Presidenttipelin jälkilöylyt

Sauli Niinistö on hitaan kiiruhtamisen mestari. Hän on säilyttänyt suurten ikäluokkien edustajana asemansa jo kauan vankkumattoman vahvana toisin kuin monet ikätoverinsa. Sellaiset kuin Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja, Ulf Sundqvist, Matti Ahde ja monet muut oman aikansa tuotteet. On aika vertailla tämän uuden presidenttimme mahdollisuuksia kisassa, jossa mukana olisivat myös muut jo aiemmin virkansa hoitaneet presidenttimme.

Vahvan mandaatin Niinistö vastaan Ståhlberg

En ala nyt käydä läpi kaikkia liki kuuttakymmentä Suomea kuninkaana, keisarina tai presidenttinä hallinnutta kruunupäätämme. Heistä valtaosa kun sai asemansa perintönä ja peritty valta ei ole oikein vertailukelpoista kansalta saatuun mandaattiin verrattuna. Sauli Niinistön mandaatti on tässä vertailussa vahvin presidenteistämme. Tuskin kukaan olisi tuon kummempaan yltänyt vaikka vaalit olisivatkin olleet aina suoria kansanvaaleja. Epäilen, että moni olisi jopa jäänyt valitsematta.

Teen vertailun omaan aikaamme siirrettynä. Siis aikaan, jossa mukana ovat mediayhteiskunnan välineet ja internet, sosiaalisen median keinot ja kyky niiden käyttöön. Mukana ovat myös oman aikamme hyvin koulutetut ja valistuneet äänestäjät, avoin yhteiskunta ja toimiva demokratia.

Ståhlberg presidenttinä olisi hakeutunut nuorsuomalaisena liberaalien ryhmään tai lähelle oikeiston uusliberaaleja arvoja. Lahjakas ja epäilemättä myös älykäs perustuslakiemme rakentaja olisi saattanut tulla jopa valituksi oman puolueensa edustajaksi vaaleihin. Kaikki olisi edennyt hyvin niin pitkälle, kun luonteeltaan etäinen ja liki aristokraattinen akateeminen ihminen olisi joutunut kameroitten eteen.

Ståhlberg oli änkyttäjä. Hänessä oli samaa vikaa kuin Paasion suvun Rafael Paasion pojassa. Se ei ole eduksi nopeatempoisissa tenteissä ja Ståhlberg lukikin puheensa mieluiten paperilta välttääkseen änkytyksen. Tuskin puolue olisi häntä edustajakseen televisioon kelpuuttanut. Kilpailu olisi ollut tiukkaa jo puolueen sisäisessä esikarsinnassa eivätkä sosiaalisen median välineetkään olisi suosineet tavallisesta kansasta etäälle jäänyttä ehdokasta.

Oikeammin puutteet olisi otettu esille ilkeämielisesti ja Jope Ruonansuun kaltaiset koomikot lisänneet sen ohjelmistoonsa. Ilkeily olisi viety yhtä pitkälle kuin presidentti Ahtisaaren kohdalla. Lisäksi avioliitto pikkuserkun kanssa olisi muuttunut sekin serkuksi ja lopulta sisareksi. Ei olisi ollut Ståhlbergilla mitään asiaa mediayhteiskunnan myllerryksessä vaalien toiselle kierrokselle nuorsuomalaisena änkyttävänä liberaalina.

Virtuaalinen kyyditys olisi jatkunut Joensuusta vielä idemmäs ja kotimaisen demokratiamme kantaisä olisi jäänyt tänään ilman Kustaa Eerikinpoika Vaasan voittoja.


Niinistö vastaan Relander

Lauri Kristian Relander olisi karjalaisena puhujana ja maataloustieteistä väitelleenä kilpaillut keskustalaisessa ympäristössä Paavo Väyrysen tukialueilla. Kokemuksen antama tausta olisi ollut Väyrystä vähäisempi, mutta kansan kannatus ja kyky hurmata välittömillä puheillaan torikansaa karjalaista Ahtisaartakin parempi.

Korrekti käytös, välittömyys, olisi vienyt presidenteistämme tuntemattomimman tänään pitkälle, mahdollisesti jopa Paavo Väyrystä pidemmälle. Kyky käyttää sosiaalisia medioitakin olisi ollut mutkatonta ja hauskaa.

Aikanaan liian avoimeksi tulkittu tiedottaminen olisi Aleksander Stubbin tapaan tänään vain etu sekin. Näin avoimen hauska ja älykäs Stubb muistuttaa oman aikansa Relanderia.

Keskustalaisena hän ei olisi kuitenkaan voinut kokoomuksen yksinäiselle “puolivallattomalle leskimiehelle” ja kaiken voitoksi kääntävälle Sauli Niinistölle mitään. Kilpailu olisi vain ollut paljon tasaisempi kuin nyt Pekka Haavistoa vastaan ja äänestysvilkkaus olisi ylittänyt 70 %:n rajan. Relander ei olisi nyt jäänyt historiaan presidenttinä.

Niinistö vastaan Svinhufvud

Pehr Evind Svinhufvud olisi ollut tänään vaalien eniten Timo Soinia muistuttava hahmo. Ukko Pekka olisikin perussuomalaisena voinut menestyä kohtuullisesti hauskoine kaskuineen ja saada unohdetun kansan ääniä itsenäisyysmiehenä. Hän jos kuka olisi asettunut tiukasti EU:n vastustajaksi.

Televisio ja mediayhteiskunnan läpivalaisu olisi vain paljastanut monet Ukko Pekan puutteet ja sellaiset heikkoudet, joita etelän media ei olisi hyvänä päämiehelle pitänyt eikä vihreät äänestäjät ymmärtäneet. Ukko Pekan aika olisi auttamatta ohi modernissa Suomessa ja sosiaalisten medioitten laukoessa totuuksiaan, joista aikanaan vaiettiin. Ei toisen kierroksen paikkaa myöskään Svinhufvudille.

Niinistö vastaan Kallio

Kyösti Kallio oli aikansa tuote hänkin. Maalaisisäntä ei olisi menestynyt tämän päivän keskustaliikkeen liberaalisen johdon jäsentenvälisissä eikä olisi missään tapauksessa edennyt vaalien ensimmäiselle kierrokselle mittauttamaan kannatustaan.

Se että Paavo Väyrynen tohtorina ja neljän vuosikymmenen aikaisena ministerinä pääsi mukaan kisaan oli hänen peräänantamattoman sinnikkyytensä tulosta. Peruselinkeinoissa ja teollisuustyössä pätevöityneillä ehdokkailla ei ole oikein asiaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan korkeimpaan virkaan presidenttinä.

Niinistö vastaan Ryti

Pankinjohtaja Risto Ryti joutui mukaan sodan melskeiden keskellä tehtävään, johon hän ei nyt joutuisi. Rydin tapa tulla presidentiksi muistuttaa hieman Keskustapuolueen tilannetta Anneli Jäätteenmäen eron jälkeen ja Olli Rehnin kieltäytyessä pääministeriydestä.

Hieman haluton ja väritön Matti Vanhanen tuli valituksi virkaan, joka jäikin sitten hänen hoidettavakseen yllättävä kauan. Pankinjohtaja Ryti olisi ollut tämän päivän medioissamme liian etäinen ja virkamiesmäinen kansanvaaliin. Tuskin hän olisi tullut valituksi edes ehdokkaaksi vaikka pientä pyrkyä olisi ollutkin. Kun sekin puuttui pelkkä pieni noste ei olisi tehnyt Rytistä presidenttiä tänään.

Niinistö vastaan Mannerheim

Carl Gustaf Emil Mannerheim oli sodan kenraali ja marski. Aristokraattinen ihminen ja sotilas ei Suomessa menestyisi kansanvaaleissa. Ongelmia kun oli jo omana aikanaan ja voitokkaiden taistelujen jälkeen. Presidenttiys ja valtionhoitajuus tulivat muuta kautta kuin kansanvaalina.

Mannerheimin kaltainen ihminen olisi omana aikanamme liki koominen hahmo ja kertoo kuinka kansalaisyhteiskunta ja sen mediat ovat muuttaneet johtajaihanteetkin lähelle niitä normeja, joita keskiluokkainen kansa itsekin edustaa. Pekka Haaviston tapa rikkoa näitä normeja sekä vei ääniä että toi niitä jakaen samalla kansakuntaa kahtia.

Se mikä Helsingissä toi liki saman äänimäärän kuin Sauli Niinistön kannatus, suli maakunnissa ja etenkin Vaasan vaalipiirissä liki olemattomiin. On muistettava, että yli 30 % jätti kokonaan nyt äänestämättä ja Haaviston äänimäärä jäi tämän alapuolelle kaikista äänioikeutetuista prosentteja laskien. Kertooko tämä suvaitsevaisuudesta vaiko sen puutteesta jää pohdittavaksi. Kun asetelma oli selvä jo ennen vaaleja kiinnostus vaaleihin laimeni.

Jos Mannerheim olisi tänään Venäjältä vapautuva eläköityvä kenraali matkalla Suomeen, eläke jatkuisi ilman näkyvää virkaa Suomessa.

Niinistö vastaan Paasikivi

Juho Kusti Paasikivi oli ankara linjan vetäjä sotien aikana ja etenkin niiden jälkeen. Samaa voi sanoa hänen yksityiselämästään ja koleeriseksi kerrotusta luonteestaan. Äkkipikainen ja epäselvästi lonksuvin tekohampain puhuva Paasikivi ei olisi läpäissyt puolueensa presidenttiehdokkuutta. Lasten pahoinpitelyistä olisi tullut mediakohu ja pankista eroaminen, hoitoon ohjaaminen, olisi vienyt häneltä viran sekin. Se mikä tänään on mahdotonta oli vielä Paasikiven aikaan mahdollista ja maan tapa.

Vaikka Paasikivi olisi muuttanut persoonallisuuttaan, mikä oli lääkärin antamana lausuntona mahdoton tehtävä, mainostoimistojen tapa kiillottaa miehen karkeaa käytöstä lyhyin “pöö, ei mitään pelättävää” kaupallisin katkoin olisivat enintään nostaneet Paavo Lipposen mahdollisuuksia menestyä Paasikiven tehdessä hänestä liki kaunopuhujan. Paasikivi ei olisi tänään presidentti, olkoonkin että hän ansaitsee kaiken sen arvostuksen, joka hänelle historiallisena henkilönä kuuluu.

Niinistö vastaan Kekkonen

Urho Kekkosen aikana maassa oli vain yksi kanava ja kaikki presidentit olivat Kekkosia. Kekkosen taidoilla olisi varmaan ollut käyttöä myös tänään. Lakitieteen tohtorin tausta urheilijana ja urheilujohtajana olisi epäilemättä tuonut karismaattiselle puhujalle ja loistavalle kynän käyttäjälle kannatusta uudessa mediayhteiskunnassa, ei vähiten sosiaalisissa medioissa. Kekkosen fyysinen olemus, lisättynä Sylvi Kekkosen kirjallisilla harrastuksilla, olisivat toimineet myös tänään ja hän olisi menestynyt minkä tahansa puolueen joustavana laskelmoivana poliitikkona.

Kekkosen ongelmat, alkoholi ja naisseikkailut, olisivat omana aikanamme alkoholismin ja muiden päihteitten, rakkausvaalien aikoihin niin pieniä skandaaleja, ettei niitä olisi edes havaittu. Pikemminkin Kekkosta olisi pidetty pidättyvänä alkoholin käyttäjänä ja urheilullisena, naisten ihailemana poliittisena Pohjois-Savo lahjana muuten ikävystyttävien ja vähemmän karismaattisten poliitikkojemme joukossa. Kekkonen olisi raivannut tiensä myös tänään puolueensa presidenttiehdokkaaksi ja olisi ollut varteenotettava vastustaja kenelle tahansa oman aikamme pelin poliitikolle.

Niinistö vastaan Koivisto

Mauno Koivisto kampitti lopulta jo sairaan ja muistihäiriöistä kärsivän vanhuksen. Työläistaustainen pohtiva tohtori olisi menestynyt myös omana aikanamme medioitten edessä ja huonoja aikoja povaava pankkimies muistuttaisi paljon Sauli Niinistön tapaa hakea uutta näkökulmaa tai jättää tulkintaa myös kuulijalle. Aloittaa puhe savolaiseen tapaan ennen kuin vastauksesta on tietoa. Puhua kolmea kieltä ymmärtämättä välttämättä yhtäkään.

Ilman muuta Koivisto ja hänen vaimonsa olisivat myös tänään olleet puolueensa varteenotettava ehdokas presidentiksi ja vaalit Sauli Niinistön kanssa palauttaneet vanhan vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelua sen sijaan että kävimme nyt kokonaan toisentyyppiset rakkausvaalit.

Juuri Koiviston poistuminen poliittiselta kentältä jätti sinne Sauli Niinistölle tilaa rakentaa omaa karismaattista fundeeraajan ja pankkimiehen paikkaansa Mauno Koiviston raivaamalle pelipaikalle.

Samalla hämärtyi vanha rintamalinja ja työväenpuolueen merkitys. Demarit eivät enää löytäneet puolueelleen käyttöä. Syntyi yhä enemmän henkilövaalit ja haettiin koko kansan presidenttiä, jossa jakolinja, verkko pelaajien välillä, kulki nyt arvoliberaalien ja ikääntyvän kansan kasvavan peruskonservatismin erottaen. Kontaktipelin puute näkyi presidentinvaaleissa ja se alkoi muistuttaa hidastettua shakkipeliä Stefan Zweigin shakkitarinaa pitkittäen.

Tässä Haavisto antoi homokeskustelun kautta hieman väärän signaalin kansalle. Se oli aivan liian kapea ja liki ahdasmielinen, mikä alkoi vain ruokkia ikävää keskustelua aiheesta, joka oli vuosisatoja vanha ja kulunut. Lentopallopelissä ei lyödä verkkoon, se ei ole kontaktipeliä ensinkään. Siinä huonot pelaajat erottuvat liian nopeasti yhteistyöhön kykenevistä ja nopeaan pelirytmin vaihdoksiin tottuneista pallon kuljettajista. Sosiaalinen media ja intrenet -pelit ovat parhaimmillaan sitä ja pahimmillaan jääkiekkoa, jossa hanskat on heitetty jo jäihin ennen koneen avaamista.


Niinistö vastaan Ahtisaari

Martti Ahtisaari oli presidenttinä kosmopoliitti diplomaatti ja kielitaitoinen satojen kauppavaltuuskuntien edusmies, jossa hänen oma nimi painoi usein enemmän kuin maan nimi. Nobelin voittaneena hän olisi jo liian vahva ja väärässä paikassa viemässä kauppamiehiä maailmalle tai kiertäen maakuntia karjalaisen välittömällä tavallaan ihmisiä tavaten.

Relanderin tapaan Ahtisaari oli aikanaan aliarvostettu ja nousi sitten myöhemmin tähtiin ohi ja yli presidenttiyden antaman kansallisen symboliarvon. Tämä symboliarvo alkaa muistuttaa jo Mannerheimia. Media-aikana menestynyt ehdokas menestyisi toki myös tänään siinä missä presidentti Tarja Halonenkin.

Niinistö vastaan Halonen

Presidentti Tarja Halosen vahvuus toi kentälle tilaa jopa Pekka Haaviston kaltaiselle ehdokkaalle. Näin aiemmat media-ajan ehdokkaat raivaavat tilaa uusille ja vievät kansakuntaa oikeaan suuntaan. Samalla puheet arvojohtajasta olisi syytä jättää. Jokaisella meistä ovat omat arvomme ja niitä eivät keisarit ja kuninkaat käske. Tästä Sauli Niinistö kiitospuheessaan mainitsikin, ja se oli hyvä maininta.

Mihin suuntaan Sauli Niinistö alkaa kansakuntaansa ohjailla ja miten siihen asettuu Jenni Haukio, jää nähtäväksi. Itse panin merkille kiitospuheissa sen, kuinka hän antoi nyt myös panosta ja peliaikaa meille kentän ulkopuolella itsemme usein kokeville. Se oli mielestäni oikea ja viisas veto uuden sosiaalisen median aikana ja erityisen tärkeä kun haetaan paikkaa myös Jenni Haukion kaltaisille pelinrakentajille. Heitä ei pidä jättää taustalle vain siksi, että osa meistä taitaa olla vähän kademielisiä omassa saamattomuudessamme.