Loppun kaluttu maailmako

Forssa Lehden päätoimittaja Kari Grahn kirjoittaa lehdessään (21.3), kuinka Agropoliksen tarina on kaluttu loppuun ja ideoista ei tullut mitään. Samaan aikaan lehti kertoo, kuinka Jokioisille halutaan koko luonnonvara-alueen kansallinen tutkimus ja sen hallinto. On omituista haukkua omat hankkeet ensin maan rakoon, maakunta tumpeloksi, ja herätä sitten hakemaan maakuntaan uutta luovaa osaamista pyrkien keskittämään Jokioisiin koko luonnonvaratutkimuksen hallinto. Mitä päätoimittajan mielessä mahtoi liikkua? Ei uutta maan pelastamisessa Tausta päätoimittajan kirjoitukselle löytyy maan päälehdestä. Ei niinkään omasta maakunnasta ja sen saamattomuudesta harmaan talouden ja rouvan kartanossa. Kun hallituksen kehysriiheen ei ole tulossa muuta kuin ruumenia, se muistuttaa Urjalan taikayötä. Varstat lyövät maihin, mutta tuloksena on vain uusia karttaharjoitelmia himmeleineen. Maan päälehti (HS 21.3) kirjoittaa, kuinka hallitus ei tee mitään ja Kypros yrittää rimpuilla irti pattitilanteesta. Meppi Riitta Manner avaa sydämensä, kuinka hän ei koskaan enää käykään Bysselissä. Suomalaisena meppinä eläminen ei ole helppoa ja kaupunki on nuorelle naisellekin tylsä. Vielä 1980-luvun puolella sen rakentaminen oli luovaa ja innovoivaa. Nyt ainut, mikä lentää, ovat kahvikupit ja tuoremehut lentokoneessa. Idealismi on kadonnut ja korvautunut tylsällä byrokratialla ja vehkeilyllä. Missä EU siellä ongelma. Riika Manner haluaa hakea lapset päiväkodista ja nakkikastiketta, pienen arkisen elämänsä. Moni ymmärtää häntä. Vain presidentti Mauno Koivisto on luottavainen. Hän kehottaa kansakuntaa luottamaan tulevaisuuteen. Mitään kamalaa ja lopullista ei ole vielä tapahtunut. Jos muotoiluvuosi 2012 menikin poskelleen, luovuutta on ehkä jossain muualla, piilossa. Sama nainen. Koutaniemi, voitti liki kaikki palkinnot kameran kanssa liikkuen. Luovuus on keskittynyt samoille ihmisille. Siinä ei ole mitään uutta kun kysymys on innovoinnista samalla. Johtajuus on kadoksissa Kiusaajien yhteiskunta on menettänyt johtajansa. Kriisissä ihminen alkaa ajatella tunteillaan ja järjen käyttö hämärtyy. Tunteista kuluttavin on häpeä. Ministeri Hautala sai kokea mitä se tarkoittaa. Häpeä synnyttää ihmisessä eliminaatiorefleksin. Häpeään joutuva ihminen alkaa tuhota itseään ja ympäristöään. Laajennetut itsemurhat, koulusurmat, perhesurmat, terrorismi saavat voimansa häpeästä jota tuotetaan kiusaamalla. Kiusaaminen työpaikoilla on häpäisemistä, jolla pyritään heikentämään ihmisen sosiaalista asemaa. Häme on agraari kartanokulttuurin maaseutuyhteisönä ja vanhana savupiipputeollisuuden tuotteena häpäisevä yhteiskunta. Häpeä muokkautuu masennukseksi, alkoholismiksi, uupumukseksi, krooniseksi väsymykseksi ja lopulta mielen vikaantumisen lähteeksi, kirjoittaa Jari Sarasvuo blogissaan. Kiusaamisessa johtajat, alfat, annostelevat rakkauttaan, hyväksyvää huomiota, kanssakäymistä. Pahansuopuus on laumadynamiikassa kiusaamisen yhteinen työkalu ja sen käytössä Suomi on yhtä hyvä kuin pesäpallossa. Agraari helvetti Jokioisissa on hirvittävä kokemus suljettuna sinne yksin vuosikymmeniksi. Ilkkuminen, nolaaminen. vähättely ovat lasten leikkiä sen helvetin rinnalla, jonka ammattikiusaajat osaavat. Suomalainen pahansuopuus on geeneissä Miten helposti kiusaaja saa työlleen seuraajia? Lauman laidalle jäädä omegaparka maksaa kiusatuksi tulemisestaan hirvittävän hinnan. Hän heikkenee silmissä, menettää elämänhalunsa, laiminlyö itseään, läheisiään ja omia mahdollisuuksiaan. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta työyhteisössä, joka on kiusaava ja hakee itselleen kiusattavan omegan, kirjoittaa Sarasvuo. Kun kiusaaminen on julkista, se muuttuu moninkertaiseksi. Vahvat eivät välttämättä sorru. Tai sorru ensin. Mutta sortuvat varmasti jossakin vaiheessa hekin. Ihminen sortuu aina lopulta minäparka käytökseen ja itsesääliin. Jokainen sortuu tavallaan ja voimavarojensa osoittamalla tavalla, kirjoittaa Juha Kokkila, kiusaamisen tutkijana. Koulukiusaamisessa lapset eivät kiusaamista keksi. Se siirtyy sinne vanhemmilta. Se siirtyy sinne geeneissämme. Kun kiusaamalla saa käyttää valtaa, eikä siitä joudu vastuuseen, rikos tehdään aina johdettaessa ongelmayhteisöjä. Pakomuuton eteen joutunut yhteisö on aina ongelmayhteisö ilman nepotismiakin. Jokioisten nepotismi teki siitä vaarallisen, paljastaa aiheesta tehty tutkimus. Johtamisesta tehty väitöskirja on hyvä lukea. Pienet arkipäiväiset sanat ja eleet voivat pilata työyhteisön ja työsuhteen hetkessä. Sama koskee vaikenemista. Kiusaaja osaa kaikki ne välineet, joita väitöskirja esittelee. Se, ettei Riika Manner halua enää Brysselin, on ymmärrettävää. Niin periksiantamaton ei pidä olla, että pilaisi koko elämänsä vain osoittaakseen voimansa tai uupumuksensa. Rakkauden ruma loppu Järjestöiltä ei tullut hallitukselle apua ja Obama hymyilee väkinäisesti ensivierailullaan Israelissa. Ilkka Joenpalo kirjoittaa, kuinka nyt olisi aika sopia. Ei siis mitään uutta medioissa, ajankuvassa, kun vielä keski-ikäinen mies, professori Panu Rajala, haukkuu entisen vaimonsa, Katri Helenan, kirjassaan. Rakkaus saa ruman lopun kun sen kohtaa lahjakas kirjoittaja ja professori sekä kasan rakastama tohmajärveläinen nainen. Mies vie naiselta hänen tarkoin varjellun yksityisyyden ja osaa myös nöyryyttää. Suomalaisten sinivalkoinen ääni muuttuu tavalliseksi naiseksi siinä missä vihreiden Heidi Hautala. Hänen kohdallaan paljastuksiin, häpeään, johti niin ikään rakastuminen mieheen, ei tällä kertaa suomalaiseen. Lopputulos on kuitenkin sama. Taulu, jonka tein jo 1970-luvulla ja jonka nimenä on “rakkauden rumuus”. Pidän sitä yhtenä parhaista töistäni. Agropoliittana Agropolis syntyi aikanaan omasta ideastani ja kirjasta, jonka nimi on “strategia“. Strategiaa oli parisataa sivua ja pääkohtia kolme. Idean taas toimitin lounaishämäläisten viiden tähden kunnan yritysideakilpailuun. Minulla on se tallessa ja myös ehdot, joilla siihen osallistuin. Ne rikottiin. Tein turhaan yli puoli vuosikymmentä ilmaista työtä kunnille. Se on lounaishämäläistä arkea, kiusaamista. Se on hyvin järjestelmällistä ja siihen osallistuvat kaikki lehtensä kautta. Pieni pitäjälehti pitää siinä pilkkanaan koko maakunnan elämää. Muutama ihminen terrorisoi koko yhdyskuntaa kutsuen kirjoituksiaan ironiaksi. Kömpelöitä savolaisten tarinoita. Niillä ammutaan alas jokainen uusi orastava idea. Kiusaaminen, johtajan puute, karkottaa yrittäjät maakunnasta. Ei ole tiedeyhteisön perintöä, jolla elää Jokioisissa. Luovuudesta ja innovoinnista ei makseta lainkaan. Vain rutiinista. Suorittavasta työstä ja hallinnoinnista, byrokratiasta. Köydellä ei voi työntää. Tiedeyhteisön moraali ja arvot syntyvät vuosisatojen saatossa siinä missä agraari maatalouskulttuurikin tai teollinen osaaminen. Jos se puuttuu, tiedeyhteisön tuotteet ovat kohta omegan asemassa ja kiusattuja siinä missä alfaurokset hakkaavat tosiaan kylätappeluissa. Ei sellainen ole tiedeyhteisön hallinnon paikka. Sieltähän puuttuu kokonaan tiedeyhteisön toiminnan moraalikin. Se kertyy sukupolvelta toiselle ja se on tunnettava myös tiedettä avustavan henkilöstön toimistoissa ja laboratorioissamme. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ja Jokioisissa pohjavesi on kadonnut kokonaan. Idea oli Japanista Agropolis ideaan kuului toteuttaa vuodesta 1991 alkaen verkostoitunut, klusterirakenteinen palvelukeskus kansalliseen käyttöön ja soveltaen japanilaista mallia Suomeen siirrettynä. Se vaati paljon sovellutustyötä koskien hyvinvoinnin taloutta. Siis miten muuttaa rakenteita julkisen ja yksityisen välillä ja uutta teknologiaa soveltaen näiden sitä edes huomaamatta. Apuna kun ei voinut käyttää kehittymätöntä mediaa. Malli oli Tatsunon kirjaksi tallentama ja sen historia oli keiretsuissa ja suomalaisessa osuustoimintaliikkeessä sekä Porterin työskentelyssä ko. ajan Ruotsissa. Niillä kun oli paljon yhteistä tuotuna tulevan EU-Suomen osaamiskeskusohjelmaan Esko Ahon hallituksessa. Esko Ahon harvardilainen ajattelu helpotti prosessissa. Jonkun muun koulukunnan pääministeri ei olisi prosessia hyväksynyt. Ahon johtajuus ja terävä äly auttoivat. Ruotsiin lanseerattu ohjelma muutettiin Suomeen sopivaksi. Näin myös kävi. Se oli hallituksen tärkein innovaatio-ohjelma Suomessa siirrettäessä aluekehitysvastuu lääneiltä maakunnillemme. Onnistuimme siinä kiitettävästi ja MTT Jokioisilla oli mukana ohjelman toteutuksessa. Teknologiakeskus siirtyi samalla Viikkiin, maankäytön solmu avautui ja vaikea taantuma kääntyi nousukaudeksi. Maaseutu alkoi virkistyä sekin. Kyläyhteisöjen toiminta sai avustusta ja elimme voimakkaan nousun kautta. Nyt meillä on sote-kartalla viisi vakavasti otettavaa kansainvälistä yliopistokeskusta Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Oma keskuksemme on veitsen terällä kuudentena. Jälleen kerran. Johtajuus puuttuu ja oma savimaakunta torkkuu siinä missä koko suomalainen maaseutu ja sen luonnonvarainhoitajat. Vastuu on nyt heidän. Hallitus on kyvytön. Paul Samuelson - hyvinvoinnin taloustiedettä Näin agropolis strategiana siirtyi 1990-luvun alussa MTT:n laitosten sisälle ja ohjelmahankkeina maakuntahallinnolle, kunnille ja yrityksille. Mukaan tulijoita jarruteltiin. Kyse oli koko maata kattavasta luonnonvaraohjelmasta osana hyvinvointitaloutta Paul Samuelsonin ja hänen oppilaittensa James Buchanan ja Ronald Coasen opein. Molemmat saivat nobelinsa juuri ohjelman teon aikoihin vuosina 1986 ja 1991. Kirjoitin molemmista artikkelit mutta en Forssa Lehteen. Toinen tehtävä oli vaikeampi. Siihen kuului uuden sähköisen median sisäänajo agronetin nimellä ennen intenetin valtakauden alkua. Sen tuominen 1990-luvun alun Hämeeseen oli mutkikkaampaa kuin rautateitten rakentaminen Matin ja Liisan aikaan Lapinlahdelle tai Humppilaan suunniteltavan lentokentän. Rautatie ja lentokenttä kun ovat jo olemassa ja päättäjille, poliitikoille, niiden esittely riittää, karttakuva mistä on kysymys, mihin ne sijoittuva kaavassa. Sen sijaan netti oli tuolloin vieras ja sen sisäänajo oli ongelmallisempaa. Etenkin sosiaalisen median ymmärtäminen 1990-luvulla oli strategiana ja talousmallina Suomessa vaikeaa. Sitä ei voinut piirtää kartalle. Ja lukeminen oli vaikeaa. Julkinen sektori taloustieteessä on suomalaisille vaikeampaa kuin Yhdysvalloissa, vaikka toisin voisi kuvitella. Paul Samuelsonin kaltaiset tutkijat ja heidän kouluttamat nobelistit ovat Yhdysvalloissa olleet aina suosittuja ja arvostettuja. Yhdysvallat ei ole kiusaava yhteiskunta toisinajattelijalle, päinvastoin. Vanha kartanokulttuuri ja sen vierellä oleva taantuva teollinen kulttuuri torjuivat 1990-luvulla Hämeessä kaiken. Innovaation diffuusio, leviäminen, oli kadonnut sekin kokonaan. Kun Agropolis -lehteä vietiin kaupungintalolle, ne kannettiin sieltä samana päivänä roskiin. Lukeminen ei ollut helppoa silloin vuonna 1991. Vain pragmaattinen syötävä oli kelvollista Helppoa se ei ole kaikille vieläkään ja luulen, ettei kirjojani ole luettu Lounais-Hämeessä lainkaan. Näin sitä huolimatta, että viimeisin on levinnyt agropolis strategian tapaan yli sataan valtioon ainakin seuraten kirjan verkostomyyntiä ja maailman johtavia yliopistoja niitä levittämässä oppikirjoinaan. Myönnän, että osa niistä on vaikeita. Forssan Lehden kolumnisti on vahvistamassa tätä pakinoillaan. Hän ja hänen kaltaisensa hoitavat talouden kuntoon. Kolmas ja vaatimattomin osa liittyi MTT:n toiminnan esittelyyn ja tiedekeskukseen, joka toteutettiin EU:n Life rahoituksella ja MTT:n yksin siihen osallistuessa sen jälkeen, kun kunnat vetäytyivät hankkeesta. Tuloksena oli Elonkierto puisto. Se, kuten kaikki muutkin strategian toteutuvat osat, voivat hyvin sekä jatkavat kehitystään toivottavasti jatkossa metsäntutkijoiden, riistan ja kalatalouden tutkijoiden rinnalla myös Suomessa. Mikä sitten ideoista jäi toteutumatta? Jotain sellaista, jota alkuperäisessä ideassa ei koskaan ollutkaan. Ainostaan lehden toimittajan omana ideana, johon kuului mahdollisesti 1970-luvun tiede- ja teknologiapuistojen kaltaista kiinteistöjen vuokrausta Nokian insinöörien käyttöön. Sellaista mukana ei koskaan ollutkaan. Se maailma, ylimielinen ja keskitetty, kun ei liity suomalaiseen maaseudun ja sen luonnonvarojen käytön kehittelyyn osana globaalia ja kansainvälistä yhteistyötä. Päinvastoin. Tätä kehitystä jarrutetaan kaikin keinoin. Kehitystyö agro- ja bioparkeissa ei ole päättynyt vaikka kuntien toimintaympäristö on Suomessa muuttunut ja ne keskittyvät nyt sote -ohjelmaan ja kuntarakenneuudistukseensa. Se, etteivät nämä nyt enää kykene seuraamaan uusia prosesseja, innovaatioita, on kuntien omaa kriisiä ja mediayhteiskunnan kilpailua sosiaalisen median viedessä strategiassa yhä suuremman osan ilmoitus- ja mainostuloista. Tabloidi lehti on osa tätä kehitystä.