Suvuton, hajuton ja mauton kielemme

Taisto Levo ja Tuukka Koirikivi kirjoittavat (FL 30.7) aivan ansiokkaasti yhtäällä konsulttien työn kritiikistä ja toisaalla opiskelijoiden arjesta samaisessa opettajien ja poliitikkojen yhteiskunnassa. Syntyy vaikutelma, että meitä koulutetaan johonkin muuhun kuin elämään ja sen rikastuttamiseen opiskelun kautta. Alpo Suhonen (FL 30.7) lähestyy kolumnissaan samaa asiaa valmentajana ja valmennuksen vuorovaikutuksen ymmärtävänä kokonaisvaltaisena ihmiskäsityksenä sekä lainaten filosofi Lauri Rauhalaa. Lisäksi me hyökkäämme toistemme kimppuun, ymmärtämättä aina miksi. Sama koskee vieraita kulttuureja. Digikielessä on jokin asia, joka vaikeuttaa suomalaisen tajuntaan tai tuovat selityksiä, jotka ovat lapsekkaita, väärästä kulttuurista lainattuja. Kaikki alkaa pienestä lapsesta Meillä suomalaisilla on konsultoinnissa, valmennuksessa ja yleensä opiskelussamme käytössä kieli, joka on ns. onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva. Näitä kieliä on maailmalla muitakin emmekä ole yksin. Aivan naapurissa ei tällaisia kieliperheitä kuitenkaan löydy. Ei idässä eikä lännessä ja etelässäkin törmäämme joko indoeurooppalaisiin kieliin tai romaanisiin kieliin kuten ranska, espanja tai italia. Nämä kielet eivät ole onomatopoeettisia ja mikä tärkeintä, niissä on rakenteellisia eroja, jotka poikkeavat omasta kielestämme opetuksessa, valmennuksessa, konsultoinnissa, politiikan teossa mutta myös tieteessä, taiteessa ja kaikessa ajattelussamme, tunteissamme tunnekielenä ja lopulta maailmankuvassamme ja tavassa uskoa tai olla uskomatta, moraalisissa ja eettisissä arvoissamme. Kaikki alkaa lapsesta ja hermeneutiikasta, jossa teksti on keskeisin käsite. Toki sitä on myös sosiologiassa, oikeustieteissä, musiikissa silloin, kun kerrotaan kuinka säveltäjä ilmentää itseään tai mitä tarkoittaa sävelteoksellaan, Mikä on teoksen “oikea” myös sanallinen (verbaali) tulkinta. Sama pätee kuvataiteisiin ja tiede pelaa sekin käsitteillä, nykyisin matematiikan rinnalla ja luonnonlakien ohella digikielellämme. Otin itse jo varhain käyttöön tätä tarkoitusta varten Cluster Art käsitteen ja kielen symboleineen ja se on menestynyt hyvin satojen miljoonien yhteisessä käytössä. Crystal Art sen rinnalla on sekin menestyvä ja kasvava uusi taiteen tapa ilmentää elämäämme. Hämeessä kun oli käytettävissäni lasia enemmän kuin muuta taiteen kautta puhuttelevaa. Sosiaalinen media, sen ekologia ja talous, strategia, oli kuitenkin kaiken teoreettisen perusta verbaalisena julkaisuna, hermeneutiikan välineenä. Taustalla Raamatun tulkinnat Raamatun hermeneutiikka viittaa sekin pyhien kielten tulkintaan ja kirjoituksiin, jossa lähestyttiin jo varhain eksegetiikkaa. Omassa sukupuussani tätä suuntausta edusti 1600-luvun lopussa Isak Pihlman alan ensimmäisenä professorinamme. Hänestä olisi tullut myös hyvä ensimmäinen piispamme. Seuraavassa sukupuun askelmassa oli sentään Ståhlberg joka korvasi naisena tämän kirkollisen suvun puutteen ja vain pari sukupolvea myöhemmin ensimmäisenä perustuslakimme laatineena presidenttinämme. Tätä lakia ei olisi tullut mennä tumpeloiden peukaloimaan ja pilata näin presidentin käyttämää valtaa. Geneettinen silta ja sosiaalinen pääoma ovat hermeneutiikan avainkäsitteitä modernissa tulkinnassamme ja perustuslaki siten takaamassa, ettei tehdä pahoja virheitä. Antiikin Kreikka ja Rooma edustivat kokonaan eri maailmaa kuin keskiaikainen hermeneutiikka, jossa kirjallinen merkitys (sensus historicus) ja vertauskuvallinen merkitys (sensus allegorius) liitettiin kirkon dogmiin. Kirkon dogmi kun oli horjumassa. Kolmas tapa oli siirtää teksti moraaliin (sensus moralis) ja lopulta kaiken tämän vaikutus lukijaan ja kuulijaan. Näin syntyi neljäs lukutapa (sensus anagogigus), jossa mukaan tuli nykyisin muodikasta salattua mystiikkaa, metafysiikkaa tai eskatologiaa. Siis viihteellistä roskaa ja sen esittelyä. Yhteenvetona päädyttiin joko yksinkertaiseen tulkintaan (pasat), vihjaavaan tulkintaan (remez), tulkitsevaan kieleen (deras) sekä ajallemme tyypilliseen salattuun (sod) tietoon. Tämä on perusta, jolle aloimme rakentaa ennen valistusaikaa. Kritiikki kasvaa Renesanssin aikana ja valituksen kautta mukaan tuli kriittinen tapa tarkastella tekstejä. Raamattuakin alettiin lukea kuten mitä tahansa klassikkotekstiä. Näin inhimillinen teksti ja viestintätapa, oman aikamme media, alkoi tulla osaksi hermeneutiikkaa. Tällöin huomio alkoi kiinnittyä itse tulkitsijaan ja tämän käyttämään kieleen. Syntyi eläytyvää ymmärtämistä, jolloin kirjoittajan psykologinen tuntemus ja historiallinen konteksti tulivat mukaan analyysiin. Wilhelm Dithley siirsi lopulta tekstin syntykontekstiinsa ja kaikki mystisyys katosi. Syntyivät käsitteet epäsuora ja välillinen ymmärrys. Se, miten subjekti ymmärtää ja tulkitsee kohteen, vei pohdinnan lopulta Heideggerin “Olemisen ja ajan” pohdintaan sekä nykyaikaiseen hermeneutiikkaan. Todellisuus syntyi, Gadamerin tapaan tulkiten, tekstinkaltaisena ja käsitteiden kautta rakentuvana. Hermeneuttisen ymmärtämisen kulku levisi maailmalle ja tekstin (taiteen, musiikin jne.) ymmärtäminen analyysinä edellytti yhteiskunnallisten tapahtumien tulkitsemista analysoimalla niiden merkitystä niihin osallistuville ihmisille ja heidän kulttuurilleen. Kieli oli kuitenkin kaiken keskiössä. Han, hon vai hen Otan esimerkin. Eilen tiedotettiin, kuinka Ruotsin Nobelia jakava arvovaltainen tieteen akatemia otti käyttöön käsitteen “hen” kuvaamaan kolmatta “hän” sanaa aiemmin miestä (han) tai naista (hon) kuvaavien sanojen rinnalle. Oli pakko, kun käytännössä homot ja lesbot käyttivät, tai heitä käytettiin, tätä käsitettä ja niin syntyi tällainen “neutraali” ja sukupuoleton “hen”. Suomalaisen on tätä vaikea ymmärtää. Meillä kun on vain yksin “hän” niin miehille, naisille kuin sukupuoleltaan neutraaleille. Sama ongelma muuttuu erityisen hankalaksi, kun omassa kielessämme ei ole lainkaan substantiiveja, joilla olisi suku, maskuliini tai feminiini tai neutri. Adjektiiveja ei taivutella sanan sukupuolen mukaan. Kokonainen lause, retorinen puhe, ei voi saada sukupuolta. Taustalla on oma historiallinen ja muusta Euroopasta poikkeava vaeltelumme. Jouduimme kahden kielialueen väliin emmekä ymmärrä oikein kumpaakaan. Meitä taas kukaan ei tahdokaan ymmärtää avaamalla kielemme kannet kriittisen tieteen keinoin. Hermeneutiikan kummajaiset kun eivät avaa kuin heidän kielensä kautta syntyvän “totuuden”. Totuudet taas löytyvät kielen rakenteesta, suvuista. Olen kirjoittanut tästä tuhansia sivuja, turhaan. Tämä kun on suomalaisille liian vaikea asia ja olemme aina ihailleet huonon itsetuntomme seurauksena kaikkea etelässä tai lännessä riehuvaa hulluutta, pelkkää kielen kantojen tuomaa rasismia. Ei venäjä kielenä siitä paljoa asiaa korjaa muuten kuin sukulaiskansojemme kautta. Taantuvan totuuden kielet Indoeurooppalaisissa kielissä nämä kaikki menneen maailman avaimet löytyvät, romaanisissa on jo edistytty yleensä kahteen sukuun, mieheen ja naiseen. Ruotsin kielessä en-suku oli jo kehittynyt kohti suomalaista käytäntöä ja vain ett-suku vastasi neutria. Nyt tavallaan, Ruotsin Akatemian toimesta, taannuttiin takaisin kolmeen sukuun kiitos runsaan indoeurooppalaisen vaikutuksen ja yhteiskunnallisen paineen alla. Vastaava keskustelu homoista ja lesboista on Suomessa käyty kokonaan toisella tasolla ja tarkoittaen vain seksiä, kirkossa vihkimistä, ei koko eksistentiaalista maailmankuvaa kielineen ja sen vuosituhantista myös geneettistä perimää. Se on lapsellista Suomessa, jäädä kiinni vihkikaavaan, kun taustalla on globaali eksistentiaalinen ongelma ja sen vakavat valuvirheet. Ne valuvirheet kun todellakin ulottuvat sekä sotaan että rauhaan, Krimiltä Palestiinaan ja merten taakse imperialismin aikaan. Kielen valuvirheet levisivät ympäri maailmaa ja nyt niistä olisi päästävä kohti digiaikamme ihmeitä käymättä kolmatta maailmansotaa. Filosofinen hermeneutiikka kun sisältää myös oikeustieteen harhat ja niiden omituiset valuvirheemme. Ei niitä voi soveltaa Ukrainaan joutumatta interpretivismin poluille Emilio Bettin, Winfried Hassermerin tai Ronald Dworkinin tulkintoina. Kun kaikki riippuu vain tulkinnasta, oleellista on silloin tärkeänä pidetty, oli se kuinka virheellistä tahansa. Mitä mahtaisi Arthur Kaufmann tähän vastata Gadamerinsa lukeneena? Suomen kielen erikoisuudet Kieli, sen suvut, opitaan jo varhain lapsena ja ne leimaavat koko hermeneuttista ja eksistentiaalista ymmärrystämme tunnekielemme käsitteiden kautta niin tieteessä, taiteessa, uskonnoissa, filosofiassa, opetuksessa, valmennuksessa, arvoissa ja etenkin koko kulttuurimme ymmärryksessä ja elämämme rikkaudessa. Tässä suomalaiset kielensä kanssa ovat kokonaan toisessa asemassa kuin muut lähisukulaisemme fyysisesti naapureinamme. Tästä syntyy ongelma, jossa meitä ei ymmärretä lainkaan tai me emme ymmärrä näitä kaiken kategorisesti sukupuoleistavia suurkulttuurejamme. Kielemme on globaalissa ja yhteen sukuun, sukupuoleen, yleistävässä merkityksessä erityisen edistyksellinen ja tunnekielenä onomatopoeettisena niin ikään lähellä ekologista ympäristöämme, luontoa. Se on ainut eksistentiaalinen keino auttaa luontoamme ja samalla itseämme, globaalia maailmaa. Molemmat ovat erityinen arvo ja omalaatuinen lahja juuri tässä ajassa ja paikassa, globaaleissa kriiseissä ja ilmastomuutoksen kourissa eläen. Se on myös syy siihen, miksi itse edustan perussuomalaista poliittista arvomaailmaa ja sen liikettä, vaikka hyvin tiedän, että pääosa sen kannattajista ei ymmärrä paljoakaan sen enempää hermeneutiikan kuin eksistentialismin opeista, saati kieliopinnoista, osana niiden syntyä ja merkitystä kulttuurien synnyssä, tieteessä ja taiteessa sekä mahdollisuudessamme pyrki oivaltamaan niitä ongelmia, joita indoeurooppalaiset ja romaaniset kielet myös lasten ja aikuisten tunnekielinä juuri omana aikanamme maailmalla aiheuttavat. Kun meitä pidetään vähän outoina ja kummajaisina, se johtuu tästä kielemme outoudesta. Sen arvo on nyt viimein ymmärrettävä ja kyettävä käyttämään kansainvälisenä vahvuutenamme. Me emme ole sitä vain koskaan oikein ymmärtäneet. Läheiset sukulaisemme kun ovat niin kaukana ja usein pienkulttuureja, hävitettyjä luonnonkansoja tai Aasiassa, Etelä-Amerikassa eläen.

Dinojen nekropolis

Dinot katosivat maapallolta kertaheitolla joskus 50 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskumme alkua tai loppua. Nuo hetken kun ovat niin kaukana, ettei niitä geologisina aikoina kannata pohtia näin kesähelteissä tämän enempää. Syy katoamiseen oli kehno sopeutuminen ja siis diversiteetin, moninaisuuden, puute kun asteroidi törmäsi jonnekin nykyisen Meksikon suunnalle. Olot olivat jo ennen sitä olleet vähän kehnot dinosaurusten elämälle, jolloin asteroidi antoi vain lopullisen kuoliniskun kehnoksi käyneelle elämälle ja sen evoluutiolle. Alkusanat koukuttavat lukijan Tuosta hetkestä alkoi sitten hidas ja uuvuttava evoluutio kohti nisäkkäiden aikaa ja lopulta myös ihmisen ilmestymistä maapallollemme. Toki dinot olisi hävitetty matkan varrella ilman asteroidejakin, viimeistään ihmisen toimesta, mutta onhan tuo selitys ihan hyvä ja uskottava nyt kirjoitettavan tarinan käynnistämiselle. Se on ikään kuin alkusanat blogille ja sen ensimmäinen asia olematta kuitenkaan aasinsilta. Alkusanat ovat koukku lukijalle, ja jos romaanin ensimmäinen virke ei oikein ota onnistuakseen, myöhemmät jäävät lukematta. Kolumnin, blogin tai minkä tahansa kerronnan avaus on koko jutun tärkein osa. Loppu onkin sitten vain laskettelua kohti niitä kumpareita, joita kaikki tarinat pitävät sisällään, jo aiemmin moneen kertaan kerrotut, hakematta uutta näkökulmaa tai rakenteellista innovointia, luovuutta tarinan kertojan elämässä. Niinpä dinoista siirrytään seuraavaan vaiheeseen, jolloin loikka on tuo noin 50 miljoonaa vuotta ja EU:n sekä pimeyden ydin Brysselissä. Kun se syntyi suomalaiseen todellisuuteen ja ensimmäiset meppimme saivat sieltä leipänsä, sitä alettiin kutsua dinojen ja muiden mammuttien yhteiseksi hautausmaaksi. Oletettiin, että liian suureksi kasvaneet ja heikosti kotimaahansa sopeutuneet poliitikot vaativat virkamiehineen yhteisen unohduksen ja sellaiseksi sopi tuo jo hyvin kauan pohdittu eliitin unelma, yhteisen Euroopan ydin nekropoliksena. Ei siis agro-, tekno- tai muuna metropolina. Virheellisen evoluution merkkipaalut Kuolleitten kuninkaitten laakso on aina yhteiskunnan viimeinen henkäys historiaan. Se kun pyrkii kurkottamaan yli aikakausien ja paaluttaa rahvaankin elämää nykyisin turisteina ja katujen flaneeraajina, pelureina ja kulkureina, oman aikamme nomadeina vanheten. Nekropoliksen hautapaikat kuninkaitten laaksossa ovat ymmärrettävästi dinoille kalliita. Suomalaisten kohdalla 13 paikkaamme meppinä kustannettiin pääosin itse tai yhteiskunnan muiden auttavien käsien kautta ja yhden hautapaikan hinta oli liki 100 000 euroa mepiltä. Oma parlamenttimme ei ole näin vaativa viimeinen paikka kohti loppusijoitustaan, joskin ei sekään ilmainen ole pienempien dinojen elintavat tuntien. Toki paljon julkisuudessa olleet, virheellisen evoluutioketjun valinneet poliitikkomme, saattoivat saada paikan liki ilmaiseksi, kuten Heidi Hautala ja Jussi Halla-aho. Kalleimmat paikat taas lunastettiin noin 200 000 euron hintaan. Entinen komissaari Olli Rehn ja nykyinen maan pääministeri Alexander Stubb vaativat luonnollisesti tällaisia arvokkaampia paikkoja ja oman puolueensa institutionaalista arvostusta jo nyt ikonin elämään siirtyvinä ja myöhemmin Paavin tapaan jo eläessä pyhimykseksi julistaen. Parin ihmeen löytäminen, pyhimykseksi julistettaessa, tuskin on ongelmallista, kun kyse on noinkin kokeneista ja monessa mukana olleista ihmeiden tekijöistä poliitikkoina ja kansainvälisen tason urheilijoina, toinen jalkapalloilijana ja toinen triathlonistina. Eurooppa ja Euro, Emu ennen sitä, ovat nekin täynnä ihmeitä, jotka etsivät vain tekijäänsä menneiltä vuosiltamme. Ei kaikkea voi jakaa vain saksalaisten ja ranskalaisten kesken ja valuvirheitä vain heiltä esitellen. Valuvirheet kun ovat myöhemmin keräilijöiden arvostamina aivan toisella tasolla liikkuvia harvinaisuuksia kuin täysin virheettömät kolikot ja setelit. Dinojen elämää ja tekoja arvostetaan heidän jälkeensä kokonaan toisin kuin runsaslukuisten nisäkkäiden. Mitä enemmän kauheuksia ja virheitä, sitä parempi. Vai miltä Steven Spielbergin Jurassic Park tai valkoiset hait vaikuttavat? Ihmiset nyt kaipaavat tätä kauhua ja historia etenee loikkien kauheudesta seuraavaan. Muu nyt ei oikein kiinnostakaan. Kohti elitismin huippua - mielettömyyttä Tieteilijöiden historiantulkintaan kuuluu luiden siirtely haudasta toiseen, jolloin arvostus syntyy kulloisenkin ajan hengestä ja vallanpitäjästä, ei oman aikamme ihmeistä ensinkään. Oman aikamme konventiot kun muuttuvat nekin ja uusi tuo mukanaan uudet kujeet ja paradigmaiset muutokset johtajineen. Silloin ei muutu vain teoria ja malli vaan koko maailmankuvamme. Euroopan ja Suomen malleja ei voi kuitenkaan edes verrata Yhdysvaltain presidentin kampanjamiljooniin, usein miljardeihin, tai suuressa maailmassa käytettäviin demokratiamme laskuihin viimeisestä lepopaikastamme poliitikkona, mediamogulina, formulasirkuksen omistavana pelurina. Heitä kauhistellaan ja ihaillaan samaan aikaan dinoina. Sen saat mitä tilaat mediayhteiskunnassakin ja se on kallista luonnolle. Meillä ei ole pienenä kansakuntana varaa sellaiseen dinosaurusten ylellisyyteen demokratian tuotteina, kuin suurilla ja vaurailla kansakunnilla, heidän metropoleillaan nekropoleineen. Imperiumin elämä kun on aivan muuta kuin pienten alusmaiden ja näiden kuninkaiden hautapaikkojen hinnalla jo näiden eläessä keskuudessamme. Tämän vinksahtaneen kulttuurin ymmärtäminen on pragmaattisessa Suomessa vaikeaa ja sitä olisi kuulunut vältellä Euroopassa, ei lähteä maksamaan sen laskuja. Pääministereiden lepopaikat Kaksi pääministeriämme ovat saaneet lisäksi omat paikkansa komissaarina ja OECD:n avustamana, jolloin hinta kansakunnalle on hieman samalla tavalla laskettava kuin kuninkaitten laaksossa tai pyramidien sisään haudattuna tai hakien pyhien lepopaikkaa mausoleumista tai kuolleitten kaupungista. Roomassa Colosseum, tai oikeammin osa sitä, palveli akanaan myös tällaisena juutalaisten hautapaikkana. Samaan aikaan osa sitä oli julkisten näytelmien jalkapalloa edeltävänä näyttämönä ja osasta oli tullut, runsaan kivimateriaalinsa vuoksi, myös kaivoskaupungin kivenhakkaajien elinympäristö. Toki oli myös rahvaan asuntojakin rottineen. Colosseumin kirot Näin kohtuuttoman suureksi kasvanut Colosseum sai myöhemmin palvella eräänlaisena ylisuurena mutanttina, jättimäisenä Gonzilla -mutanttiliskona, monen uuden kulttuurin yhteisenä hybridinä. Hybridiyhteiskunta on siten vaihe, jossa autossa on samaan aikaan sekä vanha polttomoottori että myöhemmin itsenäistyvä sähkömoottori. Pyöriä on kuitenkin edelleen hevosajoneuvon tapaan neljä ja tiet alkavat peittää alleen kaiken viljavan maan Gonzillan liikuttavaksi. Kaikki vuosimiljoonien aikana fossiilina syntynyt hiili ja öljy, jopa dinojen omat jäännökset, on käytetty tämän uuden jättiliskon ravinnoksi ja ilmasto muuttui samalla sille sietämättömäksi. Lapsia syntyy koko ajan liki 200 miljoona joka vuosi. Meitä on vuonna 20100 joko noin 11 miljardia tai mahdollisesti jopa 17 miljardia. Nyt meitä on “vain” 7000 miljoonaa. Ennen sotiamme ja vain muutama sata vuotta takaperin 500 miljoonaa. Ei tämä yhtälö voi toimia dinojen hautausmaana. Nyt odotetaan vain viimeistä tuomiota, asteroidia, puppusanageneraattoreiden tietä kohti nekropoliksia jo omana aikanamme. Sitä ennen joku heistä olisi vielä ehdittävä julistaa pyhimykseksi tai messiaaksi. Suomi voisi toimia tässä edellä kulkijana idän ja lännen yhteisenä hautapaikkanamme jopa Ukrainaakin paremmin, sotiamme muistellen. Meillä kun osataan käyttää Hämeessä hybridiautoa myös hevosten vetäminä vaunuina ja oma kokemukseni Ollin päivänä syntyy oman isäni muistosta ja sanoista. Ikävää ja epämukavaa totuutta ei pidä kierrellä ja vältellä omaa vastuutaan. Sutta paeten tulee karhu vastaan.

Kirje roboteille

Mikko Ilonen on ihmisenä nimensä veroinen ja tuomassa alan harrastajille uskottavan keulakuvan myös Suomeen golfin komeille nurmikentillemme. Samoin uraansa päättelevä maskulainen tennisässämme on ollut esimerkillinen puurtaja ja maailman kiertäjä koko aikuisikänsä. Häntä reilusti vahvemmat syöttökoneet pitkine vipuvarsineen ovat mahdoton voitettava. Formuloissa Keijo Rosberg käynnisti suomalaisen moottoriurheilun uuden sivun ja nyt on sitten Valtteri Bottaksen vuoro ottaa keulamiehen tehtävät Kimi Räikköseltä. Jäämiehen kausi ei vain ole vielä loppuun kaluttu ja Ferrari kulkee vielä nuoremmille kiusana viimeistään ensi kaudella. Fernando Alonson pitäminen Ferrarilla voi olla hankalaa, kun taas Kimi päättää juuri siellä uransa. Häneen kannattaa nyt panostaa Maranellossa, Modanan maakunnassa ja Emilia-Romagnon alueella. Kyse kun on talousmaantieteestä ja sen brändeistä, aluehenkien luvatusta maakunnasta ja maasta. Aluehenkien rakentajat Elokuussa kisaillaan yleisurheilussa Euroopan mestaruuksista ja keihäsmiehet ovat taas kerran kinastelemassa viimeisestä edustuspaikasta. Itse olisin antanut Pitkämäen ja Ruuskasen valmistausta arvokisoihin ja jättänyt kolmannen paikan Mannion ja Etelälahden ratkaistavaksi Kalevan kisoissa. Ruuskanen kun on stadionkisojen tuulettomien olojen luotettavin heittäjämme ja kunto on sekin nyt samaa tasoa kuin ennen Lontoon olympialaisten pronssiheittoa. Kuopiossa, Kalevan kisoissa, kun oikuttelevat tuulet voivat yhdessä kisassa viedä Ruuskasen varamieheksi ja yksi mitali menetetään pelkkään ajattelemattomuuteen. Ylä-Savossa aluetaloutta olisi nyt ajateltava yhteistyössä maakunnan pääkeskuksen kanssa yhteisenä sote-alueena. Esimerkiksi soppi Modana ja Maranello. Ruuskanen kun on itäisen kulttuurin paras mannekiini maailmalla ja ohittaa siinä jopa Tapio Rautavaaran oman kulttuurinsa aikalaisena ja työväestön edustajana. Suomalainen yleisurheilu on nousussa ja laji on saamassa lupaavia nuoria aivan huipun tuntumaan pitkän odottelun ja kuivien vuosien jälkeen. Ilmiö muistuttaa murtomaahiihtoamme ja kertoo, kuinka jotain on tehty nyt myös oikein. Näin tulevissa EM -kisoissa ainoat toivomme eivät ole keihäsmiehissä vaan myös radalla ja siellä etenkin esteissä. Mitalin tuoja voi olla siellä nainen. Pikamatkoilla taas useampikin lyhyen aitojen juoksijattaremme alkaa lähestyä eurooppalaista eliittiä. Tilanne on siellä herkullinen naisten kisaillessa huipputasolla suomalaisesta paremmuudesta. Naisten käyttö aluehenkien rakentelussa ei ole uusi ilmiö sekään. Siihen on syytä nyt panostaa ja hakea sponsoreita. Ilmastomuutoksen tuoma etu Helteiset kesät auttavat tuloksiin ja ilmastomuutos tuo mahdollisuuden myös kotona suoritettuun sellaiseen viimeistelyyn, jossa ensimmäisenä ei ole vaarana loukata itseään huipulla viimeisteltäessä 30 asteen helteessä. Kunnon viimeistely kaukana tutuista maisemista ja kotioloista, lähiyhteisön turvasta, ei ole aina se kaikkein kiitollisin tapa nuoren sosiaalisen elämän ylläpidossa. Valmentautuminen on melkoinen kokonaisuus jossa perheen, vanhempien ja sisarten sekä lähiyhteisön tuki on tärkeää. Vieremäläisen hiihtäjäperheen näkyvimmät menestyjämme ovat tästä typpiesimerkki ja keihäänheittäjät ovat olleet aina perhekunnittain syntyneitä ja yhteistä perhettä keskenään kilpailevine tukijoukkoineen ja valmentajineen. Sote-alueita ja kuntarakenteita uudistettaessa sosiaalimaantieteen traditio ja osaaminen unohtui kokonaan. Maantieteen psykologia on juurten psykologiaa ja alueleimautumista osana menestystämme. Pääministeri Alexander Stubb ei ole erityisen alueeseen sidottu ihminen kosmopoliittina puhekoneena. Maailma kun on täynnä kosmopoliitteja puhekoneita. Oman koulukunnan syntyminen on pitkän kaaren tulosta ja norjalaisten menestyminen on tästä esimerkkinä. Samoin vaikkapa hollantilaisten ja siellä tehdyn järjestelmällisen kasvatustyön pikaluistelussa. Se näkyy toki myös jalkapallossa ja sen erikoisasemassa juuri hollantilaisena koulukuntana. Jari Litmanen voi valaista sitä lähemmin suomalaisille ja tehdä vertailua Barcelonan alueeseen. Kokemus on ollut varmaan häkellyttävä Kataloniassa piipahtaen. Huudot Litmaselle katsomosta läskiperseenä ovat sitä tyypillistä tavattaessa katalonialainen pelaaja. Eurooppa on alueiden ja aluekulttuurien Eurooppa, ei valtioiden. Nämä kirjoitteluni ja kirjat menivät Suomessa kuuroille korville ennen EU -kautemme alkua. Ei Paavo Lipposen kaltainen ihminen muita kuuntele. Ja niin syntyi läskiperseitten Suomi täydennettynä läskipäillä. Ja sitten vielä ihmetellään mihin katosin puolueen kannatus ja miksi syntyi perussuomalainen liike? Sosiaalisen pääoman pilkkaajat Olen pyrkinyt tukemaan verkostoja sekä tutkijana että kouluttajana. Se lähtee yhteisöllisyydestä ja pitää sisällään myös sosiaalisen pääoman muistin ja yksilön omat elämänvalinnat ja maailmankuvan. Sitä voi kehittää jo hyvin varhain ja ohjata geneettisesti pian lapsen syntymän jälkeen. Oppimisgeenit kun sulkeutuvat varhain lapsena ja hankitun perimän käyttö on vahvinta osaamistamme myös aikuisuudessa. On kyettävä rohkaisemaan ja ylläpitämään niitä perittyjä ominaisuuksia, joita lapset kantavat syntyessään väheksymättä lähiyhteisön sosiaalista pääomaa. Nyt ei ole muuta tehtykään kuin väheksytty ja pilkattu. Netti ja maaliman laajuinen kommunikointi reaaliaikaisena toi mukanaan valmennettavia, jotka ovat yhtä hyvin Etelä-Amerikasta, Aasiasta kuin nykyisin etenkin Afrikasta ja Venäjältä tai hajonneen Neuvostoliiton valtioista. Kun tähän panostettiin jo 1980- ja 1990-luvuilla, valmennusapua ja -tukea hakevat tulevat tuolta ajalta ja ovat nyt aikuisikään tulevia ja uravalintojaan pohtivia nuoria ihmisiä. Se, miten näitä nuoria ihmisiä tuet, on virtuaaliympäristössä reaaliaikaista ja hyvin henkilökohtaista. Afrikkalaisten ja Saharan eteläpuolelta tulevien nuorten tapa hakea tukea on kokonaan toista kuin perinteisempi eurooppalainen kokemuksemme. Heimoyhteisöissä ja uusissa metropoleissa vanhat rakenteet ovat murroksessa ja siirtyminen agraarista kohti eurooppalaisille tuttuja uuden teknologian yhteisöjä tapahtuu muutamien avainhenkilöiden kautta. Mukana imitoijia on vain paljon enemmän kuin Keijo Rosbergin seuraajia formuloissamme. Ovatko savolaiset unohtaneet oman Maranellonsa? Onko siihen varaa? Entä lasinpuhaltajien Häme ja oma Murano? Katosiko sekin, kun mukaan tuli öykkäri miljoonineen? Alettiinko arvostaa vääriä aluetalouden totuuksia? Unohtuiko sosiaalinen pääoma ja sen käyttö kasvatuksessa? Minne katosivat Hämeen vahvat aluehenget? Entä Pohjanmaa, Savo ja Karjala? Aluehenkien viholliset Uusi maailma ja sen välineet eivät poista omia valintoja ja tuen tarvetta. Nuoret hakevat nyt tukea sieltä, mistä sitä saavat, ei sieltä mistä sitä ehkä luvataan. Moni joutuu lopettamaan opiskelunsa dramaattisiin ja aggressiivisten tragedioiden näytelmiin. Näitä oli myös Suomessa aiempien vuosisatojen tuotteina ja ne on hyvä ymmärtää oman historiamme tulkinnassa. Niistä tulisi kirjoittaa enemmän ja tutkia omaa historiamme sen sijaan, että kirjoitamme ja opetamme Ruotsin tai Venäjän kautta meille välittyvää tietoa. Jotkut jopa halveksivat sitä ja myös Venäjältä saatavia dokumenttejamme. Nykyinen historiamme oppikirjana ei ole kuin ulkoinen kuori ja usein vielä voittajan kirjoittamana. Oma sisäinen kokemuksemme on hankittu muuta kautta ja sen tunnistaminen on oman tutkimuksemme tulosta, ei muiden. Koska tämä tutkimus mahtaisi alkaa Suomessa? Ketkä sitä sabotoivat vuosisadasta toiseen? Mistä he saavat tukijansa ja valtansa? Kolmen asia teksti - neljäs näiden sisälle Nyt tekstiin on kirjoitettu kolme asiaa ja neljäs on jätettävä lukijalle kertomusta ylläpitävänä rakenneosana. Se on hieman samaa kuin kirjoittaa tiedettä, jossa mukana on perinteinen teesi, antiteesi ja lopussa synteesi, mutta pohtiva discussio jätetään lukijan oma työn tuotteeksi. Homeros taas kirjoitti omiin kertomuksiinsa draaman, tragedia ja loppuun keventävän komedian. Elämä kun nyt tahtoo olla sellainen kokemus ja kevennystä kaivataan loppuun. Kaikki nyt ei vain tahdo olla viihteen välinein elettävää elämää. Homeros kun kirjoitti viihdettä, teatraalista elämää. Tänään lukijaa joutuu saattelemaan eri tavalla. Robotit kääntävät tekstin ja lukijat ovat erilaisesta kulttuurista kuin perinteinen läntinen kulttuurimme. Niinpä draaman, tragedian ja komedian tarve vähenee, mutta samalla vaativampi, tekstin sisään rakennettu lukijan oma emotionaalinen kokemus on liitettävä koneen jo valitsemaan viitekehykseen. Se kun kertoo jo lukijaa etsiessään, mitä teksti sisältää ja kuka sen voisi lukea ja hyötyä lukemastaan. Kirjoittaja taas saa hänkin seuraavana aamuyönä palautteen, jossa numeroin kerrotaan, missä heitä on, kuinka paljon ja samalla tulee myös palaute siitä, millaista tietoa nyt kaivataan seuraavaksi. Kunhan olet tehnyt oman työsi huolella ja jo vuosikymmenten ajan tähän aikaan valmentautuen.

Kuoppia, töyssyjä ja opettajien lomia

En ota kantaa töyssyihin tai kuoppiin. En tee niistä aloitteita valtuustossamme. Köyhät ja kipeät ovat hekin aina keskuudessamme ja sitä varten ovat sote ja virkamiehemme. Kun tehdään suuria rakennemuutoksia ja uusia valmistellaan valtakunnallisesti, paikallisella tasolla kuntajohtajilla ja virkamiehillämme riittää töitä ja mahdollisuus keskittyä oman kunnan kehittämiseen, näiden päivittäisiin rutiineihin, alkavat kärsiä. Tiedän sen kokemuksesta yli 40 vuotta yliopistossa satoja virkamiehiämme ja myös opettajia kouluttaneena ja välillä itseni kentälle jalkauttaen. Uusi työkulttuuri - ryöstöviljely Kun media vapautui ja some tuli osaksi elämää, suomalaiset alkoivat oppia uuden mediakulttuurin, johon kuului myös koko ajan paranevat tekniset vempaimet. Osa puhuu vempaimista ja osa sivuuttaa tämän sekä siirtyy luontevasti niiden käyttäjäksi. Joku jää taas osattomaksi ja tähänkin virkamiehemme sekä opettajat varmasti puuttuvat. Samalla heitä koulutetaan, eikä vähiten kesällä ja kuvitteellisen loman aikana. Yliopistoissa kesä on sielläkin työntäyteisintä aikaa niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin hallinnossa ja uusien opiskelijoiden valinnassa. Aina ei tule ajatelleeksi kuinka kouluttajamme, tutkijat ja kehittäjämme, uuden tiedon tuottajat ja siirtäjät, ovat työssä kesällä jopa enemmän kuin talvella. Tietoa kun tuotetaan ympäri vuoden ja reaaliaikainen muutti sen seurannan ja levityksen ympärivuotiseksi ja myös yön tunnit täyttäväksi. Väkeä tämän hoitajaksi on kuitenkin sama määrä tai jopa vähemmän. Meillä on työttömiä myös siksi että emme ole sopeutuneet tähän ryöstöviljelyyn ja pääosa työstämme tehdään ilmaiseksi. Tämä tekstin kirjoittaminen on juuri tyypillistä ilmaistyötä ja -hyödykettä. Takavuosian siitä maksettiin. Nyt vain moititaan miten sisältö ei ole aina viihteellistä tai vaikeaa. Kaivataan lyhyitä lauseita ja iskeviä mielipiteitä. Kuitenkin tätäkin lukee enemmän kuin kaikkia yli kuuttakymmentä tieteellistä aikakirjaamme yhteensä. Ero on kymmenkertainen latauskertoina laskien. Työ ei mene hukkaan mutta on ilmaishyödyke. Pätevyys on sekin hankittava Olen itse ollut mukana noin kymmenessä professorin viran täytössä ja saanut niissä pätevyyden. Rohkenen sanoa tämän vaikka se voi loukata Forssan Lehden kolumnistia, jokamiesluokan kynäilijää. Takavuosina viran haku oli työlästä ja kesti joskus vuosikymmeniä asiantuntijalausuntoineen sekä valituksineen. Moni hakija ehti kuolla ennen viran täyttöä ja täyttäjänä oli lopulta myös presidentti ja mukana tuomarin virkavala. Sekin velvoittaa toisin kuin ilman sitä eläen. Opettajan virkaan vaadittiin pedagogiset taidot, näyteluennot ja joku oli myös auskultoinut vanhemman lehtorin viran varmistaakseen. Kesä siis meni siihen ja biologeilla ja maantieteilijöillä lisäksi koulutukseen kuuluviin kenttätöihin. Siellä oli mukana tulevia opettajia, mutta myös vaikkapa apteekkareita tai lääke-esittelijöitä, tutkijoita, monen tason tulevia virkamiehiä sekä tulevia poliitikkoja, yrittäjiä. Humanistien ja yhteiskuntatieteilijöitten kesä oli erilainen mutta kaukana laiskottelusta sekin. Kilpailu kun edellytti sielläkin yhteiskunnallista osallistumista ja varhain verkottumista sekä kykyä valmistua nopeasti. Näin jälkeenpäin pohtien elämä oli monelle vain yksi pitkä työpäivä ja Suomi menestyi tämän työkulttuurin tuotteena. Mikä ihmeen kesäloma? Laiska töitään luettelee, mutta opettajien kohdalla se ei ole tarpeen ja on loukkaavaa, opettajia kouluttaneena vastenmielistä ja luisuotsaista puhetta. Koulutus on ainut uskottava keino menestyä kilpailussa myös kansainvälisesti ja se on ainut uskottava lamantappaja. Jos jostain on kirjoitettava niin silloin enemmänkin ryöstöviljelystä, jossa opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, yrittäjin, hallintomiesten ja myös poliitikkojen työtä käytetään vääriin tarkoituksiin ja suma seisoo niin rakenneuudistuksissa kuin nyt myös niissä vanhoissa ja välttämättömissä kehittämishankkeissamme, lukuisissa takavuosien projektiohjelmissamme. Politiikassa on ymmärrettävä myös vanhan työn jatkuvuus ja kaikkea aikaa ei voi käyttää rakenneuudistusten löysässä hirressä roikottavaan virkemiestyöhön. Näin koulutus koskee myös poliitikkojamme, joilla tulisi olla kyky puhumisen ja retoriikan (poltics) rinnalla tehdä myös visioivaa uuden kehittämistä (policy) ja siihenkin kesä on perinteisesti kiireisintä aikaa. Poliitikot ja virkamiehet kun eivät kouluta toinen toisiaan vaan mukana ovat aina kaiken tasoiset opettajat ja tutkijat jatkokouluttajina. Robottien aikaa Se taas ei onnistu elleivät nämä itse hanki uusinta tietoa ja tutkimus johda sekin koko ajan uusii löydöksiin. Jos tähän ei käytä lomiaan, lähde perustieteessä kuivuu. Soveltava tiede ja tutkimus ei ole perustiedettä ensikään vaikka kuinka väitettäisiin eron oleva kuin veteen piirretyn viivan. Kaikista nyt ei vain ole perustieteen tekijöiksi jolloin tuo viiva on eritän selvärajainen. Osa pyrkii myös aidosti poikkitieteiseen ja syventää tätä mahdollisuutta vapaa-aikanaan hankkien useita hyvin erilaisia tohtorin tutkintoja. Poliitikko, joka osaa retorisen taidon, ei välttämättä menesty hänkään visioivana kehittäjä lainkaan tai päinvastoin. Jonkun tämäkin koulutus on hoidettava. Siihen ne kesäkuukaudet varmasti kuluvat eivätkä riitäkään aikana, jolloin osa vastaa myös yökaudet internetin kymmeniin uusiin verkostoihin niihin myös uutta tietoa tuottaen. Siellä ovat mukana sitten jo myös globaalit verkostot ja elinkeinoelämämme kaikki osapuolet ja yrittäjät. Jos eivät ole, nukkuvat onnensa ohi ja tiedot siirtyvät uusimpana innovaationa maan rajojen väärälle puolelle. Tämä kehitys näyttäisi olevan nyt kielikoneiden ja robottien myötä huimassa kasvussa. Näin ensin tulevat englanninkieliset ja saksankieliset kääntäjät ja tämän jälkeen muut. Näin suomalaiset ovat lukijoina jäämässä myös omalla äidinkielellä tuotetussa tekstissä kauas muiden taakse. Vielä muutama vuosi sitten tätä tekstiä luki pääosin suomalaiset mutta nyt vain pienenä vähemmistönä. Cluster Art ei ole sekään enää suomalainen ilmiö agropolis strategiasta nyt puhumattakaan. Ekologinen klusteri karkasi sekin muitten käyttöön ja näin oma lamamme alkoi syventyä. Pääosin se on itse tehtyä ja yhtenä syynä on rakennemuutokset pelkkänä puheena sekä kyvyttömyys lukea kasvavaa poikkitieteistä tekstiä.

Separatistien mediaelämää suomalaisittain

Maailma seuraa sotaa, jota käydään maan alla ja kohteena on tuttu Gaza ja sen palestiinalaiset sekä samaan aikaan ilmassa, jossa Malaysian Airlinesin matkustajakone kohtasi Buk -ohjuksen noin kymmenen kilometrin korkeudessa. Media välittää samaan aikaan tietoa molempien sotien heinäkuisesta murhenäytelmästä. Onko näillä median meille välittämillä tiedoilla sitten joitain yhteistä? Gizzy vai Buk Kun konflikti muuttuu sodaksi sen luonne on siviilejä surmaava ja näin on ollut siitä saakka, kun sodat muuttuivat korkean teknologian sodiksi. Ennen tätä aikaa armeijat taistelivat mies miestä vastaan ja siviilit kohtasivat vaikeimmat vahingot etenkin sotilaiden mukanaan tuomien tautien muodossa. Rutot levisivät sotilaiden mukana. Heikentyneet miehet olivat vaikeasti hoidettavia, epidemiat ja taudin aiheuttajat surmasivat enemmän kuin vihollisen aseet, lääketiede kehittyi sotien rinnalla. Miehet oli saatava nopeasti taistelukuntoon. Se ei ollut helppo tehtävä. Kun sota siirtyi maan alle ja pilvien yläpuolelle, napilla painettavat aseet tulivat armeijojen käyttöön ja sota teollistui teknologian myötä. Buk-ohjus, joka pudotti alas Itä-Ukrainan ilmatilasta matkustajakoneen matkallaan Amsterdamista Kuala Lumpuriin, tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä Gizzy tai Garfy. Buk on venäläisten antama nimi samalla aseelle. Jotta Gizzy tai Buk saataisiin taivaalle tarvitaan tulenjohto, johtokeskus, ohjuslavetti ja latauslavetti. Olemme nähneet medioissa niiden kuvia ja ne ovat meille tuttuja. Tiedämme jo kuinka ne kantavat pystysuunnassa taivaalla 20 kilometriä ja horisontaalisuunnassa ampuen kymmenen kilometriä kauemmas. Tällainen tieto on luonnollisesti tärkeää, kun köykäisempi ase kantaa taivaalle vain puolet tästä eikä sellaisella oikein ylety ylempiin ilmakehän lentäviin kohteisiin. Tosi miehillä on miesten aseet, ei mitään olalla kannettavia kevytlinkoja. Tosi miesten välineitä Tosi miesten aseet muistuttavat panssaroituja vaunuja eikä niitä kuljetella matkatavaroiden mukana ohi suomalaisen tullin. Mahtuisiko ne oikein konttiinkaan, josta siitä voisi ilmoittaa valtiojohdollemme, sitten kun sellainen johto löytyy. Kesäkuussa ei vielä löytynyt, mutta jo heinäkuun puolivälin jälkeen, median siitä meille kertoessa, presidenttikin sai vihiä aseista. Samoin media välitti meille tietoja aiemmin presidentin ja muun valtiojohtomme salakuuntelusta ja myöhemmin Venäjälle paennut yhdysvaltalainen alan ammattilainen. Jos hän ei olisi tästä vuodosta ja vakoilusta ilmoittanut, emme tietäisi siitä tänäänkään yhtään mitään. Olisiko tälle henkilölle myönnettävä Nobelin rauhanpalkinto vai palautettava Yhdysvaltioihin vangittavaksi? Kun venäläiset koneet seikkailivat muina kuin siviilikoneina Suomen ilmatilassa, valtiojohtomme ei saanut tästäkään tietoa ajoissa ja ensimmäisenä. Media senkin tiedon heille välitti samaan aikaan kuin koko kansalle. Kansanvaltaisessa demokratiassa valta tietysti kuuluu kansalle mutta linjajohdossa sille on valittu tätä valtaa käyttämään valtiojohtomme. Siihen ei kuulu media. Se ei ole kansanvaltainen laitos ensinkään. Media vallankäyttäjänä on mediakratiaa. Siinä media alkaa ohjailla kansan tapoja ja käsityksiä, ei vaikkapa koululaitoksemme tai yliopistot. Se voi pyrkiä vaikuttamaan myös poliittisen laitokseemme ja sen kokoonpanoon sille sopivalla tavalla. Sosiaalinen media ei ole taas media lainkaan saati sosiaalinen. Se ei ole osa neljättä valtiomahtiamme vaan kokonaan uusi, oman aikamme tuote. Kaikki muut vallankäytön muodot pyrkivät toki siitä hyötymään. Tosi miehen välineeksi se ei oikein sovellu. Medioitten omistajat eivät juurikaan viihdy kansalaismediassa ja somen sivuilla. Se on heille, heidän arvovallalleen, nöyryyttävä väline. Pelloilla makaavat ruumiit Buk -ilmantorjuntajärjestelmä voi olla lähtöisin mistä tahansa, mutta kun sillä on tämä venäläinen nimi ja käsite, se on peräisin joko Venäjältä tai Ukrainan asevarastoista. Jos ilmiö olisi tapahtunut Suomen ilmatilassa, valtiojohto saisi siitä tiedon siinä vaiheessa, kun media siitä suopeasti kertoisi. Miten sotatilassa oleva Itä-Ukraina elämä ja toiminta olisi valtiojohdon hallinnassa paremmin kuin Suomessa? Saamme median kautta vain tietoa, josta voi tehdä itse johtopäätöksiä, jos tietää mitä näillä teknisillä tiedoilla voisi tehdä. Ruumiit ovat joko tapauksessa siviilejä, noin kolmasosa lapsia ja pelloilla heitä makaa helteessä joko separatistien siirtäessä heitä jäähdytettyihin junavaunuihin tai sitten ei. Ruumiiden tunnistaminen ja siirto mustissa jätesäkeissä ei heitä enää paljokaan auta. On tehty hirvittävä virhe, kertoo media. Kun jokin asia alkaa mennä pieleen, se menee sitä koko ajan yhä vaikeammin ja laajenee, eskaloituu, kriiseissä siviiliuhrien suuntaan. Näin käy Gazassa ja näin kävi myös Ukrainassa. Painoiko nappia venäjänmielinen separatisti vaiko Ukrainan armeijan epämääräisen komentoketjun vielä epämääräisempi tulenjohto, on toissijainen ongelma silloin, kun sota on muuttunut Gazan tapaan hallitsemattomaksi ohjuslavettien siirtelyksi välittämättä enää valtiojohdon ohjauksesta saati kansainvälisetä mielipiteestä. Jos sellaista nyt voisi ollakaan. Media ei enää edusta muuta kuin itseään, valtaa ja sen käyttöä. Tosi miehen ja naisen aseita. Ilkka Kanervan tulikaste Etyjillä ja sen suomalaiselle presidentillä on suuri tehtävä. Nyt ei riitä pelkkä ruumiiden laskeminen ja syyllisten etsintä. Itä-Ukraina ja sen ilmatila ei ole turvallinen kenellekään ja tosiasiat on myönnettävä viimeistään nyt. Israel toimii Gazassa ja tunnelien torjunnassa omalla tavallaan ja sinne Etyjin presidenttiä ei pyydetä. Matka suomalaisesta mediamylläkän kohteena olleesta tekstiviestien lähettäjästä ja eronneesta ministeristä kohti nykyistä tehtävää on pitkä sekin. Mediayhteiskunnassa kaikki on mahdollista tosi miehille ja heidän aseilleen. Mediaan on syytä suhtautua suurella varauksella vallankäyttäjänä. Mediavalta ei ole demokraattinen, se ei ole millään tavalla parlamentaarisesti valvonnassa eikä mediasodat ole nekään valtiovallan hallittavissa. Kun tulenjohto, johtokeskus, ohjauslavetit ja lautaslavetit siirtyvät suurten mediatalojen ja konsernien hoitoon, Gizzly ja Godfly ovat sama asia kuin BUK eikä niiden saattaminen kuntoon vie aikaa kun vajaan viisi minuuttia, lukitus kohteeseen vie aikaa vain vajaan 20 sekuntia ja sen jälkeen alkaa puoli matkaa kestävä passiivinen odotus ja loppumatkassa ohjus onkin jo lukittu tutkalla kohteeseen. Tuossa vaiheessa sille ei voi enää yhtään mitään. Mediamylläkkä on alkanut ja kohde voi vain odottaa, koska räjähtää ja ministeri eroaa, johtaja erotetaan tai edessämme on pelkkä mediamylläkän tuoma viihteellinen uutinen, joka vaihtuu kohta uuteen ja yhtä raadolliseen, ihmisten tuskalla tuotettuun oman aikamme viihteeseen. Mikä siihen sopisikaan paremmin kuin kuvat pelloilta Ukrainassa, heinäkuun helteet, oluthuuruinen elämä uimarannalla.

Jokamiesluokan kynäilijät ja moraali

Forssalainen kirjastonhoitaja on puuttunut (FL 15.7) jokamiesluokan kynäilijänä blogiini, jossa hänen nimeään ei mainita. Hän olettaa kuitenkin, vaatimattomana savolaisena, kuinka kaikki tekemättä jättäminen ja siitä puhuminen tarkoittaisi juuri häntä. Kolumnistina taas puhuminen on kultaa ja vaikeneminen häpeää, jolloin omaan nilkkaan osunut on aina arka paikka. Ilkka Konosen mielestä sama maailmankuva olisi hyväksyttävä myös muiden ja etenkin yhteisiä asioita pienessä ryhmässä hoitaen, Timo Soinin mutkat oikovalla tyylillä ja muita kuuntelematta, suoraan Konosen käsitteitä lainaten ja oppositioon minua siirtäen. Kalevan kirjapainon muistelmia Eihän se nyt ihan noin mene vaikka Kaukjärvestä nostamani karppi herättikin valtakunnallisen median ja sai paikalliset suurten kalojen pyytäjät Shellin baarissa ja Suomi 24 sivuilla irrottelemaan saaliinsa kokoa aina Tyynen valtameren atolleille ja edellisten vuosisatojen kalevalaisen kansan rustokalojen sukua esitellen. Koolla on sittenkin merkitystä ja pakinoitsija ei peittele sitä mummoista kirjoittaessaan ja ystävääni Antti Tuuria lainatessaan. Työskentelin Tuurin kanssa ensimmäiset yliopistovuoteni Kalevan kirjapainossa Oulussa ja hän antoi minulle arvokkaita neuvoja, miten kirjoittaa juttu lehteen myös vaikeista asioista tiedettä popularisoiden. Yksi tai kaksi asiaa ei riitä mutta neljäs on jo lukijalle liikaa. Jos sellainen tulee mukaan, se on piilotettava kolmen muun sisälle ja jätettävä lukijan oivallettavaksi. Oma oivallus kun auttaa pääasian sisäistämisessä enemmän kuin osoittelemalla sormella media-ajan koulutettuja ihmisiä. Saman viisauden Antti siirsi myöhemmin kirjaansakin ja kertoi, kuinka kirjoittajaksi synnyttään eikä opita. Se oli Antin mielipide, ei toki minun opettajana. Nimen epiteettien kertomaa Kun ikää on jo emerituksen verran, matkalla on saanut monenlaista epiteettiä nimensä eteen ja näissä karpin maailman vesihankkeissa patologin, koskisotien Koskelan ja täällä Hämeessä agropoliitan tai -poliisin arvonimet. Vänrikki Koskela rauhoitti läsnäolollaan ja taisi tulla toimeen niin esimiestensä kuin perussuomalaisten joukossa, poliisi taas ei lähde mukaan kylätappeluun hänkään ja liikenteessä peltipoliisikin rauhoittaa. Koskelasta tuli näin suomalaisen johtamistaidon malli ja hyvä niin, vaikka pedagogiikka onkin kokonaan muuta. Tärkein saamani epiteetti ei liity kuitenkaan professorin virkaan, jolla tarkoitetaan yleensä maailmalla opettajaa, joka onkii onnensa muiden menestyksestä ja aluetaloudessa ikään kuin aluelääkärinä lähtemättä itse valmentajana ryntäilemään pelikentälle tai perustamatta joka lähtöön uutta puoluetta vanhojen korvaajaksi. Timo Soinilta sellainen vei yhden miesiän ja sitä ei voi olla arvostamatta lähtemättä Konosen ohjailemana itse samalle uralle. Savolaiset yllytyshullut ovat oma rotunsa. Itse koen isän ja ukin tehtävän ja epiteetin nimeni edessä ilman muuta rakkaimpana ja oletan äitien ja mummojen tekevän samaa niin turuilla kuin toreillakin. Valtuutetun tehtävän taas koen yhdyskuntapalveluna, siinä missä nuorempana velvollisuuden hoitaa asepalvelus. Tietyn, liki mielivaltaisen ja korpeen piirretyn rajan sisällä asuvien kuntalaisten kun kuuluu hoitaa keskenään kaikki ne liki tuhat lakia ja asetusta, joita jokainen meistä on velvollinen noudattamaan mutta myös huolehtimaan niiden yhteisestä toteutuksesta. Koska kolumnisti hoitaa yhdyskuntapalvelunsa? Tämä tahtoo kolumnisteilta unohtua. Koska he päätyvät hoitamaan omaa yhdyskuntapalveluaan usein vielä kuntien virkamiehinä leipänsä tienaten ja muistaen, että nyt pikemminkin karsitaan mahdottomia tehtäviä ja niiden määrää kuin lisätään uusia tehtäviä kuihtuville kunnillemme ja ikääntyville ihmisille? Miksi heitä tuetaan koko ajan paikallisen lehden palstoilla muuttaen vakavat asiat viihteeksi? Kun meitä tulee joka vuosi 60 000 koulutettavaksi ja heistä koko ajan kasvava osa myös korkeakouluihin, kierrätystä tuon palvelun hoitajana olisi ilman muuta vauhditettava, ettei valta jämähtäisi muutaman vanhuksen hoidettavaksi vuosikymmeniksi. Näin jokainen saisi maistaa omalla kohdallaan, mitä on painaa joko vihreää tai punaista nappia, kun muita vaihtoehtoja ei lopulta anneta. Siinä ei turpakäräjät valtuustosalissa enää paljoa auta edes kolumnistien mieliksi ja hakien savolaista huuhtakuninkaan tai piällysmiehen paikkaa hetkellä, jolloin asiat on jo päätetty muualla. Globaalista lokaaliin eikä päinvastoin Mikä sitten tekee paikallisesta lehdestä paikallisen Forssassa? Se julkaistaan nykyisin Hämeenlinnassa ja sen sisältö on STT:n toimittajien tekstiä. Samoin pääosa sen muusta tuotannosta on muualta kuin forssalaisten hengentuotteita alkaen sarjakuvista, muiden medioitten esittelystä ja niiden tuotannosta sekä päätyen ilmoituksiin, jotka nekin ovat pääosin kansallisia mainoksia rinnan kansainvälisen uutisannin. Näin asiat kääntyvät päälaelleen ja maailmanlaajuisesta tehdäänkin paikallista. Se rampauttaa ja rapauttaa yhteisöllisen yhdyskuntarakenteen. Paikallisuus syntyy niistä jutuista, joissa mukana on Kartanonkadun kuoppia, työväentalon ympärillä käytävää polemiikkia, lappuliisoilta saatuja huomautuksia, juttuja koirien kurittomasta käyttäytymisestä ja ulosteiden päätymisestä kouluttajansa osoittamaan paikkaan, kuten lokin jätökset, joita ei saada kuriin muuten kuin aloittamalla se viimeinen lintujen lennon ja kaatopaikan ruokinnan välinen uudelleen järjestely. Se palauttaa mieleen ajat toisen maailmansodan melskeistä. Siinä haetaan lopullista ratkaisua kaikille valkoisille linnuillemme. Ne kun räpiköivät jo nyt vesissämme puolitajuttomina ja hukkuvat öljyn sekä saasteiden tärvellessä suojelevan höyhenpuvun. Paikallisen lehden tunnistaa myös paikallisesta omistajasta ja paikkalaisesta poliitikosta sekä paikallisesta mafiasta, jonka yhteinen tavoite on pysyä vallassa ja varautua siinä koko ajan pahimpaan. Mediana se merkitsee neljännen valtiomahdin kääntymistä päälaelleen, jolloin paikkalaiset kolumnistit aloittavat oman tukensa elävöittääkseen Shellin baarin elämää ja yhteisöksi kutsumaansa, jo aikoja sitten rapautunutta yhdyskuntarakennetta ja sen henkevää toimintaa, tehden paljastuksia ikivanhan yhdessäolo-organisaation muuttumisesta asiaorganisaatioksi myös kolumnistin omassa elämässä ja perheidyllinä hoidetussa julkishallinnon taloudessa, sosioekonomisessa kulttuurissamme. Näin psykososiaaliset onnettomuudet alkavat toistua joka jutussa ja arkielämän paikallisessa kuvauksessa ympäri kesäistä Suomea. Willy Loman elämää Kauppamatkustajan kuolema kuvaa Arthur Millerin vuonna 1949 julkaistussa näytelmässä klassikoksi noussutta kerrontaa Elia Kazanin ohjaamassa Brodwaytuotannossa. Se sai aikanaan liki tuhat esitystä pääroolissa Lee J. Cobb, kaikkien muista hahmo, elleivät nyt sattuneet syntymään tuon ajan jälkeen. Valtaosa meistä on syntynyt, jolloin tarinan kerronta ei tuo mukanaan emotionaalista paluuta menneeseen ja paikallislehden tapaan taistellen olemassaolostaan paikallisen vallan käytössä väärässä ajassa ja paikassa eläen. Näytelmässä keski-ikäinen kaupparatsu Willy Loman menettää työnsä ja alkaa alamäki. Tuttu tarina siis myös omaan aikaamme siirrettynä. Amerikkalainen tai suomalaisen unelma särkyy eikä Willy kykenekään lunastamaan niitä lupauksia, joita hän on antanut itselleen ja läheisilleen. Kerronnan ydin on kuitenkin sen tavassa osoittaa rahan saamaa valtaa ja käsitellä tätä kautta ihmisen yksinäisyyttä, orpoa elämää tyhjän päälle rakentaen, elämän mukanaan tuomaa haastetta täyttää yksinäisyys, pettymykset ja lopullinen tragedia pyrkien sovittamaan se myöhemmin eri teattereihin, alkuperäiselle kerronnalle vääriin kulttuureihin, tv-versioksi ja kahdeksikin elokuvaksi kummassakin epäonnistuen surkeasti. Alkuperäinen teksti ei elä missä tahansa ympäristössä ja Arthur Millerin nerous unohtui sekin. Joku ymmärtää tämän heti, toinen ei koskaan. Surulippu lasketaan - ei nosteta Pekka Vennamo nuhtelee mediaa tavasta kertoa, kuinka surullisen tapahtuman yhteydessä ei nosteta lippua puolitankoon, kuten media tahtoo valistuneesti opastaa. Se lasketaan puolitankoon. Siinä on jotain samaa eroa kuin tavassa heittää hymiöitä sosiaalisen median naamakirjan kirjoittajalle tämän kertoessa puolisonsa kuolemasta, omasta tai lapsensa sairaudesta, kauppamatkustajan elämästään. Kauppamatkustajan elämä siirrettynä Armas Puolimatkan tapaan paikallislehden uutiseksi ei ole enää oikeassa ympäristössään ja sekin muuttuu koomiseksi. Sama pätee tarinaan suomalaisesta jalkapallosta ja sen vertailusta kansainväliseen ja ankaramman globaalin kulttuurin pallon tavoittelussa saaneesta pelitavasta Brasilian trooppisessa helteessä ja kosteudessa ahdistuen. Samasta asiasta tehdyt sovitukset kyläteattereihin, Brodwayn jälkeen, eivät välttämättä välitä samaa tunnelmaa ja Miller kirjoittajana, Pulitzer -palkinnon saaneena, saa omituisen kohtelun ja unohtuu kylätasolla yksinäisyyteen, pettymysten henkilökohtaisiin tragedioihin, joita hän ei itse tunnista muutamatta Forssaan ja seuraamatta paikallismedian kolumnistien, kesäteattereiden ja päätoimittajien työtä perheensä elannon hankinnassa suomalaisessa unelmassa lunastaa sellaisia odotuksia, jotka on kirjattu alun perin Arthur Millerin elämässä ja kulttuurissa, metropolien maailmassa. Mittakaavavirhe on valtava, eikä se korjaudu sillä, että monesti toistetusta ja useaan kertaan nähdystä dokumentista tuttu Timo Sarpanevan harmaapartainen olemus piirtää vapaalla kädellä taiteilijan fantasioitaan ja vaimo muuttaa ne 0,3 millin tussikynän kärjellä uskottavaksi piirrokseksi lasinpuhaltajan arkiseen työhön saada aikaan pöydällä seisova pysti. Kyllä siinä tiimissä välillä jotain tahtoo kadotakin, vaihtaa omistajaa ja imitoijasta tuleekin lopulta luovan innovaattorin maineen ja rahat keräävä varas, josta hänet myös johtajana tai poliitikkona palkitaan.

Kymmenes heinäkuuta

Heinäkuun kymmes päivä oli erityisen merkittävä Liffey-joen rantamilla vuonna 998 ja uudelleen Mackenzie-joen suistolla liki vuosituhat myöhemmin. Dublin perustettiin tuona päivänä ja Alexander Mackenzie saapui samana päivänä Kanadan suurimman joen suistoon ja antoi sille samalla nimensä. Olen molemmissa paikoissa vieraillut ja viettänyt syntymäpäivääni, tietämättä tästä yhtikäs mitään. Oman tiensä kulkijat antavat usein muiden kuljettaa heitä sinne, missä heidän kuuluukin olla. Jänisjuoksijoiden maa Sen sijaan mieleen ovat painuneet ne hetket ja sekunnin osatkin, jolloin Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen juoksivat Suomen maailmankatkalle. Kolehmainen teki sen Tukholman olympiakisojen kuuluisassa 5000 metrin juoksussa ja Nurmi Pariisissa juosten tunnin välein kultaa niin 1500 kuin 5000 metrin juoksuissa. Päivä oli todellakin kymmenes heinäkuuta ja eroa tapahtumilla tarkalleen 12 vuotta. Kolehmainen ja Nurmi olivat nykyisten Kenian ja Etiopian suurjuoksijoiden jänisjuoksijoitamme. Toisen maailmansodan tapahtumat ovat täynnä joukkomurhia, maihinnousuja, jotka tapahtuivat heinäkuun helteillä ja myös Suomen suurhyökkäys jatkosodassa tapahtui kesäkuun kymmenes. Samoin ilmailu ja avaruushistoria ovat täynnä näitä heinäkuisia tapahtumia ja moni suurmies aloitti virkakautensa tai osavaltio sai alkunsa, Bahama jopa itsenäistyi, kymmenes heinäkuuta. Hindujen Mehr Baba, avatar -hahmo monen elämässä, käynnisti oman hiljaisen hetkensä juuri heinäkuun kymmenes päivä. TULIP-oppi ja kalvinismi Kalvinismin opit liittyvät läheisesti heinäkuun kymmenenteen. Kalvinismin perustaja Jean Calvin näet syntyi juuri tuona päivänä siinä missä Jaakko III skottien kuninkaana ja Saul Bellow kirjailijana, Harvey Ball keksijänä sekä Helene Schjerfbeck taidemaalarina. Kalvinismi oppina on ankarampi kuin oma lutherilainen oppimme ja sisältää viisi ankaraa lakia, jossa ihminen on täydellisen turmeltunut (Total dapravity), ikään kuin hengellisesti kuollut. Ehdoton armovalinta on sekin täysin Jumalassa, ei ihmisen valinta (Unconditional election). Ihmisen omat ponnistelut; usko, parannus, hyvät teot, uskonratkaisut jne. ovat turhia nekin. Lisäksi pelastus rajoittuu seurakuntaan, aitoon uskoviin, rajalliseen sovitukseen (Limited atonement) Vastustamaton armo (Irresistible grape) tarkoittaa Pyhän Hengen vastustamatonta kutsua ja ehdoton pelastusvarmuus (Perseverance of the saints) kolmiyhteisen Jumalan rakkautta ja huolenpitoa, täydellistä luottamusta. Edellisten kalvinististen oppien etukirjaimista tuleva akronyymi TULIP on tuttu myös Suomessa esimerkiksi helluntailaisuudelle, vapaakirkolle, babtisteille, adventisteille ja metodisteille. Kaikki ovat saaneet tavalla tai toisella alkunsa kalvinistisesta traditiosta ja siis heinäkuun kymmenes päivä syntyneestä Jean Calvin perimästä, hänen opeista. Kulttuurin ja tieteen palkitut Heinäkuun kymmenes päivä on syntynyt runsaasti nimekkäitä ja Nobelilla palkittuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja muusikkoja, mutta myös tiedemiehiä. Tällaisia nimiä ovat vaikkapa kuvataiteilijoina Camille Pissarro ja Helene Schjerbeck, muusikkoina Henryk Wieniawski, Carl Orff, Neil Tennant, “Ronne James Dio”, Arlo Guthrie tai lähempää omaa aikaamme Jessica Simpson ja “Heechul” Kim Hee-chul (Super Junior). Kirjailijoista nimekkäimpiä ovat Marcel Proust, John Wyndham, Saul Bellow, Alice Munro ja Suomessa vaikkapa Jorma Palo tai Mark Levengood. Tieteen ja suurten löydösten maailma tunnistaa ainakin nimet Nikola Tesla, Kurt Alder, Owen Camberlain, Harvey Ball jne. Sen sijaan heinäkuun kymmenes ei johda politikoimaan ja hallitsemaan tavalla, joka synnyttää sotia ja rauhattomuutta, saati saisi aikaan aggressiivista kansojen välistä sadismia, psykooseja. Tsingis Khanit, Stalinit ja Hitlerit jne. syntyivät kokonaan muuhun vuodenaikaan. Keskikesä ja heinäkuun kymmenes on horoskoopissamme tähtimerkkinä ravun aikaa ja tämä merkki korostaa vaikkapa kuuhullujen elämää, eroottisuutta, liki yliherkkyyttä, poikkeuksellista ihmistuntemusta, itsensä suojelua sekä kykyä loukkaantua pitkävihaiseen tapaa, tolkuttomiin menevää altruismia muita tukien ja auttaen “kissa kiitoksella elää” uhrautuvalla tavalla. Kun eletään taaksepäin kulkien ja kiven alle piiloutuen, syntyy luovuudesta kivi, ja panssari kiven alla, suunnitelmalle varasuunnitelma ja luovalle ihmiselle tyypilliset tavat hakea pelastusta, kalvinistiseen tapaan, oma maailmankuva varmistaen ja sitä vahvistaen. Se on joko äärimmäisen tieteellinen tai filosofinen, monen mielestä myös vaikeasti avautuva ja siten mytologinen. Luterilainen värittömyys - tasapäisyys Yhteiskunnallisena liikkeenä kristityt protestanttiset kirkkokunnat pohjautuvat kalvinistiseen traditioon, sen perinteeseen ja seurakuntamuotoon, oppeihin armovälineistä (sakramentit) ja Jumalan kaikkivaltiuden korostamiseen. Calvin ja Zwingli tavallaan poistivat kaiken, mitä Raamattu ei määrännyt, kun Luther säästi katolisuudesta periaatteessa kaiken sen, mitä Raamattu ei suoranaisesti kieltänyt. Näin protestanttiset uskonsuunnat eroavat tosistaan vain vähän pois lukien juuri anglikaanit ja luterilaiset kirkkomme. Luterilainen värittömyys on huomattu etenkin Yhdysvalloissa, jossa tämä suunta ei tahdo saada poliittista johtajaa tai nimekkäitä julkimoita. Voisiko tällä kaikella olla mitään erityistä merkitystä omaan aikaamme ja sen horoskooppeja lukeviin ihmisiin tai tapaamme pohtia ihmisen syntymäajan merkitystä vaikkapa luonnossa tapahtuviin muutoksiin. Voisiko olla mahdollista, että tietyt yhteiskunnalliset liikkeet ja ihmistyypit, persoonallisuus ja lahjat, taipumuksemme, voisivat olla sidoksissa ajan ja paikan tapahtumiin, vuodenaikojen kiertoon ja siihen lähiyhteisöön, jossa me satumme syntymään? Olisiko environmentalismi oppina vahvistumassa sekin siinä missä determinismi? Vanhempiaan ei voi valita Omaa syntymähetkeään ja vanhempiaan ei voi valita ja se on hetki, jossa omilla ansioilla ei ole merkitystä. Kuitenkin juuri näitä hetkiä, syntymää ja kuolemaa, juhlitaan tai surraan enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se on hyvin kalvinistinen tapa tunnustaa, kuinka omilla ponnistuksilla ei ole tuon taivaallista merkitystä omaan pelastukseemme, ei edes uskoon tulolla ja sen tien ponnisteluilla. Sovituskin kun on rajallinen ja ehdoton armovalinta. Se, että kaikki kiertää, aika ja paikka ovat omia keksintöjämme, aika etenee kahteen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, ovat fysiikan lakeja, ei maailmakuvien ja uskontojen filosofiaa. Luonnontieteissä sattumalla ei ole sijaa, jumalat eivät heitä siellä arpaa. Vai haluammeko, että sattumalla olisi sijansa ja jumalilla pelissä sormensa, kohtalon rinnalla kulkee johdatus? Omat aistimme ovat rajallisia ja olemme lajina joko evoluutiossa sivuun ajautuneita tai sitten vain pohjattoman narsisteja, ihmissovinisteja, ja pidämme itseämme kaiken maailmankaikkeuden napana. Tai väheksymme viimeisen päälle kaikkea ja hyväksymme kohtalon tai ennalta määräytymisen ja kokemamme aistien harhat ovat lopulta illuusiota. Elämä illuusiona ja uutena maailmankuvana on saamassa yhä enemmän kannatusta ja uskoon pohjautuvat filosofiset normistot ja moraali rapautumassa. Ihminen opportunistina on yhtä surullista seurattavaa kuin nuori ihminen kyynikkona tai vanheneva ihminen ikuisena idealistina. Hallitsijoiden kuolinpäivä Skotlanti on paikka, jossa olen viettänyt usein syntymäpäivääni. Skotlanti on eroamassa Britanniasta ja haluaisi itsenäistyä. Siellä kirkko erosi katolisesta kirkosta vuonna 1560 ja opiksi tuli John Knoxen ankaran kalvinistinen uskontunnustus. Syntyi sisällissota ja Maria Stuart kukistui. Katolinen Maria oli karkottanut Knoxen Sveitsiin ja juuri Sveitsissä Knox tapasi Calvinin ja jyrkentyi tämän kannattajaksi. Eurooppa ja sen valtiot, kirkot ja alueet, maakunnat tai osavaltiot, eroavat jyrkästi toisistaan. Sen tunnustaminen on eurouskovaisille vaikeaa. Jos heinäkuun kymmenes ei sovi hirmuhallitsijoiden ja poliitikkojen syntymäpäiväksi, sitäkin paremmin se sopii tällaisten ihmisten kuolinpäiväksi. Rooman keisari Hardianus, kastilialaisten Rodrigo Diaz de Vivar (“El Cid”), Tanskan Erik I Ejegood, Unkarin Ladislaus IV, Ranskan Henrik II, Vilhelm I Oranialainen, tsetseenijohtaja Samil Basaajev ja jopa aurinkokunnan uloimman ja ankeimman, jäisen planeetan Neptunuksen löytäjä, Johann Galle, kuolivat kaikki heinäkuun kymmenentenä. Karpin merkki Sain runsaasti onnitteluja vuosipäivänäni, josta lämmin kiitos muistaneille. Niitä oli nyt satamäärin enemmän kuin edellisinä vuosina. Miksi nyt näin paljon enemmän? Oletan syyksi sattumaa, jossa verkkooni tarttui suurkokoinen kala, karppi. Karppi on vuosituhantisen vuodenaikojen kierron aikana joutunut särkikalana kohtuuttoman kalastuksen ja valinnan sekä tätä kautta jalostuksen kohteeksi. Siitä tuli pyhä kala ja sen kohtalona oli joutua etenkin suurten juhlapyhien ja paastoaikojen herkuksi. Siitä tuli ihmisen turhamaisuuden uhri vesieläimenä. Karpista on valtava määrä muunnelmia ja sen koko ja väri, ikä, voivat olla liki mitä tahansa, suomut joko puuttuvat kokonaan tai niitä on jäljellä jokunen rivi kyljissä. Joku tällainen eksyi myös omiin vesiimme ja mutalampiin kuin kapinen kettu. Suomessa, kuten muuallakin maailmalla, karppia pyysivät etenkin luostarilaitokselle veronsa maksaneet ja kulkien pitkiä matkoja veneillä, jotka muistuttivat vaikkapa viikinkien käyttämiä purjealuksia. Suomalaiset olivat pelättyä heimoa ja kansaa maailman vesillä liikkuessaan. Näiden pyytämät karpit eivät olleet kartanoiden kasvattamia vaan paljon vanhempia. Luostarilaitoksen liikkeitä on mahdollista seurata Turkkiin ja aina ajanlaskumme alkuvuosiin. Siihen tarinaan en nyt käytä tilaa. Vanhojen tarinoiden lämmittäjät Oma sukunimeni periytyy luostarilaitoksen lampuotien suvusta ja tilasta, jossa oli pinta-alaa liki 5000 hehtaaria ja rajat lähellä Kallavettä joko sen itä tai kaakkoispuolella, josta matka kohti Laatokkaa ja Suomen lahden rannikkoa oli mahdollista. Kartta on nähtävillä kotisivullani ja naamakirjassa (fb). Samana vuonna, kun Juhani Aho syntyi, paroni Linden istutti karpit Mustion lampeen. Karjalan rutakoihin istutetut karpit olivat taas toista maata ja niiden yhteys hindulaisuuteen ja tähän päivään voi laskea Meher Baban seuraajien ja hiljaisuuden päivän juhlasta. Avatar, Visnun inkarnaationa usein tunnetun Meher Baban hautapyhättö on pyhiinvaelluspaikka Maharashtranissa, Intian toiseksi väkirikkaimmassa osavaltiossa. Paasto ja hiljaisuus, avatarin vaikeneminen, alkoi 10. heinäkuuta, jolloin tästä päivästä tuli “Silence day”. Sama päivä on muinaisessa Latviassa Aleksis Kiveen viittaava “Septinu Bralu Diena”, Seitsemän veljeksen päivä. Samaan, luostarilaitoksen ylläpidosta vastaavaan veronmaksajaan; viljelijöihin, purjehtijoihin, talonpoikiin, mäkitupalaisiin, torppareihin, maattomiin jne. purjekuntaan saattoi hankkia osuuden yhteen tai kahteen airoon ja maattomat ostivat osuutensa työllään. Idässä ja pohjoisessa, Novgorodin suunnalla, elettiin toisin kuin Lounais-Suomessa ja Ruotsin valtion itäisenä osana. Autonomian ja vaurastumisen aika Venäjän vallan aikana, autonomisena valtiona, maa vaurastui ja rikastui, koululaitos vakiintui sekin siinä missä muut kulttuurilaitokset ja sivistys. Oma kieli alkoi tulla arvoonsa siinä missä oma raha ja valuutta, taide ja kirjallisuus. Teollistuminen vauhdittui etenkin 1860-luvulta ja vuosisadan aikana suomalaisten lukumäärä kolminkertaistui. Savossa elettiin eri tavalla kuin Hämeessä, jota hallitsi kriittisen historiakirjoituksen mukaan kuningas nimellä Tawast. Pohjoisessa ja idässä oli omansa ja raja avautui railona jo varhain Pähkinäsaaren rauhan rajana ja samalla luonnonmaantieteellisenä ja antropologisena vedenjakajanamme. Olen tästä vedenjakajasta paljon kirjoittanut milloin keihäänheittäjien vyöhykkeenä ja milloin rallikansan rajana. Ruotsiin veronsa maksaneet ja sotansa käyneet hakkapeliitat elivät ikään kuin eri maata ja kansaa. Kertomus heistä on ruotsalaisten kirjamaa historiaa. Idästä sitä ei ole edes haettu. Vesistöt olivat harvinaisempia eikä maailmankuva avautunut kuten saarten rikkomassa sisämaan merenlahdessa, jossa vesistöt olivat tapa liikkua ja hankkia elantonsa sisämaan saaristossa eläen ja purjehtien. Syntyivät itämurteet ja länsimurteet mutta sama onomatopoeettinen ja luontoa matkiva kielemme. Ajat olivat ankaria ja uskonpuhdistajia kulki niin idästä kuin lännestäkin. Oikeammin kulkijat olivat ryöstelijöitä ja rikollista väkeä tai kauppiaita. Suomalaiset tunnettiin kuninkaineen ja johtajineen ankariksi ja itäistä osaa Ruotsia pelättiin myös Viikinkien keskuudessa. Miekka oli tarpeen matkoilla ja siinä oli myös painoa. Levotonta aikaa Luostaristen kirkkoveneen tiedetään hukkuneen juhannuspäivänä vuonna 1850 paluumatkalla Kallavedeltä, kirkosta. Kirkkoveneiden hukkuminen oli melkoisen yleistä. Kun liikkujat olivat kokeneita veneen käyttäjiä ja purjehtijoita, veneetkin huolella tehtyjä ja hoidettuja aarteita, herää kysymys, oliko aina kyseessä onnettomuus. Vain isoisäni isä pelastui matkaten jalan pitkin metsiä muiden veronsa luostarilaitokselle maksaneitten mukana ja kymenvuotiaana pojannassikkana. Alkoi vaihe, jolloin orvoksi jäänyt Olli löysi Marinsa ja Marin juuret olivat Isak Pihlmanin ja Ståhlbergin sekä Tawastien kautta lännessä. Mari oli kirkollisen sukunsa kautta pietistisiin liikkeisiin taipuvainen ja se näkyi hänen tavassaan torjua perinteisen kirkon naista loukkaavia oppeja. Mari päätti kouluttaa viisi lastaan Helsingin herroiksi ja jättää yksi isännäksi Savoon. Hän oli isoisäni. Pietistiset liikkeet taas olivat syntyneet lännessä ja Isak Pihlman oli sekä pyhien kielten että kaunopuheisuuden professori. Myöhemmin ehdolla myös Suomen ensimmäiseksi Piispan viran hoitajaksi. Hän kuitenkin kuoli ennen viran täyttöä eikä häntä se tiettävästi edes kiinnostanut siinä määrin kuin professuuri. Suomen olot kun olivat sekavat ja matkat raskaita Tukholmasta Turkuun ja Helsinkiin 1600-luvun välinein ja teitä matkaten. Kriittinen tiede avuksi Suomen historia on heikosti tunnettu muuten kuin läntisen arkiston kautta ja etenkin autonomian aika on jäänyt vähälle pohdinnalle. Suomalaisten tulisi terästäytyä ja hankkia tietoja kansastaan ja sen omasta historiasta ja sukulaisistamme niin idässä kuin lännessäkin kriittisen tieteen keinoin. Omalla kohdallani juuret ovat sekä lännessä että idässä mutta karpin historia suurena kalana on lähempänä itää ja sen kertomusta suurine järvineen ja edeten aina Kiinan ja Intian merelle saakka. Toki lännessä ja kartanolaitoksen mukana levinneenä kala eli omaa tarinaansa ja sen liikkeet maamme suurimpana, pyydettynä särkikalana päättyivät verkkooni Tammelan ja Forssan vesillä Kaukjärveen joutuneena. Kekkonen liikkui vieraineen kalassa, sai suurimmat kalat. Putin on kalastaja hänkin ja Hemingway kalasti sekä kertoi “Vanhuksesta ja merestä“, mutta kaikkein merkittävin oli kuitenkin Pietari kalansaaliineen, Paavi Pietarin työn jatkajana ihmisten sielujen kalastajana, sekä Jeesuksen opetuslapset kaikkikin kalastajina. Kristinoppi oli ja on täynnä kalaa ja sen historiaa. Siihen historiaan on nyt syytä tarttua 190 000 järvemme ja lampemme, liki puolen tuhannen jokemme kalakannan muuttuessa ilmastomuutoksen myötä. Tämä haaste on valtava. Kala pyhänä eläimenä on myös kalvinistisen kirkon opeissa yhtä tärkeä kuin katolisen kirkon yhteydessä. Paastoajat ja karpit ovat sitä kerrontaa, jossa heinäkuun kymmenes yhdistyy juhlapyhänä Bahaman, Mauritanian ja hiljaisuuden päivän Mehr Baban, hindulaisen avatar mystikon seuraajien juhlaan (“Silence Day”) sekä muinaisten Latvian Septinu Bralu Diana (Seitsemän veljeksen päivä) juhlapäivään. Juhani Aho sai hänkin syntymäpäivänään suuren kalan, mutta ei nyt sentään karppia ja suurinta maassa koskaan pyydettyä. Ahon kerronta vie kuitenkin lähelle niitä juuria, joista myöhemmin Suomi sai kirjallisuuden Nobelinsa, vaikkei sitä Aholle koskaan ojennettukaan. Se meni hänen oppilaalleen ja hyvä niinkin. Aloita siitä mihin muut lopettavat Kun kirjoittaja, tutkija, ei tee työtään sen päälle, mihin muut ovat työnsä päättäneet, eikä yhdistä niitä yli rajapintojen, syntyy reformoitu kirkko, jossa puhtaan opin rinnalle tunkeutuu poliittinen ja yhteiskunnallinen liike. Näin kävi mm. Sveitsissä ja lopulta syntyivät reformoidut, kalvinistit ja presbyteerit. Kala unohtui Karjalan rutakoihin ja lännen kartanoiden rehevöityviin lammikoihin, joku sai niitä myös pyydyksiinsä tunnistamatta, minkä oli pyydystänyt joko jättilahnana tai muuna särkikalana karppia pitäen. Karpin tarina päättyi Suomessa kuten Pellavan ja Nokian. Kun tätä kirjoitan, isoisäni veljen poika Ville ja hänen puolisonsa Pirkko viettävät 60 -vuotishääpäiväänsä 10.7. 2014 Raaseporissa. Siellä suunnalla asuu nykyisin myös tyttäreni perheineen. Lämpimät onnittelut heille ja etenkin Fiskarsin design menestyksestä Juhalle. Jotkut päivät nyt ovat muista poikkeavia, mikäs sille teet. Rökäletappiosta työvoitoksi Kokoonnumme kesäisin Lapinlahdelle, Ollin ja Marin satapäisenä sukuna muistelemaan menneitä ja käymme jättämässä kukkaset heidän haudalle sekä kirkkoveneessä hukkuneitten kymmenien uhrien muistopaadelle. Pohjoisten koski- ja lohisotien jälkeen olisi aika aloittaa karppisota hoitaaksemme mutaiset lampemme ja järvemme taas miljoonien ihmisten elintarviketuotantoon. Lämmin kiitos minua syntymäpäivänäni muistaneille. Tämänkin kertomuksen lataa vuorokauden aikana useampi kuin Elektra -palvelusta kaikkien suomalaisten liki kuudenkymmenen tieteellisen lehden yhteinen latauskertojen lukumäärä. Ero on jopa kymmenkertainen oman julkaisuni hyväksi. En kirjoita ja kerro tätä ylpeänä vaan päinvastoin, surullisena ja pahoitellen tieteen popularisoinnin onnetonta tilaa ja vähäistä kiinnostusta sähköisen median aikakaudella. Ehkä näin on lopulta ollut aina. Karppi saa piileksiä vesissämme satoja vuosia ja muut keräävät voitot, tekevät maalit jalkapallojuhlassa Brasiliassa.

Koolla on sittenkin merkitystä

Köyhien olot ovat kohentuneet YK:n julkaiseman katsauksen mukaan ja äärimäisessä köyhyydessä elävien osuus on onnistuttu puolittamaan jo vuoteen 2010 tultaessa. Jostakin syystä suomalaiset eivät kuitenkaan usko tilastoihin ja YK:n antamiin tietoihin. Heillä on parempaa tietoa ja sen syntyperää on vaikea arvioida. Kymmenen vuoden aikana vaikkapa alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on puolittunut ja nykyään yhdeksällä ihmisellä kymmenestä on saatavilla puhdasta vettä. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan väkilukumme on kasvanut 1990 luvulta viidestä miljardista seitsemään miljardiin. Oma tietovaranto ja sen tukijat Suomalaisilla on omintakeinen tapa rakentaa omaa tietovarantoaan. Sitä pönkitetään etenkin sosiaalisen median sisällä ryhmässä, jota tukee kaveripiirin rinnalla fiktiivinen fantasia. Niinpä, kun aurinko soihdullaan sytyttää kolme päivää myöhemmin leimahtavat revontulet, vaikka nämä soihdut eivät suuntaudukaan suoraan maahan, vankkana elää edelleen kansanviivaus ja revontulten tapa syntyä kettujen hännän huiskinnasta tuntureittemme jäisillä kupeilla pakkaslunta pöllyttäen. Juusto maistui ihmiselle jo kivikaudella ja sen valmistamisen taito oli tuttua, kirjoittaa Tieteen Kuvalehti. Samalla se valaisee, kuinka yhdellä ekoplaneetalla aurinko nousee kolme kertaa päivässä ja toisella sataa lasia. Ihmisen lähimmät sukulaiset kädellisinä saavat ikätovereiltaan erilliskohtelun ja hädän hetkellä orpoa lohdutetaan ja suojellaan. Urbaani mehiläinen tekee sekin pesänsä muovista. Etenkin muovipussit ovat kysyttyjä pesän rakennusmateriaalina. Muovia osataan silputa ja se korvaa perinteiset materiaalit tai on niiden jatkeena. Merestä olet sinä syntynyt Elämä syntyi meressä ja pysyi siellä monta miljardia vuotta. Käänne tapahtui vasta 375 miljoonaa vuotta takaperin. Silloin selkärankaiset nousivat maalle neljän evän varassa. Kun eviin alkoi tulla luutumista ja hartian luut alkoivat kehittyä, seisominen eturaajojen varassa kävi mahdolliseksi. Kalasammakot alkoivat kannatella maalla omaa painoaan. Ennen tätä ihmettä selkärankaiset olivat eläneet vain meressä. Muutoksen taustalla oli rustojen ja rustokalojen muuttuminen luukaloiksi ja kuivan maan osuuden kasvaminen. Auringon säteily lisääntyi sekin ja ilmakehän happipitoisuus kohosi yhä lähemmäs nykyistä tasoaan. Syntyi puoliksi kala ja puoliksi maaeläin. Maahan nouseva kala ei ollut kuitenkaan etuvetoinen vaan vatsaevät kehittyivät yhtä vahvoiksi kuin etuevätkin. Nämä tiedot eivät kuitenkaan muuta suomalaisen juopuneen mielen maisemaa ja rustokaloja maamme suurimpina saaliseläiminä. Elämme miljoonia vuosia väärässä maailmassa ja sinne taantuneena iltalehtien keskustelua seuraten. Kun puolivillaiset kalastuksen harrastelijat alkavat vertailla kalojensa kokoa, siinä on jotain murrosikäisen pojan traumaa taustalla. Koolla on väliä Suomen suurin kala on minulle lähetettyjen tietojen mukaan joko useamman tonnin painoinen ja Tyynen meren atolleilta turistina pyydetty valas, hai tai mahdollisesti miekkakala purjeineen. Niistä lähetettiin minulle kuvia sen jälkeen, kun iltalehdet olivat levittäneet tietoa saamastani suuresta karpista hämäläisestä järvestä, Tammelan ja Forssan rajoilla verkkojani kuhan kutuajan jälkeen liotellen. Kun suomalainen näkee suuren kalan, suuremman kuin oman kokonsa, se herättää hänessä luolamiehen raivon. Aggressio purkautuu saaden omalle ajallemme tyypilliset muotonsa, odotetut. Näiden trooppisten ja suosittujen turistialueiden saaliseläinten jälkeen tulevat Suomen seuraavaksi suurimmat kalat, rustokaloiksi luokitellut ja nekin useamman sadan kiloisiksi kasvaneina muinaisen mereisen ajan ja maapallon jäänteinä. On siirrytty Jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin maamme oli vielä kokonaan hyisen veden peittämää ja suomalaiset kalastelivat jossain kaukana Obin ja Volgan suistossa. Suurimmat kalamme ovat juuri tuolta ajalta saatuja. Vasta paljon myöhemmin tulivat Karjalan kannakselta löydetyt kivikautiset verkkomme ja niiden saaliit Andrean verkoista nostettuina. Kyökkikielen hairahdukset Kielessämme “kala” on suosittu kaikkien vesieläinten symbolisena epiteettinä ja kaloiksi muuttuvat siten niin hait kuin valaatkin. Kala katoaa vasta vaiheessa, jolloin se on päässyt luisine eväineen maalle ja sitä aletaan kutsua muilla onomatopoeettisen kielemme luontoa matkivilla käsitteillämme. Sammakkoa ei kutsuta enää kalaksi eikä sisiliskoa. Hiiri ei ole kala sekään vaan osa uutta tietotekniikkaamme. Jos se olisi kala, siitä olisi kehitelty myös uusi Nokia. Eläimet ovat kielen kehittelyssä ja ymmärryksessä ihmisen tasolla ja oivaltavat pian uuden sanan merkityksen. Tieteen Kuvalehden mukaan nuori Rico koira oppi tuntemaan hetkessä satojen uusien lelujen nimet. Samaan aikaan ihmisellä saattaa olla ongelmia oppia tunnistamaan luonnostamme muutamaa särkikalaa tosistaan puhumattakaan muutamasta kymmenestä sarasta suollamme. Kun luonto etääntyy eikä tietotekniikkakaan oikein suju, viihde valtaa ajan ja joutilas, tarkoitukseton elämä, tyhjän puhuminen naamakirjassa ja netin palstoilla vanheten, pelaten. Linnut sommittelevat sanoistamme lauseita ja ihmisen lähin sukulainen, kädellinen apina, ilmaisee itseään rikkaasti symboleilla. Korppi ja lokit tajuavat toistensa aikeet jo ennakolta, mutta netissä seikkailevat ihmiset ovat hukassa tietämättä edes, miltä siellä näyttävät. Niinpä iltalehtien levittäessä kuvaa jättikarpista, sitä kotini ovella roikottaen, kiduskansista kiinni pitäen, medialukijan huomio kiintyikin minuun ja ulkonäkööni, joka ärsytti. Eniten kiusasi yhdennäköisyys yhdysvaltalaisen sarjaleffan myös suomalaisille tutun tuotantokauden tapahtumiin ja sen päähenkilönä seikkailleen näyttelijän naamaan. Sellaisesta ei hyvää seuraa. Viettien viemää uustarustoamme Suomalaiseen nykytarustoon kuuluvat Yhdysvalloissa tehdyt halpatuotannon sarjat ja ne liitetään myös kalastuksessa oman aikamme saalistusviettiin. Metropoleihin muuttaneet maaseudun keski-ikäiset miehet alkavat yhdistellä omaa tarumaailmaansa ja sen fiktiivistä sanastoa symboleineen sosiaalisen pääomansa siihen geneettiseen muistiin, jossa seikkailevat karppien ja luukalojen rinnalla tappajahait ja kolmannen asteen yhteys tuonpuoleiseen. Kun ihmisapina tietää, miltä näyttää, ihminen netissä seikkaillen ei tunnista enää itseään ja alkaa näyttää myös tältä, tunnistamattomalta, oman uuden ryhmänsä psykososiaaliselta kummajaiselta. Työpaikoilla tämä kummajainen voi muuttua aggressiiviseksi ja pahoinpidellä professorin tai suunnitella jotain sellaista, jota aiemmin helpotti pelkkä peiliin tuijottaminen. Nyt peilin korvikkeena on naamakirjan liian vaikea sosiaalinen ympäristö. Moraalitonta ja normitonta sekoilua Kun lepakon tiedetään auttavan ja rankaisevan, moraalin olevan luontaisen osan yhteisön elämää, netissä seikkaileva parvi ihmislepakoita ei tunnista normeja ja moraalisia ohjeita vaan etenee sokeasti päin seinää. Tällaiset seinään sinkoilevat lepakot ovat oman aikamme tuotetta. Seinän antamia signaaleja ei enää tunnisteta lainkaan. Kun Einsteinilla tieto kulki lähteeltä toiselle ja pitkin tuon ajan tiedon valtavirtaa, oman aikamme nettisurffailija ja iltalehtien artikkeleiden kommentoija elää kokonaan irrallaan siitä visualisoivasta neroudesta, jossa Einstein aikalaisineen eli. Einsteinin aivokurkiainen toimi valppaasti varmistaen tiedonkäsittelyn sujuvuuden ja uuden löytämisen. Einsteinilla erikoiset aivot tekivät hänestä hyvin teräväpäisen hahmottajan. Einstein hahmotti ongelmat visuaalisesti ja auringonvalo visuaalisen värin välittäjänä käy maan pinnalla vain kääntymässä. Säteet heijastuvat erilaisista osumakohdista eri tavalla. Nyt tämä signaali on vääristynyt ihmislepakon tietä ohjaavana symbolikielenämme. Valon nopeus kun on reaaliaikainen ja siihen liittyy myös visuaalinen väri ja symbolimme. Kun tästä kirjoittaa kirjan, suomalaiset eivät sitä kykene enää lukemaan. Jo muinaiset kansat tunsivat ihmisen moraalisen harhailun ja virittivät tälle ansoja. Seikkailufilmeissä näitä esitellään tuon tuosta putoavan paaden sulkiessa hautakammion. Hauras kalkkikivi ei kuitenkaan ryöstäjiä pidätellyt. Sen sijaan vyöryvät kivet ja lentelevät nuolet ovat vain fiktiota ja kun fiktio muuttuu mielessä faktaksi, Suomen suurin kala ei ole vain haikala tai valaskala vaan sen rinnalla monesta yhteydestä tutut rustokalamme maamme nykyrajojen takana sammen mätiä varastoiden ja kierrättäen sitä muihin kuin suomalaisen, mutaisen ja matalan järven saalistajan talouden korjaajaksi. Tämä virhe on dramaattinen ja järkyttää karpin kasvattajaa ja luostarisukujen edustajaa, sinne veronsa vuosituhannet maksaneena. Karppi jalostettiin pyhäksi kalaksi luostarilaitoksessa ja katumusruuaksi, paastoajan herkuksi ja tuhansiksi lajikkeiksi ympäri maailmaa. Suomessa, 190 000 järven maassa, sitä ei tunne juurikaan kukaan. Se on kansallinen häpeämme. Moraaliton ja visuaalisesti sokea lepakko ei osaa hävetä, päinvastoin. Ankeriaan elämää Karpin toivoton pyrkimys korjata ilmastomuutoksen aikaansaama taloutemme taantuma, ekologisesti pilatut järvemme sekä siirtää ikivanhoja ja maailman jaksotetuimpia karppeja 190 000 järvemme ja liki puolen tuhannen jokemme saaliskaloiksi on ongelmallista silloin, kun kansantarusto ja sepitteelliset tarinat peittävät muinaiskansan onomatopoeettisen kielen asettamat omat ansansa, itse ne sinne aikanaan järjestellen. Näin köyhtyvä ja taantuva kansakunta alkaa suojella mutaisia lampiaan karpilta ja varoo uusia vaurastumisen mahdollisuuksia peläten joutuvansa ylimääräiseen työhön ja touhuun suuren ponnistelun avulla hankitun sosiaaliturvan samalla vähetessä. Työtä vieroksuva, Sargassomeren saalistajamme ja Tyynen valtameren atollien urheilukalastaja, käy nyt raivona. Ihminen toimii ryhmässä rationaalisesti ja pyrkii vähentämään työtään. Uusi mahdollisuus, ilmastomuutoksen myötä mutaisissa altaissamme menestyvät karpit, sen sadat tuhansien vuosien saatossa jalostetut tuotteet, olisi este sellaiselle elämälle, jossa kaiken ajan täyttää viihteellinen roska ja joutenolo. Kun nuoren ihmisen unelmana on ajan käyttö hakien vain fiktiivistä kertomusta Suomen suurimmasta kalasta menneen maailman fossiileista, kaukaa oman maamme rajojen takaa turistina aikaansa kuluttaen ja sidottuna valjaisiin, miekkakalaa pyydystäen, juopon kirjailijan ja Hemigwayn tapaan unelmoiden, tuloksena on vain merestä rannalle raahattu miekkakalan ruoto. Yksikin sellainen elämys, ja se sulkee ulos sellaisen, jossa arjen todellisuus on lähiympäristön tutussa mutaisessa lammessa ja järvialtaan tuotossa.

