maanantai 26. lokakuuta 2009

Pieni on kaunista

Pirstaleinen kokonaisuus on Suomessa heikkous


Eero Siitonen kirjoittaa Helsingin Sanomien yliössä (26.10) kuinka megawatit uhkaavat syrjäyttää negawatit. Talous keskittyy suuriin uusi voimalahankkeisiin ja samalla lukemattomat keinot säästää energiaa tahtovat unohtua kokonaan suurten tuotantolaitostemme energiatehokkuudesta alkaen. Taistelussa ilmastomuutosta vastaan meidän olisi panostettava nykyaikaisiin tuotantolinjoihin ja prosesseihin, koottava taloudellisesti pirstaleinen kokonaisuus, kirjoittaa Siitonen.

Pirstaleinen maailma järjestykseen

Energian kanssa kaksi vuosikymmentä painineena lähinnä etsien vaihtoehtoja kalliille säätöenergialle ja koskivoimalle, oleellinen asia on juuri tuossa pirstaleisessa toimintakulttuurissa, jossa satojen tuulivoimaloiden säästöpotentiaali ei ole kenenkään vastuulla. Kun ei ole “pakkoa” sellainen ei Suomessa toimi lainkaan, sitä ei ole olemassakaan, siitä ei saa pisteitä, se on syytä unohtaa myös uutta innovoitaessa.
Kun jokin asia suuressa tai pienessä prosessissa ei ole kenenkään vastuulla, siihen ei “pakoteta”, se jää toteutumatta.

Näin kävi kansanedustajille löperän vaalirahoituslakinsa kanssa niin kauan kun media nosti sen pöydälle, eikä päästänyt irti ennen kuin laki oli valmiina ja hyväksyttävissä. Pienemmässä asiassa presidentti Halonen puuttui tähän tiedonkulun katkoksessa palautettaessa sotilaitamme Afganistanista. Hän käytti juuri ilmaisua, “kun ei ole pakkoa“, välttämätöntä tehdä näin, joku voi unohtaa toimiessaan impulsiivisesti, unohtaa tiedottamisen.

Komento takaisin

Sunnuntain lehdessä oli samalla ulkoministerin Stubbin haastattelu ja samassa yhteydessä kolme asiantuntijaa arvioivat häntä myös ihmisenä. Jo otsikossa annettiin ymmärtää ulkoministerin olevan kiireinen, asioita mahdollisesti tätä kautta unohteleva ja ehkä narsistinen kunnianhimossaan. Näin syntyi vaikutelma, jossa lehti manipuloi kohti lopputulosta, jossa syy komentoketjun virheisiin olisi Stubb ja hänen persoonallisuutensa, hosuminen työssään. Myöhemmin Stubb otti osavastuun itselleen tiedon kulun virheistä ja oli siitä pahoillaan. Komentotalous palasi Suomeen.

Helsingin kirjamessujen koskettavin kirjoitus oli piilotettu lehteen aivan sen kulttuuriuutisten alareunaan (HS 25.10). Siinä lehti kertoo medioitten ja etenkin printtimedian juttuvarkauksista. Ne tehdään suoraan kilpailevan lehden nettiuutisesta siirtäen henkilöhaastelutkin nykyisin vikkelällä kopioi ja liimaa menetelmällä. Kiinnostavimmat palat siirtyvät sekunneissa, samalla niitä kopioidaan edelleen ja virheet niiden mukana. Kukaan ei toki mainitse lähteitä, tarkista juttuja.

Kylkiviiva aisti ja megafoni

Sama tuli esille seurattaessa nettikeskustelua ja vaalirahoitusuutisointia sekä siitä mainittua äänekkäimmän uutisen tekijän jutun siirtymistä kalaparven tapaan kylkiviivarefleksinä lähimmän seuratessa vieressään lipuvan liikkeitä. Tällainen kosketus- eli kaskadidiffuusio voi nopeasti levitessään johtaa virustartunnassa sen ärhäkkyyden kasvuun. Hidastamalla sitä sen vaikutus kaiken kattavana ja sokaisevana vähenee, virus menettää voimiaan, mediaääni megafonina vaikenee.

Manner-Euroopan ja Saksan peruja

Tieteessä opetettiin oman nuoruuteni aikana lainaamisen ja sen merkitsemien arvokkuus ja meriitti myös lainaajalleen. Se rakensi samalla ikään kuin sisään kasvaneen tavan hakea alkuperäinen lähde ja ylpeillä sen merkitsemisellä. Samalla, jos siinä oli virhe, se ei jäänyt huomaamatta eikä kirjoittajan, tai väärän sitaatin, seuraamukseksi ja synniksi. Nyt näin ei näyttäisi enää tapahtuvan. Koplataan muiden tekstit ja ideat, koko rakenne omaan käyttöön ja unohdetaan mainita, siitä jopa ylpeillään kun varkaudesta on tullut slummikulttuurin hyväksytty väline.

Hyvin harva meistä on saanut kasvatustaan Cambridgen tai Oxfordin, Yalen tai Harvardin kaltaisissa yliopistoissa, joissa pieni on kaunista ja collegeiden meille olemattoman kokoisissa 3-4 hengen ryhmissä maailman huiput kouluttavat maailman parhaita lahjakkuusreservejä. Pikemminkin olemme koulukunnasta, jossa ryhmäkoot olivat suuria ja kahlitsevia, itsenäisyys saavutettiin aivan liian myöhään keski-iässä.

Murroskulttuurin taitekohta

Pirstaleinen kokonaisuus ja sen hallinta, innovatiivinen ja vapaa divergoiva kokeilu, edellyttävät ihmisen kokoisia ja ihmiskasvoisia ryhmiä tehdä myös virheensä ajoissa. Oletan että oma kulttuurimme elää nyt nosteessa, jossa korjaamme tämän epäkohdan jo yksinomaan pienten ikäryhmien seurauksena ja yhdistämme sen omassa kulttuurissamme niin vahvana vaikuttavaan konvergoivaan, pragmaattisuutta vaativaan järjestykseen. Eniten sitä nyt kaipaisi eri medioiden ja ns. kansalaismedian, sosiaalisen median, välinen vuoropuhelu ja siitä syntyvä pirstaleisen kokonaisuuden hallinta tai sen muuttaminen luovaksi mediaksi.


.

Ei kommentteja: