Uuden yhteiskuntamallin kipupisteet

Uusi jytky ei kiinnosta, kertoo Helsingin Sanomien yliö 9.6 ja perustelee sitä kansalaisten kiinnostuksella. Kansalaiset ovat kyllästyneet eurokriisiin, vakuuttaa asiantuntija. Viereisellä sivulla koko aukeama kertoo kuitenkin kuinka seuraava kriisin kohde on Kreikan, Portugalin ja Irlannin jälkeen se pahin mahdollinen, Espanja. Pahin on vasta tulossa. Painomustetta ei säästetä Seuraavalla aukeamalla on kolme kuvaa Timo Soinista. Painomustetta on käytetty ensimmäisen kerran myös tekstiin muuttaen sen väriä. Aihe liittyy perussuomalaisen kansanedustajan saamaan sakkotuomioon. Soinia on osoitettu sormella jo vuosia medioissamme syvästä kristillisyydestä. On jopa mainittu kuinka se on katolisuutta. Katolisuuteen kuuluvat dogmit, joita tulee myös elämässään noudattaa arvojen rinnalla. Pääosa eurooppalaista edustaa näitä arvoja ja dogmeja. Suomalaisten arvot elävät marginaalissa globaalissa maailmassa. Tutkimusten mukaan suomalaisista kirkon Jumalaan uskoo enää viidennes ja he ovat protestantteja, luterilaisia. Soinin arvomaailmaa epäillään medioissamme ja siitä tuli vaalien näkyvin aihe ennen jytkyä. Pitäisikö Soinin vaihtaa kirkkokuntaa medioillemme sopivaksi tai olla muun kansan oloinen vähemmän vakaumuksellinen kristitty, tapauskovainen tai pakana? Miksi Soinia kiusataan katolisen uskon vuoksi? Eikö se ole rikos? Rasistinen kansa Mistä syntyy rasismi? Onko sen perimmäinen vihapuhe samaa kuin yleinen mielipide ja yleinen mielipide samaa kuin mediakratian tuoma maailmankuva? Pyrkiikö media vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen? Onko uudessa mediayhteiskunnassa vihapuhe ja myös rasismi käytännössä medioittemme tuote? Elääkö media tuottamalla konflikteja, joista rasismi on vihapuheineen pahin? Onko se sen ikivanhaa maakunnallista ja poliittista perimää, traditiota vuosikymmeniltä, jolloin rasismi kukoisti Suomessa myös oppikirjoissamme? Suomen Kuvalehti pohti tätä ilmiötä aiemmin ja päätyi seuraamaan otsikoita, joissa mediamme joko vältteli rikosten yhteydessä etnisten taustojen kerrontaa tai toi ne esille hyvinkin näkyvästi, peittelemättä. Timo Soinin kohdalla katolisuus ja uskonto on ollut esillä poliittisena lyömäaseena alusta saakka. Miksi me sallimme rasistiset kirjoitukset Soinin yhteydessä? Soini edustaa suomalaista kansanliikettä, hän on puheenjohtajana maan suurimmassa oppositiopuolueessa. Katolisuus on eurooppalainen päävirtaus jo kahden vuosituhannen ajalta arvojemme ytimessä. Koko taloutemme ja sosiaalisten rakenteittemme historia on katolisen kirjon ja arvojen historiaa myös globaalisti. Tätä tosiasiaa ei voi Euroopassa sivuuttaa joutumatta marginaaliin taloutensa kanssa. Katolinen maailmanuskonto Pääosa eurooppalaista on katolisen kirkon kansalaisia ja näin myös euromaiden kohdalla. Myös eteläinen Saksa on syvän katolista. Olisiko mahdollista, että oma maailmankuvamme, maallistunut ja vahvasti materialistinen, on osasyy siihen onnettomuuteen, jossa haemme poliittisia arvojamme ja emme löydä niitä muualta kuin seuraten talouden tunnuslukuja? Pörssin kautta syntyvä maailmankuva arvoineen on heiluva ja hiekalle rakentamista. Mediatalo voi sellaista rakentaa päästäkseen päivästä toiseen joutumatta vararikkoon. Olisiko mahdollista, että tämä sama ilmiö on juuri suomalainen ja kuvaa myös niitä surullisia veritekoja, joiden taustalla ei ole enää lainkaan arvot normittavaa yliseurooppalaista taustaansa vaan olemme ajautuneet mediakratian päivittäin arvottamaan tilaan? Sellainen maailmankuva on vailla ankkuripaikkaa ja arvoton. Lasten kohdalla arvomaailma on kokonaan toinen kuin aikuisen. Aikuisen on kasvettava vastuuseen myös lapsistaan. Ilman normitettua arvomaailmaa ja jokaisen omin opein temmeltäen, medioitamme seuraten, se on mahdotonta. Viikkoliitteessään Helsingin Sanomat kuvaa, kuinka jopa tiedeuskomme, akateeminen maailma, on vailla arvoja ja katoamassa internetin tuottaman tiedon mukana turhuuksien markkinoille sekin. Mihin aikuiset kypsät ihmiset tarvitsevat suuria massaluentoja ja koulusta, kun parempaa ja maailmalta hankittua viimeistä tietoa saa netistä joka päivä reaaliaikaisesti ja päivitettynä. Lasten kasvuprosessissa sosiaalinen maailma ja sen ryhmät ovat toki eri asia kuin aikuisten kohdalla. Se missä aikuinen vielä jotenkin voi itse selvittää aropohjansa ankkurit, lapsi vaatii vielä tuekseen ankkuri-ihmisiä, aikuiseksi kasvaneita. Oman aikamme mediat eivät tue siinä enää lainkaan. Erot tiedon käsittelyssä kasvavat koko ajan Samaisen lehden sivuilla väittelevä tutkija osoittaa kuinka vielä 1930-luvun yhteiskunnassamme oli vielä ongelmallista hyväksyä Hollywood viihdettä ja maailmankuvaa. Siihen suhtauduttiin epäillen ja se juurtui Suomeen hitaasti. Jopa Charles Chaplin sai kuraa kasvoilleen. Muutos oli kulttuurisesti hidas ja tyypillisen diffuusinen ilmiö. Vanhat arvot ja normit eivät hyväksyneet mitä tahansa humpuukia ja amerikkalainen viihde pysyi kauan marginaalissa. Syrjäinen Oulun kaupunki ei ilmoittautunut missikisaan maailman johtavana fiksuna yhdyskuntana. Tervaporvarit ankkuroivat savolaisen kaupungin laestadiolaisiin arvoihin köyhä Kainuunjoen suistossa. Tänään illuusio muutoksesta tulee hetkessä ja somen käyttämät yhteisö- ja kansalasimedian välineet eivät välitä rajoista lainkaan. Vanhat päämediamme ovat kriisissä ja kilpailu asettaa ne hakemaan valtaa sieltä, jossa sitä on vielä tarjolla. Politiikan kohdalla puolueet saavat kannatuksensa suurilta massoilta ja uudistusten hitaimmilta jälkiomaksujilta. Printtimedian on tuotettava sellaista materiaalia, joka vaikuttaa näiden jälkiomaksujien kokemana relevantilta tiedolta. Sellainen tieto on valovuosien päässä uuden yhteiskuntamallin ja innovaatioiden kärkiomaksujien maailmasta. Oululainen Kaleva ei sitä taatusti edusta tänään. Jokaiselle jotakin - muillekin hiukan Mediakratian tapa jakaa maailma kahteen tai useampaan tiedon omaksujatyyppiin aiheuttaa arvojen tasolla normittamiselle ongelmia. Kun keskustalaiset noin 2000 puolueensa valtuuttamaa äänestävät Rovaniemellä puoluejohdostaan, sen kuvaaminen on mahdotonta ohittamatta kokousedustajien muuttunutta normistoa, arvoja ja maailmankuvia. Miten löytää ehdokas, joka palvelee suomalaista vuosisataista luonnonvarataloutta, perinteistä maaseutua ja maataloutta sekä peräkylien ihmisiä unohtamatta metropolipolitiikkaan erikoistuvia citysuomalaisia edustajia? Miten erottaa konservatiivi liberaalista ja pakana uskovaisesta? Onko heillä todellakin samat arvot? Onko heillä todellakin yhteiset intressit elämälleen? Kun samassa poliittisessa liikkeessä edustettuna on arvoja, jotka eivät kohtaa toisiaan, syntyy hajaannus. Näin jo ikääntyneet puolueväen vanhat konkarit vaativat uudelta puheenjohtajalta mahdottomia. Hänen tulisi yhdistää kaksi erilaista maailmankuvaa, tuli ja vesi, yhdeksi ja samaksi vallankäytön poliittiseksi liikkeeksi takavuosien malliin, jolloin nämä erot olivat vielä marginaalisia. Ne tulivat esille vasta somen ja kansalasimedioitten kautta, jolloin puolueen oli mahdotonta pitää kabinettipolitiikan välineet erossa yhteisömedioitten läpivalaisemalta arvomaailmojen eturistiriidoilta. Tässä puolueen rahoitussotkut olivat vain marginaalinen ongelma. Yhden puolueen yhteiskuntamalli Suomi on käytännössä nyt yhden puolueen maa, jossa juuri jytky toi esille uuden yhteiskuntamallimme murroksen ja sen purkautumisen uudeksi poliittiseksi osaamiseksi. Sosiaalisen median arvoja käyttävä normistomme ei salli sellaista mediakratiaa, joka on yhtäällä suojelemassa tekopyhällä hurskastelullaan meille etäisiä kulttuureja, vieraita uskontokuntia, mutta syyllistää suurimman oppositiopuolueen johtajaa katolisuudesta, avoimesti. Katolisuuteen kun kuuluvat tietyt normit ja arvot, joita olemme joskus itsekin noudattaneet. Tosin metsäläisinä pakanoina ja hyvin hitaasti kristinopin hyväksyvänä kansakuntana. Nyt sekin on katoamassa ja moni on kiinnostunut Soinin puhdasoppisesta maailmakuvasta. Olemme eurooppalainen kulttuuri ja jokainen puolueemme on mukana meppeineen sellaisissa yleiseurooppalaisissa puolueissa, jossa katolinen kirkko on vallitseva arvomaaliman lähde, halusimme sitä tai emme. Toinen tapa on sulkea itsemme ulos koko Euroopasta metsäläisinä, joilla ei ole tutkimusten mukaan oikein minkäänlaista yhteistä arvoperustaa, normistoa, ja joka on valmis hajottamaan viimeisetkin kyläyhteisönsä niiden jäänteinä metropolipolitiikkansa sokaisemana arvomaailman tyhjiönä. Nekin kun vaikuttaisivat palvelevan vain suurkuntien maakuntakeskusten arvoja. Nämä arvot ovat taas segregoituneet ja ovat kaikkea muuta kuin yhden asian liikkeitä. Segregaatio on toki paljon muutakin kuin vain maahanmuuttopolitiikkaa tai etnisten ryhmien eristämistä, eristäytymistä. Olemme oman politiikkamme ja medioittemme kautta itse eristämässä itsemme eurooppalaisista suurten arvojen päävirroista arvo- ja aatemaailman normistojen marginaaliin.