Suomalainen Tsernobyl

Suomalaisessa luonnonvarain käytössä ei kaikki tahdo aina mennä kohdalleen. Kun tätä on seurannut Talvivaaran vaiherikkaan lyhyen historian kohdalta, mieleen tulevat Kemijoen ja Iijoen rakennushankkeet sekä Lapin altaat. Maaherra Martti Miettunen kirjoitti niistä 1980-luvulla otsikolla “Kemijoen rakentamisen virheistä paljon opittavaa” . Suomalainen ahneus Kun itse aiheesta väittelin ja takana oli myös kokemuksia Suomen rajojen ulkopuolelta tehdystä vastaavista rakennushankkeista tekoaltaineen ja lohijokineen, joissa mukana oli koko ajan ollut myös jokien ja altaiden virkistys- ja moninaiskäyttö, oli mahdotonta sulkea silmänsä suomalaisen luonnon haaskaukselta välittämättä juuri lainkaan muusta kuin turbiinien saamisesta mahdollisimman pikaisesti tuottamaan ostajalleen energiaa. Tältä näytti myös Talvivaaran rakentaminen. Tyhjään tilaan Kainuuseen, autioituneeseen maakuntaan, Kainuun mallin idylliin haettiin kaivosmiehiä kissojen ja koirien kanssa. Sama mylläkkä kuin aikanaan sodan runteleman maan jokilaaksoissa. Tehtiin mitä sattui ja luotettiin onneen. Onnella ne laivatkin seilaa ja korvessa on tilaa kaatopaikoille. Kaikkea leimasi suuri innostus ja poikkeuksellinen kiire, ahneus. Sompion metsistä ei ehditty edes puita poistaa, merkitä jokien paikat ja tulevat kalavedet, hoitaa rannat virkistyskäyttöön. Yksityinen vai yhteinen Näin siitä huolimatta, oliko joen rakentajana valtioenemmistöinen Kemijoki Oy tai yksityisen omistama Pohjolan Voima. Omistaja oli ollut yhtä ajattelematon ja ahne eikä poliittinen päättäjä edes seurannut, mitä altailla tai jokilaaksoissa tapahtui. Helsinki oli aivan liian etäällä ja vahinkoja korjattiin vasta 30 vuotta kestäneiden sotien jälkeen ja käyttäen karvalakkilähetystöjä. Allasevakot saivat taas omat asutuslakinsa vuosien kuluttua altaiden rakentamisesta. Metsiä altaiden alta hakattiin veden ollessa talvella ylärajallaan, jäältä. Kesällä ne olivat miehen mittaisina kantoina paljastuen altaiden juoksutusten aikoihin. Altaista irronnut ravinteitten ja raskasmetallien määrä oli valtava ja turvelautat nousivat pintaan Lapin meret peittäen ja niiden alle jäivät Korvasen, Rieston, Sompion, Madetkosken, Pillirannan ja Lokan talot joko poltettuina tai Väinö Ukkolan tapaan väkisten kantaen kodistaan ja kipaten hirret Lokan rannalle. Siinä menossa moni ihminen menetti omaisuutensa ja terveytensä. Muovikelmun päälle rakennettu helvetti Suomalaisilla on edelleen sama muuttumaton suhde luontoon ja luonnonvaroihin. Kun Euroopan mittakaavassa yhtä sen suurinta kaivoskylää lähdetään raivaamaan, vauhti on kuin Lapin koskisodissa, ministerit ostavat itselleen ja perheenjäsenilleen osakkeita ja uuttaa tekniikkaa käyttävä kaivos muuttuu myrkkyaltaiden suomalaiseksi Tsernobyliksi. Muovikelmun päälle alkaa syntyä helvetti, jonka vertaista ei olisi voinut kuvitella syntyvän, ellei tuntisi Lapin luonnonvarojen käyttöä koko itsenäisyytemme ajan. Ei suomalainen ole ihmisenä miksikään muuttunut. Ei hallinto, ely-keskus, uusi ministeriö ja virkamiehet, ministerit, maata miksikään muuta. Sama onneton ajattelu iski vasten suomalaisia kuntia ja sosiaali- ja terveyshallintoa. Vauhti oli vinha ja Paras -hankkeessa alku oli kuin Iijoen ensimmäisten voimaloiden valmistuessa. Kaiken varalta jätettiin paikka kolmansille turbiineille alajuoksulle, sotea odottamaan, jos vaikka myöhemmin saataisiin mahdollisuus rakentaa ympäristöä rasittavia tekoaltaita edullisemmin. Kunhan ensin kansaa kiusataan. Kiusaajien yhteiskunta nyt on tällainen. Pahimmillaan näitä allassuunnitelmia oli Pohjoisessa lähes 30 kappaletta. Altaan alle ei ollut tarvis asentaa edes muovikelmua. Pelkkä rajaus luontoon riitti ja sen jälkeen tuolle alueelle ei investoitu ja alkoi allaspeikko, paikallisen väestön oli lähdettävä kodeistaan. Nyt lähtevät kunnistaan sote-alueen tieltä hallitusta kiusaamasta. Ikuinen vastakkainasettelu Suomessa Lapin luonnonvarojen haaskaamiseen on liitetty usein käsite riistosta ja imperialismista. Siinä on paljon yhteistä ikivanhaan kolonialismiin. Jälkipyykkiä pestään pitkään ja korvauksia haetaan vahingoista, joita ei voi korvata. Kaupunki riistää maaseutuaan ja tekee sen ihan vain kiusatakseen. Toki tapahtuu myös vastavuoroista kiusaamista. Ympäristöoikeuden professori Vesa Majamaa kokee sympatioita paikallisen ely- keskuksen suuntaan. Kun edellytyksiä selvitä urakasta ei ole, ei pidä asettaa mahdottomia vaatimuksia. Kansainvälinen osaaminen puuttuu eikä sitä ole voitu hankkia. Paikallinen ely-keskus on mitoitettu paikallisiin hankkeisiin, ei maailmaluokan kaivoshankkeen toteuttajaksi. Hallitus on toiminut katastrofissa viranomaisohjeiden mukaan hallintopakkotoimet tekee voimaton ely-keskus, kertoo pääministeri (HS 9.11). Niin varmaan myös Pohjoisen jokien ja altaiden rakentamisessa, joista jäi niin paljon opittavaa. Professori Majamaan mukaan sylttytehdas on kuitenkin ministeriössä. Se mitä myrkkyaltaiden pinnan alta löytyy on parempi haudata muistomerkiksi suomalaisen luonnonvaraosaamisen taidoista Tsernobylin tapaan betonilla kuorruttaen. Sompion altaat ovat niistä toinen näkyvin muistomerkkimme yhdessä lohettomien jokiemme kanssa.