Joulunpyhistä arkeen

Median tapa päättää vuosi suomalaisessa mediayhteiskunnassa sujuu kuten Hesarilla on nykyisin tapana. Etuaukeaman suurin uutinen on saatu syntymään haastattelemalla tuhatta suomalaista ja esittelemällä tulevia pääministereitämme tai demareitten suosikkijohtajia. Vastauksensa on antanut noin 600 suomalaista, joulusta toipuvaa toimittajan tapaamaa joulupuuron ja kinkun sulattelijaa. Toki mukana on ollut se tuttu gallupin tekijäkin. Nyt jäi anti aika laihaksi ja viihteenäkin tämä hävettää. Sipilän suosio Pääministeriksi olisi ehdolla keskustan Juha Sipilä, jonka kannatus on koko ajan kohoamassa ja Jyrki Kataisen laskemassa. Epäpoliitikko Sipilä ei suostu poliitikoksi ellei häntä potkaista riittävän usein polvitaipeeseen. Ennen kevättä 2015 noita potkijoita on ollut yllin kyllin. Näin se, mikä kerran nousee, tulee myös alas ja ylhäältä pudotaan aina vauhdilla ikään kuin poliittisen teknokuplan nostama ilmiö pörssissä. Demarit eivät tiedä, ketä äänestäisivät, ja ehdolla on Urpilaisen rinnalla tuttuja nimiä ja kärjessä jo kerran puoluejohtajuuden jättänyt Heinäluoma sekä demareitten ikinuori akateemisen aristokraatin ikuinen haastaja Erkki Tuomioja. Ei synny tästä kilpailua. Kokoomuksessa kärkeen on nousemassa Kanarialla rahvaanomaisesti lomaileva, ylemmän keskiluokan aristokraattia näyttelevä, Alexander Stubb. Googlaten hänen nimensä kanssa on aina ongelmia, käyttääkö mitä kirjaimia, jotta aristokraattinen mielikuva säilyisi, mutta ei kadottaisi samalla keskiluokan äänestäjiä, pohtii lehden toimittaja ja vertaa häntä uusrahvaan Timo Soiniin ja hänen rehevään esiintymistapaansa medioissamme ja myös oluttuopin ääressä. Ihmisen on oltava oma itsenä myös poliitikkona eikä näyteltävä jotain muuta. Vaikeita nimiä änkyttäjälle Sama ongelma syntyy kirjoitettaessa kokoomuslaisen Ben Zyskowiczin nimeä. Helsingin Sanomat lohduttaa Aleksanteria sillä, kuinka myös Mannerheim oli hyvinkin aristokraattinen ja menestyi silti myös rahvaan riveissä esiintyen rintamaoloissa. Torikuppiloissa häntä ei kuitenkaan nähty eikä lähiöbaareissa. Shellin baarit ovat kadonneet myös maaseudulta ja kyläkauppias viettää jouluaan nuorikkonsa seurassa Brasiliassa hänkin. Sellainen masentaa kyläkauppiaan uskollisia asiakkaita. Kun rahvas saa lottovoiton, hänestä tulee Suomessa aristokraatti hieman samaan tapaan kuin texsasilaisesta öljymiljonääristä karjatilallaan, tietää suomalainen seuraten takavuosina Hollywood leffoja. Winston Churchill oletti siihen menevän viisi sukupolvea. Churchillin aikainen änkyttävä kuningas oli briteille taivaan lahja opiskella sivistystä ja itsensä hallintaa natsivallan kauhuja samalla peläten. Ei sota yhtä miestä kaipaa ja tämän taistelua itseään sekä änkytystään vastaan kapinoiden. Lehti esittelee myös entisen kirpputorin ylläpitäjän Etelä-Karjalasta ja kertoo narratiivisen menetystarinan venäläisten uusrikkaiden hovitoimittajana nykyisin elävästä rihkamakauppiaasta hakien nyt kirpputorin tuotteet Kiinasta. Näin elää oman aikamme äkkirikastunut aristokraatti Pietarissa. Sillä tavalla on hankittu myös italialainen punainen auto häpeilemättä tai pelkäämättä kymikarjalaista kateutta. Kateus on hyvin inhimillistä, etenkin kun kirpputorin pitäjä ei ole suomalainen. Lehti kysyy, moraalista selkärankaansa tukien, miksi emme näe suomalaista hätää? Tähän vastaavat mediayhteiskunnan tapaan tunnetut suomalaiset kasvot Outi Mäenpää, Jorma Uotinen, Krista Kosonen sekä Sari Siikander. Pakolaiskeskustelua käy Ville Virtanen. Kansaa neuvotaan lehdessä miten voimme auttaa. Romanttisesta komediasta taas kertovat Ville Haapasalo ja Sharon Stone. He näyttelevät sitä yhdessä venäläisten tähtien kanssa muistuttaen kiekkoleijonien vakiokalustoa. Kohta se taas alkaa, olympialaiset. Niissä vain yksi todellinen voittaja, Vladimir Putin. Yhteys ihmisen on ehtynyt, luottamus, toivo, rakkaus, ilo, myötätunto, kiitollisuus, anteeksianto ja kunnioitus ovat kadonneet. Kun empatia katoaa, tunnevammat lisääntyvät kolmanteen ja neljänteen polveen. Syntyy änkyttäjien elämää. Kun yhteiset arvot puutuvat, kaikki viihteellistyy, toisen hätää ei havaita. Lööppiriippuva media-ajan ihminen on maineen, varallisuuden ja tosi-TV:n vankina piittaamaton, oman asiansa ajaja, ahne. Turha sivu luettavaksi Bei Dao ei taas pääse politiikasta, mutta se onkin jo kulttuurisivulta ja tämän runouden vahvan individualistin hengenlennon voi sivuuttaa, oli sitten uusaristokraatti tai uusrahvas suomalainen saunomassa mediasaunassamme. Tärkeää on kuitenkin muistaa, kuinka ilmastomuutos on tehnyt jääpeitteestä häviävän hauraan ja etelässä jäätä ei ole ollenkaan. Oulun alapuolella jäälle ei ole menemistä ja Oulun pohjoispuolellakin joutuminen avantoon on enemmän kuin todennäköistä. Kelkan kanssa se maksaa myös pääomamenoina ja sitä lehti ei suosittele muuten empatiakyvystä kärsivälle ihmiselle. Raha ratkaisee tässäkin. Suomalainen katuväkivalta on vähentynyt ja sen syitä sekä seurauksia saa lehdessä pohtia myös muut kuin Ville Virtanen ja Jorma Uotinen. Nämä katujen lapset eivät ole huomanneet muutosta. Jos hätä tulisi huudettaisiin apua. Iltaisin ollaan joko koton tai tuopin ääressä baarissa. Kotona juodaan pullon suulta Koskelassa, Jokelassa ja Kalliossa. Helsinkiläinen vastaaja on saanut röökiä pummaavalta lättyynsä. Nenä murtui ja aivotärähdys vei miehen sairaalakuntoon. Yhdysvalloissa tätä harrastusta kutsutaan kertatyrmäykseksi ja moni on menettänyt tälle uudelle harrastukselle henkensä, etenkin vanhukset. Vanhuksen tyrmääminen kertalaakista on helpompaa kuin nuoren aikuisen. Nuori aikuinen voi olla saman lajin harrastaja. Takaisin lyövä tyrmääjä voi olla viikatemies. Hiljaa virtaa Loimijoki Olematta syyrialainen ja Neuvostoliitossa insinööriksi opiskellut kirpputorin pitäjä Suomessa ei oikein voi menestyä yrittäjänä uskottavasti. Suomeen odotetaan lähiviikkoina ennätyksellistä venäläisturistien virtaa ja siitä Forssaan ei eksy yksikään. Liki puoli miljoonaa uudenvuoden juhlijaa lisää kauppaa pelkästään Helsingissä yli 30 miljoonalla eurolla. Venäläisiä turisteja maassa käy ennätykselliset yli 10 miljoonaa ja heitä varten on rakennettava aivan omat palvelunsa, joista Lounais-Häme ei hyödy. Suomalaisten varat eivät riitä tämän uuden liikkeen ovien saranoiden kulutukseen. Vodkaturistilla ei ole mitään asiaa valuuttakauppaan Pietarissa takavuosien malliin. Eletään uutta aikaa ja se vaatii myös kielitaitoa ja osaamista, monikulttuurista rohkeutta ja Mohamad Darwichin elämänkokemusta. Suomalainen uusrahvas tai uusaristokraatti ei kykene myymään yhtään mitään uskottavasti asuen Lounais-Hämeessä. Hän jopa saattaa kieltäytyä myymästä, jos sille päälle sattuu, tai katuu myöhemmin, jos on joskus jotain myynytkin oman äijäporukkansa ulkopuolelle. Sinne hän jakaa tuotteensa ilmaiseksi, työväentalolla tai kylätalkoissa joskus tavanneena maamiesseuran talolla tanssahdellen. Ulkosuomalaisen elämää Mohamed Darwich ei ole suomalainen eikä tunne suomalaisia poliittisia liikkeitä ja omalaatuista historiaa, kuppikuntia ja kiusaamiskulttuuriamme. Täällä joka toinen polvi leikataan suotta ja pääosa vuodepotilaista makaa sairaalassa hoitovirheen tai lääkemyrkytyksen seurauksena. Sairaaloita suljetaan. Virheen on aiheuttanut vakuutusyhtiö, joka on kätkenyt potilastiedot vakuutusta tehdessään omiin arkistoihinsa, aiheuttaen näin vahingon ja vaatien siitä potilaalta korvauksia käräjäoikeudessa, kaiken varalta ja peläten joutuvansa muuten vastuuseen. Tämä tarina on tosi suomalainen. Siinä hyökkäys on paras puolustus ja parhaan narratiivisen kertomuksen antava voittaa tutun tuomarin tehdessä päätöstä virkamieslautakunnassa, joka on täytetty poliittisten mandaattivirkojen avulla. Sinne on tutulle helppo soittaa kun pulaan joutuu kunnanjohtajana tai muuna virkamiestumpelona eläen ja korruptiovirkaansa hoitaen. Kun sitä oikaistaan oikeudessa, lausunnon antaa lääkärin kollega tai poliittinen tukihenkilö ja silloin siihen kuluu aikaa enemmän kuin koskisotiimme ja lopulta EU:n ihmisoikeustuomioistuin saa sen ratkaistavakseen. Näitä tuomioita Suomelle jaetaan enemmän kuin muille Pohjoismaille yhteensä. Meillä on oma suomalainen oikeuskäytäntömmekin ja sen muuttaminen järkyttäisi muita rakenteitamme ja siellä tehtyjä rötöksiä. Kaikki niistä eivät vanhene. Tällä välin kansa vanhenee ja 1980-luvun ennätykset pysyvät yleisurheilussa voimassa, tietää Helsingin Sanomat. Jos joku ennätyksen rikkoo, rikkoja ei taatusti ole suomalainen. Mahdottoman ajan ennätykset Pääosa 1980-luvun ennätyksistä on todellakin mahdottomia rikkoa. Syyksi lehti löytää dopingin. Itse epäilen muutakin. Kun aloitin urani opettajana yliopistossa, nuorena, alle 25 -vuotiaana, oppilainani oli 40 -luvulla syntyneitäkin. Minua paljon vanhempia. Ei näistä ollut ennätysten tekijöiksi missään lajissa. Yliopistoon oli tultu tekemään vallankumousta ja siis juomaan sen tiedonlähteestä. Vasta kun opiskelijat vaihtuivat 1950-luvulla syntyneisiin, alkoi tapahtua. Lähde jätettiin rauhaan ja työtä tehtiin aamusta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Yliopiston joukkueet voittivat Oulussa mestaruuksia joka lajissa ja samalla syntyi Oulun teknopolis ja tiedepuisto, puolen Suomen pääkaupunki ja Oulun ihme. Keskustan nykyisen puheenjohtajan kaltaiset nuoret tekivät työtä myös omassa firmassaan ja vaurastuivat. Yleisurheilussa syntyi ennätyksiä, joista on nyt turha edes uneksia. Keskustan tuore puheenjohtaja tuo nuo ajat mieleen nostalgisena ihmeenämme. Ei se enää palaa. Ei yksi pääsky kesää tee puolueessa, joka pettää aina. Äkkirikastuneiden Texas Vai kuvitteleeko joku pysyvänsä Markku Kukkoahon saati Lasse Virenin kyydissä? 1980-luvun lyömättömät ennätykset tekivät 1950-luvulla syntyneet nuoret, oli laji mikä tahansa. Se oli uskomaton vuosikymmen, joka päätyi sitten 1990-luvun lamaan, unioniin ja euroon, kriisiin, jota seurasi uusi kriisi. Missä EU siellä ongelma ja aristokraattia näyttelevä köyhtyvä keksiluokkainen suomalainen. Arvokkaan köyhtymisen mallia voi hakea Kainuusta. Kainuusta hankittu johtaja osaa tämän taidon, supistuvan kehityksen ja saneeraukset. Jos rinnalla on änkyttäjä, molemmat tukevat toisiaan. Suomalaiset alkoivat elää kuin oman aikamme Texasissa. Perinteinen karjankasvattajien ja öljyrikkaiden osavaltio vaikuttaa olevan Yhdysvaltain menestynein myös tänään. Sen taustalla on kuitenkin meillekin niin tuttu kupla. Kaikki todelliset uudistukset laiminlyödään ja eletään muiden siivellä. Taloustieteilijänä suuresti arvostamani nobelisti Paul Krugman on havainnut tämän saman, mutta ei huomaa rinnastaa sitä 1990-luvun Suomeen. Krugman tuntee toki Yhdysvallat, mutta ei oikein Eurooppaa ja sen monikulttuurisia alueita ilman rajoja. Kun EU alkoi byrokratiallaan poistaa jo kadonneita rajoja, ne oli ensin synnytettävä suurella metelillä ja mekastuksella. Syntyi uusnationalismi ja EU:n ainut uskottava saavutus. Kuntarakenneuudistus ja sote on soppana ja himmelinä tätä samaa teatteria, änkyttämistä ja sen poisoppimista sukupolvelta seuraavalle. Kun ihmisten terve arviointikyky katoaa, taustalla ei ole pitkää sivistystä ja kulttuuria, heistä tulee äkkirikkaita keskiluokan “aristokraatteja” ilman sivistyksen häivääkään. Koulut, sairaalat, yliopistot, tutkimuslaitokset, sosiaalityö laiminlyödään ja ihmiset valtaa sokea ahneus. Texas on Yhdysvaltain konservatismin ikivanha symboli ja se on kuin kuva Suomesta ja sen taantumasta. Yhdysvaltain suurista osavaltiosta juuri Texas on tunnetusti vanhoillisin ja elää luonnonvaroistaan. Vanha kapinallinen Helsingin Sanomat on löytänyt Texasin identiteetin ja pelkää sen leviävän Eurooppaan. Lapsia ei panna kouluun vaan opetetaan itse. Elämän kova koulu ja suuret maatilat ovat kuin 1950-luvun leffoistamme. Dallasissa kulttuuria seuraavat harmaahapsiset vanhukset ja se on sitten outoa, ellei asuisi Suomessa. Moni vaatii Texasin itsenäistymistä, mutta pääosa ymmärtää, ettei valtio menestyisi ilman liittovaltion tukea. Texas on saanut kapinallisen maineen ja sen poliitikot muistuttavat ajoista, jolloin vallankumousta tehtiin ratsupoliisin rinnalla ja miekat ojossa, koulutus oli Yhdysvaltain pohjasakkaa, kuten on myös tänään. Omaa kulttuurista linjaansa on vaikea oikaista ja Suomessa tätä pelätään, haetaan pohjakosketuksen kautta taas hallitusta, jossa on uskottavuutta 1950-luvun lapset ja 1980-luvun tulokset mielessä. Se oli aikaa, jolloin Suomeen syntyivät kaikki maakuntayliopistomme ja perusta Nokialle, ei vain urheilijoittemme ihmeet. Ilman työtä ja uhrauksia ei synny tuloksia saati rikota 1980-luvun ennätyksiä. Ei niitä riko 70-80 -vuotiaat vanhukset vaan 20-30 -vuotiaat nuoret. Vanhuksen idealismi on koomista, naurettavaa, siinä missä nuoren ihmisen kyynisyys surullista.

Vuoden 2013 mediapalkinnot

Vuoden lopussa, Tapaninpäivänä, tapoihini on kuulunut jakaa mediapalkinnot. Edellisellä kerralla menestyi hyvin sosiaalinen media, joten tällä kertaa jätän sen sisällöntuotannon ja koko ajan uudistuvan käyttötuotannon rauhaan. Samoin en puutu mediakriisiin, mediakratiaan enkä muihinkaan mediaa irvaileviin muodikkaisiin ilmiöihin saati mediayhteiskunnan kuvauksiin. Ne kun on tehty jo moneen kertaan edellisten vuosien aikana ja olen kirjoittanut myös aiheesta kirjoja. Verkkoteknologia, verkkoyhteisöt, uudet linkit ja jakopalvelut, blogipalvelut, mikroblogipalvelut, wiki- ja muut yhteisöpalvelut, virtuaalimaailmat ja sosiaalisen median vaikutukset ovat nekin saaneet jo omat palkintonsa menneinä vuosina. Sosiaalisen median tutkimus on sekin palkittu siinä missä alan liiketoiminta ja mediakasvatus, Facebookin tapa muuttaa persoonaa, sen valheet ja uskomukset, yrittäjyys, kansalaisyhteiskunnan muutokset sekä paikalliset ja globaalit erikoisuudet. Kymmenien analyysien integrointia Kun tarkasteltava ja palkittava kohde on koko ajan läsnä ja joudut seuraamaan sitä sen sisällä eläen, menetelmät muuttuvat myös tutkijalla. Määrällinen analyysi alkaa korvautua laadullisella analyysillä. Näin mukaan tulee tyypittelyn, teemoittelun, luokittelun ja tilastollisten analyysien rinnalle yhä enemmän riippuvuussuhteiden analyysiä, delfoi -tyyppisiä menetelmiä, fenomenologista analyysiä. Vanhasta ankkuroidusta teoriasta siirrytään ikään kuin lähilukuun, tieteenalakohtaisesta sisällön ja muodon analyysistä poikkitieteiseen ja myös taidetta lähellä olevaan integroituun analyysiin, keskusteluanalyysiin, diskurssianalyysiin, hermeneuttiseen analyysiin, semiotiikkaan ja lopulta narratiiviseen metodiin. Narratiivisessa analyysissä tietokoneen kohteena voi olla vaikkapa teksti, mikä tahansa mediateksti, mutta myös kuva, elokuva, musiikki tai ympäristö, joka ymmärretään arkikielessä kertomuksena tai ainakin sen kalaisen rakenteena. Kaiken tämän tulkinta vaatii myös oman välineistönsä ja tässä tapauksessa tuo välineistö on kohdallani melkoisen kauan käytettyä, 1990-luvun puolella jo syntynyttä ja kantaa nimeä “Cluster art”. Olen kuvannut sen aiemmin julkaisuissani ja ehkä perusteellisimmin kirjassa “Social media - Economy and Strategy”. En puutu siihen tässä yhteydessä. Narratiivisessa analyysissä kohdetta, tässä tapauksessa mediaa, eritellään kerronnan ja kertomukseen liittyvien käsitteiden, termien ja symboleiden avulla. Innovatiivisessa tutkimuksessa, tai sitä edistävässä kehitystyössä, käytetään erityisesti poikkeavia käsitteitä ja uusia symbolirakenteita sekä niiden levinneisyyden seurantaa, diffuusiota. Kun näitä esiintyy runsaasti, yhteiskunta uudistuu ja innovaatiorakenteet tuovat mukanaan taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Ydinkertomuksesta kehyskertomukseen Perinteisessä alan tutkimuksessa haetaan ydinkertomusta tai useita tyyppikertomuksia, joiden avulla voidaan osoittaa, millaisia yleisiä ajattelu- ja toimintatapoja, merkityksiä, arvoja ja asenteita kertomuksen kohteena oleviin asioihin liittyy. Tätä kautta syntyy lukuisia variaatioita, tietokoneen tuottamia klustereita yhdistämällä narratiivinen “pehmyt” tutkimus tilastolliseen “kovaan“ dataan ja sen tulkintaan matemaattisin menetelmin ja siirtyen kokonaan uudelle “tasolle“ tutkimuksessa. Ensimmäisen alan oppikirjani tein aiheesta jo 1970-luvulla ja täydensin sitä viimeksi 1990-luvulla poikkitieteiseksi. Tänään menetelmät ovat osin samoja, mutta aineistot helposti saatavilla ja valtavan suuria. Samoin ovat tietokoneet niiden käsittelijöinä. Kaikki on käynyt kovin helpoksi. Yliopistojen 1970-luvun tietokoneita ei ole tarvis yhdistää toisiinsa suurten aineistojen analysointiin ja salaa byrokratialta. Yliopistot kun kilpailivat keskenään ja välttelivät yhteistyötä Narratiivinen tutkimus, vakavasti otettava, syntyi etenkin 1980-luvulla (Pradal, Fellugo) ja kehittyi 2000-luvulla kukoistukseensa (esim. Coloradon koulukunta) mutta on Suomessakin alan tutkijoita (Koskinen, Lämsä, Hyvärinen, Löytönen, Puusniekka, Saaranen-Kauppinen jne.). Suomessa menetelmä koetaan “laadullisena analyysinä” joka rajoittaa sen käyttöä kertomusten tulkintaan, kertomuksen kaltaisten rakenteiden hahmotteluun ja kovempaan dataan. Tutkijat kun tuntevat yleensä vain toisen puolen tieteen menetelmistä ja ovat toiselle täysin sokeita, liki vihamielisiä. Menetelmien siirto “määrälliseen analyysiin” ja sen viimeisimpiin menetelmiin tekee siitä kokonaan toisenlaisen etenkin riippuvuussuhteiden analyysinä. Se siis kertoo miten me riipumme toisissamme, olemme kietoutuneet yhteen yksilöinä, ryhminä ja sellaisina klustereina, joita ei aiemmin ollut olemassakaan. Osama bin Ladenin haamu Niinpä, kun me puhumme vaikkapa Al-Qaidan kaltaisesta terroristiverkostosta, meillä on mielikuvia, joita yhdistävät vaikkapa karttakuvat Nigeriaan, Maliin, Mauritaniaan, Marokkoon mutta yhtä hyvin Arabian niemimaalle, Jemeniin ja Saudi-Arabiaan, Iraniin ja Turkkiin tai Pakistaniin, Indonesiaan, Malesiaan ja Filippiineille, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Syntyy vaikutelma yli puolen maailman kattavasta terrorismista, joka kuitenkin hakee seuraajaa bin Ladenille. Kun ajattelee al-Quaidaa, ajattelee samalla Osama bin Ladenia, joka on kuollut. Narratiivinen tapa laatia kertomusta karttakuvineen vie tarinaa kohti sellaista mediamaaliman harhaa, jossa puoli maailmaa leimautuu osaksi Osama bin Ladenin kuoleman jälkeisen elämän ideologiaa, rahoitusta, romahtaneiden valtioiden omalaatuista elämää ja usein taistelua Yhdysvaltain intressejä vastaan. Ydinkertomus on kuitenkin Osama bin Ladenin kuolema ja hänen järjestönsä joutuminen ahtaalle jo ennen johtajansa menehtymistä. Tämä kaikki tarjoaa mahdollisuuden kehyskertomukseen urkinnasta osana terrorin uhkaa, pelkoa. Kesäkuussa brittiläinen The Guradian julkaisi sanomalehtenä, printtimediana, artikkelin, joka aloitti maailmanlaajuisen vakoilukohun. Tuo artikkeli kertoi yhdysvaltalaisen erityistuomioistuimen päätöksestä, joka velvoitti teleoperaattori Verizonin luovuttamaan miljoonien amerikkalaisten puheluiden metatiedot FBI:lle ja NASA:lle. Seuraavana päivänä myös Washigton Post kertoi Prism-ohjelmasta, jonka avulla NASA saattoi kerätä tietoja suoraan vaikkapa Applen, Googlen ja Microsoftin palvelimilta. NASA oli tehnyt yhtiöiden kanssa läheistä yhteistyötä ohittaen näin samalla tietojen suojauksen. Snowden julkisuuteen Seuraavana päivänä The Guradian kertoi, kuinka tietokoneohjelma Boundless Informat keräsi eri maissa reaaliaikaisesti tietoa yksityisiltä kansalaisilta, pelkästään elokuussa Yhdysvalloissa liki kolme miljardia tietoa. Tuossa vaiheessa urkinnan paljastanut, oman aikamme omalaatuinen totuuden puhuja Edward Snowden, tuli julkisuuteen. The Guradian tapasin Snowdenin Hongkongissa ja myöhemmin Venäjä lupasi hänelle turvapaikan. Loppu onkin jo tiedossamme. Selvisi kuinka NASA oli seurannut yliopistoja ja tavallisia kiinalaisia, Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat vakoilleet johtajia ja diplomaatteja, NASA oli saanut laajat valtuudet kerätä tietoja amerikkalaisilta, joiden kuului nauttia perustuslaillista suojaa. Kohu levisi Isoon-Britanniaan, Tempura-ohjelma tuli sekin tutuksi ja ansaitsisi oman aikamme mediapalkinnon jo yksistään kyvystään kerätä tietoja puhelin- ja internet -liikenteestä Atlantin alla kulkevista valokuitukaapeleista. Ehdolla palkinnon saajiksi ovat myös NASA:n salakuuntelijat seuratessaan Brysselin, New Yorkin ja Washingtonin EU:n edustustoja sekä useiden maiden suurlähetystöjä. Urkinnan listalla olivat myös YK ja kansainvälinen atomienergiajärjestö. Saksassa oli seurattu yli 500 miljoonaan datayhteyttä ja vakoilun ulkopuolella oli vain ns. “viiden silmän” vakoilurengas (NASA (US) ja Kanada, Iso-Britannia, Australia, Uusi-Seelanti). Olisiko näille myönnettävä mediapalkinto myös (“Five eyes”)? Heinäkuussa edettiin jo kohti uusia maita ja kansoja. Ranska oli kopioinut ja tallentanut puhelu- ja internet -liikennettä jo vuosia, tutuksi tulevat brasilialaisille järjestöt O Globo ja Xkeyscore-ohjelmat. Latinalaisen-Amerikan kansalaisten ohella selvisi myös urkinnat koskien öljyä, energiaa ja kaupankäyntiä yleensäkin. Julkiset potilastiedot Saksan ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelut todettiin makaavan samassa sängyssä ja Xkeyscore-ohjelma laajeni sekin 500 palvelimeksi ympäri maailmaa. Niinpä kun jouduin sairaalaan ja potilastietoni olivat avoinna sinne soittaessani, samalla imuroinnilla oma kotisivuni (Cluster art) käyttö monituhatkertaistui. Niin kävi myös Facebook -sivustolleni jne. Se tukkeutui ja suljettiin kahdeksi vuorokaudeksi. Sain puolen tunnin sairaalapuhelun aikana koneeltani lähes tuhatsivuisen raportin ketkä kaikkialta noin 200 valtiosta olivat urkkineet ja imuroineet tietojani. Näin potilastiedoistani tuli tuttuja ympäri maailmaa, mutta samalla niihin yhdistettiin kvantitatiivisen analyysin menetelmin tyypittelyä, teemoittelua ja luokittelua helpottavia aineistoja yhteisvaihteluanalyysiin sekä mutkikkaampaan laadulliseen analyysiin näiden rinnalla. Laukaisevana oli kuitenkin potilastietojeni avaaminen Hämeenlinnassa sairaalassa. Tietokoneet hoitavat tämän mutkikkaan yhdistelyn miljardeista tiedoista ja ihmisistä reaaliaikaisesti. Mukana ovat toki myös hermeneuttiset ja semioottiset analyysit, keskusteluanalyysit Facebook aineistoista sekä yhteisvaihteluanalyysit. Verkosto- ja klusterirakenteet ovat erittäin käyttökelpoisia mihin tahansa mm. kaupalliseen käyttöön ja median manipulointiin. Olisiko tästä annettava ainakin tunnustus, jos ei vielä varsinaista mediapalkintoa? Elokuun aikana selvisi, kuinka brittiläiset möivät oikeuksia NASA:lle käyttää heidän vastaavan GCHQ:n kuituverkkoyhteyksiä. Briteillä lait kun ovat väljempiä. Samalla löytyi porsaanreikiä vakoilla myös amerikkalaisia. NASA oli lisäksi rikkonut menettelytapasääntöjään 2700 kertaa. Samalla paljastui uusi Lovint -tiedustelu, jossa työntekijät urkkivat omia puolisoitaan. Olisiko tälle annettava erityistunnustus mediapalkintona (love intelligence)? Yrityksille NASA maksoi palveluista päästä näiden “servereille” ja elokuun lopussa selvisi myös 231 kyber -iskua Venäjää, Kiinaa, Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan. Olisiko tällainen kybersodan käynnistäminen mediapalkinnon arvoinen asia? Samalla selvisi kuinka NASA hakkeroi myös mediataloihin. Se, että presidenttejä ja valtioiden päämiehiä vakoiltiin, ei ollut enää uutinen syyskuulle siirryttäessä. Järjestelmällistä sabotointia Yksityisten tietokoneitten suojausstandardeja oli heikennetty ja suojauksia oli myös purettu sähköposteissa ja verkkopankeissa, selvisi syyskuun alussa. Älypuhelimet olivat nekin helppo saalis urkkijoille ja uusina tulivat mukaan myös luottokorttimme sekä SWIFT-tiedot ja puhelinyhtiöt. Jo alussa kuvattuja menetelmiä sovellettiin laadittaessa karttoja amerikkalaisten sosiaalisista suhteita. Voisiko tästä kaikesta myöntää jo vuoden 2013 mediapalkinnon? Opec -verkostot avautuivat nekin siinä missä kanadalaisille kaivosyhtiöiden salatut tiedot. Yahoo, Gmail ja Facebook tulivat nekin virallisesti mukaan urkittuihin tietoihin koskien myös Yhdysvaltain kansalaisia. Nyt tiedot kerättiin Yhdysvaltain ulkopuolella. Ketään ei enää kiinnostanut Angela Merkelin puhelinurkinta tai vastaava urkinta Suomen suuntaan lokakuussa kerrottuna. Siitä ei voi myöntää mediapalkintoja, päinvastoin. Suomalaiset salasivat tiedon viimeiseen saakka jopa omalta eduskunnaltaan ja sen valiokuntatyöskentelyltä. Oikeammin suomalaiset alkoivat seuratakin tapahtumien kulkua puoli vuotta muuta maailmaa jäljessä. Presidentti Niinistö tunsi asia mutta hänen edeltäjänsä ei. Lokakuun lopulla selvisi kuinka NASA oli onnistunut tunkeutumaan Googlen ja Yahoon tietokeskuksiin ja tämä mahdollisti avata kaikki yhtiöiden asiakkaiden ja pilvipalveluiden tiedot. Omalle kohdalle tämä ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan kun kirjoitin aiheesta aiemmin kotisivulleni ja olin ottanut yhteyttä suomalaisiin medioihin, tästä aiheesta ei suostuttu kirjoittamaan. Tästä ei voi myöntää mediapalkintoa. Snowden olisi vaiettu Suomessa kuoliaaksi ja palautettu Yhdysvaltoihin. Snowden oli nero Diplomaattien hotellivarkaudetkin olivat eritysvalvonnassa ympäri maailmaa ja se oli ihan hyvä asia. Ruotsin signaalitiedustelu FRA keräsi puolestaan tietoja Venäjästä ja Baltian maista. Joulukuussa todettiin kuinka NASA:n tiedustelu oli perustuslain vastaista. Tuomion antoi Yhdysvaltojen liittovaltion käräjätuomari. Snowden oli nero, jollaista ei pitäisi palkata rutiinitehtäviin. Lisäksi hänellä oli sellainen tausta, joka mahdollisti moraalisen elämän ja samalla myös poikkeuksellisen rohkean toiminnan. Hänen taustoistaan ei oltu välitetty riittävästi. Hänellä oli selkeä motiivi ja hän toimi hyvin järjestelmällisesti. Snowden oli järjestelmänvalvoja ja saattoi vedota siihen hankkiessaan turvallisuusluokitukseltaan salaisia tietoja ja niiden salasanoja. Siihen tuskin vaadittiin enempää kuin kymmenkunta analyytikkoa ja näiden salasanat. Kaikkiaan Snowden ehti imuroida käyttöönsä arviolta 20 000-50 000 salattua tietoa. Miten kaikki lopulta onnistui, on edelleen osin avoin ja tunnistamatta. Snowdenia suojeli hänen korkea turvallisuusluokituksensa sekä sijoittuminen fyysisesti Havaijille. Olen kirjoittanut tästä fyysisestä sijoittumisesta ja sen eduista jo paljon ennen Snowdenin tapausta. Vaikka prosessit ovat reaaliaikaisia Tyynenmeren saaret ovat oivallinen paikka operoida silloin, kun muut nukkuvat. Se, mitä tapahtui ja tapahtuu tällä rintamalla, on vaiettua totuutta ja peiteltyä kerrontaa. Näin emme saa koskaan esille totuutta, vaan vain narratiivisen kertomuksen ja niiden pohjalta tehtävän analyysin. Jäävuoren huippu Näin se, mikä nyt näkyy, on vain jäävuoren huippu. Kun valtiot vakoilivat aiemmin vihollisiaan, nyt ystävät vakoilevat ystäviään ja kaikki tieto on siinä kiinnostavaa. Motiivi, estää terrorismia, vie lopulta kohti uutta yhteiskuntavaihetta, jossa urkinnasta ja viestien avaamisesta on tullut hyväksyttyä ja normisto sekä moraali on tässä kohden rapautunut. Nyt on vaikea osoittaa kuka terrorisoi ja ketä? Oleellista on, että kaikki on nyt avointa ja avattavissa, mitään ei voi salata. Miten yhteiskuntarakenteet sen kestävät jää nähtäväksi. Se, että joku (Nasa) voi saada kaiken tiedon, ja myös saa sen, on kulttuurisesti ilmiönä uusi ja arveluttava. Se, ettei kukaan voi luottaa kehenkään, ei ole sinänsä uutta, mutta sen myöntäminen avoimesti on uusi ilmiö. Siitä ei voi jakaa mediapalkintoa. Terrorijahdissa meistä kaikista tehtiin joko mahdollisia terroristeja tai tulevia vakoilijoita. Näin Osama bin Laden saavutti tavoitteensa. Moraalin rappio rapauttaa yhteiskuntakehitystä Kun kaikki vakoilevat kaikkia ja jokainen uusi laite helpottaa vakoilun laajenemista, teknologinen kehitys hidastuu tai siihen suhtaudutaan varauksella. Kun ystävät todellakin vakoilevat toisiaan, kehenkään ei voi luottaa. Kansalliseen urkintapalveluihin on pesiytynyt byrokratiaa ja niiden välit ovat tulehtuneet. Euroopassa EU suoritta omaa urkintaansa ja kansalliset valtiot ja niiden salaiset sopimukset erikseen omaansa. Kaikki epäilevät toisiaan ja yhteisesti Britanniaa, josta tieto tahtoo valua Yhdysvaltoihin. Euroopan monikerroksista järjestelmää sotkee lisäksi Nato, jossa Nato-jäsenet jakavat tietoa keskenään eri tavoin kuin sen ulkopuolella toimivat. Liittovaltiossa, kuten Saksa, on omat osavaltioiden tiedusteluvirastot ja samat ongelmat löytyvät myös Ranskasta, jossa on vajaa kymmenen toisilleen kyräilevää tiedustelupalvelua. Kilpailu kyberavaruudesta on ankara ja Yhdysvaltain asema on luonnollisesti vahva. Se, miten Snowdenin kaltainen yksittäinen henkilö kykeni avaamaan meille edes hieman tätä jokaista meitä koskettavaa ympäristöä, on ilman muuta vuoden 2013 mediapalkinnolla palkittava teko ja historiaan jäävä muistutus aikamme ehkä arveluttavimmasta ilmiöstä. Jatkossa joudumme varautumaan kuinka mikä laite, missä vain ja milloin vain, voi olla osa urkintaa.

