Tuplajytky järisyttää politiikkaa

Kävin läpi Perussuomalaisten kuvakavalkadin ja Googlen tulostaman koosteen nyt kun kuntavaaleihin on täsmälleen viikko. Se on muuttunut täysin siitä mitä se oli vielä kuukausi takaperin. Siitä on tullut väreiltään raikas ja hymyilevä, vaalit ovat iloinen asia. Kiinalainen nuori akateeminen nainen Bella Selena Xia kertoo siellä kuvallaan kuinka ennakkoluulot puoluetta kohtaan ovat googlaten kadonneet. Rumankomeita miehiä ja kauniita naisia Mediamaailmassa, uuden median aallossa, kuvat kertovat mistä on kysymys. Kun Juha Väätäinen, kansanedustaja ja 1970-luvun suurjuoksija, vieraili Forssan torilla Perussuomalaisten vaalityöhön tuulta puskemassa, sanoma oli selvä. Ihmiset jotka äänestivät aikanaan Lasse Vireniä ja Juha Mietoa, olivat sittenkin hyvin erilaisia kuin Juha Väätäistä äänestäneet. Julma Juha on edelleen suuri persoonallisuus, räiskyvä esiintyjä, terävä-älyinen puhuja. Temperamenttista ja maailmaa muuttavaa, voimakastahtoista Väätäistä on mahdoton istuttaa paikalleen. Muutaman kuvan sain kameralla, joka kykenee vangitsemaan kohtuullisesti myös kolibrin lennosta. Väätäinen kun ei pysy paikallaan hetkeäkään vaan liikkuu elohopean tavoin kohti seuraavaa haastetta ja hurmaa yleisönsä terävillä havainnoillaan toisella tavalla kuin jäyhä pohjalainen Mieto tai liki mykkä Lasse Viren. Lasse Viren hauskuuttamassa kansaa, toriyleisöä, on jo ajatuksenakin mahdoton. Ihmisen persoonallisuus, kykyrakenne, lahjat, koulutus, elämänkokemukset, luovuus, innovatiivisuus, sosiaalisuus, seurallisuus jne. ovat kokonaan eri asia kuin hänen arvonsa ja asenteensa, ihanteet. Kokoomuslainen Viren ja keskustalainen Mieto jakavat liki samat arvot kuin Juha Väätäinen. Ihmisenä nämä vain ovat kuin eri planeetoilta. Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on vihdoinkin tarttunut lehdessään suureen haasteeseen (HS 21.10). Hän on havainnut kuinka puoluekenttämme on jakautumassa yhä selvemmin kahteen suuntaan ja etenkin pääkaupunkiseudulla Vihreiden häviö ja Perussuomalaisten voitto on viemässä siellä arvoliberalismista kohti arvokonservatismia. Perussuomalainen voi olla arvokonservatiivi mutta samalla luova, innovatiivinen, radikaali ja jalka hieman oikealla tai vasemmalla. Se takaa suvaitsevaisuuden ja kyvyn sietää stressiä, avoimen mielen muutoksille, sosiaalisen mielenlaadun. Karjalassa syntynyttä muolaan vennamolaista on kiusattu jo lapsena. Taatusti se kasvattaa kavahtamaan kiusaamista ja pienen ihmisen asiat tulevat lähelle sydäntä. Pentikäinen ei tuomitse suuntaa vaan näkee sen suurena mahdollisuutena yhdistää rakenteellisesti sekavaa puoluekenttäämme. Hän lainaa pohdinnoissaan kuntavaalien ehdokkaiden tutkittuja arvojakaumia jo useammissa vaaleissa seurattuja trendejä. Ne alkavat jakautua yhä selvemmin nelikentässä vaalikonetulkintoina talousvasemmiston ja talousoikeistoin sekä arvokonservatiivien ja arvoliberaalien välillä joko neljään tai kahteen kenttään. Ne voi jo etukäteen arvata etenkin politiikkaa seuraavien kohdalla. Muolaan tuplajytky Lounais-Hämeessä Tuplajytky järisyttää suomalaista politiikkaa kunnissamme ja kansallisesti. Ei vain pääkaupunkiseudulla vaan myös maakuntakeskuksissa, kirkonkylissä, sydänmaaseudulla ja syrjäkylillä. Tyyppiesimerkki on vanha työläiskaupunki Forssa, jonka kohdalla vanha vasemmiston ja oikeiston välinen kädenvääntö muuttuu siinä missä keskustelu maaseudun suuntaan etenkin Someron ja Loimaan talousalueille oman talousalueen rinnalla. Keinotekoinen vaalipiiriraja on katoamassa ja samalla Laatokan-Karjalan Muolaan ja sen lähikuntien karjalaisetkin saavat lopulta oman maakuntansa. Tätä ei ole tähän saakka kukaan edes ajatellut kuinka nämä ovat hajallaan ja vailla heimoyhteyttään siinä missä koko vanha historiallinen Loimijokilaakso ja Härkätietä seuraillut maakuntakin. Uusliberalismin karikot Pentikäinen näkee vihreitten tulevaisuuden synkkänä. Naisvaltainen liike kärsii etäisestä miesjohtajastaan ja presidenttikisan voitto kuihtuu nyt katastrofaaliseksi tappioksi pääkaupunkiseudulla. Loikka talousvasemmistosta liberaaliin oikeistoon ei Suomessa ole onnistunut oikein koskaan. Ei onnistunut nytkään. Kokoomuskin kaihtaa tuota suuntaa ja vie puoluettaan arvokonservatiiviseen talousoikeistoon kilpaa keskustaliikkeen kanssa. Mari Kivinimi ei onnistunut antamaan potkua suuntaan, jota demarit eivät olisi käyttäneet hyväksi talousvasemmiston konservatiivien avulla ja Kokoomus tahollaan ahdistaen puolueen ahdinkoon puun ja kuoren välissä. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin vetämä Kokoomus on oikeasti paljon konservatiivisempi kuin puolueensa näkyvä EU-johto. Hallituksessa sitä peesaava vasemmisto ja Timo Soinin kutsumat “takiaispuolueet” ovat jättäneet jo aikoja ikääntyvän kansakunnan arvokonservatiiveille tilaa perustaa oma puolueensa, SMP:n perustalle rakennetun Perussuomalaisen kansanliikkeen. Jos Timo Soinia ei olisi, hänet olisi viimeistään nyt keksittävä. Hesari ja tutkijat tekevät tämän löydön nyt tuon tuosta ja aina hieman jalostetummassa muodossaan. Hyvä niin. Siinä on hieman samaa kuin kysymyksessä keskustalaisille, mikä oli Santeri Kinnunen yhdeksän kuukautta ennen syntymäänsä? Vastaus on tietysti, Santeri Alkio. Keskustalaisille tuon vastauksen löytäminen on vienyt vuosikymmeniä. Väärä diagnoosi Perussuomalainen puolue on vain osittain yleiseurooppalainen oikeistopopulistinen liike. Toki siinä on sitäkin mutta pikemminkin se on Soinin määrittelemä oikeistolainen työväenpuolue, joka hakee arvonsa sekä perinteisestä vasemmistosta että perinteisestä oikeistosta, vennamolaisesta “asialinjasta“. Timo Soinin katolisuus helpottaa puolueen äänestäjiä. Liike ei ole kristillisdemokraattien tapaan arvoiltaan patamustaan Kokoomukseen ja Kari Suomalaisen kuvaamaan lihavaan pappiin ja kypärään sidottu, vaan radikaalimpi ja hyvinkin suvaitsevainen. Siinä on sen vahvuus. Soini ei ole tuputtanut katolisia arvojaan vaan joutunut pikemminkin selittelemään niitä ja tällöin pilkan sekä suvaitsemattoman kiusanteon kohteeksi medioissamme sekä vasemmalta tulevan radikalismin tuotteena. Kiusaamista suomalaiset eivät siedä rajattomasti sitäkään. Nyt tämä raja on mauttomasti ylitetty medioissamme ja muiden puolueiden edustajien toimesta yhtenään. Leimaaminen vie helposti vihapuheisiin eikä se ole oikein varttuneen konservatiivin tapana sen enempää oikealla kuin vasemmallakaan. Ei kaksi ilman kolmatta Se mitä kuntavaaleissa tapahtuu tahtoo toistua Suomessa myös valtiollisissa vaaleissamme. Näin tuplajytky jatkuisi myös kevään 2015 eduskuntavaaleissa ja sitä edeltäisi vielä hyvin menevät eurovaalimme. Tätä Pentikäinen, aivan oikein, aprikoi auttavan talouden laman jatkuminen ja jopa paheneminen, jossa hallitus on oman ohjelmansa ja vanhojen puolueiden historian, työmarkkina-apparaattinsa vanki. On täysin mahdollista että Perussuomalaiset on vuoden 2015 vaaleissa maan suurin puolue ja tätä triplaa Pentikäisen mukaan auttaisi kristillisdemokraattien liittyminen perussuomalaiseen liikkeeseen. Arvokartalla kun he sijoittuvat täsmälleen keskelle Perussuomalaisen puolueen ehdokkaiden ydintä. Mihin tällaista puoluetta tarvitaan? Samalla Pentikäinen pohtii, olisiko syytä että kuihtuva keskustaliike ja Kokoomus pohtisivat niin ikään omaa asemaansa olkoonkin, että se on varmasti siellä suunnalla mahdoton ajatus. Jos jotain tapahtuu, se on evoluution tulosta ja syntyy toisen puolueen hitaan kuihtumisen kautta. Forssassa Keskusta olisi kokemassa gallupin mukaan (FL 20.10) yhden historiansa pahimmista vaalitappiosta yhdessä kunnassa. Vastaavasti tappiota tulisi myös demareille ja Vasemmistoliitolle, jolloin Perussuomalaiset olisivat Forssassa jytkyvoittaja. Omituista olisi, jos toisin kävisi niiden vaiheiden jälkeen, joita Forssa on syksyn aikana koettu. Kolminapainen puoluekenttä Sama koskee Pentikäisen pohdintoja vasemmiston liittymisestä, jolloin samaan veneeseen mahtuisi niin pääosa demareitten, vihreitten kuin vasemmistonkin äänestäjistä. Syntyisi kolminapainen puoluekenttä, jossa edelleen olisi vapaana Suomeen vaikeasti synnytettävä arvoliberaalinen talousoikeisto. Carl Haglund ja Osmo Soininvaara eivät sitä saa aikaan kaksistaan olkoonkin, että arvot ovatkin yhteiset ja suunta kaukana oman puolueensa ydinarvoista. Tätä ongelmaa Timo Soinilla ei ole nyt eikä ole taatusti jatkossakaan. Puolueen vakiintuminen on käynnissä ja sen jatkona on aikanaan pääministeriys kristillisdemokraattien kanssa tai ilman heitä. Niin hankalan ongelman ovat vanhat puolueet jättäneet hoitamatta koskien globalisaatiota, EU-politiikkamme vaikutusta suoraan omiin työpaikkoihimme ja talouteen, kuntiimme ja sote-palveluiden järjestelyihin. Samoin avoimeksi on jätetty koko maahanmuuttopolitiikan ne avaintehtävät, joita nuori kiinalainen Bella Selena Xia esitteli ja oikoi suomalaisten ennakkoluuloja Perussuomalaista puoluetta kohtaan MTV 3:n lyhyellä visiitillään. Täytyykö tämäkin hoitaa Kiinasta käsin? Perussuomalaisilla on maahanmuuttajia vaaleissamme ehdokkaina enemmän kuin kahdeksalla pienimmällä puolueella omia ehdokkaitaan yhteensä. Entäpä jos se vika menestymättömyyteen löytyykin sieltä? Ei retoriikasta, ei populismista, ei edes kuvitteellisesta konservatismista vaan väärästä tiedosta, suvaitsemattomuudesta, tietämättömyydestä, ennakkoluuloista ja yhden henkilön valtapyrkimyksistä vuosikymmenestä toiseen ymmärtämättä, mitä takoitta puolue kansanliikkeenä.