Mäntti ja tosi mäntti

Pitäisikö ihmisten erota kirkosta sen liian löysän ja liberaalin politiikan vai ehkä sittenkin perinteisemmän ja vanhakantaisemman arvomaailman seurauksena? He jotka nyt ovat aiheesta eniten äänessä, eivät ole kirkossa käyneet vuosiin tai ehkä vihityttäneet siellä itsensä ennen eroaan, nähneet hautajaiskulkueen. Kun kaksi ääripäätä riitelee keskenään vastakkain on mäntti ja tosimäntti.

Halu säästää kirkollisverossa

Kari Mäkisellä kirkon uuteen liberaalina arkkipiispana on epäkiitollinen tehtävä seurata tätä keskustelua, antaa siihen valistuneen miehen lausuntoja, jota media vyöryttää saadakseen nämä arvokonservatiivit ja liberaalit maailmankuvat törmäykseen ja sytykkeitä kriisissä olevalle medialle. Moni kirkkoon oikeasti kuulumaton, siitä vieraantunut, saa nyt moraalisen herätyksen ja voi erota joko perustellen sitä liberaaleilla tai konservatiivisilla arvoillaan. Oikeammin näitä arvoja ei ole olemassakaan, vain halu säästää joku ropo kirkollisverossa.

Oleellista on, että molemmat syviä arvojaan nyt liputtavat ja kirkosta eroavat päätyvät samaan lopputulokseen. He eivät maksa sen jälkeen kirkollisveroa ja heitä ei kirkossa enää vihitä, ei haudata tämän instituution toimesta vapaamatkustajina. Samalla vähenevät ne varat, joilla kirkko ja seurakunnat hoitavat nuorisotyötään, kehitysapua, kaikkea sitä diakoniatyötä ja hyvänä pitämäämme sosiaalista avustustoimintaa, jonka vuoksi kirkollisveroa kerätään. Aivan kaikki ei mene hautausmaiden ja rakennusten, fasiliteetin ja kirkon henkilöstön palkkakuluihin, byrokratiaan. Hegeliä lainaten meitä tulee arvioida vain tekojemme mukaan.

Alvin Greenen menestystarina

Toimittaja Tuomas Niskakangas (HS 18.10) esittelee Yhdysvalloista Etelä-Carolista lähtöisin olevan tosielämän Forres Gumpin. Alvin Greene oli vielä hetki sitten työtön maaseudun kasvatti, täysin tuntematon, joka sai idean lähteä politiikkaan ja samalla senaattoriksi. Ilman sen kummempaa puoluetukea ja muutakaan mainostoimistojen työtä ja maan tavalle tyypillistä avokätistä taloudellista avustustoimintaa, hän keräsi itselleen valtaisan äänimäärän ja voitti aiemman demokraattien kokeneen senaattorituomari Vic Rawlin äänin 59-41.

Demokratia toimi Yhdysvalloissa kuten Suomessakin ja etenkin sen kirkon vaaleissa ja tavassa pohtia seurakuntavaalien merkitystä elämäämme täysin maallistuneessa menossa. Onhan kirkossa muutakin kuin homoja ja homopareja, rohkeita tekoja ja mielipiteitä, Al Greenen kaltaisia Forrest Gump ilmiöitä?

Nimi ei miestä pahenna

Alavin Greenen voiton syynä pidetään hänen nimeään. Se on aakkosissa ennen Rawlen nimeä ja siten helpompi valita kuin jälkimmäinen vaihtoehto kun kumpaakaan ei oikein tunne. Lisäksi, paitsi että nimi on aakkosissa ensin ja tutumpi, etenkin mustien kaupunginosissa liki joka toinen käyttää tuota nimeä, ja pitää tuollaisen nimen kantajaa hyvinkin omalle ehdokkaalle sopivana. Googlessa nimi liittyy lukuisiin hyvää mainetta kantaviin nimikaimoihin kuten vaikkapa laulaja Al Greeniin.

Green tuottaa 1,5 miljardia tulosta hakukoneella kun Rawl jää promillen osiin tästä ja nekin tulevat onnettoman poliitikon omalla maineellaan senaattorina. Moni muistaa saarnamies Graham Greenen ja vaikkapa näyttelijä Ashley Greenen, mutta kuka nyt jotain outoa Vic Rawleyta nyt muistaisi muuten kuin niistä muutamista epämiellyttävistä politiikkaan yleensäkin liitetyistä ikävistä uutisista. Ja niitähän medioissa on meillä Suomessakin ja senaattori sylkykupiksi sopiva henkilö.

Salaliittoteoria

Yhdysvaltain tapaan epäillään myös salaliittoa, jossa tosielämän Forres Gump nostettiin republikaanien toimesta demokraattien esivaalien voittajaksi maksamalla esivaalien rekisteröitymiseen vaadittu 10 400 dollaria ja äänestämällä mäntin ja tosi mäntin välillä helpompi vaihtoehto omalle ehdokkaalle. Näin oletetaan että lopullisessa vaalissa heidän mänttinsä voittaisi todellisen oman aikamme ilmiön Forres Gumpin.

Se on helpommin sanottu kuin tehty Yhdysvalloissa ja Etelä-Carolinassa, jossa tosielämän Forrest Gump on noussut suosionsa huipulle ja on mahdollinen Barack Obaman tuleva haastaja.

Jokainen joka tuntee Yhdysvaltain politiikkaa, etenkin Etelä-Carolinassa, tietää kuinka siellä voi voittaa kuka tahansa, jolla on sopiva nimi, mutta kirkosta eroaminen on jo vakavampi tapahtuma, etenkin mustien keskuudessa.

Klingen eurooppalaiset juuret

Professori Matti Klinge olettaa samassa Helsingin Sanomissa (18.10) kuinka eurooppalaisen ihmisen juurilla on 1900 -luvun aateperintö, aiempi valistusajan rationaalinen ihminen, filosofian ja etenkin moraalifilosofian syvä pohdinta sekä musiikin, kuva- ja rakennustaiteiden tradition siirtäjät.

Klinge korostaa pedagogiikan ja tieteen, yliopistojemme merkitystä Euroopan todellisten arvojen kuljettajana ja luettelee tällaisiksi hyvyyttä, kauneutta ja rakkautta sekä velvollisuudentuntoa, hyväntahtoisuutta, kohteliaisuutta, huomaavaisuutta, avuliaisuutta, solidaarisuutta ja ystävyyttä. Nämä ovat niitä arvoja, joita Klinge toivoisi myös jatkossa Euroopan poliittisten instituutioiden edistävän ja huolehtivan niiden siirtämisestä seuraaville sukupolville.

Kun tuon lukee, jää pohtimaan, pilaileeko professori Matti Klinge kustannuksellamme

Veriset arvot unohtuvat

Klinge unohtaa historioitsijana, kuinka Eurooppa on Aasian niemimaan verisin ja sotaisin kolkka, keskitysleirien tyyssija. Niiden rakentajat ja ylläpitäjät ovat toki omassa ajassamme ja siksi ne ehkä historioitsijalta unohtuvat, mutta entä imperialismin ajat ja sodat niiden jälkeen ja ennen niitä?

On muutakin arvoiksi ja toiminnaksi mainittavia kuin rationaalinen järki sekä romantiikka sen vastapuolena vastustaa valistusajan aatteita. Demokratiassa voi ratkaista tietokoneen hakukoneen löytämä tuttu nimi ja tapamme äänestää tästä osavaltiolle senaattoriksi sopiva uusi Hitler, Stalin tai kuka tahansa eurooppalainen suurmiehemme.

Galtung ärähti rauhan Nobelista

Rauhantutkija, professori Johan Galtung (HS 17.10) puuttui odotetusti norjalaisten kollegojensa tapaan jakaa poliittinen palkinto kiinalaiselle toisinajattelijalle ja samalla hän ruotii myös aiempaa presidentti Barack Obaman saamaa rauhan Nobel -palkintoa.

Galtung, toisin kuin Klinge, näkee Euroopan ja Yhdysvallat demokratioineen muunakin kuin vain suuren rauhan tyyssijoina. Sotaisimmat valtio ovat Yhdysvallat, Israel ja Britannia, jolloin niiden esikuva ei oikein sovi malliksi rauhan asialle ja konfliktien ratkaisijaksi. Vastaavasti Kiina on onnistunut nostamaan muutamassa vuodessa liki puoli miljardia ihmistä kurjuudesta, avannut rajansa ja mallia voisi hakea myös Japanista, Etelä-Koreasta, Taiwanista ja Singaporesta, kirjoittaa Galtung.

Länsimaiset hyveet

Länsimaiset hyveet kuten kristinusko, englannin kieli valtakielenä ja kauppa, urheiluumme, eivät sellaisenaan ole tae rauhaan ja “rauhankolonialismiin“. Samaa harhaa elättelivät aikanaan sosialistiset valtiot olettaen, että rauha on jonkin ideologian oma ominaisuus.

Toki demokratia on siihen oiva väline olettaen, että samaan aikaan ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan, keskustelevat enemmistömielipiteen sijasta monipuolisista, luovista ja innovatiivisista ratkaisuista.

Tällaista keskustelua ei Etelä-Carolinassa kuitenkaan käydä ja ei oikein Suomen seurakuntavaalien yhteydessäkään. Ero kirkosta on helpompi kuin ero valtiosta ja maksakoot muut veronsa sosiaaliavusta, kirkon monista tehtävistä.

Aurinko nousee idästä

Autoritaarisessa valvonnassa olevan Kiinan edistys on ollut viime vuosina valtaisa ja jokainen siellä vieraillut voi sen kokea. Galtungin mukaan Lu Xiaobon olisi voitu palkita toki kaksikymmentä vuotta aiemmin, joskin silloin tuolla palkinnolla ei olisi ollut maailman rauhaan mitään merkitystä ja nyt se oli puuttumista maan sisäisiin asioihin.

Väite tai kuvitelma, jossa läntisendemokratian maat eivät sodi keskenään, ovat Matti Klingen kuvaamia enkelten laaksoja, väärä kuva maanosamme historiasta, jossa kuvitellaan kuinka demokraattiset ja sivistyneet maat eivät sodi toisiaan vastaan. Tätä luulottelua ja harhaa Eurooppa oli täynnä ennen maailmansotia.

Kun on valittava kahdesta maailmankuvasta, Galtungin ja Klingen, edessä on jälleen kaksi ääripäätä, mäntti ja tosi mäntti.

Hegel ja Schopenhauer

Hegel ( 1770- 1832 ) ja Schopenhauer (1788-1860) viettivät professoreina hetken aikaa samassa yliopistossa, kunnes Schopenhauer kyllästyi vihaamansa Hegelin menestykseen, ja vetäytyi pieneen kotikaupunkiinsa.

Seuraavat ajatukset ovat näiltä keskenään riidoissa olleilta filosofeilta.

Nyt en kerro kumpi on mäntti ja kumpi on tosi mäntti. Sen voi kukin kohdallaan arvioida ja samalla päätellä, onko ajattelussa dramaattisia eroja. Molemmilta herroilta olen valinnut viisi keskeistä ajatelmaa. Kumpi ajattelee mielestäsi selkeämmin ja vastaa paremmin omaa maailmankuvaasi? Kumman valitsit keväällä suomalaiseksi senaattoriksi?

Päivän mietelauseet ( Hegel ja Schopenhauer )


“Järjen viekkaudeksi on nimitettävä sitä, että se antaa intohimojen toimia puolestaan”

“Rakastuneen ihmisen omatunto on hiljaisempi kuin kenenkään muun”

“On olemassa vain yksi synnynnäinen harhaluulo, ja se on se, että olemme olemassa ollaksemme onnellisia”

“Historiassa ylipäätään tapahtuva muutos on jo ammoin käsitetty yleisellä tavalla niin, että se sisältää samalla edistymisen kohti parempaa, täydellisempää”

“Rikkaus on kuin merivettä; mitä enemmän juo, sitä janoisemmaksi tulee”

“Historia opettaa meille sen, että me emme opi historiasta koskaan mitään”

“Pohjois-Amerikassa vallitsee kaikkien kuvittelujen raaka hillittömyys, ja sieltä puuttuu tuo uskonnollinen yhtenäisyys, joka on säilynyt Euroopan valtioissa”

“Ensimmäisen neljäkymmentä vuotta elämästä valmistaa tekstiä, kolmekymmentä seuraavaa varustaa sitä kommenteilla”

“Ajattelemme harvoin sitä, mitä omistamme, mutta aina sitä mikä meiltä puuttuu”

“Onnen aikakaudet maailmanhistoriassa ovat siinä tyhjiä lehtiä; sillä ne ovat sopusoinnun, puuttuvan vastakohdan ajanjaksoja.