torstai 16. heinäkuuta 2009

Jänisjuoksijat

Päivän printtimedia

Monen suomalaisen päivä alkaa lehden selaamisella. Olettaen että kuuluu siihen ikäluokkaan, jolle vielä tulee printtimediaa ja se on selattava läpi ennen päivän käynnistymistä. Se on samalla melkoinen etuoikeus eikä sitä pidä laiminlyödä.

Omalla kohdallani se alkaa paikallisella lehdellä ja etenee kohti maakunnallista ja valtakunnallista mediaa sekä viikonlopun lähestyessä pakollisia viikkolehtiä ja myöhemmin iltalehtiä. Vasta tämän jälkeen on mahdollisuus seurata uusmediaa, sähköistä Internet tuotantoa ja osallistua siihen itse. Perinteinen printtimedia ei sellaista sallinut takavuosina eikä salli vieläkään. Se vaalii mustasukkaisesti vanhaa traditiotaan toimittajasta ja hänen ammatistaan silloinkin, kun pääosa medioista on jo sähköisiä ja sosiaalisia kaiken kansan medioita.

Joenpalon jänisjuoksu

Forssan lehti alkaa Ilkka Joenpalon muisteloilla takavuosien urheilusuorituksesta, jossa hän joutui jänisjuoksijana vielä pikkupoikana hoitamaan tammelalaisen silloisen suurjuoksijalupauksen tuulen halkojan tehtävät. Siis paljon ennen näitä GP-kisoja ja mustia afrikkalaisia juoksijakoneita. Printtimedian muistelijat ovat nykyisin varttuneita kolumnisteja. Lukijat ovat samaa joukkoa ja he ymmärtävät kyllä toisiaan.

Ilkka juoksi maaliin saakka ja suoran mitan ennen kiritettäväänsä. Hän oli ymmärtänyt tehtävänsä väärin. Vasta maalin kohdalla hän pelästyi tekoaan ja kumartui maalinauhan kohdalla. Jänis ei voinut silloinkaan voittaa juoksuaan. Jänikselle on annettu oma tehtävänsä yhteiskunnassa ja sen roolijaossa.

Ilkka Joenpalo on toiminut kansanedustajana, ay -poliitikkona ja monessa mukana olleena kunnallisena ja maakunnallisena vaikuttajana. Näille ihmisille jänisjuoksu on vierasta. On opittu elämään maailmassa, jossa maalinauhan saa katkaista ja se tehdään suurin elkein. Jänikset ovat silloin jo muualla ja poistuneet silkkinauhojen saksijoiden tieltä.

Kielletyt leikit

Meillä on suuri joukko ihmisiä, joiden kohdalla maalinauhan katkaiseminen on kiellettyä. Sellaisia jänisihmisiä ovat vaikkapa innovaattorit, joiden tehtävänä on avata uutta latua tutkijana ja tieteen tekijänä muille ja loikkia ikään kuin kiveltä kivelle jokea ylittäen. Kun riittävä määrä tuuppijoita on mukana samalla liukkaalla tiellä, on syytä vaihtaa jo seuraavalle ja johdattaa kansaansa toisin kuten Mooses kansaansa omassa innovaatiopolitiikassaan johti. Oleellista on ettei jänisjuoksija katkaise nauhaa vaan perässä tuleva hallinto, yrittäjät ja kouluttajat, politiikan tekijät ja monenkirjava byrokratia.

Joskus jänisjuoksija joutuu odottelemaan ja jopa houkuttelemaan takana tulevat parempaan vauhtiin. Siihenkin on omia keinoja ja tuttu on myös jänisten vaihtaminen ja vuoropolku pyöräilijöiden tapaan. Muuttokurjet hallitsevat ilmavirtaukset ja aurassa lentämisen taidon loistavasti sekä vaihtavat keulan ilmavirran halkojaa koko ajan. Kukaan ei hae siinä itselleen suurta ennätystä tai omahyväistä voittoa vaan kykyä selvitä matkan rasitteista. Tämä laji on suomalaisille vaikeaa, olemme erakkokansaa.

Joukkuepelin jänikset

Joukkuepeleistä vaikein on lentopallo. Olen itsekin sitä harrastanut ja arvosta suuresti italialaista valmentajaa oman kansallisen joukkueemme valmentajana. Joskus yksi mies jäniksenä kykenee ihmeisiin maassa, jossa vain erakot ovat yleensä menestyneet ja lajeissa, joita muut eivät juurikaan harrasta. Oleellista on että hän ymmärtää poistua maasta enne kuin hänen tekonsa havaitaan laajemmin ja palautetaan kansakunnan sosiaaliseen pääomaan ja muistiin. Tuolloin alkaa syyllisten etsintä ja syyttömien rankaiseminen, peliin osallistumattomien palkitseminen.

Samassa lehdessä muistelijoiden joukkoon liittyy Jokioisten kirkkoherra Jyrki Koivisto, joka kertoo kokemuksistaan luterilaisen ja islamistisen maailman välillä. Koiviston mukaan luterilainen tapa on sittenkin vain yksi moista hahmottaa niin elämää kuin Jumalaakin. Jotkut kulkevat sielläkin tuulen halkaisijoina ja kirkkoherra ottaa esimerkkinä kanadalais-islamilaisen toisinajattelijan televisiotoimittajan ja naisen nimeltä Irshad Manji.

Aavikon ja pakkaslumen uskonnot

Manjin opeissa kuuliaisuus arabiheimojen paaluttamalle uskolle ja maailmankuvalle ei riitä, vaan vaaditaan muutakin kuin vain aavikon toimintatapojen ulottamista uskon harjoitukseen ja sellaiseen joukkotoimintaan, jossa naisen asema oli ja on alisteinen. Manjin mukaan islamilaisuus torjuu vieläkin omaehtoisen ajattelun ja hän peräänkuuluttaa jänisjuoksijana islaminuskon uudistusliikettä.

Vastaavaa on kuulutettu myös Suomessa silloin, kun ankara luonto ja siitä selviytyminen loivat sellaisen uskonnollisen ja poliittisen järjestelmän, josta nyt pyritään internetin avustamana ulos omasta umpikujastamme. Liian moni jänisjuoksija hoitajana ja opettajana, naiseksi syntyneenä, tahtoo väsähtää kesken urakan. Tutkimusten mukaan joka kolmas alle 35-vuotias nainen on jo ehtinyt kohdata palamisilmiön ja masennuksen, katsoo silmästä silmään persoonallisuutensa pirstaleisia paloja, päreiksi mennyttä nuorta perhettään ja illuusiotaan elämästä lääkepurkissaan alkoholitokkurassa.

Maan tavan mustavalkoiset miehet

Apu lehti kuvaa tuon umpikujan kertomalla kuinka agraarisen Suomen ja muinaisen punamultahallituksen rekeä vetävät miehet ovat ajautuneet vaalirahakohussaan nuorten naisministereittensä kanssa sukupuolten väliseen taistoon. Jänisjuoksijoiden takana peesaavat takavuosien käytännön ja “maan tavan” oppineet politrukit jarruttaen kehitystä tyyliin “älä myönnä mitään”, “varo liikaa avoimuutta”, “kerro vasta kun on pakko ja silloinkin puolitotuuksia”. Keulilla kulkevat naisista Anu Vehviläinen, Mari Kiviniemi ja Paula Lehtomäki. Demareilta löytyvät vastaavat avoimuuden kannattajat.

Kun aura ei kulje enää linjassa ja vetäjät ovat väsyneitä, kurkiaura hajoaa. Sekä demareille että maalaisliitolle hajaannuksen vuodet ovat tuttuja ja nyt uskottavuus on historian alhaisin. Niin on myös punamullan kannatuksen kohdalla. Se saisi yhteensä vain runsaan kolmanneksen suomalasten äänistä, jos vaalit pidettäisiin nyt.

