Täyskäännös akselin ympäri

Kun Sven Dufvaa komennettiin Iisalmen Koljonvirralla tekemään täyskäännös oikeaan, hän teki sen vasempaan. Samaa voisi sanoa Helsingin Sanomien pääkirjoittajasta (11.3). Hänellä on tapana olla oikeassa, mutta kääntäen juttu 180 astetta toiseen suuntaan. Kohti asiaorganisaatiota (Gesellschaft) Poliittiset liikkeemme joutuivat kriisiin jo syntyessään. Niillä ei ollut sitä aatteen paloa ja sisältöä, kuin mihin ne alun perin maailmalla asettuivat. Pyrimme siirtämään oikealle ja vasemmalle, liberaaleiksi ja konservatiiveiksi puolueita, jotka edustivat enemmänkin ikivanhaa tietyn ammattikunnan tai kielipuoleen tehtävää. Niiden ydin oli ammattikillan tapaan hieman elitistinen ja niillä oli oma tiedotus. Usein juuri tämä oman aikansa media jakoi puolueita siten, että yhdessäolotyyppiset (Gemeinschaft) organisaatiot olivat vanhakantaisimpia. Konservatiivista ja säilyttämistä edesauttoi juuri tuolle organisaatiotyypille ominainen sukulaisuus ja hierarkinen tapa ylläpitää normeja ja moraalia sekä muualta tuotua uskontoa ja lakia. Ominta oli juuri tuo yhdessäolo-organisaation yhteisön malli ja juorut. Ei juurikaan muuta siirrettäessä sen ruohonjuuritasolle. Yhdessäolo-organisaation heimokulttuurit eivät kylillä juurikaan poikennet myöhemmästä teollisen yhdyskunnan normeista. Jopa 1960-luvun lähiöitä rakennettiin samaan tapaan kuin maaseudulla oli asuttu ja malli muistutti 1860-luvun teollistumisesta. Poliittiset liikkeet ja puolueet elivät niiden mukana ja maalaisliitto muutti sekin nimensä toiveissa päässä muuttajien mukana kaupunkeihin. Ei se onnistunut. Niin helppoa ei ole muuttua konservatiivisesta liberaaliksi, tehdä täyskäännös EU-puolueena. Ja vain siksi, ettei joutuisi kokoomuksen kanssa samaan joukkoon Strasbourgissa. Opportunismi ei ole aatteellisuutta. Konsensus ja opportunismin peikko Suomalaiset puolueet joutuivat suurimpaan kriisiinsä konsensuksen kautta ja hakiessaan sisältöä sellaisesta, jossa ei sitä enää ollut sosialisminkin kadottua. Kun sosialismin yhteydet työväen etuihin hävisivät, katosi myös sellainen instituutio, jonka vuoksi olisi voinut tuntea yhdessäolo-organisaation jäsenyyttä yhteisössä työväentalolla. Maaseudun kyläyhteisöt ja talonpoikaiskulttuuri oli kadonnut jo paljon aiemmin eikä sen varaan voinut rakentaa muuta kuin poliittista valtaa käyttävän opportunistisen välineen. Ei sellainen aatteellisuus kannata ja niin aatteellisuus hävisikin konsensuksen myötä jo Urho Kekkosen aikana. Syntyi puoluehajaannuksia, jokaisessa puolueessamme, ja poliittisten instituutioiden merkitys hämärtyi entisestään. Ne eivät voineet toimia enää kansan tahdon kanavoijina ja samalla yleiseurooppalainen integraatio alkoi rapauttaa myös demokratiaa käsitteenä. Yleiseurooppalainen demokratia ja keskushallinto, liittovaltiokehitys, oli useimmille vieras ajatuksenakin ja markkinatalouden, valuutan, alttarille sitä ei haluttu myydä. Sodat olisi silloin sodittu suotta. Viimeinen myyntipäivä aatteille vanheni Kun samaan aikaan ympäri Eurooppaa aatemaailmojen viimeinen myyntipäivä oli mennyt umpeen jo vuosikymmeniä aiemmin, joskus jopa vuosisatoja, koko poliittinen instituutio oli joutunut tuuliajolle. Sitä vain syvensi EU:n tuoma liittovaltiokehitys, integraatio, sekä huoli mahdollisuudesta vaikuttaa enää lainkaan demokratian kautta oman kansakunnan, saati henkilökohtaisena koettuun psykologiseen yhdessäolo-organisaation elämään. Millaista liikettä silloin voi äänestää? Uudet poliittiset liikkeet ja niiden järjestäytyminen vaativat syntyäkseen ajassa olevia sytykkeitä. Kun vanha aatemaailma oli käytetty loppuun ja Suomessa konsensus oli vienyt puolueet market-maailman megamarketiksi, vaadittiin uusia mediayhteiskunnan suosimia instituutioita. Perussuomalainen liike vastasi Suomessa parhaiten tähän uuteen kysyntään sekä niihin sytykkeisiin, joita poliittinen liike aina edellyttää vaatiessaan myös kannanottoja ja aineksia kasvaakseen uskottavaksi kansanliikkeeksi. Puolueella oli tarvetta ja kansalaismedia yhdisti ihmiset ohi perinteisen poliittisen mediamme. Tätä juttua ei voisi kirjoittaa muuhun kuin juuri tähän mediaan. Sananvapaus syntyi Suomessa vasta 2000-luvun puolella. Sytykkeet ovat liki päinvastaiset Se mitä muualla Euroopassa tapahtuu, ei ole välttämättä suomalainen ilmiö ensinkään. Helsingin Sanomat kertoo pääkirjoituksessaan (11.3) kuinka Italian vaali ei ole välttämättä kertomassa euroskeptisyydestä. Näkökulma on oikea silloin, kun seurataan eri vaiheessa olevia poliittisia instituutiota ja niiden syntyä ympäri Eurooppaan. Se mitä Suomessa tapahtuu, tai tapahtui jo kauan sitten, ei todellakaan ole sama asia kuin mitä Italiassa tapahtuu vaiheessa, jolloin maassa on massatyöttömyys ja lama, jonka aiheuttajana on maan harrastama politiikka ja eurouskovaisten elämä. Italialainen elämä, kulttuuri, historia ja politiikka, ei ole alkuunkaan ollut viime vuosina samaa kuin suomalainen politiikka 2000-luvun aikana ja ennen perussuomalaisen liikkeen syntymistä. Perussuomalaiset vastustivat politiikkaa, jonka seuraukset ovat Italialle ja koko välimereiselle Euroopalle kohtalokkaat. Onko tätä mahdotonta muistaa medioissamme tai Helsingin Sanomien päätoimittajana? Ei tämä politiikka hyvää ole tuonut myöskään Suomelle. Valintamme olivat taloudellisen eliitin ja eurointoilijoiden tekeminä vääriä ja tehtiin kohtalokkaita virheitä. Toki joku rikastuikin, jopa sietämättömällä ahneudella. Hyvinvointivaltion perustat purettiin. Maa jakautui kahtia hyvin välimereiseen tapaan eläen. Euroopassa eletään suuren enemmistön ehdoilla. Demokratiassa pienet kansakunnat joutuvat nielemään enemmistön niille antamat lääkkeet. Kuntauudistuksessa pienet kunnat pelkäävät samaa. Se ei ole turha pelko ensinkään. Kansan tahtoa ei tunnettu Virheiden tekijöinä oli puolueita, joiden aatteellinen perusta oli jo vanhentunut eivätkä ne vastanneet enää mitenkään entiseen tapaan kansan tahtoon. Niiden edes löysä institutionaalinen perusta ajaa tietyn kansanosan etuja oli kadonnut jo aiemmin, paljon ennen EU-kautemme alkua. Syitä poliittisen instituutiomme kriisille ei pidä etsiä omasta ajastamme ja eilisen tapahtumista, gallupdemokratiastamme. Moraalin rapautuminen oli pitkän tien kulkemista. Mitä tekemistä Italialla tai EU:lla on silloin kun suomalainen poliitikko saa tuomioita käräjillä? Ei kai suomalaiset ole vaikuttaneet Berlusconin linnatuomioihin? Olisikohan Italiassa muutakin vialla kuin valuutta? Kun kansalaisilla oli käytettävissään jo 1990-luvun puolella välineitä, jotka eivät olleet sidottuna enää maakunnalliseen mediaan ja puolueen, tai perinteisen median toitottamaan yhtyeen ideologiaan tai vaihtoehdottomaan maailmaan, sidos viimeiseenkin yhdessäolo-organisaation psykososiaaliseen kokemukseen katosi sekin. Näin kävi myös Italiassa. Vain tämä asia on nyt varmasti yhteinen. Muu toimittajan kirjoittelu on Helsingin Sanomissa toimittajan omia faktoja ja omaperäistä logiikkaa. Vanhat eväät oli syöty Näin perinteinen poliittinen järjestelmä, sen keskeisimmät aineosat, joutuivat murrokseen, kuten kirjoitin jo 2000-luvun alussa ja ennustin uusien liikkeiden syntymistä korvaamaan “vanhoja puolueitamme”. Pelkkä vallan käyttö ja opportunismi ei pidä niitä koossa. Samaan aikaan kun supistumiskehitys alkoi alkoivat myös riidat vanhojen poliittisten instituutioiden sisällä. Se on aina pahempaa siellä kuin puolueitten ja niiden tukeminen organisaatioiden välillä. Vähenevästä vallasta käydään aina silmitöntä taistelua. Ei niinkään vallasta, jota ei ole edes ulottuvilla. Kukaan ei ole taistelemassa verissäpäin lottovoitosta. Sen sijaan kun sellaisen on saanut, siitä ei hevien luovuta. Uudessa reaaliaikaisessa prosessissa uudet tuulet nouseva äkkiä ja muutokset ovat nopeita. Ne eivät nouse niinkään yhden henkilön ympärille, kuten HS (11.3) pääkirjoituksessaan todistaa, vaan pikemminkin niiden sytykkeiden ympärille, jotka ovat uudelle liikkeelle merkityksellisiä. Kyse ei ole takavuosien henkilökulteista. Suomi ja Italia poikkeavat toisistaan, mutta toki 2000-luvun Suomi on aivan muuta kuin se maailma, jossa ilmiöitä rakenneltiin Pohjois-Korean tai muinaisen Neuvostoliiton ja sen vasallivaltioiden yhteydessä tai Afrikassa vielä tänäänkin. Stalin ja Hitler ilmiöinä ovat epätodennäköisiä oman aikamme Euroopassa. Henkilökulteilla ei pidä perustella poliittisia liikkeitä Euroopassa. Suomen Pravda Se että Timo Soini moittii Helsingin Sanomia Suomen Pravdaksi, ei tarkoita, että sitä olisi oltava aina ja joka paikassa omissa tulkinnoissa. Totta kai jokaisella puolueella on johtonsa ja hallinnollinen organisaatio, osalla johtajat voivat olla myös karismaattisia. Kansanliikkeen perustelu henkilökarismalla on yhtä uskottava kuin oletus sen syntyneen uutena uskonnollisena liikkeenä ja johtuen Soinin katolilaisuudesta. Siis protestanttisuutta ja maallistumista vastustava liike. Kaikkea voi väittää liittäen se yhteen ihmiseen ja tämän ominaisuuksiin. Kaksi asiaa voivat esiintyä yhdessä mutta eivät ne silti ole kausaalisuhteessa toisiinsa. Luminen talvi selittää aurauskaluston käyttöä mutta ei enää yhteiskunnallisia liikkeitä. Ihmisen karismaattisuus ei kerro muusta kuin karismaattisesta johtajasta. Timo Soini on ollut sitä jo vuosikymmenet, mutta puolue syntyi kansanliikkeenä vasta kun siihen oli sellaiset yhteiskunnalliset sytykkeet ja syyt, joita koko poliittinen järjestelmä oli rakennellut vuosikymmenien ajan ja saanut aikaan kulttuurin, yhteiskuntamallin ja talouden, jossa maa oli kuin huojuva talo tohtori Seppo Lindblomia lainaten. Kun jotain käynnistettiin, se meni överiksi, kuten hölmöläisten tapa kantaa valoa taloonsa säkillä ja aukoa lopulta, viisaiden neuvojen jälkeen seinään ikkunat, kaataen talon perutuksetkin. Näin kävi presidentille, jonka valtaa oli parlamentarismin palauttamiseksi kavennettava ja lopulta meni kaikki valta, viimeinenkin Ahtisaaren ja Halosen aikana. Evoluution tulosta Ei vanhaksi puolueeksi tulla vuodessa tai parissa, vaan eväiden syöntiin vaadittiin Suomessakin vuosikymmeniä. Ilman sosiaalista median ja sähköisten medioitten kehitystä nämä uudet liikkeet olisivat olleet täysin mahdottomia myös muuttaa hetki takaperin Pohjois-Afrikassa demokratiaa käytäntöön. j Barck Obamaa tuskin olisi valittu presidentiksi ilman sosiaalisen median suopeaa kansalaisavustusta. Demokraattinen kansakunta Suomessa menestyy moraalisten resurssien mukaisesti ja kansanäänestys on siinä viimeinen lukko. Nobelisti James Buchanaa lainaten myytti julkisen vallan, tai median, altruistisesta luonteesta on unohdettava. Kun vanha rapautuu, syntyy moraalivaje, joka sekin pyrkii täyttymään. Aiemmin mukana on ollut epäilyttävää voiton tavoittelua ja ihmiselle tyypillisiä heikkouksia, raadollisuutta. Organisaatioita voidaan toki paikkailla, kannustimia oikaista, mutta vain aito kilpailu pitää itsekkyyden jotenkin kurissa, olimmepa liike- tai virkamiehiä, toimittajia tai kirkonmiehiä. Evoluutio pitää huolen siitä että 7000 miljoonaa ihmistä saavat myös Suomessa uskottavat instituutiota ja organisaatiot myös tulevaisuudessa.