Kyllä kansa tietää

Jo kerran koettu kokemus

Suomen yhdyskuntarakenteen murroksen vuosina 1970-luvulla järjestettiin presidentinvaalit ja niitä seuranneet eduskuntavaalit. Näissä Veikko Vennamo ja SMP keräsivät huikeat 10 % äänistä ja kokoomus menestyi siinä rinnalla. Tappion koki äärivasemmisto ja toki myös silloinen nimensä Keskustapuolueeksi muuttanut Maalaisliitto. Kun joku voittaa maanvyöryn tavoin kaikkien muiden on hävittävä. Kun näin tapahtuu siihen on olemassa selvät syyt joihin on heti puututtava.

Myöhemmin Kekkonen hajotti eduskunnan ja uudet vaalit eivät tulosta muuttaneet. Sen sijaan SMP hajosi “seteliselkärankaisiin”. Puoluetukea ja sen jakoperusteita muutettiin ja näin puolueesta eronneet saivat tukirahat itselleen ja Kekkonen vaadittavat äänet poikkeuslakiin uudelleenvalinnalleen. Vielä tänäänkin sitä pidetään kansallisena häpeänä. Ne jotka tuolloin hakivat muutosta äänestämällä, eivät anna anteeksi. Kokoomuksen tulisi muistaa tuo aika muita paremmin. Vaalin jälkitunnelmissa Stubb ei vaikuttanut erityisen nöyrältä. Matti Vanhanen sen sijaan piti viileän tyylinsä. Juuri nämä pienet eleet vaikuttavat. Televisio paljastaa ja vaaleja seuraavat aina uudet vaalit. Keskustan Anneli Jäätteenmäki kadotti puolet äänistään, Stubb olisi nyt kadottanut enemmän.

Muutos ei ole aina protesti

Vaikka juuri päättyneissä EU -vaaleissa oli 1970-luvun tunnelmaa, nämä eivät olleet Kekkosta ja hänen hallintoaan vastustaneet protestivaalit. Timo Soinin saamat äänet eivät olleet myöskään muualla Euroopassa koettu äärioikeiston liikehdintä tai oikeistopopulistinen liike. Ei sinne päinkään. Miten kommunisteja tai kepua aiemmin äänestäneestä tulisi yllättäen äärioikeistolainen Soinia äänestäessään? Ei pidä halveksia äänestäjiään suorassa lähetyksessä. Seuraa vain uudet tappiolliset vaalit ja lopulta niiden ketju.

Näissä vaaleissa koko vasemmisto sai läpi vain oululaisen Liisa Jaakonsaaren (sdp). Ortodoksipappi Mitro Repo ei ole perinteinen vasemmiston ehdokas. Tämä oli näiden vaalien megatrendi numero yksi. Ei se että äänestysprosentti jäi alhaiseksi ja 60 % jätti äänestämättä. Se oli odotettu ja ajan ilmiönä tunnettu, siihen oli varauduttukin.

Toinen megantrendi oli hallituksen selviäminen kuivin jaloin. Muualla Euroopassa näin ei oikein käynyt. Keskusta sai pääministeripuolueena läpi 3 meppiä siinä missä kokoomuskin. Ero puolueiden välillä oli lopulta odotettua pienempi olkoonkin, että Matti Vanhasen hävittyjen vaalien ketju ei ota loppuakseen. Tästä huolimatta pääministeri nukkuu yönsä paremmin kuin valtiovarainministeri Katainen. Vihreät voittivat sen minkä muut hävisivät ja tärkeintä oli demareiden alamäki.

Kokoomuksen kasvu näyttää taittuneen ja eduskuntavaaleissa kaikki on taas mahdollista. Kaikkien yhteinen ongelma näyttäisi olevan perussuomalaisten saama äänimäärä ja vihreiden jatkuva kasvu. Se on kuitenkin vasta megatrendi numero kolme ja johtuu edellisistä, yhteiskunnallisen tuulen suunnan muutoksesta. Suomi reagoi siihen aina nopeammin kuin muut ja siksi sitä ei tahdota aina tunnistaa.

Niinpä pääministeri Vanhanen puhuikin vaalien tulkinnassaan vääristä asioista, yleiseurooppalaisesta ilmapiiristä. Vanhanen ei ole visionääri ja se on puolueen tappioiden selittäjä numero kaksi. Ei kolmannen tien kulkijoiden runsaus keskustassa. Heitä on aina ollut pääosa ihmisistä. Sen sijaan Vanhaselta puuttuvat visionäääriset avustajat puoluejohtajana. Mainostoimisto ei voi sellaista korvata kenttätyössä eikä mainostamiseen uhrattu raha.

Timo Soini saa äänensä ympäri Suomea ja poliittisena liikkeenä sellainen on vaikeasti tunnistettavissa. Äänestäjiä löytyy niin maaseudulla kuin kaupungeissa, kaikissa sosiaaliluokissa. Tässä liike muistuttaa takavuosien protestiliikettä Kekkosta ja hänen hallintoaan vastaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan sama ilmiö ja Soini voi hallita puoluettaan Veikko Vennamoa mallikkaammin. Soini ei ole Vennamo.

Vennamon tapaan Soinin puolue yhdistää innovaatioaallon kärjen ensimmäisiä toimijoita. Jälkiaalto tulee vasta tämän jälkeen ja sen kanavointi on nyt yhteiskunnallisesti tärkein tehtävä. Soinin puolueessa on keskustan ja demareiden sekä kommunistien kärki-innovaattoreita sekä kokonaan uusia toimijoita. Kyse ei ole pelkästään perinteisestä populistisesta liikkeestä eikä aihetta käsittelevästä gradusta ole nyt apua Soinille.

Väärä kysymys

Mitä Timo Soinin äänestäjät vastustavat tai protestoivat? Yhtä hyvin sama kysymys voidaan esittää vihreiden äänestäjien kohdalla, jossa niin ikään oli alun perin juuri luovia innovaattoreita.

Vihreiden kohdalla tällaista kysymystä ei ole esitetty. Kysymys onkin väärin asetettu. Se ettei liikkuva äänestäjä äänestä kommunisteja ei ole välttämättä protesti. Miksi sellaiseen protestiin ryhtyisi nuori, joka ei ole koskaan äänestänyt ketään tai mitään poliittista liikettä? Kysymys joka esitetään kun vastaus on jo saatu, siis vaalien jälkeen, on väärä ja kertoo vain sepitteellisestä selittelystä. Korhonen pulueensa johdossa on lopettanut sepitteelliset selittelyt. Puolue on menettänyt kärki-innovaattorinsa sekä vihreille että nyt Timo Soinille. Sillä ei ole lainkaan edustusta Euroopassa. Suurten oululaisten aika suomalaisessa politiikassa näyttäisi päättyvän Jaakonsaareen ja Korhoseen, jälkikasvua ei ole näkyvissä.

Vanha puolue takana

Perussuomalaisten ydinjoukon muodostavat takavuosien vennamolaiset sekä liikkuvat äänestäjät, joita tänään on oleellisesti enemmän kuin 1970-luvulla. Puolue joka saa heidät liikkeelle, voittaa vaalit. Demareiden kohdalla isä Mitro keräsi ääniä yli kaksi kertaa enemmän kuin Liisa Jaakonsaari ja Timo Soini liki kaksi kertaa enemmän kuin isä Mitro. Soinille haluttiin antaa valtaa ja vastuuta enemmän kuin näille muille ehdokkaille EU-vaaleissa. Muut tulkinnat ovat spekulatiivisia eikä sellaiseen ole syytä ryhtyä. Spekuloivat poliitikot ja toimittajat ovat epämiellyttävä ilmiö dynaamisessa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa, innovaatiopolitiikassa.

Puolueuskollisuus kadonnut

Me emme ole enää puolueuskollisia. Puoluelaitoksesta on tullut marketlaitosta muistuttava ja mainostoistojen ylläpitämä ilmiö. Niissä käynti edellyttää tarjontaa, joka on houkuttelevaa ja ajankohtaista, ihmiskasvoista ihmisen kieltä. Jos puoluejohto ei saa väkeään liikkeelle, on syytä hakea henkilöitä, joilla on kyky puhua äänestäjien mentaalisella suulla ja tuntea heidän arkinen maailmansa. Jos sitä ei tunnista pääministeri kulkee tappio niskassaan vaaleista toiseen tavoittamatta lainkaan sanomallaan ihmisiä.

Byrokraattinen sanoma ei ole sanoma lainkaan, talouden liturgia ja teknokraatin kieli ei ole ihmisen kieltä ensinkään. Jos EU alkaa edustaa ihmiselle vierasta, sellaista ei halutakaan tuntea. Miksi sellaista tulisi tuntea ja olla kiinnostunut, käydä äänestämässä?

Me äänestämme ihmisiä, emme puolueita tai puoluelaitoksia, marketteja. Marketit ovat vain osa näitä ihmisiä ja heidän näköisiään, mainostoimistojen sellaisiksi tekemiä instituutioita. Nyt julkkisehdokkaista erottui erityisesti demareiden ainut ihmisten kieltä ja elämää tuntenut keski-ikäinen pappi. Muita varteenotettavia ehdokkaita heillä ei ollut tarjota Liisa Jaakonsaaren ohella. Euroopassa koko suomalaista vasemmistoa edustaa nyt vain isä Mitro ja äiti Liisa. Vihreät saivat yhtä monta edustajaansa.

Kansa on puhut ja pulinat pois. Mitro Revon saamaa valtakirjaa on arvostettava siinä missä Soinin tai vihreiden, kenen tahansa suuren äänimäärän saaneen mepin. Turmiollisinta olisi kertoa kuinka heitä äänestävät olisivat toisen luokan kansalaisia. Eikö sellaisia ole pikemminkin äänestämättä jättänet nukkuvat?

Liikkuva äänestäjä on aina aktiivinen yhteiskunnan menoa seuraava ihminen ja demokratian arvokkain jäsen. Vanhassa pitäytyvä on aina konservatiivinen säilyttäjä. Elämme siis uutta aikaa, jossa pysyvyys ei ole demokratian takuu vaan liikkuvuus ja dynaamisuus. Sitä ei pidä jäädä ihmettelemään vaan toimittava silloin kun valta on annettu. Se on joka tapauksessa aina vain lanassa.

Pitkät listat eivät sovi Suomeen

Pitkillä listoilla me äänestämme instituutioita, puoluelaitosta, näitä marketteja joissa voi näpelöidä niiden tarjouksia. Laman aikana se on olematonta ja monelle kylmää kyytiä, globaalia menoa johon ei voi vaikuttaa. Näinhän meille väitetään ja miksi silloin olisi äänestettävä ja ketä?

Pitkiin puolueiden laatimiin listoihin suomalaiset eivät ole suostumassa ja niiden käyttöönotto romahduttaisi äänestysaktiivisuuden nykyistäkin alemmas. Jo nyt vähemmistö näyttäisi demokratiassamme päättävän enemmistön asioista. Sellainen ilmiö on vaarallinen ja kertoo demokratiamme ja puoluelaitoksen jatkuvasta ja syvenevästä kriisistä. Se ei houkuttele nuoria eikä lahjakkaita, hyvin koulutettuja uusia sukupolvia puoluelaitosten palveluun, virkapaikkojen hakuun sitä kautta takavuosien malliin. Se koettiin rumaksi peliksi jossa koulutus, lahjat ja luovuus eivät ratkaisseet vaan puolueiden sisäinen peli ja vallankäyttö. Puolueihmisistä alkoi tulla halveksittuja ja politiikasta likaista. Luova, visioiva innovatiivisuus katosivat.

Internet ja verkostot

Korjausta tilanteeseen on haettava verkostodemokratian ja nuorten oman webyhteisön sisältä ja siellä operoiden. Jos se epäonnistuu perinteinen demokratia jää vai muistoksi menneestä siinä missä printtimedia ja sen ylläpitämät vanhat hallinnolliset laitoksemme. Sehän elää jo nyt kertoen vaaleista, joissa käy vain jälkiomaksujia ja traditiota ylläpitäviä punaisen viivan vetäjiä. Sellaiseen välilliseen demokratiaan, jota ohjaillaan Brysselistä, suomalainen ei suostu. Meillä on siitä ikäviä muistoja siinä missä puolalaisilla ja romanialaisilla. Heistä alle 20 % kävi vaaleissa.

EU-vaalit ovat rapauttamassa myös oman hallinnollisen ja demokraattisen koneistomme. Kun osassa EU -valtioita äänestysaktiivisuus jää alle 20 prosentin, kyseessä on jo pelkkä ilveily. Kuinka kauan meillä on sellaiseen ilveilyyn varaa?

Eduskuntavaalien esivaalit

Nämä vaalit olivat Suomessa esivaalit seuraaville eduskuntavaaleille. Niiden voittajia tulevat olemaan perussuomalaiset ja vihreät. Jos niiden äänimäärä on edes lähellä nyt saatua noin 20-25 prosenttia, runsas neljännes kansanedustajista on näiden ryhmien edustajia, liki 50-60 edustajaa. Samaan aikaan vasemmiston koko edustajien lukumäärä putoaisi näitä ryhmiä pienemmäksi. Tämä on nyt aivan realistinen vaihtoehto.

Tällainen muutos näkyisi koko yhteiskuntamme rakenteissa eikä vähiten työmarkkinapolitiikassa, ympäristön ja luonnonvarojen käytössä, sosiaali- ja terveydenhuollossa, aluepolitiikan tulevaisuudessa ja maankäytön säätelyssämme. Tällaisen talouspolitiikan linjan muutokseen on syytä varautua ajoissa eikä olettaa urhouden muuttavan seteliselkärankaisia, johtavan uusiin vaaleihin ja poikkeusoloihin. Sosiaalisen pääoman ja muistin varassa elävät sukupolvet tahtovat muistella ainakin piilotajuisesti sellaista, joka ei voi tapahtua enää tässä ajassa ja Internet -maailmassa, globaalissa taloudessa.

Kohti yhtä lautasta

Kahden lautasen politiikassa presidentti Halosen (sdp) on yhä vaikeampi vedota Jaakonsaaren (sdp) saamaan äänimäärään vääntäessään kättä pääministeri Vanhasen kanssa yhteisen Euroopan asioista päätettäessä suomalaisittain. Hänellä on vain yksi meppi takanaan, pääministerillä monikertainen määrä.

Tämä on vain yksi esimerkki vaaleista, jotka vaikuttavat ja välittömästi toteutettuun politiikkaan, vedoten Soinin sekä vihreiden saamaan kannatukseen, hallituksen vahvaan tukeen äänestäjiltä. Vaalithan toivat meppejä heille enemmän kuin kokoomuksen saama äänimäärä ja tuplasti enemmän kuin koko vasemmiston meppimäärä isä Mitro mukaan luettuna.

Soinin ja vihreiden koko kavoi välittömästi ja hallitus käyttää sitä mandaattia, jonka EU sille antaa. Soinin ryhmävalinta on jo seuraavaa hallitusta pohtiva. Vihreiden ja Soinin keräämien meppien määrä oli suurempi kuin kokoomuksen ja yhtä suuri kuin kokoomuksen ja demareiden yhteensä ilman isä Mitron tukea. Päätökset tehdään Brysselissä ja Strasbourgissa, ei Suomen maakunnissa ja Helsingissä. Matti Vanhanen voi nukka yönsä rauhassa.

Kansa on puhunut ja pulinat pois. Nämä vaalit tullaan muistamaan Suomessa kauan kuten aina tapahtuma, joka käänsi tuulen suunnan yhteiskunnallisena prosessina tai kertoen sen olemassaolosta oloissamme harvinaisen vahvoin värein.