Sillä ei enää maata hallita eikä ketään kiinnosta sellaisen korruptointi pitäen aura keinotekoisesti ilmassa aivan kuten venäläisen keihäsmiesten takavuosina sinkoamat keihäät Moskovan olympialaisissa aukoen olympiastadioinin ilmavirran päästävät suuret ovet oman totuuden kertojan tullessa heittovuoroon. Siinä totuuden haussa mustavalkoisten arvojen punaniskaiset miehet edustavat ennakkoluuloista vapaata kuvitelmaa oikeudenmukaisuudesta ja polkevat omaa matkaansa niska kyyryssä suvaitsemattomuudesta.

Korruptoitu maa, so what.

Suomi ei ole enää maailman vähiten korruptoitu maa vaan pudonnut kauaksi kärjestä. Kiinnostus vaaleja kohtaan on vähentynyt, demokratia on kriisissä ja taloustutkimuksen mukaan jo peräti kolme neljästä suomalaisesta uskoo vaalirahalla olevan osuutta poliitikkojen mielipiteisiin, siis yhteiseen lainsäädäntöömme. Sellainen vaikuttaa kansallisen kurkiauramme lentoon. Emme piittaa pian lainkaan sellaisista yhteisistä sopimuksista, jonka rikkurit ovat kasakunnan kurkiauran kärjessä. Näin kansakunnan selkäranka ja moraali alkaa rappeutua. Se on tuttu ilmiö monen kansakunnan rappion taustalla ja talouden, sosiaalisen järjestelmän alasajolle, korruptiolle ja anarkialle.

Helsingin Sanomat (16.7) kertoo kuinka takavuosien talouden vetovastuun yhteisillä varoillamme saanut UPM ja metsäteollisuus jatkaa tuotantonsa keskittämistä ulkomaille, tällä kertaa Uruguaihin. Samaan aikaan Pohjois-Karjalassa metsää myydään vain noin 5 % takavuosien luvuista. Jotain hyvin dramaattista on tapahtumassa ja sen jälkiä on mahdollista tutkia vasta seuraavan hallituksen aikana.

Hesari jatkaa kysyen päättäjien ja kansan mielipiteitä Porin Jazzissa onko vaalirahakohu vienyt politiikan uskottavuuden ja kenen rahalla päättäjät ovat Porissa. Kaikki kertova olevansa omilla rahoillaan silloin, kun kyseessä ei ole päättäjä. Sen sijaan päättäjät eivät ole paikalla omilla eväillään. Suomalaisessa kurkiaurassa kulkee nyt kahden kerroksen väkeä ja kaikki eivät käytä omaa vetovuoroaan lainkaan. Peesaajia on liian paljon ja kurkiauran matka hidastuu, taival käy aina vain alempana pian puitten latvoja hipoen.

Saksan tähti hiipumassa

Lehden (HS 16.7) pääkirjoitus kertoo kuinka Saksan liittokanslerin Angela Merkelin linja syksyn vaaleissa on kohti voittoa, mutta harmaan taivaan alla. Äänestäjistä yli kolmannes on Saksassakin jo yli 60 -vuotiaita ja aika ei ole suotuisa sen enempää säästövaatimuksille kuin reippaille uudistusohjelmillekaan. Vanhukset kaipaavat myös Saksassa turvallista jatkuvuutta, ei mitään ylimääräisiä rasitetta enää ulkopolitiikasta saati Isaf -joukoista Afganistanissa.

Eurooppalaisen talouden kurkiauran kärjessä Saksa on yhtä varma tai epävarma kortti nyt oli hallituksen johdossa kumpi tahansa pääpuolueista. Niin lähelle ne ovat ohjelmissaan jo ajautuneet ja muistuttavat suomalaista keskustaliberaalia sosiaalidemokratiaa vihrein arvoin.

Näistä kekustaliberaaleista suomalaisista kukaan ei päässyt EU:n valiokunnista meille tänään tärkeimpään, maatalousvaliokuntaan. Sieltä puuttuvat suomalaisilta nyt niin jänikset kuin peesaajatkin.

