Pakkoliitokset

Metropolipolitiikan valta on Suomessa eurooppalaisena yhtenäiskulttuurina vahvistumassa ja maaseutupolitiikka laimenemassa, kirjoittaa professori Hannu Katajamäki (HS 6.9). Katajamäki oli minulla vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa ja olemme kovin samanhenkisiä maantieteilijöinä. Emme usko pelkkiin metropoleihin ja innovaatiokaupunkeihin, suurkaupunkien ketjuihin, suuruuden ekonomiaan, vaan haemme mallimme kansalaisten yhteisöjen, kansalaisjärjestöjen ja keskenään verkottuvien monipuolisten paikallisyhteisöjen omista lähtökohdista ja yrittäjyydestä. Moninaisuus ratkaisee menetyksen Edellytyksiä luovassa valtiossa on kaupunkiverkon rinnalla maaseudun luoma yhteisöllinen moninaisuus. Pienet paikkakunnat ja näiden luomat oivallukset, ihmisten satunnaiset kohtaamiset ja tästä syntyvät uudet ideat, näistä syntyvät uudet työpaikat ja menestystarinat, ovat kehityksen tärkein lähde. Olen niitä tutkinut, rakentanut uutta suunnitteluvälineistöä ja siirtänyt sitä myös uuteen virtuaaliyhteisöömme. Se on mahdollista vain etääntymällä suurkaupunkeihin keskittyvästä julkishallinnon tutkimuslaitoksesta ja sen ideologista johtajineen. Konfliktit ovat liian suuria ja johtavat vain sairastumisiin ja psykofyysiseen työyhteisön pahoinvointiin. Näitä menestystarinoita ei synny, jos paikkojen moninaisuus katoaa. Samalla katoaa myös osaaminen ja sen ketjut, joita maaseudulla on pidetty itsestäänselvyyksinä myös Suomen ulkopuolella. Agropolis strategia 1990-luvun alussa levisi Suomesta maailmalle ja pitää sisällän tämän ideologian periaatteet. Samoin käsitteet “ecological cluster” ja väitöskirjani sekä myöhemmin sosiaalisen median talous ja strategia maaseudulle siirrettynä. Suomessa valittiin kuitenkin metropolipolitiikka. Se oli huonon itsetunnon seurausta pääkaupunkialueellamme ja sen seuraukset näkyvät tänään myös Nokian kohdalla. Rakenneuudistus on eri asia Paikkaperustainen yhteiskunta ei sodi mitenkään sen periaatteen kanssa, jossa haetaan myös kuntien välistä yhteistyötä ja taloudellisia vahvuuksia maaseudun luonnonvarojen käytölle, kehittämiselle sekä sosiaali- ja terveyshallinnon hoidolle. Kuntaliitoksilla ei pitäisi vain antaa mahdollisuutta, ellei samalla turvata sopimuksin, uudessa kuntalaissa, kaikkien asukkaiden lähipalvelut ja demokratia. Myös Nokian vahvuus oli tässä suomalaisessa traditiossa. Insinöörit kun elävät perheineen pääosin maaseutumaisissa yhteisöissä kasvaneina lapsina ja sellaisena myös ideoivat tai oivallukset katoavat työyhteisön mukana ja sen ahdistuksessa. Käytimme koulutuksessa Oulussa apuna sveitsiläisiä suunnittelukarttoja, jossa lähidemokratia ja suunnitteluvälineineet oli viety jopa perhetasolle ja yksilön elämää turvaavaksi, kansalaisia palvelevaksi tutkimus- ja kehittämisvälineistöksi. Vaarana oli demokratia, jossa yhden asia ilmiöt pilaavat kokonaisuuden ja alkavat demonisoida koko yhteiskuntarakenteemme pirstaleiseksi uuden mediayhteiskunnan sisällä. Näin näyttää myös käyneen. Pääraiteelta vievät sivuraiteet eksyttivät myös Nokian ja etenkin Oulussa kännyköitä kokoavaksi rutiiniksi. Näin aluekehityksen vaihtoehdoista oli käytävä koko ajan syvällistä keskustelua ja muutettava ihmiskasvoisemmaksi kuin mihin on mahdollisuus metropolivillityksen vallanneissa liitovaltioissa, etenkin Saksassa, Suomessa suurkaupungeissamme. Metropolialueen elämä on maaseudun yhteisöistä poikkeavaa ja sisältää pelkkiä sivuraiteita joista tyyppiesimerkki on Detroit suomalaisten hyvin tuntemassa osavaltiossa Yhdysvalloissa. Omat vahvuudet ymmärrettävä Maaseutu sisältää Lounais-Hämeessä pelkästään maaseutupääomaa aineelliseen ja aineettomaan hyvinvointiin. Vain maaseudulla voidaan erikoistua lähiruokaan ja hajautettuun energiantuotantoon sekä löytää myös uskottavat ratkaisut edistää monipuolista yhteiskunnan organisoitumista, oikeudenmukaisuutta, onnellisuutta ja hyvää elämää. Läheisyys merkitsee maaseudulla asioinnin helppoutta mutta myös turvallisuutta sekä ideologista tajua, visiointia ja missiota, omien vahvuuksien käyttöä oikeassa mittakaavassa ideoita toteutettaessa. Kuntien liitoksissa on siksi varmistettava lähidemokratiaan liittyvät velvoitteet täsmällisesti ja uskottavasti. Tämä on täysin mahdollista ja siihen on nyt pyrittävä. Suomalainen mallialue Uusia työpaikkoja luotaessa pelkkä suuri väestöpohja ei tätä ratkaise vaan sen rinnalla on oltava läheisyyden takaava kansalaislähtöisyys ja asioinnin helppous, kaikkien asukkaiden liittosopimuksessa varmistettu lähipalvelut ja lähidemokratia. Tämä on koko kuntarakenneuudistuksen kohtalonkysymys ja mahdollista toteuttaa Etelä-Hämeen savialueen kuntarakenneuudistuksen yhteydessä. Tässä meidän on oltava mallialue muulle Suomelle ja tähän meitä velvoittaa jo alueen pitkä tuhatvuotinen historiamme. On vaarallista uskotella, että menestys toteutuu vain tietynlaisessa ympäristössä ilman paikkojen ja yhteisöjen moninaisuutta ja niiden kilpailua. Tämä periaate, kansalais- ja paikkalähtöisyys, ei ole muuttunut Suomessa takavuosilta miksikään. Suomen maaseudun ja Etelä-Hämeen savialueen onnistuminen kiristyvässä kilpailussa on mahdollista turvata vain maksimoimalla paikallisyhteisöjen ja kaikkien asukkaiden yhteiset onnistumisen ja onnellisuuden edellytykset. Tähän savialue Someron, Forssan ja Loimaan alueella kykenee ja voi olla myös kansainvälisesti merkittävä. Suuruuden logiikan uhka Suuri uhka on, että yhä suurempi osa maata nähdään metropolialueiden ulkopuolisena periferiana, jonka kohtalo ei kiinnosta ketään ja jonka roolia ei osata enää hahmotta takavuosien tapaan lainkaan. Jopa tieto tästä alueesta, omasta savialueestamme, ja sen maantieteestä, maaseudusta ja sen kehittämisvälineistä, on kadonnut tai katoamassa. Muualta kopioidut, meille etäiset suurkaupunkimallit, ovat päättäjien mielikuvitusmaailmaa, jossa pienpiirteiseen, moninaisuuden yhteiskuntamme menestyksen tarjonneeseen maantieteeseemme ei tarvitse kiinnittää huomiota enää lainkaan. Tieto ja näkemys, visiot ja missiot, Suomen laajan ja vaihtelevan maantieteen antamista mahdollisuuksista on ollut jo kauan rapautumassa ja nykyisin se on satunnaista ja hyvin vähäistä. Sitä tuntevat on siirretty syrjään niissä valtion organisaatioissa, joissa tavoite on ollut jo yli vuosikymmenen vain keskittäminen pääkaupunkiseudulle sekä muutamaan maakuntakeskukseemme. Tutkimuslaitoksemme ovat niistä tyyppiesimerkkejä johtajineen.