Vakoiluskandaali - kybersodan kaikuja

Suomea on avoimesti vakoiltu ulkoministeriön kautta jo liki puoli vuosikymmentä. Siis jostain vuodesta 2007-2008 alkaen ja se kerrottiin, ammatti-ihmisten toimesta, suomalaiselle virkamiehelle tammikuussa 2013. Siis heti vuoden vaihteen jälkeen ja hetkellä, jolloin uusi presidentti oli viettänyt hieman aiemmin uudenvuoden ja itsenäisyyspäivän vastaanottonsa, ulkoministeri Erkki Tuomioja omansa. Tammikuun alussa toinen heistä sai postia, Mutta millaista? Huippukokous Pietarissa G8 maiden Pietarin huippukokous oli yksi kiinnostavin aihe Suomen rajoilla käynnistää kyberhyökkäys. Toki kansa puhui euroviisuista ja Lordista, nopeat söivät hitaat ja Forssan kaupunkikuva huolestutti. Suomi alkoi puhua populismista, mutta myös sota-ajan lapsista ja ihmisten puolueesta. Kuntien palvelurakenneuudistus oli hallituksen loppukauden listalla sekin. Kreikan kriisi tuli ongelmiemme joukkoon ja dualismi digaajan lehtenä kiinnosti sekin virkamiehiä. Casash ja susash kertoi Islannista purkautuvasta tuhkasta ja Merin sekä Maurin nimien välillä oli vai kirjaimen ero Keskustan kansanliikkeessä. Turkkilaiset vieraani jäivät nalkkiin tuhkasateeseen Helsinkiin. Sellaisista vieraista ei montaa kertaa sen jälkeen kuule. Laplacen demoni Zei Zei oli kateissa, kertoivat viestit Suomesta ja Venäjä kyykytti, Olympialaisissa oli ollut shauantastinen yö. Sofi Oksanen oli saanut potkut ja runoilija kuollut, ruusuja Rosa Luxemburgille. Haettiin gatewayta, mutta ei oikein kertoen minne ja dualismi eli renessanssiaan, kesällä antropomorfismi ja Laplacen demoni nousivat virkamiehen tiedotteisiin maailmalla luettavaksi Suomesta. Ei ollut niistä paljon käyttöä muuten kuin muruiksi vakoilijan toimenkuvaan ja tulopuolelle. Kiusaaja suomalaisena ammattina ja osana korporativismia tuli vakoilijalle tutuksi siinä missä uuden paradigman muutoksen merkit sekä matka oikeudenmukaiseen aluehallintoon. Netissä yllätti rehellisyyden puuska ja joku esiintyi siellä alastomana apinana naamakirjaan visertäen onomatopoeettisella kielellään. Se oli vakoilijalle rikas uusi kokemus. Suomalaiset ovat rehellistä mutta yksinkertaista kansaa, hän kirjasi kuukauden saldoksi. Ironia ja sarkasmi ovat sama asia ja naurattavat vain silloin, kun ne ovat väärin tehtyjä ja muuttuvat tilannekomiikaksi, kirjasi James Bondista jonkun verran poikkeava, hillomunkkeja syövä vakooja tiedotteeseensa. Tiedeusko alkoi joutua koetuksella, islamista oli tulossa uusi uskonto suomalasille ja nobelistit olivat entuudestaan tuttuja vakoilijoillekin. Homoja haastateltiin joka ohjelmassa ja kysyttiin, miltä heistä tuntui olla homona. Tuleeko lapsestakin ehkä homo tai lesbo? Annettiin ohjeita kuinka kiusata kiusattuja maan hallinnossa. Poliittinen turbulenssi Suomessa jatkui ja apuna käytettiin eksistentialismin ikivanhoja oppeja. Leimakirveitä piiloteltiin ja ennustajaeukot joutuivat häpeään, missä unioni siellä uni on, kertoivat suomalaiset viestit vakoilijoillemme. Riverdance ryhmän vuoro esiintyä tuli pian portugalialisen faldon jatkona tai oikeammin sitä ennen muualla Euroopassa. Vaaliasetelma alkoi olla maailmankuvia selkiinnyttävä ja vuosi vaihtui itsenäisyyspäivän virtuaalipuheisiin ja suureen leijonasydämeen. Vuodessa tapahtui paljon Kun edellisenä vuonna Barack Obama vannoi virkavalansa, puhuttiin ruokakriiseistä ja digaajan megatrendeistä, nyt kaikki oli ikään kuin toteutumassa konkreettisemmin vakoojan papereissa. Kun vuosi takaperin Talebantie oli kuljettu moneen kertaan ja Afganistan oli kaikkien sotien äiti, nyt valtion tulo- ja menoarvio oli oikeasti pelottava, ei vain turhaa uhkailua ja suomalaista demonipolitikointia. Kun vanhenevan Suomen pakkoliberalismista oli puhuttu edellisenä vuonna, ikään kuin leikin päitä ja yhdessä tuppivallankumouksen kanssa rinnakkain, nyt vakoilija oli jo oikeasti huolissaan. Nyt ei voinut toivottaa vain onnea 120 -vuotiaalle Hesarille, Suomen tieteen tuloksellisuudelle, Nokialle ja päivitellä JSN:n kohtaloa Hyvärisen eron jälkeen. Kuka tuomitsee kaverin kun kaikki uskottavat eroavat tehtävästä kaverituomioistuimessa. Kiusaamisen logiikka Suomessa oli toinen kuin mihin vakoojat olivat työssään oppineet. Suomalaisista vakoilun kohteeksi joutuminen oli merkittävä kunnia ja siitä kilpailtiin. Vakoilusta oli tehty aivan liian helppoa ja pitkästyttävää puuhaa Venäjän luoteiskulmassa. Pikku Pietarin piha Kun Face and hope luodit osuivat Yhdysvalloissa nuoreen tyttöön, siirryttiin Suomessakin vihan hedelmiin ja maa ajautui Nemesiksen oppiin, päätteli vakoilija tietojaan yhdistellen. Pikku Pietarin piha oli muuttumassa sekin ja äänestäjiä etsittiin uudella tavalla, innostuneesti mutta samalla epätoivoisesti. Maghreb valtiot ja intifadan kasvot alkoivat tulla tutuksi myös Suomea seuraten ja maa tahtoi mukaan muiden suurten seuraan YK:n turvallisuusneuvostoonkin. Sen keinot olivat vain koomisia ja niiden seuraaminen oli hävettävää ulkopuoliselle vakoilijallekin. Jos kerran korruptoidaan niin tehtäköön se sitten kunnolla. Suomalaisten elämä oli kuin pienessä virhemarginaalissa ja kuitenkin siellä puhuttiin kuin ylimielisyyden hybridistä sairastuneena. Viesteissä oli omituisia pelkistyksiä ja reunamerkintöjä, elitismi ja kateus elivät riemujuhliaan. Perhosen siivin Ihminen oli Suomessakin voimaton ja Fukushima toi mieleen Tsernobylin, Harrisburgin ja Windscalen. Uusia voimalaitoksia tarvittiin ja ne olivat vihrein vaihtoehto Suomessa, ekologinen myös pitkällä ajanjaksolla ja vuosikymmeniksi eteenpäin. Niin hitaasti ne valmistuivat, jos laisinkaan. Kaaosteoria ja perhosen siiveniskut olivat tuttuja nekin ja puoluelaitos alkoi uudistua kiitos Perussuomalaisten jytkyn. Suomessa politiikka oli omituinen yhdistelmä pakkoruotsia ja uskontoja, joita Suomessa ei ollut nimeksikään siitä kirjosta, jota maailmalla vakoilijat kohtasivat. Maa vaikutti pikemminkin pakanamaalta. Vaalit toi tutuksi käsitteen mytomaniasta, sairaalloisesta valehtelusta ja virkamiehet odottivat uuden sinipunaniskahallituksen syntymistä. Tämä käsite oli vieraasta loukkaava, mutta hyvin suomalainen, jota pidettiin vakoilussa maailman sarkastisimpana maana. Googlaten käsite “Finns are” ei sitä imarrellut. Suomalaiset pitivät tästä itse huolen. Ei ollut epäilystäkään ketä henkilöä ilkeilyllä tarkoitettiin ja usein kokonaisia suuria kansakuntia esiteltiin virkamiesten kielenkäytössä ilkeinä stereotyyppeinä. Ei ihme etteivät äänestäneet YK:n turvallisuusneuvostoon ja jopa Erkki Tuomiojan ja Alexander Stubbin korvat punoittivat äänestystulosta laskettaessa. Kuka sen olisi arvannut että seurasivat heidän puheluitaan ja viestejään koko ajan ja myös öiseen aikaan, pimeässä. Punamultaa ja Guggenheimia Globalismi vastaan lokalismi oli aiheena tylsä ja sen jatkona punamultaa pukkaavat puheet vaalien jälkeen haukotuttivat. Suomalaisten jutuissa olivat 1950-luvun maneerit ja kasvun sekä uusiutumisen vuosikymmenestä ei ollut tietoakaan. Jutut Guggenheimista olivat nekin kuin suoraan saunasta avantoon heitettyjä juoppoja ja kaukana kultaisen kauden 1980-luvusta. Edellisen vuosikymmenen murroskulttuuri oli saapunut hitaasti myös Suomeen ja sitä seurattiin pitkästyneinä kuunnellen juttuja ajattomasta ajasta kaksi vuosikymmentä tai vuosisata myöhässä. Mistä tällaisia opportunisteja suomalaisia oikein sikiää, pohtivat salakuuntelijat. Koko loppuvuoden 2012 vakoilun teknologia oli muuttunut ja neljän vuoden aikana kolmeen eri kertaan myös teknologialtaan. Erkki Toivasen Europasta kuuntelevat uudet nuoret vakoilijat eivät ymmärtäneet lainkaan, mitä Suomessa oli tapahtunut ja mitä nämä illuusioyhteiskunnan tuotteet oikein esittelivät tosilleen. Stagflaatiota oli ruokittu jopa kirpputoreilla 600 % inflaatiolla ja työttömyys oli ilman keinotekoisia temppuja suurinta koko Euroopassa. Kukaan ei tehnyt enää oikein rehellistä työtä suuren palkkansa eteen ja möi koko ajan omaisuuttaan vieraille etenkin Venäjällä. Luotettiin heidän taitoihin siirtää varat pestyinä Välimeren saarille. Vihapuhetta Hallitus teki omituisia omia maalejaan ja europondeista puhuttiin väärässä yhteydessä. Daegun kisoihin valmistauduttiin ja Angry Birds olivat ainoat linnut jotka pääsivät maassa jotenkin siivilleen. Lokit pyristelivät kaulaansa myöten vedessä tahrittuaan höyhenpukunsa jätekasojen ja peittelemättömien kaatopaikkojen öljyyn. Kainuussa oli joku kaivos josta tulvi yli myrkyllisiä vesiä läpi koko tuhansien järvien maiseman. Pandoran lipas ja Hefaistoksen kirous olivat auki samaan aikaan ja se kauhistutti nuorta uutta vakoojaa, Suomeen komennuksen saanutta Edward Snowdenia, ja hän itki salaa muistellessaan oman kotivaltionsa historiaa ja sen taistelua itsenäisyytensä puolesta ensimmäisenä ja viimeisenä Yhdysvalloissa. Tässä maassa oli jotain samaa ylikäymätöntä itsepetosta ja vihapuhetta. Korporativismin kolmas aalto kouri miehen sydänalaa ja pyhänpäivän rinnalla kulkenut yleinen ketutuksen päivä sai hänet raivon partaalle. Isänpäivän aattona armon tuoman kapitalismi aalto oli täyttänyt nuoren vakoojan mielen ja hän itki kuten Vesa-Matti Loiri Sarasvuon syleilyssä. Se halaus oli lämmin ja toi mieleen avaruudesta vierailevat olennot ja niiden kuolaavat, limaiset kasvot. Vielä ennen vuoden vaihdetta, tai heti sen jälkeen, hän kertoisi kaiken kuulemansa suomalaiselle eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hybridiyhteiskunnaksi muuttuneen maan talous ja sen ihmiset kiusattuina oli ollut valtiona susi jo syntyessään. Ei sellaista voinut vakoilla. Se oli vakoilulle täysin immuuni ja ilman minkäänlaista tartuntavaaraa odottaen vain uusia vakoilijoita idästä ja lännestä, joille kertoa jotain kerrottavaksi kelvollista, mitä tahansa vähänkin arvokasta. Lucian päivän valaistus Jo aikoja sitten, tuhat vuotta takaperin, ahneet olivat vieneet sen köyhien ja ahkerin käsien kansallisvarallisuuden rikkaille, kaikkialla oli pelkkää panettelua ja ilkeitä suunnitelmia rahojen siirrosta välimereisten maitten kautta Caymansaarille tai ainakin pois omasta maasta. Jos ei muualle niin Ruotsiin tai Tanskaan, Venäläisten pestäviksi tai sen pankkeihin ympäri globaalia maailmaa. Lucian päivänä, heti itsenäisyyspäivän juhlijoiden viimeiset ilkeydet kuunneltuaan, tämä uhmakas nuori mies päätti toteuttaa herooisen suunnitelmansa. Ensin hän valoi vain uudenvuoden tinansa, koodasi viestinsä tinan sisälle pisteillä kirjoittajan koodeilla, postitti sen huolella ja poistui sanaakaan sanomatta Pietariin vievään junaan ja myöhemmin kohti Moskovaa, lentäen kevyin siivin, ei sinivalkoisin, mutta kuitenkin aivan kuten tuhannen ja yhden yön tarinoissa, valmiina ottamaan vastaan Kremlin kellot ja niiden tervehdyksen. Hyvää Pyhäinpäivää. Kaikki edellä kirjoitettu on suoraan otsikoista, joiden alla ole kirjoittanut nyt kerrottuina vakoiluvuosina 2007-2011. Jokainen voi ne sieltä lukea täysimittaisina kirjoissani, myös niiden analyysin ja etenkin näitä edeltäneet analyysit jopa Harvardissa myynnissä olevasta kirjastani Social media - Economy and Strategy Uusin kirjani - isänpäiväksi sopiva 660 -sivuinen kertomus - alkaen maamme synnyn alkuvuosista, sen johtajista, kuninkaista, keisareista ja presidenteistä, sekä edeten vuoteen 2012, on myynnissä niin kustantajalla kuin nettikirjakaupoissa. Sen nimi on enteellisesti “Tuhannen ja yhden vuoden tarinat - One Thousand and one Years“ Hyvää isäinpäivää.