Suomalaisuuden päivä

Vietämme suomalaisuuden päivää. Se on samalla J. W. Snellmanin päivä. Snellman liitettään moneen asiaan Suomessa, ei vähiten markkaan ja kielipolitiikkaan sekä luonnollisesti kansallisuusaatteeseen. Snellmania lainataan mitä erilaisimmissa yhteyksissä ja hakien sieltä itselle sopivaa tukea. Jos sitä tukea ei löydy, muutetaan filosofiaa ja aatetta sopivaksi. Siinä on jotain samaa kuin uskonkiihkoilijoiden tavassa lyödä toisiaan Raamatulla. Globaali vaiko lokaali Ei varmaan ole sattuma, että Helsingin Sanomat liputti ja kirjoitti muutama päivä takaperin näyttävästi Euroopan-päivästä, mutta unohtaa miltei kokonaan suomalaisuuden päivän. Se, että maakuntalehdet sen havaitsevat, kertoo puolestaan, kuinka mediamme ovat jakautumassa kahtia. Aleksander Stubb kuvaa sen jaoksi globalisteihin ja lokalisteihin. Tuo jakotapa ei ole erityisen onnistunut. Se on liki populistinen, vaikeiden asioiden yksinkertaistamista. Populismissa ei ole toki oppina mitään pahaa. Joko sen osaat tai et osaa. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa populismi on välttämätön osa menestyä. Kuinka kauan Suomella on varaa vain yhteen poliitikkoon, Timo Soiniin? Kun seuraa jääkiekon MM-kisoja, ei ole epäilystä, etteikö siellä ole juuri nationalistiset voimat liikkeellä ja kasvoilla maalatut sinivalkoiset liput ovat sen merkkejä. Nationalismi nostaa päätään kaikkialla ja on vastavoima globalisaatiolle, ei toki lokalisaatio tai pienyhteisöllisyys. Meillä on ammatteja, jotka ovat maahan sidottuja, areaalisia. Niitä on laiminlyöty vuosikymmenet. Kaikki luonnonvaroihimme liittyvät ammatit ovat tällaisia. Niitä ei voi muuttaa lokaalisiksi, josta ne voi siirtää globaaliin maailmaan. Lokalisaatio on vain illuusio Kaikki ei ole kännykän valmistamista tai palvelujen tarjoamista. Talonpoika ei voi ottaa peltojaan paketoituna mukaansa muuttaessaan ja ongelmia tulee kaivosyhdyskunnillekin lokalisaatiossa globalisaation paineissa. Koko taloutemme ekologinen kierto perustuu tälle mutkikkaammalle yhtälölle ja sen hyväksymiselle myös ilmastomuutoksen yhteydessä. Sen merkitys taas kansakunnan vauraudelle ja selviytymistarinalle on kaikki kaikessa. Lokalisti ja globalisti kulkee helposti pää pilvissä ja jalat tukevasti kaukana maasta leijaillen. Takavuosina globalistia ei kutsuttu kosmopoliittiseksi juurettomaksi peluriksi vaan kulkuriksi, nomadiksi tai irtolaiseksi. Irtolaisuus oli rikos. Maailma ei elä modernin nomadin ehdoilla, vaikka näiden määrä onkin koko ajan kasvamassa. Globalisaatio mielletään markkinavoimiksi ja kapitalismiksi sen ikävimmässä asussaan. Moni mieltää sen vastakohdaksi valtion, sen tehottomiksi kokemansa rakenteet, hyvinvointivaltion paisuvan byrokratian. Omaisuudensuoja ja sopimusvapaudet ovat nekin kahden ajattelun ja maailmankuvan vedenjakajalla. Wahlroos kirjoitti enemmistön tyranniasta ja oli valmis tinkimään demokratiasta ja lisäämään hyppysellisen hierarkiaa. Tämä askel on taantumista. Modernille aikamme nomadille ja pelurille, eettisesti moraalittomalle ihmistyypille, tällainen käytäntö sopisi. Mikä tahansa pelurin ulkopuolelta tuleva sääntö tai raja on ongelma rajoittaessaan pelurin maailmaa. Noin viidennes suomalaista kuuluu tähän ryhmään ja optiomiljonäärimme ovat ajaneet etunsa tätä kautta. Ei vain käyttäen hyvä veli verkostoja, kuten mediat oikaisevat mutkat suoriksi. Pelureiden puolue Tämän maailmankuvan jakajat voivat perustaa puolueen, joka voi päästä myös Suomen oloissa pääministeripuolueeksi. Suurin ryhmä, turistit ja flaneeraajat, ei tähän puolueeseen kuitenkaan