Kiusaajien kova ydin

Kirjoitin aiemmin kuinka kiusatuimmat ihmiset ovat eliitin huipulla, niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Kun haetaan kiusaajien yhteiskunnan kovaa ydintä se löytyy optiomiljonääreistä, politiikan huipulta, poliisinkin suojissa odotetusti juuri suojelupoliisin kermasta.

Kiusatut maalaisliiton ministerit

Kun pankinjohtajat ja kunnanjohtajat on medioissa kiusattuina jo käsitelty, uutena ilmestyi median palstoille suojelupoliisin päällystö ja heidän tapansa kiusata toisiaan ammatti-ihmisten välinein. Ja eikös kohta perään Paavo Väyrynen, saavutettuaan ministerinä kakkospaikan heti Johannes Virolaisen jälkeen, kerro olevansa maan ykköskiusattu jo Mauno Koiviston teatraalisessa näytelmässä Harri Holkerin hallitusta junailtaessa.

Varmaan myös Virolainen koki tulleensa kiusatuksi, ja ihan syystä, sekä Ahti Karjalainen, joka oli kakkospaikalla pisimpään istuneena ministerinä ennen Väyrystä. Ahti Karjalaista kiusasi jopa presidentti Kekkonen ja Virolaista vielä näkyvämmin, kertoivat takavuosien mediat. Toista maitopoikana ja toista alkoholistina. Eläkepäivinään Vironperän isäntä laukoi kotoaan, millainen kiusaaja ja moraaliton eläjä Kekkonen oikeasti oli.

Sitä purkausta oli kamalaa seurata, vaikka toki Virolaisen kertomukset olivat suomalaisille liiankin tuttuja ja tiedettiin entuudestaan. Tosin tuon ajan media oli sitä mitä oli ja tätä me tietysti yhdessä häpeämme. Oikeastaan agraarinen Suomi piti sitä Kekkosen suurimpana etuna ja lahjana. Hän kykeni kiusaamaan muita herroja ja se teki hyvää herravihaansa hautovan kansan itsetunnolle. Jopa media neljäntenä valtiomahtina oli hiljaa pienen lehden pakinoitsijasta alkaen.

Messiaaninen kiusattu

Onko kiusaaminen sittenkin suomalaisen eliitin ilmiö? Kiusaamisen, ilkeilyn siirtyminen tavallisen kansan ja rahvaan keskuuteen, on vain vähäisempien vätysten vaatimatonta eliitin apinointia pyrittäessä osoittamaan, kuinka eliittiä tavoitteleva keskiluokkainen pikkuvirkamies tai kyläpoliitikko ovat hekin jotenkin perillä suuren maailman menosta ja vallan mukanaan tuomasta käyttäytymismallista? Onko kiusaamisen pimeä ydin todellakin kansakunnan kaapin päällä? Opettiko armeija ja koulu aikanaan miten kiusataan ja simputetaan ja miten se on jopa suotavaa ja sallittua, tapa hankkia etuuksia kampittamalla muita, häpäisemällä ja nöyryyttämällä?

Seurakunta ja kirkko on usein kuvattu medioissa kiusaajien paikaksi. Kun seuraa syksyn keskustelua homojen vihkimisestä, juuri nyt käytävää riitelyä, jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä, syntyy kuva kiusaamisen institutionaalisesta luonteesta ja alkukristillisestä seurakunnasta. Kiusaaja ja kiusattu olivat ottamassa siinä yhteen ja paholainen voitettiin lopulta vasta ristillä. Enne tätä kiusaaja käytti kaikkia ihmisen heikkouksia, kuolemansyntejä, koetellakseen messiaanista luonnetta ja sen lujuutta. Sen minkä Jumalan poika kesti tavallinen rahvas ei tahdo sietää.

Shamaanien koulutusta

Tiedeyhteisöjä, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, shamaanien kouluttajia, on niin ikään kuvattu usein juuri Suomessa kiusaajien ja kiusattujen yhteisöiksi. Opinnäytteiden laadinta on usein pelkkää kiusaamista, jossa koetellaan väittelijän kykyä sietää sellaista kritiikiksi kutsuttua piinaa ja simputusta, joka armeijassa johtaisi jo linnatuomioihin. Muun kiusanteon loppuessa kappaleita siirrellään sivulta toiselle ja julkaisemista vaikeutetaan kaikin mahdollisin keinoin unohtaen kokonaan, kuinka kyseessä on tiede ja uusi löydös, tapa tuoda se nopeasti julkisuuteen ja puolustaa siellä sen oikeutusta.

