Helatorstain saarna

Sote -sopasta ei pitäisi enää puhua. Se on ansa, johon kohta koko maa harhautetaan siinä missä eurooppalaisen tai globaalin maailman tuskiin. Sen viimeisin vaihe on kuitenkin kirvoittanut alan osaajat ja harrastajat taas keskusteluun, jossa puurot ja vellit on jo sekoitettu ja vahingosta ei voi enää viisastua. On vain pyrittävä mahdollisimman vähäisiin vaurioihin ennen uuden hallituksen syntyä. Rapautuva yhteiskunta En ole enää niinkään huolissani aluetaloudesta tai vallan jakautumisesta, rahan jaosta. En myöskään sijaintiehtojen toteutumisesta ja optimaalisista palvelujen jaosta. Yhdyskuntasuunnittelu sai näissä suunnitelmissa poliitikoilta korvilleen, mutta ehkä näin oli tarkoitetukin. Asiantuntijat sivuun ja amatöörit kehiin. Ammattilaisten asiantuntemuksesta on sitäkin syytä olla nyt montaa mieltä. Opetuksemme yliopistoissa on rapautumassa sekin. Valtion tutkimuslaitoksilla rapautuminen on ollut paikoin totaalista. Välineellisen tiedon ja tieteen fasiliteetti, laboratoriot ja toimistot, ovat kadonneet ties minne. Tutkijat tutkivat toisiaan. Siinä karsittavan hallinnon päät kolisevat toisiinsa ja jokainen ostaa itse työpaikkansa. Kun eilistä Eurooppa päivää ei kukaan juhlinut, muuten kuin ehkä salaa ja Brysselissä, viran puolesta, idea Euroopasta ja eurosta oli kärsinyt paneurooppalaisen isän Richard Coudenhove-Kalergin kuvaamana ideana lommoja, joiden paikkailu vei myös oman hallituksemme voimat. Unkarilainen ja itävaltalainen paneuroopan piknik jäi nyt näkemättä. Koko näytelmä olisi nyt surrealistinen ja vaikea ymmärtää oman aikamme kokemuksena. Peter Pan oli sittenkin narsismiltaan häiriintynyt olento, jonka suurimmat saavutukset olivat muita huijaava huilumies, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Peter Pan on oman aikamme ihminen. Demokratian rapauttava Peter Pan - Paneurooppa Globalistit saivat Euroopassa nenilleen ja vuoden kuluttua eurovaaleihin osallistuu suomalaista äänestäjinä ehkä noin kolmannes iäkkäimmistä ja vain siksi, että ovat käynet uurnilla aina, ja kokevat sen velvollisuudekseen. Velvollisuus kutsuu etenkin konservatiiveja ja siis tien oikean laidan kulkijoita. Eurooppalaisuudessa vasemmiston, etenkin sen radikaalin siiven matala profiili, internationaalinen marssilaulu, alkoi ensimmäisenä kuihtua juuri Suomessa. Demokratian kriisi, poliittisen liikkeen uskottavuus, puolueiden hajaannus ja harhailu aatemaailmoiden viidakossa käynnisti globalisaation ja Peter Panin huilun perässä kulkevan liikkeen. Eurooppa vanheni, rapistui, muuttui sivuraiteeksi Aasian ja Kiinan, Intian ja Afrikan, Yhdysvaltain uudelleen muototuvassa maailmassa. Demokratia alkoi rapautua myös Suomessa. Maalaisliitosta tuli liberaali oikeisto siitäkin Strasbourgissa. Maaseutu jäi vaille tukijaansa siinä missä työläinen omaa puoluettaan. Strasbourgissa demareita edusti ortodoksi pappi. Isä Camillon kylä ei ollut oikein suomalaisen duunarin mieleen. Kansakoulun opettajat blondeina hoitamassa maan taloutta olivat uuden rakkausliikkeen omituisuuksia. Peter Pan huiluineen kulki edellä puoluesihteerinä, ikuisen lapsena. Vastuun kantaja vaihtui Sote -uudistus ei koske Eurooppaa muuten kuin välillisesti. Kun yhden on säästettävä, säästäköön samalla myös Suomi ja jättäköön perustuslain romukoppaan siirtyessään euroon Saksan mallin mukaan demokratiaa halveksien. Kun kerran loukataan kansanvaltaa, perustuslain kirjainta, sen merkitys katoaa. Perustuslain mukaan Suomen valuutta oli markka ja sen muuttaminen olisi vaatinut eduskunnassa 5/6 enemmistön. Ruotsi ja Tanska äänestivät valuutastaan, Suomi ei. Muu Pohjola jäi syrjää sekä Margaret Thatcherin johtamat britit. Suomi seurasi Saksaa. Loukkasi demokratiaansa. Teki virheen juuri tässä. Kansa saa olla väärässä, mutta se kyllä kantaa vastuun silloin ja hoitaa virheensä. Nyt vastuu jäi poliitikoille, hallitukselle, eduskunnalle. Se oli virhe. Se ei kanna vastuuta tehtaissa eikä pelloilla. Globalistit vastaan lokalistit Kun sote -soppaa on keitetty, vastakkain on jälleen kaksi valtiomahtia. Kansallinen pääministerimme, hallitus, joka on kaapannut itselleen kaiken vallan presidentti -instituutiolta, ja samalla sen vastapainona paikallinen valta, demokratia, joka on siirretty Suomessa kunnille, ja jota suojaa sitäkin perustuslakimme. Vallan siirto presidentiltä käynnistyi Urho Kekkosen pitkän valtakauden jälkeen presidentti Mauno Koiviston toimesta. Se, että se jatkui vielä kahden seuraavan presidentin, Ahtisaaren ja Halosen aikana, ja siirsi kaiken vallan pääministerillemme, ei ollut tarkoitus, kertoo presidentti Koivisto tänään. Kun hölmölässä aletaan uudistus se viedään loppuun kaatamalla talosta seinätkin. Hallitus sai jatkoajan sote -sotkussaan ja tavoite liittyy suurkuntiin. Tässä ajatellaan täsmälleen samalla tavalla kuin Euroopan yhdentymisen kohdalla ja mukana on valta ja rahan jako, ei muuta. Kunnat ovat kuitenkin paikallisdemokratian kautta vastapuoli kansalliselle ja globaalille keskusvallalle. Jos se saadaan rapautettua, valta jää pelkästään markkinoille. Valoa ei kanneta enää säkillä tupaan vaan kaadetaan seinät pois sen tieltä tulvia sisälle. Ikkunoiden rakentajat ovat kortilla ja ikkunasta ei katso demareiden tai maalaisliiton uskottava aatteellinen Peter Pan. Globaalia markkinataloutta ei voi huijata kotikostein ja Kekkosen opein. Ainut vauraus on kasantalouden moraalipääoma Monella Nobelilla palkitut, moraalitaloutta puolustaneet taloustieteilijät, ovat Ruotsin Akatemian palkitsemia Yhdysvaltain kansalaisia. Osa heistä on tunnettu vasemmistolaisesta ajattelustaan. Siinä ei ole mitään outoa. Ihmiset, jotka hyväksyvät tutkimuksen teeseikseen ihmisen raadollisuuden, virkamiesten, bisnesmiesten ja kirkonmiesten taipumuksen olla tavallisia ihmisiä, hyveineen ja rötöksineen, ovat hyväksyneet tosiasiat tiedettä tehdessään. Lain tehtävänä on estää sellaisia virheitä, jotka syntyvät ihmisen kuolemansynneistä joista ahneus ja vallanhimo, Peter Panin kaltainen narsismi ja oman egon nostaminen ohi muiden, ovat tosiasioita. Kukaan meistä ei ole niistä vapaa. Poliitikko persoonallisuutena tutkimusten mukaan kaikkein vähiten. On olemassa riski, että nyt puolueittemme narsistiset tavoitteet, konservatismin oikeistotuulet, vievät meitä kohti sellaista loppua, jossa pyrimme pääministerin johdolla ja suurella vallalla rapauttamaan paneuroopan ohella myös oman paikallisen demokratiamme. Se on suurempi riski kuin kaikki kuntien jakamat palvelut yhteensä. Viimeinen muuttoliike alkamassa Tutkimusten mukaan suurkunnissa paikallinen yhteisöllisyys vähenee ja kiinnostus vaaleihin kääntyy dramaattiseen laskuun. Sellaisesta ei voi olla muuta seurausta kuin yhteisöllisen vastuukannon väheneminen ja siirtyminen suurkuntien muutamaan kaupunkiin. Kaupungissa yhteisöllisyys ei toimi, ne ovat asiaorganisaatioita. Sieltä ei kanavoidu apua perinteisen maaseutuorganisaation tueksi, kuten tähän saakka on löytynyt. On ollut pakko löytyä. Kirkonkylät ja sen poliitikot ovat käyneet jo nykyoloissakin liki katkeraa taistelua tuhansien kylätoimikuntien vetäjien kanssa ja syynä on juuri valta ja sen käyttö. Kun vastassa ovat vanhat kirkonkylämme ja niiden kuihtuvat kuntaorganisaatiot sekä maakuntakeskus, maakuntakeskus vie varmasti kaiken. Maaseudulta kun ei vaaleihin enää edes vaivauduta turhana oman yhteisön näkökulmasta. Yhteisön toiminta kun on aina ollut omaehtoista ihmisistä huolehtimista. Ei byrokraattista, hallinollista pakkoa tai rahalla ostettavaa palvelua. Luonnonvarojen käytön rapautuminen käynnistynyt Noin joka kolmas suomalainen asuu maalla ja riski jättää maaseutu on nyt todellinen. Siitä seuraa luonnonvarojen käytön rapautuminen demokratian rinnalla. Talvivaara on Kainuussa tästä tyyppiesimerkki koko Euroopalle ja sellaisena sitä on myös seurattu. Luonnonvarat on meidän ainut uskottava rikkaus ja kyky tulla toimeen myös jatkossa. Kun se osaamisemme katoaa, meille ei jää muuta kuin ne keinot, joilla elämäänsä elävät sellaiset yhdyskunnat, joilla luonnonvaroja ei ole. Kypros ja Irlanti ovat tällaisia esimerkkejä. Osin myös Kreikka. Tätäkö meillä haetaan? Millä tuon rakennemuutoksen jälkeen maksetaan samaan aikaan sekä tuontielintarvikkeet että terveys- ja sosiaalipalvelumme? Entä opiskelu? Mistä haetaan rahat maaseudun läpi kulkeviin teihin ja kuka ne pitää yllä autioituneessa maassa? Millä osaamisella? Agropolis -strategia käyttöön Lounais-Hämeellä on mahdollisuus rakentaa mallia, jolla voidaan ainakin osittain välttää katastrofia. Se edellyttää kahdesta mallista valitsemista. Joko jäämme Hämeenlinnan armoille tai sitten irtaudumme tästä isäntäkuntamallista ja haemme yhteistyötä savialueella, Agropolis -alueellamme, Loimaan ja Someron suuntaan kiinnittyen mieluiten niin laajalla alueella kuin mahdollista. Optimaalisin olisi kyläyhteisöjä verkottava malli, jossa itse sote-alue ulottuisi Tampereen, Turun ja Helsingin suurkuntien rajoille. Sen eteen kannattaa tehdä töitä ja tätä mallia esittelin jo 1990-luvun alussa vaiheessa, jolloin oli jo nähtävissä mihin joudumme EU:n osana, jossa yhteistyössä ovat mukana alueiden Euroopan alueyksiköt, jopa valtioiden rajoja ylittävät, sekä toisaalla oman maamme suuren ikäluokan jääminen eläkkeelle, huoltovastuumme muuttuminen päälaelleen takavuosistamme. Oli ymmärrettävää, että tuo malli kaadettiin Jokioisissa ja Hämeessä vielä 1990-luvun alussa. Nyt ollaan myöhässä yli 20 vuotta, mutta se on hyvin tavallinen yhden sukupolven ylimenevä viive näin suurissa, koko vanhan maailmankuvan muuttavissa rakennemuutoksissa.