sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Casash

Olen ollut lomani aikana muutaman hetken vaiti ja pahoittelen blogini lukijoilta.
Osasyy hiljaiseloon on tämän kirjoituksen lopussa oleva kolmen päivän ohjelma tarkoituksena avustaa Turkin Mersin alueen talouden ja sosiaalisen elämän, kulttuurin ja innovaatiotoiminnan kouluttajia, yrittäjiä, elinkeinoelämää, hallintoa, tiede- ja teknologiapuistojen ja keskusten vetäjiä sekä tutkijoita, uutta luovia organisaatioita ja niiden avainhenkilöitä mahdollisuuteen tutustua Hämeeseen, Hämeen maakuntaan sekä hieman aiemmin Savoon ja Kuopioon.

Tuhkapilven varjossa

Kun kirjoitan tätä artikkelia, vieraat ovat poistuneet ja odottavat lentoaan islantilaisten lähettämän tuhkapilven varjossa ja kotiinsa ikävöiden. Sympatiani kohdistuvat etenkin lapsiaan ikävöiviin. Onneksi viestit sentään sinkoilivat kaiken aikaa ja sosiaalinen uusmedia toimii myös tuhkapilven läpi.

On asioita, joita edes kauan suunniteltu ohjelma ei voi sivuuttaa ja ottaa huomioon globaalissa yhteydenpidossa ja yhteisten ohjelmien laadinnassa. Kun luonto puuttuu voimineen elämäämme, ihmisten tekemät suunnitelmat jäävät marginaaliin. Olen kokenut tämän ennenkin ja se tekee nöyräksi ja muuttaa maailmankuvan lähemmäs environmentalistista, jopa determinististä, suomalaiseen mentaliteettiin sopivaa tapaa alistua luonnon ehdoilla toimimiseen ja siihen myös varautumiseen. Moderni yhteiskuntamme on äärimmäisen haavoittuva ja on oltava kriisiajan suunnitelmat, varauduttava pahimpaan. Niistä ensimmäisiä ovat peruselintarvikkeet, ruoka ja puhdas vesi, talven pakkaset voittava tapa selviytyä tarvittaessa myös omin neuvoin yli kriisiaikojen.

Kaksi maailmankuvaa

Turkkilainen maailmankuva ei ole niin vahvasti pragmaatikon elämää kuin suomalainen ja mahdollisuuksia nähdään enemmän, positivismi ja possibilismi elämän asenteena kukkiin hieman takavuosien ranskalaiseen tapaan. Sitä tapaa myös Latinalaisessa Amerikassa ja liki kaikkialla, jossa luonto on vähemmän ankara kuin arktisilla alueilla EU -ohjelmiaan rakentavien kohdalla. Possibilismi korvaa ankaran determinismin ja yhteistyössä näkyy kahden hyvin erilaisen maailman kohtaaminen. Konvergoiva kulttuuri kohtaa divergoivan, luova ja innovatiivinen diffuusisen, deduktiivinen induktiivisen, empiirisen ja kokeilevan. Näin syntyi hyvinvointivaltio ja sen turvaverkot, joista ei pidä tinkiä kovien arvojen nostaessa päätään. Tämä aaltoilu kun seuraa aina talouden suhdannekiertoa.

Kompassisuunta ratkaisee

Kansakuntien erot kasvavat etelä-pohjoissuunnassa ja pysyvät pieninä itä-länsisuunnassa. Se ei toki merkitse vaikkapa sotien ja väkivaltaisuuksien vähenemistä. Pikemminkin päinvastoin. Verisimmät sodat ja väkivallan teot tehdään perhepiirissä ja samojen, samanoloisten ja toistensa tuntevien, kilpailevien geenien sisällä, samankaltaisten ihmisten välisinä yhteenottoina, idän ja lännen välisenä konfliktina. Pitkä kylmän sodan aika oli siitä tyypillinen osoitus.

Globaali innovaatiorakenne uusmedioissa

Elimme vielä muutama vuosi takaperin tietoyhteiskunnassa, jossa informaatio ei levinnyt realikaisena globaalina uusmediana, sosiaalisena mediana. Se aika on kansallisena innovaatiopolitiikkana ohi ja tulisi havaita ajoissa myös Savossa ja Hämeessä, suomalaisissa maakunnissamme maaseudulla. Maaseudulla yhteisörakenteet ovat ikivanhaa sosiaalista pääomaa ja oivalletaan myös globaalina virtuaaliympäristönä oikein. Ongelmia näyttäisikin syntyvän nyt eniten metropoliympäristöissä. Suomessa tällaisia ei oikeastaan ole pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Luovaa innovaatiorakennetta on syytä suosia ja rakentaa vertikaalisuunnassa ja yhdistäen maapallon pohjoisen ja etelän kulttuureja ja kansakuntia toisiinsa. Konvergoiva, pragmaattinen ja diffuusiota suosiva kokeileva kulttuurimme saa aikaan nopeammin tuotannollista ja fasiliteetin rakentavaa hyödyllistä, pragmaatikolle mieluisaa tulosta kuin divergoiva, luova ja innovatiivinen, impulsiivinen ja uutta helposti deduktion kautta oivaltava turkkilainen kulttuuri. On eri asia löytää fysiikan teoriassa deduktiivisia löydöksiä Einsteinin tapaan suhteellisuus- ja kvanttiteorioiden kimpussa kuin muuttaa ne ydinvoimaksi tai testaten hiukkaskiihdyttimissä. Jälkimmäisessä me olemme välimereisiä kulttuureja edellä, emme edellisessä. Erityisen vahvana nämä erot näkyvät Yhdysvaltain ja sen eteläisten osavaltioiden sekä Meksikon ja Etelä-Amerikan välillä. Se on ollut aina Yhdysvaltain vahvuus innovaatiopolitiikan toteuttajana.

Punainen lanka ei saa kadota marginaaliin

Kun globaalia klusteria rakennetaan, oleellista on yhdistää ensin suuria rakenteita, ja vasta tämän jälkeen pohtia, miten koota tutkimuksesta ja tieteestä, koulutuksesta, hallinnosta ja elinkeinoelämän johdosta, yrittäjyydestä, sosiaalisesti sopivia kokonaisuuksia aluetalouden palveluun.

Tällä kertaa tapaamiset olivat ensimmäisiä ja tulevat varmasti tuottamaan hyvää tulosta jatkossa. Tästä kiitos uuden klusterimme rakentajille, jossa mukana oli uuden sosiaalisen median oivallus ja sen läsnäolo ohjelman toteutuksessa jopa tuhkapilven läpi kriisioloissa. Siinä on mahdotonta nähdä, kumpi osa toimi valon sytyttäjänä ja kumpi oli sen ensisijainen hyödyntäjä, valossa työskentelevä. Hyöty koituu joka tapauksessa molempien eduksi ja on tässä tapauksessa Mersin rikkaan talousalueen ja kulttuurin sekä sen gateway-aseman kautta välittymässä pohjoiseen ja palautuu interaktiivisesti, reaaliaikaisesti molempien osapuolten käyttöön. Toinen on vain toista merkittävästi suurempi, ei muuta. Sillä ei ole merkitystä innovaatiorakenteiden kansainvälisessä vaihdossa ja ohjelmapolitiikan toteutuksessa uudessa mediayhteiskunnassamme.

Välimeren helmi

Mersin alueen kuvaaminen yksityiskohtineen Välimeren helmenä on mahdotonta. Sen kulttuuri on siihen liian moniulotteinen ja -kerroksinen sekä levittäytynyt läpi globaalin maailman. Poikkileikkaus siitä tekisi sille vääryyttä siinä missä Savon ja Hämeen kulttuurisessa kuvaamisessakin tahtoo tapahtua topeliaanisena kasallisen hengen ja aluehenkien luojana takavuosilta. Niinpä se mistä ei voi puhua siitä on vaiettava. On matkustettava paikan päälle ja koettava itse, otettava vastaan niillä aisteilla ja elämänkokemuksella, oppimistapahtumilla ja persoonallisuudella, joita luoja on meille suonut ja ikä antanut. Poisoppiminen on siinä ennakkoluuloineen aina vaikeampaa kuin uuden oppiminen.

Se että Islannista saapunut tulivuoren tuhka pysäytti vieraittemme matkan, on osa tätä kokonaisuutta, ei siitä irrallinen häiriötekijä. Jos sitä jälkeen päin alkaisi korjailla, poistaa matkasta, muuttaa sen aikataulua toiseksi, prosessi ei enää toteutuisi sille nyt uskotulla tavalla. Joidenkin mielestä kyseessä on fatalistinen maailmankuva, kohtalonusko tai ehkä kaaosteorian tapahtumien kytkeytyminen yhteen “kaikki riippuu kaikesta” -maailmankuvana. Kaikki kelpaavat ja ovat yhtä oikeita tai vääriä.

Rikkautta ei ole ilman sisäistä rauhaa

Islamilaisessa maailmassa selityksen korvaa usein hartaus ja hiljentyminen, sellainen maailmankuva, joka on hyvinkin lähellä suomalaista tapaa ottaa tuo oivallus vastaan ja hyväksyä osana diffuusiota, ei niinkään puhua siitä ääneen ja tulkita ulkopuolella tieteellisen maailmankuvamme. Me ymmärrämme kyllä mutta vaikenemme kahdella kielellä. Molemmat johtavat lopulta samaan lopputulokseen, ajattelemme. Toinen on vain sisäisesti eletty, divergoiva ja toinen diffuusinen, pragmaattinen ja konvergoiva, meille sopivampi tapa.

Omassa maailmankuvassamme jälkimmäinen on tuotteliaampi ja hyödyllisempi, hyvinvointiyhteiskunnan talouden perusta, edellinen kuitenkin usein onnellisempi ja sisäisesti ehyempi. Naiset ymmärtävät sen Suomessa miehiä paremmin, väitetään ja puhutaan mentaaliälystä, Yhdysvalloista meille tulleesta pragmaattisesta divergoinnista, psykofyysisestä kokonaisuudesta.

Miehet vaikenevat, mutta ymmärtävät toki mistä on kysymys. Niiden yhdistäminen ei liene mahdoton tehtävä sekään kahden hyvin erilaisen kulttuurin yhteistyössä Mersin alueen ja suomalaisten maakuntien, Savon ja Hämeen yhteistyössä. Jo savolaisilla on hieman vaikeaa ymmärtää hämäläisiä ja syy on aivan sama, konvergoivan ja divergoivan kulttuurien eroissa.

Luovassa, innovoivassa elämässä lapsi ei tarvitse lisävirikkeitä. Lapsi kykenee rakentamaan ne tyhjästä, on geeneiltään aina luova ja innovatiivinen, diffuusioprosessit ovat auki, uutta otetaan koko ajan vastaan. Sen sijaan aikuiselle on rakennettava puitteet, jotka mahdollistavat innovaatiorakenteiden synnyn ja luovat prosessit.

Casash

Toivomme hyvää matkaa Mersin ystävillemme ja odotamme islantilaisilta maltillista suhtautumista maanosamme kehitykseen sotkematta kohtuuttomasti käsitteitä “cash” ja “ash”, ellei tavoitteena ole uusi symboli-innovaatio “casash”, kuvaten tällöin ilmastomuutoksen viimeistä vaihetta ja sen aikaansaamaa tulivuoren aivastusta, Perun intiaanien Arctic Babylonista tuttua uhrilehtoa (Casash) lähellä Klazomenen kylää, James Balanon teoksesta tuttua “casash” -käsitettä, jossa yhdistyvät tuhannet tuon prosessin yhteiset juuret, paljastamatta kaikkea kerralla ja ilman monikulttuurista oivallusta sen merkityksestä ja turkkilaisesta taustasta espanjalaisten konkisdatorien vallatessa maan ja ikivanhan inkojen ja mayakansan historian kadotessa ja paljastuessa nyt uudelleen etenkin suomalaisten arkeologien ja antropologien työn tuloksena juuri noilla alueilla kaivauksiaan suorittaen. Menetystä tälle arvokkaalle työlle, joka paljastaa, ketä me lopulta olemme Babylonin tornin rakentajina ja hajalle moneen kertaan lyötyinä ihmisinä.