Ei toki kustoksen tai viroista ja tutkimusrahoista kilpailevien kollegojen kanssa kisaillen kiusattujen maailmassa, pienen tiedeyhteisön sisäisenä sadistisena tapana nauttia silkasta ilkeilystä, simputuksesta ja kiusanteosta, jossa Suomessa mukana ovat pienen yhteisön sukulaisetkin, nepotismi, ja kyläyhteisöissä lopulta silkaksi vihaksi muuttuva rakkaus uskonnollisen yhteisön sisällä.

Biologinen pimeä perimä

Kiusanteko on osa biologista perimää, ja tiedämme jo kuinka kiusaaja voi saada nautintoa myös sellaisesta ilkivallasta, jossa itse tulos ei olekaan enää millään tavalla rationaalinen ja toivottu, päinvastoin. Näin kiusaaminen on lopulta itsetarkoitus ja tuottaa kiusaajalleen hormonaalista hyvän olon tunnetta geneettisenä perintönä kaukaa klaaniyhteiskuntamme luolissa aikanaan asuen. Narsistinen ja sotaisa kiusaaja tai yhteisö, organisaatio tai instituutio, alkaa pitkän rauhallisen kauden jälkeen kiusata itseään, hyökätä itsensä kimppuun.

Yhteiskuntamme on muutoksen alla. Muutosta kuvataan internetin ja sosiaalisen median paradigman kautta ja globaalina ilmiönä, jossa koko maailmankuvamme on muutoksessa. Netti ei ole miljardien ihmisten yhteisenä välineenä enää psykologinen, eikä tuota sellaista mielihyvää kiusaajalleen, kuin takavuosien klaaniyhteisöissä tai pienen eliitin kiusatessa toisiaan kirkko- ja ylimysvallan muurien suojissa.

Tämä kiusaaminen korvattiin myöhemmin demokratian niiden instituutioiden ja organisaatioiden sisällä, joissa mukamas edustettiin työläisiä tai agraariyhteisön jäseniä, vaikkei näitä enää edes löytynyt etsimälläkään. Tällainen kiusaajien yhteisöllisyys murtui netin myötä ja sen tapa hallita pelolla on jäänyt historiaan. Suomessa tämä muutos on ollut poikkeuksellisen hidas.

Saksa edelläkävijä Euroopassa

Saksassa vihreiden kannatus on kohonnut galluplukujen mukaan vieläkin rajummin kuin perussuomalaisten kannatus Suomessa. Kun kaikki puolueet ovat ottaneet vihreiden ohjelman omakseen potin keräävät lopulta vihreät, arvellaan. Kun vihreä aate syntyi takavuosina, se oli radikaalia toimintaa, liki yhden asian liikettä ja tätä kautta lähempänä vasemmiston arvomaailmaa. Tuolloin Saksassa oli runsaasti myös redikaalia anarkiaa ja terrorismia.

Kun liike leviää, uuden paradigmaisen muutoksen seurauksena, se alkaa uhata nousukiidossa oppositiossa sosiaalidemokraattien ja liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien valtaa. Samalla se muuttuu konservatiivisemmaksi ja syntyy eurooppalainen huntuun pukeutuvan naisen identiteettikriisi. Luonto halutaan säilyttää, mutta samalla myös valtio ja sen instituutiot sellaisina kuin ne nyt ovat. Syntipukkeja köyhtymiseen haetaan kuten 1900-luvun alussa. Kun vihreiden äänestäjät olivat aiemmin akateemisia, hyvin koulutettuja ja varakkaita, nyt mukaan tulee kannattajia kaikista yhteiskuntaluokista ja metropolien lisäksi myös maalta. Tällainen suola käy myöhemmin mauttomaksi. 1900-luvulla se maustettiin kansallissosialismilla.

Saksassa vihreät ovat suuria unionin ystäviä, he ovat sosiaalipolitiikassa lähempänä kristillisdemokraatteja kuin vasemmistoa, ja kristillisen paratiisin rinnalle on syntymässä rousseaulainen ympäristöystävällisyyden paratiisi. Uudet vihreät ovat hyväksymässä Saksassa sotilashankkeet hanakammin kuin keskimäärin muissa puolueissa ja siirtolaisillekin asetetaan uudet kielitaitovaatimukset, kertoo Helsingin sanomat (HS 11.11).

Sosiaalisen median paradigma

Miten uusi saksalainen vihreä aalto sitten poikkeaa suomalaisesta perussuomalaisten saamasta kannatuksesta? Ei mitenkään. Myös suomalainen uuden paradigman ja maailmankuvan liike saa kannatuksensa kaikista yhteiskuntaluokista, on konservatiivisempi kuin perinteinen vasemmisto ja ehkä vain unionin kohdalla ollaan suomalaiseen tapaan epäilevämpiä. Sen sijaan saksalaisten uusvihreitten tapaan suhde armeijaan ja ulkomaisiin maahanmuuttajiin, instituutioihimme, on perinteisen konservatiivinen ja Soinin tapaan viisaasti hieman vasemmalla.

Suhde unioniin ja empiminen sen suuntaan syntyi jo liityttäessä siihen, jossa Suomessa ensimmäinen asia oli turvallisuuspolitiikka, raja itään ja sen turvallisuustakuut Neuvostoliiton juuri hajottua. Saksassa siirtolaisten määrä on valtava ja siirtolaisten panos talouden ylläpidossa on kokonaan toista luokkaa kuin Suomessa. Samalla Saksa on unionin veturi, Suomi vain viimeisimpiä vaunuja sen matkassa roikkuen. Ikääntyvän kansakunnan raksuttaminen sujuu saksalaista helpommin ja tutun opportunistisella tavalla.

Vakavasti otettava puolue

Kun vihreät pääsi Saksassa ensimmäisen kerran hallitukseen, heidän puoluejohtajansa Joschka Fischer oli karismaattinen Gerhard Schröderin hallituksen ulkoministeri. Ero suomalaiseen vihreään liikkeeseen, viherpiipertäjiin, alkoi syntyä tuolloin vuonna 1998. Kun vihreät ohittivat Saksassa vuonna 2010 syksyllä gallupeissa sosiaalidemokraatit, ja ovat nyt lähestymässä maan suurimman puolueen asemaa, Suomessa saman tehtävän otti hoitaakseen Timo Soini ja perussuomalaiset.

Tässä Soini puoluejohtajana on ollut hyvin johdonmukainen ja ymmärtäen uuden maailmankuvan ja paradigman merkityksen Suomessa. Suomessa taas vihreät, Osmo Soininvaaran johdolla, heittäytyivät uuden maailmankuvan ykköshaastajaksi. Näin yritettiin paikata aiemmin tehtyjä tolkuttomia virheitä tekemällä strateginen itsemurha. Soinin on helppo antaa tällaiselle menolle vauhtia.

Tähtäimessä nänni

Nänni tarkoittaa curlingissa maalin keskipistettä. Kun Markku Uusipaavalniemi voitti curlingissa joukkoineen olympiahopeaa, suomalaiset mediat toitottivat hänen nerouttaan ja laskelmallisuuttaan, kykyä hoitaa Suomessa olemattoman harrastajapohjan omaava laji huipulle pelkällä älyllään. Suomalainen media oli silloin oikeassa. Laji romahti heti sen jälkeen kun Markku Uusipaavalniemi riitautui joukkueensa kansa ja jätti sen, siirtyi keskustan kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä. Se oli strateginen virhe, joka oli myöhemmin korjattavissa.

Kun Markku Uusipaavalniemi esitti edustajatovereilleen jotain uutta ja järkevää laman alkaessa iskeä maahan, hän sai niskaansa keskustaopposition hallituksessa. Maalaisliiton johto ei voi sietää agraarin yhteisön ulkopuolelta tulevaa sellaista älyllistä osaamista, jota Markku Uusipaavalniemi edusti hieman samaan tapaan, kuin suomalainen demari ei voi sietää puheenjohtajakseen tiedemiesmäistä Erkki Tuomiojaa liian älyllisenä ja tällainen henkilö joutuu sivuraiteelle kiusatuksi. Sen sijaan duunaritaustainen fundeeraaja Mauno Koivisto kelpasi satamajätkän imagollaan ja sieltä tehdyllä väitöskirjalla.

Tuomioja on tehnyt paljon kompromisseja itsensä ja radikaalin nuoruutensa kanssa. Taustalla on suku ja häivähdys punaista, porvaritausta sen ohella, tapa selitellä itselleen suomalaisen kiusaamisen juuria, yritys ymmärtää silkkaa typeryyttä. Sellainen on vaatinut varmasti pitkää pinnaa seuraten nykyjohdon menoa.

Uuspaavalniemen täydellinen heitto

Uusipaavalniemi huomasi olevansa väärässä puolueessa. Samalla hän ymmärsi mihin uusi maailmankuva ja paradigma on viemässä myös Suomea. Vihreä liike oli tehnyt historiallisen virheen, juuri Suomelle tyypillisen, ylimielisen ja kiusaajille tavanomaisen, seuraamatta mitä maailmalla oli jo tapahtunut. Tällaista virhettä Joschka Fischer ei olisi millään voinut ymmärtää tuntematta suomalaisia vihreitä naisia.

Fischer ei tunne suomalaisia ja näiden kiusaamiskulttuuriin liittyvää tolkutonta typeryyttä uuden globaalin paradigman saapuessa myös Eurooppaan Aasiasta, ei toki Yhdysvalloista. Huntusota ei ole amerikkalainen ilmiö ensinkään. Suomalainen media ei edes seurannut 2000-luvun alussa, miten tuo paradigma syntyi, ja mitä se saa myöhemmin aikaan tuhansien miljoonien liikkeenä. Suomalainen vihreä nainen ei seurannut sosiaalisia medioita lainkaan ja internet oli vieras ilmiö. Erkki Susi Pulliainen oli jo vanha mies sellaiseen eikä häntä miehenä olisi edes päästetty lähellekään vihreää vallanahneutta.

Uusipaavalniemi älykkönä siirtyi odotetusti ensimmäisenä kiusattuna kepulaisena Timo Soinin leiriin ja on voittamassa vaalit, saamassa mahdollisesti ministerin salkun ja kertoo kuinka curlingia tulee pelata nyt, kun Irlanti on menossa konkurssiin ja välimereiset maat eivät osoita merkkiäkään toipumisestaan, Yhdysvallat on edelleen lamassa ja toi markkinoille 600 miljardia yrittäen työntää köydellä ja tukien muka näin pahenevaa työttömyyttään. Samaan aikaan Kiina tekee historiallista tulosta kappataseessaan ja huikeassa viennissä, Etelä-Amerikka on sekin historiansa komeimmassa nousukiidossa.

Synkät pilvet pohjolasta

Oululainen Kaleva, puolen Suomen media, kertoo kuinka pääministeri Mari Kiviniemen cityvihreä kannatus on noin kolmanneksen luokkaa Suomessa. Se on jopa alempana kuin Matti Vanhasen saama luottamus aikanaan hänen erotessa tehtävästään. Ja samaan aikaan odotamme, onko seuraava suurempi uutinen entisen pääministerin messiaaninen matka kohti valtakunnanoikeutta. Puolueilla ei ole tarjota mitään uutta ja vaalit ovat jo keväällä.

Sellainen matka ei tiedä hyvää entisen maalaisliiton kannatukselle uuden paradigman iskiessä todella rannoillemme, jossa rotat jättävät keskenään riitaisan hukkuvan laivan, entiset kiusatut kovistelevat uusia kiusattavia Paavo Väyrysen tapaan.

“Mitä minä sanoin” -Väyrynen.

Liki 70 % suomalaisista ei tiedä mitä sanoa pääministeristään tai ei luota häneen lainkaan. Samaan aikaan keskustan kokenein ministeri Paavo Väyrynen kokee tulleensa sivuutetuksi esittelevien ministereitten toimesta ja viimeksi Paula Lehtomäen omituisessa ympäristöministerin tehtävänhoidossaan.

Väyrynen kertoo olevansa pahoillaan kehityksestä, kiusaamisesta, mutta kertoo kilttinä ja nöyränä ihmisenä alistuvansa kohtaloonsa. Ulkoministerinä Paavo Väyrynen oli kuin Joschka Fischer, täydellisen laskelmoiva kuten Uuspaavalniemi tahollaan curlingissa. Politiikassa on nähtävä miten pallot liikkuvat sen jälkeen, kun on heitetty viisi kierrosta onnistuneitten heittojen jälkeen.

Hyvällä strategialla voi korjata joskus jopa kehnojen heittäjien jättämät paikot. Sen sijaan loistavakaan heittäjä ei voi korjata tiimissä, organisaatiossa, instituutiossa täysin nollan arvoista strategiaa, visioita, jotka eivät näe lainkaan tulevaa edes uutta maailmankuvaa, paradigmaa, ja sen asettamia vaatimuksia.