Suomalainen arvokeskustelu

Suomalaiset mediat avautuivat poikkeukselliseen arvokeskusteluun Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän harmittoman homoillan seurauksena. Yksi puoluejohtaja ja piispa esittivät siellä mielipiteitä, jotka olivat konservatiivisia. Toki mukana oli myös liberaaleja ja suvaitsevia kannanottoja. Niitä ei kukaan vain muista.

Median avaussanat

Tämä on se avaus, jolla mediamme nyt näkevät suuren keskustelun käynnistyneen. Oikeammin keskustelua käytiin jo vuosia ja vuosikymmeniä. Sosiaaliset yhteisömediat käyvät sitä niin ikään kaiken aikaa ja välillä myös kiivaana sanavaihtona. Jotkut ovat äityneet jopa uhkailemaan edustajiamme. Kun miljoonien netin käyttäjien joukossa on pelkästään vaikeasti psykoottisia tietty prosentti, tällaisia viestejä syntyy, ja on toki tehtailtu iät ajat ilman nettiäkin. Netti tuo ne vain kenen tahansa näkyville.

Perinteisen median tapaan kuuluu nähdä alku ja loppu, looginen järjestys ja sille lineaarinen aikaan ja paikkaan sidottu oma maailmansa. Niinpä vaalirahasta käyty keskustelu alkoi sekin, tietysti median käynnistämänä, haastatellen keskustalaista eduskuntaryhmänsä vetäjää, ja saatuaan kielteisen vastauksen kysymykselleen koskien vaalirahoitusta, tästä syntyi kaksi vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva mediamyllytys megafoneineen.

Se täytyy päättää myös johonkin, ei toki nolosti Ylen Ajankohtaisen Kakkosen tekemään mokaan tuppilaudoista vaan valtakunnanoikeuteen, jossa entinen pääministeri on syytettynä. Tämä kuuluu suomalaiseen arvokeskusteluun.

Mediayhteiskunnan arvot

Elämme uudessa mediayhteiskunnassa, jossa valta ja sen käyttö on myös rituaalinen ja näkyy medioitten ja valtiomahtien tavassa käyttäytyä. Näin pääministerin ero puolueen johdosta ja tehtävästään oli osa tätä muuttuvaa paradigmaa ja sen vaatimuksia, jossa takavuosina sodan hävinnyt osapuoli uhrasi presidenttinsä Risto Rydin, mutta ei silloin sodan johtoa. Tuolloin valintaa ei tehnyt vielä media.

Median on vallankäyttäjänä oltava oikeassa ja uhrista tulee lopulta marttyyri riittävän kauan jatkuneen kiusaamisen seurauksena. Tässä kristillinen traditio on aina ollut uskollinen alkukristilliselle seurakunnalle ja Messiaalleen.

Geneettisesti ja sosiaalisen pääoman kautta tämän arvon tausta on kirkon opeissa kaukana paimentolaiskulttuurissa mutta Suomessa hyvinkin lähellä ennen agraarin ja teollisen kulttuurimme syntyä. Tämän arvokeskustelun syntyminen on siten Suomessa liki liturginen ja vain muutaman sukupolven takana.


Median jakamat symbolit

Uusi arkkipiispamme Kari Mäkinen joutui heti työnsä aluksi tulikokeeseen ja media sai samalla otsikoita, jossa mentiin arvokeskustelumme ytimeen. Oman kirkkomme ohella tätä pohdintaa on käyty ympäri Eurooppaa islamilaisen uskon ja vierastyövoiman tai vaikkapa romanien (romanin kielen sanasta “rom”= ihminen) yhteydessä.

Ruotsissa muukalaisviha on johtanut rasistisiin purkauksiin, Ranska häätää maastaan romaneja. Suomalaiset puhuvat kerjäämisen kiellosta. Suomessa saa kerjätä, mutta ei toki aggressiivisesti ja harvassa asuva kansa ei ymmärrä kokoontumista ja leiriytymistä, parveilua. Kun kaksi suomalaista kohtaa toisensa tahtoo jo syntyä ruuhka, jonka voi purkaa lähestymiskiellolla.

Eurooppalaisen ahdistuksen purkamista

Tämä on toinen keskeinen teema, jonka ympärillä yleiseurooppalaista ahdistusta puretaan silloin, kun Suomessa Nokia jälleen kerran vapauttaa insinöörejään satamäärin uusiin haasteisiin ja britit saavat aikaan budjetin, jonka leikkaukset ovat suurimmat sitten sotavuosien. Samaan aikaan Ranskassa lakkoillaan ja osoitetaan mieltä. Kun eläkeikä alkaa kohota yli odotetun eliniän, paradigmainen muutos on kovin konkreettinen ajan suhteellisuudessa sen myös einsteinilaisessa merkityksessä.

Lama ei ole takana ja sen laskuja maksetaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Suomessa valtion velka kohosi juuri yli aiempien ennätystemme ja olemme kaikki velkaa huomaamatta 20 000 euroa imeväisikäiset mukaan lukien. Tällainen vaikutta suomalaiseen arvokeskusteluumme yhdessä velkaisten kuntiemme kanssa ilman seurakunnasta eroamistakin. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään joko kuntansa johtajan tai kirkkoherran. Pankinjohtaja käy kuntansa syvimmät arvokeskustelut.


Poliitikolle jäi vain urheilu ja uskonto

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu puhua syvistä arvoista ja niinpä tyypillistä on tokaista kuinka uskontoon ja urheiluun ei pidä sotkea politiikkaa. Kuitenkin samaan aikaan näin älähtävät poliitikot ovat liittymässä takaisin kirkkoon tai urheilujohtajiksi, päästäkseen vaikuttamaan sen juuri moraalisiin ja eettisiin kannanottoihin, joiden taustalla ovat juuri normimme ja lainsäädäntö. Talouden hoitaa pankki ja siihen poliitikon rahkeet eivät nyt riitä.

Jollei näin olisi, meillä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää, miksi näitä lakeja meille laaditaan ja niitä olisi myös noudatettava, elettävä maassa maan tavalla. Vielä hetki takaperin jopa kansanedustajilla oli ongelmia noudattaa vaalirahoituksessaan itse laatimiaan lakeja, koska niihin ei liittynyt sanktioita, rangaistuksia. Arvot olivat löperöitä, ei laki. Nyt osa puolueista on konkurssissa ja puoluetoimistoja odottavat kevään vaalit. Kuka käy arvokeskustelua kun mainosrahat ovat jo nyt lopussa?


Korporatiivinen media

Tämä on kolmas suuri teema, johon media on tarttunut arvokeskustelussaan ja uudessa vallantäyteisyydessään. Oletetaan että institutionaaliset ja korporatiiviset rakenteet ja niiden toiminta on oikaisemassa myös kansakunnan arvot, asenteet, jopa uskon ja homojen tavan tulla onnellisiksi. Jotkut tahot alkavat olla kiinnostuneita toimittajien puoluesidonnaisuudestakin. Epäillään että se voisi vaikuttaa median mielipiteeseen ja uutisointiin, sen mistä uutinen tehdään ja kuinka, millaista arvokeskustelua käydään.

Vahvasti valtiojohtoinen ja omien pienyhteisöjensä tapakasvatukseen kiinnisidottu media ja sen seuraajat olettavat myös globaalin maailman ja sen muuttuvan paradigman seuraavan tätä suomalaiskansallista traditiota. Kun näin ei tapahdu, uusi sosiaalisen median paradigma, nettinuoriso, vaikuttavat kaoottiselta ja niitä tulisi kyetä valvomaan ja seuraamaan. Joka kolmas suomalainen lapsi on nähnyt netissä alastoman ihmisen, kertoo Helsingin Sanomat (HS 22.10).

Se että alastomuus on takavuosien saunoissamme luonnollista, ja että sellaista tapaa monissa pääkulttuureissamme hyvinkin yleisenä, on ahdistava asia kaamoksen lähestyessä. Virtuaalisena sellaisen kohtaaminen on kokemuksena omalta kotisohvalta luonnotonta ja se tulisi jotenkin estää tai kahlita, saada valvontaamme, vakuuttavat korporatiiviset mediat. Vain hetki takaperin halusimme pukea myös Aku Ankan.

Ahdistus vihaksi ja vieras kohteeksi

Kun netti on suurelle osalle vanhenevaa kansakuntaa vieras, myös siihen liittyvät pelot ovat ja suoranainen vihaa synnyttävä ahdistus. Usein vihaksi äityvän ahdistuksen takana on pelkkä vanheneminen ja sen oireet. Kirkko, seurakunta ja yhteisöllisyys voisivat hieman helpottaa näitä ahdistuksen tunteita ja niiden kohdistumista vieraisiin ilmiöihin, kulttuureihin, muukalaisiin, internetin monikansallisiin ilmiöihin, seksuaalisesti eri tavalla toimiviin vähemmistöihin jne. Lähiyhteisö vaikuttaa eniten lapsiin ja nuoriin, heidän maailmankuvaansa, ei netti.

Normit, arvot ja asenteemme, lainsäädäntö osana näistä syntyviä poliittisia valintojamme, eivät oikene ilman käyttämättä siihen kansan ääntä ja mielipidettä, demokratiaa. Tämä koskee samalla tavalla kansankirkkoamme, seurakuntaa, kuin paikallishallintoa ja parlamenttia. Toki me voimme äänestää myös jaloillamme, erota kirkosta ja kunnasta, jättää kunta ja valtio taaksemme, mutta veronmaksajaksi kunnasta ja valtiosta ei ole.

Elämä onnen onkimista

Tämä on neljäs suomalaisen arvokeskustelun paikka, jossa media seuraa kovin kapeasti yhteiskunnan toimintoja ja ne jäävät valaisematta kasvavalle nuorisollemme. Kun aikaa käytetään tuhottomasti viihteeseen, se on poissa jostakin muusta. Meille syntyy aukkoja sellaisessa yleissivistävässä ja yhteiskunnan toimintoihin liittyvissä mekanismeissa, jotka ovat takavuosilta tuttuja.

Silloinkin ne opittiin pääosin kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen hitaan ja kalliin tien opettamana. Nyt tätä prosessia voisi vahvistaa ja käyttää siihen sosiaalisen median tarjoamia paradigmaisia oikopolkuja. Jos se on poissa viihteestä tai perinteisestä tiedottamisesta, tiedon jaosta, se on hyväksyttävä eikä vaikeutettava etuajassa elävien nyt sosiaalisten innovaattoreiden työskentelyä.

Aiemmin nämä innovaattorit olivat tekniseen innovaatioon kiinnittyneitä Pelle Pelottomia, sosiaalisesti usein rajoittuneita, Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin tavoin. Hänen kohtalonsa, draamat ja tragediat, eivät ole ironisia vaan odotettuja ja oikeastaan sellaisina liki hauskoja. Muistuttavat leffaksi tehtyinä Aaron Sorkin tapaan antiikin kreikkalaista tragediaa, ystävyyttä, lojaaliutta, valtaa, rakkautta, pettämistä ja tietysti kavallusta. Kaikissa suurissa kertomuksissa on aina luomiskertomukseen kuuluva pirunsa.

Suomalaisessa arvokeskustelussa myös pienryhmille on taattava demokratiassa samat oikeudet kuin suurryhmille. Demokratia ei ole enemmistön niskalenkki vähemmistöjen oikeuksiin vuonna 2010 internetin yhdistämässä maailmassa. Se ei ole vain Herran armosta tulevaa suvaitsevaisuutta tai kerjäläiselle heitetty almu. Takavuosina toki voitiin tokaista tyyliin, maassa maan tavalla tai maasta pois, ei enää.

Opportunismin kirot

Opportunismi on viides arvokeskustelumme suuri aihe. Kun kansakuntana olemme idän ja lännen välissä, monet sodat kokien, opportunismi on tarttunut meihin käytännön pragmatismin oppina. Sitä voisi vähän karsia ja kieltää kiusaaminen silloin, kun siihen liittyy selvää älyllistä epärehellisyyttä ja kiusaaja itsekin huomaa olevansa alimittainen ihmisenä.

Pelkkä juopottelu kulttuurina ei ole oikea tie ulos ikävästä ilmiöstä ja Helsinki on ottanutkin ohjat käsiinsä ja alkaa siistiä kaupunkikuvaansa. Se on varmasti moraalinen ja arvoihin liittyvä ratkaisu samalla.

Arkkipiispa Kari Mäkinen edustaa puheissaan liberaalia suvaitsevaisuutta ja häntä myötäilevät ainakin Helsingin, Porvoon, Kuopin ja Espoon piispat. Television vähäisestä ohjelmasta on syntymässä kirkkohistoriaa, jossa Kari Mäkisen peräänkuuluttama suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita jo demokratian pelisääntöjen vuoksi sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Koska kyseessä on uudistus, kaikkien etu on uudistusmielisten piispojen kyky onnistua mahdollisimman nopeasti työssään, jonka varaan Mäkinen joutuu johtajuutensa rakentamaan.


Suomalaisittain ontuen

Tässä on arvokeskustelumme kuudes kulmakivi. Suomalainen mentaliteetti ei oikein edellytä sellaista muutosta, jossa uuden paradigman sisäänmarssi muistuttaa karnevaalimenoa tai kun erotaan, kasvetaan sivistyneesti erilleen silloin, kun olisi kuulunut kasvaa yhteen. Elämä ei ole moraalitonta peliä ja pelurin säännöin.

Hiljainen suomalainen kristillisyys on ikään kuin ontumista, jossa onnuttava paikka on arka ja piiloteltava, mutta kuitenkin olemassa ja samalla se on jokaisen syvintä itseään. Ei sellaiseen pidä muiden puuttua. Ei kehnosta itsetunnostakaan ole syytä joka käänteessä mainita saati jalkapallojoukkueemme paikasta sijalla 86 maailman kärkimaiden listalla.

Ollaan sentään sadan joukossa ja takana on San Marino, seuraava voitettavamme pyrkiessämme kouluttamaan Stuart Baxterista vakavasti otettavaa ja aidosti arkiajatteluun kykenevää, loppupeleissä menestyvää valmentajaa. Korostaen suomalaisen arkiajattelun kolmea suurta arvoa; loppupelejä, aitoa ja arkisen tylsää elämää.

Terve arvoperusta pohjalla - ahneus

Jos kirkkoon jäävät vain joko vanhakantaiset tapauskovat, institutionaaliset mukana olijat, sekä kourallinen tosiuskovien intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen perustelevia, jotka eivät uskossaan emmi, tällaisia ääripään asenteita ja arvoja myötäilevät ratkaisut ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassamme vahingoksi sekä pienryhmille että vanhakantaisille tapauskovillekin, koko kirkollemme ja lopulta suomalaiselle yhteiskunnalle.

Tämän me myönnämme, se on arvoissamme päällimmäisenä, emmekä ala ammuskella ventovieraita ihmisiä ruotsalaisten tapaan. Suomalaista arvokeskustelua on vaikea käydä sellaisista todellisista suurista linjoista, jotka ovat meillä oikeasti kunnossa. Meidän ei tarvitse puuttua seitsemään kuolemansyntiin laisinkaan.

Jos ne olisivat retuperällä, me kyllä sen huomaisimme ja puhuisimme niistä. Nyt ne ovat jopa symbolirakenteissamme vähän vieraita ja kansakunnan moraalinen selkäranka on terve. Niin terve kuin se näin iäkkääksi hitaasti muuttuvalla kansakunnalla voi olla jo pian makuuasennossa viimeiset kuolemansyntinsä tehden. Näistä viimeinen on aina ahneus.


Päivän mietelauseet

Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni (Sören Kirkegaard)

Olennaista on löytää totuus, joka pätee minulle, löytää idea jonka puolesta voin elää ja kuolla (Sören Kirkegaard)

Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa (Karl Marx)

Filosofit ovat vain eri tavalla selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen (Karl Marx)

Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen vaan paremmin loistaakseen (Friedrich Nietzsche)

Monikaan mies ei löydä sydäntään ennen kuin on kadottanut päänsä (Friedrich Nietzsche)

Usko että elämäsi on elämisen arvoinen ja uskosi tekee sen todeksi (William James)

Uskonto on mahtava luku ihmiskunnan itsekkyyden historiassa (William James)

Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä ( Bertrand Russel )

Eräs lähestyvän hermoromahduksen oireita on se, että pitää omaa työtään hirvittävän tärkeänä ( Bertrand Russel )