maanantai 15. syyskuuta 2014

Rajan kirot kartoillamme

Forssan Lehdessä (15.9) on kiinnostava artikkeli koskien ISIS äärijärjestön vastaisten toimien järjestelyjä parinkymmenen maan toimesta. Isisi hallitsee laajoja alueita Syyriassa ja Irakissa. Pariisissa pohditaan yhteisten ilmaiskujen mahdollisuutta Syyrian alueella mm. ilman maan hallituksen lupaa. Yhdysvallat ei lupaa tarvitse, muut empivät. Artikkeli kuvineen on STT-AFP-Reuters tuotetta ja kartan Isisisin hallinnoimista alueista, tukialueista sekä hyökkäysalueista AFP on hankkinut lähteeltä nimeltä “Institute for the Study of War.” Kartta valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa Jos vastaava kartta olisi tehty Suomessa, se olisi rajattu hallinnollisiin rajoihimme ja väritetty noudattaen kuntarajoja. Kunnat olisi väritetty mustilla ja punaisilla väreillä riippuen äärijärjestön toiminnan laadusta. Näinhän meillä menetellään myös vaikkapa esiteltäessä poliittisten puolueittemme menestystä ja Suomen kartta on pääosin keskustan vihreää ja joukossa on pinta-alaltaan pieniä kaupunkikeskuksia joissa väri vaihtuu. Kartoilla ja kuvilla esiteltäessä dramatiikka ja värien valinta sekä pinnat edustavat symboleina tapaamme kokea alueet ja siellä esiintyvät ilmiöt mahdollisimman helppolukuisesti ja informatiivisesti, musta synkkänä ja punainen agressiivisena. Samalla ne luonnollisesti vääristyvät ja mukaan tulee valintoja, jotka eivät ole todellisia. Pinta-aloiltaan suuret kunnat Lapissa ovat liki asumattomia, jolloin poliittisina karttoina ja kuntia väritellen ne korostavat suomalaista regionalistista ja rajoihin rakentunutta maailmankuvaamme virheellisesti etenkin hallinnossa ja vallankäytössä, talousmaantieteessä, sosiaalimaantieteessä mutta myös luonnon- ja kulttuurimaantieteessä. Tästä traditiosta on vaikea päästä irti. Toki tätä aihetta on tieteen sisällä, maantieteessä, pohdittu iät ajat ja korjauksetkin ovat yliopistoissa hoidettu ajan tasalle. Jostakin syystä ne eivät vain näytä siirtyvän oman aikamme mediaan. Keski-Euroopassa suunnittelukartat ovat kyllä ajantasaisia ja niitä käytetään reaaliaikaisesti, mutta Suomessa jokin mättää. Regionalismi ja rajat ovat tulleet meille jäädäkseen, meillä on vain yksi “alue”, kartalle rajoineen piirrettävä, niistä ei kyetä luopumaan edes silloin, kun suunnittelu- ja viestintävälineet vaatisivat koko maailmankuvan muuttamista digiajan vaatimuksia palveleviksi. Kylmä sotakin näyttää palanneen vanhoja rajoja miekalla puolustaen. Geopolitiikka on sekin koipussista nostettu sotien aikainen tuote. Rajat palvelevat kahden kerroksen väkeä Kun Suomessa rajat ja regionalismi, rajojen kirot, ovat politiikkaa ja päätöksentekoa ohjaavia, ne näkyvät myös aluesuunnittelussa, jossa rajat avautuvat railoina vaikka pinta-alat eivät äänestäisikään eikä ihmisten toiminta olisi niihin mitenkään sidottua. Vielä vähemmän luonnonilmiöiden käyttäytyminen. Niinpä “Institute for the Study of War” ei käytä tällaisia ikivanhoja regionaalisia hallintorajoja peläten leimaavansa Irakin tai Syyrian hallinnollisia alueita ja kuvaa ISISin hallinnassa olevat “alueet” lähinnä noudatellen asutuksen sijoittumista teitten varsille sekä hyökkäysalueet tämän ohella satelliittikuvista saatavilla täsmällisillä tiedoilla ja strategisilla kohteilla. Tukialueet ovat laajempia