sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kataisen yllätys

Sunnuntain lehti on harvoin niin hyvin ja huolella koottu kuin Helsingin Sanomat sunnuntaina 6.4. 2014. Lehden pääuutinen on pääministerin antama pommi erostaan ja luopumisesta tehtävistään kuluvan kevään aikana. Kun samaan aikaan valtaosa avainpoliitikoistamme ministereinä on hakemassa EU-parlamenttiin, ikään kuin pakolaishallitukseen, äärivasemmisto on hallituksen jo jättänyt sekä valtiovarainministeri joutuu puolueensa (sdp) johdon mahdollisesti myös jättämään, rammat ankat ministeristöissämme ovat eräänlainen maailmanennätys. Työelämän muutoksen kuvaus Kataisen tarina pääminiterinä eroineen muistuttaa Matti Vanhasen eroa. Vanhasen tarina vain sattui kovin erilaiseen aikaan ja hallituksen syntykin oli kovin erilainen kuin jytyyn jälkeinen Kataisen hallituksen omalaatuinen pohja kommunisteista porvareihin. Kun ideologinen liima puuttuu, syntyy ongelmia koko ajan. Kataisen tarina ja kertomus hakea kansainvälisiä töitä on tyypillinen nykyisen työelämän johtajan kertomus. Siinä kansanvaltaa ja demokratiaa käytetään ikään kuin ponnahduslautana vaativimmille tehtäville, jolloin myös oma ura, narsistiset tavoitteet, selittävät ihmisen motiiveja. Tämä koskee myös niitä pohdintoja, joissa kansallista raha ja verorahojamme käytetään mahdollisen tulevaisuuden työn ja uran näkökulmasta. Jos ei muuten niin varmasti ainakin piilotajuisesti näin toimien. Tätä tarinaa tukeva artikkeli käsittelee lehdessä (HS 6.4) työelämäämme ja sen helvetiksi muuttunutta tuskaa. Kun työpaikka on yhtä kärsimystä, taustalla on pääsääntöisesti aikamme johtaja, narsismin häiriöistä kärsivä psykopaatti, joka on näillä avuilla noussut johtajaksi. Seurauksena tästä ovat työnteon rakenteiden muutokset, tiedonkulun, työnjaon, tavoitteiden ja ihmissuhteiden yhteinen rapautuminen, pelko, koska seuraava kiusattava työkaverina luhistuu. Työnjaon, tehtäväkuvan ja päätöksenteon ongelmat näkyivät myös hallituksessamme ja epävarmuus kuvasi niin ministereiden kuin tietojärjestelmiemme työtä, irtisanomisia tuli väärään aikaan väärille henkilöille ympäri maata ja uudistettavien rakenteiden ennakoimattomuus lisäsi koko maan negatiivista asenneilmastoamme. Näin työelämää alkoivat ruokkia sellaiset psykososiaaliset piirteet ihmisissä, joita on totuttu aiemmin pitämään pahoina. Se näkyi mm. siinä, miten medioissa ja etenkin sosiaalisen median sisällä, kirjoitettiin. Toimittaja Maria Mustarannan tekstissä (HS 6.4) psykiatri Järvensivu kuvaa kehityksen siinä prosessissa, miten narsistiset ihmiset pärjäävät parhaiten ja etenevät useammin johtajiksi kuin muut. Mokien maailmanennätys Lehti (HS 6.4) on hakenut kymmenen pahinta bisnesmokaamme aloittaen Soneran umts-kaupoista ja jatkaen Stora Enson Consolidated-kauppaan. Kolmanneksi lehden seitsemän asiantuntijaa, pääosin professoreja ja toimitusjohtajia tai alan näkyviä konsultteja ja tietokirjailijoita, nostaa mokamitalistiksi vakuutusyhtiö Kansan kansainvälistymisen. Siinä vuoltiin kultaa puuveitsellä. Olkiluodon kolmas ydinvoimala ja sen Iisakin kirkko on ollut sekoilun Suomen ennätys siinä missä Kataisen johtama hallituskin. Ehkä se valmistuu, ehkä ei. Ydinvoimalan malli taitaa olla valmistuttuaan 25 vuotta vanhentunut. Siihen ei löydy varaosia. Viidentenä mokana mainitaan Skopin Tampella kaupat ja tolkuttomat riskit. Me emme ole oikein täysipäisiä suhteuttaessamme asioita toisiinsa ja sama koski kuudetta mokaa, valtion kuvaputkitehdas Valcoa. Muistamme sen Veikko Vennamon valko-Sorsa nimestä. Siinä SDP halusi tukea suomalaista osaamista ja televisiotuotantoa. Poliitikoilla ei valitettavasti ole tietotaitoa ja se olisi hyväksyttävä. Kataisen hallitus ei sitä hyväksynyt ja se tuli kansakunnalle kalliiksi jokaisen kehysriihen jälkeen, jolloin kysyttiin, mitä mahdettiin päättää. Miksei apuna ollut edes jonkinlaista vanhan mallin mukaista komiteatyötä kertomassa? Alun kriisit ja niiden vaikeudet Välimerellä sekä myöhemmin rakennemuutosongelmat olivat tämän hallituksen osaamattomuuden ydintä. Kokoomuslainen ylimielisyys on jopa demareitten asennevammat ohittavaa pahimmillaan. Talivaaran kaivos on nostettu seitsemänneksi mokaksemme. Kun tuotanto ei toimi, markkinat eivät toimi ja ympäristöuhat on jätetty ulkopuolelle mittavan kaivosyhdyskunnan rakenteiden, kahden vedenjakaja-alueen reunalle keikkuen, syntyy katastrofi, suomalainen Tsernobyl. Se oli kuin Soneran umts-kaupat, asiantuntemattomuuden ja suomalaisen ylimielisyyden yhteinen synerginen huippu. Edes Kataisen hallitus ei kyennyt Soneran ja Stora Enson kaltaisiin mokiin, joissa harkinta ja huolellinen kotityö unohtuivat kokonaan. Yhteinen tappio oli lähellä kymmenen miljardin euron luokkaa vuoden 2000 aikana. Mutta silloinhan meillä oli vielä varaa mokiin ja ostaa ilmaa. Nokia hoiti mokamme ja aloimme olla maailman suurin osaaja ja muiden neuvoja. Hankkija oli pellervolaisen osuustoiminnan ydintä ja sen osuustoiminnallinen isännättömyys mahdollisti mokaan, jonka aiheutti päätoimialan ulosajo ja uuden toimialan vaihdoksen tuoman konkurssin. Kun vapautta ei valvo kukaan muutetaan strategiaa ilman strategian valvontaa. Siinä on samaa kuin hallituksessa, joka vaihtaa sote -karttansa ja kuntarakennemappinsa kokonaan uuteen ja ministerit katoavat EU:n leipiin. Hinta on ollut hirveä. Metsäliiton MoDo -kaupat toteutettiin metsäomistajien rahoilla. Paperiyhtiöllämme on kaikilla omat kansainvälistymisseikkailunsa ja tässä tapauksessa hintana oli vuoden 2000 mokien vaatimattomimpia, vajaa 2,5 miljardia ostoineen väärään aikaan, kalliilla ja turhaa kapasiteettia. Mikä suomalaisia vaivasi vuonna 2000? Entä mikä suomalaisia poliitikkoja ja puolueita riivasi Kataisen hallituksen aikana heti jytkyn jälkeen? Sehän oli kansan antama tuomio menneestä. Tuohon aikaan kun kuuluu kymmenentenä Nokian harharetket, joka olivat maksaa koko yrityksen elämän ja tulevaisuuden. Sinänsä hyödyllinen kasvuhalu nousee suomalaisen päähän ja syntyy, Kataisen hallituksen tapaan, virhesuunnittelun kukkasia. Nokian kohdalla tämä tapahtui harpattaessa tv-jätiksi. Se, mitä tapahtui nyt ja Kataisen hallituksen aikana, kukaan ei uskalla tai kehtaa kirjoittaa. Eivät edes Hesarin hankkimat asiantuntijat. Nokia kun putosi korkealta ja kovaa. Jytky pudotti poliittisen järjestelmämme ja sen vanhat rapautuneet instituutiot korkealta ja kovaa. Kuka valvoo ja ketä? Tapio Raunio ja Matti Wiberg kuvaavat kirjassaan kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla elämiseksi. Jukka Tarkka arvio sitä Helsingin Sanomissa (6.4) ja kertoo, kuinka eduskunta on oikeastaan mainettaan parempi. Siellä kun tehdään myös oikeaa työtä. Tosin valtaa käyttävät vai harvat, lähinnä ministerit ja merkittävien valiokuntien johtajat, valiokuntaneuvokset virkamiehinä. Virkamiehet käyttävät valtaa muutenkin ja olemme tätä kautta kohtuullisessa ohjauksessa silloinkin, kun hallitus on mitä sattuu ja puolueet pudotuksessa Nokian tapaan eläen. Edustajamme eivät edusta koko kansaa, vaan noin kolmatta osaa koko potentiaalisesta äänestäjien äänimäärästä. Annetuista äänistäkin edustajamme ovat keränneet vähemmän kuin rannalle jääneet ehdokkaamme. Näin pääosa meistä ei saa omaa ehdokastaan läpi vaikka niin ehkä kuvittelemme. Omakin ehdokkaani on mennyt harvoin läpi, enkä ole saanut omaa ääntäni kuulumaan edes välillisesti edustajani kautta. Lisäksi muutamat harvat medioissa esiintyvät eivät toki edusta keskiverto poliitikkoa duunarina, sirkuspelleinä, ja saamme väärän kuvan heidän työstään myös seuraten muutamia esiintymisiä eduskunnan kyselytunneilta. Ne ovat pelkkää viihdettä. Tarkka olisi kaivannut mukaan kirjaan myös kuvauksen edustajiemme taustoista ennen edustajaksi valintaa. Siis työkokemusta ja arkielämän hahmottamisesta silloin kun monella tahtoo olla päätyönä vain palkattu edustaminen. Se ei siitä paljoa parane, jos työnä on julkishallinto ja sen valvominen eduskunnasta tai kuntapuolueessa aikaansa kuluttaen kunnan luottamustehtävissä. Siinä työksi tahtoo muodostua oman edun valvonta ja siitä on epäilty myös Kataisen hallitusta ja sen ministereitä, joilla vanhemmatkin tahtovat olla poliitikkoja, jopa monen polven edustajiamme viran puolesta näin eläen. Valtiovarainministerimme on tyyppiesimerkki tällaisesta poliitikosta. Suomalaisen heimon viimeiset vapaat hetket Intressiristiriidat on suomalainen ongelma ja pienissä laitoksissa ja kunnissa jopa nepotismi. Se, millainen kokemus ja arvomaailma meille syntyy, on lähiyhteisön tuotetta. Ei ole reilua kansanvallalle, jos poliitikkojemme arvomaailma on kovin kapean eliitin tuotetta, kuten oligarkkien tai mafian maailmassa Euroopassa tai Yhdysvalloissa, Venäjällä. Eikä sekään ole hyväksi, jos valvottavana on koko ajan budjettirahan saajat omien äänestäjien kertoessa, mihin rahaa olisi syytä suunnata tai taivaalta alkaa sataa jäätyneitä pähkinöitä, luonnehtien lehden (HS 6.4) afrikkalaisen kirjailijan Chinua Achebea (1930-2013) tuotantoa igbo-heimon viimeisinä vapaina hetkinä ennen brittien tuloa ja hävitystä. Peruspomon, Timo Soinin kirja, on kuvaus ajasta, jolloin EU-kriittiset alkoivat herätä ja puolustaa maataan igbo-heimon tapaan eläen. Ymmärtäen samalla, kuinka Helsinki on ainut suomalainen metropoli ja sen muutosta kuvaava artikkeli lehdessä (HS 6.4) yhdistää lopulta Kataisen hallituksen ministerit ja heidän yhteisen elinympäristönsä maamme ainoana metropolina päämedioittemme samaan kokemuskenttään ja sen siirtämiseen suomalaiseen ifbo-heimon elämään. Sellaista kehitystä tulisi vastustaa maassa, joka on Euroopan harvaanasutuinta maaseutua ja jolla on pituutta yli 1000 kilometriä ja sama matka rajaa Venäjän kanssa. Venäjä on monen kulttuurin yhteinen maa ja sen rajoilla asuu aggressiivisia kansoja ja näkökulma on muutettava suomalaisena, länsirajalla asuen, aina myös tätä näkökulmaa ymmärtäväksi. Tässä Forssan Lehti onnistuu tänään sunnuntaina 6.4 hyvin ja käyttää apuna pallokarttaa avaten näin slaavilaisen kansan näkemyksen Moskovasta ja Aasiasta katsoen kohti länttä ja etelää. Tasokartta antaa väärän kuvan, vääristää geopolitiikan, kulmat ja pinta-alat, sekä tuo oman sijaintimme väärin ymmärretyksi. Maantieteilijänä tätä on joutunut avaamaan jo yli 40 vuotta ja aina palaten samojen perusteiden äärelle uuden sukupolven ja ikäkohortin koulutuksessa.

Ei kommentteja: