Uuden vuoden tina

Vuosi 2012 on mayakansan ikivanhoissa kalenterissa viimeinen vuotemme. Tai oikeammin se on vuosi, johon kalenterit päättyvät. Syy tähän on epäselvä. Oleellista on vain se, että heidän korkeakulttuurinsa hävitettiin siinä missä inkojen ja satojen muiden vastaavien kulttuurien tuotteet barbaarien toimesta. Barbaarit taas olivat eurooppalaisia, Euroopan ytimestä. Heille riitti kulta-aarteiden valaminen harkoiksi joilla maksaa ryöstelevien barbaarien, käytännössä merirosvojen, palkat.

Pirstaleista tietoa ja kulttuureja

Kun ryöstösaaliin mukana tuli myös omituisia kirjoituksia ja ryöstelevien kansakuntien kyky tulkita niitä oli samaa tasoa kuin kusiaisten kuljeskelu kuuraketissa, lopputuloksena pääosa toki niistäkin hävitettiin.

Jotain jäi myös tulkittavaksi, suljettujen munkkiveljesten yhteisöjen ja vastaavien kulttuurien työnä tulevan oman kulttuurimme tukipilareiksi. Tämä tieto oli hajallaan ympäri silloista Eurooppaa ja tulkitsijoiden tueksi perustettiin tiedeakatemioita. Myöhemmin joku kirjoitti aiheesta seikkailukirjoja da Vinci -koodin tapaan.

Oma kulttuurimme syntyi monen kulttuurin yhteisenä tuotteen ja pirstaleisesta tiedosta, jota muutti eniten juuri merten takaa tuleva uusi korkeakulttuuri. Sen avaaminen vei vuosisatoja. Pääosa siitä tuli sellaiseen käyttöön, jossa sitä ei aluksi ymmärretty lainkaan.

Kerrottiin mystisiä tarinoita tiedosta, jossa vastaanottaja sai hengenlentonsa enkelten tuomana eikä ymmärtänyt mistä oli kysymys. Deduktiivisen tieteen ihanne syntyi juuri tätä kautta ja sellaiseen Eurooppaan, joka ei sitä tarvinnut vielä vuosikymmeniin, Pohjolassa vuosisatoihin.

Kun saapuva tieto on pirstaleista, pala siellä, toinen täällä, sen kokoaminen yhteiseksi kulttuuriseksi pääomaksemme vaikeutui. Kun palapelin paloista merkittävä osa oli kadotettu ja hävitetty, kokonaisuuden hahmottaminen oli tehtävä puutteellisista lähdeaineistoista ja sellaiseen kulttuurin, jonka oma kyky sen ymmärtämiseen ja sovelluksiin oli puutteellinen, joskus täysin olematon.

Hybridiyhteiskunnan alkiot

Tätä samaa tapaa tänään päivittäin reaaliaikaisessa prosesseissa ja kulttuurien välisessä vuoropuhelussa virtuaaliyhteisöissämme. Otamme vastaan uusia ajatuksia, ideoita ja olemme kykenemättömiä tekemään niille yhtään mitään. Kokeilemme muuttaa niitä omaan kulttuuriimme imitoimalla uutta, sopimatonta.

Emme huomaa kuinka kopioitavan kulttuurin, organisaation, yrityksen, innovaatioiden suuren joukon menestystekijät ovat lopulta kausaalisesti meille täysin epämääräisiä ja vieraita. Alamme raivota, kun joku on niitä meille tyrkyttämässä tai kertomassa, miksi palapeli ei toteudu ilman puuttuvia osiaan. Yksityiskohtien liittäminen toisiinsa kun edellyttää myös teknisen osaamisen ohella vaikkapa sosiaalista osaamista, johtamistaidollisia uusia oppeja.

Kun normaali syysmyrsky käy maan yli, yhteisöllisesti ja talkoilla pystytetyt ja kunnossa pidetyt lahonneet sähkölinjat menevät pimeiksi, hoitamattomat metsät kaatuilevat pitkin ja poikin talojen päälle ja teille, maa on kuin tykistökeskityksen jäljiltä. Vikojen korjaaminen vie optiomiljonääreiksi opetetulta kulttuurilta viikkokausia, ja metsissä aiemmin liikkunut kansa ei edes tiedä, missä vika voisi olla nousematta siiville, helikoptereihin.

Kadonnut luottamus

Optiomiljoonilla keskitetyn talouden yhteisölliset infrastruktuurit olisi voitu viedä maan alle eikä luottaa sellaiseen vanhaan yhteisö- ja talkookulttuuriin, jota ei ole enää maaseudulla olemassakaan muualla kuin hirvijahdissa. Nyt hirven lihat pilaantuivat pakastearkuissa. Fortum ei ollut mukana metsällä, kuten aiemmin suomalainen sähkönjakaja Pohjois-Savossa ja Lounais-Hämeessä.

