Rehn vastaan Krugman - Ollin oppivuodet jatkuvat

Taloustieteilijä, nobelisti, Paul Krugman on napit vastakkain savolaisen talouskomissaarin Olli Rehnin kanssa. Olli Rehn on tunnettu vakauttamispoliitikko ja näkee euroalueella tehtyjen leikkausten olleen vaihtoehdottomia. Se, että Italiassa äänestetään niitä vastaan ja Espanjassa metelöidään kaduilla, ei häntä huolestuta. Paul Krugman näkee leikkaukset julmina ja veronkorotukset kauhistuksena. Kriisimaat on tuomittu säästöihin, jotka eivät ole uskottavia, kun samaan aikaan myös muut euromaat tekevät samaa. Velkataakka syntyi vasta kriisin myötä ja syvenee koko ajan. Kun kaikki säästävät, vientivetoinen talous ei Euroopassa toimi. Mitä tällainen politiikka, kysyy Krugman? Nobel väärälle talousopille? Olli Rehn pitää Krugmania jälkiviisastelijana ja torakkaoppeja Nobel palkinnon saaneen ihmisen suuruudenhulluutena. Tuloksia on syntymässä, alijäämät ovat pienenemässä. Tarvitaan vain lisää poliittista ja taloudellista yhdentymistä. Eurossa oli valuvikoja ja finanssipolitiikan elvytystoimia ei voitu toteuttaa, kun valtioilla ei ole siihen varaa. Kestämätön politiikka vei elvyttävältä kasvulta lisävelanotolle mahdollisuudet. Nyt ollaan sitten oikealla tiellä, opiskellaan arvokasta köyhtymistä savolaiseen tapaan. Sudettisavolaisia malleja, sanovat Pohjois-Savossa ja tarkoittavaa köyhä etelää ja toisaalta pohjoista Kainuuta. Krugman taas vaatii Saksalta ja EKP:ltä hyvin elvyttävää politiikkaa. Yhden koon rahapolitiikasta varoittaneet euroskeptikot, siis nämä perussuomalaiset, ovat olleet koko ajan oikeassa. Timo Soinin kielikuvat vain olivat liian vaikeita ymmärrettäviksi. Nykypolitiikalla ajaudutaan vuosikausiksi hitaan kasvun vaiheeseen ja lähestytään japanilaista stagflaatiota. Pysähtyneisyys ja hintojen nousu, inflaatio ja korkea työttömyys, kulkevat rinta rinnan. Paul Samuelsonin oppilas Paul Krugman sai Nobelin palkinnon vuonna 2008 etenkin kansainvälisen kaupan ja aluetaloustieteen analyysin kehittäjänä. Olimme siitä maantieteilijöinä ylpeitä. Hän on toiminut opettajana liki kaikissa kärkiyliopistoissamme Stanfordista MIT:n kautta Princestoniin ja hänet tunnetaan myös London School of Economicsissa ja Berkeleyssä. Krugman toimi jo Ronald Reaganin neuvonantajaryhmässä ja sai ennen Nobelia John Bates Clark -mitalin. Hän on Yhdysvaltain vasemmiston eräänlainen keulakuva ja sen tausta on hänen oppi-isässään, niin ikään Nobelin talouspalkinnon vuonna 1970 saaneessa Paul Samuelsonissa. Samuelson käsitteli tutkimuksessaan useita taloustieteen aloja ja kehitti staattista ja dynaamista talousteoriaa samaan aikaan. Hänet tunnettiin hyvinvoinnin taloustieteestä ja etenkin pohdittaessa julkisten ja yksityisten hyödykkeiden käyttöä resurssien optimaalisessa allokoinnissa. Siis hyvin suomalaista pohdintaa myös tänään. Lisäksi hän antoi Krugmannille eväitä kouluttajana laajasti käytetyn kansainvälistä kauppaa kuvaavan mallin kehittäjänä. Suomessa malli on käyttänyt ja edelleen kehittänyt mm. professori Reijo Luostarinen. Hänen ns. pikku-Nobel tuli tuosta työstä ja toki myös innovaatiopolitiikasta. Tässä yhteydessä Samuelson joutui kritiikin kohteeksi etenkin suunnitelmataloutta puoltavien näkemysten ymmärtäjänä. Hänen oppikirjaansa Economics pidetään maailman myydyimpänä oppikirjana. Suunnitelmatalouteen liittyvältä osin sitä on vuosien varrella hieman paikkailtu. Wikipedia on puuttunut juuri tähän yksityiskohtaan. Se on Wikipedian heikkouksia Suomessa. Se voi jäädä kiinni kymmeniä kirjoja julkaisseiden ihmisten kohdalla yhteen lauseeseen. Samuelsonin kohdalla tämä lause kuului: “On vulgaari virhe ajatella, että useimmat Itä-Euroopan ihmiset voisivat kurjasti.” Tuo kohta oli kirjoitettu 70 vuotta aiemmin. Samuelson kuoli joulukuussa 2009 94 vuoden iässä. Samuelsonin nimikkoprofessuuria MIT:sää hoitaa suomalainen Bengt Holmström. Suomalaisilla on hyvin läheiset yhteydet Yhdysvaltain tiedemaailmaan ja myös nobelisteihin, ei vähiten Paul Krugmaniin. Yhdysvaltain opposition keulakuva Krugman nousi kolumneillaan, kirjoillaan ja puheillaan Yhdysvaltain opposition keulakuvaksi Georg W. Bushin presidenttikaudella. Se oli epätavallinen asema taloustieteilijälle. Krugman kritisoi koko ajan Bushin talous- ja sosiaalipolitiikkaa Hän varoitteli kuilusta rikkaiden ja köyhien välillä, kuten tänään Euroopassa. Vähemmän sotilasmenoja enemmän sosiaali- ja lääkeohjelmia, oli Krugmanin iskulauseita. Vauhtia hän sai finanssikriisin yhteydessä, josta hän oli varoitellut vuosikausia. Suomessa käydessään Krugman pani toivonsa ilmastomuutoksen torjunnan aiheuttamaan talouden kasvuun, elpymiseen ympäristöä hoitaen. Krugman on lähellä sitä amerikkalaista nobeleilla palkittua koulukuntaa, joka on kiinnittänyt huomiota poliitikkojen itsekurin vahvistamiseen ja ihmisen raadollisuuteen virkamiehenä tai liikemiehenä. Organisaatioita voidaan aina paikata ja kannustimia oikaista, mutta ainoastaan aito kilpailu voi pitää itsekkyytemme kurissa. Moraalipääoman vartijat Sukupolvien aikana kertyvää moraalipääomaa on kartutettava, ettei yhteiskunta pääse eriarvoistumaan. Yhdenvertaisuutta ei saavuteta pelkästään kasvottomilla markkinavoimilla vaan poliittisen vallan tasapainolla. Tämä on myös Suomelle tänään erityisen polttava ongelma puoluelaitoksen ja demokratian kriisissä. Kovin kirjava ja kaikki aatesuunnat sisältä hallitus on viemässä markkinavoimat hallitsemattomaan suuntaan ja eriarvoisuus kasvaa, hyvinvointiyhteiskunnan tuloerot alkavat nekin uudelleen lisääntyä. Ahneus on aikamme kuolemansynneistä pahin ja liittyy yhteiskunnan ikääntymiseen. Kansakunta ilman jyrkkiä luokkaeroja pyrkii lain voimalla estämään eliitin ja keskiluokan välisen suuren kuilun syntymisen. Näitä esteitä ja kahleita ei saa poistaa. Keskiluokkainen yhteiskunta ei kuitenkaan synny automaattisesti, evolutionaariseksi oletetusta talouskehityksestä, vaan se on luotava poliittisin toimin. Nykyisessä mediayhteiskunnassa, hybridiyhteiskunnassa, prosessi on toinen kuin vielä 1900-luvun ja etenkin 1930-luvun laman jälkeisessä nousussa. Rikkaiden verot, sosiaaliturva, työttömyysturva ja vahva ammattiyhdistysliike eivät yksin enää takaa kestävämmän talousnousun tulevaisuutta. Tarvitaan uuden mediayhteiskunnan sellaisia välineitä, joiden historia ei ole enää suomalaisessa perinteisessä kolmikannassa. Sen tukena on oltava neljäs valtiomahti ja sen kyky innovatiiviseen prosessointiin reaaliaikaisesti. Näin siksi, että internet toi mukanaan reaaliaikaisen talouden ja sosiaalisen median, sen talouden ja strategian myös sosiaalisena ja psykososiaalisena ilmiönä aluetalouteen ja kansainväliseen kauppaan, finanssipolitiikkaan. Tässä prosessissa se mikä toteutuu Italiassa ei toteudu enää Suomessa. Se mitä koemme tapahtuvaksi Välimerellä ei tapahdu Jäämeren kalottialueella. Luonnon- ja kulttuurimaantieteen ilmiöitä ei pidä sotkea poliittiseen maantieteeseen saat geopolitiikkaan ilman tarkkaa analyysiä. Nyt näitä virhetulkintoja tehdään koko ajan virtuaalimaailman ajattomassa ja paikattomassa ympäristössämme. Ilman kritiikkiä ei ole sananvapautta Mediapolitiikassa, uudessa hybriditaloudessa, on aina suhtauduttava varauksella väitettyihin tavoitteisiin. Se, että päämääriä tutkitaan, on luonnollista ja välttämätöntä myös sosiaalisen median sisällä. Vehkeily kuuluu tähän uuteen ympäristöön, eikä sitä pidä ymmärtää epärealistisena. Ei edes silloin, kun sen päämäärät ovat käytännössä hyvinkin avoimia, neuvoo myös Krugman mediayhteisön jäseniä, toimittajia. Uuteen mediayhteiskuntaan, hybriditalouteen ja sosiaalisen median strategiaan ei kuulu perinteinen poliittinen sääntöjenmukaisuus (ks. Luostarinen 2011: Social media - Economy and Strategy). Perinteinen media pyrkii hallitsemaan omistajineen puheenaiheita manipuloimalla. Perinteinen valta ei hyväksy uutta valtaa koskaan. Se ei tule hyväksymään myöskään sosiaalisen median oikeutta kritiikkiin oman mediansa sisällä. Ilman kritiikkiä ei ole vapaita vaaleja eikä sananvapautta. Krugman on ollut tämän vapauden esitaistelijoita ja muistuttaa oppi-isiään nobelisteina. James Buchanana sai Nobelinsa vuonna 1986, Ronald Coase vuonna 1991 ja Paul Samuelson jo vuonna 1970. Krugman itse siis vuonna 2008. Koko ajan Ruotsin Akatemian valinnat ovat olleet hyvin leimallisesti samaa talousajattelua ja politiikka sekä sen aluetaloutta ja kansanvälistä kauppaa, finanssipolitiikkaa ja sen kehittämistä tukevia. Vain finanssipolitiikassa Rehn ja Krugman ovat yksimielisiä. Siinä on euroalueella kiinteytettävä. Tätä näkökulmaa ja trendiä tulkiten suomalainen Olli Rehn on mahdollisesti sittenkin edustamassa vähemmistöön jäävää ajattelua ja siihen viitasi myös aikanaan hänen oma väitöksensä ja sen liian kapea-alainen näkökulma muuttuvaan globaaliin talouteen ja sen räjähdysmäiseen kasvuun Aasiassa sekä samaan aikaan tapahtuneeseen sosiaalisen median talouden ja strategian syntyyn osana media- ja hybridiyhteiskunnan uusia innovaatiorakenteitamme. Rehn tutki marginaalista ilmiötä ja on jäänyt sen vangiksi. Krugmanin kirjoitukset torakoista ja yhden koon rahapolitiikan sopivuusongelmasta ovat kuin suoraan Timo Soinin puheista. Olli Rehn on saanut itselleen vaikean opponentin ollakseen uskottava. Tuo koulukunta on aivan liian vahva ollakseen väärässä. Jos se on väärässä, se on ollut sitä jo yli vuosisadan ajan.