Sorvin ääreen palaava kansakunta

Kesän viimeinen viikonloppu on alkanut ja päättyy urheilullisesti suomalaiseen juhlaan keihäsmiesten ja esteitä juoksevan naisen tuodessa meille Zurichin kisojen ainoat mitalimme. Näin me ainakin haluamme uskoa vielä tänään, lauantaina. Positiivisuus on ollut muotia kuluneen kesän helteissä. Kisat kuitenkin menivät meiltä odotettua paljon paremmin ja laajemmalla osaamisella kuin vuosikymmeniin. Joko omat nuoret urheilijamme ovat nousemassa 1980-luvun malliin tai sitten Eurooppa on taantumassa. Ukrainan raskas lisälasku Euroopan taantuma ja oma kriisimme on osa globaalia taloutta ja kärjistyy nyt Ukrainan aiheuttamaan lisälaskuun. Aikanaan tsunamin kauheuksilta selvinnyt presidenttimme on tekemässä sen mitä Suomelta on perinteisesti odotettukin. Pragmaattinen kansakunta on liennytyksen tiellä ja tsunaminkin jälkeen elämä jatkuu ja jonkun on korjattava syntyneet vahingot. On parempi pyrkiä tekemään diplomatian kautta vahingoista mahdollisimman nopeasti korjattavia, jolloin tie vanhalle ja kestävämmälle uralle ei veisi aikaa useamman sukupolven yhteisenä kokemuksena. Kaikki eivät jaa suomaalisten maailmankuvaa eivätkä suomalaisetkaan ole siitä yksimielisiä. Parempi kuitenkin virsta väärään kuin vaaksa vaaraan, jolloin niin Suomen ja nyt yleistä arvostusta nauttivan presidenttimme tehtävä on hänelle sopiva sen riskeistä huolimatta. Näin siitäkin huolimatta, ettei hän ole asiaan haettu sovittelija tai viran puolesta YK:n neuvottelija vaan suvereenin valtion päämies. Se muuttaa asetelmaa mutta ei tee siitä mahdotonta. Venäjän median suhtautuminen presidentti Sauli Niinistön vierailuun on odotettu ja epäilemättä se on sitä myös muualla maailmalla. Kriisiä on pyritty ratkomaan montaa eri tietä ja tämä on vain yksi monista. Perinteet velvoittavat Suomen kohdalla se on perinteinen ja myös sitä kautta hyväksytty, jolloin sitä on myös tähän tehtävään pohjustettukin. Toisin toimien olisi jätetty myöhemmin aukko historian tutkijoille ja meitä olisi paheksuttu. Nyt toimittiin oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Suomi on löytänyt paikkansa maailmanpolitiikan kriiseissä ja varoo ajautumasta kolmatta kertaa vaihtorahan osaan maailmansotien pyörteissä. Ukraina ei ole toki ainut kriisin aihe maailmalla ja aseellisten konfliktien rinnalla etenevät myös jo ennestään tutut rutot ja kolerat. Ebola ei ole uusi ilmiö ensinkään mutta nyt sen leviäminen on vaikeasti torjuttava ja se ei saa jäädä muiden konfliktiemme varjoon. Ebolaan liittyvä hysteria on sekin uhka, joka on osattava käsitellä oikein. Stubbin näköinen karikatyyri Suomen pääministeri on ottanut esiintymisessään linjan, joka muistuttaa aiempien vuosien karikatyyrien piirtäjien ja nukkeanimaatioiden tekijöiden seterotyyppejä poliitikoistamme. Se voi olla ihan hyvä keino lähestyä osaa meistä ja nuoren polven kokemana, mutta ei mene oikein ikääntyvän kansakunnan konservatiivisemman osan siihen arkeen, jossa mukana ovat vaikeat talouden taantuman aiheuttamat vakavat ongelmamme, työttömyys, syrjäytyminen ja eläkeikäisten monet suuria ikäluokkia askarruttavat kokonaan uudet ja monelle vieraat aiheet rakennemuutoksineen. Pääministeri Stubb on tehnyt itse itsestään kevyellä esiintymisellään karikatyyrin, joka jakaa koko hallituksen kahtia. Kuinka suhtautua karikatyyrinsä itse tekevään pintailmiöiden esittelijään ja hänen saamaan suosioon suhteessa vaikkapa konservatiiviseen oppositioon. Viihteellinen media ei ole sama asia kuin viihteellinen hallitus ja sen ministerit. Ero Paavo Lipposeen, Matti Vanhaseen ja Mauno Koivistoon, puhumattakaan Kalevi Sorsasta ja hänen edeltäjistään pääministereinä, alkaa olla liian suuri. Eletään sentään maamme historian vakavimpia aikoja ja meillä on ollut joskus ennekin päämiehiä, jotka eivät ole osanneet oikein täyttää tehtäväänsä valtiomiesmäisesti esimerkkinä vaikkapa presidentti ja tohtori Relander, mukava karjalaismies viihdyttäjänä oman aikansa tavoilla etenkin kadulla esiintyen ja kertoen samalla valtiosalaisuuksia. Ongelmia oli myös Ståhlbergilla löytää presidentillinen asemansa ja hän seurasi salaa Mannerheimin tapaa esiintyä ikonina hakien sopivaa etäisyyttä tuon ajan mediaan. Muuten hänen siviilielämänsä oli hyvinkin arkista ja myös median esittelemää. Hän ei kuitenkaan itse sitä esitellyt ja ryhtynyt komeljanttariksi. Paavo Väyrynen on tyypillinen oman roolihahmonsa vangiksi jäänyt julkisuuden henkilö, joka pyrkii sitä korjaamaan itse ironialla nyt ikääntyneenä valtiomiehenä. Hän jopa esittelee avoimesti niitä keinoja, joilla hän on keventänyt omaa ongelmallista mediasuhdettaan. Kun ironiasta alkaa tehdä ironiaa, se menee överiksi. Uuden roolin etsintää Mediayhteiskunnassa julkisten virkojen haltijat ovat kokonaan uudessa tilanteessa sähköisen median ja somen aikakaudella. Siihen luontevasti suhtautuvat ja sitä koko ajan käyttävät ovat ymmärrettävästi muita kollegojaan askelen edellä viestijöinä. Alexander Stubb on tästä myönteisin esimerkki ja monessa puolueessamme on taitavia somen käyttäjiä ja jopa persoonallisuuksia, sitä kautta poliittisen meriittinsä hankkineita kirjoittajia. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on näistä yksi tunnetuimmista. Demokratia on välineineen muuttumassa ja perinteisempi media joutuu usein analysoimaan sellaista, joka on analysoitu jo muutenkin puhki. Etenkin printtimedia jälkilöylyineen on joskus kovin raskasta luettavaa ja itseään toistavaa. Some ei ole vain reaaliaikainen vaan myös analysoiva ja arvioissaan moniäänisenä usein myös parhaat mallit valikoivaa. Monitasoisuus ja kansainvälisyys helpottaa sellaisen havaitsemista, johon printtimedialla ei ole mahdollisuutta. Sen kriisi syvenee ja samalla sähköinen osuus siellä on jo lähivuosina myös tämän tiedotuksen taloudellisesti kannattavinta bisnestä. Suomessa tämä kehitys on vain hidasta. Tradition ylläpitäjät Mennyt kesä on ollut myös perinteisten seminaarien aikaa ja Euroopassa lomailu jatkuu vielä elokuun loppuun. Näiden tapahtumien luonne ei ole muuttunut merkittävästi siitä mitä ne ovat toistuessaan jokakesäisinä konferensseina. Kongressit ja kongressiympäristöt ovat nekin traditio kongressihotelleineen turismina, johon on vaikea löytää uutta sisältöä muuttamatta ensin koko konsepti uudeksi ja aiempaa joustavammaksi, uutta tietoa jakavaksi. Liian harva niistä hyötyy ja samojen teemojen toistuminen alkaa olla rasittavaa sekin. Joillekin organisaatioille niistä on tullut liki ainut toiminnan muoto ja sellaisenaan vuosijuhlan tyyppinen yhteinen tapaaminen ja kongressibisneksen luonne on etenkin Yhdysvaltoja leimaavana rasittava. Uutta ei synny muualla kuin idässä, tulkiten se juuri kongressien kautta tietoa hankkien. Tämä käsitys on luonnollisesti virheellinen. Sisäpolitiikkaa ulkopolitiikan keinoin Politiikan syksy on Suomessa vaaleihin valmistumista ja siinä mukana on uusia aineksia. Sisäpolitiikka on tullut mukaan ulkopolitiikan samaan kehikkoon eikä niitä edes pyritä enää pitämään erillisinä. Osasyynä on kansallisen erikoislaaduin heikko tunteminen ja sen välttely hallituksessa. Ministerin olisi luonnollisesti tunnettava oman hallinnonalansa yksityiskohdatkin ilman avustajien taluttamista ja jatkuvien kömmähdysten korjailua. Näin Suomen talous ja sen kriisit ovat osa EU -politiikkaa ja Ukraina mukana Venäjän kaupassamme sekä taloutemme niissä rakenteissa, joissa päätetään myös luonnonvarojemme käytöstä ja ympäristökysymyksistä. Mutta myös vaikkapa kuntiemme rakenteista ja rakennepolitiikasta sosiaalipolitiikan ja terveydenhuollon arjessa. Kaikki ei kuitenkaan liity kaikkeen niin suoraviivaisesti kuin usein annetaan ymmärtää ja medioissamme oikoa mutkat suoriksi. Kun osaamattomuus ja populismi kasvavat, syntyy poliittista viihdettä, jossa pääministeri on itse luomansa karikatyyrin näköinen, oikeastikin. Se on tapa vältellä joutumasta esittelemään sellaista, jota ei voi tuntea ja sen kyllä huomaa vaikeiden asiakysymysten välttelynä.