Satu sormusten herrasta

Vuonna 1962 Nobel-palkinnot lääketieteessä jaettiin herroille Maurice Wilkins, James Watson ja Francis Crick. Aihe oli ehkä merkittävin ihmiskunnan historiassa. Miehet olivat löytäneet DNA-molekyylin rakenteen ja ratkaisseet ihmisenä olemisen ja periytymisen sekä elämän syntymän ja kulun suurimman arvoituksen. Se oli vaivannut ihmiskuntaa kuin taru sormusten herrasta ja hänen kantamansa aarre. Rosalind Franklin Google on nimennyt tämän päivän Rosalind Franklinille. Hän syntyi 25. heinäkuuta vuonna 1920 ja kuoli syöpään vain 38 vuoden ikäisenä nuorena naisena. Väitteiden mukaan, nykyisin oikeana pidettyjen arvioiden tulkintana, Francis Crick ja James Watson löysivät DNA-molekyylin rakenteen Rosalind Franklinin röntgendiffratiokuvien avulla. He vain vaikenivat tapahtumasta, rikottiin tieteen pyhiä tapoja. Tieto vain pääsi vuotamaan, tuli aika tarttua asiaan ja totuus myönnettiin lopulta. Rosalind Franklin kunnia palautettiin. Hän oli joukon fiksuin. Tuula Kinnarinen kuvaa tapahtuman kulun herrojen briljanteista arvauksista elämän mysteeriin tieteen lehdessä 3/2003. En käy sitä enempää ruotimaan. Jokainen voi lukea sen sieltä. Ihminen kun on valehteleva eläin. Joskus se pääsee matomaanikon taudiksi. Olen heitä tavannut ja kätellytkin. Hymyillyt taudille. Ilmiö on yleinen ja etenkin tieteessä tarina sormuksesta ja sen tavoittelijoista on täynnä ikäviä varkauksia sekä vilppiä, kiusantekoa ja kaikkea mahdollista ihmisenä olemisen synneistä. Kuolemansynneistä tuo tauti on pahin. Sitä poteva ei taudistaan mitään tiedä tai ymmärrä. Yhteisön kärsimykset ovat tuon taudin kantajan hoitamista. Petoksen petos DNA-molekyyli teki ihmisestä taitavan valehtelijan, petoksen petos on liki jokaisen rikosdraaman tai salapoliisikertomuksen taustalla, massamurhaaja tekee ruumiitaan motiivina ihan vain kiusata etsiviä ja osoittaa omia taitojaan, antaa vinkkejä tutkijoille kuin labyrintissä liikkuen. Kun rikoksia tehdään ikään kuin ilman motiivia taustalla on kadoksissa oleva sormus. Agatha Christie oli taitava massojen viihdyttäjä löytämällä juuri sormuksen. Jokaisessa urheilukisassa on doupattuja mestareita ja sunnuntain Kalevan kisan keihäsmitalistit eivät voineet luottaa edes oman liitonsa antamaan lupaukseen. Voi olla että toistuisi pielavetisen Ruuskasen tapaus viedä valinnat urheilijoiden omaan oikeusturvalautakuntaan ja ainut mitalistimme pääsikin kisoihin juristien avustamana. Ihminen ei ole vain DNA-rakenteensa tuote vaan myös osa kulttuuriaan, kasvuympäristöä ja sen sosiaalista pääomaa ja muistia, lähiympäristön antamaa perimää. Minulla onkin tapana kiittää julkaisuissani myös kielemme rakentajia ja alkaen ainakin Agricolasta ja Lönnrotista. Ilman symboleja en kykenisi etenemään oli tieteeni matematiikkaa, kemiaa, fysiikkaa tai psykologiaa ja sosiologiaa, taloutta, maantieteitä tai biotieteitä, historiaa jne. On hyvä kiittää myös heitä, joita ei ole koskaan tavannut, julkaisuja ikinä lukenut, mutta jotka ovat vaikuttaneet vaikkapa virtuaalisesti ja tutkijan tietämättä, ymmärtämättä. Unensa kautta on moni saanut suuria oivalluksia ja harvoin näkee kiitettävän unihiekan heittäjää. Herrojen harrastus Kulttuuri sinänsä antaa melkoisesti eväitä sille, viemmekö tieteenteon tulokset kärjille vai hyväksymmekö varkaudet ja kiusanteon, ihmisen silkan pahuuden työyhteisön tuomana psykososiaalisena ilmiönä. On kulttuureja, jossa tieto on tullut aina sidoksissa vaikkapa ammattiin, sosiaaliseen asemaan tai hierarkiseen rakenteeseen. Suomi suosi Venäjän vallan aikana tsaarinkin käyttämää diffuusista menetelmää ja agraari yhteisö otti sen käyttöönsä. Tieto levisi hierarkisesti ja muuta ei hyväksyttykään agraarin yhteisön suljetussa Gemenischaft -tyyppisessä yhdessäolo-organisaatiossa. Jos joku pyrki muuttamaan sen lähemmäs Gesellschaft -tyyppistä asiaorganisaatiota, hänen suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Lisäksi ensimmäiset uuden omaksujat saivat osakseen ikäviä juoruja ja taikausko rehotti maaseudulla ja kaupunkien pienissä yhdyskunnissamme. Rakennetta tuki niin kirkkovalta, kuningasvalta, tsaristinen ylimysvalta, byrokraattinen hallinto ja kansa pyrki napisemaan ja kiertämään joskus hankalia määräyksiä. Tieteessä käytäntö tuli ensin brittien lordeilta, jotka harrastivat kotilaboratoriotaan joutilaan väen huvina ja niitä pidettiin rahvaan kokemuksena outoina mutta vaarattomina. Yläluokan elämää kuitenkin arvostettiin ja tuloksia ei ensimmäisenä epäilty. Tiede sai näin taakseen välineellisenä puuhasteluna tiettyä uskottavuutta. Saksalaiseen käytäntöön kuului tarkka muistiin merkitsemin ja lähteiden käyttö sekä näistä mainitseminen. Uutta tiedettä rakennettiin ikään kuin tiilimuuria ja vanhan tiedon päälle kasaten. Työ vaati perusteellista tutustumista aiempiin tuloksiin ja niiden kirjaamista. Ranskassa käytäntö oli hieman poikkeava ja luovuus näkyy tänäänkin etenkin innovaatiopolitiikassa avoimuutena joka Saksasta on puuttunut. Ranskalainen julkaisu on tänäänkin hieman eri tavalla koottu ja muistuttaa heidän teknologiaansakin ja muotoilua. Suomalainen jäykkyys ja pragmaattisuus on lähempänä saksalaista. Kohti uutta maailmankuvaa Tänään luovuudessa ja innovaatioiden synnyssä eletään paradigmaista vaihetta. Tällöin paradigmalla ei tarkoiteta pelkästään tieteen löydösten perinteisiä teorioita ja malleja vaan maailmankuvamme muutosta. Muutoksen taustalla on internetin läpimurto ja sosiaalisen median talouden ja strategian tuomat muutokset suljettujen yhteisöjen sisälle. Maailma ei ole enää sitä mitä se oli aiemmin lähiyhteisön kuvaamana ja kokemuksenamme vaan paljon enemmän ja rikkaampi virtuaalinen kokemus psykososiaalisena ja myös symbolisena elämyksenä. Monelle se on varmaan myös jopa fyysisesti rankka kokemus. Kun tieteestä tuli löydöksineen reaaliaikainen oli mahdotonta jäljittää kuka löysi ja mitä ennen muita. Samoin mukaan tuli sellaisia kulttuureja, joissa henkilökohtaisen ambition ja egon merkitys ei ollut niin merkittävä kuin läntisessä kulttuurissamme. Syntyi altruistisia tieteen ja sen tulosten jakajia myös institutionaalisesti. Ahneudesta tuli jopa este saada tietoa nopeasti ja omaksu se lisänä vanhaan, usein poispyyhittävään ja väärään. Se että Rosalind Franklin sai kunnian postuumina kuolemansa jälkeen ei häntä tietenkään lämmitä. Hän oli etevin joukosta mutta Nobelia hän ei olisi saanut eläessään liian lyhyen elämänkaaren. Hän kuoli huhtikuussa 1958 kun Nobelit jaettiin vasta vuonna 1962. Nobelia ei jaeta yleensä kuoleman jälkeen olkoonkin, että sellainenkin tapaus tunnetaan ja on varsin tuore ja kirjoitinkin siitä hetkellä, jolloin palkinnon saaja ehti kuolla ennen juhlavaa tapahtumaa kuninkaanlinnassa Ruotsissa. Sääntöjen rikkojille omat pyhimykset Taru sormusten herrasta on ikuinen ja kilpailu pitkästä elämästä ja palkinnoista jatkuu. Tieteen tapoja tullaan rikkomaan myös jatkossa ja varmaan ne myös muuttuvat yhä näkyvämmin suurten yhteistyöorganisaatioiden väliseksi verkostojen ja klustereiden ryppäiksi. Innovaattorit palkitaan, mutta lähinnä sosiaalisena asemana ja valtana, jossa etenkin koulutus ja oikea-aikainen toiminta edellyttävät juuri ensiomaksumista ja kykyä innovoida ja visioida samanaikaisesti. Puhumme jo nyt symboli-innovaatioista, organisaatioinnovaatioista ja rakenneinnovaatioista. Kulttuurin muutos on innovatiivinen tapahtuma sekin ja edellyttää onnistuakseen rakenteellisten innovaatioiden sisällä olevia teknisiä ja taloudellisia innovaatioita. Jos rakenne on väärä, tekniikka puuttuu ja yhteisö ei suosi muutoksia, yksilön osuus muutoksen synnyssä muistuttaa Rosalind Franklin kohtaloa. Siinä kulttuurisesti hidas ja kömpelö yhteisö voisi ottaa itselleen omat suojeluspyhimyksensä ja nyt tänään suositeltaisiin herroja Wilkins, Watson ja Crick. Huomenna nimet ovat jo vaihtuneet.