Menestyshullun kansan urheilukesä

Krutov, Larionov, Makarov, puolustuksessa Fetisov ja Kasatonov tuo mieleen 1980-luvun punakoneen, joka lähestyi taidoissaan ehkä vieläkin nimekkäämpää Mihailov, Petrov, Harlomov ketjua. Vladimir Krutov muistutti olemukseltaan suomalaista puolustajalegandaa Pekka Marjamäkeä. Molempia yhdisti nyt yllättävä kuolema ja sen osasyynä ovat epäilemättä huippu-urheilijan saamat sisäiset vammat. Krutovin kohdalla sisäiset verenvuodot olivat varmaan tuttuja jo nuorempana eikä Pekka Marjamäen uhrautuva puolustus sekä päätypleksin läpäissyt lämäri syntyneet ilman fyysisiä vammoja nekään. Urheilu sen ehdottomalla huipulla on tämän kesän teemana. Perjantaina alkavat jalkapallon EM-kisat jatkuvat omilla yleisurheilun EM-kisoillamme ja huipennus odottaa Lontoon olympialaisissa. Edellisissä EM-kisoissamme Piippolan Julma Juha Väätäinen juoksi itsensä kansakunnan sydämiin. Siitä alkoi nousu, jossa syrjäkylien nuoret lupaukset kasvoivat olympiavoittajiksi. Elettiin vielä kylien suuren kauden loppua yhdyskuntarakenteessamme. Poliittinen näytelmä Jalkapallon yhteydessä on nyt kirjoitettu enemmän politiikasta kuin itse pelistä. Se on liki normaali ilmiö ja yhdistää futiksen Puolan ja Ukrainan asemaan EU:n rajamaina globaaliin rasismiin ja poliittisiin kriiseihimme. Lännessä Ukrainan presidenttiin ei katsota suopeasti ja niin ranskalainen Hollande kuin saksalainen Merkel boikotoivat kisoja. Urheilu on ollut aina näkyvä tapa tehdä suurta myös poliittista näytelmää. Joskus se ei muuta olekaan. Ottelupaikat Gdansk, Varsova, Wroclaw, Lviv, Kiova, Harkova sekä Donetsk tekevät kaikkensa, jotta poliittinen peli unohtuisi ja itse jalkapalloturismi käynnistyisi ilman suuria ongelmia ja yhteenottoja. Matkat ovat pitkiä Puolan ja Ukrainan pelipaikoilta Itämereltä Kaspianmerelle ja moni turisti viettää aikaansa myös Mustanmeren turistikohteissa. Lohkot pohdittu tarkoin pelipaikkoina Värittömin lohko on isäntämaan Puolan isännöimä Varsovan ja Wroclawan Tsekin, Kreikan, Puolan ja Venäjän neljän maan lohko A. Varsovaan odotetaan kuitenkin stadionin liki täyttävää venäläistä turistilaumaa. Jos isäntämaa menee jatkoon, se saa seuraukseen mahdollisesti juuri Venäjän. Kreikan tai Tsekin jatkopaikka ei ole yllätys sekään. Harkovassa ja Lvivissä pelaavat Saksa, Hollanti, Portugal ja Tanska. Sijoitus voisi olla edellä kuvattu olkoonkin, ettei Portugalin tai Tanskan jatkopaikka ole sekään yllätys. Kun eurooppalaisia huippumaita on nyt mukana vain 16, mikään niistä ei ole taatusti kehno yhdistelmä eikä yllätys mitalipeleissä. Seuraavissa kisoissa maitten määrä on jo 24 ja jossain vaiheessa mukana on myös Suomi. Kun Suomi pelaa mitalipeleissä, se on suuri yllätys myös meille suomalaisille. Olemme joukkuepeleissä sosiaalisia lusmuilijoita. Gdansk ja Poznan isännöivät Espanjan, Italian, Kroatian ja Irlannin pelejä. Jos järjestys on tämä pelien jälkeen, Italia on selvinnyt skandaaleistaan. Espanja hallitsevana mestarina niin MM kuin EM -tasolla ei ole enää ikuinen alisuorittaja. Kiovassa ja Donetskissa pelaavat Englanti, Ranska, Ruotsi sekä toinen isäntämaa Ukraina. Jos isäntämaa tai Ruotsi nähdään mitalipeleissä, se olisi pieni yllätys. Ei toki mahdottoman suuri sekään. Olympialaisten katselmus Helsingissä Kun loppuottelua pelataan, urheiluhullun kansan katseet ovat kääntyneet jo Helsinkiin. Seurasin eilen nuorten 17-19 -vuotiaitten urheilijoittemme kisailua omissa SM -tason yleisurheilukarkeloissa. Selostajana oli vuonna 1943 syntynyt Bror-Erik Wallenius. Bubi syntyi Helsingin Kruununhaassa sodan keskellä ja kuuluu siihen osaan nuorisoamme, joka