Huomenta sinne Alaskaan

Uusi teknologia ja tekstiviestit ovat syöneet jo ties monenneko suomalaisen poliitikon uskottavuuden. Turkulainen tekstarien mestari hankkiutui aiheesta koulutukseen tai terapiaan ja nyt Heidi Hautala joutui palauttamaan mieleensä lähettämäänsä viestin Alaskaan. Aiemmin viestin viejä oli joku ministeriön korkea virkamies. Ei ollut enää testiviestin tultua julkisuuteen. Mytomania Olen aiemmin kirjoittanut useammankin artikkelin patologisesta valehtelusta, mytomaanikon elämästä. Se on ongelmana lähellä narsismia ja sen häiriöitä sekä tunnevammaisuutta. Moni on katsonut leffan, jossa Jim Carrey vääntelee naamaansa komediassa “Valehtelija valehtelija”. Hänellä on ongelmia pysyä totuudessa edes yhtä vaivaista vuorokautta menettämättä työpaikkaansa ja perhettään. Olisiko mahdollista että elämme tällaista yhteiskunnallista vaihetta? Miksi suomalaisen on niin vaikea pysyä kaidalla tiellä poliitikkona silloin, kun kyse on rehellisyydestä? Jos Heidi Hautala olisi muistanut asian oikein heti alussa, hän olisi ministeri vielä tänäänkin. Häntä moitittaisiin enintään huonosta hallinnosta mutta kahvikupin ääreen kutsuttu valtion omistaman yhtiön istuva johto on jo hyvinkin laillista ja avustaahan Suomi omia aktivistejaan myös Murmanskissa. Tekikö Hautala toistamiseen saman virheen, alkoi muistaa koko ajan aiemmin unohtamaansa? Tosiasiallinen syy Heidi Hautalan eroon oli luottamuspula ja väärä informaatio sekä piiloutuminen aluksi virkamiehen selän taakse. Se vei pääministeri Kataisen tuen sen jälkeen, kun tuo tekstiviesti “Huomenta sinne Alaskaan” oli vuotanut julkisuuteen. Nobelin arvoinen moraali Olen kirjoittanut runsaasti aiheesta, joka liittyy demokratiaan, poliittisiin instituutioihin, vallan kolmijakoon, jossa mukana on nyt myös mediayhteiskunnan vahvin vallankäyttäjä, neljäs valtiomahti, sekä viidentenä sosiaalinen media ja sen kasvava valta kansalasimediana. Vielä enemmän olen kirjoittanut taloudesta ja psykososiaalisista rakenteista, kiusaamisesta ja nepotismista, joissa vaikuttajana on normisto ja moraali, arvot sekä puolueille aatteellisuus. Politiikkaan kun vaikuttaa järjen ja arvojen rinnalla tunteet, emotionaalinen ilmapiiri ja luottamus. Jos moraali alkaa rapautua, syntyy ongelmia myös taloudessa ja kansallisvaltion taloudenpidossa. Taloustieteilijät ovat hankkineet moraalifilosofeina useitakin Nobeleja. Näin Nobelien jaon aikaan on syytä muistaa, kuinka pääosa valituista on tavalla tai toisella ollut osallisena juuri eettisten ja moraalisten pohdintojen parissa etenkin taloustutkijoina. Toki nämä arvot korostuvat myös lääketieteessä ja perustutkimuksessa, kemiassa ja fysiikassa. Peli on sielläkin kovaa, mutta jossakin kulkevat rajat ja nyt palkinnot jaettiin jälleen kerran korostaen eettisiä ja moraalisia valintoja niin kirjallisuudessa, jossa palkinnon sai tuttu nimi ja reaalimaailman novelleja kirjoitellut Kanadan “Anton Tsehov” Alice Munroe sekä rauhanpalkinnon parhaillaankin aseita purkava kemiallisten aseiden kieltojärjestö. Viisaita valintoja molemmat. Ei pidä palkita ihmistä, jonka ikä ei ole sopiva, ja palkinto voisi vaikuttaa myöhempään tuotantoon. Kovin kaukana eivät ole moraalisista, ja etenkin eettisistä kysymyksistä, fysiikan hiukkastutkijat ja kemian sekä lääketieteen Nobelin voittaneet joutuvat pohtimaan näitä asioita koko ajan työssään. Hiukkasista palkintonsa voittaneiden teoriat olivat 50 vuoden takaa, eikä heillä ollut hajuakaan kuinka aihetta myöhemmin tutkitaan hiukkaskiihdyttimissä vuonna 2012. Kun Einstein kehitteli omia teorioitaan alle 30 vuoden iässä, hän ei tiennyt niiden merkityksestä ydinenergiaan. Perusteoria ja käytäntö ovat eri asiaa ja Einstein oli perustutkija. Juutalaisille sellainen suotiin kun saksalaiset keskittyivät arvostetumpaan soveltavaan insinöörityöhön. Hän käytti loppuelämänsä jopa tutkimukseen, jossa hän oli kumoamassa löydöksiään uusien löydöksien tieltä. Narsismin harhat Kovin usein työstä on syytä luopua tai vaieta, jos sen tulokset tai niiden käyttö on vaaraksi vaikkapa ympäristölle tai ihminen sen soveltajana ei välttämättä käytä tuloksia eettiselle ja moraalisesti hyväksyttävällä tavalla. Palkituksi tuleminen tai oman asian edistäminen, hintaan mihin hyvänsä, eivät ole aina tutkimuksen ja tieteen tärkeimpiä motiiveja. Vielä vähemmän oman asian todistaminen oikeaksi tai totuuden etsiminen ja sillä vakuuttaminen. Totuus tulee jos on tullakseen ja aina sitä tullaan muuksi muuttamaan, lopullista totuutta ei ole. Narsistiset häiriöt tieteessä johtavat vain oman totuuden ikuiseen esittelyyn, pönkittämiseen ja samojen luiden, itse piilotettujen, uudelleen löytämiseen. Poliitikon tehtävä on vakuuttaa ihmisiä totuudella tai sellaisella maailmankuvalla, jossa oma dogmi ja opit, arvot ja asenteet, ovat usein puhdasoppisia ja ortodoksisia. Ne sopivat huonosti sellaiseen yhteiskuntaan, jossa muutos on ainut pysyvä ja uuden etsiminen ja löytäminen innovaatioyhteiskunnan talouden ainut todellinen perusta. Tämä koskee myös ympäristöongelmia ja niiden ratkaisua, tai ainakin näiden ratkaisujen hakemista. Käytännössä yhteiskunta on kompromissi ja sen tekijät diplomaatteja. Itsetarkoituksellinen huomion herättäminen ei oikein enää toimi oman aikamme reaaliaikaisen yhteiskunnan monikulttuurisessa maailmassa. Se on ohimenevä ilmiö kiitos internetin nuoruudesta ja sosiaalisen median alkuvaiheista. Suomalaisen kirjallisuuden päivä Alice Munron kirjoja on suomennettu ahkerasti ja uusin on tulossa joulumyyntiin. Kerronta on niissä todella tsehovmaisen eleetöntä, mutta ei toki niin kuivakasta. Tyyli on lisäksi tasaisempaa eikä niin epämääräistä kuin Tsehovin tuotannossa tahtoo olla. Päinvastoin, mukana on hienosti virittyvää pohdintaa ja vietynä tavallisen ihmisen psykologiseksi realismiksi. Siis sellaista, jonka oivaltamiseen ei tarvita muuta kuin omaa elämänkokemusta ja lähiympäristön seurantaa, tavallisen ihmisen tavallista elämää ymmärtäen. Syntyen heinäkuun kymmenes päivä ja ravun merkeissä, päivälleen kaksi vuosikymmentä aikaisemmin kuin oma napanuorani katkaistiin siihen geneettiseen siltaan, jonka ikä on tuhansia vuosia ja jossa kohdussa koemme liki kaikki pitkän evoluutiomme vaiheet kiduskaarineen ja karvapeitteineen. Olemme uskomattoman iäkkäitä otuksia syntyessämme. Alice Munroe sai tiedon palkinnostaan Aleksis Kiven päivänä, suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Kirjoitin tuona hetkenä myös kiitossanani seuraavaan julkaistavaan kirjaani ja se jatkoi samalla matkaansa kustantajalle. Se oli jo kolmas kirja tämän vuoden aikana ja samalla ylivoimaisesti työläin, useita vuosia vaatinut. Suosittelen Heidi Hautalalle kertausta Alice Munroen kirjoista. Ainakin Tammen Keltaisen kirjaston keräilijöiden painokset “Julkisia salaisuuksia”, “Sanansaattaja” ja “Kerjäläistyttö” voisivat olla nyt kohdallaan kun ministerin kiireet helpottavat.