The program of Mersin area to Häme region in 2010

The participant list of visits:

Mrs. Nuray Tanis, Mersin Tarsus Organized Industrial Zone, www.mtosb.org.tr
Mr. Hasan Cay, Mersin Tarsus Organized Industrial Zone
Mrs. Ozgur Durmaz, General Manager, Science Park of Mersin, www.technoscope.com.tr
Mr. Mahmut Tashan, General Manager, Science Park of Mersin
Mr. Mehmet Karabulut, General Manager of ORGUB (Organic fertilizer producer) www. orgub.com
Mrs. Seniye Kazanc, General Manager of KADIOGLU Baharat, www.kadioglubharat.com
Ms. Leyla Censi, Production manager of BERTAN Civata, www.berdanmakina.com
Mr. Mustafa Curuk, Teacher, Seyhan Adult Education Center
Mrs. Hatice Kilinc, Head master of Toroslar Technical and Vocational High School for Girls
Mr. Kursat Sahin, Tarsus Technical and Vocational High School, metal processing works.



Thursday 15.4. 2010

Forssa region

10.00 Town house (Turuntie 18)

Welcome and Introduction
Tapani Venho, City manager
Business and entrepreurship
Timo Lindvall, FSKK, General manager
Häme Vocational High School in Forssa
Heikki Ruohomaa, Head of department

Coordinator: Anita Joenpalo, Head of the governement office
(anita.joenpalo@forssa.fi)

Lunch about 11.30 a’clock in Varimakkee

12.30 Envitec and envitec area

Introduction
Immo Sundholm LHJH, General manager
Agropolis Science Park
Juha Pirkkamaa, Head of department

Coffe break Abut 14.30 a’clock



15.30-18.00 Ypäjä and Horse Cluster

Coordinator:
Juha Pirkkamaa (juha.pirkkamaa@agropolis.fi)


Friday 16.4


The City of Hämeenlinna

11.00 Raatihuone/ Townhall

Kaupungin tervehdys ja esittelypuheenvuorot

Welcome and Introduction
Tapani Hellsten, City manager

Koordinaattorina kaupunginjohtajan sihteeri

Coordinator:
Anja Saarinen, Secretary to city manager
(anja.saarinen@hameenlinna.fi)

Lounas noin kello 12.00/ Lunch about 12.00 a’clock

13.00 Innopark - technology centre/ (Visamäki/ Vankalähde 7)

13.00-13.10 Tervetuloa, Innoparkin esittely Mikko Koivulehto, ohjelmajohtaja
Welcome and Introduction , Esa Marttila, Manager
13.10-13.30 Digibusines -klusteri Hämeessä. Hanna Nordlund, ohjelmapäällikkö
Cluster of digibusiness in Häme region, Hanna Nordlund, Program manager
13.30-13.45 Innoparkin toimitilat, Esa Mattila, Toimitilajohtaja
Action Building in Innopark, Esa Mattila, Manager
13.45-15.00 Introduction of Innosteel Factory Ltd, Pasi-Pekka Kyttänen, General manager (5 km)

Coordinator: Mikko Koivulehto (mikko.koivulehto@innopark.fi

15.00 HAMK / University of Applied Scienses (Visamäki)

15-00-17.00
Introduction and activity

Coordinator: Tapani Pöykkö, Manager of Research and Development (R&D) Bioecology
Tapani.Pöykkö@hamk.fi

Helmikabinetti, D-talo, Visamäki


Saturday 17.4

MTT, Jokioinen



10.00 MTT (Manor House)

Agrifood Research Finland (MTT)

Welcome and Introduction
Erkki Kemppainen, Director General
EU Life -programs and network & clusters
Sirpa Kurppa, prof

Lunch about 12.00 a’clock

Evaluation process and action plan to the future
Mersin & Hame region

Rabbe Thun, Chairman


Coordinator:
Matti Luostarinen, PhD, ScD, Principal Research Scientist
(matti.luostarinen@mtt.fi)

Ei kommentteja: