Kymmenes heinäkuuta

Heinäkuun kymmes päivä oli erityisen merkittävä Liffey-joen rantamilla vuonna 998 ja uudelleen Mackenzie-joen suistolla liki vuosituhat myöhemmin. Dublin perustettiin tuona päivänä ja Alexander Mackenzie saapui samana päivänä Kanadan suurimman joen suistoon ja antoi sille samalla nimensä. Olen molemmissa paikoissa vieraillut ja viettänyt syntymäpäivääni, tietämättä tästä yhtikäs mitään. Oman tiensä kulkijat antavat usein muiden kuljettaa heitä sinne, missä heidän kuuluukin olla. Jänisjuoksijoiden maa Sen sijaan mieleen ovat painuneet ne hetket ja sekunnin osatkin, jolloin Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen juoksivat Suomen maailmankatkalle. Kolehmainen teki sen Tukholman olympiakisojen kuuluisassa 5000 metrin juoksussa ja Nurmi Pariisissa juosten tunnin välein kultaa niin 1500 kuin 5000 metrin juoksuissa. Päivä oli todellakin kymmenes heinäkuuta ja eroa tapahtumilla tarkalleen 12 vuotta. Kolehmainen ja Nurmi olivat nykyisten Kenian ja Etiopian suurjuoksijoiden jänisjuoksijoitamme. Toisen maailmansodan tapahtumat ovat täynnä joukkomurhia, maihinnousuja, jotka tapahtuivat heinäkuun helteillä ja myös Suomen suurhyökkäys jatkosodassa tapahtui kesäkuun kymmenes. Samoin ilmailu ja avaruushistoria ovat täynnä näitä heinäkuisia tapahtumia ja moni suurmies aloitti virkakautensa tai osavaltio sai alkunsa, Bahama jopa itsenäistyi, kymmenes heinäkuuta. Hindujen Mehr Baba, avatar -hahmo monen elämässä, käynnisti oman hiljaisen hetkensä juuri heinäkuun kymmenes päivä. TULIP-oppi ja kalvinismi Kalvinismin opit liittyvät läheisesti heinäkuun kymmenenteen. Kalvinismin perustaja Jean Calvin näet syntyi juuri tuona päivänä siinä missä Jaakko III skottien kuninkaana ja Saul Bellow kirjailijana, Harvey Ball keksijänä sekä Helene Schjerfbeck taidemaalarina. Kalvinismi oppina on ankarampi kuin oma lutherilainen oppimme ja sisältää viisi ankaraa lakia, jossa ihminen on täydellisen turmeltunut (Total dapravity), ikään kuin hengellisesti kuollut. Ehdoton armovalinta on sekin täysin Jumalassa, ei ihmisen valinta (Unconditional election). Ihmisen omat ponnistelut; usko, parannus, hyvät teot, uskonratkaisut jne. ovat turhia nekin. Lisäksi pelastus rajoittuu seurakuntaan, aitoon uskoviin, rajalliseen sovitukseen (Limited atonement) Vastustamaton armo (Irresistible grape) tarkoittaa Pyhän Hengen vastustamatonta kutsua ja ehdoton pelastusvarmuus (Perseverance of the saints) kolmiyhteisen Jumalan rakkautta ja huolenpitoa, täydellistä luottamusta. Edellisten kalvinististen oppien etukirjaimista tuleva akronyymi TULIP on tuttu myös Suomessa esimerkiksi helluntailaisuudelle, vapaakirkolle, babtisteille, adventisteille ja metodisteille. Kaikki ovat saaneet tavalla tai toisella alkunsa kalvinistisesta traditiosta ja siis heinäkuun kymmenes päivä syntyneestä Jean Calvin perimästä, hänen opeista. Kulttuurin ja tieteen palkitut Heinäkuun kymmenes päivä on syntynyt runsaasti nimekkäitä ja Nobelilla palkittuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja muusikkoja, mutta myös tiedemiehiä. Tällaisia nimiä ovat vaikkapa kuvataiteilijoina Camille Pissarro ja Helene Schjerbeck, muusikkoina Henryk Wieniawski, Carl Orff, Neil Tennant, “Ronne James Dio”, Arlo Guthrie tai lähempää omaa aikaamme Jessica Simpson ja “Heechul” Kim Hee-chul (Super Junior). Kirjailijoista nimekkäimpiä ovat Marcel Proust, John Wyndham, Saul Bellow, Alice Munro ja Suomessa vaikkapa Jorma Palo tai Mark Levengood. Tieteen ja suurten löydösten maailma tunnistaa ainakin nimet Nikola Tesla, Kurt Alder, Owen Camberlain, Harvey Ball jne. Sen sijaan heinäkuun kymmenes ei johda politikoimaan ja hallitsemaan tavalla, joka synnyttää sotia ja rauhattomuutta, saati saisi aikaan aggressiivista kansojen välistä sadismia, psykooseja. Tsingis Khanit, Stalinit ja Hitlerit jne. syntyivät kokonaan muuhun vuodenaikaan. Keskikesä ja heinäkuun kymmenes on horoskoopissamme tähtimerkkinä ravun aikaa ja tämä merkki korostaa vaikkapa kuuhullujen elämää, eroottisuutta, liki yliherkkyyttä, poikkeuksellista ihmistuntemusta, itsensä suojelua sekä kykyä loukkaantua pitkävihaiseen tapaa, tolkuttomiin menevää altruismia muita tukien ja auttaen “kissa kiitoksella elää” uhrautuvalla tavalla. Kun eletään taaksepäin kulkien ja kiven alle piiloutuen, syntyy luovuudesta kivi, ja panssari kiven alla, suunnitelmalle varasuunnitelma ja luovalle ihmiselle tyypilliset tavat hakea pelastusta, kalvinistiseen tapaan, oma maailmankuva varmistaen ja sitä vahvistaen. Se on joko äärimmäisen tieteellinen tai filosofinen, monen mielestä myös vaikeasti avautuva ja siten mytologinen. Luterilainen värittömyys - tasapäisyys Yhteiskunnallisena liikkeenä kristityt protestanttiset kirkkokunnat pohjautuvat kalvinistiseen traditioon, sen perinteeseen ja seurakuntamuotoon, oppeihin armovälineistä (sakramentit) ja Jumalan kaikkivaltiuden korostamiseen. Calvin ja Zwingli tavallaan poistivat kaiken, mitä Raamattu ei määrännyt, kun Luther säästi katolisuudesta periaatteessa kaiken sen, mitä Raamattu ei suoranaisesti kieltänyt. Näin protestanttiset uskonsuunnat eroavat tosistaan vain vähän pois lukien juuri anglikaanit ja luterilaiset kirkkomme. Luterilainen värittömyys on huomattu etenkin Yhdysvalloissa, jossa tämä suunta ei tahdo saada poliittista johtajaa tai nimekkäitä julkimoita. Voisiko tällä kaikella olla mitään erityistä merkitystä omaan aikaamme ja sen horoskooppeja lukeviin ihmisiin tai tapaamme pohtia ihmisen syntymäajan merkitystä vaikkapa luonnossa tapahtuviin muutoksiin. Voisiko olla mahdollista, että tietyt yhteiskunnalliset liikkeet ja ihmistyypit, persoonallisuus ja lahjat, taipumuksemme, voisivat olla sidoksissa ajan ja paikan tapahtumiin, vuodenaikojen kiertoon ja siihen lähiyhteisöön, jossa me satumme syntymään? Olisiko environmentalismi oppina vahvistumassa sekin siinä missä determinismi? Vanhempiaan ei voi valita Omaa syntymähetkeään ja vanhempiaan ei voi valita ja se on hetki, jossa omilla ansioilla ei ole merkitystä. Kuitenkin juuri näitä hetkiä, syntymää ja kuolemaa, juhlitaan tai surraan enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se on hyvin kalvinistinen tapa tunnustaa, kuinka omilla ponnistuksilla ei ole tuon taivaallista merkitystä omaan pelastukseemme, ei edes uskoon tulolla ja sen tien ponnisteluilla. Sovituskin kun on rajallinen ja ehdoton armovalinta. Se, että kaikki kiertää, aika ja paikka ovat omia keksintöjämme, aika etenee kahteen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, ovat fysiikan lakeja, ei maailmakuvien ja uskontojen filosofiaa. Luonnontieteissä sattumalla ei ole sijaa, jumalat eivät heitä siellä arpaa. Vai haluammeko, että sattumalla olisi sijansa ja jumalilla pelissä sormensa, kohtalon rinnalla kulkee johdatus? Omat aistimme ovat rajallisia ja olemme lajina joko evoluutiossa sivuun ajautuneita tai sitten vain pohjattoman narsisteja, ihmissovinisteja, ja pidämme itseämme kaiken maailmankaikkeuden napana. Tai väheksymme viimeisen päälle kaikkea ja hyväksymme kohtalon tai ennalta määräytymisen ja kokemamme aistien harhat ovat lopulta illuusiota. Elämä illuusiona ja uutena maailmankuvana on saamassa yhä enemmän kannatusta ja uskoon pohjautuvat filosofiset normistot ja moraali rapautumassa. Ihminen opportunistina on yhtä surullista seurattavaa kuin nuori ihminen kyynikkona tai vanheneva ihminen ikuisena idealistina. Hallitsijoiden kuolinpäivä Skotlanti on paikka, jossa olen viettänyt usein syntymäpäivääni. Skotlanti on eroamassa Britanniasta ja haluaisi itsenäistyä. Siellä kirkko erosi katolisesta kirkosta vuonna 1560 ja opiksi tuli John Knoxen ankaran kalvinistinen uskontunnustus. Syntyi sisällissota ja Maria Stuart kukistui. Katolinen Maria oli karkottanut Knoxen Sveitsiin ja juuri Sveitsissä Knox tapasi Calvinin ja jyrkentyi tämän kannattajaksi. Eurooppa ja sen valtiot, kirkot ja alueet, maakunnat tai osavaltiot, eroavat jyrkästi toisistaan. Sen tunnustaminen on eurouskovaisille vaikeaa. Jos heinäkuun kymmenes ei sovi hirmuhallitsijoiden ja poliitikkojen syntymäpäiväksi, sitäkin paremmin se sopii tällaisten ihmisten kuolinpäiväksi. Rooman keisari Hardianus, kastilialaisten Rodrigo Diaz de Vivar (“El Cid”), Tanskan Erik I Ejegood, Unkarin Ladislaus IV, Ranskan Henrik II, Vilhelm I Oranialainen, tsetseenijohtaja Samil Basaajev ja jopa aurinkokunnan uloimman ja ankeimman, jäisen planeetan Neptunuksen löytäjä, Johann Galle, kuolivat kaikki heinäkuun kymmenentenä. Karpin merkki Sain runsaasti onnitteluja vuosipäivänäni, josta lämmin kiitos muistaneille. Niitä oli nyt satamäärin enemmän kuin edellisinä vuosina. Miksi nyt näin paljon enemmän? Oletan syyksi sattumaa, jossa verkkooni tarttui suurkokoinen kala, karppi. Karppi on vuosituhantisen vuodenaikojen kierron aikana joutunut särkikalana kohtuuttoman kalastuksen ja valinnan sekä tätä kautta jalostuksen kohteeksi. Siitä tuli pyhä kala ja sen kohtalona oli joutua etenkin suurten juhlapyhien ja paastoaikojen herkuksi. Siitä tuli ihmisen turhamaisuuden uhri vesieläimenä. Karpista on valtava määrä muunnelmia ja sen koko ja väri, ikä, voivat olla liki mitä tahansa, suomut joko puuttuvat kokonaan tai niitä on jäljellä jokunen rivi kyljissä. Joku tällainen eksyi myös omiin vesiimme ja mutalampiin kuin kapinen kettu. Suomessa, kuten muuallakin maailmalla, karppia pyysivät etenkin luostarilaitokselle veronsa maksaneet ja kulkien pitkiä matkoja veneillä, jotka muistuttivat vaikkapa viikinkien käyttämiä purjealuksia. Suomalaiset olivat pelättyä heimoa ja kansaa maailman vesillä liikkuessaan. Näiden pyytämät karpit eivät olleet kartanoiden kasvattamia vaan paljon vanhempia. Luostarilaitoksen liikkeitä on mahdollista seurata Turkkiin ja aina ajanlaskumme alkuvuosiin. Siihen tarinaan en nyt käytä tilaa. Vanhojen tarinoiden lämmittäjät Oma sukunimeni periytyy luostarilaitoksen lampuotien suvusta ja tilasta, jossa oli pinta-alaa liki 5000 hehtaaria ja rajat lähellä Kallavettä joko sen itä tai kaakkoispuolella, josta matka kohti Laatokkaa ja Suomen lahden rannikkoa oli mahdollista. Kartta on nähtävillä kotisivullani ja naamakirjassa (fb). Samana vuonna, kun Juhani Aho syntyi, paroni Linden istutti karpit Mustion lampeen. Karjalan rutakoihin istutetut karpit olivat taas toista maata ja niiden yhteys hindulaisuuteen ja tähän päivään voi laskea Meher Baban seuraajien ja hiljaisuuden päivän juhlasta. Avatar, Visnun inkarnaationa usein tunnetun Meher Baban hautapyhättö on pyhiinvaelluspaikka Maharashtranissa, Intian toiseksi väkirikkaimmassa osavaltiossa. Paasto ja hiljaisuus, avatarin vaikeneminen, alkoi 10. heinäkuuta, jolloin tästä päivästä tuli “Silence day”. Sama päivä on muinaisessa Latviassa Aleksis Kiveen viittaava “Septinu Bralu Diena”, Seitsemän veljeksen päivä. Samaan, luostarilaitoksen ylläpidosta vastaavaan veronmaksajaan; viljelijöihin, purjehtijoihin, talonpoikiin, mäkitupalaisiin, torppareihin, maattomiin jne. purjekuntaan saattoi hankkia osuuden yhteen tai kahteen airoon ja maattomat ostivat osuutensa työllään. Idässä ja pohjoisessa, Novgorodin suunnalla, elettiin toisin kuin Lounais-Suomessa ja Ruotsin valtion itäisenä osana. Autonomian ja vaurastumisen aika Venäjän vallan aikana, autonomisena valtiona, maa vaurastui ja rikastui, koululaitos vakiintui sekin siinä missä muut kulttuurilaitokset ja sivistys. Oma kieli alkoi tulla arvoonsa siinä missä oma raha ja valuutta, taide ja kirjallisuus. Teollistuminen vauhdittui etenkin 1860-luvulta ja vuosisadan aikana suomalaisten lukumäärä kolminkertaistui. Savossa elettiin eri tavalla kuin Hämeessä, jota hallitsi kriittisen historiakirjoituksen mukaan kuningas nimellä Tawast. Pohjoisessa ja idässä oli omansa ja raja avautui railona jo varhain Pähkinäsaaren rauhan rajana ja samalla luonnonmaantieteellisenä ja antropologisena vedenjakajanamme. Olen tästä vedenjakajasta paljon kirjoittanut milloin keihäänheittäjien vyöhykkeenä ja milloin rallikansan rajana. Ruotsiin veronsa maksaneet ja sotansa käyneet hakkapeliitat elivät ikään kuin eri maata ja kansaa. Kertomus heistä on ruotsalaisten kirjamaa historiaa. Idästä sitä ei ole edes haettu. Vesistöt olivat harvinaisempia eikä maailmankuva avautunut kuten saarten rikkomassa sisämaan merenlahdessa, jossa vesistöt olivat tapa liikkua ja hankkia elantonsa sisämaan saaristossa eläen ja purjehtien. Syntyivät itämurteet ja länsimurteet mutta sama onomatopoeettinen ja luontoa matkiva kielemme. Ajat olivat ankaria ja uskonpuhdistajia kulki niin idästä kuin lännestäkin. Oikeammin kulkijat olivat ryöstelijöitä ja rikollista väkeä tai kauppiaita. Suomalaiset tunnettiin kuninkaineen ja johtajineen ankariksi ja itäistä osaa Ruotsia pelättiin myös Viikinkien keskuudessa. Miekka oli tarpeen matkoilla ja siinä oli myös painoa. Levotonta aikaa Luostaristen kirkkoveneen tiedetään hukkuneen juhannuspäivänä vuonna 1850 paluumatkalla Kallavedeltä, kirkosta. Kirkkoveneiden hukkuminen oli melkoisen yleistä. Kun liikkujat olivat kokeneita veneen käyttäjiä ja purjehtijoita, veneetkin huolella tehtyjä ja hoidettuja aarteita, herää kysymys, oliko aina kyseessä onnettomuus. Vain isoisäni isä pelastui matkaten jalan pitkin metsiä muiden veronsa luostarilaitokselle maksaneitten mukana ja kymenvuotiaana pojannassikkana. Alkoi vaihe, jolloin orvoksi jäänyt Olli löysi Marinsa ja Marin juuret olivat Isak Pihlmanin ja Ståhlbergin sekä Tawastien kautta lännessä. Mari oli kirkollisen sukunsa kautta pietistisiin liikkeisiin taipuvainen ja se näkyi hänen tavassaan torjua perinteisen kirkon naista loukkaavia oppeja. Mari päätti kouluttaa viisi lastaan Helsingin herroiksi ja jättää yksi isännäksi Savoon. Hän oli isoisäni. Pietistiset liikkeet taas olivat syntyneet lännessä ja Isak Pihlman oli sekä pyhien kielten että kaunopuheisuuden professori. Myöhemmin ehdolla myös Suomen ensimmäiseksi Piispan viran hoitajaksi. Hän kuitenkin kuoli ennen viran täyttöä eikä häntä se tiettävästi edes kiinnostanut siinä määrin kuin professuuri. Suomen olot kun olivat sekavat ja matkat raskaita Tukholmasta Turkuun ja Helsinkiin 1600-luvun välinein ja teitä matkaten. Kriittinen tiede avuksi Suomen historia on heikosti tunnettu muuten kuin läntisen arkiston kautta ja etenkin autonomian aika on jäänyt vähälle pohdinnalle. Suomalaisten tulisi terästäytyä ja hankkia tietoja kansastaan ja sen omasta historiasta ja sukulaisistamme niin idässä kuin lännessäkin kriittisen tieteen keinoin. Omalla kohdallani juuret ovat sekä lännessä että idässä mutta karpin historia suurena kalana on lähempänä itää ja sen kertomusta suurine järvineen ja edeten aina Kiinan ja Intian merelle saakka. Toki lännessä ja kartanolaitoksen mukana levinneenä kala eli omaa tarinaansa ja sen liikkeet maamme suurimpana, pyydettynä särkikalana päättyivät verkkooni Tammelan ja Forssan vesillä Kaukjärveen joutuneena. Kekkonen liikkui vieraineen kalassa, sai suurimmat kalat. Putin on kalastaja hänkin ja Hemingway kalasti sekä kertoi “Vanhuksesta ja merestä“, mutta kaikkein merkittävin oli kuitenkin Pietari kalansaaliineen, Paavi Pietarin työn jatkajana ihmisten sielujen kalastajana, sekä Jeesuksen opetuslapset kaikkikin kalastajina. Kristinoppi oli ja on täynnä kalaa ja sen historiaa. Siihen historiaan on nyt syytä tarttua 190 000 järvemme ja lampemme, liki puolen tuhannen jokemme kalakannan muuttuessa ilmastomuutoksen myötä. Tämä haaste on valtava. Kala pyhänä eläimenä on myös kalvinistisen kirkon opeissa yhtä tärkeä kuin katolisen kirkon yhteydessä. Paastoajat ja karpit ovat sitä kerrontaa, jossa heinäkuun kymmenes yhdistyy juhlapyhänä Bahaman, Mauritanian ja hiljaisuuden päivän Mehr Baban, hindulaisen avatar mystikon seuraajien juhlaan (“Silence Day”) sekä muinaisten Latvian Septinu Bralu Diana (Seitsemän veljeksen päivä) juhlapäivään. Juhani Aho sai hänkin syntymäpäivänään suuren kalan, mutta ei nyt sentään karppia ja suurinta maassa koskaan pyydettyä. Ahon kerronta vie kuitenkin lähelle niitä juuria, joista myöhemmin Suomi sai kirjallisuuden Nobelinsa, vaikkei sitä Aholle koskaan ojennettukaan. Se meni hänen oppilaalleen ja hyvä niinkin. Aloita siitä mihin muut lopettavat Kun kirjoittaja, tutkija, ei tee työtään sen päälle, mihin muut ovat työnsä päättäneet, eikä yhdistä niitä yli rajapintojen, syntyy reformoitu kirkko, jossa puhtaan opin rinnalle tunkeutuu poliittinen ja yhteiskunnallinen liike. Näin kävi mm. Sveitsissä ja lopulta syntyivät reformoidut, kalvinistit ja presbyteerit. Kala unohtui Karjalan rutakoihin ja lännen kartanoiden rehevöityviin lammikoihin, joku sai niitä myös pyydyksiinsä tunnistamatta, minkä oli pyydystänyt joko jättilahnana tai muuna särkikalana karppia pitäen. Karpin tarina päättyi Suomessa kuten Pellavan ja Nokian. Kun tätä kirjoitan, isoisäni veljen poika Ville ja hänen puolisonsa Pirkko viettävät 60 -vuotishääpäiväänsä 10.7. 2014 Raaseporissa. Siellä suunnalla asuu nykyisin myös tyttäreni perheineen. Lämpimät onnittelut heille ja etenkin Fiskarsin design menestyksestä Juhalle. Jotkut päivät nyt ovat muista poikkeavia, mikäs sille teet. Rökäletappiosta työvoitoksi Kokoonnumme kesäisin Lapinlahdelle, Ollin ja Marin satapäisenä sukuna muistelemaan menneitä ja käymme jättämässä kukkaset heidän haudalle sekä kirkkoveneessä hukkuneitten kymmenien uhrien muistopaadelle. Pohjoisten koski- ja lohisotien jälkeen olisi aika aloittaa karppisota hoitaaksemme mutaiset lampemme ja järvemme taas miljoonien ihmisten elintarviketuotantoon. Lämmin kiitos minua syntymäpäivänäni muistaneille. Tämänkin kertomuksen lataa vuorokauden aikana useampi kuin Elektra -palvelusta kaikkien suomalaisten liki kuudenkymmenen tieteellisen lehden yhteinen latauskertojen lukumäärä. Ero on jopa kymmenkertainen oman julkaisuni hyväksi. En kirjoita ja kerro tätä ylpeänä vaan päinvastoin, surullisena ja pahoitellen tieteen popularisoinnin onnetonta tilaa ja vähäistä kiinnostusta sähköisen median aikakaudella. Ehkä näin on lopulta ollut aina. Karppi saa piileksiä vesissämme satoja vuosia ja muut keräävät voitot, tekevät maalit jalkapallojuhlassa Brasiliassa.