Yhteisöllisen sosiaalisuuden mystiikka

Lasta ei saisi pakottaa sukupuolinormien mukaiseen pakkopaitaan kirjoittaa Hesarin yliössä Maarit Huuska. Setan sosiaalityöntekijän mukaan vanhempien tulisi suhtautua neutraalisti siihen, kasvaako lapsi heteroksi, homoksi tai transsukupuoliseksi. Lapsella on oikeus olla oma itsensä. Siinä auttavat yhteisöt, jotka antavat lapsen kasvulle tilaa.

Tuo jo liki mystinen yhteisöllisyys ja sosiaalinen elämä on esillä lähes joka lauseessa, jossa puhutaan tämän päivän ongelmistamme ja niiden korjaamisesta verkostotyön näytteenä. Niin myös kun puhumme parisuhteesta ja vanhusten dementiasta.

Parisuhde vähentää dementoitumista tutkijoiden mukaan. Erot ovat jopa kaksin- tai kolminkertaiset. Suurin riski on dementoitua keski-iässä leskeksi tai yksinäiseksi jääneillä. Ihmisen ei ole hyvä elää yksin, mutta ei myöskään kovin erilaisena muusta yhteisöstä tai sosiaalisesta luokasta. Veturit tai jänisjuoksijat pyritään usein karsimaan ja jättäytymään hännille tai joukon keskivaiheilla lönköttelemään turvallista keskiluokan vauhtia. Näin alemman keskiluokan määrä kasvaa ja se osoittaa lopulta yhteiskunnallisten liikkeiden suunnan. Sellaisessa juoksussa ei käytetä jäniksiä lainkaan tai ne ammutaan joukkoviestimissä. Koulussa näitä lapsia kiusataan ja työpaikalla valiitsee oma sisäinen mafiansa ja sen harrastama sadismi.

Humanismin alttarille

Palkittu journalisti Natalia Estemirova ammuttiin Venäjällä. Estemirova tutki journalistina Tsetsenian rikoksia. Sieppaajat pakottivat toimittajan autoonsa Tsetsenian pääkaupungissa Groznyissa ja ruumis löydettiin Ingusian pääkaupungin Nazranin lähistöltä ammuttuna kahdesti päähän. Estemirova oli parhaillaan tutkimassa hyvin arkaluonteista asiaa, kertoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch toimittajasta, joka tunnettiin rohkeista joukkosurmia koskevista raporteistaan. Estemirova työskenteli yhdessä vuonna 2006 surmatun toimittaja Anna Politkovskajan ja tammikuussa ammutun juristin Stanislav Markelovin kanssa.

Hengenvaarallinen jänisjuoksu

Vaikeissa ja vaarallisissa tehtävissä toimivat tulenkantajat, toimittajat ja tieteen kärki ovat aina vaarassa, hengenvaarassa. Usein nämä tehtävät ovat humanitaarisia ja se että näitä kurkiauramme kärjen lentäjiä ammutaan alas, kertoo aina yhteiskunnasta, jossa vakaus on korvattu laittomuuksilla. Sellaisessa yhteiskunnassa jänisjuoksut ovat hengenvaarallinen ammatti ja koneisto toimiikin muilla tavoin kuin demokraattisessa ja innovaatiopolitiikkaan varautuneessa kilpailuyhteiskunnassa, jossa humanitaariset teot ovat osa yhteiskunnan toiminnan yhteistä edunvalvontaa ja toimittajat sen kärkijoukkoa. Siellä ei saa tinkiä sellaisesta, joka liittyy korruptioon ja anarkiaan sekä on uhka lailliselle yhteiskuntajärjestykselle pyrkien horjuttamaan demokraattista järjestelmäämme sekä median toimintaa, vapaata sanaa ja sen Isad Manjin tapaisia islaminuskoisia toisinajattelijoita. Jyrki Koivisto oli valinnut hyvän teeman kirkon ikkunastaan katsellen ja lehdessä Ilkka Joenpaloa peesaten jänisjuoksun kakkosjuttuna Forssan lehdessä 16.7.2009.

Ei kommentteja: