Kalakerho Siloneula: Järvestä nousi porsasta suurempi kala - tarinoita kesäuutisista 5.7.2014
Karpin kohdalla kyse on kovin vanhsta jalostuksesta ja omalla kohdalla se koskettaa myös nimeäni, louostarilaitosta. Sukuni on siis maksanut aikanaan veronsa sinne, luostarilaitokselle, ja siihen on liittynyt myös kalojen jalostus ja pyynti, takavuosina jopa kymmeniä ihmisiä Kallaveteen hukuttaneen veneen surullinen muisto juhannuspäivältä vuonna 1850. Silloin puhuttiin kirkkoveneestä. Niihin ostettiin osuuksia, airo tai kaksi. Maaton maksoi paikkansa veneessä työllään. Matkat olivat pitkiä, yhteiset tilukset hoidettiin Savossa toisin kuin tänään. Suomi oli kuitenkin syrjäinen paikka Venäjän luoteiskolkassa, eikä kalat kotiutuneet tänne kuten Keski-Euroopaan. Rajakin avautui railona nykyisen luonnon- ja kulttuurimaantieteellisen suurrajan kohdalla lähellä Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Olen siitä paljon kirjoittanut. En nyt palaa kulttuuriantropologiaan enkä geopolitiikkaan. Oleellista on, että kalat, jotka tänne ovat eksyneet, eivät edusta aivan kulttuurimme kärkeä tänäänkään viljeltyinä ja sama päti muutama vuosi takaperin ongelmaan, vetäessäni kansallista pellavaohjelmaa ja yleiseuroopalaista jokiohjlmaa tai käydessämme koskisotia Lapissa. Suomalaiset olivat unohtaneet historiansa, vanhan pellavamaan maineen ja palasivat siihen vuosisatojen jälkeen rynnäten ullakoille hakemaan sellaista, joka muualla maailmalla oli keskiaikaista kertomusta. Pellavasta kun tehtiin nyt satoja sellaisia tuotteita, jotka korvaisvat vaikkapa muovin ja monet lääkkeet jne. Pellava eli modernin maailman elämää. Sama kehitys koskee luonnollisesti kaloja, jossa jalostustyö on edennyt ja karppi on näistä esimerkki. Vijellyin kala maailmalla kisailee koirien tapaan kauneudessa jne.jne. Suomeen eksyneet kalat ovat sattuman satoa ja kaukana ohjatusta ohjelmasta nyt, kun elämme keskellä ilmastomuutosta. Luonnonvaroilla pelaavat ihmiset, joilla ei ole niistä juuri muuta tietoa kuin päivän mediasta hankittu tieto tai netistä googlattua tai Wikipedian kertomusta. Se on surullista, mutta syrjäisen maan kohtalo myös kaivosyhdyskuntaa Taivalvaaraan rakennettaessa. Keskustelu menee tälle tasolle ja jopa maailman tunnetuimman jalostuskohteen kohdalla. Sen perään ryntää ihmisiä, jotka eivät ole siitä muuta kuulleet kuin kyökkikielen tekstin. Onomatopoeettisen ja eläinten sekä luonnon ääniä matkivan tarinan omalle kielelleen käännettynä satuna. Sillä kielellä karppia viljellen ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä, mutta vahingot voivat olla aivan muuta kuin Talvivaarassa maksettavia laskujamme.
Hmmm...
VastaaPoistaAika ylevää tekstiä, kryptistäkin. En ihan saa kiinni ajatuksesta.
Itselleni IS:n juttu "ennätyskarpista" oli silkkaa soopaa. Värittikö kalastaja vai toimittaja. Pellavasta siinä ei ainakaan ollut kyse, tuskin kulttuuriantropologiastakaan.
Haluttiinko herättää keskustelua karpin asemasta tai karppi-istutuksista. Vai oliko ajatuksena kyseenalaista nykyaika ja nykyaikainen tieto. Epäselväksi jäi niin lehtijutun kuin ylläolevan blogitekstin pohjalta se mikä on oikeaa tietoaa, sitä kyökin ulkopuolista. Koettu, eletty ja erehdyksen kautta oikeaksi suoristettu?
Yhä vielä epäilen asiaa lähestyttävän hymynkare suupielillä, salakavalasti hörähdellen. Kun peräkkäin asettaa erilaisi tarinoita ja ajankuvia syntyy ristikkäisiä ja päälleekkäisiä narratiivejä joiden yhteinen idea on pitää legenda elossa. Kala oli iso, mutta kuinka iso?