Joulunpyhistä arkeen

Median tapa päättää vuosi suomalaisessa mediayhteiskunnassa sujuu kuten Hesarilla on nykyisin tapana. Etuaukeaman suurin uutinen on saatu syntymään haastattelemalla tuhatta suomalaista ja esittelemällä tulevia pääministereitämme tai demareitten suosikkijohtajia. Vastauksensa on antanut noin 600 suomalaista, joulusta toipuvaa toimittajan tapaamaa joulupuuron ja kinkun sulattelijaa. Toki mukana on ollut se tuttu gallupin tekijäkin. Nyt jäi anti aika laihaksi ja viihteenäkin tämä hävettää. Sipilän suosio Pääministeriksi olisi ehdolla keskustan Juha Sipilä, jonka kannatus on koko ajan kohoamassa ja Jyrki Kataisen laskemassa. Epäpoliitikko Sipilä ei suostu poliitikoksi ellei häntä potkaista riittävän usein polvitaipeeseen. Ennen kevättä 2015 noita potkijoita on ollut yllin kyllin. Näin se, mikä kerran nousee, tulee myös alas ja ylhäältä pudotaan aina vauhdilla ikään kuin poliittisen teknokuplan nostama ilmiö pörssissä. Demarit eivät tiedä, ketä äänestäisivät, ja ehdolla on Urpilaisen rinnalla tuttuja nimiä ja kärjessä jo kerran puoluejohtajuuden jättänyt Heinäluoma sekä demareitten ikinuori akateemisen aristokraatin ikuinen haastaja Erkki Tuomioja. Ei synny tästä kilpailua. Kokoomuksessa kärkeen on nousemassa Kanarialla rahvaanomaisesti lomaileva, ylemmän keskiluokan aristokraattia näyttelevä, Alexander Stubb. Googlaten hänen nimensä kanssa on aina ongelmia, käyttääkö mitä kirjaimia, jotta aristokraattinen mielikuva säilyisi, mutta ei kadottaisi samalla keskiluokan äänestäjiä, pohtii lehden toimittaja ja vertaa häntä uusrahvaan Timo Soiniin ja hänen rehevään esiintymistapaansa medioissamme ja myös oluttuopin ääressä. Ihmisen on oltava oma itsenä myös poliitikkona eikä näyteltävä jotain muuta. Vaikeita nimiä änkyttäjälle Sama ongelma syntyy kirjoitettaessa kokoomuslaisen Ben Zyskowiczin nimeä. Helsingin Sanomat lohduttaa Aleksanteria sillä, kuinka myös Mannerheim oli hyvinkin aristokraattinen ja menestyi silti myös rahvaan riveissä esiintyen rintamaoloissa. Torikuppiloissa häntä ei kuitenkaan nähty eikä lähiöbaareissa. Shellin baarit ovat kadonneet myös maaseudulta ja kyläkauppias viettää jouluaan nuorikkonsa seurassa Brasiliassa hänkin. Sellainen masentaa kyläkauppiaan uskollisia asiakkaita. Kun rahvas saa lottovoiton, hänestä tulee Suomessa aristokraatti hieman samaan tapaan kuin texsasilaisesta öljymiljonääristä karjatilallaan, tietää suomalainen seuraten takavuosina Hollywood leffoja. Winston Churchill oletti siihen menevän viisi sukupolvea. Churchillin aikainen änkyttävä kuningas oli briteille taivaan lahja opiskella sivistystä ja itsensä hallintaa natsivallan kauhuja samalla peläten. Ei sota yhtä miestä kaipaa ja tämän taistelua itseään sekä änkytystään vastaan kapinoiden. Lehti esittelee myös entisen kirpputorin ylläpitäjän Etelä-Karjalasta ja kertoo narratiivisen menetystarinan venäläisten uusrikkaiden hovitoimittajana nykyisin elävästä rihkamakauppiaasta hakien nyt kirpputorin tuotteet Kiinasta. Näin elää oman aikamme äkkirikastunut aristokraatti Pietarissa. Sillä tavalla on hankittu myös italialainen punainen auto häpeilemättä tai pelkäämättä kymikarjalaista kateutta. Kateus on hyvin inhimillistä, etenkin kun kirpputorin pitäjä ei ole suomalainen. Lehti kysyy, moraalista selkärankaansa tukien, miksi emme näe suomalaista hätää? Tähän vastaavat mediayhteiskunnan tapaan tunnetut suomalaiset kasvot Outi Mäenpää, Jorma Uotinen, Krista Kosonen sekä Sari Siikander. Pakolaiskeskustelua käy Ville Virtanen. Kansaa neuvotaan lehdessä miten voimme auttaa. Romanttisesta komediasta taas kertovat Ville Haapasalo ja Sharon Stone. He näyttelevät sitä yhdessä venäläisten tähtien kanssa muistuttaen kiekkoleijonien vakiokalustoa. Kohta se taas alkaa, olympialaiset. Niissä vain yksi todellinen voittaja, Vladimir Putin. Yhteys ihmisen on ehtynyt, luottamus, toivo, rakkaus, ilo, myötätunto, kiitollisuus, anteeksianto ja kunnioitus ovat kadonneet. Kun empatia katoaa, tunnevammat lisääntyvät kolmanteen ja neljänteen polveen. Syntyy änkyttäjien elämää. Kun yhteiset arvot puutuvat, kaikki viihteellistyy, toisen hätää ei havaita. Lööppiriippuva media-ajan ihminen on maineen, varallisuuden ja tosi-TV:n vankina piittaamaton, oman asiansa ajaja, ahne. Turha sivu luettavaksi Bei Dao ei taas pääse politiikasta, mutta se onkin jo kulttuurisivulta ja tämän runouden vahvan individualistin hengenlennon voi sivuuttaa, oli sitten uusaristokraatti tai uusrahvas suomalainen saunomassa mediasaunassamme. Tärkeää on kuitenkin muistaa, kuinka ilmastomuutos on tehnyt jääpeitteestä häviävän hauraan ja etelässä jäätä ei ole ollenkaan. Oulun alapuolella jäälle ei ole menemistä ja Oulun pohjoispuolellakin joutuminen avantoon on enemmän kuin todennäköistä. Kelkan kanssa se maksaa myös pääomamenoina ja sitä lehti ei suosittele muuten empatiakyvystä kärsivälle ihmiselle. Raha ratkaisee tässäkin. Suomalainen katuväkivalta on vähentynyt ja sen syitä sekä seurauksia saa lehdessä pohtia myös muut kuin Ville Virtanen ja Jorma Uotinen. Nämä katujen lapset eivät ole huomanneet muutosta. Jos hätä tulisi huudettaisiin apua. Iltaisin ollaan joko koton tai tuopin ääressä baarissa. Kotona juodaan pullon suulta Koskelassa, Jokelassa ja Kalliossa. Helsinkiläinen vastaaja on saanut röökiä pummaavalta lättyynsä. Nenä murtui ja aivotärähdys vei miehen sairaalakuntoon. Yhdysvalloissa tätä harrastusta kutsutaan kertatyrmäykseksi ja moni on menettänyt tälle uudelle harrastukselle henkensä, etenkin vanhukset. Vanhuksen tyrmääminen kertalaakista on helpompaa kuin nuoren aikuisen. Nuori aikuinen voi olla saman lajin harrastaja. Takaisin lyövä tyrmääjä voi olla viikatemies. Hiljaa virtaa Loimijoki Olematta syyrialainen ja Neuvostoliitossa insinööriksi opiskellut kirpputorin pitäjä Suomessa ei oikein voi menestyä yrittäjänä uskottavasti. Suomeen odotetaan lähiviikkoina ennätyksellistä venäläisturistien virtaa ja siitä Forssaan ei eksy yksikään. Liki puoli miljoonaa uudenvuoden juhlijaa lisää kauppaa pelkästään Helsingissä yli 30 miljoonalla eurolla. Venäläisiä turisteja maassa käy ennätykselliset yli 10 miljoonaa ja heitä varten on rakennettava aivan omat palvelunsa, joista Lounais-Häme ei hyödy. Suomalaisten varat eivät riitä tämän uuden liikkeen ovien saranoiden kulutukseen. Vodkaturistilla ei ole mitään asiaa valuuttakauppaan Pietarissa takavuosien malliin. Eletään uutta aikaa ja se vaatii myös kielitaitoa ja osaamista, monikulttuurista rohkeutta ja Mohamad Darwichin elämänkokemusta. Suomalainen uusrahvas tai uusaristokraatti ei kykene myymään yhtään mitään uskottavasti asuen Lounais-Hämeessä. Hän jopa saattaa kieltäytyä myymästä, jos sille päälle sattuu, tai katuu myöhemmin, jos on joskus jotain myynytkin oman äijäporukkansa ulkopuolelle. Sinne hän jakaa tuotteensa ilmaiseksi, työväentalolla tai kylätalkoissa joskus tavanneena maamiesseuran talolla tanssahdellen. Ulkosuomalaisen elämää Mohamed Darwich ei ole suomalainen eikä tunne suomalaisia poliittisia liikkeitä ja omalaatuista historiaa, kuppikuntia ja kiusaamiskulttuuriamme. Täällä joka toinen polvi leikataan suotta ja pääosa vuodepotilaista makaa sairaalassa hoitovirheen tai lääkemyrkytyksen seurauksena. Sairaaloita suljetaan. Virheen on aiheuttanut vakuutusyhtiö, joka on kätkenyt potilastiedot vakuutusta tehdessään omiin arkistoihinsa, aiheuttaen näin vahingon ja vaatien siitä potilaalta korvauksia käräjäoikeudessa, kaiken varalta ja peläten joutuvansa muuten vastuuseen. Tämä tarina on tosi suomalainen. Siinä hyökkäys on paras puolustus ja parhaan narratiivisen kertomuksen antava voittaa tutun tuomarin tehdessä päätöstä virkamieslautakunnassa, joka on täytetty poliittisten mandaattivirkojen avulla. Sinne on tutulle helppo soittaa kun pulaan joutuu kunnanjohtajana tai muuna virkamiestumpelona eläen ja korruptiovirkaansa hoitaen. Kun sitä oikaistaan oikeudessa, lausunnon antaa lääkärin kollega tai poliittinen tukihenkilö ja silloin siihen kuluu aikaa enemmän kuin koskisotiimme ja lopulta EU:n ihmisoikeustuomioistuin saa sen ratkaistavakseen. Näitä tuomioita Suomelle jaetaan enemmän kuin muille Pohjoismaille yhteensä. Meillä on oma suomalainen oikeuskäytäntömmekin ja sen muuttaminen järkyttäisi muita rakenteitamme ja siellä tehtyjä rötöksiä. Kaikki niistä eivät vanhene. Tällä välin kansa vanhenee ja 1980-luvun ennätykset pysyvät yleisurheilussa voimassa, tietää Helsingin Sanomat. Jos joku ennätyksen rikkoo, rikkoja ei taatusti ole suomalainen. Mahdottoman ajan ennätykset Pääosa 1980-luvun ennätyksistä on todellakin mahdottomia rikkoa. Syyksi lehti löytää dopingin. Itse epäilen muutakin. Kun aloitin urani opettajana yliopistossa, nuorena, alle 25 -vuotiaana, oppilainani oli 40 -luvulla syntyneitäkin. Minua paljon vanhempia. Ei näistä ollut ennätysten tekijöiksi missään lajissa. Yliopistoon oli tultu tekemään vallankumousta ja siis juomaan sen tiedonlähteestä. Vasta kun opiskelijat vaihtuivat 1950-luvulla syntyneisiin, alkoi tapahtua. Lähde jätettiin rauhaan ja työtä tehtiin aamusta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Yliopiston joukkueet voittivat Oulussa mestaruuksia joka lajissa ja samalla syntyi Oulun teknopolis ja tiedepuisto, puolen Suomen pääkaupunki ja Oulun ihme. Keskustan nykyisen puheenjohtajan kaltaiset nuoret tekivät työtä myös omassa firmassaan ja vaurastuivat. Yleisurheilussa syntyi ennätyksiä, joista on nyt turha edes uneksia. Keskustan tuore puheenjohtaja tuo nuo ajat mieleen nostalgisena ihmeenämme. Ei se enää palaa. Ei yksi pääsky kesää tee puolueessa, joka pettää aina. Äkkirikastuneiden Texas Vai kuvitteleeko joku pysyvänsä Markku Kukkoahon saati Lasse Virenin kyydissä? 1980-luvun lyömättömät ennätykset tekivät 1950-luvulla syntyneet nuoret, oli laji mikä tahansa. Se oli uskomaton vuosikymmen, joka päätyi sitten 1990-luvun lamaan, unioniin ja euroon, kriisiin, jota seurasi uusi kriisi. Missä EU siellä ongelma ja aristokraattia näyttelevä köyhtyvä keksiluokkainen suomalainen. Arvokkaan köyhtymisen mallia voi hakea Kainuusta. Kainuusta hankittu johtaja osaa tämän taidon, supistuvan kehityksen ja saneeraukset. Jos rinnalla on änkyttäjä, molemmat tukevat toisiaan. Suomalaiset alkoivat elää kuin oman aikamme Texasissa. Perinteinen karjankasvattajien ja öljyrikkaiden osavaltio vaikuttaa olevan Yhdysvaltain menestynein myös tänään. Sen taustalla on kuitenkin meillekin niin tuttu kupla. Kaikki todelliset uudistukset laiminlyödään ja eletään muiden siivellä. Taloustieteilijänä suuresti arvostamani nobelisti Paul Krugman on havainnut tämän saman, mutta ei huomaa rinnastaa sitä 1990-luvun Suomeen. Krugman tuntee toki Yhdysvallat, mutta ei oikein Eurooppaa ja sen monikulttuurisia alueita ilman rajoja. Kun EU alkoi byrokratiallaan poistaa jo kadonneita rajoja, ne oli ensin synnytettävä suurella metelillä ja mekastuksella. Syntyi uusnationalismi ja EU:n ainut uskottava saavutus. Kuntarakenneuudistus ja sote on soppana ja himmelinä tätä samaa teatteria, änkyttämistä ja sen poisoppimista sukupolvelta seuraavalle. Kun ihmisten terve arviointikyky katoaa, taustalla ei ole pitkää sivistystä ja kulttuuria, heistä tulee äkkirikkaita keskiluokan “aristokraatteja” ilman sivistyksen häivääkään. Koulut, sairaalat, yliopistot, tutkimuslaitokset, sosiaalityö laiminlyödään ja ihmiset valtaa sokea ahneus. Texas on Yhdysvaltain konservatismin ikivanha symboli ja se on kuin kuva Suomesta ja sen taantumasta. Yhdysvaltain suurista osavaltiosta juuri Texas on tunnetusti vanhoillisin ja elää luonnonvaroistaan. Vanha kapinallinen Helsingin Sanomat on löytänyt Texasin identiteetin ja pelkää sen leviävän Eurooppaan. Lapsia ei panna kouluun vaan opetetaan itse. Elämän kova koulu ja suuret maatilat ovat kuin 1950-luvun leffoistamme. Dallasissa kulttuuria seuraavat harmaahapsiset vanhukset ja se on sitten outoa, ellei asuisi Suomessa. Moni vaatii Texasin itsenäistymistä, mutta pääosa ymmärtää, ettei valtio menestyisi ilman liittovaltion tukea. Texas on saanut kapinallisen maineen ja sen poliitikot muistuttavat ajoista, jolloin vallankumousta tehtiin ratsupoliisin rinnalla ja miekat ojossa, koulutus oli Yhdysvaltain pohjasakkaa, kuten on myös tänään. Omaa kulttuurista linjaansa on vaikea oikaista ja Suomessa tätä pelätään, haetaan pohjakosketuksen kautta taas hallitusta, jossa on uskottavuutta 1950-luvun lapset ja 1980-luvun tulokset mielessä. Se oli aikaa, jolloin Suomeen syntyivät kaikki maakuntayliopistomme ja perusta Nokialle, ei vain urheilijoittemme ihmeet. Ilman työtä ja uhrauksia ei synny tuloksia saati rikota 1980-luvun ennätyksiä. Ei niitä riko 70-80 -vuotiaat vanhukset vaan 20-30 -vuotiaat nuoret. Vanhuksen idealismi on koomista, naurettavaa, siinä missä nuoren ihmisen kyynisyys surullista.