kuuluisi. Kirjoitin näistä ryhmistä väitöskirjassani “Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” vuonna 2005. Ne voi lukea sieltä, kaikki kahdeksan ryhmää. Sen nelikenttä vastaa hyvin poliittista käyttäytymistämme. Enemmistön tyrannian sijasta vastuuta ollaan jakamassa yksilölle. Yksinkertaisten totuuksien maailmassa yksilön vastakohta ei ole globalisaatio, markkinaliberalismi vaan yhteisö. Yhteisöt ovat taas hajonneet ja yksilöiden vastuuta vaikeuttaa internetin tapa jakaa kovin vaikeasti lapselle ja nuorelle hahmottuvaa, yhteisön aiemmin lähiympäristönä normittamaa moraalia ja eettisiä ohjeita. Syntyy käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää vanhan normistomme pohjalta. Lähiyhteisön pidäkkeet - normit Jotta yhteisö menestyisi yksilölle olisi asetettava pidäkkeitä. Tämä ajatus on syvään juurtunut ja kuvitelma yhteisöstä yksinkertaistetussa maailmankuvassa ei johda mihinkään. Yhteisön kyky asettaa itselleen pidäkkeitä on vielä ongelmallisempi kuin mihin abstrakti käsite lokaalisesta ja globaalista maailmasta viittaisi. Lokaaliselle toiminnalle ja sen asettumiselle karttapohjalle, oli sen virtuaalinen tai todellinen, löytyy myös omat teoriansa. Kuntarakenneuudistuksessa otin tämän esille medioissamme. Kyse on hyvin mutkikkaasta prosessista myös tieteenalana. Maailma ei ole niin yksinkertainen, kuin mihin dikotomiset ja mustavalkoiset maailmankuvat ovat kohta liki kymmenen miljardin ihmisen globaalia maailmanjärjestystä ajamassa uuden mediayhteiskunnan viestinnässä. Mediayhteiskunnan viestintä on viemässä meiltä kyvyn hahmottaa oikeaa tietoa humpuukista. Ei talous ja tehokkuus ole ainoita maailmaa liikkeellepanevia voimia ja kovin moni on kääntänyt selkänsä kapitalismin ihmiskeskeiselle maailmankuvalle ja hakee kokonaan muuta, jonka voi määritellä vaikkapa elämäkeskeiseksi etiikaksi olkoonkin, että se on yhtä abstrakti kuin talous ja tehokkuus globalisaation suurina aatteellisina, yksinkertaistetun maailman voiminamme. Kreikkalainen protesti Kreikkalaiset eivät antaneet ääniään vaaleissa markkinavoimien sille kovin yksioikoiselle ajattelulle, joka on mahdollisimman kaukana heille keskeisen valtiokehityksen kanssa alkaen kaupunkivaltioista ja myös suomalaisen snellmanilaisen ajattelun perustaa. Suomalaiset ymmärtävät hyvin miksi kreikkalaiset protestoivat. Kreikkalaiset ymmärsivät niin ikään suomalaisten talvisodan. Kaikki eivät toi ymmärtäneet. Saksa on jäämässä yhä selvemmin yksin vaatimuksineen. Eurooppa on jakautumassa yksinkertaistetun maailmankuvan kautta aina vain jyrkemmin kahtia, jossa koko ajan esitellään vain sellaisia talousmalleja ja sosiaalista elämää, jonka tausta on yhä etäämpänä välimereisen maailmankuvan toteutumisesta. Sen ymmärrettävä vastakohta on hakea yksinkertaisia totuuksia uudessakin paradigmaisessa maailmankuvassa, jossa vanhat teoriat eivät enää toimi lainkaan. Palomuurin liioiteltu globalisaatio Kreikan irtautuminen euroalueesta ei vaikuta ratkaisevalla tavalla omaan talouteemme, ei myöskään koko muun euroalueen talouteen. Tämä on tiedetty koko ajan. Palomuurin rakentaminen on ollut sittenkin lähinnä vain valuutan vaatimaa valuvirheen korjausta ja sellaisenaan tarpeellinen. Se olisi vain tullut tehdä paljon aikaisemmin. Kreikkalaiselle pienviljelijällä oliivilehdossaan ei ole mitään tekemistä tämän onnettomuuden kanssa. Oleellista on, että kreikkalaisilla on oikeus tehdä itse omat demokraattiset päätöksenä, oli ne sitten heille hyviä tai huonoja. Niitä ei pidä tehdä Saksassa tai Brysselissä. Kun yksilö tekee virheitä, yhteisön menettelyn kautta virheelliseksi tulkiten, yksilö suojaa itseään selittäen myöhemmin myös virheet järkeviksi ja ainoiksi oikeiksi ratkaisuiksi kohdallaan. Niin ne varmasti ovatkin, hänen näkökulmastaan, ja usein johtaneet tulokseen, jossa poikkeuksellinen löydös on innovatiivisena muuttanut myöhemmin koko ympäröivän yhteiskunnan. Innovaattori ei ole peluri Muutos voi olla tekninen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurin, mutta myös koko symbolirakenteita koskettava ja siten koko ajatteluamme, sen aatemaailmaa, filosofiaa ravisteleva, paradigmainen. Kun paradigmaisille muutoksille, yksilön tai yhteisön hakemille, etsitään selitystä historiasta tai jo käytössä olevista malleista, teorioista, dogmeista, syntyy yksinkertaistettuja totuuksia, joilla vain hidastetaan muutoksen vääjäämätöntä etenemistä. Usein taustalla on vanhan konvention ylläpidosta hyötyvä eliitti. Se voi jopa pyrkiä eristäytymään ja viemään mukanaan oman konventionsa avainkoodeja. Syntyy segregaatiota ja yhdyskuntarakenteet pirstoutuvat. Pakkovoitto Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina jääkiekon MM-kisoissa Yhdysvallat. Yhdysvallat Suomen on voitettava. Joko nyt sunnuntaina tai myöhemmin niissä peleissä, jossa edetään kolmen pelin kautta kohti kultamitalia. Yksikin häviö siellä pudottaa laulukuoroon. Silloin kahdeksannen pelin kohdalla koko alkusarjan muilla seitsemällä peilillä ei ole mitään merkitystä. Joko voitat sen ja etenet mitalipeleihin tai häviät ja alkaa pyykinpesu, jossa Kalervo Kummolan yksinkertaistettua maailmankuvaa ei enää kumarreta. Pelurin maailmankuva sopii politiikkaan, muutaman formulatallin sirkukseen, mutta ei massojen harrastamaan jääkiekkoon. Kreikassa yhteisö ei aseta jatkossa itselleen pidäkkeitä. Tällöin tapa edetä uusien vaalien kautta kohti kuvitteellisen muun Euroopan hyväksymää kreikkalaisuutta, nationalismia, saa vastaansa maailmankuvan, joka on kaukana snellmanilaisesta itsemääräämisoikeudesta. Sellainen on vaarallinen ilmiö. Se lietsoo entisestään vihaa, jonka lähteenä on voimattomaksi käyvä kansallisaate ja sitä kautta syntyvä turhauma. Turhauma, frustraatio, johtaa kansakuntia voimattomaan traumaan ja joko passiiviseen olotilaan tai ääriliikkeisiin. Patriotismin loukkaus Jääkiekossa tappio voidaan sietää, hyväksyä nationalismiin, kreikassa etenkin patriotismiin, kohdistuvana loukkauksena, mutta ei enää demokratiassa. Se tuo mieleen Saksan miehitysarmeijan ja sotilasjuntan, muistuttaa liian paljon välimereisen alueen arabi-islamilaisesta keväästä uudessa mediayhteiskunnassamme. Espanjassa joka neljäs on työtön ja joka toinen nuorista syrjäytymässä tätä kautta. Pankkeja saatetaan nyt iskukuntoon kovalla kädellä, joka ei ruoki kasvua. Muun Euroopan halu irtautua palomuurien rakentajan tehtävästä siirtyen vähin erin normaaliin elämänmenoon kasvaa sekin. Olemattoman kasvun aika on ollut pitkä myös taloutensa hoitaneissa kansakunnissa, kuten Suomessa. Usko Brysselin talousviisaisiin alkaa mennä sekin. Kritiikki kasvaa myös Suomessa, joka on ollut aina EU:n mallioppilas. Sen oppeihin ei enää uskota. Suomessa itsekkyys lisääntyy jatkossa omien luonnonvarojen käytössä. Siis lokalisaation ulkopuolisissa areaalisissa ja maahan sidotuissa elinkeinoissamme. Siellä meillä on nyt paljon sellaista laiminlyötyä tekemistä, jonka kohdalla snellmannilaiset otteet ja etenkin hänen serkkunsa, tervaporvari nimikaimansa oululaiset aatteet alkavat elää, tahdoimme me sitä tai emme. Talvivaaran ja kaivostoiminnan yhteydessä tekemämme virheet ovat käsittämätöntä tunarointia.