Vuoden 2013 mediapalkinnot

Vuoden lopussa, Tapaninpäivänä, tapoihini on kuulunut jakaa mediapalkinnot. Edellisellä kerralla menestyi hyvin sosiaalinen media, joten tällä kertaa jätän sen sisällöntuotannon ja koko ajan uudistuvan käyttötuotannon rauhaan. Samoin en puutu mediakriisiin, mediakratiaan enkä muihinkaan mediaa irvaileviin muodikkaisiin ilmiöihin saati mediayhteiskunnan kuvauksiin. Ne kun on tehty jo moneen kertaan edellisten vuosien aikana ja olen kirjoittanut myös aiheesta kirjoja. Verkkoteknologia, verkkoyhteisöt, uudet linkit ja jakopalvelut, blogipalvelut, mikroblogipalvelut, wiki- ja muut yhteisöpalvelut, virtuaalimaailmat ja sosiaalisen median vaikutukset ovat nekin saaneet jo omat palkintonsa menneinä vuosina. Sosiaalisen median tutkimus on sekin palkittu siinä missä alan liiketoiminta ja mediakasvatus, Facebookin tapa muuttaa persoonaa, sen valheet ja uskomukset, yrittäjyys, kansalaisyhteiskunnan muutokset sekä paikalliset ja globaalit erikoisuudet. Kymmenien analyysien integrointia Kun tarkasteltava ja palkittava kohde on koko ajan läsnä ja joudut seuraamaan sitä sen sisällä eläen, menetelmät muuttuvat myös tutkijalla. Määrällinen analyysi alkaa korvautua laadullisella analyysillä. Näin mukaan tulee tyypittelyn, teemoittelun, luokittelun ja tilastollisten analyysien rinnalle yhä enemmän riippuvuussuhteiden analyysiä, delfoi -tyyppisiä menetelmiä, fenomenologista analyysiä. Vanhasta ankkuroidusta teoriasta siirrytään ikään kuin lähilukuun, tieteenalakohtaisesta sisällön ja muodon analyysistä poikkitieteiseen ja myös taidetta lähellä olevaan integroituun analyysiin, keskusteluanalyysiin, diskurssianalyysiin, hermeneuttiseen analyysiin, semiotiikkaan ja lopulta narratiiviseen metodiin. Narratiivisessa analyysissä tietokoneen kohteena voi olla vaikkapa teksti, mikä tahansa mediateksti, mutta myös kuva, elokuva, musiikki tai ympäristö, joka ymmärretään arkikielessä kertomuksena tai ainakin sen kalaisen rakenteena. Kaiken tämän tulkinta vaatii myös oman välineistönsä ja tässä tapauksessa tuo välineistö on kohdallani melkoisen kauan käytettyä, 1990-luvun puolella jo syntynyttä ja kantaa nimeä “Cluster art”. Olen kuvannut sen aiemmin julkaisuissani ja ehkä perusteellisimmin kirjassa “Social media - Economy and Strategy”. En puutu siihen tässä yhteydessä. Narratiivisessa analyysissä kohdetta, tässä tapauksessa mediaa, eritellään kerronnan ja kertomukseen liittyvien käsitteiden, termien ja symboleiden avulla. Innovatiivisessa tutkimuksessa, tai sitä edistävässä kehitystyössä, käytetään erityisesti poikkeavia käsitteitä ja uusia symbolirakenteita sekä niiden levinneisyyden seurantaa, diffuusiota. Kun näitä esiintyy runsaasti, yhteiskunta uudistuu ja innovaatiorakenteet tuovat mukanaan taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Ydinkertomuksesta kehyskertomukseen Perinteisessä alan tutkimuksessa haetaan ydinkertomusta tai useita tyyppikertomuksia, joiden avulla voidaan osoittaa, millaisia yleisiä ajattelu- ja toimintatapoja, merkityksiä, arvoja ja asenteita kertomuksen kohteena oleviin asioihin liittyy. Tätä kautta syntyy lukuisia variaatioita, tietokoneen tuottamia klustereita yhdistämällä narratiivinen “pehmyt” tutkimus tilastolliseen “kovaan“ dataan ja sen tulkintaan matemaattisin menetelmin ja siirtyen kokonaan uudelle “tasolle“ tutkimuksessa. Ensimmäisen alan oppikirjani tein aiheesta jo 1970-luvulla ja täydensin sitä viimeksi 1990-luvulla poikkitieteiseksi. Tänään menetelmät ovat osin samoja, mutta aineistot helposti saatavilla ja valtavan suuria. Samoin ovat tietokoneet niiden käsittelijöinä. Kaikki on käynyt kovin helpoksi. Yliopistojen 1970-luvun tietokoneita ei ole tarvis yhdistää toisiinsa suurten aineistojen analysointiin ja salaa byrokratialta. Yliopistot kun kilpailivat keskenään ja välttelivät yhteistyötä Narratiivinen tutkimus, vakavasti otettava, syntyi etenkin 1980-luvulla (Pradal, Fellugo) ja kehittyi 2000-luvulla kukoistukseensa (esim. Coloradon koulukunta) mutta on Suomessakin alan tutkijoita (Koskinen, Lämsä, Hyvärinen, Löytönen, Puusniekka, Saaranen-Kauppinen jne.). Suomessa menetelmä koetaan “laadullisena analyysinä” joka rajoittaa sen käyttöä kertomusten tulkintaan, kertomuksen kaltaisten rakenteiden hahmotteluun ja kovempaan dataan. Tutkijat kun tuntevat yleensä vain toisen puolen tieteen menetelmistä ja ovat toiselle täysin sokeita, liki vihamielisiä. Menetelmien siirto “määrälliseen analyysiin” ja sen viimeisimpiin menetelmiin tekee siitä kokonaan toisenlaisen etenkin riippuvuussuhteiden analyysinä. Se siis kertoo miten me riipumme toisissamme, olemme kietoutuneet yhteen yksilöinä, ryhminä ja sellaisina klustereina, joita ei aiemmin ollut olemassakaan. Osama bin Ladenin haamu Niinpä, kun me puhumme vaikkapa Al-Qaidan kaltaisesta terroristiverkostosta, meillä on mielikuvia, joita yhdistävät vaikkapa karttakuvat Nigeriaan, Maliin, Mauritaniaan, Marokkoon mutta yhtä hyvin Arabian niemimaalle, Jemeniin ja Saudi-Arabiaan, Iraniin ja Turkkiin tai Pakistaniin, Indonesiaan, Malesiaan ja Filippiineille, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Syntyy vaikutelma yli puolen maailman kattavasta terrorismista, joka kuitenkin hakee seuraajaa bin Ladenille. Kun ajattelee al-Quaidaa, ajattelee samalla Osama bin Ladenia, joka on kuollut. Narratiivinen tapa laatia kertomusta karttakuvineen vie tarinaa kohti sellaista mediamaaliman harhaa, jossa puoli maailmaa leimautuu osaksi Osama bin Ladenin kuoleman jälkeisen elämän ideologiaa, rahoitusta, romahtaneiden valtioiden omalaatuista elämää ja usein taistelua Yhdysvaltain intressejä vastaan. Ydinkertomus on kuitenkin Osama bin Ladenin kuolema ja hänen järjestönsä joutuminen ahtaalle jo ennen johtajansa menehtymistä. Tämä kaikki tarjoaa mahdollisuuden kehyskertomukseen urkinnasta osana terrorin uhkaa, pelkoa. Kesäkuussa brittiläinen The Guradian julkaisi sanomalehtenä, printtimediana, artikkelin, joka aloitti maailmanlaajuisen vakoilukohun. Tuo artikkeli kertoi yhdysvaltalaisen erityistuomioistuimen päätöksestä, joka velvoitti teleoperaattori Verizonin luovuttamaan miljoonien amerikkalaisten puheluiden metatiedot FBI:lle ja NASA:lle. Seuraavana päivänä myös Washigton Post kertoi Prism-ohjelmasta, jonka avulla NASA saattoi kerätä tietoja suoraan vaikkapa Applen, Googlen ja Microsoftin palvelimilta. NASA oli tehnyt yhtiöiden kanssa läheistä yhteistyötä ohittaen näin samalla tietojen suojauksen. Snowden julkisuuteen Seuraavana päivänä The Guradian kertoi, kuinka tietokoneohjelma Boundless Informat keräsi eri maissa reaaliaikaisesti tietoa yksityisiltä kansalaisilta, pelkästään elokuussa Yhdysvalloissa liki kolme miljardia tietoa. Tuossa vaiheessa urkinnan paljastanut, oman aikamme omalaatuinen totuuden puhuja Edward Snowden, tuli julkisuuteen. The Guradian tapasin Snowdenin Hongkongissa ja myöhemmin Venäjä lupasi hänelle turvapaikan. Loppu onkin jo tiedossamme. Selvisi kuinka NASA oli seurannut yliopistoja ja tavallisia kiinalaisia, Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat vakoilleet johtajia ja diplomaatteja, NASA oli saanut laajat valtuudet kerätä tietoja amerikkalaisilta, joiden kuului nauttia perustuslaillista suojaa. Kohu levisi Isoon-Britanniaan, Tempura-ohjelma tuli sekin tutuksi ja ansaitsisi oman aikamme mediapalkinnon jo yksistään kyvystään kerätä tietoja puhelin- ja internet -liikenteestä Atlantin alla kulkevista valokuitukaapeleista. Ehdolla palkinnon saajiksi ovat myös NASA:n salakuuntelijat seuratessaan Brysselin, New Yorkin ja Washingtonin EU:n edustustoja sekä useiden maiden suurlähetystöjä. Urkinnan listalla olivat myös YK ja kansainvälinen atomienergiajärjestö. Saksassa oli seurattu yli 500 miljoonaan datayhteyttä ja vakoilun ulkopuolella oli vain ns. “viiden silmän” vakoilurengas (NASA (US) ja Kanada, Iso-Britannia, Australia, Uusi-Seelanti). Olisiko näille myönnettävä mediapalkinto myös (“Five eyes”)? Heinäkuussa edettiin jo kohti uusia maita ja kansoja. Ranska oli kopioinut ja tallentanut puhelu- ja internet -liikennettä jo vuosia, tutuksi tulevat brasilialaisille järjestöt O Globo ja Xkeyscore-ohjelmat. Latinalaisen-Amerikan kansalaisten ohella selvisi myös urkinnat koskien öljyä, energiaa ja kaupankäyntiä yleensäkin. Julkiset potilastiedot Saksan ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelut todettiin makaavan samassa sängyssä ja Xkeyscore-ohjelma laajeni sekin 500 palvelimeksi ympäri maailmaa. Niinpä kun jouduin sairaalaan ja potilastietoni olivat avoinna sinne soittaessani, samalla imuroinnilla oma kotisivuni (Cluster art) käyttö monituhatkertaistui. Niin kävi myös Facebook -sivustolleni jne. Se tukkeutui ja suljettiin kahdeksi vuorokaudeksi. Sain puolen tunnin sairaalapuhelun aikana koneeltani lähes tuhatsivuisen raportin ketkä kaikkialta noin 200 valtiosta olivat urkkineet ja imuroineet tietojani. Näin potilastiedoistani tuli tuttuja ympäri maailmaa, mutta samalla niihin yhdistettiin kvantitatiivisen analyysin menetelmin tyypittelyä, teemoittelua ja luokittelua helpottavia aineistoja yhteisvaihteluanalyysiin sekä mutkikkaampaan laadulliseen analyysiin näiden rinnalla. Laukaisevana oli kuitenkin potilastietojeni avaaminen Hämeenlinnassa sairaalassa. Tietokoneet hoitavat tämän mutkikkaan yhdistelyn miljardeista tiedoista ja ihmisistä reaaliaikaisesti. Mukana ovat toki myös hermeneuttiset ja semioottiset analyysit, keskusteluanalyysit Facebook aineistoista sekä yhteisvaihteluanalyysit. Verkosto- ja klusterirakenteet ovat erittäin käyttökelpoisia mihin tahansa mm. kaupalliseen käyttöön ja median manipulointiin. Olisiko tästä annettava ainakin tunnustus, jos ei vielä varsinaista mediapalkintoa? Elokuun aikana selvisi, kuinka brittiläiset möivät oikeuksia NASA:lle käyttää heidän vastaavan GCHQ:n kuituverkkoyhteyksiä. Briteillä lait kun ovat väljempiä. Samalla löytyi porsaanreikiä vakoilla myös amerikkalaisia. NASA oli lisäksi rikkonut menettelytapasääntöjään 2700 kertaa. Samalla paljastui uusi Lovint -tiedustelu, jossa työntekijät urkkivat omia puolisoitaan. Olisiko tälle annettava erityistunnustus mediapalkintona (love intelligence)? Yrityksille NASA maksoi palveluista päästä näiden “servereille” ja elokuun lopussa selvisi myös 231 kyber -iskua Venäjää, Kiinaa, Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan. Olisiko tällainen kybersodan käynnistäminen mediapalkinnon arvoinen asia? Samalla selvisi kuinka NASA hakkeroi myös mediataloihin. Se, että presidenttejä ja valtioiden päämiehiä vakoiltiin, ei ollut enää uutinen syyskuulle siirryttäessä. Järjestelmällistä sabotointia Yksityisten tietokoneitten suojausstandardeja oli heikennetty ja suojauksia oli myös purettu sähköposteissa ja verkkopankeissa, selvisi syyskuun alussa. Älypuhelimet olivat nekin helppo saalis urkkijoille ja uusina tulivat mukaan myös luottokorttimme sekä SWIFT-tiedot ja puhelinyhtiöt. Jo alussa kuvattuja menetelmiä sovellettiin laadittaessa karttoja amerikkalaisten sosiaalisista suhteita. Voisiko tästä kaikesta myöntää jo vuoden 2013 mediapalkinnon? Opec -verkostot avautuivat nekin siinä missä kanadalaisille kaivosyhtiöiden salatut tiedot. Yahoo, Gmail ja Facebook tulivat nekin virallisesti mukaan urkittuihin tietoihin koskien myös Yhdysvaltain kansalaisia. Nyt tiedot kerättiin Yhdysvaltain ulkopuolella. Ketään ei enää kiinnostanut Angela Merkelin puhelinurkinta tai vastaava urkinta Suomen suuntaan lokakuussa kerrottuna. Siitä ei voi myöntää mediapalkintoja, päinvastoin. Suomalaiset salasivat tiedon viimeiseen saakka jopa omalta eduskunnaltaan ja sen valiokuntatyöskentelyltä. Oikeammin suomalaiset alkoivat seuratakin tapahtumien kulkua puoli vuotta muuta maailmaa jäljessä. Presidentti Niinistö tunsi asia mutta hänen edeltäjänsä ei. Lokakuun lopulla selvisi kuinka NASA oli onnistunut tunkeutumaan Googlen ja Yahoon tietokeskuksiin ja tämä mahdollisti avata kaikki yhtiöiden asiakkaiden ja pilvipalveluiden tiedot. Omalle kohdalle tämä ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan kun kirjoitin aiheesta aiemmin kotisivulleni ja olin ottanut yhteyttä suomalaisiin medioihin, tästä aiheesta ei suostuttu kirjoittamaan. Tästä ei voi myöntää mediapalkintoa. Snowden olisi vaiettu Suomessa kuoliaaksi ja palautettu Yhdysvaltoihin. Snowden oli nero Diplomaattien hotellivarkaudetkin olivat eritysvalvonnassa ympäri maailmaa ja se oli ihan hyvä asia. Ruotsin signaalitiedustelu FRA keräsi puolestaan tietoja Venäjästä ja Baltian maista. Joulukuussa todettiin kuinka NASA:n tiedustelu oli perustuslain vastaista. Tuomion antoi Yhdysvaltojen liittovaltion käräjätuomari. Snowden oli nero, jollaista ei pitäisi palkata rutiinitehtäviin. Lisäksi hänellä oli sellainen tausta, joka mahdollisti moraalisen elämän ja samalla myös poikkeuksellisen rohkean toiminnan. Hänen taustoistaan ei oltu välitetty riittävästi. Hänellä oli selkeä motiivi ja hän toimi hyvin järjestelmällisesti. Snowden oli järjestelmänvalvoja ja saattoi vedota siihen hankkiessaan turvallisuusluokitukseltaan salaisia tietoja ja niiden salasanoja. Siihen tuskin vaadittiin enempää kuin kymmenkunta analyytikkoa ja näiden salasanat. Kaikkiaan Snowden ehti imuroida käyttöönsä arviolta 20 000-50 000 salattua tietoa. Miten kaikki lopulta onnistui, on edelleen osin avoin ja tunnistamatta. Snowdenia suojeli hänen korkea turvallisuusluokituksensa sekä sijoittuminen fyysisesti Havaijille. Olen kirjoittanut tästä fyysisestä sijoittumisesta ja sen eduista jo paljon ennen Snowdenin tapausta. Vaikka prosessit ovat reaaliaikaisia Tyynenmeren saaret ovat oivallinen paikka operoida silloin, kun muut nukkuvat. Se, mitä tapahtui ja tapahtuu tällä rintamalla, on vaiettua totuutta ja peiteltyä kerrontaa. Näin emme saa koskaan esille totuutta, vaan vain narratiivisen kertomuksen ja niiden pohjalta tehtävän analyysin. Jäävuoren huippu Näin se, mikä nyt näkyy, on vain jäävuoren huippu. Kun valtiot vakoilivat aiemmin vihollisiaan, nyt ystävät vakoilevat ystäviään ja kaikki tieto on siinä kiinnostavaa. Motiivi, estää terrorismia, vie lopulta kohti uutta yhteiskuntavaihetta, jossa urkinnasta ja viestien avaamisesta on tullut hyväksyttyä ja normisto sekä moraali on tässä kohden rapautunut. Nyt on vaikea osoittaa kuka terrorisoi ja ketä? Oleellista on, että kaikki on nyt avointa ja avattavissa, mitään ei voi salata. Miten yhteiskuntarakenteet sen kestävät jää nähtäväksi. Se, että joku (Nasa) voi saada kaiken tiedon, ja myös saa sen, on kulttuurisesti ilmiönä uusi ja arveluttava. Se, ettei kukaan voi luottaa kehenkään, ei ole sinänsä uutta, mutta sen myöntäminen avoimesti on uusi ilmiö. Siitä ei voi jakaa mediapalkintoa. Terrorijahdissa meistä kaikista tehtiin joko mahdollisia terroristeja tai tulevia vakoilijoita. Näin Osama bin Laden saavutti tavoitteensa. Moraalin rappio rapauttaa yhteiskuntakehitystä Kun kaikki vakoilevat kaikkia ja jokainen uusi laite helpottaa vakoilun laajenemista, teknologinen kehitys hidastuu tai siihen suhtaudutaan varauksella. Kun ystävät todellakin vakoilevat toisiaan, kehenkään ei voi luottaa. Kansalliseen urkintapalveluihin on pesiytynyt byrokratiaa ja niiden välit ovat tulehtuneet. Euroopassa EU suoritta omaa urkintaansa ja kansalliset valtiot ja niiden salaiset sopimukset erikseen omaansa. Kaikki epäilevät toisiaan ja yhteisesti Britanniaa, josta tieto tahtoo valua Yhdysvaltoihin. Euroopan monikerroksista järjestelmää sotkee lisäksi Nato, jossa Nato-jäsenet jakavat tietoa keskenään eri tavoin kuin sen ulkopuolella toimivat. Liittovaltiossa, kuten Saksa, on omat osavaltioiden tiedusteluvirastot ja samat ongelmat löytyvät myös Ranskasta, jossa on vajaa kymmenen toisilleen kyräilevää tiedustelupalvelua. Kilpailu kyberavaruudesta on ankara ja Yhdysvaltain asema on luonnollisesti vahva. Se, miten Snowdenin kaltainen yksittäinen henkilö kykeni avaamaan meille edes hieman tätä jokaista meitä koskettavaa ympäristöä, on ilman muuta vuoden 2013 mediapalkinnolla palkittava teko ja historiaan jäävä muistutus aikamme ehkä arveluttavimmasta ilmiöstä. Jatkossa joudumme varautumaan kuinka mikä laite, missä vain ja milloin vain, voi olla osa urkintaa.