosta ja samoja kasvoja näytellen lineaarisessa, emotionaalisessa kokemuskentässämme meitä viihdyttäen 7000 miljoonan kertomuksen joukossa.

Ongelmana on vain internet ja sen sosiaaliset, yhteisölliset mediat sekä näiden tapa rikkoa vanhat paradigma ja sitä kautta koko ikivanha maailmamme, geeniemme tapa ymmärtää, välittää aistiemme kautta vääriä signaaleja ja tehdä maailmastamme todellisempi, oikeampi ja uhmata jopa Kiinassa totalitaarista valtaa ja viedä sanomaa kohti sitä vankilaa, jonka asiakkaana viruu rauhan Nobelin voittanut Liu Xiabo palkinnostaan mitään tietämättä vaikka me kaikki muut sen tiedämmekin, paheksumme, reaaliaikaisesti ja heti Norjan Nobel-komitean julistaessa tämän vuoden voittajan. Reaaliaikaisuus ei aina saavuta ensimmäisenä ja vuorovaikutteisesti yli 1000 miljoonan kansakunnan nimekkäintä uutisaihetta. Sitä voisi pitää liki ihmeenä 10.10. vuonna 2010 reaaliaikaisessa ja vuorovaikutteisessa todellisuudessa.

Kun kansakunnat ovat samalla pragmaattisia, utilitaristiseen liikemiesmentaliteettiin uskovia, tekopyhyys ja liki nihilismi kuuluvat niiden tapaan elää ja toimia, pohtia miten olemme samassa pisteessä, paikattomia ja ajattomia ihmisiä ja kuitenkin ahneita, oman voiton ja egon omaavia, narsistisia ja luolissa asuvia eläimiä, omaa etuamme ajavia mutta nyt väärässä paradigmassa kansakuntina, yhteisöinä ja yksilöinä.