Mikä on normaalia?

Oululainen aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen kirjoitti mielenkiintoisen kirjan, jossa hän käsittelee tieteen ja politiikan suhteita sekä psykologian, psykiatrian ja lääketieteen historiaa. Hän pohtii etenkin sitä, mitä on olla poikkeava ja miten tällaiset ihmiset on luokiteltu eri aikoina, kuinka heitä on joko hoidettu tai jätetty hoitamatta, eristetty jne. Hän kertoo kirjoittaneensa kirjan mietiskellen sen sisällön rakenteissa myös omaa elämäänsä ja sitä, millaisen kirjan haluaisi lukea. Hän on syntynyt Oulussa vuonna 1964, takavuosien opiskelu- ja kotikaupungissani, ja joutunut jo lapsena pohtimaan isänsä ammatin ja koulumatkansa seurauksena normaalin ihmisen rajoja ja ihmisenä olemisen ihmeitä, käyttäytymistämme sekä hulluuden historiaa. Toimittajan näkemys kirjoittajasta Toimittaja Marko Leppänen (HS 20.5) kuvaa professorin elämää normaaliksi perhe-elämäksi ja miestä eloisaksi ja tyyneksi keski-ikäiseksi, maailmaa kiertäneeksi tutkijaksi. Oppi on haettu monen yliopiston kautta ja professuuri löytyi lopulta synnyinkaupungista, läheltä äkseeraukseen joutuneitten sotilaitten elämää, oman isän tarinaa ja koulumatkaa läpi hourulan hullujen elämän. Kirja syntyi ikään kuin omasta sisäisestä tarpeesta tunnistaa myös itsensä ja siten kovin perinteinen tapa päätyä kirjailijaksi. Hän käyttää hulluista kansanomaista kieltä ja kykenee popularisoimaan tiedettä. Jungin psykologiasta Helsingissä väitellyt ja biologivaimon kanssa elävä mies tuntee myös Irlannin, Ruotsin ja Yhdysvaltain yliopistoelämää. Hän harrastaa liikuntaa ja keskustelua. Se on normien mukaista, normaalia. Lehden kuvassa hän esittelee pakkopaitaa mutta ei suostu siihen pukeutumaan. Hänet leimattaisiin tutkijapiireissä sen jälkeen ja hän saisi kuulla siitä loppuikänsä. Sekin on aikamme ilmiö joka kertoo mikä on normaalia tänään, itsesensuuri ja itsetarkkailu, netissä provosointi ja mediassa ironia ja satiiri, sarkasmi. Kirjan kirjoittaja kirjoittaa siis itselleen. On siis terveellä tavalla narsistinen ihminen. Hullunkuriset perheet Vieraantuneet, oudot, hassut, kahjot tunnistettiin eri kulttuureissamme hieman eri tavalla ja normaalius on ollut aina aikaan ja paikkaa sidottu ilmiö. Hulluja alettiin hoitaa melkoisen myöhään olettaen, että poikkeavuus on korjattavissa. Suomeen houruinhuone tuli Lapinlahdelle myöhään vuonna 1841. Siihen saakka hulluja hoidettiin kotona. Hoito on väärä sana. Hulluja ei pidetty hulluina ja viisaat vaikenivat, ketään ei yritetty korjata paremmaksi kuin mitä oli Jumalan luomuksena. Aluksi hoitolaitokset olivat pieniä, kodinomaisia, myöhemmin rahat loppuivat ja niistä tuli suuria säilytyspaikkoja. Siis oman aikamme tyypillinen kierre, jossa raha ratkaisee mikä on paras tapa hoitaa hulluiksi havaittuja. Suuri laitos. Tilastotiede toi mukanaan käsitteen keskiverrosta ja ääripäistä. Ääripäät olivat poikkeavia, olivat ne sitten huippuälykkäitä tai imbesillejä. Näin hulluuden ja huippuälykkyyden rajaa pidettiin keskivertokansan keskuudessa häilyvänä ja Suomessa kirjailijat ja taiteilijat, poikkeavia ammatteja harrastavat, hoidettiin myös usein laitoksissa. Luovat ja vapaat ammatit - medikalisoituminen Nuoressa tutkijanalussa lapsuuden ajan univormut ja äkseeraukset, siis suomalaisen kiusaamiskulttuurin juuret, herättivät hylkimisreaktion. Hän halusi ammattiin, jossa ei ole tarvis ottaa vastaan muiden käskyjä tai normeja ja sellaisena hän piti maanviljelijän ammattia tai kirjailijan työtä. Hän oli väärässä. Vapaa ammatti ja ajautuminen ulos normeista, normaalin ihmisen arjesta, on mahdollista vain muutamalla maasta ja niin hän myös lopulta teki. Ajan saatossa poikkeavia ihmisiä kohdeltiin kovin eri tavoin. Sähköshokit, hampaiden poistot, pahan veren kuppaaminen, yllätyskylvyt uittaen ihmisiä luhistuvalta sillalta tai hajoavasta veneestä olivat tyypillisiä hoitokeinoja. Ääripäässä olivat sitten leirit, saksalaisten 300 000 potilaan surmat, T4-eutanasiaohjelmat ja 1960-luvun suuntaus, jossa kaheli olikin yhteiskunta, ei toki ihminen. Siis lähellä nykyistä ajatteluamme jossa individualismi on yksilön oikeus ja yhteiskunta hoitakoon kun omat eväät loppuvat. Ei näin aina ole ollut. Hyvinvointivaltion hulluksi on vaikea päästä ylittämättä aivan mahdottomia rajoja ja lääkäreiden lausuntoja, uusia lääkkeitämme. Tänään toimittaja ja upseerin poika keskustelevat myös muotidiagnooseistamme ja lääketeollisuuden markkinoinnista suurkampanjoineen. Välineellistyminen on ihmistä koskettava ilmiö ajassamme ja sitä on myös medikalisoituminen, lääketieteellistyminen. Professori Pietikäisen mukaan normaalius on hieman itsepetosta ja kirjansa kautta hän on oppinut ymmärtämään paremmin ihmisluontoa ja tulkintaamme vinosta, vääristyneestä tai vieraasta. Normistoa mittaava valtiojohtomme Helsingin Sanomien näkyvin uutinen on tänään valtiojohtomme matkailu. He lentävät yksityiskoneella, joita esiteltiin jo edellisen päivän lehdessä veroparatiisikoneina (HS 19.5). Kun Hesari kirjoittaa jotain merkittävää, sen lähtölaukaus on ammuttu sunnuntaina ja maanantaina siihen palataan jo näkyvämmin asiaa analysoiden. Samalla lukija asetetaan pohtimaan sitä, mikä on oikein ja kohtuullista, ja mikä menee pahasti ohi normaalin, normien ja on moraalitonta. Näin alkoi mediamyllytys poliitikkojen vaalirahoituksestakin. Nyt on piru toimittajan merrassa. Kun argumentit esitellään oikeassa järjestyksessä ja tukija kertoo hulluuden taustaa, normaalin oman aikamme normiston pohdintaa toisaalla, lukija alkaa lähestyä aihetta omia aivojaan käyttävänä tiedemiehenä. Jossain on nyt pahasti vialla. Ja niin onkin. Poikkeus on vain siinä että tutkiva media jakaa aineistot ja jättää vähän tilaa tulkinnalle sekä kritiikille. Mediayhteiskunnan tapa kertoa, taustoittaen tapahtumia, on samalla vino siinä kohden, jossa mukaan tulee myös markkinointi, ilmoitukset ja mainonta. Media hakee valtaa sekin ja jakaa valtaa samalla. Neljäs valtiomahti pyrki määrittämään mikä on normaalia ja normi, moraali. Olemalla samalla kuitenkin kaksinaismoralisti. Veroparatiisikoneen miljoonalennot Näkyvimmin on dokumentoitu entisen presidenttimme lentolasku yksityiskoneella Afrikkaan. Yksi lento maksoi liki puoli miljoonaa euroa. Mihin työläistaustainen Halonen sellaisia rahoja käytti? Mihin hän käytti palkkansa? Normien mukaan ja Halosta äänestäneitten ajattelussa sellainen vastaa lottovoittoa joka on poissa muista menoistamme, kuten vanhusten hoidosta tai eläkkeistä. Niin se onkin. Puolella miljoonalla saisi paljon hyvää vanhainkodissa ja koulussa mutta mitä Halonen teki Afrikassa? Eikö matkan olisi voinut suoritta edullisemmin? Eikö se kuulunut oman aikamme kansalaisyhteiskunnan tapoihin, ei enää edes hyveisiin, jossa tolkuttomia palkkoja saaneet laskivat palkkaansa? Helppohan palkkaansa on laskea jos toisaalla tekee puolen miljoonan lentoja yksityiskoneilla. Kai normaali ihminen ja järki näin sanoo? Näin päästään nykyiseen valtiovarainministeriin ja hänen tapaansa hoitaa hallitusta, ministerikierrätystä tai hyvätuloisia suosivaa taloutta, verotusta. Onko siinä taustalla normisto, joka on hankittu kotoa ja muistuttaa oululaisen professorin taustaa? Urpilainen on opettaja ja saanut kasvatuksensa kansaedustaja isän kodissa. Vaikuttaako se omaan normistoon, normaalina pitämään? Oululaisen professorin havaintona näin näyttäisi käyvän. Keski-ikäisenä kuolevat suomalaiset duunarit unohtuvat. Omat kissat ovat läheisempiä. Näin tavallista elämää viettävä duunari helposti ajattelee. Se on normaalia. Mikä muuttaa työläiskulttuurista nousseen ihmisen normiston hänen kohotessaan presidentiksi? Hyväksyvätkö hänen uudet tapansa häntä äänestäneet pelkästään lojaalina tapana, jolloin omassa ryhmässä saa toimiakin toisin kuin jos kyseessä olisi toisen poliittisen ryhmän edustaja? Eikö sekin ole normaalia ajattelua? Normeista poikkeava eliitti Onko normaali sama kuin ryhmäkäyttäytyminen ja näin määritelmä muuttuu heti kun kyse on muusta kuin omasta ryhmästä tai sosioekonomisesta taustasta? Sallitaanko joillekin sellaista, jota ei sallittaisi toiselle. Onko Jörn Donner saamassa saman kohtelun rötöksistään kuin Heidi Hautala? No eipä tietenkään. Sekin on normaalia ajattelua. Normit eivät ole vain yhteisön omia moraalisääntöjä, joita itse saa rikkoa, vaan myös yksilöiden välillä on valtavia eroja. Siinä missä nainen poltettiin noitana keskiajalla miehestä tehtiin jumalainen guru samojen silmänkääntötemppujen tai massahysterian seurauksena. Nyt vain tahtoo usein kääntyä päälaelleen ja miehet ovat ahdingossa. Kuka hoitaa sitä viidettä osaa kansakunnasta, jossa keski-ikäkin on laskenut yhä lähemmäs 60 -vuotta. Kuuluuko se normaaliin elämään, jossa lupa on nostaa ylemmän viidenneksen eläkettä enemmän ja samalla myös heidän keski-ikää nauttia tästä eläkkeestä? Onko sekin tavallinen tapa ajatella? Onko rikkaan terveys ja elämä arvokkaampaa kuin köyhän? Onko sekin normaalia ja normi? Euroviisuhäpeä jatkuu Euroviisuissa Suomi jäi jälleen kerran hännille. Georgiassa suutelevien naisten kuvaa paheksuttiin. Ihmiset parveilivat kadulla Tbilisissä, näitä kuvia näytettiin ympäri maailmaa. Normaali käyttäytyminen, normisto, ei ole sama kaikkialla. Se muuttuu myös meillä Suomessa ja savolaisen sanakäänteet ovat Hämeessä hankalia. Se on pyrittävä muuttamaan ironian tai satiirin, sarkasmin keinoin helpommin hyväksyttäväksi. Näin yritti myös ruotsalainen koomikko Malmössä. Ruotsalaiset laskivat pilaa itsestään keinoilla, jotka ovat tuttuja myös Suomessa. Itseironia kansakuntana ei ole uusi ilmiö sekään. Sille on helppo nauraa Suomessa mutta kakki eivät sitä hyväksy. Eihän koko kansakunta ole tietyn stereotyypin mukaan elävää, ei sinne päinkään. Stereotypiat ovat nekin normaaleja, uutta normistoamme. Media jakaa koko ajan kansakuntien kuvia ja satojen miljoonien ihmisten elämästä kertovia fiktioita. Se on tapa, normaalia, normisto ja myös osa hyväksyttyä moraalia jota media ruokkii ja pitää yllä moralisoiden taas toisaalla. Kun monikulttuurisessa maailmassa normit ja normaali käytös muuttuu, tapamme ymmärtää toisiamme edellyttää suvaitsevaisuutta ja kykyä ajatella omilla aivoillamme. Se, mikä Oulussa on normien mukaista, palkan maksu blogeista tai lehtiartikkeleista, se ei ole forssalaista elämää nähnytkään. Oulu ei ole Forssa Oulussa professori on palkkansa ansainnut ja siksi hän voi siellä perheineen elää. Muuten on muutettava Yhdysvaltoihin tai Keski-Euroopan yliopistoalueille. Vielä 1970-luvun alussa normaali ja normisto oli yliopistoalueilla Suomessa ahdistava. Professori, juuri väitellyt, joutui muuttamaan Irlantiin, Yhdysvaltioihin tai Ruotsiin. Nyt tilanne on liki metropoliksi muuttuneessa kaupungissa kokonaan toinen. Se mikä aiemmin tuomittiin on nyt normaalia. Sitä jopa odotetaan. Uutta luovaa ja innovatiivista, poikkitieteistä. Laestadiolaisessa Oulussa elämä on muuttunut. Sama koskee Tamperetta ja Helsinkiä. Mutta ei Forssaa. Normaali ei kulje käsi kädessä ja samaan aikaan läpi koko Suomen. Kun työläinen rikastuu, hän alkaa käyttää porvarina ilmaista työvoimaa ja hävittää niin loton kuin unohtaa maksaa palkan tohtoreitten töistä. Pois jopa lottoeurot tutkimukselta, tieteeltä, kulttuurilta, taiteelta ja urheilultakin. Hakekoot itse rahansa muualta kuin Suomesta. Se on normi. Tiede ja tutkimus hakekoon rahansa Brysselistä. Muut eivät siihen kykene tai saavat sen tukirahoina. Ainut toivo on tieteessä. Mutta miksi asua silloin Forssassa? Maaseudun ja kaupungit erot suuria Maaseudulla normit ja normaalius ei ole sama asia kuin metropolin kampusalueilla. Maaseutuohjelmaa ei voi laatia kuten metropoliohjelmia. Yhdysvalloissa piilaaksojen sosioekonominen rakenne on kokonaan toinen kuin Suomessa ja erot löytyvät juuri kyvyssä hyväksyä ja ottaa vastaan uutta, luovaa ja etenkin innovatiivista. Siitä maksetaan maltaita. Suomessa jääkiekon peluusta. Sekin on normi ja normaalia. Maailma on täynnä kertomuksia, joissa merkittävät, koko talousrakenteen muuttaneet innovaatiot ja niiden keksijät on ajettu ulos omasta yhteisöstään. Tässä kyse ei ole enää normaalisuudesta tai normista vaan pikemminkin pelosta ottaa vastaan uusi teknologia, uusi tuotantolaitos tai kokonainen maailmankuvan muuttava intrenetin ja sosiaalisen median kaltainen strategia ja sen talousmallit. Sekularismi ja hidas evoluutio Niinpä kun vanhat puolueemme saivat asiansa läpi, sukupolvelta toiselle, niiden tuoma taloudellinen ja normistollinen kulttuurin lisä, ylimielisenä koettu omien etujen tavoittelu, jäi lopulta poliittisen eliitin tavaksi käsitellä “normaalia”. Kun se muuttui, demokratiassa se merkitsi äänestäjien unohtamista myös normistotasolla. Näin syntyi tarve uuteen poliittiseen kulttuuriin. Perinteinen, moraaliltaan sekularistinen poliittinen eliitti, vieraantui kansasta, oman aikamme torppareiden ja mäkitupalaisten sekä pieneläkeläisten ja työttömien, ennen aikojaan kuolevien miesten elämästä. Nämä kykenivät pitämään yllä valtaansa vielä pienyhteisöissä, mutta eivät enää naisten valtaamissa yliopistoissa, poliittisissa liikkeissä ja valkokaulusköyhälistön toimihenkilöverkostoissa. Tästä tuli normaali ilmiö, normi. Normit ja moraali muuttuivat ja vasta interneti ja sosiaalisen median myötä mukaan tuli uusi kieli, jossa normit, normaalina pidetty sekä moraali eivät olleetkaan enää kenen tahansa sanelemia, vaan mukaan tuli sekularistisia elementtejä, joissa Suomi on ollut aloitteellinen. Sitä ei ole katsottu hyvällä. Sen ymmärtää, oli tavoite kuinka hyvä tahansa. Kaikki eivät ole uskostaan luopumassa. Se ei ole globaali normi ja normaalia, päinvastoin. Se on poikkeus. Poikkeuksesta ei pidä tehdä omaa normia. Ongelmana tässä on se, ettei globaali sekularismi ole yhtään sen onnistuneempi tapa vaikuttaa 7000 miljoonan ihmisen normeihin kuin pyrkimys kiinteyttää pienyhteisöjä ja sosiaalisen median tuomia omia virtuaaliyhteisöiksi koettuja verkostojamme. Kumpikaan niistä ei noudata 7000 miljoonan ihmisen paikallisia, alueellisia tai kansallisia, normaaliksi katsottuja symbolirakenteita. Niitä me emme voi muuttaa. Vielä vähemmän geneettistä perimäämme ja evoluutiota. Oma mielikuvamme normaalista on harhainen sekin. Sen varaan ei pidä euroviisuja ja maailmankuvaansa rakentaa saati kansainvälistä kauppaamme ja globaalia politiikkaa.