The Mandela Rhodes Foundation - The message of Independence day

This day is the independence day in Finland. In this new global world, in this new media society, in this new hybrid society and paradigm, Nelson Rolihlahla Mandela - Madiba is allways the light of freedom and support to the work of independent people, humanity and the future in local and global levels, in our economy and social life and culture. Now and for ever. Message to The Nelson Mandela Foundation Tuo on tiivistelmä omasta viestistäni Nelson Mandelan nimeä kantavalla säätiölle ja hänen työttään kunnioittavalle ja jatkavalle organisaatiolle. Noita viestejä on nyt lähetetty ympäri maailmaa miljoonittain ja kielivät Mandelan poikkeavasta asemasta globaalin maailman yhteisenä humanismin, ihmisyyden, yhdenvertaisuuden, suvaitsevaisuuden sekä rotusorron esitaistelijana ja ikonina ympäri maailmaa. Suruviesti ei olut toki yllätys. Mandela on sairastellut vakavasti ja kuoli nyt kotonaan siten, että suruviesti saapui Suomeen juuri oman itsenäisyyspäivämme aattona tai aikana. Koskettavimman puheen piti Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Se on luettavana netissä. Koko Yhdysvallat suruliputtaa Mandelan kuolemaa. Mandela omisti koko elämänsä Etelä-Afrikan rotusortohallinnon kaatamiseen. Edes 27 vankilavuotta eivät häntä lannistaneet tai katkeroittaneet. Hän jatkoi vapauduttuaan kansallisen sovinnon puolesta noustuaan maansa ensimmäiseksi demokraattisesti valituksi presidentiksi. Ikonin synnytyksen tuskaa Mandelasta syntyi globaaliin historiaan legenda, joka edustaa paljon muutakin kuin vain tuon rotusortoa vastustaneen taistelijan humaanin lähettilään tehtävää. Anteeksianto ja sovinto sekä monet Mandelan kansainväliset esiintymiset myös Suomessa, Suomea monen kertaan kiittäen ja ylistäen, toivat hänet koko humanitaarisen liikkeen kärkihahmoksi. Ihailu Mandelaa kohtaan voimistui vaikka hän sai toki myös arvostelua kotimassaan ja myös ulkomailla. Sosiaaliset uudistukset etenivät hitaasti ja herääminen aids-epidemiaan oli sekin hidasta. Lisäksi Mandela muisti henkilöitä, joista ei välttämättä pidetty ja puolusti sitä sillä tuella, jonka hän oli heiltä saanut vaikeina vankilavuosinaan. Tällaisia henkilöitä olivat mm. Fidel Castro ja Muammar Gaddafi. Mandela lähti mukaan jo 1940-luvun alussa ACN:n toimintaan, oli perustamassa sen nuorisoliittoa, jolloin se myös radikalisoitui. Yhteenotot pahenivat kun Etelä-Afrikkaan nousi apartheidia ajanut Kansallispuolue. Moni aikalainen muistaa kevään 1960, jolloin poliisi ampui 69 mielenosoittajaa Shapervillen verilöylyssä ja ACN kiellettiin. Olin itse tuolloin yhdeksänvuotias ja muistan tapauksen kuin tämän päivän. Levottomuuksia oli myös Yhdysvalloissa. John F. Kennedy murhattiin Dallasissa vuonna 1963 ja viisi vuotta myöhemmin kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King. Suomi eli suurten yhdyskuntarakenteiden murrosvuosiaan, poliittiset liikkeemme olivat nekin jakautuneina ja kylmän sodan vuodet vaivasivat pahimmillaan. Nuorille, suuren ikäluokan kasvateille, ihmisoikeustaistelijoista syntyi osa oma identiteettiä ja humanismin perusteita köyhissä oloissamme. Mandela oli näistä yksi suurimmista, ellei suurin ja uskottavin. Vankilavuosien pitkä varjo Vuonna 1963 Mandela tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen ja seuraavana vuonna se muutettiin elinkautiseksi. Vasta vuonna 1989, Frederik von Klerkin noustua valtaan, ANC laillistettiin ja poliittiset vangit vapautettiin. Mandelan vapaus siirtyi vuodelle 1990. Se oli aikaa, jolloin Suomi pohti jo liittymistä EU:n jäseneksi ja Neuvostoliitto oli hajoamassa. Tätä ennen maa oli kuitenkin siirtynyt agraarista ja pientilavaltaisesta valtiosta kohti teollista ja jälkiteollista vaihetta sekä palveluyhteiskunnaksi. Oli kaupungistuttu ja sosiaalisena ilmiönä kaupunkilaistuttu. Informaatioyhteiskunnan siemenet kylvettiin yliopistoissamme jo 1970-luvulla ja innovaatiopolitiikka tuli meille tutuksi. Me vierailimme myös Etylä-Afrikassa ja annoimme tukemme sen innovaatioprosessien kehittymiselle. Saimme juhlavan vastaanoton tiedepuistojen maailmanjärjestön konferenssissa silloisen poliittisen johdon kiitoksena. Suomalaista sellainen suitsutus nolostutti. Vuonna 1994 maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit ja Mandela valittiin presidentiksi, ACN sai enemmistön parlamenttiin. Suomi eli lamassa ja oli liittymässä EU:n jäsenmaaksi. Uudistuksia tapahtui niin Etelä-Amerikassa kuin etenkin Aasiassa. Suomalaisia varoitettiin liiasta sinisilmäisyydestä. Se ei mennyt perille. EU-uskovaiset olivat hurmoksessa. Kun näitä mantereita oli maantieteilijänä kiertänyt, mikään ei enää tullut yllätyksenä. Mandela ja suomalaisuus istuivat hyvin yhteen sellaisessa työssä, jossa pyrkimys oli solidaarisuus, verkostot, klusterit, kansainvälinen yhteistyö ja etenkin samojen ongelmien ratkaisu, joissa Suomi oli joutunut ponnistelemaan heti sotiensa jälkeen. Syntyi Martti Ahtisaaren kaltaisia poliitikkoja lahjaksi maailmalle. Tuijottaminen yhteen suuntaan kuitenkin kiusasi. Pientalonpojan lapsen tyypillinen tausta Mandela oli kyläpäällikön poika Transkeista, heinäkuussa syntynyt, kuten kaikki muutkin ravun merkeissä elävät, minä mukaan lukien. Sisaruksia Mandelalla oli 13, äiti miehensä kolmas vaimo ja isä kuoli pojan ollessa 9-vuotias. Äiti lähetti pojan 7-vuotiaan metodistina lähetyskouluun ja siellä brittitavan mukaan nimi vaihtui Rolihlahla Mandelasta Nelson Mandelaksi. Opinnot jatkuivat Fort Haren yliopistossa, ja samalla muistien kansalaisoikeusliike tuli tutuksi. Opiskelijapolitiikassaan aktiivi Mandela erotettiin yliopistosta mutta hän suoritti tutkinnon loppuun kirjekurssilla Witwaterstadin yliopistoon. Suvun järjestämää avioliittoa Mandela pakeni Johannesburgiin ja perusti ensimmäisen mustien asianajotoimiston. Elettiin 1950-luvun alkua. Suomessa järjestettiin samana vuonna Helsingin Olympiakisat. Suomi alkoi kansainvälistyä. Kylmien apartheid tuulien pahetessa Mandelan johtama radikaali suuntaus käynnisti omat boikottinsa, lakot ja kansalaistottelemattomuuden. Ahdistelu, pidätykset ja lopulta maanpetossyytteet, maanalainen toiminta johtivat väkivallattoman vastarinnan veritöiden jälkeen aseellisiin taisteluihin. Alkoi taistelijoiden koulutus ja sabotaasikampanjat. Tukea haettiin mm. Etiopiasta, Algerista ja Britannialta. Ihanne vapaasta ja demokraattisesta yhteiskunnasta säilyi vankilavuosien aikanakin eikä Mandela katkeroitunut. Kapkaupungin sijaitseva vankilasaari Robben Island tuli Mandelalla tutuksi. Samalla myös maailmalla iskulause “ Vapauttakaa Nelson Mandela “ lisäsi paineita Etelä-Afrikassa ja Mandelasta tuli juuri vankila-aikanaan muuttuvan maailman ja sen vapauden vertauskuva. Kunniamerkkien aikaa Apartheid joutui lopulta mahdottoman eteen ja muun maailman saartamaksi. Sen loppu alkoi häämöttää Frederik de Klerkin tultua presidentiksi vuonna 1989. Mandelan vapauttaminen oli nyt jo pelkkä muodollisuus ja hän nousi suoraan valtaan seuraavissa vaaleissa. Apartheid murtui ilman sisällissotaa, mutta hyvin pitkälle kansainvälisen painostuksen ja Mandelan maineen kautta myös vankilassa viruessaan. Uudessa Etelä-Afrikassa rasismiin ei vastattu rasismilla. Suomalaisille tämä sama ilmiö oli kokemuksena tuttu oman sisällissodan ajoilta ja sen jatkumisena talvisodan hengessä sekä jatkosodassa, Karjalan siirtoväen asuttamisessa. Katkeruus ei purkautunut edes 1960-luvun suuren maaltamuuton yhteydessä muuten kuin poliittisena liikehdintänä. Pientilallisten asiaa alkoi ajaa vennamolainen kansanliike. Rotusortajan rikokset käytiin läpi totuus- ja sovintokomissiossa, jonka tarkoituksen oli rikosten tunnustaminen ja anteeksianto. Mandelasta syntyi ikoni, jota leimasi juuri tämä rakastetun hahmon mukanaan tuoma katkeroitumaton sovinto. Mandela palkittiin yli 200 kunniamerkillä ja -nimellä tai muulla tunnustuksella. Suomessa sorrettujen tunnustuksia on aina jaettu kitsaasti. Sorron yöstä nousseesta tahtoo tulla aiempaa pahempi sortaja. Ikonikin on lopulta vain ihminen ihmisten joukossa. Mandela poika kuoli aidsiin ja hänen perheestään ja vaimoistaan käytiin medioissa kohua. Aids alettiin ymmärtää tautina tautien joukossa. Mandela ehti olla naimisissa kolme eri kertaa. Ensin taistelutoverinsa serkun Evelyn Ntoko Masen kanssa saaden neljä yhteistä lasta, sitten ANC:n naisliiton johtajan Winnie Madikizelan kanssa, jolloin perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Tämä liitto oli erityisen näkyvä etenkin Mandelan vapauduttua vankilasta. Madiba, Tata Mandela Ikääntyvä 80-vuotias Mandela solmi kolmannen avioliiton Mosambikin presidentin lesken Gracka Machelin kanssa vuonna 1998. Mandelasta oli tullut mediamaailman ja -yhteiskunnan ilmiö, hänellä oli 20 lastenlasta ja lukuisia lapsenlapsenlapsia. Kutsumanimien määrä kasvoi vuosi vuodelta ja käytetyimpiä medioissa olivat muun muassa Madiba, Tata, Khulu ja Dalibhunga. Nimet viittasivat joko klaaniin, tarkoittaen suurta tai isoisää tai neuvoston perustajaa, vuoropuhelun koollekutsujaa. Mandela syntyi vuosi Suomen syntymän jälkeen ja hän kuoli päivää ennen suomalaisten viettäessä maansa itsenäistymisen juhlaa. Mandela kävi Suomessa kolme eri kertaa ja hänellä oli Suomessa sydänystäviä. Suomessa Mandela muistetaan hieman eri tavalla kuin monessa muussa Euroopan, Aasian tai Amerikan mantereen valtiossa. Sen sijaan moni Afrikan valtio kokee Mandelan hieman samalla tavalla kuin suomalaiset. Näin viesti “Message to The Nelson Mandela Foundation, The Nelson Mandela Children’s Fund and The Mandela Rhodes Foundation” on Suomesta saapuneena hieman muista maailman viesteistä poikkeava ja sitä on tulkittava myös tämän päivän, itsenäisyyspäivämme, kokemusten valossa. Hyvää itsenäisyyspäivää.

Median värittämää tietoa

Mediaa seuratessa vuosikymmenet tutkijana, ensimmäisenä katsoo, kuka kirjoittaa ja kirjoittaako kuten aina ennenkin. Niinpä vaikka Helsingin Sanomien Olli Kivinen ei voi muuttaa asenteitaan ja ne siirtyvät aina sellaisenaan tekstiin. Tosin nyt kaikki EU:sta kriittisesti kirjoittajat eivät ole populisteja tai tietämättömiä typeryksiä vaan myös Kivisen kengässä on kivi, ja hän myöntää pitkän kirjoituksensa lopussa, kuinka EU:n kehityksessä on ollut yllin kyllin myös älyttömyyksiä. Myöhäisheränneet Näin 75 % briteistä ja pääosa saksalaisista ja ranskalaista eivät ehkä olekaan väärässä. Puhumattakaan kritiikistä Välimeren kansojen keskuudessa, Italiassa ja Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa. Ovat oppineet lukemaan ja mennet suomalaisten ohi heittämällä myös Pisa-tutkimuksissa. Eivätkä taatusti lue Olli Kivisen hengenlentoa ja Hesaria. Ei tule Suomen Kuvalehti eikä ole Apu lehtikään kertomassa totuutta missä mennään maailmalla. Mistä mahtavat tietonsa saada? Lehden pääkirjoitus taas on täyttä asiaa ja tulkinta, jossa Sdp heräsi rakennemuutoksen tarpeeseen jälkijunassa, toisin kuin puheenjohtaja Jutta Urpilainen väittää, on oikeaan osunut. Kunnian otto omalle puolueelle rankoista leikkauksista ja vanhusten kohtelusta sekä linjattomasta toiminnasta menee nyt, lehden tulkintana, vaalitappion odottaessa, Sdp:n vastuulliselle talouspolitiikalle ja sen hinnalle hallitusvastuusta. Sellainen on valmiiksi pohdittu selitys. Kun gallupeissa menee kehnosti on hyvä pohjustaa sille uskottava selitys ajoissa. Euraasialainen unioni Venäjä on koonnut jo kauan omaa euraasialaista unioniaan ja Ukrainan presidentti Viktor Janukovyts toimii odotetulla tavalla. Ukraina on idän ja lännen välissä taiteileva mustan mullan maa, jolla on paljon yhteistä ranskalaiseen maatalouteen, suomalaiseen geopoliittiseen pohdintaan ja liki 50 miljoonaisen suurvaltapolitiikan värikkääseen historiaan. Sellaista ei voi kuin kadehtia lännessä asuen ja Yhdysvalloista seuraten. Ukrainalla ja Valko-Venäjällä on ollut merkittävä historiallinen tehtävä niin Neuvostoliiton kuin Venäjän synnylle ja sen historiassa on vaiheita, jossa sen nykyiset hallinnolliset 24 aluetta ovat olleet meitä lähempänä joko luonnonmaantieteeltään tai kulttuuriltaan yhtenäisiä alueita. Näin oli toki pyrkimyksenä aikanaan myös meillä Suomessa ennen rakenneuudistustamme. Me rakennamme maan uudelleen. Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa, päätti Kataisen ja Urpilaisen hallitus. Ukrainan luonnolliset alueet ja rakenneuudistus Tällaisia luonnollisia alueita Ukrainassa ovat etenkin pääkaupunki Kiova ja sen Valko-Venäjään rajoittuva Polesian alue, Moldovan rajalla oleva Podolia, Galitsia ja Volynia Luoteis-Ukrainan alueena, vuoristoinen ja monien kansallisuuksien kirjoma Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, jossa on myös autonominen ja monen tuntema Krimin niemimaa, kasakoistaan ja raskaasta teollisuudesta tunnettu Dnjeprjoen alajuoksun alue, Sloboda Venäjän rajalla koillisessa sekä nykyiselle presidentille uskollinen ja raskaasti teollistunut, venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa. Jos sen menet rikkomaan rakenneuudistuksella, syntyy sota. Ukraina oli aikanaan Neuvostoliiton perustajajäsen ja sen vilja-aitta. Moni Neuvostoliiton hyvin tuntemamme päämies oli ukrainalainen ja maata käytettiin mm. Stalinin aikana viljan pakkoluovutuksiin ja nälänhätä vei liki kymmenen miljoonan ukrainalaisen hengen. Sillä tavalla maata ei pidä hoitaa. Toisen maailmansodan aikainen natsimiehitys tuhosi juutalaisväestön ja kansallismielisten toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui vielä kauan sodan jälkeen Länsi-Ukrainassa. Toki tapahtui paljon muutakin, mutta sen kerronta jääköön historiankirjojen varaan. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman parhaita lukutaidoltaan. Vain Pisa-tuloksemme ovat romahtaneet kautta linjan. Sodan jälkeen alkoi Ukrainan uudelleenrakennus, ukrainalainen Nikita Hrustsov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensäkin kaikki neuvostovallan johtajat olivat etnisesti ukrainalaisia. Tämä on tavattoman tärkeää kun pohditan omaa aikaamme ja Neuvostoliiton kiinnostusta juuri Ukrainaa kohtaan. Samoin pohdittaessa Venäjän geopoliittista asemaa ja sen pelkoa tulla saarretuksi Ukrainan mahdollisen NATO-jäsenyyden kautta Baltian maiden lisäksi myös etelästä. Ukrainan historiallinen liitto liki 300 vuoden takaa on turvannut Venäjälle Mustanmeren suunnan sekä Krimin niemimaan. Jäämerelle ja Itämerelle se pääsee ilman meidän apua. Me tarvitsemme nyt pikemminkin itäisen unionin apua ja sillä alkaa olla jo kiire laman syvetessä. Yhdysvallat ja sen opit Ukrainassa Yhdysvallat taas hakee vanhaa Zbigniew Brzezinskin oppia, jossa Yhdysvaltain tulisi vahvistaa asemaansa perinteisissä neuvostotasavalloissa tavoitteena Persianlahti ja sen reuna-alueiden energiavarat. Harvoin Suomessa medioissamme pohditaan sitä, kuinka Venäjän kannalta juuri Ukraina ja Valko-Venäjää on pidetty, Venäjän ohella, koko Venäjän valtion historiallisena perustana. Tätä on syytä arvostaa ja muistaa tuo pyhä liitto puuttumatta etelässä sellaiseen, josta on meille vain vahinkoa. Nato on globaali liitto, mutta Suomi ei ole sellainen, eikä sitä tarvitse. Sellaisen pohdintakin on näissä oloissa lyhytnäköistä ja ajattelematonta, oman globaalin mahdollisuuden pilaamista. Nykyisessä Ukrainan puoluepolitiikassa valta on keskittynyt käytännössä muutaman karismaattisen henkilön ympärille. Ideologiat ovat epäyhtenäisiä ja kannatus syntyy sekä kulttuuri- että luonnonmaantieteellisten rajojen perusteella. Niinpä Viktor Janukovytsia ja “Alueiden puoluetta” kannattavat etenkin maan itäosan venäjänkieliset seudut. Pääministeri Julija Tymosenkon oma ryhmittymä ja Viktor Justsenkon “Meidän Ukrainamme - Kansan itsepuolustus” saa taas kannatuksensa pääosin Länsi-Ukrainasta. Lisäksi hieman kannatusta saavat myös kommunistit ja sosialistinen puolue. Dneprin pyhät rannat Dneprin vasemmalla rannalla (ven. Levobereznajan) Ukrainassa tarkoitetaan juuri venäjänkielistä, aikanaan “lännelle” ns. Andrusovin rauhassa joutunutta raskasteollista aluetta, sekä oikealla rannalla (ven. Prevobereznajan) aikanaan Puolalle joutunutta aluetta. Oikeammin kyse on vanhasta pohjoisen ja etelän välisestä jaosta, jossa pohjoiset ja vasemman rannan alueet kannattavat kansallisia ja läntisiä linjauksia ja myös EU-myönteisempää politiikkaa sekä eteläisemmät ja oikean rannan alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjään. Koko Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta sen vahvan kaivos- ja terästeollisuuden, Neuvostoliiton ajalta periytyneen sotateollisuuden, merkittävänä osana. Näin Venäjä voi myös painostaa, lahjoa, käyttää samaa valtaa kuin Nato, mutta tehokkaammin. Vallanpitäjät ovat tällaiseen helposti tukijoukkoineen alistumassa tai korruptoitavissa. Euroopan unioni ja NATO ovat pyrkineet edistämään Ukrainan demokratisoitumishankkeita mutta samalla siihen on liittynyt puuttumista vanhaan Venäjän ja Ukrainan väliseen moniulotteiseen yhteyteen. Nämä ovat sekä historiallisia, taloudellisia, geopoliittisia, mutta myös vuosisataisia kulttuurisia ja etnisiä kysymyksiä. Kyseessä on koko Venäjän valtakunnan historiasta ja sen perustasta. Siihen ei suomalaisten pidä puuttua. Omat intressimme ovat kokonaan toisella suunnalla globaalia maailmaa Venäjän luoteiskulmassa, Jäämeren kainalossa. Euraasian unionin komeinta kulttuuria Ukrainassa vierailleet suomalaiset muistavat sen ruokakulttuurin, kansanmusiikin ja sekä korkeakulttuurin vaikuttajat myös Venäjällä ja Länsi-Euroopassa. Kirjailijoista mainitaan usein Taras Sevtsenko ja Ivan Franko. Edellinen on modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isä ja jälkimmäinen myös merkittävä poliitikko. Sevtsenko oli kirjailijauransa rinnalla merkittävä kuvataiteilija ja monilahjakkuus, vuonna 1847 maasta karkoitettu satiiristen runojen taitaja. Provosointi ei ole viisas tapa vaikutta omaan, eikä etenkään yhteisen asian hoitoon. Urheilussa parhaiten muistamme ehkä nyrkkiläjät Vitali ja Volodymyr Klytskon sekä seiväshyppääjä Serhi Bubkan. Jana Kolotskova on kauhonut neljä olympiakultaa uimarina ja vuodesta 1994 alkaen olympialisiin osallistuneen maan plakkarissa on jo 29 kultamitalia. Kiovan Dynamo muistetaan jalkapallosta ja vuoden 2006 MM-kisoissa maa oli kahdeksan parhaan joukossa. Se, miten Ukraina taiteilee jatkossa yhtäällä Venäjän suuntaan, ja kuinka se asettaa korttinsa EU:n houkutuksille, on osa globaalia peliä, jossa Euroopan unionin laajenemispyrkimykset ja NATO ovat kulkemassa maan historiallisia alueita samalla ravistellen ja Venäjä puolestaan pyrkien kokoamaan voimia euraasian omalle unionilleen, jonka itäraja on Kiinassa ja länsiraja nykyisen EU:n rajoissa. Näin Ukrainassa koetut mielenosoitukset ovat pieni osa hyvin pitkälle historialliselle jatkumolle, jonka merkitystä ei voi väheksyä myöskään Suomessa ja vieraillessamme Ukrainassa ja syödessämme herkullista borssia, ravioloin tapaista varenykyä, täytettyjä kaalikääryleitä, golubtseja sekä perunan raasteesta valmistettuja pannukakkuja (deruny). Jouluun liittyy erityisen runsaasti juhla-aterioita ja luonnollisesti alueen omia viinejä. Niitä sopii maistella ja verrata ranskalaisiin. Krimi-vuorten katveessa, pohjoisten arotuulien suojassa, hakien metsikköä, jossa on välimereistä kasvillisuutta, laakeripuita, pistaaseja, mansikkapuita ja lukuisia sitruslajeja sekä niiden pistävää tuoksua, elämä on Dneprin (Dnipro), Donetsin tai Bugin juoluarannoilla ja meandereissa syntyneille aivan siedettävää kansantanssien huumassa humaltuen ja ukrainalaisen ortodoksisen kirkon suojissa eläen. Protestantismi on keskittynyt maan läntisiin osiin, josta käsin harjoitetaan myös laajaa lähetystyötä koko Neuvostoliiton alueella. Lännessä tapaa myös runsaasti katolisen kirkkoon tunnustautuvia siinä missä juutalaisia ja muslimivähemmistöjä sekä Krimin tataareja. Yhden värin kartanpiirtäjä Kun tällainen satojen kulttuurien maa väritetään yhdellä värillä ja viedään paperille painomusteen kera, tuloksena on täyttä roskaa printtimediassamme. Tämä sama koskee Helsingin Sanomien kotimaan liitettä (3.12) jossa Lieksa ja Ilomatsi, koko Tornionjokilaakso, itäinen Lappi Taivalkoskelta Posion, Kemijärven ja Pelkosenniemen kautta Savukoskelle, 300 kilometrin matkalta, on painettu punaisella värillä. Miksi? Sillä on haluttu kertoa kunnan kulttuurinen tila, tai oikeammin muutaman kyläpäällikön mielipide siitä, osallistuvatko nämä ja millä tavalla liitoskumppaneitten hakuun jo alkaneen talven aikana kuntaliitospohdinnoissamme. Pääosa, noin 300 kuntaa osallistuu, muutama harva jää ulkopuolelle, kertoo tieto. Raja avautuu myös Ruotsiin ja Norjaan Ne, jotka eivät ole vielä mukana, ovat erittäin harvaan asuttuja ja hakevat kumppania vaikkapa Tornionjoen länsipuolelta Ruotsista. Ei toki Enontekiöstä lähtien liikkeelle läpi puolen Suomen mittaista matkaa kohti Rovaniemeä. Norjaan ja Jäämerelle kun on paljon lyhyempi matka noilta tunturi Lapin selkosilta. Tämä sama koskee vaikkapa niitä punaisella tai valkealla painettuja kuntia, joiden kohtalona ovat suomaitten ja jänkien vedenjakaja-alueet, jossa kumppania ei tahdo löytyä etsimälläkään eikä ministeriöitten papereitten täyttäjätkään ole enää aina varma, mistä tuulee ja miten näitä lomakkeita olisi täytettävä ilman ulkopuolisen apua. Lisäksi virkemiehillä on taitoa viivytellä ja vältellä epämieluisia tehtäviä. Monin tehtävä jää tekemättä, kun ei ole oikeaa osaajaa, tekijää. Niin ovat maaseudun kunnat siellä vähiin tyhjennetty asukkaista ja samalla ikääntyneet. Kyllä he sen paperityön tekevät, kunhan löytyy auttajia ja oppaita, selkokielellä viestiä, miten mennään sote-sopassa ja kuinka kuntahimmeleissä? Mistä löytyy taajama, jota ei ole olemassakaan, jos ainut hakusessa oleva on lähipalvelu. Moni ei ole koskaan yliopistollisen sairaalan ovia avannut eikä tule avaamaankaan. Odottaa vain vanhuksena, ettei jätetä kokonaan heitteille. Lähipalvelut eivät saisi olla päivänmatkan päässä nekään. Palvelut kun ovat jo kaikonneet mahdottomiin ja jäljellä on enää suljettava ala-asteen koulu, jos sitäkään. Kuntauudistus odottaa sotea ja tietoja siitä, kuinka keväällä kuntien tehtäviä karsitaan tai leikataan vanhustyön laitoshoidossa jo tehdyn lisäksi. Runsaan 350 kunnan joukossa todellisia änkyröitä ei ole yhtään. Vain joku kuntajohtaja voi olla änkyrä, mutta ei nyt koko maakunnan kokoista aluetta tule maalata hänen takiaan punaiseksi tai jättää valkoiseksi. Hän nyt vain ei osaa päättää missä jatkaa omaa uraansa ja olisiko poliitikon ammatti eläkevuosina sopiva. Vitkuttelu ja viivytys voi hyvinkin auttaa tätä päätöstä tehdessä ja odotellessa. Suomi kun ei ole Ukraina eikä kulje puolueineen yhden tai kahden karismaattisen kansanjohtajan perässä oranssivärisissä vaatteissa tai banderolleja Suomenselän suomailla heilutellen, rolaattorinsa kanssa Jyrki- ja Jutta-myrskyn kourissa kamppaillen.

Onnittelut presidentti Mauno Koivistolle

Presidentti Mauno Koivisto täyttää täysiä vuosia. Kirjoitin viimeisimmässä kirjassani, Tuhannen ja yhden vuoden tarinat, kuinka Mauno Koivisto olisi menestynyt myös tutkijana ja tiedemiehenä mutta valisti pankinjohtajan ja poliitikon uran. Hän on kuninkaittemme, keisareitten ja presidenttiemme joukossa tuhatvuotisen historiamme, päämiestemme, ehdotonta aatelia. Yhteiset tiede -isät Minulla oli kunnia saada väitellä samassa laitoksessa Koiviston kanssa. Näin meillä on takana täsmälleen samoja tiedeyliopiston oppi-isiä, joita etenkin Keski-Euroopassa ja Saksassa on opittu arvostamaan ja tätä ketjua seuraamaan vuosisatoja. Meille tämä kulttuuri ei ole oikein rantautunut. Omalla kohdalla turkulaisia oli mukana myös opettajina silloin, kun väittelin ensimmäisen kerran luonnontieteissä, olkoonkin että pääosa Oulun koulun matkalaukkuprofessoreista tuli Helsingistä. Näin uusi yliopisto Oulussa sai oman koulukuntansa ja poikkesi edukseen nuoressa yliopistossa niin Turusta kuin Helsingistäkin. Siitä oltiin erityisen ylpeitä ja tuo kulttuuri on Oulussa myös jatkunut. Oulussa osataan toki paljon muutakin kuin teknologiaa ja luonnontieteitä sekä jääkiekkoa. Maakuntahallinto puun ja kuoren välissä Maakuntavaltuusto kokoontui pohtimaan Kanta-Hämeen tulevaisuutta. Nyt panostetaan yhä enemmän sisältöön ja tekijöihin, ei enää niinkään rakenteisiin ja byrokratiaan. Hieman samaa on vaadittu myös Lounais-Hämeessä ja hyvin olivat poliitikkomme äänessä puolustaen Forssan talousaluetta. Maakunta on muutakin kuin kolme pientä kaupunkiaan. Se tuli nyt todistetuksi paikan päällä. Maatalousministeri selvisi omasta osuudestaan taas liiankin helpolla. Tunnen pienen maakuntamme virkamiehet pitkältä aikaa ja tiedän heidät osaaviksi. Nyt osaamista kaivataan myös poliitikkojen joukkoon ja heidän etenkin kansainväliseen kasvatukseen on panostettava rinnan elonkeinoelämän oman osaamisen kanssa. Maakuntien välisessä kilpailussa emme menesty vain korostaen logistista osaamista ja sijaintia Helsingin ja Tampereen kehitysvyöhykkeellä. Hämeenlinnan osuus pienen maakunnan tulevaisuudessa on nyt liian näkyvä. Sijaitsemme uuden paradigmaisen vaiheen risteyksessä, jossa Forssan vahvuus on sekä Turun ja Varsinais-Suomen suunnalla että Satakunnassa, Pikamaalla ja luonnollisesti pääkaupunkiseudun metropolipolitiikassa. Meillä on mahdollisuus käyttää nyt sekä perinteistä metropolipolitiikan “bulevardipolitiikkaa” että luonnonvaroihin ja maaseutuun nojaavaa Helsinki.Forssa-Poriväylän (HFP) “avenuepolitiikkaa“. Neljäs bulevardi on Turun väylä kohti Hämeenlinnaa (TFH) ja sen risteys on minkä tahansa sijaintiteorian näkökulmasta Suomen vahvinta kasvualuetta nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki tämä on vain sijoitettava kartoille. Kun sijoittajat hakevat varoilleen oikeita kohteita, tuottavia myös tulevaisuudessa, oleellista on osoittaa, kuinka omat vahvuutemme ovat tiukasti maassa kiinni ja että niiden toteutuminen on osa ikääntyvän kansakunnan välttämätöntä vaihetta, jossa maapohjan hinta nousee juuri logistisesti parhailla alueilla. Omaa kulttuuria ei pidä nyt piilotella ja muuttua mökkihöperöksi globaalissa kilpailussamme sijainnista ja maapohjasta. Karttojen käyttö muuttuu yhä vaativamman ja kalliimman maankäytön säätelyn ohjaamaksi ja näistä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tämän alueen yhteistä pääomaa järkivihreänä suunnittelukäytäntönämme. Ekologisesti kestävä on 2050-luvun haasteitamme ja tässä kilpailussa Kanta-Häme menestyy parhaiten hakemalla yhteistyökumppaneita koko ajan myös kansainvälistyen. Tässä poliitikkojen koulutus on aivan yhtä tärkeää kuin virkamiesten tai kärki-innovaattoreidemme yhteistyö yrityselämässä. Pelkkä hyvä sijainti ei riitä jos osaamisen ketjut eivät kohtaa toisiaan. On opittava yhteinen kieli ja kulttuuri on se joka yhdistää. Kartta ja sen värit ymmärretään yhtä nopeasti kuin hyvän taulun maisemat ja van Goghin käyttämät värit. Taulu maalataan ja siihen käytettään värejä, kirjaa ei ole tarvis maalata. Koskahan tämä opitaan Suomessa ja Hämeessä? Hiljaiset sillat Tärkeimmät uutiset tulevat usein muualta kuin lähiympäristöstä. Turkki on tyyppiesimerkki kansakunnasta, jonka vaurastuva ja paisuva keskiluokka on moninkertaistanut hetkessä kauppakeskusten lukumäärän. Vanhat basaarit katoavat kun uudet ostosbasaarit syntyvät. Samaa kehitystä näkee kaikkialla Aasiassa, ei vain Kiinassa ja Intiassa. Ympäri maailmaa lapsille halutaan jotain parempaa kuin minkä vanhemmat ovat itse kokeneet. Suomea lähimpänä tämä viesti tulee Venäjältä, mutta myös sellaisilta rahoittajilta, jotka ovat maailmanpankkia tai kehityspankkia lähellä olevia tahoja. Suomi on maailman johtavia maita ympäristöteknologiassa ja samaan aikaan rakenneuudistuksessamme on alkamassa ratkaiseva viikko. Tuhlaamme aikaamme epäoleelliseen ja menetämme koko ajan aikaa sellaisiin riitoihin, joiden perusta on poliittisessa kulttuurissamme ja ikivanhoissa sosiaalisen pääoman taudeissamme. Se on kuin hiljaisten siltojen tuskaisaa elämää. Oikein, mutta vain päinvastoin Helsingin tonttivaranto on käymässä vähiin ja kulttuurimme on kuin juuri kuolleen näyttelijä Matti Raninin elokuvaroolit Komisario Palmu -elokuvien varatuomari Virtana. Hän oli periaatteessa oikeassa, mutta vain 180 astetta väärässä piippuaan polttelevan vanhan komisarion kokemana tai näkemänä kokonaisuutena, yksityiskohtien summana, holistisena maailmankuvana. Tähän aikaan ei nyt kuulu ahneus ja johdon korkeat palkat. Se mikä on kohtuullista tulee mitatuksi erityisesti kun kuntien ennätyssuuret yt -neuvottelut alkavat. Näin kuvittelemamme kuntien myllerrys on nyt vasta alkamassa ja se koskettaa myös kaikkia niitä ketjujamme, jotka ovat sidoskissa paikallishallintoon ja maakuntiimme. Kun mukana yt -neuvotteluissa on pian kymmeniä tuhansia kuntasektorin työntekijöitämme, se koskettaa ensi vuonna todennäköisesti liki 50-100 kuntaamme. Hurjinta aikaa on alkukevät, jolloin kunnat saavat tietoonsa verokertymän ja edellisvuoden tilinpäätös valmistuu. Voi sitä ihanaa aikaa kunnanvaltuustoissamme. Tuolloin EU -ehdokkaamme mepeiksi ovat parhaillaan kentällä ja keskustelu kääntyy globaalista lokaaliin ja veteraanipoliitikko Paavo Väyrysen kaltaiset nimet nousevat galluppien kärkeen. Koko Eurooppa on alkanut puhua yhteistä kieltä, jota mekin hyvin ymmärrämme. Joku toi sen meille tutuksi jo edellisissä vaaleissamme.

Kun Suomi meni rikki

Vielä takavuosina Forssalla meni hyvin. Turkulainen professori rakensi oman lehtensä vanhan Hämeen Härkätien tuntumaan ja alkoi kutsua maaseutua Lounais-Hämeeksi. Härkätien ulkopuolelle jäi etenkin Somero mutta myös Loimijoen ulkopuolelle Loimaa. Syntyi aluetalous, jossa viiden maakunnan yhteinen raja-alue rikottiin rohkeasti ja kolmostien levähdyspaikka Helsingistä Tampereelle muodostui ikään kuin uudeksi hallinnolliseksi keskukseksi, haluamattamme. Muutamat alueen poliitikot hakivat äänensä aina nelostien varsilta Päijät-Hämeestä saakka, jossa vedet virtasivat aivan muualle kuin Loimijokilaaksosta. Oli ylitetty maan suurimmat vedenjakaja-alueetkin ja Turun suunta unohtui. Paradigman muutos käynnistyi Vuosien varrella riitelevät pienet kylät eivät havainneet, kuinka alueen läpi virtasi miljoonien ihmisten karavaani ja vanhat rakenteet murtuivat, pääkaupunkiseutu kasvoi metropoliksi. Kylät elivät omaa elämäänsä, vaikka Loimijokilaakson ja Hämeen härkätien maan hinta muuttui sekin ja kävi kohta mahdottomaksi talonpojalle ja duunarille hoitaa laskunsa velkaantumatta. Kuten niin usein, metropolin ympärille syntyi slummiutuva vyöhyke ja kulttuuriväki alkoi kutsua sitä helvetin tulirotkoksi. Se oli typerää mutta niin olivat puhujatkin, vastuuttomia lapsia. Samaan aikaan Neuvostoliitto katosi kartalta ja EU yhdentyi. Markka muuttui euroksi ja netti toi mukanaan globaalin sosiaalisen median talouden ja strategian. Turkulaisen professorin lehti myytiin maaseutunsa jo aiemmin nielleelle hämäläisen kaupungin medialle. Sen tarina oli ohi siinä missä aiemmin tyykikylänä syntyneen kaupungin niiden teollisten rakenteiden, joiden pääkonttori oli muualla kuin slummiutuvan kulttuurin sisällä. Alkoi odotettu pako pääkaupunkiseudulle, tai hakien työtä sieltä, mistä sitä saatiin, ei sieltä mistä sitä ehkä oli luvattu, mutta ilman korvausta. Tehtaan myymälät ja poistomyyntipisteiden outlet-kylät yleistyivät Helsingin liepeillä ja ensin Oulussa, joka oli maan toinen pääkeskus ja puolen Suomen pääkaupunki. Limingan niityt katosivat jo 1970-luvulla ja nyt siellä kasvoi tornitaloja ja outalet -kyliä muun maailman tapaan ja Liminka kuntana katosi. Suljettuun EU:n byrokratiaan EU -keskustelu muuttui vuosien myötä suljetuksi ja eurooppalaiset alkoivat vieraantua uudesta liittovaltiostaan jo kerran sellaisessa asuen etenkin Saksassa, mutta myös Kreikassa, Espanjassa, Italiassa ja etenkin brittien imperiumissa. Yli 70 % suhtautui byrokraattiseen mammuttiin kielteisesti mutta Suomessa vain 56 %. Liki kolmannes piti unionia hynänä asiana ja euroa pelastuksena omalle taloudelleen. Samoin muualla EU:n itärajoilla, kuten Romaniassa ja Bulgariassa. Suomi muuttui veroparatiisin maaksi, jossa Kauniaisissa äyrin hinta oli 16,5 % ja idän vanhassa ihmeessä, Saimaan syväsataman rannoilla Kiteellä keskikarjalaiset maksoivat puuttuvista palveluista veroa liki 23 %. Ja kiinteistöverot päälle. Pohjois-Karjalassa asuminen oli liki 10 % kalliimpaa kuin Kauniaisissa tai saaristossamme. Palvelut Tohmajärvellä ja Rääkkylässä olivat kuitenkin paikoin kokonaan kadonneet. Ei sellainen voi jatkua määrättömiin ja pääministeri tilasi selvitysmieheltä raportin Kaliforniasta saakka. Siellä Manuell Castells, oppilaanaan suomalainen Himanen kertoi, kuinka suomalaisten on sallittava samat mahdollisuudet kaikille, myös syrjäisen kylän sille vanhusparille, joka on ainut vielä kodissaan elävä ja joka toivoi ettei heitä jätettäisi kokonaan heitteille. Muuta toiveita heillä ei enää ollut. Ei voinut olla Suomessa eläen vuonna 2013. Himasen visiona oli yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää arvokasta elämää. Jokaisen on voitava kokea oma arvokkuutensa ja löytää se tältä pohjalta myös muista kanssaihmisistään, lähimmäisistään. Tuo sama ajatus ja arvopohja löytyy liki jokaisesta uskonnosta ja sieltä olemme sen koonneet omiin maallisiin normistoihimme, eettisiin ja moraalisiin koodistoihin. Joskus, kauan sitten, joku kirjoitti visionsa ilmaisten sen käsitteillä vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus, mutta uudessa kielessä esiintynyt “arvokas elämä” oli jäänyt mainitsematta. Ihminen oli aiemmin rakentanut koneitaan itseään varten eikä päinvastoin. Koneiden oli helpotettava elämää eikä robottien tehtävänä ollut lukea ihmisten kaikki vaivatkin ja yhdistellä niitä koko maailman ruodittavaksi. Nyt ihminen oli robottiensa ja älypuhelimensa vanki ja eli niitä varten. Tätä Suomessa ei ymmärretty vielä paradigman muuttuessa 2000-luvun alussa. Mediakratian talousmalli Mediamaailma oli muuttunut sekin mielipiteitten vyyhdeksi, jossa Himanen ja hänen tieteellinen isänsä Manuell Castells saivat kuulla suomalaisen tiedemaailman ja akateemisen osaamisen yhteisen tuomion Himas-kritiikkinä ennen kuin kukaan oli kirjasta lausettakaan lukenut tai olisi vaivautunut odottamaan edes lyhyttä parin liuskan tiivistelmää. Mediakratia on vallan käyttäjänä muita sokeampi ja vailla kritiikin häivää. Kun mielipide muodostetaan mediamölinän tuotteena, lastenlapsille ei jää paljoa kerrottavaa sellaisesta ajasta ja sen korkeakulttuurin tuotteista, asui sitten slummissa tai sen vieressä, Kaunaisissa tai Kiteellä, maalla tai merellä. Siivekkäät ajatukset ammuttiin varmasti alas ja maanläheiset poljettiin nekin jo ennen kuin ne ehtivät versoa oraalle. Kaiken varalta. Tuottoisan viljan ja Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssin planeetan räjäyttävät jättikasvi Boababin siemenet kun olivat alunalkujaan kovin saman oloisia ja taimenenakin liki sisaruksia keskenään. Mitä Suomi haluaa EU:lta kysyy tänään professori Tapio Raunio eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana (HS 19.11). Raunion mielestä kun koko hallituksen selonteko EU:sta on yhdentekevä, aivan kuin lukisi puhelinluetteloa. Totta. Himasen tekstissä on sentään jotain mutta halliotuksen hengenlennossa ei yhtään mitään. Mikä Suomea vaivasi vuonna 2013, jolloin paradigma ja tulevaisuus oli jo alkanut mutta elettiin kuin eilistä päivää. Puhuttiin vuosituhannen myrskystä vaikka kyseessä oli normaali syysmyräkkä ja olisi tullut puhua vuosikymmenen kolmanneksi tuhoisimmasta vahingontekijästä tuulena, matalapaineen ja syklonin matkana kohti itää ja pohjoista Jäämerta. Laiskoja poliitikkoja Tärkeät hallituksen linjaukset tehdään kuitenkin poliitikkojen puheissa, ei näissä selonteoissamme, puhelinluetteloissamme, jotka ovat kaukana niistä linjauksista joihin vaikkapa Hollanti ja Britannia kykenevät. Siellä löytyy myös täyttä asiaa mihin halutaan muutoksia ja kerottaan miksi ja tavalla, jonka jaksaa myös lukea. On osattava kirjoittaa vältellen suomalaista puppusanageneraattoria, tyhjän toistoa vuodesta toiseen. Tekstin on vietävä lukijansa mukanaan ja varottava puhelinluettelon kaltaisia virkamiesten selontekoja. Professori Tapio Raunio on arvostettu EU-osaaja eikä suotta kirjoita näin jyrkkiä tuomioita hallituksellemme. “Yhdentekevä kuin puhelinluettelo” on harvinaista testiä tällä tasolla kirjoitettuna. Poliitikot taas ovat tunnetusti laiskoja eivätkä viitsi ottaa selville, mistä puhua, ja niin valiokuntamme pysyvät yleisöltä salaisina ja suljettuina. EU sentään pitää valiokuntiensa kokoukset avoimina. Johtavien poliitikkojen on osoitettava mitä he tekevät tai tietävät vai tietävätkö yhtään mitään. Rivipoliitikot eivät tiedä, eivätkä siitä edes välitä. Kun kokoukset ovat salaisia, se ei näy äänestäjille. Me pelaamme eri säännöillä kunnissamme, mutta myös eduskunnassa ja EU:n sisällä. Kun hyvän hallinnon olisi lähdettävä paikallisesta, lokaalisesta, yhteisöllisestä toiminnasta ja jatkuttava sisäkkäisinä kehinä kuntahallinnon kautta maakuntahallintoon ja kansalliseen päätöksentekoon sekä EU hallintoon, nyt ne ovat rinnakkaisia saarekkeita ja EU vielä etäinen ja byrokraattinen Baabelin torni. Omat säännöt jokaisella Se muistuttaa suomalaista poliisia, jossa huumepoliisi pelaa aivan omilla säännöillään tai tutkimuslaitos, joka on maaseudulla ikään kuin valtio valtiossa ja jokainen puuhastelee mitä sattuu ja keksii kiusatakseen sellaisia, joilla olisi ehkä jotain annettavaakin ympäröivälle yhteiskunnalle. Näin huumepoliisin sotkut ylettyvät ruohonjuuritasolta aina sen ylimpään johtoon ja koko poliisin uskottavuus menee yhden onnettoman tunarin moraalittoman käyttäytymisen seurauksena. Kun jossain rinnakkaisten rakenteiden kohdalla hierarkia alkaa rapautua, eettinen ja moraalinen toimintaohjeistus ei toimi, se leviää koko organisaatioon ja media tuo sen megafoneineen kaikkien tietoon, eikä sen jälkeen muuta enää olekaan kuin Himas-tutkimus ja siitä annettu kuvaus ennen sen syntymää. Uudessa paradigmansa vaihtaneessa yhteiskunnassa salaa tehdyt työt ovat virhe ja Suomi on mennyt rikki. Rikki mennyt valtio Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti on oikeassa (HS 19.11). Suomi on todellakin mennyt rikki. Kun uudessa onnettomassa rakenteessamme yhdessä asiassa tehdään yhdellä onnettomalla näkökulmalla päätös, se johtaa lisävaikeuksiin toisella sektorilla. Sektorisuharit nyt toimiva näin ja joku pitää sitä hyvänä omalla kohdallaan kokonaisuutta tuntematta tai siitä piittaamatta. Tätä olemme kaikki pelänneet ja huutaneet jo vuosikymmenet mutta turhaan. Hyttysen ääni kun ei kuulu taivaisiin. Paradigmainen muutos kun johtaa aluetaloudessa ja sen rakenteissa juuri tähän virheeseen. Kun yhdessä päässä ongelma ratkaistaan, toisessa päässä se pahenee. Hölmöläisten maailmassa ja sadussa se meni juuri näin. Hallituksen aika alkaa käydä vähiin korjata sote -sotkut ja kuntarakenneuudistukset rinnan yksityisen ja julkisen terveyden huollon kansa samalla eläen. Kun jokainen alkaa katsoa asioita vain omasta näkökulmasta, holistinen systeemi kaatuu, kokonaisuus jää näkemättä. Kun kuntien menoja olisi karsittava, jokainen miniteriö varjelee omaansa ja pääkaupunkiseutu etenkin omiaan. Kun karsinnan tekee lopulta valtiovarainministeriö, paras tieto varmasti puuttuu. Arvot ja tavoitteet taas kuuluvat poliitikkojen tehtäviin ja virkamiesten tehtävä on hakea vain parhaat keinot niiden esittämiseen. Nyt kuitenkin poliitikot ovat ottaneet omine avustajineen tehtäväksi hakea myös keinot, jolloin asiantuntijoita ei kuulla lainkaan ja se turhauttaa. Kun sitten syntyy virheitä, Talvivaaran kaivos on kuin suomalainen Tsernobyl, syyt vieritetään virkamiehille, asiantuntijoille. Lopulta maassa on hallitus, jolla ei ole arvoja aina lainkaan, yhteinen arvojen “liima” puuttuu, jolloin kukaan ei tiedä mihin suuntaan Titanicia olisi ohjattava Arktisessa Babylonissamme. Arvot kuuluvat poliitikoille Näin myös arvot siirretään virkamiesten tehtäviksi tai pahimmassa tapauksessa mainostoimistoille ja median vietäväksi. Ja pahin kaikista on kaikkialla häärivä poliittinen esikunta, etenkin Brysselissä, mutta myös jo Helsingissä, jossa erityisavustajat ja poliittiset sihteerit tekevät niin omia arvojaan kuin asiantuntijan tehtäviä ja kaiken miten sattuu ja pätkätöissään puuhastellen. Kun avainvirkamiehet eivät pääse enää lainkaan keskustelemaan ministerille vaan hänen esikunnalleen, tauti on pitkällä. Näitä ministerin esikuntia ei kiinnosta hallituksen tavoitteet, vaan oman puolueen tai vielä pienemmän oman ryhmän ja kuppikunnan tavoitteet. Ne alkavat elää omaa elämäänsä ja muistuttavat tutkimuslaitosta maaseudulla, jota kukaan ei tunne, mutta jonka budjetti syntyy ja sen käyttö rakentuu ikään kuin valtiona valtiossa tai pienen pitäjän sisällä Ypäjän kunnassa. Se alkaa elää kokonaisuudesta irrallaan, saarekkeena ja vailla yhteyksiä muuhun kuin hevosen kavioon ja kaviouraan, nepotistiseen hallintoon ja muuton tuomaan traumaan, psykososiaalisiin ongelmiinsa käpertyen kenenkään siinä auttamatta. Tuomas Pöysti on enemmän kuin oikeassa toivoessaan, että seuraavan hallituksen puolueet voisivat luottaa toisiinsa, eivätkä kiinnittäisi niin suurta huomiota hallitusohjelmakirjauksiinsa. Suuret päätökset on taas voitava tehdä yhdessä koko valtioneuvoton kesken. Poliittiset esikunnan on rajattava arvojen ja tavoitteiden saavuttamiseen ja niiden kuvaamiseen. Muuten virkamiesten asiantuntemus jää heikolle käytölle ja kaikkein kurjinta on maaseudulla sijaitsevalla tutkimuslaitoksella, josta kukaan ei tiedä mitään ja jonka laboratoriot ovat tyhjänä, mutta toisen valtion laitoksen ylimitoitettu vuokra juoksee koko ajan ja vie ne rahat, joita tutkija hakee oman tutkimuksensa toteuttamiseen yrittäjän käyttöön ja yhteiskuntamme palveluun. Mutta ilman laboratorioita ja apulaisia sekä rahoitusta, jonka on itse hankkinut. Ps. Pidimme eilen ensimmäisen Forssan strategiapalaverimme ja käynnistimme kulttuurilla. Mukana oli vajaa 50 alan ammattilaista ja harrastajaa. Suomalaisen suurtutkimuksen mukaan kansa janoaa kulttuuria ja sitä tarvitaan etenkin 1) lohduksi arkeen ja viihdykkeeksi, 2) esteettiseksi kokemukseksi, 3) yhteisten kokemusten jakajaksi, 4) hyvinvoinnin ja terveyden lisääjäksi, 5) tunteitten ja tunnelukkojen avaajaksi. Tätä mieltä on 70-90 % suomalaisista. Kulttuuria tarvitaan nyt myös 6) maailmankuvan avaajaksi, 7) syvälliseen ajatteluun, 8) kiinnittämään huomiota epäkohtiin, 9) rikkomaan pyhiä rajoja ja pinttyneitä ajatuksiamme, 10) hakemaan uusia esteettisiä ihanteita. Tätä mieltä on 50-70 % suomalasista. Paljon harvemmin tarvitsemme sitä 11) talouden lisäarvoksi tai 12) ärsyttämään itseämme. Siihen meillä on paremmat keinot. Tätä kohtaa ei pidä koko ajan pohtia kulttuuriväen ja aktiivisen alan osaajan, Jumalan armosta. Näitä suomalaisia kun on vain noin 10 %. Me tarvitsemme nyt Etelä-Hämeeseen ja Varsinais-Suomen savimaille rajat ylittävää sellaista korkeakulttuuria, jota voimme tuottaa myös naapureiltamme lähikaupungeistamme. Tiloja on, tai niitä on muutettava tähän tarkoitukseen sopiviksi. Meille ja lapsillemme on nyt tarjottava suuria elämyksiä, lohdutusta, yhteisiä kokemuksia, joihin ankkuroida lapsuutensa kasvuympäristö, tunnelukkojen avaajia, jotka samalla auttavat myös ymmärtämään koko ajan muuttuvaa maailmaamme, helpottavat syvällistä ajattelua ja rikkovat vanhoja rajojamme. Uudet esteettiset ihanteet ovat nekin ihan hyvä kokea, mutta eivät ne niin kauhean välttämätöntä ole edes tieteeseen suuntautuville tutkijoillemme. Talouden pohdinta ja ärsyttäminen jääköön median toimeksi ja poliitikkojen elämänohjeeksi. Kulttuurilla on nyt muuta tilausta ja kysyntää, enemmän kuin koskaan historiassamme. Lapsille on jätettävä taakseen sellainen kokemus ja yhteisöelämän tuotteet, joiden varassa on hyvä jatkaa eikä toimia tavalla, jossa eväät on jo syöty ennen kuin retki on edes kunnolla alkanut.

Unionin vaikeat vuodet

Eurooppa kriittisimmät valtio löytyvät, viimeisimmän parametrin mukaan Espanjan, Portugalin, Saksan, Ranskan, Britannian, Italian jne. suunilta. Liki jokaisessa näissä suurissa jäsenmaissa kriittisyys ylittää 70 %:n rajan kun Suomi kuuluu 56 %:n mittauksella siihen itäiseen vyöhykkeeseen, johon kuuluvat myös vaikkapa Romania ja Bulgaria. Jopa Ruotsissa 60 %:n raja rikotaan, vaikka euro ei ole ollut rasitteena. Kartta valehtelee Itseäni kiusasi, tuota Helsingin Sanomien esittelemää karttakuvaa katsoessani, sen esitystapa. Siinä yhdellä asialla, suhtautumisella unioniin, oli väritetty valtioiden pinta-aloja. Ikään kuin neliökilometrit ja valtion rajat olisivat kertomassa mielipiteitään tai äänestämässä. Maantieteilijöitä tämä esitystapa on jyrkästi kielletty. Se kun on hämäävä, tarkoitushakuinen, manipuloiva ja tuo mieleen kuinka kokonaiset kansakunnat, valtiot rajoineen, ovat jotain mieltä ja näin stereotyypit alkavat saada vahvistusta ja rajat syvenevät entisestään. Syntyy rasistisia asenteita. Suomessa tätä esitystapaa käytetään usein kuntakartoissamme, esitellen vaikkapa suurin puolue käyttäen väritettäessä kuntien rajoja ja pinta-aloja. Näin syntyy vaikutelma kuntapuolueesta, vaikka pinta-alat eivät äänestäkään. Pääosa ihmisistä kun asuu taajamissa ja siellä väri vaihtuu, mutta näyttäytyy vain pienenä pisteenä usein keskustan vihreällä karttapohjalla. Samalla keinotekoiset rajat korvessa saavat psykologisen merkityksen ja hahmon sekä kunta imagonsa. Kartan psykologia on aina vahva ja kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Elämme visuaalisessa kuvien maailmassa ja ne tulisi hyvässä journalismissa esittää oikein. Vaikkapa pallodiagrammina, jossa ympyrän koko ja sen sektorit kuvaavat miten ilmiö jakautuu Euroopassa ja Suomessa tai vaikkapa Lounais-Hämeen pohdinnoissa kansan ääntä kuunneltaessa. Forssan, Loimaan ja Someron pallot ovat sektoreineen toista luokkaa kuin pienten maalaiskuntien. Näin etenkin äyrejä ja työpaikkoja laskettaessa. Ja nehän meillä ovat tärkeitä, eivät pinta-alat. Ilmastokaan ei muutu rajoja korvessa yliteltäessä. Vastuu tulee vallan mukana Siellä missä on suuria palloja on myös suurta vastuuta. Organisaatiot muuttuvat nekin kohti asiaorganisaatiota, kun pienissä kylissä kyse on yhdessäolo-organisaatiosta, joka on samalla yhteisöllinen ja tunteisiin vetoava. Metropoliorganisaatiot, joiden kanssa neuvotella, ovat aivan erilaisia kuin yhteisöorganisaatiot, sukulaisuus ja tuttavuus, kyläyhteisön omaehtoinen talkootyö. Ne ovat arvokkaita yhteisöelämälle ja niitä on vahvistettava siellä. Sen sijaan asiaorganisaatio ei niitä käytä ja sen sisällä asioita ei piilotella. Kahta pääorganisaatiotyyppiä (Gemeinschaft/Gesellschaft) ei saisi sotkea toisiinsa tehtäessä suuria päätöksiä sellaisista organisaatioista, jotka palvelevat suuria ihmisjoukkoja ja heidän hyvin erilaisia intressejä. Suomen pinta-ala väritettynä on vaikuttava, mutta mitä tekemistä sillä on sen pinta-alan kanssa, jota edustavat Britannia, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia. Suomen pallonhan kuuluisi olla kartalla ympyränä vain nuppineulan kokoinen näiden suurten päättäjien rinnalla. Kun se edustaa sitä oikeasti maailmallakin 7000 miljardin joukossa promillen osana. Itäinen provinssi Miksi Suomi sijoittua koko ajan asennekartoituksessa enemmän itään kuin länteen? Onko unionilla meille erilainen merkitys kuin suurille jäsenmaille. Liittyykö se edelleen geopoliittiseen asemaamme ja EU:n rauhan projektiin sekä vanhaan sosiaaliseen pääomaamme ja sen muistiin? Onko sitä samaa pienissä kyläyhteisöissä, emotionaalista pohdintaa sekä tunnetta ja väheneekö se siirryttäessä suurempiin taajamiin ja väritettäessä muutakin kuin autioituvia kuntia, metsiä ja jänkiä asennekuvauksissamme? Onko tällä virheellisellä kartografian käytöllä sellaisia tarkoitusperiä, joita käytettiin mm. sota-ajan kartoissamme? Kartan psykologia kun ulottuu myös vaikkapa kirjaintyyppiin, värien valintaan, symbolivalintoihin jne. Kuvissa, kuten maalauksissa, käytetään aggressiivisia ja hyökkääviä symboleja ja värejä, mutta myös lämpimiä tai vähätteleviä merkkejämme. Jotakin voidaan unohtaa kokonaan ja nyt tuolla kartalla ei ollut lainkaan empivät ja vastaamatta jättäneet, neutraalit luvut ja EU -myönteiset, joita ei voinut olla suurimmissa kansakunnissa juuri kymmenettä osaa enempää. Sen esittäminen oikein kartalla saisi meidät pohtimaan, millä eväin EU pysyy pystyssä, jos kukaan ei oikein näyttäisi siitä välittävän aivan itäisimmän Euroopan ulkopuolella. Se on Baabelin tornina pysynyt etäisenä ja vieraana samalla demokratiaa rapauttaen myös kansakuntien ja myös yhteisöjen sisällä. Ja samaan aikaan maailmalle levisi internet, sosiaalinen media (some) tai kansalaismediat ja niiden reaaliaikaiset välineet. Sosiaalisen kanssa (“sosiaalitantta“) niillä ei ole mitään tekemistä. Vielä vähemmän “sosialismin”, johon ne Suomessa koko ajan sotketaan. Mutta yhteiskuntien globaalin ja lokaalin paradigman ne muuttivat hetkessä ja täydellisesti siinä missä talouden ja vanhan median tiedotuksen, tiedon leviämisen hierarkkisen diffuusion. SE katosi ja sen mukana hierarkkiset organisaatiot. Jos niitä vielä jostain löytyy, ne on purettava. Kevään suuret linjavaalit Miten sitten vaaleissa käy keväällä? Saavatko EU -kriittiset liki sata paikkaa ja jakautuuko se kolmeen eri ryhmään? Ovatko suomalaiset tässä Perussuomalaisina ikään kuin sillanrakentajia, jolloin tästä ryhmästä on tulossa vaalien jälkeen unionin kolmanneksi suurin ryhmä? Siis heti Euroopan kansanpuolueen EPP:n ja sosialistien jälkeen. Vai olisiko kysymys sittenkin esitettävä siten, mitä tehdä jos koko EU alkaa jäädä suurissa, jo nyt liittovaltioissa, kuten Saksa, toissijaiseksi eikä sitä kansa kuuntele, etääntyy siitä ja alkaa jäädä pois myös kansallisista vaaleistaan. Pitäisikö meidän nyt olla pikemminkin huolestuneita oman maamme ja sen pienyhteisöjen sekä kansakunnan tilasta, kuin pohtia sellaista, joka on arktisen babylonin tapaan luhistumassa ja taistelee olemassaolostaan Talvivaaran kaivoksen kanssa kilpaa vedenpinnan koko ajan kohotessa ja hukuttaen jo ensimmäiset Tyynenmeren atollisaaret ja aiheuttaen tuhoa Filippiinien tapaan raivokkaina ilmastomuutoksen merkkeinä. Onneksi Suomi on maltillisten ihmisten maa, ja tulemme toimeen myös silloin, kun lama on syvimmillään. Suomessa ongelmana on lähinnä se, mitä tapahtuu jos oikeisto hylkää konservatismin ja vasemmisto työläiset. Tätä näkee jo Euroopassa paljon ja Suomi kulkee yleensä hieman jälkijunassa. Me emme edes tahdo ymmärtää kuinka konservatiivi voi olla toki innovatiivinen ja luova. Usein sitä onkin ja jopa tavalla jossa liberaali jää toiseksi. Eikö vasen ja oikea ole sama kuin hyvä ja paha sekään. Hyvään ne molemmat pyrkivät, mutta kuka kertoisi, mikä on kaikille hyväksi ja millaisin keinovalikoimin sinne päästään. Itsekkyys ja ahneus eivät ainakaan sellaisia voi olla, mutta suvaitsevaisuus ja eettiset päämäärät hyväksyy moni, vaikkei aina noudattaisikaan. Titanicin kannella Kun Titanicin kansirakennelmaa rakennetaan, sen on edustettava sitä osaamista, jota Tammela edustaa parhaimmillaan toteuttaessaan kesäistä Hakkapeliitta tapahtumaansa. Se on uskottava ja aito. Titanic taas edusti inhimillistä osaamista ja jäävuori sen nöyryyttäjää, Guggenheim miestä, joka hukkui Titanicin myötä. Kun Arctinen Babylon ja sen uusin strategia rakenneltiin ja rakennetaan, se ei voi olla sama kuin 1990-luvulla tuotettu informaatioajan tuote Espanjassa tai Kaliforniassa kirjoittaen Manuell Castellsin työnä oppilaanaan Pekka Himanen. Siitä tulee vanhaa toistava pamfletti. Ei sellainen kelpaa 2030-luvulle kannattelijaksi. On tehtävä uusi, jossa robottien sijoittelu Yhdysvaltain tapaan ympäri maailmaa ei muuta sitä julmaa tosiasiaa, jossa Shanghaissa ihmiset nousevat aamulla auringon mukana ja Kaliforniassa sama aurinko nousee vasta vuorokauden viiveellä. Edes jenkit itse eivät Tyynenmeren rannalla asuvien äänistä välitä vaaleissaan. Ne on ratkaistu kun äänet idässä ja Atlantin rannikolla on laskettu. Elämme maailmassa, joka muuttui paradigmaisesti vuosien 2011-2012 aikana ja tässä Mayakansan kalenteri ei erehtynyt. Toivottavasti liberaalieliitti ymmärtää missä konservatiivit ja heidän luova innovaatio kulkee prosessina nyt myös Euroopassa, ei vain Aasiassa. Oppositioon, sen kasvuun Euroopassa, ei saa suhtautua vain vihamielisesti uuden paradigman tuotteena. Se vie liberalismin tuuliajolle eikä kukaan sellaista halua. Suomalainen kirjallisuus voi sittenkin hyvin, toisin kuin Suomen Kuvalehti väitti. Olemme kirjallisuuden suurvalta mutta ongelmiakin on. Timantteja ei jakseta hioa vuosikymmeniä eikä tasapaksusta tahdo tulla irtiottoja. Riittävän hyviä on kuitenkin riittävästi ja se näkyy maanantaina Forssan elämässä ja jatkuu läpi koko joulukauden kiitos tekevien käsien ja forssalaisen rohkeuden, kulttuurin kirjon rikkauden.

Rorschachin musteläiskät

Marraskuun kahdeksas, jolloin tämän tekstin kirjoitan, on Hermann Rorschachin syntymäpäivä vuonna 1884 Sveitsissä taiteilijaperheeseen, jossa luovuus kukoisti. Äidin kuolema, pojan ollessa vasta 12 vuoden ikäinen, oli kipeä kokemus. Hän jäi kuvataiteilijan ja opettajaisänsä hoitoon. Alkoi valmentautuminen elämään, jossa mukana oli useita yliopistoja ja poikkitieteistä opiskelua päätyen lopulta Berliiniin. Psykologia ja sen kehittely kohti psykiatriaa ja irtautuminen filosofiasta oli alkanut jo jonkin verran aikaisemmin tiedeyhteisössä. Ihmistieteet olivat ottamassa merkittäviä uusia askelmerkkejä tietokoneen tullessa suurten aineistojen tulkintaan. Pilailua suomalaisten kustannuksella Rorschach on Googlen kotisivun hahmona tänään suomalaisille ironiana. Me muistamme hänet kymmenestä musteläiskätestistä, joilla mitataan, ei niinkään assosiaatiota, kuin ihmisen persoonallisuuden piirteitä, ajatusmalleja, emootiota, hallintakeinoja, reagointityylejä, kontrollikapasiteettia, stressinsietoa, minäkäsitystä, vuorovaikutussuhteita ja ylipäätään informaation prosessointia ja ajattelua vaikkapa himastutkimuksesta ja jonkun pamfletiksi kuvaamasta työstä, kuntarakenne selvityksistä ja sote -sotkuistamme, Talvivaaran tilasta ja kainuulaisten ahdingosta, suomalaisesta synkkämielisyydestä ja marraskuun ankeudesta Euroopan persläpenä. Eniten yleistyksiä ja mustatahroja näemme kansakunnissa, niiden stereotyypeissä, kunnissa, maakunnissa, salaliitoissa, maalauksissa, kirjoissa joita luemme, medioiden viihteessä ja uutisissa, mutta etenkin niiden markkinoinnissa ikään kuin ilmoituksina ja mainoksissa. Ne ovat samaa asiaa ja kytketty yhteen mustetahroiksemme. Kun robotit yhdistävät omia tietojamme, se tapahtuu miljoonien ja miljardien tietojen ja ihmisten massoista sekä yhdistäen ne ryhmiksi, joista saamme myös tietomme. Meille jaetaan sitä mitä mustetahroina maailmalta haemme ja silloin ratkaisee reaktiotapamme, emootio, pinttyneet ajatusmallimme, kontrollikapasiteettimme, minäkäsityksemme ja koneiden havaitsemat vuorovaikutussuhteemme sekä tapamme prosessoida informaatiota. Pelkkä järki ja ajattelu, rationaalisena kuvittelemamme elämä, eivät ole sama kuin persoonallisuus ja ihmisen tapa nähdä “mustetahransa” maailmalla. Kun kansakunta ja puolue on mustatahra, silloin tauti on jo aika paha siinä missä hakea kateudelleen yhteistä kohdetta työpaikan kiusattuna. Kun kansakunta hakee kiusattuja Talvivaarasta, poliitikoista, median esittelemistä tiedemiehistä, sairaus on jo pitkälle ehtinyt ja muistuttaa 1930-luvun lopun alkua. Manuell Castells ja informaatioyhteiskunnan jälkilöylyt Manuell Castells kokoamassa maailman huippuja kirjoittamassa suomalaisten tilasta ja puolustamassa Himasta tapanamme “tappaa” hänet (HS .8.11), on melkoisen pitkälle mennyttä tieteen yhteistä näkemystä sairauden diagnoosina. Lama on jatkunut jo kauan ja sen merkit näkyvät. Olkoonkin, että pamfletiksi muuttunut kirja on kevyttä luettavaa ja jo menneen ajan merkeistä koottua höpinää sekin. Täytyy sietää joskus vanhahtavaakin tekstiä ja pamflettia. Etenkin, jos uusi ei mene perille ollenkaan jälkiomaksujan lukemana. Informaation prosessointia kun tapahtuu reaaliaikaisesti ja nyt hyvin eri tasoilla. Lisäksi kontrollikapasiteetti on joillakin hyvinkin rajallinen uuden tiedon ymmärtämiseen ja sulattamiseen ennen sen läpikäyntiä, vanhan maailman tapaan, hierarkisena tiedon märehdintänä. Diffuusinen, hitaasti leviävä tieto, on mennyttä maailmaa ja sitä ikääntyvä jälkiomaksuja ei tiedä. Rorschach havaitsi, kuinka terveinäkin pidetyt henkilöt reagoivat hyvin eri tavalla kymmeneen testikuvaan kuvaten persoonallisuuden eri ominaisuuksia. Hänen koulutuksensa oli poikkitieteinen. Hän aloitti biologina ja geologina, mutta jatkoi myöhemmin ihmistieteisiin ja analyyttisen tutkintajärjestelmän kehittämiseen siirtyen lopulta myös Berliiniin yliopistoon. Tapa edetä oli oikeassa järjestyksessä tapahtuva. Ensin luonnontieteet, välineellinen oppiminen ja vasta tämän jälkeen ihmistieteitten pariin niitä soveltamaan. Hermannin minäkäsitys kehittyi rinnan stressinsietokyvyn kanssa ja vuorovaikutussuhteet kasvoivat prosessoimaan vaativia ja suuria informaatiovirtoja Bernen yliopistossa enne Berliiniin siirtymistä. Tutkimusmenetelmä kehittyvät Rorschach havaitsi, miten symboliset ärsykearvot saivat aikaan prosesseja, joita voitiin tulkita pisteyttämällä ihmisten kokemuksia ja näin syntyi myöhemmin 1970-luvulla ECS ja CS (Exner Comprehensive System) tulkintajärjestelmä sekä myöhemmin tietokoneet niiden tulkintaan. Eri objektit herättivät erilaisia ärsykkeitä ja niitä alettiin yhdistellä ja pisteyttää siinä missä taiteilijat väriä ja varjoja. Hermannin isä oli tehnyt tätä ammatikseen ja myös opettajana, jolloin se oli itsestäänselvyys pojalle, Hermannille. Reagointikyky ja minäkäsitys tukivat havaintoja sekä informaation prosessointi, ajatusmallit ja emootio ajattelua, jossa tuleva nero haki ratkaisua kuvista, musteläiskistä. Psykologinen ja psykososiaalinen tulkintajärjestelmä on tänään käytössä liki kaikessa mitä teemme ja mediat käyttävät niitä markkinoidessaan meille tietojaan tai ilmoituksiaan, mainoksia, mutta myös yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden kokemista. Niinpä vaikkapa Talvivaara herättää meissä hyvin erilaisia ajatusmalleja ja reagointityylejä siinä missä filosofi Pekka Himasen tutkimukset myös silloin, kun emme ole niitä ikinä lukeneet, saati edes kiinnostuneet alan tutkimuksesta ja tieteestä. Meillä on mielipide kaikesta ja se on persoonallinen, mutta ei toki tieteellinen. Kuka tahansa voi arvioida nyt Castellsin keräämien maailman huippujen tiedettä aivan kuten mustatahroja tuijotellen. Ratkaisevaa on tietokoneen löytämä kontollikapasiteetti, minäkäsitys ja vuorovaikutussuhteet, joilla tutkitaan nyt meitä. Kun minäkäsity on vahva, joskus narsistinen, vuorovaikutus politiikan huipulla ja itsekontrolli ei pelaa lainkaan, syntyy uusia maistereista ja tohtoreita sekä kaikkien alojen professoreita kertomaan, minne mennä sotealueella, globaalin maailman kierrossa ja ikääntyvän ihmisen huonomuistisessa elämässä. Oleellista on stressinsietokyky mustetahroja tuijotellessa. Vanhalla poliitikolla tämä lahja on kuin selkärankana ja parkkiintuneesta nahasta tehtynä. Kun psykososiaalinen trauma ja kiusaaminen kohdistuu kateutena yhteen ihmiseen, Himaseen tai Talvivaaran johtajaan vihana, yhteen puolueeseen, kansakuntaan, rotuun tai heimoon, ryhmään, kyse on jo taudin pitkälle kehittyneestä vaiheesta, johon osallistuu myös ympäröivä yhdyskunta ja sen hoitajat, hyväksi kutsuttu hallinto. Taantuman frustraatio - turhaumat Kun aiemmin vaikeat asiat ovat nyt meille ikään kuin mustatahroja ja niistä tehtävää informaation prosessointia ilman kritiikin häivää, elämä on muuttunut ulos asianmukaisesta normaalin elämän tulkinnasta. Himasta iäkkäämpi, maailmankuulu professori ja informaatioyhteiskunnan tutkimuksen kärkihahmo Manuel Castells, suomalaisille tarkoitetun tutkimuksen kirjoittajat hankkinut ammattilainen, oli jopa Suomessa käydessään huolissaan reagointityyleistämme ja käytti kuvausta “miehen taposta” tai ainakin sen yrittämisestä psykososiaalisena kateutena. Samaa koki nuori ylioppilaskokelas, joka oli hakkeroinut itsensä ylioppilastutkintojen koppalakkisten tutkintolautakunnan salattuihin tietoihin ja kuvasi ilmiön mustahattuisten kateudeksi valkolakkien edessä (HS 8.11). Varmaan hänen kokemuksessaan ja minäkäsityksessä oli samaa kuin aikanaan hattujen ja myssyjen yhteenotoissa informaatiota prosessoitaessa. Kun taantuma syvenee, se pysähtyy yleensä historian solmukohtiin ja yksilöiden persoonallisuushäiriöt alkavat näkyä kaikkialla. Uutiset alkavat kertoa silloin objektisuhteiden laadusta, tunne-elämän epävakaudesta sekä itsetuhoisuudestamme, aggressioista, päihteistä ja huumeistamme Salaisuus ja salaliitot Kun ihmisten persoonallista tapaa reagoida tiettyihin ärsykkeisiin tutkitaan, oleellista on säilyttää testisalaisuus. Tämä sama koskee vaikkapa poliittista päätöksentekoa ja Talvivaaran kaivoksen kykyä toimia liiketaloudellisin perustein joutumatta vararikkoon. Jos kaikki kerrotaan medioissa, yhtiöllä ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa emootioon, persoonallisiin ajatusmalleihin ja niiden hallintakeinoihimme. Nehän ovat kaukana rationaalisesta tiedemiehen elämästä. Syntipukiksi joutuminen työpaikan psykososiaalisessa ja sairaudeksi muuttuneessa kateuden ahdingossa on pelottava ilmiönä ja siellä on vaarallista viipyä kauan. Silloin on huolehdittava mahdollisimman nopeasti omasta terveydestään Himasen tapaan toimien ja piilotuen Kaliforniaan. Työyhteisöstä tehdyt kantelut eivät auta nekään, kun koko yhteiskunta potee samaa tautia ja tukee kulttuurina kiusaajaa. Mikään dokumentti tai tieteellinen näyttö ei silloin auta, kun yhteiskunta suistuu normeistaan ja moraali rapautuu, eettinen ohjeistus jää hallintakeinoista viimeiseksi. Talvivaaran johtaja ei ollut hänkään käytettävissä musteläiskänä suomalaisessa emootioiden hallintakeinojen mittauksessa. Etenkin, kun poliittinen kiima alkaa vaivata kansakuntaa, lama syvenee ja talous hiipuu, minäkäsitys ja vuorovaikutussuhteet eivät ole informaation prosessointiin parhaimmillaan työpaikoilla, kunnissa, maakunnassa, kansallisesti eikä netin sisällä globaalisti. Silloin on parempi poistua näyttämöltä sairastuneen yhteisön viettäessä juhliaan omalla persoonallisella tavallaan.