on ollut jo vuosikymmenen eläkkeellä. Hänen kerrotaan oppinen lukemaan jo neljävuotiaana, lausuneen runoja ja järjestäneen Kruununhaassa ikäisilleen olympialaisia. Tunnistan tuossa myös itseni ja tunnen suurta sympatiaa. Urheilu on suomalaisille sama asia kuin sen selostajalegendat, sinivalkoiset äänet. Helsingin yliopistossa Wallenius opiskeli hieman kieliä ja valtiotieteitä 1960-luvun metodein. Hän oli hetken IBM:llä myyntimiehenä ja myöhemmin YLE:n ruotsinkielisessä urheilutoimituksessa. Muistan hänet Urheiluruudusta, Calgaryn talviolympialaisista, Thunder Bayn MM-hiihdoista sekä hiihtokausien ja yleisurheilijoiden haastattelijana, Mertarannan aisaparina. Jalkapalloselostukset ovat olleet harvinaisempia ja mukana on silloin pohdintaa, joka on lähempänä Matti Nykästä filosofina kuin vaikkapa Hegelin tai Schopenhauerin hengenlentoa. Sen seuraaminen tuo mukanaan tutun suomalaisen myötähäpeän. Maaseudun nousu ja uho Suomalainen yleisurheilu elää pitkää hiljaiseloa 1970-luvun nousu jälkeen. Suuren ikäluokan ja maaseudun, sen kylien suuresta ajasta siirryimme vaiheeseen, jossa mukaan alkoivat tunkeutua sellaiset suurten taajamien joukkuelajit, jotka eivät ole olleet kansakunnalle kunniaksi. Olemme yhteispeleissä edelleen sosiaalisen lusmuilun kansakuntaa. Pärjäsimme hyvin yksilölajeissa, joihin etenkin suuri kylien aika antoi mahdollisuuden ja loi pohjan menestyksellemme. Nyt sellaista ei ole enää näköpiirissä. Nuorten kisailussa 300 metrin aidat voitti odotetusti Oravisalon Urheilijoiden Teemu Keronen. Teemu oli juossut jo talvikauden hallikisoissa 300 metriä 37 sekunnin pintaan, 60 metriä 7,50 tuntumaan ja hypännyt pituutta 17 -vuotiaalle sopivasti noin seitsemän metrin loikan osoittaen monipuolisuuttaan. Jos mukana olisi vielä korkeutta 210 cm sekä siedettävä tulos kuulassa ja keihäässä, nuoresta miehestä olisi kehittymässä lahjakas kymmenottelija. Kimmoisuus ja nopeus ratkaisee siellä rytmitajun ohella. Lihashuolto hoidetaan kyllä ja kestävyys on saavutettavissa peruskuntokaudella sekin. Olen tuon rääkin kokeillut ja pelannut myös joukkuelajeissa. Huipun saavuttaminen edellyttää nykyisin 200 cm runkoa ja pitkiä vipuvarsia. Loppu onki sitten pelkkää piina ja lääketiedettä. Tuntematon Oravisalo Bror-Erik Wallenius ei tuntenut nuorukaista eikä edes hänen seuraansa Oravisalon Urheilijoita. Seitsemän vuosikymmentä ei riitä, vaikka olisi oppinut lukemaan neljävuotiaana. Ei riitä, että omistaa kirjan, se on myös luettava. Eikä sekään riitä, on myös osattava toimia sekä tehdä oikeat valinnat. Aina valinta ei ole huippu-urheilijana taloudellisesti kaikkein järkevin. Optiomiljonäärit löytyvät muualta. Wallenius on tyypillinen sota-ajan lapsi ja suurten ikäluokkien helsinkiläinen edustaja. Hän ei tunne lainkaan Suomea, sen kyliä ja siellä kasvatuksensa saaneita urheilijoitamme. Kasvattajaseurat ovat pieniä yhteisöjä, eivät suuria Tampereen, Turun tai Oulun Pyrinnön kaltaisia sosiaalisen lusmuilun osaavia nuorten pilaajia. Kun haetaan kansainvälistä huippua, seura on pieni ja maaseudulla, usein saaristosuomessa tai pääsääntöisesti monesti mainitsemallani keihäänheittäjien vyöhykkeellä. Siellä isä Jorma Kinnunen kasvattaa pojistaan keihäänheittäjiä huipulle, ei sen lähelle. Hänelle kelpaa vain mestaruus. Täyssinän Rauhan Paskoluoto Oravisalo on Suomen suurimpia sisävesisaaria Oriveden vesistössä. Oravisalon erottaa Varpasalosta Ihalansalmi. Se on noin puoli kilometriä leveä, pari kilometriä pitkä ja 13 metriä syvä. Mantereesta saari eroaa Kivisalmen ja Arvisalmen luona. Oravisalon ja Varpasalon kotisivut löytyvät netistä. Oravisalo mainitaan Täyssinän rauhassa. Kylä toimi porttina lännestä tuleville. Monelle Rääkkylä on nimenä Oravisaloa tunnetumpi. Se johtuu kunnan nimestä. Helsinkiläinen yhdistää kunnat ja niiden nimet myös urheilussa urheiluseuroihin ja unohtaa kuinka näitä kyliä on tuhatmäärin ja kunnan nimeä käyttävä seura on vain yksi monista. Se on juuri ensimmäinen porras sosiaaliseen lusmuiluun kasvattajana. Kun kuntia ja kyliä yhdistetään, tämä on syytä muistaa. Rajojen kirot ja riidat ikivanhoja Suomessa Oravisalon saari jaettiin 1700-luvulla Liperin ja Kiteen kesken. Nyt sitä pyritään liittämään Rääkkylän kunnan mukana Kiteeseen. Näitä Keski-Karjalan kyliä on kymmenittäin ja niistä syntyisi yksi elinvoimaiseksi tunnustettu sosiaalipalveluja jakava terveydenhuollon vanhusväkeä palveleva hallinnollinen yksikkö yhdessä Tohmajärven ja Kesälahden kanssa. Värtsilä hävisi kartalta jo aiemmin. Vietin kaksi vuotta 1990-luvun alun laman aikana tuolla alueella ja tunnen jokaisen talon. Ymmärrän liiankin hyvin miksi kylät saaristossa eivät ole innostuneita uhraamaan kaikkea mahdollista osaamistaan ja aktiviteettia, palveluitaan ja niiden ylläpitoa Kiteen tai Joensuun suuntaan. Anarkinen Rääkkylä Vuonna 1717 Oravisalon läpi rakennettiin tie Kiteeltä Liperiin. Myöhemmin Oravisalon ja Hypönnimen kylät eristettiin toisistaan. Koko saari liitettiin 1850 luvulla uuteen Rääkkylän kuntaan. Seuraavalla vuosisadalla saareen rakennettiin kaksi koulua, nuorisotalo ja työväentalo. Saaressa näkyy vieläkin Jatkosodan Salpa-linjan varustuksia. Kun selostajalegenda Bror-Erik Wallenius täytti kymmenen vuotta ja järjesti olympialaisiaan Kruununhaassa, Oravisalossa asui noin 400 henkilöä. Liki sama määrä kuin Lokan altaan alle jääneissä kylissä, Korvasessa, Riestossa ja Lokassa. Kukaan ei heitä Helsingissä muistanut. Nykyisin saaressa on kaksi kylää, Hernevaara ja Oravinsalo. Tunnen yrittäjät, olen heidät haastatellut. Kylässä on maa- ja metsätaloutta, Auli Partion silkkituoteyritys. Salpapolku on monelle turistille tuttu siinä missä Kivisalmen avokanava, Hypönniemi, Arvisalmen lossi sekä Kivisalmen silta. Hypönnimen kylä perustettiin 1600-luvun alussa. Ensimmäinen asukas oli Paavila Iivananpoika Kirstinen. Hän rakensi talonsa Ihalansalmen rannalle. Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana talojen määrä kasvoi viidellä uudella maatilalla. Uudisasukkaat tulivat juuri Oravisalon kylästä. Se oli aikansa nimekkäimpiä kyliä. Helsinki oli perustettu vain hetkeä aikaisemmin. Liperin Oravinsalo Kun Hypönniemi liitettiin Liperiin se sai nimekseen Liperin Oravinsalo. Samalla siihen liitettiin Hernevaaran kylä. Olen itse syntyisin Hernejärveltä mutta paljon lännempää, nykyisen Iisalmen itäpuolelta. Nimen johdannainen on Itä-Suomessa hyvin tavallinen ja myös Hernejärvi oli aikanaan Iisalmen entisen maalaiskunnan suurimpia kyliä. Itse kaupunki oli pieni taajama kylien suuren ajan kultaisina vuosikymmeninä. Kylät elivät voimakkaina mutta samalla itseriittoisesti. Se oli samalla suomalaisen yleisurheilun, painin, voimistelun, olympialajiemme, kulta-aikaa. Oravisalosta on kirjoittanut vaikkapa Anuleena Kimanen. Hän kirjoittaa Rääkkylän Oravisalon kylän renqvistiläisestä herätyksestä. Herätysliikkeet olivat keskeinen osa suomalaista maaseutuasutusta ja sen arvojen muutosta, jossa näkyy myös oman aikamme Suomi osana saarten ja vetten, soiden ja metsien maata. Sitä ei pidä ymmärtää vain taajamien välisenä viheralueena ja tutustuen siihen ajaen maakuntakeskuksesta toiseen ohikulkuteitä käyttäen matkalla Lappiin. Suomea ei pidä tärvellä tuntematta sen komeaa historiaa ja maantiedettä.