Kalakerho Siloneula: Järvestä nousi porsasta suurempi kala - tarinoita kesäuutisista 5.7.2014

Kalakerho Siloneula: Järvestä nousi porsasta suurempi kala - tarinoita kesäuutisista 5.7.2014



Karpin kohdalla kyse on kovin vanhsta jalostuksesta ja omalla kohdalla se koskettaa myös nimeäni, louostarilaitosta. Sukuni on siis maksanut aikanaan veronsa sinne, luostarilaitokselle, ja siihen on liittynyt myös kalojen jalostus ja pyynti, takavuosina jopa kymmeniä ihmisiä Kallaveteen hukuttaneen veneen surullinen muisto juhannuspäivältä vuonna 1850. Silloin puhuttiin kirkkoveneestä. Niihin ostettiin osuuksia, airo tai kaksi. Maaton maksoi paikkansa veneessä työllään. Matkat olivat pitkiä, yhteiset tilukset hoidettiin Savossa toisin kuin tänään. Suomi oli kuitenkin syrjäinen paikka Venäjän luoteiskolkassa, eikä kalat kotiutuneet tänne kuten Keski-Euroopaan. Rajakin avautui railona nykyisen luonnon- ja kulttuurimaantieteellisen suurrajan kohdalla lähellä Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Olen siitä paljon kirjoittanut. En nyt palaa kulttuuriantropologiaan enkä geopolitiikkaan. Oleellista on, että kalat, jotka tänne ovat eksyneet, eivät edusta aivan kulttuurimme kärkeä tänäänkään viljeltyinä ja sama päti muutama vuosi takaperin ongelmaan, vetäessäni kansallista pellavaohjelmaa ja yleiseuroopalaista jokiohjlmaa tai käydessämme koskisotia Lapissa. Suomalaiset olivat unohtaneet historiansa, vanhan pellavamaan maineen ja palasivat siihen vuosisatojen jälkeen rynnäten ullakoille hakemaan sellaista, joka muualla maailmalla oli keskiaikaista kertomusta. Pellavasta kun tehtiin nyt satoja sellaisia tuotteita, jotka korvaisvat vaikkapa muovin ja monet lääkkeet jne. Pellava eli modernin maailman elämää. Sama kehitys koskee luonnollisesti kaloja, jossa jalostustyö on edennyt ja karppi on näistä esimerkki. Vijellyin kala maailmalla  kisailee koirien tapaan kauneudessa jne.jne. Suomeen eksyneet kalat ovat sattuman satoa ja kaukana ohjatusta ohjelmasta nyt, kun elämme keskellä ilmastomuutosta. Luonnonvaroilla pelaavat ihmiset, joilla ei ole niistä juuri muuta tietoa kuin päivän mediasta hankittu tieto tai netistä googlattua tai Wikipedian kertomusta. Se on surullista, mutta syrjäisen maan kohtalo myös kaivosyhdyskuntaa Taivalvaaraan rakennettaessa. Keskustelu menee tälle tasolle ja jopa maailman tunnetuimman jalostuskohteen kohdalla. Sen perään ryntää ihmisiä, jotka eivät ole siitä muuta kuulleet kuin kyökkikielen tekstin. Onomatopoeettisen ja eläinten sekä luonnon ääniä matkivan tarinan omalle kielelleen käännettynä satuna. Sillä kielellä karppia viljellen ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä, mutta vahingot voivat olla aivan muuta kuin Talvivaarassa maksettavia laskujamme.   

Telakkajuttu

Heinäkuu ensimmäinen päivä on mediaihmisen painajainen. Jutut on tehtävä tyhjästä, kuten talvellakin, mutta ilman poliitikkojen avustusta. Lukijat ovat hekin lomalla ja niin on toimittajakin. Jutun tekee ns. kesälomatoimittaja ja hänen intonsa on jutun tekemiseen taitoja tuhdimpaa. Syntyy vaikutelma telakalle siirretystä mediasta. Keltaisen paidan taikaa Kun paikallisen median avainjuttu on tehty menemällä Jokioisten Teboilin ukkojen juttusille, aiheet ja ideat ovat todella syvästä. Kun paikallisen median aina niin osuvasanainen ja asiansa osaava kolumnisti alkaa kiitellä pakinassaan itseään ja häntä kiitteleviä torikansan mummoja, elämä on mennyt raiteiltaan. Ainut kritiikin ja sapekkaan sanonnan kohde on metsien puut ja viherpihan potkupalloilijoista autio elämä, Brasiliassa vietettävän, elämää suuremman tapahtuman aikana. Hesarin telakkajuttu kertoo kuinka EU -raha menevät harakoille. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain järkevää, aletaankin käyttää raha byrokratian portaisiin ja laillisuuden valvontaan rahankäytössä. Näin se vaan tahtoo elämässä olla, etenkin kun kyseessä on pimeyden ydin ja sen rahojen käyttö. Tämän havaitsemiseen vaaditaan venäläisten yritysten kalastelu tai oikeammin näiden rajan takaisten projektien kuihtuminen. Ei ole enää meitä uusia visioita rakentavia projektipäälliköitä hakemassa rahaa ja tuomassa niiden avulla myös työtä nyt baareissa notkuville äijäpuolueen perheensä elättäjille, entisille demareille, maalaisliittolaisille. Ei niitä papereita pyörittelevät byrokraatit maahan tuoneet. Saati toteuttaneet työllisyyttä ylläpitäen ja tavalla, jossa ympäristöä uudistaen viherkentät täyttyivät potkupalloilijoilla ja metsät duunareilla, innovatiivisella uudella työllä. Se katosi sinne, missä pallo pyörii, ja sen pelaamisen taidot ovat ihailtavana Brasiliassa. Rakkatuulten armoilla Alexander Stubb, uusi kosmopoliitti pääministerimme ja tunnelman luoja pätkäohjelmien laadinnassa viideksi vuodeksi, on matkalla Virossa ja kertoo, kuinka Viro on mennyt menojaan ja Suomea edellä kaikessa. Tällainen viesti, yhdessä Nato-kannanoton kanssa ja liberaalin talouspolitiikan julistuksen rinnalla, masentaa uutuusarvollaan kesälehden lukijan. Kännykkä kuhisee bakteereja ja netti viruksia, joku muuttaa muka tutkijana kavereittemme kertomuksia naamakirjassa. Testaa sillä, vaikuttaako veemäisten kavereitten jutut suomalaista kesäihmistä keskellä räntäsateita ja kesäinfluenssan kourissa. Ylläksen rinteet tutkitaan ja todetaan ne paljaaksi rakaksi. Tuulisella rinteellä ei jäkälä kasva. Sen sijaan ainut, mikä edelleen elää ja kukoistaa myös kesällä, on lahjusrinki Helsingin rakennusprojekteissa. Mansikat kypsyvät nekin ajallaan. Hei topparoikka tulee Mitä puuttuu luettelosta John Cleese, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin ja Terry Gilliam? Aivan. Siinä ei mainita lainkaan nimekkäintä legendaarisen Monty Python komediaryhmän jäsentä takavuosilta ja sittemmin telakalle siirretyn ukkoporukan neroa. Syöpään kuollut Grahan Chapman haudattiin jo 1980-luvulla ja niin odotettiin tapahtuneen myös muille ristillä roikkuneille ja laulaneille kivikasvoille. Vaan eikös vaan ylösnousemuksen aamu koita tällekin äijäporukalle ja he viihdyttävät myös suomalaisia viimeisen kerran 30 leffasalia vallaten 20. heinäkuuta. Näin nämä ulkomaiset tähdet hoitavat maata ja myös Turun taidekesässä, vaikka kyseessä olisivat jo kuolleeksi kuvitellut ja vainautuneeksi luullut äijäporukat. Telakalta tulee topparoikka ja Tapio Rautavaaran tapaisia miehiä. Ikinä ei anneta periksi. Esseetekstit ovat suurta nautintoani ja niiden rinnalla kielitestit ja niitä tutkivat professorit. Molemmat ovat saaneet palstatilaa kesälehdessä ja sosiologien sosiolingvistiikan konferenssissa Jyväskylässä. Ei pitäisi käyttää kieltä poliittisesti korrektiksi muutettuna tapana luokitella ihmisiä siinä missä Suomessa poliittisia puolueitamme. Kun ne alkavat sulkea ihmisiltä ovia, silloin demokratia on rapautumassa ja mikään taito ei ole niin arvokas kuin kielitaito. Se kun on ainut keino tulla ymmärretyksi ja kyökkikielemme ei ole ainut kieli maailmassa. Essee on tarina, joka ei synny sekään ilman kielitaitoa ja ajattelun ainut väline on kieli sekin. Jotkut selviävät elämänsä läpi 50 000 sanalla tai vähemmällä, toiset taas tarvitsevat kymmenkertaisen määrän. Suosittelen jälkimmäisten käyttöä, oli ammatti ja tehtävä mikä tahansa, jossa joutuu myös ajattelemaan itsenäisesti. Tuhannen sanan tärvelijät Tuntematon kirjoittaja kertoo lukijan palstalla, kuinka ei tarvitse enää nyrkkejä eikä alkoholia. Hesarin mielipidepalstalle pääsee, kun osaa kirjoittaa oikeille lukijoille ja tuon lehden toimittajan mieleisen tekstin. Sama pätee kaikkia ikivanhoja kyökkikielemme medioita. Yhä useampi lukeekin tekstin netistä ja sähköiseen tekstiin ei sensuuri pääse käsiksi, kuvittelee moni robotteja tuntematon sosiaalisen median taitaja. Viinasta ja väkivallasta Suomessa kirjoitetaan anonyyminä, koska se on niin yleinen ja kaikkien tiedossa muutenkin. Sillä ei voi kerätä edes irtopisteitä kesälehdessä. Waldemar Wallenius nostettiin telakalle jo ennen Monty Pythonia ja Hesarin päivän kasvona hänet onkin rahjattu kaiken varalta Telakan terassille kuvattavaksi. Kun kuvalla, telakan kirkuvalla tekstillä, on haluttu sanoa enemmän kuin tuhat kyökkikielen sanaa, sen voi sanoa myös hieman korrektimmin ja vähemmän osoittaen sormella lukijan kykyä avata teksti ja kökkökuva oikeassa yhteydessään. Hesarin tunnistaa juuri sen tavassa arvioida lukijakuntansa oikein. Lehti päättää juttunsa sarjakuvien jälkeen sähköisen median ohjelmiston arvioilla. Avainjutuksi on valittu Harri Uusitorpan arvio takavuosien vanhoista ohjelmista tutulla kuvalla ja dokumentilla George de Godzinskystä. Miehen nimen kirjoittaminen on vielä vaikeampaa kuin Ben Zyskowiczin ja lausumista ei kannata edes yrittää kontinkielen taidoilla. Kuka muistaa tuollaisen nimen omana aikanamme sen enempää kuin Monty Pythonin huumorin tai Waldemar Wallenniuksen hengentyöt? Uusitorppa on tehnyt saman havainnon, joka kielii siitä, kuinka hänen niemensä on enne. Torppa olisi kuulunut panna uusiksi ja mustavalkoiset kuvat eivät yksin riitä jutun tekoon. Arctic Babylonin Ylätupa ei menesty Suomessa alkuunkaan kuten saman kirjan Muller ja Simon Salem ovat menestyneet Saksassa. Puhumattakaan Kanadaa ja Yhdysvaltain suomalaismetsiä. Pietarissa syntynyt kosmopoliitti, työteliäs George, yli kaksisataa iskelmää, yli kuusikymmentä elokuvaa, viisikymmentä orkesteriteosta ja kymmenkunta operettia säveltänyt maestro, on tänään vaikeasti hahmotettava ilman kunnon esittelyä. Pelkkä telakan esittely kun ei ole oman aikamme viihteellisen median välineitä. Topparoikka menee mutta menköön, suomalaiseen tapaan eläen. Garpin maailma Tätä kirjoittaessani minulle soitti toimittaja paikallisesta lehdestä. Oli tekemässä kevennystä kesälehteensä pyytämästäni karpista, suurimmasta kalasta koskaan maamme vesitöihin eksyneenä. Varoitin kirjoittamasta kalan koosta ja painosta paljoakaan. Se kun pilaisi monen alan harrastajan ja urheilukalastajan innon saada vielä suurempi otus onkeensa. Särkikalan narraaminen on taitoa vaativa laji, ja liian suuri parannus vanhaan ennätykseen vie sen liian kauas tuhansien ja taas tuhansien karpin narraajien ulottuvilta. Se olisi kuin Bob Beamonin haamuhyppy Mexicon olympiakisojen aamuöisessä, korkean paikan liki painottomassa tunnelmassa, jolloin Anssi Kukkosen käheä ääni kertoi loikan olleen hyppy uudelle vuosituhannelle. Viskin polttama käheä miehen bassoääni on aina ollut suomalaisessa toimittajaelämässä kotoisen tunnelman luova elämys. Niin se oli jo 1960-luvulla ja masensi telakalle liian monen nuoren unelman pituushyppääjänä. Näin myös omani tuossa santakasojen uljaassa lajissa. Lajit vaihtuivat ja nyt, kun kirjoja on enemmän kuin Godzinskyllä sävelmiä, osa väitöskirjoiksi jalostettuina, artikkeleita ja veistoksia, maalauksia aggressiivisimpien hävitettäväksi, tarinan idea kulkee jo lähempänä Hemigwayn henkeä. Tällöin juopon kuvauksessa on kirjailijan ja sotakirjeenvaihtajan tapa hahmottaa ihmisten unelmia ja juopon elämäänsä vanhuksen ja meren kamppailuna kalasta, joka tuli lopulta rantaan, mutta vain pelkkänä ruotona. Garpin maailmassa syntymä oli komeammin kuvattu kuin kuolema, John Irwingin kirjoittamana rajapintana. Sen sijaan rehdit suomalaiset on syytä kuvata Godzinskyn sävelkansion tapaan joko suomalaisena topparoikkana, Tapio Rautavaaran laulamana, tai mustiksi maskeerattuina plantaasiorjina laulaen ylitsevuotavan iloisesti, kuinka “me töihin tultiin resinalla ja kiskot kalkatteli alla”.