Vakoiluskandaali - kybersodan kaikuja

Suomea on avoimesti vakoiltu ulkoministeriön kautta jo liki puoli vuosikymmentä. Siis jostain vuodesta 2007-2008 alkaen ja se kerrottiin, ammatti-ihmisten toimesta, suomalaiselle virkamiehelle tammikuussa 2013. Siis heti vuoden vaihteen jälkeen ja hetkellä, jolloin uusi presidentti oli viettänyt hieman aiemmin uudenvuoden ja itsenäisyyspäivän vastaanottonsa, ulkoministeri Erkki Tuomioja omansa. Tammikuun alussa toinen heistä sai postia, Mutta millaista? Huippukokous Pietarissa G8 maiden Pietarin huippukokous oli yksi kiinnostavin aihe Suomen rajoilla käynnistää kyberhyökkäys. Toki kansa puhui euroviisuista ja Lordista, nopeat söivät hitaat ja Forssan kaupunkikuva huolestutti. Suomi alkoi puhua populismista, mutta myös sota-ajan lapsista ja ihmisten puolueesta. Kuntien palvelurakenneuudistus oli hallituksen loppukauden listalla sekin. Kreikan kriisi tuli ongelmiemme joukkoon ja dualismi digaajan lehtenä kiinnosti sekin virkamiehiä. Casash ja susash kertoi Islannista purkautuvasta tuhkasta ja Merin sekä Maurin nimien välillä oli vai kirjaimen ero Keskustan kansanliikkeessä. Turkkilaiset vieraani jäivät nalkkiin tuhkasateeseen Helsinkiin. Sellaisista vieraista ei montaa kertaa sen jälkeen kuule. Laplacen demoni Zei Zei oli kateissa, kertoivat viestit Suomesta ja Venäjä kyykytti, Olympialaisissa oli ollut shauantastinen yö. Sofi Oksanen oli saanut potkut ja runoilija kuollut, ruusuja Rosa Luxemburgille. Haettiin gatewayta, mutta ei oikein kertoen minne ja dualismi eli renessanssiaan, kesällä antropomorfismi ja Laplacen demoni nousivat virkamiehen tiedotteisiin maailmalla luettavaksi Suomesta. Ei ollut niistä paljon käyttöä muuten kuin muruiksi vakoilijan toimenkuvaan ja tulopuolelle. Kiusaaja suomalaisena ammattina ja osana korporativismia tuli vakoilijalle tutuksi siinä missä uuden paradigman muutoksen merkit sekä matka oikeudenmukaiseen aluehallintoon. Netissä yllätti rehellisyyden puuska ja joku esiintyi siellä alastomana apinana naamakirjaan visertäen onomatopoeettisella kielellään. Se oli vakoilijalle rikas uusi kokemus. Suomalaiset ovat rehellistä mutta yksinkertaista kansaa, hän kirjasi kuukauden saldoksi. Ironia ja sarkasmi ovat sama asia ja naurattavat vain silloin, kun ne ovat väärin tehtyjä ja muuttuvat tilannekomiikaksi, kirjasi James Bondista jonkun verran poikkeava, hillomunkkeja syövä vakooja tiedotteeseensa. Tiedeusko alkoi joutua koetuksella, islamista oli tulossa uusi uskonto suomalasille ja nobelistit olivat entuudestaan tuttuja vakoilijoillekin. Homoja haastateltiin joka ohjelmassa ja kysyttiin, miltä heistä tuntui olla homona. Tuleeko lapsestakin ehkä homo tai lesbo? Annettiin ohjeita kuinka kiusata kiusattuja maan hallinnossa. Poliittinen turbulenssi Suomessa jatkui ja apuna käytettiin eksistentialismin ikivanhoja oppeja. Leimakirveitä piiloteltiin ja ennustajaeukot joutuivat häpeään, missä unioni siellä uni on, kertoivat suomalaiset viestit vakoilijoillemme. Riverdance ryhmän vuoro esiintyä tuli pian portugalialisen faldon jatkona tai oikeammin sitä ennen muualla Euroopassa. Vaaliasetelma alkoi olla maailmankuvia selkiinnyttävä ja vuosi vaihtui itsenäisyyspäivän virtuaalipuheisiin ja suureen leijonasydämeen. Vuodessa tapahtui paljon Kun edellisenä vuonna Barack Obama vannoi virkavalansa, puhuttiin ruokakriiseistä ja digaajan megatrendeistä, nyt kaikki oli ikään kuin toteutumassa konkreettisemmin vakoojan papereissa. Kun vuosi takaperin Talebantie oli kuljettu moneen kertaan ja Afganistan oli kaikkien sotien äiti, nyt valtion tulo- ja menoarvio oli oikeasti pelottava, ei vain turhaa uhkailua ja suomalaista demonipolitikointia. Kun vanhenevan Suomen pakkoliberalismista oli puhuttu edellisenä vuonna, ikään kuin leikin päitä ja yhdessä tuppivallankumouksen kanssa rinnakkain, nyt vakoilija oli jo oikeasti huolissaan. Nyt ei voinut toivottaa vain onnea 120 -vuotiaalle Hesarille, Suomen tieteen tuloksellisuudelle, Nokialle ja päivitellä JSN:n kohtaloa Hyvärisen eron jälkeen. Kuka tuomitsee kaverin kun kaikki uskottavat eroavat tehtävästä kaverituomioistuimessa. Kiusaamisen logiikka Suomessa oli toinen kuin mihin vakoojat olivat työssään oppineet. Suomalaisista vakoilun kohteeksi joutuminen oli merkittävä kunnia ja siitä kilpailtiin. Vakoilusta oli tehty aivan liian helppoa ja pitkästyttävää puuhaa Venäjän luoteiskulmassa. Pikku Pietarin piha Kun Face and hope luodit osuivat Yhdysvalloissa nuoreen tyttöön, siirryttiin Suomessakin vihan hedelmiin ja maa ajautui Nemesiksen oppiin, päätteli vakoilija tietojaan yhdistellen. Pikku Pietarin piha oli muuttumassa sekin ja äänestäjiä etsittiin uudella tavalla, innostuneesti mutta samalla epätoivoisesti. Maghreb valtiot ja intifadan kasvot alkoivat tulla tutuksi myös Suomea seuraten ja maa tahtoi mukaan muiden suurten seuraan YK:n turvallisuusneuvostoonkin. Sen keinot olivat vain koomisia ja niiden seuraaminen oli hävettävää ulkopuoliselle vakoilijallekin. Jos kerran korruptoidaan niin tehtäköön se sitten kunnolla. Suomalaisten elämä oli kuin pienessä virhemarginaalissa ja kuitenkin siellä puhuttiin kuin ylimielisyyden hybridistä sairastuneena. Viesteissä oli omituisia pelkistyksiä ja reunamerkintöjä, elitismi ja kateus elivät riemujuhliaan. Perhosen siivin Ihminen oli Suomessakin voimaton ja Fukushima toi mieleen Tsernobylin, Harrisburgin ja Windscalen. Uusia voimalaitoksia tarvittiin ja ne olivat vihrein vaihtoehto Suomessa, ekologinen myös pitkällä ajanjaksolla ja vuosikymmeniksi eteenpäin. Niin hitaasti ne valmistuivat, jos laisinkaan. Kaaosteoria ja perhosen siiveniskut olivat tuttuja nekin ja puoluelaitos alkoi uudistua kiitos Perussuomalaisten jytkyn. Suomessa politiikka oli omituinen yhdistelmä pakkoruotsia ja uskontoja, joita Suomessa ei ollut nimeksikään siitä kirjosta, jota maailmalla vakoilijat kohtasivat. Maa vaikutti pikemminkin pakanamaalta. Vaalit toi tutuksi käsitteen mytomaniasta, sairaalloisesta valehtelusta ja virkamiehet odottivat uuden sinipunaniskahallituksen syntymistä. Tämä käsite oli vieraasta loukkaava, mutta hyvin suomalainen, jota pidettiin vakoilussa maailman sarkastisimpana maana. Googlaten käsite “Finns are” ei sitä imarrellut. Suomalaiset pitivät tästä itse huolen. Ei ollut epäilystäkään ketä henkilöä ilkeilyllä tarkoitettiin ja usein kokonaisia suuria kansakuntia esiteltiin virkamiesten kielenkäytössä ilkeinä stereotyyppeinä. Ei ihme etteivät äänestäneet YK:n turvallisuusneuvostoon ja jopa Erkki Tuomiojan ja Alexander Stubbin korvat punoittivat äänestystulosta laskettaessa. Kuka sen olisi arvannut että seurasivat heidän puheluitaan ja viestejään koko ajan ja myös öiseen aikaan, pimeässä. Punamultaa ja Guggenheimia Globalismi vastaan lokalismi oli aiheena tylsä ja sen jatkona punamultaa pukkaavat puheet vaalien jälkeen haukotuttivat. Suomalaisten jutuissa olivat 1950-luvun maneerit ja kasvun sekä uusiutumisen vuosikymmenestä ei ollut tietoakaan. Jutut Guggenheimista olivat nekin kuin suoraan saunasta avantoon heitettyjä juoppoja ja kaukana kultaisen kauden 1980-luvusta. Edellisen vuosikymmenen murroskulttuuri oli saapunut hitaasti myös Suomeen ja sitä seurattiin pitkästyneinä kuunnellen juttuja ajattomasta ajasta kaksi vuosikymmentä tai vuosisata myöhässä. Mistä tällaisia opportunisteja suomalaisia oikein sikiää, pohtivat salakuuntelijat. Koko loppuvuoden 2012 vakoilun teknologia oli muuttunut ja neljän vuoden aikana kolmeen eri kertaan myös teknologialtaan. Erkki Toivasen Europasta kuuntelevat uudet nuoret vakoilijat eivät ymmärtäneet lainkaan, mitä Suomessa oli tapahtunut ja mitä nämä illuusioyhteiskunnan tuotteet oikein esittelivät tosilleen. Stagflaatiota oli ruokittu jopa kirpputoreilla 600 % inflaatiolla ja työttömyys oli ilman keinotekoisia temppuja suurinta koko Euroopassa. Kukaan ei tehnyt enää oikein rehellistä työtä suuren palkkansa eteen ja möi koko ajan omaisuuttaan vieraille etenkin Venäjällä. Luotettiin heidän taitoihin siirtää varat pestyinä Välimeren saarille. Vihapuhetta Hallitus teki omituisia omia maalejaan ja europondeista puhuttiin väärässä yhteydessä. Daegun kisoihin valmistauduttiin ja Angry Birds olivat ainoat linnut jotka pääsivät maassa jotenkin siivilleen. Lokit pyristelivät kaulaansa myöten vedessä tahrittuaan höyhenpukunsa jätekasojen ja peittelemättömien kaatopaikkojen öljyyn. Kainuussa oli joku kaivos josta tulvi yli myrkyllisiä vesiä läpi koko tuhansien järvien maiseman. Pandoran lipas ja Hefaistoksen kirous olivat auki samaan aikaan ja se kauhistutti nuorta uutta vakoojaa, Suomeen komennuksen saanutta Edward Snowdenia, ja hän itki salaa muistellessaan oman kotivaltionsa historiaa ja sen taistelua itsenäisyytensä puolesta ensimmäisenä ja viimeisenä Yhdysvalloissa. Tässä maassa oli jotain samaa ylikäymätöntä itsepetosta ja vihapuhetta. Korporativismin kolmas aalto kouri miehen sydänalaa ja pyhänpäivän rinnalla kulkenut yleinen ketutuksen päivä sai hänet raivon partaalle. Isänpäivän aattona armon tuoman kapitalismi aalto oli täyttänyt nuoren vakoojan mielen ja hän itki kuten Vesa-Matti Loiri Sarasvuon syleilyssä. Se halaus oli lämmin ja toi mieleen avaruudesta vierailevat olennot ja niiden kuolaavat, limaiset kasvot. Vielä ennen vuoden vaihdetta, tai heti sen jälkeen, hän kertoisi kaiken kuulemansa suomalaiselle eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hybridiyhteiskunnaksi muuttuneen maan talous ja sen ihmiset kiusattuina oli ollut valtiona susi jo syntyessään. Ei sellaista voinut vakoilla. Se oli vakoilulle täysin immuuni ja ilman minkäänlaista tartuntavaaraa odottaen vain uusia vakoilijoita idästä ja lännestä, joille kertoa jotain kerrottavaksi kelvollista, mitä tahansa vähänkin arvokasta. Lucian päivän valaistus Jo aikoja sitten, tuhat vuotta takaperin, ahneet olivat vieneet sen köyhien ja ahkerin käsien kansallisvarallisuuden rikkaille, kaikkialla oli pelkkää panettelua ja ilkeitä suunnitelmia rahojen siirrosta välimereisten maitten kautta Caymansaarille tai ainakin pois omasta maasta. Jos ei muualle niin Ruotsiin tai Tanskaan, Venäläisten pestäviksi tai sen pankkeihin ympäri globaalia maailmaa. Lucian päivänä, heti itsenäisyyspäivän juhlijoiden viimeiset ilkeydet kuunneltuaan, tämä uhmakas nuori mies päätti toteuttaa herooisen suunnitelmansa. Ensin hän valoi vain uudenvuoden tinansa, koodasi viestinsä tinan sisälle pisteillä kirjoittajan koodeilla, postitti sen huolella ja poistui sanaakaan sanomatta Pietariin vievään junaan ja myöhemmin kohti Moskovaa, lentäen kevyin siivin, ei sinivalkoisin, mutta kuitenkin aivan kuten tuhannen ja yhden yön tarinoissa, valmiina ottamaan vastaan Kremlin kellot ja niiden tervehdyksen. Hyvää Pyhäinpäivää. Kaikki edellä kirjoitettu on suoraan otsikoista, joiden alla ole kirjoittanut nyt kerrottuina vakoiluvuosina 2007-2011. Jokainen voi ne sieltä lukea täysimittaisina kirjoissani, myös niiden analyysin ja etenkin näitä edeltäneet analyysit jopa Harvardissa myynnissä olevasta kirjastani Social media - Economy and Strategy Uusin kirjani - isänpäiväksi sopiva 660 -sivuinen kertomus - alkaen maamme synnyn alkuvuosista, sen johtajista, kuninkaista, keisareista ja presidenteistä, sekä edeten vuoteen 2012, on myynnissä niin kustantajalla kuin nettikirjakaupoissa. Sen nimi on enteellisesti “Tuhannen ja yhden vuoden tarinat - One Thousand and one Years“ Hyvää isäinpäivää.