Vanhustenpäivän puhe

Mitä nämä ovat: Enemmän laatu elämään, yhdessä eteenpäin, välittäminen on elämäntapa, työ vaatii tekijänsä, turvallisesti kotona, kuntoutuminen kunniaan, meitä on moneksi, vapaaehtoisuus voimana, yhdessä vahvempia. Oikein. Nämä ovat 2000-luvun vanhustenpäivän ja -viikon teemoja. Siitä puuttuu vielä teemat: Naapurina vanhus, ikääntyminen arvoonsa, osallistuva vanhus, oikeus hyvää vanhuuteen ja viisas vanhuus. Loistavia teemoja. Luin ne nyt ensimmäisen kerran. Ovatkohan omat vanhempani näistä tienneet? Vanhustenpäivä Vanhustenpäivää ja -viikkoa alettiin viettää vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Nyt alkava viikko on teemalla: Hyviä vuosia - Goda år. Valtakunnallinen pääjuhla pidetään Porvoossa Taidetehtaalla. Aleksanterinkadulla. Vuonna 2000 pääjuhla oli Oulussa ja muistan sen hyvin. Juhlapuheen piti silloin ministeri Maija Perho ja teemana oli enemmän laatua elämään. Muina tämän vuosituhannen pääpuhujina ovat olleet Tellervo Koivisto, John Vikström, Tapani Ruokanen, Liisa Hyssälä kahteenkin kertaan, Riitta Uosukainen, Eino Ketola, Timo Airaksinen, Reijo Tilvis, Sirpa Pietikäinen, Riitta Myller ja Tarja Halonen. Tänä vuonna pääpuhujana on arkkiatri Risto Pelkonen. Hänen meriittinsä tunnetaan ja niistä viimeisin on viime vuodelta 2012, jolloin hänet valittiin vuoden isoisäksi. Pipa ja Mama Lapsenlapset kutsuvat isovanhempiaan “Pipaksi” ja “Mamaksi“. Kaikesta huomaa että isovanhemmilla ja lapsilla ovat lämpimät ja arvostavat välit, kertoo toimittaja Kari Uittomäki tekstissään lehdessä, jota ylläpitää Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto. Arkkiatrin vaikuttaa perinteiseltä isoisältä, jolla on tapana viettää aikaa lastenlastensa kanssa aina kun siihen tulee sopiva hetki, kuten juhlapyhät ja muut merkittävät tilaisuudet. Tapaamiset tahtovat vähetä lasten iän myötä, mutta välit ovat rakkaat ja lämpimät, mukana on tukea ja turvaa, viisauttakin. Arkkiatrin kanssa murrosikään ehtineet tyttäret vaihtavat mielipiteitä päivän politiikasta, vaihdetaan näkökulmia, keskustelut ovat avartavia. Tosin Arkkiatrin mielipiteet tahtovat olla hieman erilaisia kuin lastenlapsilla. Arkkiatri toivoo, ettei häntä pidetä aivan kalkkiksena, ikää kun on jo yli 80 vuotta ja kaikkia heidän ideoita ja uusia käsitteitä ei aina oivalla ensi kuulemalta. Nuoret katsova maailmaa melkoisen eri kulmalta kuin ennen sotia syntyneet isovanhempansa. Maailma on muuttunut heidän nuoruudestaan ja Suomi muutoksen mukana. Tavallinen Arkkiatri “Pipa” on sama pipa myös arkkiatrina ja se on hyvä asia. Menestyksestä ei puhuta, vain kohtuullisesta elämästä ja toimeentulosta, ystävistä joita rakastaa ja kyvystä tuntea itsensä, saada sitä kautta itsevarmuutta. Se riittää, pohtii Pipa, Arkkiatri. On tärkeää tietää, että on isovanhemmat, jotka välittävät vaikka matkaa olisi niin fyysisesti kuin joskus henkisestikin. Isovanhemmat eivät ole koko ajan, jos juuri koskaan, puuttumassa heidän elämäänsä. Jonkun verran voi välittää elämän kokemuksiaan ja kertoa asioista, jotka voisi tehdä ehkä toisinkin. Koululaiset voisivat vierailla enemmän vanhustentaloissa, pohtii arkkiatri ja on siinä oikeassa. Vanhuuteen liittyviä asenteita olisi syytä lähteä korjaamaan ja lukea vaikkapa Markku Saviniemen kaunis nekrologi tämän päivän Forssan Lehdestä. Se kertoo juuri poismenneestä Parman pitkäaikaisesta suojelupäälliköstä ja monen alan puuhamiehestä Taisto Teräksestä. Tuskin olisi parempaa hetkeä kirjoittaa Taiston nekrologia kuin juuri vanhustenpäivän sunnuntaina. Vanhuspäivän nekrologi Tapasin Taiston ensimmäisen kerran vaihtaessamme mielipiteitä vanhusten hoidosta puhelimitse jo vuosia takaperin. Olimme kovin samanmielisiä eikä kunnon debattia syntynyt. Taisto oli huomauttanut minua lehdessä isällisistä kirjoituksistani ja minulla on tapana vastata yleensä mieluummin viisaaksi kokemilleni kirjoittajille keskustellen aiheesta kasvotusten tai puhelimessa, kuin käyden turhia turpakäräjiä julkisuudessa savolaisten kanssa heidän toivomuksiinsa eläytyen kolumnisteina, pakinoitsijoina. Taisto kuului niihin ihmisiin, joihin Arkkiatrikin. Hän otti asian omakseen, ryhtyi siihen koko sydämestään ja oli humaani ja lämpöinen ihminen. Tietämys oli haettu kirjoista ja lukien myös rivien välit ja taulukot kunnolla ja argumentoida samalla asiasta, ei sen vierestä. Tutkijana sellaista arvostaa ja ihmisenä pitää merkittävänä, vakaumuksellisena ja asiaosaajana uskottavana. Asiapitoisuus on aina hyväksi. Asiasta puhuva ihminen on lopulta aina itse oman elämänsä herra ja tuntee myös itsensä, on itsevarma. Mielikuvitus on tietoa tärkeämpi Kovia kokeneet ihmiset saavat helposti hoidettavakseen enemmän asioita kuin jaksavat ja muistan Oulun yliopiston rehtorin sanat itselleni, jolloin hän kertoi kuinka jakaa tehtäviä tiedekunnissa siten, että kiireiset ja vaativat tehtävät hän antaa sellaiselle, jolla on jo muutenkin kädet täynnä töitä. Ja sen kyllä huomasi. Joskus isovanhempien viisaudella on kuitenkin hyvä säästää lapsiaan ja lastenlapsiaan. On osattava myös luottaa nuorempiin ja antaa heille myös oikeus ja mahdollisuus tehdä omat virheensä itse. Arkkiatri isoisänä saattaa olla myös ongelma jos rima asettuu samalla tasolle Paavin kanssa kilpaillen ja aikana, jolloin nepotismi tuli kielletyksi juuri Paavin kirkossa jo 1600-luvulla. Virheetön elämä ja ihminen ei ole oikein uskottava isovanhemmaksi, Pipaksi saati Arkkiatriksi. Juhlapuhujien joukossa näyttää vuosien varrella olleen pääosin tavallisia kansalaisia, ministereitä, professoreita ja päätoimittajaksi ehtineitä pappeja ja piispoja. Tavallisia pieniä ihmisiä, presidenttejä ja heidän rouviaan. Harkinta ei ole pettänyt kertaakaan.