Koli, Köli vai Alppien huiput

Eliitti ajoi Suomea aikanaan EU:hun ja euroon. Se oli liki hurmahenkistä ja vaikutti silloin, ja vielä nytkin, epämiellyttävältä mediaa seuraavana ja yhteiskuntaa tutkivana juuri tiedottamisen näkökulmasta ja maantieteilijänä, aluetohtorina. Kun syntyy vaikutelma, jossa yläluokka kertoo ja muut kuuntelevat sen oppeja, silloin on taannuttu lukkarinopin aikaan, eikä eletä sosiaalisen median opeissa, taloudessa ja strategiassa. Sellainen loukkaa tasa-arvoa ja halventaa kansanvallan perusteita. On palattu luokkayhteiskunnan arvoihin jossa antielitismi ei synny tyhjästä. Työväenluokan pettäjät Vielä 1960-luvun nuorisoradikalismin aikoina vasemmisto kosiskeli rahvasta ja kansansuosio oli sille haettu asia ja poliittinen tukija. Sittemmin tämä kääntyi ja käännöksen aiheutti muuttuva vasemmisto ja sitä edeltänyt vihreä liike Koijärvellä. Se ei osallistunut lainkaan siihen liikkeeseen, jossa 300 000 Suomalaista joutui ratkaisemaan kohtalonsa yksin ja eli myöhemmin ruotsalaisten armoilla yhdyskuntarakenteiden muutosten ravistellessa maata. Sellainen vieraannutti tätä nuorisoliikettä ja sen edustamia arvoja, myös ympäristöarvoja ja kulttuuriliikkeitä, jopa taidetta ja tiedettä perinteisestä talonpoikaisluokasta ja työväenliikkeestä. Kun maaseutu ja sen pienviljelijäluokka metsureineen ja sekatyömiehineen unohdettiin, kylät autioituivat pohjoisessa ja idässä, ainut turva oli vennamolainen kansanliike ja myöhemmin SMP. Kuvaannollisesti se oli kuin peruskalliomme vuorijono, karelidit ja svekofennidit ja karjalaiset siirtolaiset sen pääosin saivatkin aikaan. Tutkiessani liikkeen syntyä 1970-luvun vaaleissa, se syveni ja mukaan tuli maaseudun korpikommunistisia alueita syntysijoillaan Itä- ja Pohjois-Suomessa. Se poikkesi kuitenkin jo silloin melkoisesti siitä liikkeestä, jonka tupailloissa lausuin runojani Veikko Vennamon puhujanlahjoja seuraten alle kymmenvuotiaana nassikkana 1950-luvulla. Työväenliike ja maalisliitto olivat unohtaneet juurensa. Yhteiskunta on evoluutiota sukupolvesta seuraavaan Ikivanha suomalainen poimutus sai rinnalleen 1970-luvulla ikään kuin seuraavan aallon, vuorijonon seuraavan syklin, ja se kohosi jo korkeammalle norjalaisen Kölivuoriston tapaan maan kuorta poimuttaen. Unohdetun kansan puolue oli otettava nyt jo vakavammin niin kauan kuin seteliselkärankaiset sen kaatoivat presidentinvaalien yhteydessä ja poikkeuslakia Kekkosen valinnalle valmisteltaessa. Rötösherrat saivat pistevoiton mutta eivät selkävoittoa. Vuorijonot jäivät odottamaan seuraavaa vaihetta ja 1990-lukua, uutta sukupolvea ja sen kokemaa lamaa. Samaan aikaan vasemmiston kulttuuriväki ja köyhän kansan pettäneet veivät omaa liikettään pääkaupunkiseudulle, muotiin tulivat ilmiöt, jotka paikannettiin juuri tämän liikkeen elitistisenä elämänä. Nämä antoivat ohjeitaan kuinka muiden olisi elettävä ja samaan aikaan maassa alkoi 1990-luvun lama. Pulaan joutuneita ihmisiä, nyt heidän lapsiaan, ärsytettiin jälleen kerran. Sosiaalinen pääoma ei unohda. Heidän mielipiteilleen naurettiin, heitä pilkattiin ja virat julkishallinnon vähänkin näkyvämpää byrokraatin tehtävään oli suljettu jo aikapäiviä. Katkeruus kasvoi. Kun on seurannut tutkijana ja opettajana joka vuosi uusiutuvia nuorten joukkoja, havainnot muuttuvassa yhteiskunnassa perustuvat massojen kouluttamiseen ja siirtämiseen vastuuseen pohtimatta näiden poliittisia arvoja saati vanhempien taustoja. Sen sijaan muissa ammateissa nämä säilyivät ja se oli yllätys. Staattisessa työssä ihmiset eivät unohda ja puolueet periytyvät nekin. Niinpä kun seuraava vuorijono alkaa syntyä, se nostaa myös jo vanhoja kuluneita vuorijonojen tynkiä aiempaa ylemmäs. Niin kävi myös Suomessa ja me kutsumme sitä sosiaaliseksi muistiksi. Sukupuolikiintiöt ja narsismin lähteet Nuorten naisten läpimurto oli nähtävissä jo varhain ja sitä oli tuettava. Syytkin olivat selvät. Maa tarvitsi näiden lahjakkaiden naisten osaamista kaikilla tasoilla ja mahdollisimman varhain ennen suurten ikäluokkiemme vanhenemista. Akateemiset naiset tulivat olemaan seuraava sysäys ja uuden vuorijonon synnyn kiihdyttäjä etenkin Suomessa. Muualla Euroopassa syyt olivat syvemmällä. Äijäliikettä ei tarvittu. Syyt olivat peradigmaisen vaiheen kovassa ytimessä, mannerlaattojen todellisessa liikkeessä. Etelä-Euroopassa ja Ukrainassa tämä näkyy koko ajan. Arabi-islamilainen maailma koki sen hetki takaperin. Aikuiset omivat nuorten ilmaisuja ja pysyvät imitoiden mukana sukupolvien välistä kuilua näin oikaisten. Nyt muutokset 2000-luvulle siirryttäessä olivat liian suuria ja dramaattisia, jotta poliittinen järjestelmä ja sen jäykkä vanhojen puolueiden muodostama kaaderi olisi voinut sitä omaksua ja oikaista laattojen liikettä. Tämä vanhojen rakenteiden kantahenkilöstö ei kyennyt ymmärtämään lainkaan sitä kieltä, jota nyt käytettiin ja johon myös yliopistomme, korkeakoulut sekä hidas mediamme olivat sopeutumassa. Mediayhteiskunta kansalaisyhteiskuntana oli kriisiytymässä. Kysymys uutuudesta oli nyt puhtaasti ikäsidonnainen ja fanittaminen jätti takavuosien eliitin historiaan. He eivät olleet kenkään faneja. Fanittajat, idols -ihmisten sukupolvet, eivät ymmärtäneet ikivanhoja käsitteitä ikoneista ja legendoista, neroista. Niistä tuli koomisia viihteen käyttämiä käsitteitä toimittajalegendoineen, urheilijaidoleineen ja kulttuurineroineen. Normaali duunari kavahti ja häpesi ajatustakin muuttua sellaiseksi vitriiniin suljetavaksi ihmiseksi. Sellaiseksi päädyttiin vain juomalla narsismin lähteestä ja sen koomisuus löi leimansa juuri poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin. Eliitin aika oli psykososiaalisena ilmiönä ohi ja käsite muuttui taakaksi. Koli ja Köli valtaan - eripurahallituksen synty Edellistä seurasi organisaatiouudistusten hybridinen vaihe. Rakennemuutosten aika oli saatava muuttamalla poliittista instituutiotamme ja ohittamalla hidas evoluutio, jossa sotien aikana tai pian sen jälkeen syntyneet käyttivät edelleen näkyvintä valtaa Suomessa. Muutokset niin teknologiassa, uuden kielen hankinnassa kuin pelkästään hallinnon uudelleenjärjestelyissä olivat niin valtava haaste, ettei siihen voinut ajatella muuta vaihtoehtoa kuin nuoren polven siirtämisen suoraan vastuusta myös valtaa käyttäväksi luokaksemme. Se ei taas ollut enää mikään herooinen ammatti vaan ikävää duunia sekin. Gladiaattoreita saattoi tavata vain jääkiekkokaukalossa, jossa veri sai näyttäytyä yhdessä vähäpukuisten nuorten naisten kanssa ikivanhana muistona menneestä maailmastamme. Turistien massoille oli tarjottava suuria elämyksiä ja virtuaalisia kokemuksia, pelkoa, vihaa, erotiikkaa, jännitystä, kauhua ja kuolemasyntejämme mutta turvallisessa paketissa ja toimittajalegendan seurassa, urheilijaikonin kertoessa yksinkertaisen tapahtuman syvemmän filosofisen tulkinnan. Yleinen auktoriteettiusko kaatui Suomessa jo paljon ennen Perussuomalaisen puolueen syntyä ja kolmatta vaihetta, joka muistutti jo uusinta alppiinista poimutusta. Se sai aikaan nousua myös vanhoissa poimutuksissa ja ravisteli myös niitä hallitukseen, jossa vastuuta kantoi nyt hieman ryhdistäytynyt ja jo aikoja kulunut peruskalliopuoleemme ja norjalaisten tunturijonojen aikaiset rakenteemme. Niitä tuki ikivanha mediamme. Se pyrki pysäyttämään mannerlaattojen liikkeen. Koli ja Köli nousivat nekin ja halusivat valtaan. Osa suomalaisista palasi nostalgisille juurillemme ja taannuimme. Ei kuitenkaan koko kansa. Vain se joka oli jäämässä pois kelkasta ja kyydistä. Koli ja Köli kohensivat toki nekin elämäänsä, mutta niillä ei ollut mitään tekemistä uuden ja kokonaan eri korkeuksiin Euroopassa ja globaalisti noussen tulivuori- ja vuorijonotoiminnan poimutusten kanssa. Lampun henki ja sen sytyttäjät Kun uudissanoja opiskellaan ja uutta teknologiaa harjoitellaan uudissanojen oppija ja opiskelija on eri asemassa kuin niiden kehittelijät. Symboli-innovaatio on innovaatioista tärkein ja vaativin. Hermeneuttinen elämä hallitsee meitä ja tunnesanat saavat aikaan tunnekuohuja. Lampun sytyttäjä on eri henkilö ja kokee työnsä toisin kuin sen valossa työskentelevät. Näin innovaatiosta ja sen leviämisestä ei enää puhuttu vaan ainoastaan reaaliaikaisuudesta sekä paikattomasta ja ajattomasta maailmasta. Suomessa tämän havaitsi ensimmäisen Timo Soini, jolle tulivuoritoiminta oli tullut tutuksi ja aika oli nostamassa häntä ja hänen puoluettaan kansanliikkeeksi. Veikko Vennamo oli ankara opettaja ja olin hänen kanssaan tiiviissä kirjeenvaihdossa. Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita mutta kaikki mielipiteet eivät sitä ole. Aiemmin arvokkain mielipide tuli tiedeyhteisössäkin hierarkian yläpäästä ja se muodostuikin eliitin tai aristokratian tuotteena. Heihin luotettiin ja heidän omituisia harrastuksia seurattiin. Jopa maatalous ja sen kehittäminen oli briteillä lordien asiaa. Sellaisena se levisi heidän mukanaan maailmalle. Suomessa oli toisin. Täällä talonpoika oli torppari, mäkitupalainen, kirkon tai sotalaitoksen ruokkija ja verojen maksaja myös oman sukuni tapaan luostarilaitoksen yhteydessä eläen lampuoiteina. Sellaisen suvun juuria on helppo seurata aina 2000 vuoden taakse. Suomessa työväenluokalla ja myös talonpojilla oli vankka sivistysperinne ja köyhällä ei ollut varaa olla tietämätön. Itsensä kehittämisen taito ei ole kadonnut tänäänkään ja maailma muuttui yhä vaikeammaksi hallita uuden paradigmaisen vaiheen käynnistyessä jo varhain vuosituhannen vaihtuessa. Poliittinen liikehdintä käynnistyi Suomessa uuden kansanliikkeen kautta. Yliopistot ja korkeakoulut uudistavat yhteiskunnan Useaan otteeseen vallanpitäjät Suomessa ovat unohtaneet kuinka ei ole sopivaa että osa kansasta putoaa kelkasta. Samaan aikaan kun kärjen on juostava kovempaa kuin koskaan, Nurmen ja Virenin vauhti ei riitä alkuunkaan, menestyksestä on pystyttävä kantamaan vastuuta yhdessä ja ymmärrettävä mitä Etelä-Euroopassa tai juuri nyt Ukrainassa on tapahtumassa. Pelkät hyvät päätökset ja rakennemuutoksen valmistelu ei riitä vielä alkuunkaan. Uudet sukupolvet, 60 000 valmistuvaa joka vuosi, on talutettava suoraan opiskelunsa kautta ja 2000 professoriliiton toimijan jalkauttaessa itsensä muiden korkeakoulujen tapaan huolehtimaan siitä, että asiansa osaajat ovat tekemässä muutosta kunnissamme ja maakunnissa, sote -alueillamme. Se, että yksi ministeri tai työryhmä on tekemässä päätöksiä, tai että se on laajempi parlamentaarinen ryhmä, ei auta sekään vielä alkuunkaan. Jos tärkeimmät henkilöt, koko prosessin hoitavat tulevat duunarit puuttuvat asiantuntijoineen sen valmistelusta, eivät sitä tunne lainkaan omakseen, silloin se on aivan yhdentekevä ja muistuttaa hölmöläisten puuhastelusta. Sellaiset Kolin ja Kölin aikaiset uudistajat on poistettava uudistajien joukosta taantuvan ajan merkkeinä. Siinä luotetaan vanhojen kaadereiden kykenevän hoitamaan Kolin ja Kölin juurella eläen jotain sellaista, jonka kärjessä kulkee uusin alppiininen vuorijono ja tulevat linjavaalit Euroopassa. Tulevat vaalit ovat asiantuntijavaalit ja nyt Euroopalta kysytään sellaista, johon sen on vastattava koko globaalin kilpailun yhtenä osapuolena. Jos Suomesta on tarjolla jo vuosituhansia sitten kuluneita vuorentynkiä tai parhaimmillaan norjalaisten kaltaista kehitystä Kölin vuonoelämässä, silloin meillä ei ole mitään tehtävissä. Kansan kahtiajakoa ei voi silloin estää mikään eikä meistä ole mitään käyttöä Euroopassa.