Kaksi kulttuuria ei limittynytkään enää toisiinsa ja navettaan oli saatava aggregaatit. Kun kaupasta sai maitoa, sen ikivanhaan pellosta pöytään kulttuuriin oli luotettu, nyt kaiken varalta oli hankittava torpan navettaan myös lehmä. Sellainen kulttuuri on kallis ylläpidettävä, kaksinapainen, keskitetty ja hajautettu. Se muistuttaa suomalaista parisuhdetta, jossa on yhdistetty sinkkuelämän vastuuton vapaus parisuhteen turvattuun ja luottamukselliseen yhteiselämään.

Sellainen ei tahdo onnistua, luottamus kun katoaa ja vapauden rinnalle tulee vankeus. Yritystoiminnasta aiemmin kirjoittamani hybridiyhteiskunnan asymptoottinen vapaus katoaa ja kitka kasvaa. Vuosi 2011 oli “Eurodämmerungia”, nobelisti Paul Krugmania lainaten, ja kitkan viemistä euroalueella äärimmilleen.

Rusinat pullasta kulttuuri

Kun kaksi kulttuuria liitetään yhteen, ihmisen turhamaisuus, laiskuus ja ahneus alkavat tulla päällimmäisiksi ohjailijoiksi. Kun rusinapullasta aletaan kerätä vain rusinat syntyy ylensyöntiä yhtäällä ja toisaalla pahoinvointia. Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa oli alkanut tuottaa tolkutonta ahneutta, jossa rikkain promille on saalistanut itselleen monikymmenkertaisen vaurauden keskivertoon tulonsaajaan verrattuna.

Tämä rikkain ja ahnein promille odottaa, että yhteisöllinen rakenne turvaisi heille sähköt myös jatkossa, ilmaiseksi. Kirjoittaisi nettiin toimintaohjeet altruistisena kulttuurina egoistisen ahneuden rinnalla. Paavo Väyrynen pelastaisi pulaan ajautuneen puolueensa jälleen kerran. Nyt Johannes Virolaisen tapaan kapinoiden ja kansan sympatia näin keräten eksyneen laumansa ohjaajana.

Emämaan kulttuuri alusmaahan

Mallit oli imitoitu Yhdysvalloista. Tässä imitoija on kuitenkin alkuperäiseen ja ryöstävään kulttuuriin verrattuna erilaisessa asemassa. Suomea ei oltu rakennettu varastaen maa ja omaisuus alkuperäiskansojen korkeakulttuureilta, ellei sellaisina pidetä saamelaisia. Suomi ei ollut emämaa vaan alusmaa. Suhteemme muuhun Eurooppaan ja globaaliin maailmaan on hyvin ainutkertainen ja suomalainen. Se vahvuus on hyödynnettävä uuden hybridiyhteiskunnan osaajana.

Imitoija on aina epäedullisessa asemassa alkuperäiseen innovaatioiden käyttöönottajiin verrattaessa. Imitoijalta puuttuu aina suurten mallien ja sosiaalisten, taloudellisten rakenteiden imitoinnissa, joskus jopa pienten teknisten parannusten toteuttajana, joku tai joitakin keskeisiä avainresursseja.

Imitoija arvioi aina väärin omat resurssinsa suhteessa imitoitavaan kulttuurin, organisaatioon tai idean toteuttajaan. Näin meillä olivat sähköjen rinnalla poikki myös tietoliikenteemme ja osa kännyköistämme ovat pimeinä vielä viikkojen kuluttua, lopullisesti rikottuja.

Hybridiyhteiskunnan alkeet

Hybridikulttuurilla ja -yhteiskunnalla tarkoitetaan sellaisia rakenteita, joissa kaksi tai useampia yhteen sovitettavia teknisiä, taloudellisia, biologisia tai sosiaalisia ja kulttuurisia ilmiöitä limitetään toisiinsa onnistuneesti ja joskus jopa reaaliaikaisesti.

Tunnemme käsitteen biologiasta ja teknologiasta, mutta yhteiskuntakokonaisuuden yhteydessä se on meille vieras. Näin yhteiskunnasta, organisaatiosta ja taloutemme rattaista on tullut haavoittuva ja haemme suotta siihen syntipukkeja tuhlaten näin kallista aikaa.

Hybridiyhteiskunnan kaiken aikaa muuttuvista, dynaamisista ja imitoimistamme vaikeasti tunnistettavista piirteistä kaikkein mutkikkaimpia ovat sosiaaliset, kulttuuriset tai organisatoriset, johtamistaidolliset kaiken aikaa muuttuvat taidot.

Käytännössä nämä ovat nyt aina toisiinsa kytkeytyviä verkostoja, joille alan tutkimus on antanut omassa kielessään jo kokonaan uudet symbolivastineenansakin, uudet poikkeavat “nimet” ja käsitteet, käsitejärjestelmän. Se vastaa reaaliaikaisten prosessien johtamista ja hallintaa uudessa imitoitavassa kulttuurisamme tehden pesäeroa samalla vanhaan. Näin oikea palanen löytää siellä oikean paikkansa ja vältämme kaoottisia vanhan kulttuurin tekemiä ns. isolaatiomekanismista syntyviä virheitä.

Vanha ilmiö reaaliaikaisena ja globaalina

Hybridiyhteiskunta toimiessaan on valtava etu suhteessa perinteiseen kulttuuriimme. Perinteisessä kulttuurissa imitoija menettää koko ajan kopioidessaan uutta alkuperäisen innovaattorin voittaman ajan tuoman edun ja kärsii ajan puristamisen epäekonomiasta.

Ilmiö on tunnettu kauan, mutta ajankohtaiseksi se tuli vasta kun imitoinnista tuli päivittäinen ja reaaliaikainen prosessi sosiaalisen median ja mediayhteiskunnan muuttuessa hybridiyhteiskunnaksemme.

Käytännössä tämä tarkoittaa, etenkin maaseudulla, kykyä vastaanottaa pikemminkin kuin pyrkiä itse tekemään uusia innovaatioita ja organisaatioita. Niillä kun ei reaaliaikaisena ole enää mitään eroa.

Oleellista on vain se, kuinka innovaatioiden ainutkertaisuudessa, etenkin mutkikkaiden sosiaalisten ja kulttuuristen prosessien yhteydessä, alkuperäinen innovaattori saa siitä kaiken hyödyn irti toisin kuin imitoijat. Tässä virtuaalitodellisuudessa syntyneet uudet innovaatiot ja niiden rakenteet eivät voi edes toimia silloin, kun esteenä ovat perinteiset kartalle piirrettävät regionaaliset rajat ja niiden tuoma ajattelutapamme.

Maailmankuvamme muuttuu vuonna 2012

Siirrymme vuoden 2012 aikana lopullisesti vaiheeseen, jossa sekä holistinen, evolutionaarinen ja funktionaalinen maailmankuva ja niiden kilpailevat vastakohdat törmäävät toisiinsa lukuisine koulukuntineen.

Tällöin maailmankuvalla tarkoitetaan lähinnä vain tieteellisen maailmankuvan kautta syntyvää ja tosina pitämäämme ilmiöitä. Vanhat luulottelut ja uskomukset, myyttiset maailmankuvat, on pakko jättää sivuun.

Ne ovat oikeita vain erinäisten tietoiseksi tulematta jäävien edellytysten ja varausten tulkintana ja sellaisena tietysti arvokkaita sekä pitävät sisällään myös sosiaalista muistia ja pääomaa, arvokasta alueellista oppimistamme.

Uusi innovaatiotoiminta on juuri tämän prosessin laajentamista ja siten oman maailmankuvamme jatkuvaa muuttamista, halusimme sitä tai emme. Tällöin uudessa hybridiyhteiskunnassamme uudet löydökset, innovaation kaltaiset kokemuksemme, ovat maailmankuvaamme eniten muuttava prosessi ja sen sisältö on pikemminkin uuden löytämisessä, monien osasten integraatiossa, kuin tietoisessa keksimisessä tai yksittäisissä ideoissamme.

Tässä hybridiyhteiskunnan elämässä maailmankuva on lähinnä kulttuurinen ilmiö ja tällöin määräävänä on se, mitä kulloinenkin kulttuuripiiri tai yksilö pitää toiminnoilleen tärkeinä tai niiden perustana. Tällöin maailmankuva muuttuu tai vaihtuu niiden paradigmaisten uusien teorioiden mukaan, joita uudet kokemuksemme ja innovaationa pitämämme tuovat mukanaan, ja joihin tuleva maailmankuva lopulta perustetaan.

Oleellista on, että se on nyt muuta kuin lähiympäristön “miltä maailma näyttää” -maailmankuva tai kapea oma kuvitelmamme vaikkapa meritokraattisesta, meriitteihin tai hierarkiaan, asemaan perustuvasta vallasta, saati dogmien ja teknologiahurman aikanaan tuomasta ajattelustamme. Vanha informaatioyhteiskunnan teknologinen vaihe on siten ikään kuin unohdettava sekin ja siirryttävä uuteen hybridiyhteiskunnan vaiheeseen.