Europondit tulevat - oletko valmis

Euroopan ongelmat ja maailman velanotto tuo Eurooppaan europondit. Moni epäilee niiden rankaisevan sellaisia maita ja kansoja, joilla velanotto on kurissa ja holtiton elämä hoidossa, luokituslaitokset näyttävät kolmea A -kirjainta. Tällaisia luokkansa priimuksia ovat vaikkapa Saksa ja Suomi. Näiden saama korkohyöty ajan oloon katoaisi ja tasoittuisi hulttiomaiden velanottoon. Kärkimaat jatkaisivat taloutensa kunnostusta ja kurinpitoa, hulttiot ja hunsvotit eläisivät näiden siivellä, kuten aina on ollut ja tulee olemaan. Oli malli sitten mikä tahansa ja mukana enemmän kuin yksi tai enintään kaksi taloutensa hoitavaa ihmistä. Kolmas tahtoo olla jo siipeilijä ja kansakuntana kelvoton, kansansatuja ja -tarinoita tulkiten.

Sisäkkäin rakennettu mysteeri, kompa ja arvoitus

Helsingin Sanomat (22.8) lainaa pääkirjoituksessaan Sir Winston Churchillin käsitystä Neuvostoliitosta kuvatessaan yhteislainan eurooppalaista ideaa ja siitä esitettyjä kymmeniä malleja ja niiden maailmoja syleileviä vaikutuksia: “Mysteeriin kääritty kompa arvoituksen sisällä”. Mukana ei ole vain uskottavaa talouslaskelmaa vaan yhä enemmän EU:n sisällä käytävää politikointia, sisäpolitiikkaa, syvenevää tulonsiirtounionia ja yhteisvastuun kasvua. Kun Saksan johto on kypsytetty, europondit tulevat. Ranska odottaa europondejaan, se on erilainen yhdyskuntarakenteeltaan kuin Saksa ja rakastaa bulevardejaan, mysteerin sisään rakennettua kompaa.

Ukraina on köyhän miehen Ranska

Ukraina on tottunut oranssin vallankumouksensa jäljiltä vapaaseen tahtoon, eikä tahdo taipua autoritaariseen johtoon, kirjoittaa tutkija Kristi Ralk Ulkopoliittisesta instituutista (HS 22.8). Neuvostoliitosta erkaantuneet valtiot ovat Ukrainan tapaan vaikeasti taivuteltavissa ja Ukraina on sentään näistä uudistusmielisin valtiona.
Luonnonoloiltaan Ukraina muistuttaa eniten Ranskaa, bulevardien maata. Sieltä saa hyvää viiniä ja tulevaisuudessa myös ranskalaisella mielikuvituksella rakennettuja autoja. Samalla leveyspiirillä syntyneet ihmiset, valtiot, ymmärtävät toisiaan.

Monien ongelmien kautta on päädytty Ukrainan kanssa assosiaatiosopimukseen ja sen allekirjoittaminen tapahtunee lähiaikoina. Tällainen sopimus on ensimmäinen laatuaan EU:n naapuruussuhteissa. Se muistuttaa suomalaisten tapaa assosioitua takavuosina EEC:n jäsenyyteen ärsyttämättä Neuvostoliittoa.

Käsite demokraattisesta oikeusvaltiosta on Ukrainassa vielä ongelmallinen, mutta korjautuu sekin aikanaan. Siitä tulee hyvin ranskalainen, “Liberte, Egalite, Fraternite“, vapaus, veljeys, tasa-arvo. Se kelpaa myös meille, kunhan joku kertoo, mitä niillä käytännössä tarkoitetaan ja kuinka ne sopivat pragmaattiseen todellisuuteen tai utilitaristiseen liikemiesmentaliteettiin.

Siinä on samaa kuin Lauri Maijalan riettaaksi kuvatussa kauhukabareessa oopperassa “Mahogonny”, jonka kuvaus rahan turmelevasta vaikutuksesta on lehdessä (HS 21.8) liioiteltu. Maijalan kuvaama “mukavuus-säätöyhteiskunta”, jossa taustalla on mukamas perussuomalaiset haaveet juntti-suomesta, joka kieltää EU:n ja haluaa takaisin metsiin. Sen sijaan yleinen bulevardien sisäkehän, slummiutuvan metropolin, “mutu-ajattelu”, mä saan tehdä mitä mä haluun ja elää bulevardielämää, on tuttu jo Bertol Brechtin tuotannosta, tai oikeammin paljon sitä varhaisemmasta näytelmästä ja myöhemmin bulevardi -lehdistöstä ja kirjallisuudesta, mediasta.

Se ei oikein sovi siihen maailmaan, josta lehti (HS 21.8) kirjoittaa Tornionjokilaaksosta ja sen vaurastuneitten suomalaisten tavasta elää vapaan joen varressa ostaen tonttejaan nyt myös köyhtyvän Pohjois-Ruotsin puoleisilta rannoilta. On hyvä, että meillä on vapaita, rakentamattomia koskia ja jokia tähän tarkoitukseen pohjoisten valtateitten, avenuen varressa. Harvassa eurooppalaisessa valtiossa on näitä tarjolla, edullisesti. Oikeammin Suomi on ainut. Niistä on pidettävä kiinni. Ne ovat kansallista varallisuuttamme suomalaiseen käyttöön silloin, kun elämä bulevardilla alkaa ahdistaa.

Vaihtoehtoiset mallit käyttöön

Ukrainan vaihtoehtoinen naapurisuhteiden malli täysjäsenyyden sijasta muistuttaa euroalueen ympärillä käytyä keskustelua. Olisiko ollut syytä olla varovaisempia ja pyrkiä erikseen kahden euron malliin ja alueisiin, joiden talouden vakaus ja kyky noudattaa yhteistä finanssipolitiikkaa ja talouspoliittista kuria olisi ollut uskottava? Puola uutena puheenjohtajamaana pyrkinee kuitenkin edelleen laajentamaan EU:n kohti Ukrainaa. Ukrainan vaikutus on merkittävä sen naapurustossa ja seuraavana Moldovassa.

Ukrainalaisten turhautuminen EU:n vastahakoisiin vastauksiin sen kosiskelulle on jäänyt muun Euroopan ydinalueen ongelmien varjoon, euroalueen kriisin tuomien pelastusoperaatioiden hätäkeinojen toimivuuden seurantaan. Sama koskee luonnollisesti Turkkia, jossa Olli Rehn vieraili laajentumiskomissaarina tiuhaan.

Rukkaset ja uhrimieli keskustan vaaliaseina

Olli Rehn antoi odotetusti rukkaset keskustan presidentinvaalien kosijoilleen. Omituista oli, että hän oli ylipäätään asiaa vakavissaan ehtinyt pohtia. Tämä on jo toinen kerta kun keskusta saa Rehniltä rukkaset. Edellisen kerran näin kävi Rehnin keskittyessä ystävänsä Alpo Rusin pelastamiseen. Sen seurauksena pääministeriksi nousi Matti Vanhanen. Nyt Olli Rehnin pelastettavana on paljon enemmän ja keskustan ehdokkaana oleminen voisi olla loppu näyttävälle poliittiselle uralle myös EU:n komissaarina. Euroopan suurista liigaseuroista jalkapalloilijat eivät palaa suomalaisiin maakuntasarjan seuroihin ja Mikkelin Palloilijoihin.

Keskustan ehdokkuudesta ovat kieltäytyneet myös puolueen puheenjohtaja ja edellinen pääministeri Mari Kiviniemi. Samoin Seppo Kääriäinen kertoi kuinka ei ole oikein pyrkyä eikä nostettakaan. Näin puolue turvautuu seuraavana Lipposen aikanaan nahkurin orsille nostaneeseen Anneli Jäätteenmäen halukkuuteen uhrautua jälleen kerran puolueensa uskottavuuden pelastajaksi. Jatkuva uhrautuminen ei ole politiikassa viisasta, ja messiaaninen meno kuvaa jo liioiteltua kansanliikkeen protestanttista elämää täytettäessä valtaoikeuksiltaan vaatimatonta virkaa.

Paavo, kovan onnen lapsi

Paavo Väyrynen on oikeutetusti loukkaantunut puolueen sisältä saamaansa palautteeseen. Häntä ei hyväksytä missään, puoluejohto ei tue lainkaan ja häntä nimitellään populistiksi ja jälkiviisaaksi. Vielä takavuosina hän oli puolueensa menestyksestä vastannut puheenjohtaja ja kannatusluvut olivat korkealla, kokemusta ulkoministerin tehtävistä on neljältä vuosikymmeneltä. Mihin nämä taidot ovat nyt kadonneet, kyselee Paavo Väyrynen? Hän käytti niitä vaikeina vuosina ja epäilemättä oli kantona kaskessa monelle sisäpoliittiselle pelillemme. Jos joku puolue edusti silloin umpimielistä johtajanpalvontaa, kuten Väyrystä nyt on moitittu, se oli kyllä keskusta Urho Kekkosen ajoilta.

Kirjoitin aiemmin, kuinka Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen ovat meriittinsä vankeja. Matti Vanhanen voisi olla seuraava, jota kosiskellaan ehdokkuuteen, mutta hän kärsi edellisissä presidentinvaaleissa traumaattisen tappion jääden kolmanneksi noin 18 %:n ääniosuudella. Nyt tuo luku olisi keskustalle ryökälevoitto. Vanhanen ei toki tuohon tehtävään asetu. Edellisen vaalin jälkeen on syntynyt perussuomalaisten puolue, joka syö kaikkien kannatuksesta noin neljänneksen. Kuntapuolueena tunnetulle keskustalle tällainen kehitys on pelottava odoteltaessa vuoden kuluttua pidettäviä kunnallisvaalejamme.

Kuihtuvan puolueen hajaannus

Uskottavien ehdokkaiden löytäminen kunnallisvaaleihimme on entistä vaikeampaa, jos menestys myös presidentinvaaleissa osoittaa edelleen jyrkkää alamäkeä. Pahinta olisi kuihtuvan puolueen jakautuminen kahtia, perussuomalaisia myötäilevään perinteiseen maalaisliittoon ja Helsingistä johdettuun liberaaliryhmään. Sen oireet toki näkyivät jo Matti Vanhasen aikana puoluesihteeri Korhosen ajaessa kokonaan omaa politiikkaansa. Molempien taustaryhmät, bulevardi ja avenue, ovat edelleen olemassa ja taistelevat kuihtuvan puolueen sisällä vallasta. Toinen edustaa bulevardipolitiikkaa ja toinen on avenuepuolueen maineessa. Niiden yhdistäminen yhteen puolueeseen ei onnistu. Juuri tuo linja jakaa kansat kahtia ja on syy miksi käymme vaaleissa. Ne vuorottelevat hallituksessa ja oppositiossa keskenään. Se ei ole toki sama asia kuin suomalainen tapa puhua maaseudusta ja kaupungista. Sellainen on jo 1970-luvun “junttipuhetta”.

Perussuomalaisten positiivinen ongelma

Toki sama piirre näkyy myös demareitten leirissä, jossa Lipposen nimeen vannovien oikeistodemareitten ja tuomiojalaisten vasemmistosiipi eivät ole yhtään sen helpompia ohjailtavia kuihtuvassa työväenliikkeessä. Eniten liikettä perussuomalaisiin on ollut äärivasemmalla, muta nyt sitä voi odottaa tapahtuvan myös presidentin vaalien yhteydessä oikealta olettaen, että toisella kierroksella vastakkain ovat Timo Soini ja kokoomuksen Sauli Niinistö.

Vasemmiston oikea siipi joutuu pohtimaan äänestääkö perusporvaria vai Soinia. Moni äänestää niin keskustassa kuin vasemmalla Soinia vain viedäkseen tämän presidentin virassa sivuraiteille. Tämä on perussuomalaisten positiivinen ongelma. Perussuomalaiset eivät haluaisi puheenjohtajastaan vallatonta presidenttiä juuri tässä vaiheessa, jolloin puolueen edessä on uusia vaaleja ja aseman vakiinnuttaminen.

Taantuma vie historian haminoille

Kun muut puhuvat eurosta, Paavo Väyrynen kirjoittaa blogiinsa kruunusta ja klaavasta. Kruunun tuominen esille tuo mukanaan Haminan rauhan ja Suomen sodan aikaiset asetelmat. Horisontaalitasolla yhteistyön rakentelu on aina suomalaisten ase silloin, kun vastassa on vaikeampi yhteistyöasetelma välimereiseen Eurooppaan. Ihmiset tuntevat läheisemmäksi epävarmojen aikojen edessä horisontaalisuuntaiset leveyspiirit ja kansat, jotka ovat tuttuja ja elävät yhteisessä havumetsävyöhykkeen taloudessaan ja pitkän talven routaisilla mailla. Tällaisia ovat Venäjä ja Ruotsi, Pohjoismaat, pikkuveli Viro ja pienellä varauksella Saksa.

Pituuspiirien mukaan kulkevissa talouksissa ja kulttuureissa on enemmän eroja, yhteistyö välimereisen ilmaston tai tropiikin suuntaan tuntuu pohjoisen akselin ihmisistä vieraalta. Maantieteen oppikirjamme esittelivät heidät aikanaan laiskoina ja saamattomina vetelyksinä, ja nyt sellaiseksi ovat osoittautuneet juuri Kreikka, Portugali, Italia ja Espanja. Sitkeitä ja aikaansaavia, luotettavia ja lahjakkaita, ovat pohjoisen kansat, kuten jälleen maantieteen oppikirjojemme stereotypiat esittelivätkin. On taannutta vanhoille juurille ja nyt jo Haminan rauhan aikoihin, Suomen Sodan juurille.

Bulevardi vain avenue?

Metropolipolitiikassa taas bulevardit kulkevat sisäkkäisinä kehinä ja muistuttavat yhteiskuntateorioitten parittomia faktoreita yhdyskuntarakenteiden muuttuessa vuosisatojen saatossa. Siellä mysteeri on käärinyt kompansa arvoituksen sisälle ja muistuttaa belgialaista Agatha Christien etsivää Hercule Poirotia. Vastaavasti parillisia faktoreita kuvaavat metropolien läpi ja kohti maaseutua puhkovat avenuet ja niiden säteittäiset rakenteet, elämä ilman kätkettyä mysteeriä ja arvoitusta, pragmaattista suomalaista maailmaa Yhdysvaltain tapaan eläen, talouden utilitarismin ehdoin ja hakien takauksia Kreikalta. Siitä puuttuu mielikuvitus, Hercule Poirotin tapa ratkaista mysteeri. Mitä mysteeriä on hakea takauksiksi Kreikan saamaa lainarahaa?

Metropolien bulevardeille asettuneet ihmiset eivät ole lainkaan samaa kansaa kuin avenuen varteen asettuvat ja sinne elinympäristönsä rakentaneet heimot, kansat, aluetalouden yksiköt ja hallinnolliset rakenteet. Jopa innovaatioaste ja uuden hyväksyminen, konservatiivi tai radikaali elämä, tapahtuu kokonaan eri tavalla ja painotuksilla joko parittomia tai parillisia yhteiskunnan faktoreita ja niiden kehittymistä seuraten. Yhteiskunnan perusfaktoreissa ykkönen ja kakkonen ovat liki peilikuvia toisilleen, ykkönen ja kolmonen selittävät samaa asiaa, kolmonen sitä syventäen, nelonen tekee saman kakkoselle jne. Näin myös uuden sosiaalisen median kohdalla ja sen tulkinnoissa globaalisti miljoonien havaintojen maailmassa.

Kehitys ei suinkaan tapahdu uudessa sosiaalisten medioitten ja internetin maailmassa joko metropolialueen sisällä tai ulkona eri tavalla, vaan alueellinen vaihtelu muuttuu seuraten juuri joko ikivanhoja bulevardeja ja niiden sisäkkäistä järjestäytymistä seuraten, tai vastaavasti avenuen varrelle asettuen ja yhdyskuntansa sinne rakentaen. Suomessa nämä rakenteet ovat syntyneet pääosin vesistöjen varsille, ei niinkään alun peri teiden ja linnanmuurien, paalujen varaan, kuten vaikkapa Pariisissa tai Lontoossa, Berliinin ympäristössä tai Madridissa ja Roomassa.

Avenue -politiikan paluu

Suomalainen avenue -politiikka oli vallitsevaa vielä Urho Kekkosen aikana, jolloin aluepolitiikka oli maata ohjaava ja vaurastuminen tapahtui 1800-luvun tapaan oman kansakunnan aktiviteetin toimesta maaseudulla ja sen luonnonvaroilla rikastuen. Jopa tuon ajan armeija ja sotamme olivat talonpoikien ylläpitämiä ja menestyksemme mukaili kulloinkin vallinnutta talonpoikaisen säädyn hyväksymää legitiimiä avenuemallia. Metropolit ja bulevardit puuttuivat ja Napoleonin sodat, brittien liittyminen näihin, mannermaasulkemus (Bocus continental) ja Venäjän reaktiot (Tilsitin sopimus kesällä 1807) olivat meille tuiki tuntemattomia. Salaa meiltä nämä sopimukset tehtiin myös toisen maailmansodan aattona.