ja amebamaisesti merkittyjä, jollaisia ne luonnossakin esiintyvät Irakin ja Syyrian usein kuivilla aavikkoseuduilla. Vastaavat rajat esitellään Suomessa kirjoitellen medioissa, kuina kunnat ja maakunnat ovat eriarvoistuneet ja saman aikaan esitetään jopa kaupunginosia, joita toisia vaivaavat kaikki mahdolliset kuolemaan johtavat taudit ja vastaavasti löytyy näiden slummien vastapainona paratiisialueita. Aivan pokkana ja vakavasti puolustaen näitä karttoja ja jopa selitellen syitä niiden synnylle. Varmaan syy on laiskoissa tai ahkerissa ihmisissä, fiksuissa ja vähemmän fiksuissa “alueissa“. Kartalle piirretty rasismi on uusin yhteiskunnallinen mediailmiömme kuvineen, regionaalisine karttoineen. Alue aiheuttaa sairautta, syöpää, verisuonitauteja, ruttoa. Varo näitä alueita. Alueella on satunaisine rajoineen myös imago, persokoonalisuus, kyky selvitä tai taantua, pärjätä urheilussa ja kulttuurissa tai olla tumpelo, helvetin tulirotko. Tässä imagonrakentelussa alue on viety mytologisena taruhahmona naurettavuuksiin. Takavuosina kouluopetuksessa maat ja kansat esiteltiin tällaisina stereotyyppeinä mutta se lopetettiin rasistisena heti sotien jälkeen. Sotien aikana ja ennen niitä se liittyi sotapropagandaan. Nyt on taannuttu takaisin samaan ilmiöön. Ei sosiaalinen epämediamme on tartuttanut tuon taudin myös perinteisen median tiedottamiseen. Kartta on vaikea asia, maantiede tieteistä mutkikkain, sitä ei pidä käyttää koko ajan väärin ja virheellisesti manipuloiden. Uuden koulukunnan kartat Vastaava aluesuunnitteluun ja -kehittämiseen suuntautunut käytäntö on toki vallalla myös EU:n sisällä esiteltäessä kaupunki-. ja maaseuturakenteen todellisia strategisia linjauksia ja niiden esittelyä visoineen. Ne noudattavat täsmäkarttoina dynaamisina jo vallitsevaa toiminnallista alueellista kuvaa vaikkapa Lounais-Hämeestä osana Turun, Tampereen ja pääkaupunkiseudun vaikutusalueita, ei hallinnollisia kuntia väritellen. Suomeen tämä käytäntö on rantautunut kovin hitaasti ja niinpä meillä käytettiin sote -alueiden esittelyssä karttaharjoitelmia, jotka järkyttivät kuntapoliitikkoja ja antoivat väärää informaatiota alueiden strategisesta luonteesta oman aikamme GIS suunnittelussa ja maankäytön toiminnallisessa ohjauksessa sekä palveluiden sijoittelussa. Lounais-Hämeessä tämä kävi esille vaikkapa elinkeinopoliittisessa suunnittelussa, kehittämispolitiikassa, jossa kuntien nimet ja rajat ovat olleet koko ajan ohjaavia silloinkin, kun funktionaalinen, toiminnallinen, aluerakenne ja sen esittely edellyttäisi kokonaan toisenlaista esitystapaa. Tällöin mukana ovat rajat ylittävät talouden ja liikenteen, tiedon jne. virtaukset, ihmisten tosiasialliset asuinpaikat ja ajankäyttö, kartalle siirrettyinä, sekä yritysten tapa operoida maaseudulla ja metropolialueellamme kokonaan toisin, kuin mihin kuntarajojen käyttö esityksissä tahtoo aina viedä joko tahallisesti tai tahtomatta juuri vuosisataisia rajoja esitellen. Jos Suomen armeija käyttäisi vastaavaa logiikkaa, sota hävittäisiin varmasti siinä missä mikä tahansa nopeasti muuttuva ja karttojen analytiikkaa edellyttävä strateginen toiminta nykyisin satelliittikarttoineen edellyttää etenkin suurten liikennevirtojen solmukohdissa, jollainen Forssakin on koko ajan ja päivittäisessä asioinnissamme.

Ei kommentteja: