Mediapositiivisutta hakemassa

Paikallinen Forssan Lehti on alkanut etsiä ilon aiheita ja aiheuttajia. Siihen on varmaan syytäkin sen jälkeen, kun työpaikkoja katoaa tuhansittain ja väkiluku pienenee kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun tunnelmissa. Ilon aiheet alkavat lehdessä pääkirjoituksesta, jossa kerrotaan kuinka uusimmista sopeutuksista on tulossa raskas savotta. Paikallinen kolumnisti sentään on tavoistaan poiketen iloisella mielellä hakiessaan “Lapin kesän” sanoitukseen uutta päivitystä. Sellainen on lehden negatiivisimman ihmisen kolumniksi kuin päivänsäde menninkäisen pesässä, helvetin tulirotkoksi nimetyssä seutukunnan keskuksessa. Sodan mieliala ja otsikot Mitä media sitten kertoo tänään? Pitäydytään maan päämediassa ja Helsingin Sanomissa. Pääuutisena on Ukraina ja sen mielenosoitusten leviämien koko maahan, niin itään kuin länteen. Komeat kartat kertovat, kuinka maa jakautuu poliittisesti ja taloudellisesti, on geopoliittinen räjähdysaltis valtio, jossa aluepuolueet ja niiden vahvat johtajat ovat myös puolueittensa keulahahmoja. Keski-Euroopan ja Venäjän sydämessä sijaitseva valtio, monella tavalla pieni suurvalta, voi pahoin. Tällaista maata on mahdoton hallita ja sitä ei pidä verrata Valko-Venäjään ja sen johtajaan. Sen historia on myös syytä tuntea eikä väheksyä Euroopan intohimoja Venäjän rinnalla. Ukraina huojuttaa Euroopan ja Yhdysvaltain liittolaisten tasapainoa. Yhdysvallat on jo vihjaissut ryhtyvänsä vastatoimiin ja Euroopan keinot ovat tunnetusti, taas kerran, vähissä. Kun vallitsee luottamuspula, kenen puolelle unioni mahtaisi silloin asettua? Nyt sitten pidetään kaikki kanavat auki niin kauan kuin se vain on mahdollista. Jossakin vaiheessa se päättyy. Vaalit ja olympialaiset tulevat nyt hankalaan saumaan. Kiusaamiskulttuurin luova osaaja Suomi on kiusaamiskulttuurin luvattu maa. Ay -liike ja Timo Räty joukkoineen sai tuomion käräjäoikeudessa ja Hilkka Ahteen piina päättyi ainakin toistaiseksi. Se että kiusaaminen on henkistä, kaikkein rasittavinta suomalaista osaamista, sai nyt myös tuomionsa ja kriminalisoitiin. Toistuva piittaamattomuus ja ulkopuolistenkin huomautuksista kovakorvainen elämä on nyt saanut myös hintalappunsa. Se on hyvä asia. Siitä on pidettävä myös kiinni muissa oikeusasteissamme. Tätä ei saa vesittää poliittisena eleenä ja leimata oikeuslaitostamme. Sen on pantava piste kiusaamiselle ja nolla toleranssille Suomessa. Miten tapausta olisi hoidettu, jos kiusattu olisi ollut mies, taustalla ei olisi ollut SDP:n vuosikymmeniä näkyvin ja jo ikoniksi nostettu Ahteen perhe, jää pohdittavaksi. Toivottavasti tämä kuitenkin antoi uutta voimaa ja uskoa kiusatuille. Yksi on hirtetty peloksi muille, sanoisi vanha kansa. Tästä ei ole nyt kysymys. Henkinen väkivalta on nyt tullut tiensä päähän myös Suomessa kriminalisoituna rikoksena. Kun mikään muu ei auta kutsutaan avuksi juristi, kirjoittaa toimittaja Elina Grundström (HS 28.1). Ongelmana on vain se, ettei monella ole siihen varaa ja harva on vaikutusvaltaisen eliitin edustaja. Ei mahtaisi Heikki Lampelaa työttömiksi jääneiden jutut kiinnostaa. Meillä riittää puhetta ja sanahelinää ihmis- ja perusoikeuksista, mutta yllättävän paljon eri tahoilla, poliittisesta eliitistä alkaen, on asenteellista elämää ja tietämättömyyttä, kirjoittaa Grundström. Jonathan Goldsmith taas totesi aikanaan kuinka demokratiaa puolustavat viime kädessä juristit. Kun poliitikot ja mediat eivät enää hahmota ihmisten perusoikeuksia, tauti on silloin pitkällä. Suomessa tähän on nyt ajauduttu ja parlamentin sekä median sijasta on hakeuduttava viimekädessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suojiin. Suomalainen oikeuslaitos saa sieltä eniten huomautuksia. Enemmän kuin kaikki muut Pohjolan maat yhteensä. Ongelma ja asenteelliset vinoumat koskevat siis myös tuomioistuintamme. Olemme ajautumassa amerikkalaistyyppiseen oikeudenkäyntiyhteiskuntaan. Ihmisoikeuksien rajat ovat hämärtyneet ja sitä lisää työpaikkojen jatkuvat yt -neuvottelut. Sipilästä Vänskään Keskustan Juhani Sipilän keuhkoveritulppa uusiutui. Suomen suosituin poliitikko on näin koko ajan sellaisissa paineissa, joista myös toinen oppositiojohtaja Timo Soini kärsii median kertoessa tuon tuosta, kuinka hänelle on taipumusta keuhkokuumeeseen. Kumman keuhkoja kuvataan nyt tuntien sympatiaa ja kumman kohdalla kyse on median ajojahdista? Siis siitä negatiivisesta tiedottamisesta? Kun media ei kykene ymmärtämään tehtäväänsä ja on asenteellinen, parlamentti ja poliittiset liikkeet alkavat toimia kuten Ukrainassa. Kukaan ei luota siinä kehenkään eikä ulkopuolinen kykene hänkään auttamaan. Ketä hän auttaisi? Pahinta on median valta, mediakratia ja sen korruptoituminen. Sosiaalinen media kun seuraa perinteisen median elkeitä ja ilmiö leviää taudin tapaan kasalaismedian kautta hyväksytyksi normiksi, moraaliksi ja pian eettiseksi elämäksi, laiksi. Osmo Vänskä palkittiin Grammylla. Ikävä kyllä palkinto tuli ikään kuin nukkuneen rukous, liian myöhään. Vänskä kun oli jo ehtinyt erota Minnesotan orkesterin kapellimestarin tehtävistä työsulun seurauksena. Hän oli piikkinä lihassa hallitukselle ja tuki oma orkesteriaan, ilmaiseksi soittaneita muusikkoja. Nyt siellä kysytään mahtuisivatko Vänskä ja toimitusjohtaja Michael Henson vielä samaan organisaatioon? Henson ei erityisemmin piitannut huippumuusikkojen erosta ja oletti heitä löytyvän kuin sieniä sateella. Sateentekijänä taas voi olla myös kapellimestarit ja muusikkojen järjestäytyminen. Vänskälle kysyntää varmasti riittää. Ikävä maine orkesterista leviää kuin rutto. Sosiaalisen median korpilaki ja eurovaalit Korpilaki korvasi lakikirjat keväällä 1918 kertoo Helsingin Sanomat ja tiivistää sanomansa synteesiksi Antero Jyrängin ansiokkaaseen kirjaan. Kun itsenäisyys on nuori, puuttuu oikeusnormeja ja luisuttiin lain ulkopuolelle. Se muistuttaa sosiaalisen median alkutaipaleita ja elämää. Tuosta ajasta ei ole kauan ja Hämeessä siitä saa kuulla tuon tuosta, tai sitten siitä vaietaan. Suurimittaisin ja synkin oikeuksien loukkaus minkä Suomen historia tuntee tapahtui tuona vuonna. Toki sotavuodet olivat vielä edessä. Tutkijalautakunnille annettiin ikään kuin laillisuuden hohdetta ja raskauttavaa oli vaikkapa ay-jäsenyys. Teloitukset eivät perustuneet lakiin, käskyt antoivat tilaa mielivallalle, kostolle ja paikalliselle terrorille. Nyt tämä terrori on puettu uusiin oma aikamme kybermaailman ja ilkeilyn asuun sekä urkintaan, avoimeen valehteluun sekä mielivaltaan työpaikoillamme. Kuka tahansa psykopaatti saa esiintyä miten tahtoo johtajaksi aiemmin kohottuaan. Eurovaaleja Helsingin Sanomat sivuaa esitellen Ranskan, Unkarin ja Belgian oikeiston näkyvät naisehdokkaat. Marine Le Pen, Krisztina Morvai ja Anke Van Dermeersch ovat vielä Suomessa tänään tuntemattomia. Näin ei ole vaalien jälkeen. Koulutettuja ja heikosti palkattuja pätkätyöläisiä, etenkin naisia, haetaan mukaan. Tänään työ on vielä pikemminkin markkinointia kuin järjestelmällisen ohjelman laadintaa. Koko Eurooppa unionina on sitä. Sen kyky vaikuttaa demokratiaan ja pitkäkestoisten ohjelmien avulla ovat vähentyneet koko ajan ja huomio kiinnittyy poliittiseen valtaan ja sen hakemiseen, markkinointiin. Uusien valtioiden synty ja tulo mukaan unioniin rapauttaa sen ydintä. Se ei kehity lainkaan vaan taantuu tarpeiden mukaan sopeutuen opportunistiseen kulttuuriin. Lähiyhteisö rapautuu sekin Muutospaineet iskevät töihin ja työhyvinvointi karkaa käsistä, kertoo seuraava näkyvä artikkeli heti sen jälkeen, kun on käyty läpi Leningradin piiritystä ja sen verisiä viikkoja ja kuukausia toisen maailmansodan melskeissä. Jostakin syystä lehti on täynnä joko nyt käytävää sotaa tai sitten jo käytyjä sotia ja väkivallantekoja omassa maassamme tai rajoillamme. Rinnalla kulkee juttuja oman aikamme epäkohdista. Ne limittyvät lukijan tajuntaan ja takaraivoon. Syntyy negatiivinen mediayhteiskunta ja nuiva maailmankuva. Kun vauhtiin päästään esitellään vielä Turkki ja sen epätoivoinen taitelu liiransa ja euroyhteistyönsä kanssa. Työn ilo vähenee nyt niin Suomessa kun Turkissa. Tekesin uudistuksia ja muita meitä lähellä olevia luonnonvaralaitosten liitoksia voi kuvata köyhän miehen keinoksi parantaa kilpailukykyä. Siinä panostetaan organisaatioihin, niiden keventämiseen ja liittämiseen, ei ihmisiin, tuotteisiin, palveluihin saati luovaan innovointiin. Niitä vain hoetaan niin kauan kuin Vänskä jättää orkesterinsa. Urheilussa esitellään olympiajoukkueemme ja sen mahdollisuudet. Hyvänä uutisena voi pitää uuden Ferrarin esittelyä ja Mercedes tallin viestiä Schumacherille. Perhe on häkeltynyt saamastaan sympatiasta, kertoo entisen mestarin manageri Sabine Kehm. Sandell sai samalla selkäänsä kortisonipiikin ja aika näyttää, nähdäänkö mies rinteellä myös Sotsissa. Lumilautailijat ovat kuitenkin toipumassa, siis Korpi, Piiroinen, Tonteri ja Paumola. Heidän ja muutaman naisen varassa ovat mitalimme.