Ruotsi piti itäisen maakuntansa eristyksissä tuolloisen Euroopan ja globaalin maailman murheista muuten kuin hakemalla hakkapeliittoja ja kantaen veronsa, tuoden oman uskontonsa ja hallinnon, rahan. Suomen punainen lanka oli silloin kateissa, mutta löytyi heti suurvaltapolitiikan johtaessa Suomen sotiin ja Ruotsin tappioon.

Haminan rauhan jälkeen raja muuttui Tornionjokeen ja itäinen maakunta ylitti, itsenäistyen samalla, tärkeimpien avenuealueittensa rajat, Pähkinäsaaren rajan railot ja samalla geneettisen ja kulttuurisen, luonnonmaantieteellisen suuren rajamme samalla puhkaisten.

Oikeammin jo Suomen sodan kestäessä suomalaiset olivat sen jo ylittäneet ja bulevardeja rakentaneiden eurooppalaisten maailmankuva ei asettunut taloksi suomalaiseen talonpoikaiseen maailmankuvaan. Suomessa bulevardi oli pysähtyneisyyden ja konservatiivisen elämän merkki, se vei vapauden, eikä sopinut liikkuvaan elämään vesiteitä käyttäen. Tuo vapaus haettiin lopulta vuosisata myöhemmin talonpoikien itsenäistyessä ja maattoman väestön kapinoidessa.

Avenue -kulttuurin syveneminen

Alkoi syntyä suomalaisia avenue -rakenteita ja yhdyskuntia ja ne ulottuivat parhaimmillaan aina Jäämeren rannalle Petsamoon. Syntyivät vanhojen turuntien ja satakunnantien ohella Tampereelle johtava väylä, rautatie Hämeenlinnaan, nelostie ja viitostie kohti pohjoista ohittaen vanhat Järvi-Suomen sulkeneet suomaat tai karut selänteet, ylitettiin poikittaissuuntaiset Salpausselät ja vesistöt reitteinä joko kohti Pohjanlahtea tai Saimaalta kohti Suomenlahtea ja Pietaria. Pietari muuttui sekin kokonaan uudeksi avenueksi, nykyisin pendolinona Pietarista Helsinkiin. Samalla katosi vanha Hämeen Härkätie ja korvautui kymppitiellä olkoonkin, että poikittaisteitä varottiin peläten Venäjää ja idästä tulevia panssareita.

Yhteiskunnan kahtiajako

Suomalaista bulevardia ei voi mitenkään verrata keskieurooppalaiseen asutukseen, sen syntyyn ja historiaan. Bulevardien varrella asuvia vierastetaan. Sen sijan avenuemme ovat tyypillisempi tapa tunnistaa suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet, historiallinen taustamme ja tänään pohdintamme siitä, kehitetäänkö maata näiden osoittamaan suuntaan vaiko yrittäen lainata jotain meille vieraampaa sieltä, missä bulevardien, sisäkkäisten kehien ja faktoreiden synty on ollut leimallista ja tuhansien vuosien kehityksen tulosta taajaan asutussa yhdyskunnassa. Tämä on jakanut suomalaisen politiikan jo vuosikymmeniä. Se leimasi etenkin vasemmiston yhteiskuntapolitiikan yhden suunnan liikkeeksi ja oli suurin syy sen taantumaan. Kyse ei ole pakenemisesta metsiin, juntti-suomesta, saati taantumasta. Bulevardilta tehdyt havainnot ovat virheellisiä tai provosoivat tahattomasti tai tahallisesti suomalaista yhteiskuntarakennetta ja sen kulttuuria.

Se minne europondit sopivat on mahdollista pohtia myös yhdyskuntarakenteellisena prosessina, kulttuurien syntynä joko bulevardin tai avenuen ympärille, ja silloin suomalainen näkökulma Euroopan yhdentymisestä ja unionin kehittymisestä kohti liittovaltiota poikkeaa radikaalisti suurten eurooppalaisten ydinvaltioitten intressistä. Tässä suomalaiset sijoittavat varansa kokonaan toisin kuin mihin Kreikassa tai Italiassa on vaurautta käytetty.